31.1.2014

Äidin kokkikoulu: key lime pie

Etsi kaapista digestive-paketti. Soita miehellesi ja kysy, mitä on tapahtunut avatulle paketille (mies syönyt). Punnitse paketista 250g keksejä murskattavaksi ja lupaa isommille lapsille keksimaistiaiset iltapalan yhteydessä.

Yritä säästää aikaa tunkemalla kaikki keksit yhtä aikaa tehosekoittimeen. Koska tehosekoitin ei saa niitä kerralla nätisti murskattua, irrota sekoittimen kulho (tai siis mikä se osa nyt onkaan nimeltään, missä ne keksit on) noin kymmenen sekunnin välein ravistellaksesti keksejä parempaan asentoon. Tee tämä vasemmalla kädellä, koska oikealla kädellä kannattelet sylissäsi tehosekoittimen ääntä pelkäävää (melkein) yksivuotiasta. 

Huomaa, että kello on viisi ja laita lapset katsomaan Pikku Kakkosta. Sulata 125g voita ja sekoita se keksimurujen joukkoon. Taputtele seos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Ota neljä limettiä, pese ne ja raasta kuoret. Syötä samalla toisella kädellä maissinaksuja yksivuotiaalle, joka roikkuu lahkeessasi kitisemässä. Purista mehu kahdesta ja puolesta limetistä, katso nuorimmaisen kanssa viisi minuuttia lastenohjelmaa, karkaa keittiöön ja purista mehut lopuistakin limeteistä.

Ota esiin kolme kananmunaa. Koska tarvitset vain keltuaiset, päätä tehdä valkuaisista marenkeja. Tiskiä säästääksesi riko munat suoraan kulhoihin erotellen valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Kolmannen munan kohdalla hätkähdä, koska nuorimmainen on taas tullut roikkumaan lahkeeseesi, ja litsauta vahingossa keltuainenkin valkuaiskulhoon. Ota neljäs muna ja riko se, keltuainen ja valkuainen eri kulhoihin. Totea, että valkuaisista ei enää voi tehdä marenkeja ja siirrä valkuaiset pienempään astiaan ja laita jääkaappiin. Laita suurin osa limetinkuoriraasteesta keltuaisten sekaan

Odota Pikku Kakkosen loppumista voidaksesti käyttää yleiskonetta. Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen, ja yritä muistaa laittaa pohja paistumaan noin kymmeneksi minuutiksi. Kun Pikku Kakkonen on loppunut, vatkaa keltuais-kuoriraastetta sen aikaa, kunnes pienin (joka pelkää väsyneenä myös yleiskoneen vatkaimen ääntä) tulee olohuoneesta vinkumaan syliin. Anna nuorimmaiselle vielä yksi naksu, avaa tölkillinen kondensoitua maitoa ja kaada maito keltuaispöperön sekaan. Anna koneen vatkata samalla kun hyssyttelet sylissä nuorimmaista ja teet hänelle iltapuuroa. Kun olet laulanut "tuku tuku lampaitani" kaksitoista ja puoli kertaa (molemmat säkeistöt), muna-maitoseos on luultavasti jo hiukan paksuuntunut ja voit lisätä sinne limemehun. Jos lähettyvillä on pikkulusikka, joka ei ole puurossa tms, niin voit maistaa seosta, sillä kaikkea limemehua ei välttämättä tarvita. Maku saa olla aika mieto, se vahvistuu kyllä.

Muista ottaa esipaistettu pohja uunista ja mieti taas kerran, miksi ihmeessä keksipohjaa oikeastaan esipaistetaan. Tässä vaiheessa huikkaa olan yli moikat miehellesi, joka saapuu töistä kotiin oltuaan muutaman päivän yhtä putkea töissä. Anna kitisevä nuorimmainen miehen syliin, kaada täyte piirakkapohjan päälle ja laita uuniin. Laita kännykän ajastimeen 15min. 

Syötä nuorimmaiselle iltapuuro hassuilla ääniefekteillä ryyditettynä. Selosta samalla tiiviisti (mielellään marttyyriasennetta vältellen, mutta kuitenkin niin, että tulee selväksi miten rankka edellinen yö on ollut) miehellesi parin menneen päivän tapahtumat. Kännykän ajastimen piipittäessä mieti, vieläkö antaisit piirakan olla hetken uunissa (voi olla vielä jonkin aikaa, jos siltä näyttää). Arvele, että ei se kovin raakaa enää ole, ja ota piiras pois uunista, sillä jos et ota sitä nyt, et muista ottaa sitä laisinkaan. Jätä jäähtymään ja jatka lasten iltapuuhia.

