27.12.2011

vauvansiemeniä

Eilen Isosiskon kanssa käytiin mielenkiintoisia saunakeskusteluja. Mua mm. valistettiin siitä, miten lapset saa alkunsa. Sehän tapahtuu niin, että ostetaan kaupasta vauvan siemeniä. Sitten yksi siemen laitetaan napaan, josta se menee mahaan ja alkaa siellä kasvaa vauvaksi.

Me ei olla vauvojen tulemisesta varsinaisesti mitään Isosiskon kanssa juteltu, eikä se ole kysellyt, että mistä se vauva on äidin tai tädin tai milloin kenenkin mahaan tullut. Mutta kaipa se on ollu korva tarkkana, kun on itse tällaiseen lopputulokseen päätynyt.

Isosisko toivoi, että me ostettais vauvansiemeniä, ja laitettais niitä äidin, isin ja Isosiskon mahaan, jotta me saatais kolme uutta Pipana-vauvaa. Isosisko toivois meille kauheasti uutta vauvaa, ja on ihan hirmu onnellinen, kun saa vaikka pientä vauvaserkkuaan pitää sylissä. Kaikista parasta olis kuulemma se, että uusi vauva kasvais Isosiskon mahassa. Vastasin nyt kuitenkin, että ei meille just nyt kyllä ole tulossa vauvaa (tiedoksi myös sitä epäileville! Tiedotan kyllä sitten, jos joskus tulevaisuudessa tulee asian tiimoilta jotain tiedotettavaa), ja sitten jos joskus tulee, niin se kasvaa äidin mahassa. Kerroin, että vauvoja ei voi kasvaa miesten mahoissa, mutta Isosisko oli sitkeästi sitä mieltä, että isin mahassa olis oikein hyvin tilaa pienelle vauvalle. Kerroin myös, että Isosiskon pitää ensin kasvaa aikuiseksi ja mennä naimisiin jonkun miehen kanssa (joo, vähän yksioikoinen näkemys tänä sateenkaariperheiden ja avoliittojen aikana, mutta se ei nyt ollut jutun pääpointti), ennen kuin sen masussa alkaa kasvaa oma vauva. Isosisko arveli, että hän menee kuitenkin mieluiten äidin kanssa naimisiin.

Lisäksi mainittakoon, että ollaan tehty jouluruoista loppua. Tänään ja eilenkin on ollu leipäpäivä. Kaikkia sekalaisia jouluruokia vaan leivän päälle, ja hyvä tulee. Mun tän vuotisia suosikkeja on mäti-smetana-punasipuli paahtoleivällä, suolasienet ja kinkku ruisleivällä ja savulohi-kylmäsavulohi-muna-suolasienet sekaleivällä. Namnam. Parasta heti jouluaterian jälkeen :)

25.12.2011

joulua

Miehen aatonaaton "pikku ajelu" suuntautui Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta hän kävi noutamassa toisen pikkusiskonsa joulunviettoon (kälynen asuu Saksassa, eikä oltu viime kevään jälkeen nähty). Miehen vanhemmat eivät tästä mitään tienneet. Anoppi ja appi ja se toinen pikkusisko (joka tiesi isosiskonsa saapumisesta) saapuivat meille aattoa viettämään. Pyysin appivanhempia olkkariin "katsomaan kuusta", ja molemmat tähyilivät eteisen puolelta, että mikäs tuossa on vikana. Mutta kyllä oli ilmeet näkemisen arvoisia, kun he huomasivatkin se varsinaisen katsottavan sohvalla istumassa :) 

Oikein kunnon jouluyllätys.

Muutenkin meni aatto ihan kivasti. Paikallinen jouluhartaus oli kyllä ihan turha (ja mä sentään yleensä puolustan jumalanpalveluksia, eli se tosiaan oli erityisen onneton), mutta eipä se joulun onnistuminen onneksi siitä ole kiinni. Ruokaa tuli syötyä vähän liikaakin (kun se oli niin hyvää!) ja lahjojakin oli aika keko. Suurin osa paketeista oli kuitenkin onneksi ihan tarpeellisia tai sitten muuten vaan kivoja. Lapset sai mm. junaradan osia ja duploja, muutamia vaatteita, barbapapa-juttuja (kovasti pinnalla molemmilla), muutaman soittimen (kovasti pinnalla kaikki musisoiminen ja tanssi myös molemmilla) ja Isosisko sai sukset. Ja mun sisko oli ommellut molemmille tytöille ihan mielettömän ihanat essut.

Miehen vanhemmat ja siskot lähti illalla. Me saatiin lapset nukkumaan kymmenen jälkeen vasta, mutta jaksettiin sitten vielä syödä juustoja ja pelailla uutta lautapeliä. Meni myöhään, ja tänään on kyllä ollut tosi väsy olo...

23.12.2011

joulua.

hoh, nyt saa joulu tulla.

Hattivattien mökki (siis tämän vuoden pipariaikaansaannos) nököttää yltä päältä karkein koristeltuna pianon päällä. Isosisko vastasi koristelusta, äiti kasaamisesta. Vähän harmittaa, kun tein hienon kolmiulotteisen kuusen mökin pihaan, ja Isosisko onneton meni syömään puolet latvasta. No, nyt jälkikäteen ajateltuna, syötäväksihän se oli tarkoitettukin...

Koti on huomattavasti tavallista siistimpi, joka on mulle se suurin joulun tuoja. Onpa tässä muutama päivä (mulla oli tiistaina viimeinen työpäivä ennen joululomaa) siivoiltukin, ihan leppoisalla meiningillä tosin. Eli on ehditty myös Isosiskon kanssa rakentaa legoista Nooan arkkeja (Nooan arkki on kova juttu meillä nykyään!) ja Pipanaisen kanssa hassutella ja hupsutella. 

Piparihiiri (Pipanainen) ja Piparimörkö (Isosisko, joka ihan itse julisti olevansa mieluummin Piparimörkö kuin -hiiri) ovat unilla ja mä olen viimeisten joulusiivousten sijaan istuskellut kohta kaksi tuntia koneella. Mies lähti pienelle jouluajelulle, ja odottelen kohta sitä kotiin. Ihanaa olla vaan siistissä kodissa, ihan yksikseen. Meinasin lämmittää glögiä (sitä jäi vähän yli, kun tehtiin jo huomisen jälkiruoaksi glögipäärynöitä), mut en jaksanutkaan. Söin vaan vähän iltapalaa (joka sekin meinasi tulla ulos, nykyään on aina syömisen jälkeen epämääräisen etova olo. Kivaa, huomista jouluateriaa ajatellen...)

Tehtiin joulukarkeista sekoitus, karkkeja oli ämpärillinen. Siis 10 litraa. Ilman suklaarasioita. Hmm, aika paljon. Mutta onpa tulossa pari ylimääräistä syöjääkin (Miehen vanhemmat ja pikkusisko tulevat meille)

Ruokaa on pienen kylän tarpeiksi, laitettiin ulkoeteinen jääkaapiksi, että mahtuu. Namnam. (kunhan nyt vaan pystyisin syömään, mieli kyllä tekis)

Huomenna laitan jouluevankeliumin (sellainen yksinkertaisuudessaan äärettömän hieno, ihan valkoisesta paperista tehty seimiasetelmahommeli) olkkarin ikkunaan, koska tänään en enää jaksa. Koristellaan kuusi. Ja aamulla vaihdetaan lakanat, että pääsee aattoiltana puhtaisiin lakanoihin. Jotain olin vielä ajatellut siivota, mutta en viitsikään. Ihan riittävän siistiltä näyttää nytkin.

Odotan huomista. Isosiskoa, joka osaa jo ottaa joulusta ilon irti, ja Pipanaista, jolle tämä on eka joulu, josta se jotain ymmärtää. Viime vuonna meillä oli kuukauden ikäinen pötkylä, nyt on jo iso puuhakas tyttö.

Olen onnellinen.

5.12.2011

Yksivuotias taapero

Meidän Pipanainen täytti kolme viikkoa sitten vuoden.

Huikeassa yhden vuoden iässä Pipanainen
- osaa kävellä jo ihan sujuvasti
- on pelottavan innostunut kiipeilemisestä. Osaa kiivetä, mutta ei osaa vielä tulla turvallisesti alas...
- puhuu muutamia sanoja, jotka tulevat ja menevät. Soutaminen on nyt unohtunut, tällä hetkellä sanavarastossa on "ätä" (=äiti) ja "eetattaa" (=ei haittaa)
- on useimmiten nauravainen ilopilleri
- herää vielä öisin kerran yöpalalle ja usein muutaman kerran muuten vaan
- osaa todellakin ilmaista oman tahtonsa. Ruokapöydässä vaaditaan kovaan ääneen raejuustoa (ja Pipanainen myös tarkasti näyttää, mihin kohtaa pöydällä raejuustokeko pitää sijoittaa, jotta hänen on se hyvä syödä) ja Isosiskon kanssa tuppaa tulemaan tappelua aiheesta kuin aiheesta
- nukkuu pääsääntöisesti yhdet päiväunet, yleensä jotain tunnin ja kahden tunnin välillä
- on jo 79cm pitkä ja painaa 10kg
- tykkää piirtämisestä
- syö itse sormin ja lusikalla, jos lusikkaan on laitettu ruokaa valmiiksi. Osaa juoda itse nokkamukista.
- rakastaa oleilla ilman vaatteita. Riisuminen on varmin tapa saada Pipanainen hyvälle tuulelle.

Kauheita tuommoiset osaamislistat, mut laitoinpa nyt kuitenkin, lähinnä itselleni muistiin. Pipanaisen synttäreitä juhlittiin huolella ensin mun vanhempien kanssa ja sitten toisena päivänä mun sisarusten (perheineen), Miehen siskon, vanhempien ja mummojen kera. Niin, ja kälyn poikakaverin, joka on virallisesti Anopin suosikki, Maailman Paras Vävy :) Etukäteen en kauheasti jaksanut valmistella synttäreitä (mun sisko teki kakunkin), enpä mä ole oikein mitään aikoihin jaksanut, mut ihan kivat juhlat tuli silti.

Yksivuotispäivänään Pipanainen sai kolme rokotusta ja asianmukaiset reaktiot kuumeineen kaikkineen. Se oli ihan parka ressukka, mut onneksi kuume meni yhdessä illassa ohi. Nyt ollaan sitten viimeiset pari viikkoa oltu itse kukin enemmän tai vähemmän flunssaisia, Pipanainen meistä eniten. Jospa oltais sit jouluna terveenä!

7.11.2011

lisää Isosiskon juttuja

- Isosisko, mitä sanotaan, kun noustaan pöydästä?
- VALMIS!


- Isosisko, muistatko mitä piti sanoa kun noustaan pöydästä?
- AAMEN!
Isosiskon versio syntiinlankeemuksesta:
- Kääme sanoo: maistaa vähän. Umala kieltää, kääme sanoo: maistaa vaan.
- No mitä sitten kävi? Maistoiko Eeva ja Aatami?
- Yksi keeta (tätä havainnollistetaan sormella). Yksi keeta maistaa vaan, yksi keeta ei tuhmuutta!
- Oliko se Jumalan mielestä tuhmasti tehty? Suuttuiko Jumala sitten?
- Ooo. Umala uuttuu, Umala sanoo: mene heti omaan uoneeseen!
- Äiti pikkusti kaava kätessä, minä myös pikkusti kaava kätessä. Isi kätessä kaavaa ISO MÄÄRÄ! 
-Minä oon ollu tosi nätisti!
- No niin olet.
- Kohta minä olla ei-nätisti!

