21.9.2015

Absurdi ajatuksenjuoksu

Mä rakastan lasten kanssa elämisen absurdiutta (hyvää absurdiutta, en niitä hetkiä, kun saadaan täysin käsittämätön raivari jostain, jota toinen on ehkä saattanut ajatella tms). Keskustelut lasten kanssa on usein ihan mahtavia.

Pipanainen: "Äiti minä haluaisin meille lemmikiksi kanin."
Minä: "Mä tiedän kulta, mutta meille ei tule mitään lemmikkiä."
Pipanainen: "Kani olis kiva, ja sitten kun me kyllästyttäis hoitamaan sitä niin me voitais syödä se."
Poikanen alkoi laulaa: "änis ittuu maassa, kokkuen, kokkuen, jänönen, jänönen, ei yttään yppele, yppää pois, yppää pois, YPPÄÄ POIS!"

Pipanainen lauloi (kovaa) koko matkan päiväkodista kotiin. Muutama sata metriä ennen kotia takapenkiltä kuului: "äiti voisitko laittaa musiikkia, ettei mun tarttis koko ajan laulaa!"

Poikanen lauloi: "iipikää, iipikää! Iipikää, iipikää!"
minä: "Onko toi joku oikea laulu? Missä laulussa hiivitään?"
Pipanainen lauloi: "Hiipikää, hiipikää, kissan ohi hiljaa, ettei kissa herää..."
minä: "Ihan uusi laulu mulle, ootteko te laulanu tota päiväkodissa?"
Pipanainen: "ei, mä keksin se nyt."

Ja vielä Pipanaiselta: "äiti, mä laitan valot pois! Mä haluan säästää sähköä, niin että sitä riittää teille isin kanssa vielä sitten kun te ootte vanhoja!"