Yritä muistaa laittaa piiras jossain vaiheessa jääkaappiin. Tarjoile seuraavana päivänä kermavaahdon kera. Loput kuoriraasteet voit sirotella piirakan päälle koristeeksi tai koristella sillä kerman (jonka voi tietysti myös pursottaa kauniisti piiraan päälle, jos haluaa siitä hienon).

Key lime pie on ihan hirmu hyvää. Jostain kumman syystä (!!) mulla ei siitä nyt kuvaa ole, mutta googlettakaa. Ja kuten edellä käy ilmi, se on helppo ja yksinkertainen valmistaa, onnistuu vaikka vähän haastavammissakin olosuhteissa :) Huomenna vien piirakan kaveriporukan tapaamiseen.

Mitä mietin viime viikon torstaina

Tän postauksen otsikko oli alun perin "mitä mietin tänään", mutta tää on ollut julkaisematta nyt viime viikon torstaista, joten otsikkoa piti vähän muuttaa :) Vähän keskeneräinen ajatuskulku on ehkä vieläkin, mutta menköön nyt.

Mulla oli viime viikolla raamisvuoro meillä. Koti oli (kuten tavallista) kaameassa kaaoksessa, ja vaikka raamislaisia varten ei tarvi mitenkään ihmeesti putsata ja puleerata, niin ajattelin, että on se nyt kumminkin kohteliasta, että mahtuu johonkin istumaan, eikä kauheasti tarvi varoa, mihin astuu... Poikasen päiväunet meni pyllylleen ja tytöt kikkaili kaikenlaista, eikä mulla meinannut aika riittää. Kiukutti, kun kotona on sottaista, enkä ehdi siivota.

Sitten tulin ajatelleeksi, mitä päinvastainen tilanne voisi tarkoittaa. Siisti koti ja aikaa siivota sitä voisi hyvinkin tarkoittaa sitä, että mulla ei olisi näitä rakkaita lapsia kotia sotkemassa ja aikaa viemässä. 

Yhtäkkiä olin suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla ei ole aikaa siivota ja että koti on sotkuinen.

Mietin enemmänkin kiitollisuutta. Että miten monesta asiasta voisi olla harmistumisen sijaan kiitollinen, kun osaisi katsoa sitä asiaa oikeasta suunnasta. Eihän se ole kuin asennekysymys! Raamatussa kehotetaan useampaankin kertaan kiittämään kaikesta*, joten ehkä mun tosiaan olisi syytä ottaa siitä oppia.

Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö saisi harmistua tai surra tai vihastua tai muita ikäviä tunteita. Mutta kunhan nyt alkajaisiksi yrittäisi muistaa olla enemmän kiitollinen. Opettelisi sellaisen kiitollisen elämänasenteen. Koska siihen mulla todellakin on syytä!

* Ainakin Ef. 5:20 "kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä" ja 1. Tess. 5:16-18 "Iloitkaa aina. Rukoiltaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä Kristuksen Jeesuksen omilta." tulee näin äkkiseltään mieleen.

30.1.2014

Vauvakuumeeton

Meillähän on tuo Mies ollut viime aikoina sitä mieltä, että kolme lasta riittää. Talo on täysi ja auto on täysi ja mittakin taitaa olla täysi, mitäs tässä nyt enää enempää tekemään. Mä olen Poikasen odotuksen alusta saakka hiljakseen surrut sitä, että jos tää nyt on viimeinen lapsi, niin mulla on nyt viimeiset raskauspahoinvoinnit, viimeisen kerran tunnen vauvan potkut, viimeinen imetysaika, viimeinen sitä viimeinen tätä... Olen kovasti halunnut ainakin yhden, mielellään vielä kaksi lasta lisää.

Miehen sisko sai muutama viikko sitten tosiaan pojan, ja kun käytiin viikon vanhaa vauvaa katsomassa, mä yhtäkkiä huomasin, että vauvakuume on tipotiessään. Lapsi oli toki pieni ja ihana ja suloinen*, mutta kun ajattelin elämää vastasyntyneen kanssa, niin ei kyllä hiukkaakaan kiinnostanut aloittaa sitä taas. Jatkuvat yöheräilyt, parin tunnin imetysmaratonit, rytmittömyys, puklut ja muut eritteet, jatkuvasti vauvan kanssa oleminen, ja kaikki muu, mitä pikkuvauvan kanssa elämä nyt on (vaikka vauva olisi helppokin, plus sitten mahdollisuus koliikkiin tai muihin bonuksiin), tuntuu jo ajatuksen tasolla kamalan väsyttävältä.