- Äiti, ei mee töihin. Äiti, mene ukkumaan. Ulkona kohasti pinee, ei nähnä mennä töihin.
Jotenkin en uskonut, että töissä tykättäis, kun ilmottaisin, et meen takas nukkumaan koska lapsi käski, ja ulkona oli pimeää...
Isosisko luetteli sormien nimiä: "peekalo, etuoomi, kekkioomi, mitätön, pikkuilli"
Ja muurahaiset on "muukalaisia" :)

21.10.2011

puuh.

Istuskelen täällä tietokoneella iltapalaa syömässä. Väsyttää. Mies viettää metsästysvapaata viikonloppua kavereidensa kanssa muutaman tunnin ajomatkan päässä täältä. Mä sain pitkällisen väsytystaistelun jälkeen Pipanaisen nukahtamaan yhdeksältä (se ei osannut käydä nukkumaan, kun Isosisko höpötteli seinän takana) ja Isosiskon sitten puoli kymmenen aikaan. Huomattavasti tavallista myöhempään. Ihan kohta menen iltapesuille ja nukkumaan. Yövuoro on mun, kuin myös aamuvuoro. Uni tulis siis tarpeeseen.

Mulla alkoi viikon loma.

Pipanainen oppi maanantaina kävelemään.

9.10.2011

yksin kotona.

Vietettiin viikonloppua mummilassa. Miehen vanhemmilla siis, Miehellä alkoi hirvenmetsästys, enkä mä viitsinyt jäädä tyttöjen kanssa yksin kotiin. Isosisko oli ihan innoissaan mummilaan pääsemisestä eikä Pipanainenkaan pannut pahakseen. Mäkin sain nukkua vähän tavallista pidempään ja lojua sohvalla lueskelemassa lehtiä, joten ei huono viikonloppu ollenkaan.

Tänään tein lähtöä Helsinkiin laulupuuhiin. Kerroin Isosiskolle, että se ja Pipanainen saa jäädä vielä isin kanssa mummilaan, äiti lähtee laulamaan. "Mihin kirkkoon?" oli Isosiskon vastaus. Hyvin on tainnut typykälle jäädä mieleen oma esiintyminen kirkossa... No, olin kyllä menossa esilaulajaksi messuun, että ihan oikeassahan Isosisko oli.

Nyt olen sitten yksin kotona. Mies ja lapset tulee huomenna vasta mummilasta. Ekaa kertaa yksin kotona yötä Pipanaisen syntymän jälkeen, ekaa kertaa yötä erossa pikku-Pipanaisestani. Arvelin, että mulla olis kova ikävä, mut ei ihme kyllä ole. Miehen kanssa tuossa soiteltiin, ja ihan hyvillä mielin Pipanainen oli käynyt nukkumaan, joten eipä tässä mitään huolta ole. En vaan malttais ite mennä nukkumaan, kun tekis mieli puuhailla kaikenlaista. Yhdestä (vahingossa kutistamastani) Miehen villapuserosta tein tuossa itselleni sopivan (kavensin n. 15cm ja neulahuovutin vähän raitoja koristeeksi), nyt olis pakko mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna herätä töihin... Saas nähdä, osaanko nukkua yön heräämättä, ainakaan ei ole lapset järjestämässä yöohjelmaa äidille.

2.10.2011

Tuleva tenavatähti.

huh, pitkä viikko takana. Ja vähintään yhtä pitkä edessä. Kolme viikkoa vielä syyslomaan...

Kuluneeseen viikkoon mahtuu paljon töitä, mm. yksi yli puolen vuorokauden mittainen työpäivä. Kaikenlaisia mietityttäviä asioita on töissä tullut eteen, ja myös aika paljon kaikkea ikävää. Ehkä mulla on myös alkuinnostus alkanut karista, kun ei ole enää ihan koko ajan sellainen "mulla on maailman ihanin työ ja paras työpaikka ja harmittaa että joudun joskus jäämään eläkkeelle"-fiilis päällä. Mutta toisaalta, muutama sellainenkin asia on tullut eteen, jotka on saanu mut pää sauhuten miettimään, miten voisin jotain juttuja tehdä toisin ja olen jotain uutta keksinytkin, joten siinä mielessä on ihan hyvä mieli. 

Pipanainen on ollut kipeänä. Senkin takia viikko on tuntunut niin pitkältä. Yöunien laita kun on ollut vähän niin ja näin. Nyt mä olen ilmeisesti saanut taudin, kauhea nuha on ja pää ihan pökkyrässä. Tuntuu, kuin olisin jäänyt tiejyrän alle (olkoonkin, että en ole ihan varma, miltä tiejyrän alle jääminen tuntuu, kun en ole sitä vielä koskaan kokenut), joka paikkaa kolottaa (onkohan vanhana tämmöistä?). Mut kuumetta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole, joten huomenna töihin! 

Isosisko oli tänään kirkossa laulamassa muiden päiväkerholaisten kanssa. Hirmuisesti sitä jännitti etukäteen, ja Miehen kanssa vähän arveltiin, ettei se varmaan uskalla. Mutta hurjan rohkeasti se meni eteen muiden mukana ja kai se vähän yritti laulaa ja leikkiäkin (kaiken kaikkiaan laulun taso oli melko vaatimaton, joskin sitäkin herttaisempi). Eli 2.10.2041 juhlitaan sitten Isosiskon 30v-taiteilijajuhlia jne... 

Isosiskohan puhuu (aina vaan ja edelleen) ikäisekseen aika vähän ja kehnohkosti (epäselvästi, ja myös huonosti osaa taivuttaa sanoja ym). Kuitenkin se osaa jotain ihan outoja sanoja. Esim. nyt se on keksinyt, että ruoka voi olla "herkullista". "Eekuuista" on nyt paitsi ruoka, myös monet muut jutut, kuten leikkiminen, kerhossa käyminen, Pipanainen, äiti... Tänään Isosisko myös kertoi tykkäävänsä ruoasta, joka on "pikkusti tulillista". Eihän siinä, yleensä se tykkää kaikesta, mikä on punaista (esim. lohi, mansikat, edam-juusto, koska se on punaisessa paketissa -mikä pettymys, kun juusto ei ollutkaan punaista!-, mehu...). "Minä kykkää punasta!"

26.9.2011

Siunausta.

Meillä on tapana lukea lapsille iltarukous ennen nukkumaankäymistä. Luetaan aina sama loru, mutta sitten lisäksi Isosiskon kanssa kaikkea muutakin, mitä Isosisko haluaa. Vakioaiheena se joko kiittää kivasta kerhosta tai pyytää siunausta kerhoon ja haluaa siunata omaa perhettä ja kummisetää tai isovanhempia tai ketä nyt milloinkin. 

Jotenkin kosketti, kun Isosisko yhtenä iltana pyysi iltarukouksessa "siunausta minuun". Se tuntui paljon paremmalta sanavalinnalta kuin pyytää siunausta "minulle". Lasten kaltaisille on Jumalan valtakunta, ja silleen.

24.9.2011

hirvensarvet vessan seinälle.

Kauheaa, kolme viikkoa jo edellisestä päivityksestä!

Kaikenlaista tässä on taas ehtinyt tapahtua. Isoin asia on ehkä se, että mä sain uuden siskonpojan! Pikkuinen "Veijo" syntyi elokuun viimeisenä päivänä kovalla kiireellä, ja näyttää pelottavan paljon Veijolta. Veijosta tulee mun ja Miehen kummilapsi. Ja Veijosta ei tule Veijo, ainakaan etunimeltä. 

Olen tavannut Veijon nyt pariin otteeseen, ja hän on hirmuisen pieni (vaikka Isosisko oli kyllä vielä pienempi vastasyntyneenä, sitä ei vaan meinaa muistaa), ihan hassun näköinen, niin kuin kaikki vauvat, ja vähän söpökin (ehkä musta on pikkuhiljaa tulossa lapsirakas ihminen, yleensä mun mielestä kaikki vastasyntyneet on vaan joko rumia tai koomisia tai molempia, paitsi omat lapset oli vähän söpöjä, rumia ja koomisia). Siitä on aikaa, kun olen noin pientä pitänyt sylissä (Pipanainen oli syntyessään aika paljon isompi ja jotenkin valmiimpi, aktiivisempi tai jotain). Täytyy myöntää, että vauvakuume on alkanut vaivata, vaikka ihan vielä ei ole meillä kolmannen lapsen aika.

Isosisko oli ihan tohkeissaan uudesta serkusta, on halunnut kauheasti pitää Veijoa sylissä, hoitaa ja silittää päätä. "Minä kykkää pikkuvauvoista" ja "minä kykkää eekkupooka". Pipanainenkin olis mielellään tehnyt vähän lähempää tuttavuutta, mutta sillä on sen verran rajut otteet, että ihan vielä ei usuteta Veijon kanssa yhteisiin leikkeihin :)

Ja mun pikkuveli meni kihloihin (hm, siitä on joku reilu kuukausi nyt), joten olis toiveita saada häät lähivuosina. Kurjiakin uutisia on lähipiiristä kantautunut, mutta ei niistä sen enempää, kun ne on muiden yksityisasioita.

Pipanainen sai kolme uutta hammasta kolmessa päivässä. Lisäksi hän oppi nousemaan seisomaan. Kauhean kätevästi se tuntuu ylettyvän nykyään KAIKKIALLE. Isosisko on ihan helisemässä sen kanssa, kun Pipana-mokoma tulee ja hajottaa kaikki Isosiskon leikit.

Töissä pitää kiirettä. Tänään oltiin pakollisessa virkistyspäivässä, jonne ei olis yhtään huvittanut lähteä, mutta ihan kivaa oli silti. Kaikenlaisia hankalia henkilöitä on tullut vastaan, mutta onneksi suurin osa on mukavia kuitenkin. Tykkään edelleen töistä ihan tosi paljon! 

Ja pari viikkoa sitten olin lasten kanssa mun vanhempien luona viikonlopun. Mies ja Appi meillä kotona sillä välin vaihtoivat lastenhuoneen ja työhuoneen paikkoja ja siinä ohessa maalasivat työhuoneen ja vessan seinät. Lopputulos on parempi kuin kuvittelinkaan, ja varsinkin vessa on kyllä tosi paljon kohentunut! Siellä oli (edellisten asukkaiden jäljiltä) aika räikeän siniset seinät, ja arvannette, miten kivalta ne näytti vessassa, joka on pinta-alaltaan n. neliömetri. Se sininen oli paitsi ruma, myös pienensi vessaa entisestään. Nyt on valkoiset seinät ja näyttää hyvältä. Isosisko tosin viikon verran kieltäytyi käymästä vessassa, koska se oli outo. Onneksi on potta kylppärissäkin!

