Nyrkki suuhun.

Voi tuota ihanaa Bonaria! Sitä luulisi, että neljännen lapsen kohdalla ei ihan jokainen kehitysvaihe jaksaisi hirveästi ihastuttaa. Mutta kylläpä vaan kuulkaa jaksaa!

Bonus löysi viime viikolla kätensä. Nyt ihan ykkössuosikkipuuhaa on nyrkin tunkeminen suuhun. Kovasti myös yrittää jo tarttua esineisiin, mutta ihan ei vielä silmä-käsi-koordinaatio toimi, eikä kaveri myöskään ole ymmärtänyt, että tarttumisessa auttaisi, kun avaa nyrkin. Joten nyrkkejä heilutellaan ahkerasti erilaisten esineiden lähettyvillä :)

Samalla Bonus on innostunut tuijottamaan leluja. Etenkin helistimet, joissa on hymyilevä naama, ovat suuressa suosiossa. Tuntuu hassulta, kun toinen jaksaa ihan tosissaan tuijottaa parikymmentä minuuttia jotain helistintä. Ja tietysti hymyillä sille, jutella, heilutella nyrkkejään ja kuten vauvoilla on tapana, sätkiä ja potkia koko ruumiinsa voimalla.

Miehellä alkoi parin viikon yllätysloma. Sen joku ylempi esimies soitti viime viikolla, että Miehellä on useamman vuoden takaa 9 pitämätöntä lomapäivää, ja ne pitää nyt käyttää ennen huhtikuun loppua. Joten nyt Mies on sitten kaksi viikkoa lomalla. Tämän vuoden teema Miehen vapaiden suhteen on selvästi ollut se, että kun Mies on vapaalla, niin meillä sairastetaan. Tällä kertaa kaikki isommat lapset on ollu oksennustaudissa ja mä parhaillaan kuumeessa. Toivottavasti menee pääsiäiseksi ohi, meidän kun olis tarkoitus mennä mun vanhemmille pääsiäisenä. 

Yllätysloman jälkeen alkaakin Miehellä kevään reissuputki. Kahdeksasta viikosta 6 on reissuviikkoja, joskin onneksi joka viikko se ei ole kokonaan pois. En odota innolla, mutta minkäs teet. Toivotaan, että huhti-toukokuussa meillä ei kukaan sairastu, eikä tule muita yllättäviä tapahtumia...

Kirjoja, kirjoja

Viime lokakuussa luin:

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli -poikani tarina

Tositarina autistisesta pojasta, jonka ei pitänyt edes oppia lukemaan, mutta joka osoittautuikin matemaattiseksi huippulahjakkuudeksi. Tosi kiinnostava ja koskettavakin kirja. Hieman ärsytti, kun kirjailija antoi ymmärtää, että kaikki autistit ovat piileviä lahjakkuuksia ja että hän on lähipiirinsä kanssa kehitellyt suunnilleen maailmaa mullistavan tavan saada nämä lahjakkuudet esiin... Kirjassa oli muutenkin jonkin verran sellaista "amerikkalaista liioittelua", mutta kokonaisuutena todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Péter Gárdos: 117 kirjettä

Kirjailijan vanhempien rakkaustarina, tarina siitä, kuinka kaksi keskitysleireiltä selvinnyttä ja Ruotsiin muuttanutta päätyvät yhteen. En oikein pitänyt päähenkilöistä, mutta tarina oli koskettava, ja tietysti kun tiesi sen olevan tosi (tai toteen pohjautuva, en nyt enää muista), niin se lisäsi kiinnostavuutta. Tykkäsin tästäkin.

Helen Fielding: Bridget Jones -vauvapäiväkirja

Huono. Ihan hirveän älyttömän huono. Eka Bridget Jones oli hyvä, ja siitä on menty tasaisesti alamäkeä. Sain tän elokuvan siskolta lahjaksi, ja elokuvaa näkemättä jo tiesin, että kerrankin elokuva on kirjaa parempi. Ja olihan se, vaikkei sitä elokuvaakaan tarvitse kahta kertaa katsoa. Juoni lyhyesti: Bridget tulee raskaaksi, eikä tiedä onko isä Mark vai se toinen tyyppi, jonka kanssa Bridget on heilastellut (Daniel? En muista nimeä juuri nyt). Seuraa kirjan verran epäuskottavaa sekoilua, lopulta vauva syntyy ja isäkin selviää.