No en mä nyt muutenkaan olisi vielä sitä mahdollista neljättä lasta halunnut, vaan joskus parin vuoden päästä. Mutta nyt olen vähän alkanut pyöritellä sitä ajatusta, että ehkä sitä neljättä ei tosiaan tule. Viidennen lapsen haaveilusta olen jo aiemmin luopunut, kun mietin asiaa oikein perin pohjin, ja tulin siihen tulokseen, että vaikka en pidä kovinkaan tärkeänä sitä, että voidaan jakaa lapsille aineellista hyvää (vaikka olishan kalliit harrastukset, omat huoneet ja ulkomaanmatkat nekin kivoja), niin pidän tärkeänä sitä, että meillä riittää aikaa jokaiselle lapselle. Ja uskon, että siinä viidennessä menis meidän kohdalla raja. Tai tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että kyllä tähän kuvioon vielä yksi lapsi sujahtaisi, mutta kaksi lisää olisi jo liikaa (nyt kun sanon näin, niin tuun varmaan ensi viikolla yllättäen raskaaksi ja saadaan kaksoset...). Ja mä en haluis kovin iäkkäänä synnyttää (aiemmin ajattelin, että en yli kolmekymppisenä, mutta nyt kun oon 30v, niin se raja on vaihtunut kolmeviiteen. Eli varmaan sit kuuskymppisenä jollain kepulikonstilla yritetään kumminkin saada lasta...), joten senkin puolesta on alkanut tuntua, että ei nyt ainakaan kahta enää "ehdi".

Nää nyt on niitä juttuja, missä omat mielipiteet ja haluamiset muuttuu (niin kuin muuttuu toki sekä rahalliset että myös jaksaminen ja muut ei-aineelliset resurssit) aikojen saatossa. Voi olla, että mäkin tässä pikku hiljaa päädyn siihen, että meidän perheeseen ei enempää tule vauvoja. Tai voi olla että Mies muuttaa mieltään. Tai että halutaan neljäs, mutta ei saada. Tai saadaankin yllätysvauva. Tai mitä nyt vaan.

Mutta jutun pointti on nyt kuitenkin se, että olen ihan itsekin ollut yllättynyt siitä, miten vauvakuume on yhtäkkiä hävinnyt täysin.

* Ennen omia lapsia mä olin sitä mieltä, että kaikki vastasyntyneet on yksinomaan rumia. Nyttemmin olen huomannut sellaisen erikoisen ilmiön, että myös muut kuin omat vauvat (jotka on ollu sekä rumia että koomisella tavalla suloisia) on koomisen suloisia. Mutta ei musta sentään yleisesti lapsirakasta ihmistä ole tullut.

21.1.2014

Ostos-tv

Oletko sinäkin kyllästynyt ainaiseen lastenkasvatukseen, kieltämiseen ja vahtimiseen?

Ongelmaasi on ratkaisu! Hanki sinäkin nyt ikioma Poikanen!

Poikanen (11kk) on itse itsensä kasvattava lapsi. Poikanen vapauttaa äidin vaikka tekemään kotitöitä tai löhöämään sohvalla. Kätevällä äänimerkillä "ei! ei!" Poikanen ilmoittaa lähestyvänsä kiellettyä kohdetta. Mikäli hän ehtii saavuttaa kielletyn kohteen äänimerkki voimistuu ja muuttuu yhtäjaksoiseksi "EIEIEIEIEIEI!!!!!" Näin äiti paitsi säästyy lapsen vahtimisen vaivalta, myös aina yhtä ikävältä kieltämiseltä, sillä Poikanen osaa kieltää itse itseään. 

Automaattisen kieltämistoiminnon ja äänimerkkien lisäksi Poikasessa on muitakin hyväksi todettuja ominaisuuksia. Hän osaa mm. tyhjentää kaikki alahyllyt sekä pyykkitelineen. Imuritoiminto huolehtii siitä, että lattialle tipahtaneet (Poikasen tiputtamat) ruoanpalat eivät jää pitkiksi ajoiksi lattialle pyörimään. Poikanen löytää myös useimmat kadonneet pikkuesineet, jotka hän kerää suuhunsa varmaan talteen. Poikasen avulla voit viihdyttää vieraitasi, sillä hän osaa mm. soittaa pianoa, tanssia hytkymällä, matkia autoa ja vilkuttaa käskystä. 