Lastenhuone on kiva, nyt kun on vähän enemmän leikkitilaa. Pipanaiselle saadaan sinne jossain vaiheessa sänky vielä, ja seinille tarttis laittaa jotain. Työhuone on kaaoksessa, koska jouduttiin jakamaan neljän kirjahyllyn kokonaisuus kahdelle seinälle. Toisella seinällä on nyt kolme kirjahyllyä, sitä neljättä ei voitu kasata, kun siihen olis jäänyt vaan yksi pääty. Uusi pääty ja lisäksi uusi kirjahylly on tilattu, jotta saadaan sitten molemmat seinät täyteen kirjahyllyjä. Niitä odotellessa... Vessanseinäkin kaipaisi jotain piristystä. Mä ehdotin valokuvia (jotain hassuja kuvia lapsista vaikka, ei mitään hääkuvaa sentään), Mies ehdotti hirvensarvia. Saa nähdä, mihin päädytään. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että meille ei tule ikinä hirvensarvia minnekään, mutta enpä tiedä, ne vois olla aika kiinnostava persoonallinen sisustuselementti vessan seinällä...

3.9.2011

Pipanainen

Meidän pikku Pipanainen ei tunnu jotenkin enää ollenkaan vauvalta. Vauhti on kova, kun se konttailee huoneesta toiseen. Osaa vähän seistä, mutta ei ihan vielä osaa nousta seisomaan. Kolmas hammas tuli, mutta ei ylös eteen, niin kuin olin odotellut, vaan tulevien etuhampaiden viereen.

Sanoja Pipanainen ymmärtää jo useamman, ainakin ei, äiti, isi, oman ja Isosiskon nimet, pallo, tutti, ulos, mennään syömään, tule syliin, anna suukko, tule tänne, anna. Useampana päivänä se on mut tai Miehen nähdessään sanonut "ätä" ja "iti", mut en ole laskenut niitä oikeiksi sanoiksi, kun on ne ollu aika satunnaisia. Tänään luin Isosiskolle soutulorua, kun Pipanainen alkoi keinuttaa itseään ja hokea "ou-vaa, ou-vaa". Leikittiin Pipanaisenkin kanssa sitten soutulorua, ja saatiin pitkät pätkät videolle, kun se "ou-vaa ou-vaa". Että kai sen eka virallinen sana kypsässä 9 kuukauden iässä nyt sitten on "soutaa" :)

Palikoita yrittää kovasti laittaa palikkalaatikkoon, ja onnistuukin, jos sille näyttää mihin reikään palikka kuuluu. Muutenkin Pipanainen harjoittelee sorminäppäryysjuttuja kovasti, mm. piirtämistä yrittää kovin, vaikka on vielä toistaiseksi ihan sattumankauppaa, onnistuuko. Riippuu siitä, sattuuko kynä olemaan sopivasti päin kädessä ja millainen kynä on, kun se ei vielä ymmärrä painaa kynää paperiin.

Sellainen aurinkoinen hymytyttö se on. Maailman ihanin.

30.8.2011

Isosiskon juttuja

Isosisko selvitti mulle, minkä takia leppäkertulla on pilkut. Tietysti siksi, kun hiiri on kävellyt sen päältä ja leppäkertun selästä lähti väriä hiiren jalkapohjiin. Ihana asia tuo 3-vuotiaan mielikuvitus!

Se on mainio, Isosisko siis, kun se on vihdoin oppinut käyttämään pronomineja, mutta ei osaa taivuttaa niitä vielä (ylipäätään ei osaa taivuttaa, esim. verbejä käyttää useimmiten perusmuodossa. En ymmärrä, mistä se on sen perusmuodon oppinut, mut näin on), joten usein se sitten sanoo "minä tykkään tämästä" tai "anna minälle"

Sanoin joskus Isosiskolle, että se on tainnu juoda liian vähän, kun on niin keltaista pissaa. Se kävi sitten potalla, ja ilmoitti tyytyväisenä: "Minä ehlee (=vihreä) pissa!" No joo, se oli vihreä potta...

Isosisko myös lukee iltarukousta: mmmmmmm MEITÄ mmmmmm EITÄ mmmmmmm PEITÄ mmmmmm EITÄ. AAMEN.

Pimeä meinaa joskus vähän pelottaa
"Laitahan silmät kiinni, nyt pitäis käydä nukkumaan"
"Minä ei miimi kiinni. Minä miimi kiinni, pinee tulla, minä ei nähnä mitään. Minä miimi auki!"

"Äiti mitä tehdä työssä?"
"Äiti opettaa lapsia laskemaan."
"MINÄ OSAA! Yksi, kassi, koome, neelä, iisi, kuusi!"

19.8.2011

Toinen työviikko takana. Pipanainen on alkanut murista ja Isosiskosta tuli kerholainen. Siinä tärkeimmät kuulumiset :)

Isosiskolla tosiaan alkoi kerho tiistaina. Se oli vielä maanantaina itse sitä mieltä, ettei mene kerhoon, vaan huutaa niin kovaa, ettei sitä voi viedä sinne. Eli lähtökohdat olivat mitä parhaimmat... Olin ite töissä seurakuntatalolla, kun Mies vei Isosiskon sinne, ja tunnistin kyllä Isosiskon hysteerisen huudon seinien läpi. Kävin pariin kertaan oven takana kuuntelemassa, ja kyllä se sitten aikanaan loppui. Jälkikäteen Isosisko oli ite sitä mieltä, että oli ollut kivaa kerhossa ja tosi hyvällä mielellä meni torstaina uudestaan (vaikka itkut se taisi silloinkin tirauttaa). Vähän hankalaa on kysellä siltä, mitä kerhossa on tehty tai millaista on ollut, kun se puhuu edelleen tosi huonosti. Ja Mies ei tietenkään muistanut kysyä kerhotädeiltä, miten oli mennyt. Mutta joka tapauksessa, itse se oli sitä mieltä, että oli ollut kivaa, joten se kai on tärkeintä.

Töitä on edelleen enemmän kuin riittävästi. Tänään oli sellainen laidasta laitaan -päivä. Oli muutamia aivan ihania hetkiä. Mietin, kuinka ihanaa onkaan, että olen löytänyt oman työni, kuinka huippua työtä saankaan tehdä ja miten ihanaa, että eläkeikään on vielä useampi vuosikymmen. Ja sitten parin tunnin päästä jo mietin, et vaihtaisinko alaa, kun MENEE HERMOT. No, onneksi niitä positiivisia hetkiä on kuitenkin viikon varrella ollut enemmän kuin niitä negatiivisia (vaikka välillä tuntuu, että ne hankalat jutut vie enemmän energiaa kuin mitä hyvistä hetkistä saa).

Kotosalla Mies on pärjäillyt lasten kanssa hyvin. Tosin mun mielestä niiden pitäis ulkoilla enemmän jne jne, mut yritän muistaa ajatella, et Mies hoitaa lapset tavallaan, ja pitää suuni kiinni. Hoidettua ne tulee, ja varmasti ihan riittävän hyvin. Pipanainen, joka on ollut kova juttelemaan tavuja sieltä 5-kuisesta, on keksinyt alkaa murisemaan. Se on aika hassu pieni kähisijä :) Jonkun verran tuntuu äidin töissäkäyminen, aina kun tulen kotiin, Pipanainen on kuin takiainen pari tuntia, en sais edes selkääni sille kääntää. Ja iltaisin se on melko mahdoton saada nukahtamaan sänkyyn. Tosin yleensä se on niin väsynyt, että nukahtaa rinnalle. 

Eilen käytiin Ikeassa koko perhe. Ihan asialla, piti saada kirjahylly lastenhuoneeseen (kunhan saatais aikaiseksi vaihtaa tietsikkahuone kirjahyllyineen Isosiskon huoneeseen ja tehdä tästä tietsikkahuoneesta lastenhuone). Lapset jaksoi hirmu hyvin, Isosiskon mielestä Ikea oli "hieno paikka", se tykkäsi leikkipisteistä kovin, olis shoppaillut lastenosastolla enemmänkin ja jaksoi pallomeren odotuksessa jotenkin kierroksen loppuun (vaikka aika vauhdilla mentiin ja haettiin oikeastaan vaan se, mitä mentiin hakemaan). Pipanainen nyt muuten vaan tykkäsi. Vietiin Isosisko sinne lastenhoitopaikkaan sit kun oltiin jo kierros tehty ja maksettu ja kaikkea. Arvelin, ettei se suostu jäämään, kun sinne pitää mennä ilman äitiä, ja vähän itku silmässä se olikin, mut pallomeri vei kuitenkin voiton ja se antoi vieraan tädin saattaa itsensä pallomereen. Pallomeri oli kyllä siinä pleksiseinän vieressä ja mä seinän toisella puolella vilkuttelemassa. Silti iso askel meidän Isosiskolle :) Oli kuulemma kiva kauppa! Oltiin kotona vasta seitsemän jälkeen, ja Pipanainen oli tietysti nukkunut autossa. Se jaksoikin ihan mukavasti sitten valvoa melkein yhteentoista. Mä olisin ollut ihan kypsä petiin jo yhdeksältä...

Nyt Mies vei Isosiskon mummilaan yökylään. Typykkä pakkasi itse laukkuunsa "yöpuku, aamupuku, kuusi paitaa, viisi hoosuu, pikkuhoosupöksyt minä ei tartte". Äiti otti muutaman niistä varapaidoista ja -housuista pois ja lisäsi niiden tilalle muutamat "pikkuhousupöksyt". Isosisko oli ihan innoissaan, kun pääsi mummilaan ilman äitiä ja isiä. Ja äiti ja isikin saa varmaan vähän enemmän viikonloppuna tehdyksi, kun on vaan yksi lapsi hoidettavana.

13.8.2011

töiden alku.

huh. Kolme ensimmäistä työpäivää takana, ja täytyy sanoa, että viikonloppu tuli todella tarpeeseen!

Keskiviikkona oli vasta suunnittelu- ja kokouspäivä, mut sen jälkeen oli jo pää ihan pyörällä ja hoidettavien hommien lista pitkääkin pidempi. Torstaina alkoi kunnon työt, vaikka sekin oli erikoispäivä kokouksineen sun muineen. Eilinen olis sitten jo normaali työpäivä. Hommat kasaantuu ja meinaa jäädä viime tippaan, eikä se tietysti auta, että olen uusi talossa ja joudun kyselemään suunnilleen joka välissä, et mistä mitäkin löydän ja mikä onkaan talon käytäntö siinä ja tässä asiassa jne. Mutta kyllä se tästä. Työkaverit vaikuttaa pääsääntöisesti ihan mukavilta, ja hurjasti ne on jaksanu auttaa ja vastailla kysymyksiin. Ja muistan jo useamman kymmenen nimeä! (laskin, et mulla olis opeteltavana n. 150 nimeä, joten tekemistä on vielä...)

Mulla on tosiaan tosi paljon töitä, että sekin tietysti kuormittaa. Mut toisaalta, töissä on ollut kivaa, ja kunhan saan hommat luistamaan, niin kyllä se tästä. Olis kiva, jos saisin työt tehtyä työpaikalla, ettei tarttis kotona iltaisin tai viikonloppuisin ainakaan kovin paljon hommia hoitaa. 

Omaa ja lasten sopeutumista kovasti pelkäsin etukäteen. No, mulla on työpäivät sellaista haipakkaa, et minkään näköisiä taukoja ei kyllä ehdi pitämään, eikä jää aikaa murehtia, et miten lapset kotona pärjää. Oma sopeutuminen on siis ollut aika kivutonta. Lapsetkaan eivät ole toistaiseksi kauheasti reagoineet, Pipanaiselle on rintamaito kelvannut vähän aiempaa paremmin ja oli se eilen aika itkuinen, mut ei sen kummempaa. Saa nähdä, meneekö näin kivuttomasti, vai onko sopeutumisvaikeudet vasta tulossa, kun lapset huomaavat, että äidin työssäkäyminen ei olekaan mikään poikkeustila...