Simona Ahrnstedt: Unelmia & yllätyksiä

Luin tän jo toiseen kertaan. Miksi, sitä en tiedä. Historiallista romantiikka-seksi-hömppää, sopii hyvin niihin hetkiin, kun sellaista kaipaa.

Ilana Aalto: Paikka kaikelle

Todellakin suosittelen ihan joka ikistä lukemaan! Jos ikinä aiot lukea yhden tavaraan ja järjestämiseen liittyvän kirjan, lue tämä! (No, mulla on vielä Jenni Sarraksen Tavarataidot lukematta, mutta luulen sen yltävän samalle tasolle. Eli ehkä kannattaa lukea kaksi tavaraan ja järjestämiseen liittyvää kirjaa). Ihanasti tavaran, järjestämisen, tavaran keräämisen ynnä muun historiaa, psykologiaa ja muuta sellaista yhdistettynä järkeviin karsimis- ja järjestämisvinkkeihin. Eikä yhtään syyllistävä teos, eikä myöskään sellaista "tässä on ainut oikea tapa toimia" -asennetta, jota mä karsastan. Eli joo, aivan loistava opus!

Hei maailma!

Voi tuota meidän Bonusta. Se on niin ihana ja suloinen.

Pari viikkoa sitten, 2-kuukautispäivän kynnyksellä Bonus jotenkin yhtäkkiä havahtui ihan uudella tavalla tähän maailmaan. Oli se aiemminkin ollut kiinnostunut ihmisistä ja hymyillyt ja seurustellut mielellään, kun jonkun naama oli sen näkökenttään tullut, mutta nyt se muuttui jotenkin paljon aktiivisemmaksi itse katselemaan ja ottamaan kontaktia. Aiemmin ei lattialla makoilu kiinnostanut ollenkaan, mutta nyt se jaksaa siinäkin vähän pötkötellä ja katsella ympärilleen. Sitterissä roikkuvat hahmot (apina ja joku papukaija taitaa siinä olla) on ihan super-mielenkiintoisia, ja niitä voidaan hämmästellä vaikka kuinka kauan. Erilaisiin ääniin reagoi selvästi aktiivisemmin kuin aiemmin. Ja siis ylipäätään kaikki kiinnostaa.

Tämän yhtäkkisen maailmaan havahtumisen myötä unet meni joksikin aikaa ihan sekaisin. Varsinkaan päivällä Bonus ei oikein ole saanut nukuttua, tuntuu, että on jotenkin koko ajan valmiina heräämään havainnoimaan kaikkea. Pienikin risaus saa toisen hereille. Öisin hän on kyllä nukkunut pidempiä pätkiä -tai no, yhden pidemmän pätkän, joka on yleensä ollut 5-6 tuntia. Harmillisesti useina öinä Bonus on sitten sen yhden pätkän jälkeen ollutkin sitä mieltä, että on aamu (mun mielestä aamu EI ole kolmelta, neljältä eikä vielä viideltäkään!). Mutta on meillä saatu nukuttuakin. Päiväunet on tosiaan ollu ihan silppua useimpina päivinä, kantoliinassa saattaa nukkua pari tuntia, mutta muuten puolikin tuntia on jo "pitkät unet". Muistan, että Poikasella oli samanlainen vaihe suunnilleen saman ikäisenä. 

Poikasen kanssa ollaan pari kertaa käyty toimintaterapiassa. Sillä ei siis vielä viisivuotiaanakaan ole kätisyys vakiintunut, ja nyt vuoden jonotuksen jälkeen päästiin toimintaterapiaan sitä asiaa selvittelemään. Poikanen on ollut terapiasta ihan innoissaan ja uskaltanut hienosti olla toimintaterapeutin kanssa kahdestaan puuhailemassa. Yksi kerta on vielä jäljellä ja sitten sellainen palautekerta ilman Poikasta, jossa mä oletettavasti saan jotain ohjeita jatkosta. 