Eikä tässä vielä kaikki! Poikasessa on valmiiksi ohjelmoituna kätevä unilelutoiminto. Unilelutoiminnon ansiosta hän nukkuu mielellään (ja vain ja ainoastaan) kainalossasi. Poikanen osaa myös pitää huolen siitä, että et syö ruokaasi liian nopeasti, sillä ainutlaatuinen harakiri-toiminto saa hänet yrittämään syöttötuolista pää edellä lattialle syöksymistä noin kolmen sekunnin välein.

Eikä tässäkään vielä kaikki! Poikasta voi käyttää myös vessapaperirullan tyhjentäjänä, paperisilppurina ja orjakaleerin tahtirummun lyöjänä. Poikanen on erittäin nopea konttaamaan ja osaa seistä tukea vasten, joten hänen avullaan on helppo testata erilaisten viritelmien lapsiturvallisuutta.

Erinomaisen muotoilun ansiosta Poikanen ylittää tiukimmatkin suloisuusvaatimukset. Poikasesta lähtee useita erilaisia ääniä, joista monilla on jokin merkitys. Poikanen toimii äidinmaito- ja ruokaenergialla. Hän tarvitsee toimiakseen myös säännöllisesti latauksen sylissä (mieluiten rinnalla). Ajoittain Poikanen vaipuu unitilaan, mutta tämä tila ei tavanomaisesti kestä kovin pitkään, vaan Poikanen on toimintavalmiudessa myös öisin. Poikanen tuottaa jonkin verran jätettä. Huom! hajusta huolimatta jätettä ei luokitella ongelmajätteeksi.

Poikanen pitää huolen siitä, että elämästäsi ei puutu iloa, hauskuutta, läheisyyttä tai rakkautta.

Älä siis viivyttele, vaan hanki oma Poikanen jo heti tänään!

18.1.2014

Luistelukauden avaus

Meillä on tänään luisteltu. Omalla pihalla.

Meiltä kun syksyllä purettiin se varasto, niin tuohon takapihalle jäi kolmenkymmenen neliömetrin suuruinen betonilaatta. Mies jo syksyllä naapurin miehen kanssa visioi, että siihenhän tekis näppärästi lapsille "luistinradan". Nyt kun vihdoin ja viimein pakkaset saatiin (ja toden teolla saatiinkin, joka aamu viimeisen viikon ajan on ollut melkein 20 pakkasastetta), niin eilen Mies tarttui tuumasta toimeen. Laatalle satanut (kovin vähäinen) lumi kolattiin reunoille (ekat vedet kaadettiin lumien päälle, ja ne jäätyi näppärästi reunukseksi pitäen loput vedet siellä, missä pitikin) ja kun puutarhaletku (oli jäässä ja lisäksi) ei yltänyt riittävän pitkälle, alettiin kantaa ämpäreillä vettä. Eilen tehtiin eka kerros, Mies vei vielä illalla muutaman ämpärillisen, tänä aamuna toinen kerros ja aamupäivästä vielä kolmas. 

Ja nyt on kuulkaa lapsilla luistelukenttä takapihalla! Aikuisen näkökulmasta se on kovin pieni, mutta kun meidän lapset tosiaan harjoittelee vasta sitä pystyssä pysymistä ym, niin heille jää on ihan riittävän kokoinen. Eikä se niin sileä ole, että siinä piruetteja harjoiteltaisi, mutta ei möykkyinenkään, ihan kelpo siitä tuli.

Tytöt tänään jo pääsi harjoittelemaan. Pipanainen jaksoi ehkä kymmenisen minuuttia olla luistimet jalassa, ei vielä oikein pysynyt pystyssä, mutta kivaa oli! Isosisko (joka noloa kyllä myös luisteli tänään ekaa kertaa elämässään) jaksoi vähän pidempään ja onnistui lopulta jo vähän etenemäänkin ihan itse ilman mitään tukea. Meillä on lasten kokoinen potkukelkka, joka oli tytöillä myös tukena.