Täytin toissapäivänä 28 vuotta. Isosisko oli mummin kanssa askarrellut kortin (Barbapapan muotoisen, yllätys yllätys!) ja leiponut kakun (ja Isosisko muisti mainita, että hän oli saanut maistaa kaksi karkkia koristellessaan). Mun oli ollu tarkoitus leipoa vaikka joku juustokakku tms, kun en oikein ole täytekakakkuihmisiä, mut enhän mä mitään jaksanut töiden jälkeen, joten mummin ja Isosiskon yllätys oli ihan kiva :) Isosiskon kanssa juteltiin syntymäpäiväasioista ja sen sellaisista, ja hän arveli, että äiti saattaisi mahdollisesti täyttää 6 vuotta...

6.8.2011

Pipanaisen neuvola ja markkinapäivä

Pipanainen oppi konttaamaan! Kypsässä kahdeksan kuukauden iässä, ja tietysti muutama päivä neuvolakäynnin jälkeen (meillä oli neuvolakäynti kolme viikkoa myöhässä), niin kuin yleensäkin uudet asiat on tapana oppia.

Se neuvolakäynti olikin aika masentava. Siellä oli toisesta neuvolasta sijainen, sellainen varmaan kuuttakymmentä lähentelevä täti. Se luki vaan paperista kysymyksiä, ja siinäpä se. "Miten teillä menee?" -kysymykseen yritin kertoa, et kaksi kuukautta on jo ollut ihan toivotonta imetyksen kanssa ja oon jo luovuttamaisillani. "Niin, mutta miten muuten teillä menee?" No sitten yritin kertoa, että oon ollu tosi väsynyt nyt kesällä ja välillä on tuntunut, etten mitenkään jaksaisi isomman uhmaa ja pienemmän rintaraivareita. "No mutta jos nyt unohdetaan tämmöiset yleiset asiat ja keskitytään vauvan kuulumisiin. Niin mitenkäs teillä on mennyt?" No, Pipanainen on pääsääntöisesti perustyytyväinen pieni ilopilleri, joten ilmeisesti meillä on mennyt hyvin! Se vastaus tyydytti.

Sitten tuli puheeksi mun töihinlähtö. Harmittaa, etten laskenut, kuinka monta kertaa se täti päivitteli, et "miten te nyt aiotte pärjätä?", koska se ei olis ollut mikään pieni luku! Oisin kaivannut ehkä vähän tukea ja neuvoja miten selvitä siitä muutoksesta kun äiti lähtee töihin ja isä jää kotiin, mut tän terkan mielestä sellaisesta tilanteesta ei ilmeisesti selviä... Se oli vaan kertakaikkisen kauhuissaan, ja se siitä.

Sit mentiin vielä lääkärille, joka ensi töikseen pahoitteli, kun on niin kiire jne. Sitten se luki tsiljoona kysymystä paperista (osaako vauva sitä tai tätä tai tota jne), tsekkas Pipanaiset silmät, kuunteli sydämen ja keuhkot ja siinäpä se. Se ei esim. just Pipanaisen liikkumisia tms halunnut nähdä ollenkaan, luki vaan kauhealla vauhdilla ne kysymykset ja sanoi aina perään, että "kyllä mä uskon sua, ei mun tarvi sitä itse nähdä". No, tavallaan ihan hyvä, koska Pipanaisen kehityksessä kaikki on varmaan ihan ok, ja se oli väsynyt ja vähän vierasti, niin eipähän tarvinnu lasta huudattaa. Mutta huvitti kun sillä lääkärillä oli niin kiire, että se puhuikin ihan kamalan nopeasti. Mut kyllä se varmaan olis ihan keskittynyt, jos olis ollut jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Tänään käytiin aamupäivästä tuossa kylällä paikallisilla markkinoilla. Isosisko pääsi pomppimaan pomppulinnassa (oli aluksi tosi jännää, mut sitten tykkäsi kovin), näki ihan oikean paloauton ja poliisiauton (eikä halunnut mennä kumpaankaan istumaan sisälle), näki hepan ihan läheltä (omasta mielestään kaksi, mutta kyllä se oli se sama poni kaksi kertaa) ja sai kaksi ilmapalloa (saatiin ilmapallo, kun käveltiin sdp:n kojun ohi, ja heti ryntäsi keskustan kojulta setä ilmapallon kanssa perään). Se pomppulinna oli kova juttu, Isosisko vielä nukahtaessaankin mutisi, miten "pooppuinna on haukkaa!"

1.8.2011

välähdyksiä Isosiskon päivästä.

Isosisko laittoi mulle aamupäivällä kanakeittoa, johon tuli leipää, lettuja, keksejä, kakkua ja juustoa. Jos joku innostuu tahollaan kokeilemaan, niin valmistusohje on seuraava: kaikki ainekset (mielellään ikean pehmeinä leluversioina!) isketään paistinpannulle ja hämmennellään pahvilaatikosta rakennetulla leikkihellalla sopivan aikaa. Annetaan jäähtyä niin kauan, että ehditään syödä äidin valmistama kanakeitto. Voin kertoa, että oli herkullista, varsinkin kun kyytipoikana tarjoiltiin maitoa lääkemukista (niitä sellaisia, missä sairaalassa jaetaan lääkkeet) ja sainpa lopuksi pastillinkin :)

Myöhemmin päivällä askarreltiin Isosiskon kanssa. Isosisko tosi huolella ja näppärästi puuhaili erikeeperin, askarteluhileiden ja kultaisten sydänten ja kuunsirppien kanssa, ja kun Pipanainen sit heräs päiväunilta, ajattelin, et onpa kätevää, kun saan kerrankin Pipanaisen rauhassa imetettyä (se suostuu imemään vaan just herättyään, jos silloinkaan), kun Isosisko askartelee kaikessa rauhassa. En nyt tässä tarkemmin kuvaile sitä sotkua, joka keittiössä odotti, kun kolmen minuutin imetyksen jälkeen menin katsomaan, mutta kukin voi itsekseen arvailla, mitä siinä ajassa saa aikaan kolmevuotias, joka antaa luovuutensa kukkia (ja joka osaa avata sen hilepurkinkin ihan itse...)

Iltapäiväruoaksi paistoin vaan valmiita kalaleikkeitä (meillä on Mies työreissussa tän viikon, ja ruuatkin on siksi vähän sitä, mitä nyt ehdin noiden lasten kanssa tekemään). Ne meni vähän mustaksi (Pipanainen järjesti äidille oheisohjelmaa), ei pahasti, mut pikkuisen. Sitä sit siinä harmittelin, et voi kun nää on vähän mustia toiselta puolelta, johon Isosisko: "Kihaa! Minä maistaa mustaa! Minä tykkää musta!" (se ei siis osaa sanoa v:tä, vaan korvaa sen h:lla).

30.7.2011

Tallinnassa.

Meidän tytöt pääsi eilen ekaa kertaa elämässään a) laivalle ja b) ulkomaille. Olkoonkin, että Pipanainen ei tainnut kovin ymmärtää kummankaan kohdan historiallista merkittävyyttä, ja Isosiskokin oli tohkeissaan vaan kohdasta a.

Ihan vaan päiväseltään käytiin Tallinnassa. Miehen vanhemmat oli matkassa mukana, niin oli vähän helpompaa, kun oli useampi käsipari ja viihdyttäjä.

Isosisko oli kovasti odottanut, että milloin hän pääsee isolle laivalle (sen suunnitelma oli, että se itse, isi, mummi ja ukki menee isoon laivaan ja äiti ja Pipanainen saa sitten mennä pieneen laivaan. Samaan laivaan sitten ängettiin kaikki kuitenkin). Me lähdettiin kotoa aamulla viideltä ajelemaan kohti Helsinkiä. Oltiin ajateltu, et tytöt nukkuis autossa (herätettiin ne silleen viime tipassa, että puettiin vaan päivävaatteet päälle ja suoraan autoon). Pipanainen nukkuikin, mut Isosisko oli niin tohkeissaan, ettei malttanut nukahtaa. Kun käveltiin niitä loputtomia käytäviä kohti laivaa, se hyppelehti sinne tänne, naureskeli ja hoki "minä täällä, minä täällä". Pikkuisen innoissaan, siis.

Pipanainen otti laivamatkustelun rennosti. Ihan mukavaa sillä oli, laivan syöttötuoli oli jännittävä ja lasten leikkipaikassa oli kiva sohvannurkassa kaatuilla (yksi Pipanaisen suosikkileikeistä on pehmeissä paikoissa istuessa ottaa oikein vauhtia ja kaatua selälleen). Isosiskon koko matkan kohokohta oli laivan pallomeri. Se ei millään ensin meinannut uskaltaa mennä sinne, vaikka mieli kovasti teki, kun siellä oli muutama muu lapsi ja Isosisko on todella kova ujostelemaan. Mummi sitten istui portailla tukena ja turvana, ja kun neiti sinne pallomereen sitten uskaltautui, niin ei olis millään tullut sieltä pois.

Tallinnassa vähän satoi vettä (onneksi oltiin siellä eilen, kun kuitenkin satoi vaan vähän, tänään oli kuulemma ollut tulva), mutta ei niin paljon, että se olis häirinnyt. Mitään ihmeellisempää ei ollut ohjelmassa, kierreltiin vähän vanhassa kaupungissa ja käytiin ostoksilla Viru-keskuksessa. Tytöt nukkui muutamat päiväunet (Isosiskokin jopa kahdet, vaikka normaalina päivänä se ei nuku ollenkaan), mummi ja ukki vahti lapsia aika paljon ja me ehdittiin Miehen kanssa vähän kierrellä kaupoissa. Ei me mitään erityisiä osteltu, mutta kumminkin. Tai no, mä olin viime kesästä asti harmitellut, kun ostin viime reissulla liian vähän (!) puunappeja, sellaisia ihania käsintehtyjä, ja niitä hamstrasin nyt sen verran, että riittää, jos vaikka ei ehditä ennen ensi kesää siellä käydä.

nappi poikineen

Laivamatka takaisinkin päin meni mukavasti, pallomeri oli taas parasta. Illalla kotona juteltiin Isosiskon kanssa, oli kuulemma ollut kivaa, ja se pallomeri pallomeri... :)

Oli kyllä aikuistenkin mielestä mukava päivä, meni yllättävän mukavasti siihen nähden, että kuitenkin lapsilla oli aika paljon rattaissa istuskelua (tai no, Isosisko käveli aika paljon, mut kuitenkin sellaista ei ehkä lapsen mielestä kaikkein mukavinta). Oltiin vähän mietitty, et oltais menty eläintarhaan, mut kun näytti kovin sateiselta, niin jätettiin väliin. Ihan rattoisasti aika kului silti, ehkä sitten joku toinen kerta sinne eläintarhaan...