Tyttöjen kanssa ollaan rampattu oikomishoidoissa. Laskin, että meillä on maalis-huhtikuussa yhteensä 11 erilaista lasten neuvolaa, lääkäriä, toimintaterapiaa tai hammashoitoa. Useimmat näistä tuolla lähikaupungissa. Onneksi en ole töissä, olisi aikamoista yrittää sovitella näitä kaikkia menoja, ja varmaan joutuisin paljon ottamaan palkatonta. Mutta ei siinä, olen kyllä kiitollinen veronmaksaja!

Tämmöistä tänne. Vähän harmittaa, kun ei oikein ollenkaan ole sitä kuuluisaa omaa aikaa. En mä sitä muuten kaipaa, mutta olisi kiva joskus ehtiä hetkeksi istahtaa ompelukoneen ääreen. Mutta onneksi tässä neljännen lapsen kohdalla tietää, että nopeasti tämäkin aika menee ohi (liian nopeasti!) ja omaa aikaakin vielä tulee. Oikeastaan mä en sitä muuten kaipaisi, mutta olisi muutama ompelutyö, jolla on deadline. 

Jaahas, sängyssä alkoi ähinä. Taidetaan kohta kaivata äitiä :)

Kastajaiskuulumiset

Meillä oli pari viikkoa sitten Bonuksen kastajaiset. Päädyttiin tällä kertaa pitämään kastetilaisuuden lisäksi myös juhla seurakuntatalolla, mikä oli hyvä ratkaisu. Vieraita oli kuitenkin oma väki mukaan lukien lähes 40 (joista melkein puolet lapsia ikähaitarilla 0-9v), joten ei me oikein oltais edes meille mahduttu. Ruoat ja muut tarjottavat tehtiin itse, mutta tosi paljon valmisteluita helpotti se, että kotia ei tarvinnut siivota.

Tehtiin karjalanpaistia ja leivonnaisia etukäteen pakastimeen, ja mun äiti teki salaatin ja pullaa. Ennen kastajaispäivää piti "vain" savustaa lohia, kuoria 10kg säkillinen perunoita, tehdä kaksi isoa täytekakkua... Olihan sitä hommaa siinäkin, mutta ei liikaa. Ja onneksi kastajaispäivä osui meidän hiihtolomaviikon lauantaiksi ja Mies oli sen viikon lomalla, joten ehdittiin hyvin. 

Kastajaiset meni ihan kivasti. Yksi mun ihana työkaveri tuli hoitamaan keittiöhommaa ja hoitikin sen ihan super tehokkaasti ja hyvin. Bonari vähän kitisi kasteen aikana, mutta rauhoittui sitten kyllä. Lapset valtasivat etummaisen penkkirivin, mutta ei mennyt ihan täydeksi riehumiseksi. Täydeksi riehumiseksi meni sitten vasta myöhemmin, kun se ei enää haitannut. Ruoat olivat hyviä, leipomukset olivat hyviä, mikään ei loppunut kesken, ja tunnelma oli mukava. 

Nimikin saatiin päätettyä kastajaisia edeltävänä päivänä. Tai no, etunimi meillä on ollut käytössä jo pitkään. Mä haluan tehdä eron siihen, että kastajaiset ei ole nimenantojuhla, vaan juhla, jossa lapsi otetaan Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Mutta kolmatta nimeä mä mietin kauan ja hartaasti, ja lopulta kun mun isä (joka siis kastoi Bonarin) laittoi viestin, että laitanko sille nimen ja kummit tiedoksi, niin totesin, että kai se nyt sitten pitää päättää... Hyvä nimi tuli.

Muuten meillä elämä on aika lailla entisellä mallillaan. Imetys on edelleen ihan jäätävän kivuliasta, enkä enää tiedä, mitä sille voisi tehdä. Rukoilla kai vaan. Edelleen mä kuitenkin imetän, rintakumin kanssa, kun ei tässä muutakaan voi. Aika epätoivoinen olo on ja kieltämättä tää imetyksen takkuaminen ahdistaa ja masentaa. Bonus on kuitenkin ihana vauva, ei turhia kitise ja hereillä ollessaan on yleensä hyvällä tuulella ja hymyileväinen. Tai no, nyt on kolmatta päivää oikea Herra Kitinä, mutta toivon kovasti, että tämä on rotavirusrokotteesta johtuvaa tai muuta ohimenevää...