Oon ihan hirmu iloinen, että tuo onnistui. Me ollaan huonoja lähtemään asiakseen koulun kentälle luistelemaan, joten se, että luistelumahdollisuus on parin metrin päässä takaovesta, on kyllä aivan mahtavaa! Äidin mieltä lämmittää lisäksi se, että luistimet on mahdollista vaihtaa jalkaa lämpimästi sisätiloissa. Nyt onnistuu luistelu parin kympin pakkasissakin :)

Nyt vaan yritetään luistella kaikissa mahdollisissa väleissä.

Plussakelejä (ja vesilaskua!) odotellessa ;)

7.1.2014

naminami. Tai sit ei.

Mil:n mangojuustokakun innoittamana päivän lista:

Lista mauista (kamala sana taivuttaa!), joista yleensä tykätään, mutta mä en voi sietää.
  1. Tuore basilika. Se haju on aivan kamala. Makukin on. Kun olin kesätöissä kaupassa, yritin pidätellä hengitystäni aina, kun joku osti tuoretta basilikaa. Se haisi jo kaukaa kassahihnan toisesta päästä. yhhh...
  2. Mango. En tajua, miten meidän lapset on kukin vuorollaan tykänny mangososeesta kaurapuuron seassa. Musta mango on ihan hirvittävän pahaa. Ainut poikkeus on mango-appelsiinijogurtti. Mutta esim. mango-melonijäätelöä ei voi syödä. Eikä mangoa kyllä mitenkään muutenkaan.
  3. Meloni. Vesimeloni, hunajameloni, cantaloupemeloni, aivan sama, kaikki on ihan järkyttävän pahoja!
Näitä on ehkä muitakin, mutta nuo tuli ekana mieleen.

Ja viitaten otsikkoon, en mä nyt tiedä, onko noikaan lähtökohtaisesti tykättyjä makuja, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla mielipiteitä jakavia juttuja kuin vaikka sinihomejuusto (tykkään), oliivit (en tykkää) tai vaikka sienet (tykkään ihan hullun lailla esim. suolasienistä ja joistain muista sieniruoista, mut kantarellit on inhottavia, kun ne maistuu makealta).

6.1.2014

Hyvää yötä!

Pakko kehuskella täälläkin: Poikanen on alkanut vihdoin nukkua paremmin! Tai ainakin näin on ollut viimeiset pari viikkoa.

Nykyään hän herää n. 5-6 kertaa yössä. Pian nukkumaankäymisen jälkeen pariin otteeseen, loppuyön 2-3 tunnin välein. Aamuyöstä toisinaan valvoskellaan tunti tai pari, mutta ei läheskään joka yö. 

Eihän Poikanen edelleenkään siis mitenkään erityisen hyvin nuku*, mutta huomattava parannus tää on siihen edelliseen herätään-tunnin-välein-vähintään-kymmenen-herätystä-yössä -meininkiin. 

Huisin kivaa, kun ei ole itse koko ajan ihan koomassa ja puhki väsynyt.

Ja myös Poikanen jatkaa toisinaan uniaan ilman, että sitä täytyy imettää. Sekin on huippua, mä kun pikku hiljaa haluisin kyllä yöimetyksistä eroon. Poikanen nukahtaa nykyään illalla omaan sänkyynsä (yleensä melko kovaäänisesti protestoiden), mutta jossain vaiheessa yötä se vaihtaa mun viereen. Sillä on viehättävä tapa nukahtaa viereen niin, että se pitää mua kaulasta kiinni. Tai oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, ei pidä kaulasta, vaan tiukka ote on joko hiuksista tai mun korvasta :) Siihen se kumminkin nukahtaa, ja jonkin aikaa nukuttuaan alkaa myllätä päätyen yleensä poikittain, tai sitten pää jalkopäähän päin.

Musta on ihana nukkua tuollaisen pienen tuhisijan vieressä.

Meillä alkoi tänään arki, kun Miehen joululoma loppui ja työt jatkuivat 13 tunnin työpäivällä. Tosin sehän on ihan vaan lämmittelyä ensi viikon 17- ja 19-tuntisiin verrattuna... No, vastaavasti on sitten kyllä vapaapäiviäkin hänellä luvassa. Huomenna tytöt pääsevät taas päiväkotiin, mitä on odotettu (minä varsinkin).

ps. Se lasten uusin serkkukin syntyi perjantaina. Iso poika tuli :)

* Huvitti, kun juttelin yhden kaverin kanssa. Kaverin vauva on vähän Poikasta nuorempi. Kaveri valitti, että on raskasta, kun lapsi nukkuu tosi huonosti (herää kuulemma ihan peräti kahdesti yössä) ja mä hehkutin, että ihanaa, kun Poikanen nukkuu jo tosi hyvin (herää enää viidesti yössä)... Kaikki on suhteellista! :)

2.1.2014

Hyvää vuotta 2014!