* * *

Tänäänkin oli ukkimummi-päivä. Miehen vanhemmat tuli peräkärryn kanssa meille ja Mies kävi ostamassa meille uuden arkkupakastimen. Meillä oli ennestään pikkuinen kaappipakastin ja keskikokoinen arkkupakastin (joku Miehen porukoiden ikivanha), mutta nyt todettiin, et tarvitaan isompi arkkupakastin, kun noi edelliset on ääriään myöten täynnä ja viinimarjat alkais olla kypsiä poimittavaksi. Nyt on sitten uusi hieno pakastin, jonne mahtuu! Annoin Miehelle ohjeeksi ostaa sen kokoisen pakastimen, että riittää vielä sittenkin, kun meillä on useampi lapsi, ja oli kuulemma ostanut toiseksi isoimman, mitä kaupasta löytyi (isointa mallia ei ollut varastossa, ja tarvittiin se pakastin nyt heti). Vanha arkkupakastin vietiin autotalliin, jos vaikka sitä vielä joskus hätävarana tarvitaan. Appi sit korjaili muutaman pistorasian myös, ja nyt mulla on erittäin hyvä mieli, koska mulla on uusi pakastin, lisää toimivia pistorasioita (meillä oli esim. kodinhoitohuoneesta hajonnut pyykkikoneen yläpuolella oleva pistorasia, ja aina kun halusi pestä pyykkiä, piti viritellä jatkojohto kulkemaan koko huoneen poikki... Melkoinen ansa!) ja kaiken huipuksi Anoppi otti ja imuroi. Ja sain ite pestyä viimeisen maton, joten sekin urakka on tältä kesältä ohi. Tytöistä oli tietysti hirmu kivaa saada leikkiä ukin ja mummin kanssa, joten onnistunut päivä oli tämäkin.

27.7.2011

etukäteiseroahdistus

Mulla on kahden viikon päästä ensimmäinen työpäivä. Eka työpäivä yli kolmeen vuoteen. Eka työpäivä uudessa työpaikassa.

Siitä asti, kun sain kuulla, että sain töitä, olen suurimman osan ajasta ollut tosi tyytyväinen. Muutaman viime viikon olen jaksanut ihan vaan sillä, että olen hokenut itselleni, että kohta pääsen töihin eikä mun tartte enää koko ajan olla lasten kanssa. Isosisko on aika haastavassa iässä, Pipanainen on harrastanut rintaraivareita jo kohta kaksi kuukautta, Mies on tehnyt paljon töitä, oon vaan ollu lasten kanssa yksin kotona, kun ei täältä oikein minnekään pääse ilman autoa eikä kesällä ole kerhoja tai muita, ja olen ollu kyllä ihan mahdottoman väsynyt kaikkeen tähän. Lapsiin, kotona vallitsevaan kaaokseen, yksinäisyyteen ym. 

Olen mä kyllä kauheasti miettinyt ja pohtinut tätä töihinmenoa ja surrut sitä, että Pipanainen on vielä niin pieni ja kantanut huolta etenkin sen pärjäämisestä jne. Mutta Miehen ollessa töissä, isomman kiukkuillessa ja pienemmän kitistessä olen ollut NIIN kiitollinen siitä, että kohta elämä muuttuu.

Eilisiltana sitten iski yhtäkkiä ahdistus. Miten mä voin jättää mun ihanat rakkaat lapset moneksi tunniksi päivässä (olkoonkin, että nyt alkuun isänsä kanssa kotiin, mut silti)? Pipanaisen iltatoimet alkaa yleensä seitsemän aikaan illalla, ja jos mä tuun vaikka neljän maissa töistä, niin mulle ei jää kuin vaivaiset kolme tuntia päivässä touhuta sen kanssa. Mä en saa nukuttaa sitä päiväunille! Mä en saa istuskella lasten kanssa aamupalalla! Mä en saa vielä Isosiskoa kerhoon! Mä menetän Isosiskon hassut jutut (tänään se muuten oli sitä mieltä, et Pipanaista ei kannata opettaa potalle ollenkaan. Sen voi suoraan pistää istumaan pytylle, Isosisko kyllä pitää kiinni, ettei pieni putoa pyttyyn!), Pipanaisen ekat askeleet ja kaikki muut edistyksen merkit, lasten orastavat yhteisleikit... Vaikka tiedän, ettei se nyt ihan niin mene, niin nyt tuntuu siltä, kuin menettäisin kokonaisen vuoden lasten elämästä ihan täysin, kun menen töihin.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tää on nyt meille paras ratkaisu monestakin syystä. Silti tuntuu, että jos nyt voisin päättää, niin en kyllä todellakaan hakis tätä työpaikkaa! (Tosin jos oisin jättänyt hakematta tai en ois tullut valituksi, niin todennäköisesti hajoilisin täällä tähän iänikuiseen kotiäitiyteen jne). Eilisilta meni ihan itkuksi, tänään oon tirauttanut suunnilleen paritkymmenet pikkuitkut (ja isommatkin). Toivottavasti en nyt sentään itkeskele koko tätä jäljellä olevaa kahta viikkoa!

Mä kun niin kannoin huolta Pipanaisen eroahdistuksesta (kannan edelleen). Ettei vaan kävis niin, että äidin eroahdistus onkin suurempi ongelma...

26.7.2011

elämysmatkailua.

Isosisko sai tänään elämänsä ensimmäisen kerhorepun.

Pipanaisen nukkuessa vaunuissa käveltiin, minä ja tytöt, puolentoista kilometrin matka juna-asemalle ja mentiin junalla kaupunkiin. Jännitin vähän junaan ja sieltä pois pääsemistä ym, en ole vielä koskaan ollut junassa vaunujen ja molempien lasten kanssa. Junaan päästiin ihan hyvin, Pipanainenkin oli hereillä. Isosisko ei ollut enää moksiskaan, kauhean innoissaan vaan (se tykkää junailusta kovin, harmi vaan, kun se on niin harvinaista herkkua). Pipanainen oli elämänsä ekaa kertaa junassa, mutta eipä se tainnut tajuta hetken historiallisuutta :)

Junasta pois pääseminen oli hankalaa! Samasta vaunusta lähti pois vaan pari teinityttöä, jotka ehti livahtaa niin nopeasti, etten ehtinyt pyytää niitä auttamaan rattaiden kanssa. Ja kun laituri oli tavallista alempana, niin en meinannu saada rattaita yksin junasta pois. Pipana-parka, se sai kovaa kyytiä. Ja multa lähti siinä rytäkässä polvesta nahkat, mut selvittiin kuitenkin muuten ehjänä ja hengissä...

Mies oli meitä vastassa ja mentiin siitä sitten autolla kauppaan. Isosisko oli jo aiemmin nähnyt lehdessä Barbapapa-repun, ja kovasti sitä toivonut. Ja sen hän myös itselleen valitsi. Kun "keehoeppu" ja tossut oli löydetty, Isosisko sai vielä luvan ostaa ihan itse itselleen lakun. Hauska, miten tohkeissaan kolmevuotias voikin olla siitä, että saa ihan itse antaa kassatädille rahan ja ottaa vaihtorahat vastaan. Perin juurin onnistunut kauppareissu siis, vaikka Pipanainen kyllä käytti suurimman osan ajasta mulkoiluun. 

Illalla puuhattiin Isosiskon kanssa pihalla, ja oli jotenkin kauhean kiva ehtiä vähän olla ihan vaan sen kanssa kahdestaan. Meillä on vähän liikaa ollut jako niin, että Mies on Isosiskon kanssa ja mä sit Pipanaisen, silloin kun ollaan tolleen jakauduttu. Mutta sitten sain kaamean tikun jalkaan, ja sitä sitten poistelin puolisen tuntia. Isosiskoa kiinnosti kovin ja hän myös kovasti kannusti ja toi äidille ruohosipulia kipulääkkeeksi. Hyvin tepsi, ei särje jalkaa kovin paljon enää :)

25.7.2011

Isosiskolta taas.

 Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella

"Äiti! Pois nino pesä! Minä sano moota keetaa äiti ei mennä pikku pesä!" nino=dino (dinon pesänä toimii säkkituoli) On se kiva tietää, että on se kuitenkin kuunnellut, kun mä sille juputan, miten pitää sanoa monta kertaa ennen kuin Isosisko uskoo jne...

Isosisko rakenteli dubloilla. "Ite tehdä mili-tatti." "Onko mili-tatti sieni?" "Namm." "Onko se hyvä sieni?" "EI. Mili-tatti kääpässeeni, ei maistaa!" Oli se aika vaikuttava sieni, iso ja sininen.

Mummin ja ukin Saksan-matka oli myös tuoreessa muistissa. "Minä tehdä eetokone. Mummi ukki mennä eetokone." "Onpas se hieno! Onko tuo se lentokone, millä mummi ja ukki meni Saksaan S:n luo?" "Namm. Tässä eetokone masu, tässä eetokone miimi." (miimi=silmät) "Niin. Tiesitkö sä Isosisko, että lentokoneella ei matkusteta niin, että istuttais sen selässä, vaan sinne mennään sisään?" "MIKSI?"

"Missä isi olla?" "Isi on töissä." "Miksi?" "Koska töistä saa rahaa, ja rahaa tarvitaan, että voidaan ostaa ruokaa." "Niin. Isi mennä työ, isi ahaa, minä ostaa keehoeppu!" Kerhorepun ostoon pitäis suunnata lähiaikoina...

Isosisko jakoi pilttipurkin kansia leikissä. "Minä moota. Pipana yksi" Kristillinen tasajako, ja silleen. 

Isosisko käyttää kauheasti sanoista perusmuotoja (miten se on ne oppinut, kun eihän esim. verbien perusmuotoja kovin paljon tule puheessa käytettyä?). Eilen se oppi -lle -päätteen. Iltarukouksessa se pyysi huolellisesti siunausta "minäLLE, isiLLE, äitiLLE, PipanaLLE, mummoLLE, papaLLE, eeloLLE, molliLLE. Ei muuta!"

21.7.2011

Villasukat, raitapaita.

Nuo olivat vastauksia, joita ystäväni antoivat, kun yhdessä pelissä piti keksiä, mikä vaate olisin.

Sen lisäksi, että mua voi ilmeisesti kuvailla villasukiksi ja raitapaidaksi, olen myös jotain muuta. Kohta 28-vuotias nainen, vaimo ja kahden tyttösen äiti. Isosisko on jo 3-vuotias, uhmaikäinen, aika hankala, maailman ihanin höpsöttelijä. Pipanainen täytti 8 kuukautta ja on oikea pieni aurinko, vaikkakin on oppinut myös hyvin komentamaan. Miehen kanssa alettiin seurustella n. 12 vuotta sitten, naimisissa ollaan oltu 7 vuotta, ja aiotaan vakaasti olla jatkossakin. 

Edellistä blogia pidin 6 vuotta, mutta nyt on aika pistää siellä pillit pussiin ja aloittaa uusi. Saa nähdä, mihin tämä tästä kehittyy... Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat lukijat!

Kuulumisia

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella


Aloitin tämän blogin melkein 6 vuotta sitten, 11.8.2005. Samaisena päivänä tätä vuotta laitan tän salasanan taakse. Päädyin siis lopulta siihen, että aloitan uuden julkisen blogin (ilmoittelen sen osoitteen sit, kunhan saan sen kunnolla pystyyn...) ja laitan tämän salasanan taakse. 

Mutta sitten muita asioita. Oltiin tosiaan pari viikkoa sitten Muumimaailmassa mun siskon perheen kanssa. Isosisko oli suurena muumien ystävänä kovasti odottanut reissua, ja suunnitteli kaikenlaista, miten hän sitten Muumimaailmassa leikkii muumien kanssa ja halaa ja kaikkea. No, ihan halaamaan Isosisko ei uskaltanut, mutta kävi kuitenkin vähän taputtelemassa Muumipeikkoa. Ensin muumit kyllä vähän pelotti Isosiskoa, kun ne olikin niin isoja! Isosisko oli varmaan odottanut jotain itsensä kokoisia muumeja... Mutta kivaa oli, kaikenlaista mukavaa puuhaa lapsille ja säätkin suosi (uimaranta oli kova juttu!) Muumimaailma oli kyllä tosi kiva paikka tän ikäisten lasten kanssa!

Hotellin kanssa kävi vähän huonompi mäihä. Oltiin varattu huoneisto Naantalin perhehotellista sillä ajatuksella, et on helppo ite laittaa lapsille aamu- ja iltapalat ja kun lapset käy illalla kuitenkin aika aikaisin nukkumaan, niin me aikuiset voidaan sit vaikka pelailla lautapelejä tms. Meille ei sitten kuitenkaan ollut Perhehotellissa tilaa, ja meidät siirrettiin Naantalin kylpylään. Saatiin lopulta (vähän piti mun siskon kyllä tivata) aamiaiset ilmaiseksi (oltiin tietysti ostettu ruokaa vaikka kuinka jo valmiiksi...), mut kyllä silti harmitti, kun oltiin kahdessa erillisessä hotellihuoneessa, eikä tietenkään voitu jättää lapsia sinne yksikseen nukkumaan. Hotellilla ne kommentoi, et meillähän kävi tuuri, mut oltiin kyllä vahvasti eri mieltä, kun se Perhehotelli olis sopinut huomattavasti paremmin meidän tarpeisiin, vaikka nyt sitten päästiinkin halvemmasta kalliimpaan. No, kohtalaisen hyvä mieli jäi silti, kiitos hotellin leikkihuoneen ja niiden ilmaisten aamiaisten. Kaikkiaan oli ihan kiva reissu.

Viime lauantaina mä olin (Pipanainen matkassani) Sysmässä yhden ystävän luona, vieteltiin siellä tyttöjen päivää vanhojen ystävien kera (muutamalla pikkuvauvalla vahvistettuna). Oli niiiin hyvä päivä, ettei oo tosikaan! Maailman ihanimpia ihmisiä on mulla ystävinä. Harmittaa, kun asutaan niin kaukana toisistamme, ettei voida tavata yhtä usein kuin aiemmin. Lauantai-iltana käytiin vielä vähän keräämässä mustikoita (minä, Mies ja sen isä) ja Mies keräs vielä lisää sunnuntaina. Kaikkiaan 20 litraa saatiin mustikoita pakastimeen, niistä kyllä varmaan annetaan jo vähän poiskin. Olinkin jo huolissani, kun olin viimeiset toissavuotiset mustikat käyttäny (viime vuonna ei saatu ollenkaan), ja mietin, et mistä teen ens talvena mustikka-valkosuklaapiirakkaa ja muita mustikkaherkkuja... Nyt voin olla siinäkin suhteessa rauhallisella mielellä!

Ja sitten Miehen porukoilta suuntasin lasten kanssa Mikkeliin mun vanhemmille. Käytiin päiväseltään mun isän ja sedän yhteismökillä, jossa on nykyään mökkikin (siellä oli muutaman kymmenen vuotta vaan pikkuruinen sauna ja aitta, kun mökki oli palanut). Olin käyny siellä viimeksi 8 vuotta sitten, ja en ois kyllä tunnistanut samaksi paikaksi! 

Nyt ollaan taas kotosalla ja odotellaan viikonloppua, jolloin on tulossa kivoja vieraita pelaamaan lautapelejä :)

11.7.2011

Työpaikka

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella.

 En ole vieläkään varma, mitä tekisin blogin jatkon suhteen, mut alan kallistua sille suunnalle, että laitan tän salasanan taakse ja aloitan uuden ihan julkisen. Vähän kyllä ärsyttää, kun joutuu sit enemmän miettimään, mitä kertoo ja miten. Vaikka olen mä tietysti nytkin jonkin verran asioita jättänyt sanomatta. 

Mutta siitä työpaikasta. En ole mitenkään aktiivisesti hakenut töitä, kun Pipanainen on vielä niin pieni. Tässä kesällä on kyllä tuntunut siltä, et kaipaisin tosi kovasti jotain muuta kuin pelkkää kotonaolemista, mut olin suunnitellut jotain opiskelukuvioita, mitkä olis onnistunu kotiäitielämän ohessa. Mut sitten täältä paikalliselta yläasteelta tuli auki matikka-fysiikka-kemia virka, ja päätin kokeilumielessä hakea sitä, vaikkei mulla kemiaan ole pätevyyttä. En kylläkään pitänyt omia mahdollisuuksiani muutenkaan kovin korkeina, kun olen ehtinyt olla vaan vuoden verran töissä, ja siitäkin on jo aikaa. Siinä kävi sitten niin, että sitä virkaa ei täytetty ollenkaan (kolmen aineen pätevyyden omaavat opettajat alkaa siis ilmeisesti tosiaan olla harvenemaan päin). Mutta koska koululle tietysti tarvitaan joku niitä hommia hoitamaan, niin sieltä tuli sit ma-fy-ke -opettajalle vuoden määräaikainen paikka auki. Aikani jahkailin, lähinnä tuon Pipanaisen takia, mut hain sitten kuitenkin. Ja sain kutsun haastatteluun. Enkä ilmeisesti ollut kovin onneton, koska mut valittiin :)

Olen hirmuisen innoissani. On tosi kiva päästä kolmen kotiäitivuoden jälkeen tekemään töitä!

Olen myös aika kauhuissani. Ensinnäkin siksi, että työtä tosiaan tulee riittämään. Opetan siis matikkaa, fyssaa ja kemiaa, ja se kemia tulee varmasti teettämään mulla paljon töitä (siis vielä enemmän kuin matikka ja fyssa). Mulla on myös tosi paljon tunteja ja lisäksi luokanvalvojuus (joka on sekin uusi juttu mulle). Ja kun on niin vähän kokemusta, niin ihan perusopetustyö, tuntien valmistelu ja kaikenlainen muu vie paljon aikaa ja energiaa. Ja sit on vielä koulun ylimääräiset projektit, joita niitäkin ilmeisesti riittää. Mutta en valita, työnteko sopii mulle :) Ja raha myös :)

Mutta sitten on nuo lapset. Olin ja olen sitä mieltä, että pienen lapsen paras paikka on kotihoidossa (edellyttäen, että kotona on kaikki palikat kohdillaan). Mies jää nyt syksypuoleksi koti-isäksi. En olis muuten koko työtä hakenutkaan, en vaan voi kuvitellakaan laittavani lasta 9kk iässä hoitoon muuta kuin ihan äärimmäisen pakon edessä. Oisin oikeastaan toivonut, että Mies ois ollu kotona koko lukuvuoden, mutta se ei halunnut, eikä ole mitään järkeä jäädä koti-isäksi siksi, että vaimo painostaa, joten en painostanut (se on siis jo jonkin aikaa puhunut, et ois kiva olla lasten kanssa kotona, eli missään vaiheessa minkäänlaista painostusta ei harjoitettu!). Musta on kiva, että Mies pääsee kokemaan, millaista on olla kotona lasten kanssa, ja on myös kiva päästä ite kokemaan, millaista on käydä töissä kun perheessä on pieniä lapsia. Vähän pelottaa Pipanaisen sopeutuminen, se on vielä aika pieni kuitenkin ja kiinni äidissä. Mutta on Mies sitä paljon hoitanut, että eiköhän niillä suju. 

Saa nähdä, miten imetyksen käy, ainakaan vielä en ole sitä lopettamassa. Tosin Pipanainen on taas ollu Neiti Rintaraivari reilun kuukauden, joten en tiiä, kuinka kauan jaksan imetystä ylläpitää, kun lapsi suostuu sovinnolla imemään vaan öisin. Voihan myös olla, että imetyksestä tulee Pipanalle tärkeämpää, kun äiti ei olekaan koko ajan saatavilla. Näillä näkymin tytöt menee sitten päivähoitoon vuodenvaihteessa. Isosiskolla jää ikävästi päiväkerhovuosi kesken. Pipanainen on vuodenvaihteessa 13kk, ja tuntuu kyllä tosi pahalta laittaa niin pieni päivähoitoon. Mietityttää, että teinkö hirveän huonon päätöksen. Voihan olla, että se sopeutuu ihan kivastikin, eihän sitä tiedä. Mutta olen kyllä tuntenut itseni maailman huonoimmaksi äidiksi ja vaikka mitä. Pipanaisen takia mietinkin koko työpaikan hakemista. Mutta sen lisäksi, että itsekkäästi halusin töihin, niin kävi myös mielessä, että toi paikka saatetaan laittaa ens keväänä virkana auki, ken tietää...

No, näillä nyt kuitenkin mennään. Ja vaikka kaihertaa Pipanaisen hoitoonmeno, niin tuskinpa senkään elämä tän ratkaisun myötä ihan pilalla on. Ja olen tosiaan hirmu innoissani, et pääsen tekemään työtä, josta tykkään! :)

9.7.2011

Pulmakulma

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella

 
Käytiin Muumimaailmassa, josta raportoin jonain sopivana hetkenä enemmän.

Sain työpaikan, josta siitäkin raportoin jonain sopivana hetkenä enemmän.

Mutta tuohon työhön liittyen olen nyt pohdiskellut, mitä tekisin tän blogini kanssa. Oon viime aikoina kirjoitellut kuitenkin silleen melko tunnistettavasti, ja olen huomannut, että mua vähän häiritsee ajatus siitä, että mun oppilaat mahdollisesti eksyis tänne kaiken maailman juttuja joskus lukemaan. Aika epätodennäköistähän se ehkä on, mut ei sitä koskaan tiedä. En tiiä, lopettaisinko tän blogin kokonaan ja alottaisin anonyyminä toisen vai laittaisinko tän salasanan taakse. Yksi vaihtoehto on sekin, että kirjoittelen tuolla käsityöblogissa myös muita kuulumisia (sillä sinnekin ehkä sais vähän eloa) ja joko lopetan tän kokonaan, tai sit laitan salasanan taakse, jotta voin kertoa täällä sitten enemmän. Tää blogi on siksi mulle aika tärkeä, että tää toimii jonkinlaisena päiväkirjana, ja varsinkin nyt lasten synnyttyä on ollu ite kiva lueskella vanhoja juttuja ja muistella esim. Isosiskon vauva-aikaa tai raskauksia. 

Mitä mä nyt tekisin?

26.6.2011

Ihan lyhyesti vaan

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella.

Isosisko oli juhannuksena yhden yön mummilassa ilman äitiä, isiä tai Pipanaista. Oli ollut kivaa, Isosisko oli päässyt katsomaan kokkoa ja isomummon vessa oli "hieno paikka". Minä, Mies ja Pipanainen oltiin ihan vaan kotona. Meilläkin oli kivaa! Tosi rauhallista oli olla ihan vaan yhden lapsen kanssa (varsinkin kun se oliPipana, se yksi). Mä ehdin ommella Pipanaiselle juhlamekon yläosan, vaikka jouduinkin purkamaan aika paljon ja leikkaamaan takakappaleetkin uusiksi, kun suunnitelma muuttui. Mitäs teen omasta päästä... Eilen mekin sit mentiin Miehen vanhemmille yhdeksi yöksi. Tänään tultiin Miehen sedän kautta kotiin. 