Niinpä vaan vaihtui vuosi. Viime vuoden isoin tapaus meillä oli tietysti Poikasen syntymä. Vielä vuosi sitten oltiin nelihenkinen perhe, ja nyt meillä on maailman ihanin ja suloisin ja hauskin Poikanen. 

Yhtä tän vuoden isoista tapauksista odotetaan tapahtuvaksi lähitunteina. Miehestä nimittäin tulee eno ihan tuota pikaa (tai siis, viimeistään vuorokauden tai parin sisällä). Huisin jännää :) 

Vuodenvaihdetta vietettiin mun vanhemmilla. Oli kiva mummolareissu, johon sisältyi ekoja kertoja. Isosisko ja Pipanainen pääsivät ekaa kertaa elokuviin. Käytiin siis katsomassa se Eemeli. Oli mun mielestä (ja mummon ja lasten mielestä myös) hyvä, sopivan mittainen, ei pelottava ja hyvin tehty. 

Tytöt oli tietysti ihan tohkeissaan elokuvissa käymisestä. Pipanaisella on Miehen vanha Uusi Testamentti ja Psalmit -kirja turvaleluna (se on sopivan pieni Pipanaisen käteen, ja se on tosiaan sille kovin rakas Raamattu, joka pitää ottaa joka paikkaan mukaan) ja eihän ilman Raamattua tokikaan voinut lähteä elokuviin. Siellä saliin pääsyä odotellessa se sitten iloisesti heilutteli kaikille Raamattuaan. Meidän saarnaaja ;)

Poikanen ei päässyt elokuviin, mutta kunnostautui lausumalla Virallisen Ekan Sanansa (ja nyt itselle muistiin, että 30.12.). Kieltäminen on ollut Poikasesta kamalan hauskaa viime aikoina. Siis kun sitä kielletään. Kun Poikasta kieltää, se alkaa puistella päätään ja nauraa. Hirmu kiva leikki. Nyt mummolassa se konttasi kohti joulukuusta, pysähtyi vähän matkan päähän, pudisteli päätään ja sanoi "ei". Ja sama aika monta kertaa. Olin vähän epäilevällä mielellä, että niinköhän se nyt oikeasti sanoi, mutta sama toistui kyllä sitten seuraavana päivänä pistorasian luona useaan otteeseen. 

Mitä ennustaa tulevaisuutta ajatellen, että lapsen eka sana kypsässä kymmenen kuukauden iässä on "ei"...

Käytiin katsomassa illalla kaupungin järjestämä ilotulitus, joka oli tänäkin vuonna tosi hieno. Viime vuodesta oltiin otettu opiksemme, ja sekä Poikasella että Pipanaisella oli kuulosuojaimet. Poikanenkin tykkäsi kovasti raketeista. 

Illalla lasten nukahdettua pelailtiin (minä, Mies, veli ja veljen vaimo), miehet ampui raketteja (ja tällä kertaa mulla oli itkuhälyttimet oikein päin) ja syötiin kamalasti kaikkia herkkuja. En tiiä, jotenkin mulla ei ole enää aikuisena ollut vuoden vaihtumisessa sellaista hohtoa. Eli oli kivaa, ja se siitä.

Äiti leikkasi mun tukkaa. Ei yletä enää vyötärölle, ja on siisti ja hyvä. Hoksasin just, että multa ei taidettu leikata hiuksia ollenkaan viime vuonna, koska edellinen leikkuukerta oli viime vuodenvaihteessa vuoden 2012 puolella. Kauhean kätevä tällainen pitkä tukka, kun ei ole niin justiinsa, milloin muistaa leikata...

Tänä vuonna 
  • meidän lapsille syntyy (toivon mukaan) ainakin kaksi serkkua
  • aion jatkaa psykan opiskeluja
  • Isosisko menee eskariin
  • musta tulee supernainen, joka hoitaa lapset, kodin, parisuhteen ja opiskelun täydellisesti, näyttäen aina huolitellulta, hermostumatta ikinä lapsiin tai mieheen tai mihinkään, ja muutenkin aion herättää kateutta kaikissa kanssaeläjissä loputtomalla täydellisyydelläni.