Pipanainen on muutamana yönä vähän itkeskellyt, arvellaan, et ois hampaita tulossa. Vähän on alaikenet pullollaan, mutta ei vielä kuulla hampaat läpi, et ei ne kyllä ihan näillä näppäimillä sieltä putkahda (vaikka Isosiskolla kyllä aikoinaan tuli hirmu vauhdilla, et eihän sitä koskaan tiedä). Pipanainen on myös melkein lähdössä ryömimään, jonain päivänä se keksii sen taidon, ja sit se on menoa... Mua hirvittää jo valmiiksi, eikä yhtään haittais, vaikkei ihan vielä oppiskaan. Isosiskon lelut kävin nyt sen poissaollessa läpi, et kaikkein pienimpien kamojen pitäis olla Pipanaisen ulottumattomissa. Yhden reilun kokoisen laatikollisen leluja pakkasin mökille vietäväksi, lähinnä sellaisia, millä ei ole tullut kotona leikittyä oikeastaan ollenkaan, ja sit muutaman värityskirjan, kun niitä on kotona yli tarpeen. Onpahan sitten mökillä leluja.

21.6.2011

mutku mä haluun.

Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella. 

Tänään on ollut ukkosta ilmassa. Pariinkin otteeseen on jysähdellyt ihan kunnolla, tullut uskomattomat määrät vettä ja rakeitakin. Kaikki kylän naakat (luulin niitä oudon näköisiksi variksiksi, mutta Mies kertoi, että ne on naakkoja) ovat päättäneet asettua pesimään meidän lähiympäristöön, jonka takia meillä kaikuu uskomaton lintujen rääkynä päivin ja öin, linnunkakkaa on piha tulvillaan, eikä takapihalle voi mennä (ainakaan lasten kanssa), kun linnut hyökkää päälle. Tai tämä oli tilanne eilen, Mies kävi työpäivänsä jälkeen niitä vähän hätistelemässä, ja tänään on ollu vähän rauhallisempaa. Ärsyttävää, kun ei uskalla esim. nukuttaa Pipanaista ulkona, tai leikkiä Isosiskon kanssa muuta kuin talon lähellä, kun linnut käy päälle. Niitä on siis monta kymmentä ainakin, ellei jopa sata. No, Mies oli sitä mieltä, että ne on oppivaisia, joten jos se muutamana iltana käy vähän hätistelemässä niitä, niin jospa niistä vaikka osa viitsisi vaihtaa maisemaa.

Mun tekis mieli vaikka mitä. Kolmatta lasta esimerkiksi. Rakastan raskaana olemista, se on vaan paras olotila, mitä tiedän. Se tunne, kun syntymätön lapsi muljuilee mahassa, on vaan niin käsittämättömän hieno. Kaikista tylsistä raskausajan vaivoista huolimatta oisin mielelläni raskaana useammin ja pidempään. Ja Pipanainen on jo niin iso... Mutta toisaalta, jos vaikka nyt tulisin raskaaksi, niin Pipanainen olis 1v4kk (kai) uuden vauvan tullessa, ja kyllä mä kuitenkin soisin, että se sais vähän pidempään olla nuorimmainen. Ja oon ollu kuitenkin tänä keväänä niin väsyksissä, etten tiedä, miten jaksaisin kolmen lapsen kanssa. Oli niin tai näin, en usko, et kuitenkaan tuun raskaaksi vielä aikoihin.

Raskaushaaveita jarruttelee myös vähän muut haluamiset. Haluisin ennen seuraavan lapsen syntymää (siis mikäli me joskus kolmas saadaan, eihän sitä koskaan tiedä) olla vähän töissä. Vaikka jonkun sijaisuuspätkän tehdä. Nyt oon ollu kolme vuotta vaan kotiäitinä, ja täytyy myöntää, että vaikka tästä hirmuisesti tykkäänkin, niin kaipaisin myös jotain muuta välillä. Yksi haluaminen on myös opiskelu, oonkin vähän suunnitellu, et jos alkaisin tehdä avoimeen yliopistoon jotain opintoja silleen, et voisin saada niistä joskus johonkin aineeseen pätevyyden. Jyväskylän avoimeen yliopistoon ainakin onnistuu muutaman aineen kohdalla, ja vieläpä niin, et voi tehdä aika pitkälti (tai jopa kokonaan) etäopintoina. Haluisin kovasti! Mut se vaatii rahaa, joten katsotaan nyt.

Haluisin ehtiä tehdä käsitöitä! Harmittaa, kun olis intoa ja ideoita, mutta ei aikaa. Ja jos joku noista edellisistä haluamisista joskus toteutuu, niin oman ajan määrä ei ainakaan lisäänny... :)

Lisäksi haluisin just nyt iltapalaa. Sen voin toteuttaa.

18.6.2011

Isosisko 3 vuotta

Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella. 

 
Meidän Isosisko täytti tänään kolme vuotta. Tosin neiti itse perinaiselliseen tapaan vähän vähensi iästään, ja oli sitä mieltä, että hän täyttää vasta kaksi.

Juhlittiin, ja oli kivaa. Ainakin Isosiskon ja äidin mielestä :) Isosisko sai toivomansa leluauton (itse asiassa kummisedältään kaksi ja ukilta ison pihakuormurin) ja paljon kaikenlaista, hirveästi kaikkia barbapapa-juttuja (barbapapat on hänellä nyt niin kovin IN). Äiti sai leipomuksensa leivottua ja oli siltä osin tyytyväinen. Ja oli ihana jutella rakkaiden ihmisten kanssa ja kaikkea. Harmi, kun niin monet asuu kaukana, olis ihana nähdä useammin! Mut oli tosi hienoa, että esim. Isosiskon kummisetä jaksoi ja viitsi tulla parin tunnin matkan takaa. Isosisko sai toisen autokakun, jonka valmistuttua hän ensin ilmoitti haluavansa sittenkin junakakun (oli siinä vaiheessa vähän myöhäistä!) ja sitten autokakusta tuli vielä väärän värinenkin. Eilinen kakku oli vihreä, mut vihreä elintarvikeväri loppui eilen ja tein tänpäiväisestä autokakusta sitten vaaleanpunaisen. Vihreäähän hän olisi toivonut, mutta vaaleanpunainenkin sitten onneksi kelpasi.

Nyt on ihan tyhjä olo. Musta olis ihanaa, kun olis aina paljon ihmisiä ympärillä. Tai tykkään kyllä olla yksinkin ja kaipaankin sitä, mutta useammin sais olla enemmän porukkaa kasassa. 

äh. nyt ei vaan juttu kulje, vaikka olis paljon kerrottavaa. Antaa olla kulkematta sitten. Meen syömään vähän lisää kakkua.

17.6.2011

Julkaistu alun perin toisen blogin puolella.
  
Tänään olen ollut ahkera. Oon säilönyt järjettömän määrän raparperia (kiitos apelle!), käytännössä tehnyt siitä hilloa, sokeroimatonta sosetta (ei ollu kauheasti sokeria varastossa, ja raparperin kanssa tarvitaan nimen omaan kauheasti sokeria) ja äsken pilkoin viimeiset paloina pakastimeen. Olen tehnyt Isosiskolle autokakun (kakkupohjat olin jo aiemmin leiponut), siivonnut, ja nyt illalla myöhään leiponut kaksi omenapiirakkaa huomisiin juhliin. 

Tänään jo vähän juhlittiin huomista synttärisankaria. Miehen sisko, mun sisko perheineen ja mun veli ja vanhemmat kävi illalla juhlimassa. Aika pikaiset pirskeet oli, mutta eipä se mitään. Isosisko sai kivoja lahjoja ja oli tietysti ihan tohkeissaan kakusta (se sai sen haluamansa autokakun) ja kaikesta. Meidän äiti oli ommellut meidän olkkariin kapan (kai sitä alkoi ärsyttää, kun ollaan asuttu tässä jo kohta kaksi vuotta eikä olohuoneessa ole verhoja... Mä olin kyllä jo valinnut kankaan valmiiksi, mutta en ollu päässy asiassa sen pidemmälle) ja isä toi ulkoeteisen kaappien päälle tason (mökiltä vanhasta tasosta sahailtu) (kylläpä on nyt siistin näköinen ulkoeteinen!) ja yhteen kaappiin hyllyjä (jostain vanhoista hyllyistä nekin tehty. Rumia, mutta toimivia). Ollaan vähän sellaisia kierrättäjiä, noi ulkoeteisen kaapitkin on mun sedän vanhoja. En käsitä, miksi pitäis aina ostaa uutta, kun vanhaakin on tarjolla. No, se olkkarin verho on kyllä ihan upo uusi. Nyt pitäis vaan laittaa nipsut, jotta sais verhon paikalleen.
 
Nyt meen ottamaan toisen omenapiirakan uunista ulos ja painun pehkuihin. Pipanainen heräs aamulla kuudelta, joten väsyttää!

16.6.2011

Ruutuhyppelypäivä

Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella.

Miehen leireillessä meillä oli paljon mun ja Miehen äidit kylässä (ei kylläkään samaan aikaan) ja oltiin myös ite molemmissa mummoloissa. Isosiskohan oli tietysti mummoista kovasti innoissaan ja mummot valittiin leikkikaveriksi, hampaiden pesijäksi, nukuttajaksi jne. Ja kun Mies tuli kotiin, niin isi oli tietysti kova juttu. Miehellä oli viiden päivän vapaa ja me käytiin viikonloppuna mökillä, jossa ukki ja mummi olivat kovassa huudossa. Mua ei missään nimessä hiukkaakaan haittaa, että Isosiskolle kelpaa näissä tilanteissa mieluummin joku muu kuin äiti (kun tosipaikan tullen kuitenkin äiti on paras vaihtoehto), mutta onpa ollut ihana tällä viikolla olla paljon Isosiskon kanssa. Ihan vaan puuhailla molempien tyttöjen kanssa kaikkia normaaleja juttuja. Kyllä huomaa, että viimeisen kuukauden aikana on sen kanssa tullu puuhailtua paljon tavallista vähemmän.

Oon myös ollut aika väsyksissä keväällä, enkä ole jaksanut aina kovin täysillä olla mukana Isosiskon jutuissa (en kyllä Pipanaisenkaan). Nyt ensin viikko mummoloissa ja sitten Miehen viiden päivän vapaa tuntuu tehneen ihmeitä, olen ollut hirmu hyvällä mielellä, jaksanut eläytyä Isosiskon leikkeihin ja ollu vaan tosi onnellinen Miehestä ja tytöistä.

Eilen satoi vettä ja Pipanaisen nukkuessa mentiin Isosiskon kanssa leikkimään sadeleikkejä. Molemmille sadevaatteet päälle (mullakin on ihan kurahousut ja kaikki!), kumpparit jalkaan ja Pipanainen vaunuissaan sadesuojukseen, ja pihalle. Parhaita sadepuuhia Isosiskon mielestä on vuotavan räystään alla seisominen (ollaan leikisti suihkussa), lätäköissä litskuttelu ja kuravesi-hiekka-leikit. Olipa kivaa yhdessä antaa veden loiskua! Jokaisella aikuisella pitäis olla joku lapsi, jonka kanssa hyppiä lätäköissä, jos ei yksin kehtaa.

Tänään opetin Isosiskoa hyppäämään ruutua. Hiekkaan piirtäminen kepillä oli tosi tosi jännää. Ruutua hypättiin tasajalkaa, onnistui Isosiskoltakin, ja oli se siitäkin innoissaan, vaikkei ihan yhtä paljon kuin hiekkaan piirtämisestä. Tosin se ruutuhyppely meinas mennä ruudukon läpi juoksemiseksi, mut eihän se mitään haittaa. Mä ite innostuin ruutuhyppelystä (en oo hyppiny ruutua varmaan yli kymmeneen vuoteen!) ja hypin sit itsekseni, kun Isosisko sai jo tarpeekseen :)

Miehellä on joku kurssin päättymiseen (loppuu ens viikolla) liittyvä sauna- ja juhlimisilta ja se jää koululle yöksi. Ollaan siis oltu koko päivä tyttöjen kesken. Isosisko täyttää lauantaina kolme vuotta ja huomenna tulee jo mun vanhemmat ja sisko perheineen juhlimaan. Valmistelut on erittäin vaiheessa, näiden pikku apureiden kanssa tuppaa kaikki jäämään viime tippaan. Mut lasten käytyä kahdeksan jälkeen nukkumaan aloitin päivän hommat vessanpesulla ja nyt odottelen, että saan feta-pinaattipiirakan uunista ulos ja pääsen itsekin petiin. Hyvää yötä!

(ai niin, itselle muistiin, jos unohdan vauvakirjaan kirjata, että puoli vuotta täytettyään Pipana oppi kääntymään akselinsa ympäri, siis kiertämään ympyrää ikään kuin, ja uudelleen kääntymään vatsalta selälleen. Selältä vatsalleen se alkoi kääntyä pari päivää sen jälkeen, kun tänne kirjoitin, että se taito on unohtunut... Syöttötuolissakin istutaan jo mallikkaasti, ilman tukea vielä ei (en oo kyllä kauheasti sitä istuttanu, kun on jäänyt mieleen Isosiskon fysioterapiakäynneiltä ohje, ettei lasta sais istuttaa ennen kuin se itse osaa nousta istumaan).)

14.6.2011

Isosiskon ajatuksia

 Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella

"Pallo ikki."
"No anna mä katson, osaanko korjata sen."
"EI. Äiti ei osaa! Isi osaa! Ite peeni käsi, äiti peeni käsi, isi iso käsi. Isi osaa!"

Oltiin soutelemassa, minä, Mies ja Isosisko, ja Mies vitsaili jotain mun soututaidoista (mä OSAAN soutaa ihan hyvin, mut jotenkin se ei vaan mene Miehen kaaliin)
Minä: "Niin tiedätkö, Isosisko, äitikin osaa soutaa."
Isosisko: "MITÄ???"

Kysyin Isosiskolta, että tuleeko siitä isona äiti. Kyllä kuulemma tulee. Ja lapsiakin hän saa, pieniä Pipana-vauvoja. Sit kysyin, mikä äidistä sitten tulee, kun Isosiskosta tulee äiti.
"Ei mitään.  Äiti H-, ite H-. Kaksi H-. Nii, äiti!"
(Isosisko on myös esittänyt toiveen, että äidin mahassa olisi taas pieni vauva, jotta meillä olisi kaksi Pipana-vauvaa. No, kaikkeahan saa toivoa...)

Luettiin iltarukousta. Isosisko aina lukee siihen päälle jotain omankielistä rukousta, koska hänelläkin on asiaa Jumalalle.
"Oliko sulla taas asiaa Jumalalle?"
"Damm. Ite kysyy, miksi nuna kulkee"
"Ai sä kysyit Jumalalta, miksi junat kulkee?"
"Nii. Isi ei tiiä mitä, äiti ei tiiä mitä, Pipana ei tiiä mitä, Umala keetoo!"

10.6.2011

Ajattelija

 Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella

Joskus tulee aamupalapöydässä käytyä parisuhdekeskusteluja.
Mies: Huomaatko, ei olla riidelty viime leirin jälkeen ollenkaan.
Minä: Ei niin. Mä en oo ollu niin väsynyt tällä kertaa. Ja olen myös ajatellu aika paljon asioita.
Mies: Niin mäkin.
Isosisko: Minä myös!

Miehen kuukauden mittainen leiriputki on onnellisesti takana. On ollu aika väsyttävää, ja väsymys on kyllä purkautunu motkottamisena ja kinasteluna puolin ja toisin aina leirien välisinä vapaapäivinä. Mutta nytpä se on ohi!

17.5.2011

ei otsikkoa

Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella

Meidän Pipanainen täytti puoli vuotta lauantaina. En käsitä, miten se on mahdollista! Tai siis joo, mä synnytin sen puoli vuotta sitten jne, mut miten aika kuluu näin nopeasti? Isosiskon vauva-aika oli paljon hitaampi. Puolivuotias neiti Pipanainen on uudelleen innostunut kääntyilystä, iloinen hymytyttö, kovin tarkkaavainen (iltapuuron keitto on erittäin jännittävää), huono nukkumaan päiväunia, aikamoinen räpätäti, ihana vekkuli. 

Miehellä alkoi viikko sitten kuukauden mittainen leiriputki. Tyyylsää, varsinkin, kun sille ei edes makseta normaaleja korvauksia (tai siis mitään korvauksia) noista leireistä, kun se on kurssilla. Mutta onneksi on mummot! Sekä mun että Miehen äideistä on kyllä iso apu. Olis aika hankalaa ja ennen kaikkea äärettömän tylsää olla vaan kotona näiden kahden kanssa yksin viikkotolkulla, ilman mitään järkevää tekemistä ja seuraa. Tekemistä nyt tietysti voi järjestää itsekin, mut nyt just loppuu kaikki kerhot sun muut. Ja lähinnä illat on hankalia yksin, kun molemmat lapset on väsyneitä ja niiden iltapuuhat ja nukuttamiset pitää saada hoidettua. Ja kotityöt meinaa jäädä tekemättä. Mutta tosiaan, onneksi on mummot! 

Isosisko suunnittelee kovasti synttäreitään, joihin on nyt jotakuinkin kuukausi aikaa. Hän haluaa edelleen autokakun, ja ainoana lahjatoiveena on leluauto, jonka toiveen Isosisko onkin esittänyt kaikille mahdollisille tahoille. Mainio. 

Ei musta nyt taas irtoa tän enempää. Taidan mennä kerrankin ajoissa nukkumaan.

5.5.2011

ei otsikkoa

Julkaistu aiemmin vanhan blogin puolella
  
Voi itku kun aika kulkee niin nopeaan, enkä saa aikaan kirjoittaa kaikkia hauskoja, ihania, karmeita ym. juttuja ylös. Pipanainen oppi vapun alla jokeltamaan tavuja. TÄTÄTÄTÄTÄTÄTÄ. ITEITEITEITE. ÄITÄ ÄITÄ ÄITÄ. jne jne on kuultu aika jatkuvalla syötöllä. Olin ällistynyt, Isosisko aikoinaan oppi saman vapun tienoilla, eli n. kymmenkuisena. Se kesti pari päivää ja loppui. Hilla taas on aikaansa edellä, yleensä tavuja alkaa kuulemma tulla n. 7-8 kk iässä. Pipana on siis nyt 5kk. Oispa kiva, jos tää vaikka tarkottais sitä, että Pipanaisella ei tulis ongelmia puheen tulon kanssa! Itselle myös muistiin, että Pipanainen kunnioitettavassa neljän kuukauden iässä kääntyi useita kertoja myös selältä vatsalleen, mutta nyttemmin se taito on unohtunut. 

Vietettiin pääsiäistä mun vanhemmilla. Isosiskosta oli huippukivaa olla mummolassa eikä Pipanainenkaan mitenkään tuntunut siitä olevan pahoillaan. Hankalaa oli se, että Pipana heräs molempina aamuina viiden tienoilla, kun alkoi olla valoisaa. Kotona kun on pimennysverhot, mummolassa ei. Meillä on perinteisesti ollut tapana pääsiäisaamuna etsiä äidin piilottamia suklaamunia, mut tänä vuonna järjestettiin  (tai siis äiti järjesti) pääsiäisonginta. Sillä lailla oli helpompi kohdistaa tasapuolinen määrä munia sun muita jokaiselle. Meidän äiti oli ommellut lapsille (Isosisko, Pipanainen ja näiden serkkupoika) sellaiset pompoteltavat hernepussikilpikonnat ja PIpanaista lukuunottamatta sekä lapset, vävyt että lapsenlapset saivat pari suklaamunaa. Ja ihania ruokia oli äiti jaksanut laittaa. Namnam. Pääsiäinen oli kiva, vaikkakin vähäuninen.

Pääsiäismaanantaina "piilotettiin" Isosiskolle muutama muna, jotka se sai etsiä. Isosisko oli lukenut Puppe-kirjasta, että pääsiäispupu piilottaa munia, jotka kerätään koriin. Kori sillä oli, ja ite se oli sitä mieltä, että pupu oli ne munat piilottanut, vaikka mä kyllä kerroin, että se oli isi. Karsastan vähän kaikenmaailman pääsiäispupuja (ja pääsiäisnoitia varsinkin, ja joulupukkia!). Isosisko oli ihan tohkeissaan, eikä meinannu löytää munia, vaikka ne oli ihan näkösällä. 

Viime viikonloppuna sitten juhlistettiin vappua. Meillä on ollu vähän perinteenä aina vappuna grillata, oli sää sitä taikka tätä. Jokusen kerran ollaan grillattu lumisateessakin. Useampana vuonna on mukana ollut muutama kaveri, ja viime vuonna kun ekaa vappua tässä talossa asuttiin, niin pyydettiin vähän enemmän porukkaa mukaan. Yleisön pyynnöstä tänä vappuna otettiin uusinta (oltais me joka tapauksessa järjestetty pirskeet). Muutama viime vuoden vieras oli tosiaan kysellyt jo viime vuoden puolella, että kai vappuna taas juhlitaan ja yksi kertoi odottaneensa mun tekemiä munkkeja viime vapusta saakka... Kivat juhlat syntyivät seuraavista aineksista:
  • perinteinen vappusää (satoi räntää)
  • hyvää ruokaa runsain mitoin
  • 71 munkkia (eikä ollu yhtään liikaa! Ja ite paistoin joka ikisen, mutta Mies ja mun veli E vähän auttoi leipomisessa. Ja Isosisko tietty)
  • 24 litraa simaa (no sitä oli aika paljon, mut olin luvannut tehdä mun siskolle, jolta jäi omat simat tekemättä, kun niillä oli just vapun aikaa muutto)
  • sekä huonoja että hyviä vitsejä
  • ihania rakkaita vieraita, sisaruksia ja ystäviä, maailman parasta seuraa kerta kaikkiaan (13 aikuista ja 5 lasta oli meitä yhteensä)
Täytyy kyllä sanoa, että en tiiä, mitä juhlista olis tullu, jos meillä ei olis ollu auttamassa muutama läheisin (mun veli, Miehen sisko ja yksi meidän hyvä ystävä). Mulla kesti munkinleipomistouhussa muutama tunti ja kaikkeen ruoanlaittoonkin meni aika paljon aikaa. Ja lapset kyllä vaati oman huomionsa. Mutta onneksi oli loistoapureita! Ja tosi kivat juhlat, ensi vappuna uudestaan!