28.2.2016

Tammi-helmikuussa luettuja

Tammi-helmikuu meni isolta osin kliinisen psykologian tenttiin lukiessa, mutta jonkun verran olen nähtävästi kuitenkin saanut tenttikirjojen ohella muutakin luetuksi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja oli loistokirja. Jatko-osat ovat olleet vanhan vitsin lämmittelyä. Plaah.


Carols Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi
Mahdottoman hyvä! Ei Carol Shields varmaan ole koskaan mitään huonoa kirjoittanutkaan, mutta tämä oli taas yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kuiva kausi on kirjeromaani, jossa työsyistä väliaikaisesti erillään asuva aviopari pitävät yhteyttä kirjeitse. Carol Shields ja Blanche Howard ovat kirjoittaneet kirjan yhdessä niin, että toinen on kirjoittanut naisen, toinen miehen kirjeet (en enää muista kumpi kumman). Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea!

Rose Kennedy: On aika muistella
Iän kaiken kesti lukea Rose Kennedyn (JFK:n äiti) muistelmat. Paikka paikoin hyvin kiinnostava, kunhan jaksoi myös äärettömän puuduttavat jaksot siitä, miten erinomainen kasvattaja Rose Kennedy oli, ja miten ihana oli parisuhde ja perhe ja kaikki muukin suunnilleen täydellistä. Runsaasti omakehua ja asioiden kaunistelemista, mutta myös kiinnostava katsaus rikkaaseen elämäntyyliin ja tietynlaiseen elämänasenteeseen. Kannattaa lukea, ainakin jos olet sellainen lukija, joka osaa hyppiä puuduttavien kohtien yli... (Mä olen huono siinä, joten tän parissa vierähti monta kuukautta, kun luin aina välillä jotain muuta)

Hilary Boyd: Torstaisin puistossa
Tylsä ja ennalta-arvattava.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Tätä olen monessa lehdessä ja blogissa kuullut kehuttavan. Ei ollut turhia kehuja lainkaan, oli kyllä tosi hyvä kirja. Tarina kertoo miehestä, joka on nuoruudessa joutunut yllättäen erotetuksi ystäväporukastaan ja aikuisena alkaa ottaa selvää, miksi joutui porukan ulkopuolelle.

Jo Baker: Longbournin talossa -palvelijoiden Ylpeys ja ennakkoluulo
Mä en oikein innostu näistä "tehtiin varjotarina kuuluisasta romaanista"-tyyppisistä kirjoista. Ajattelin kuitenkin, että ehkä ei pitäisi antaa ennakkoluuloille valtaa ja lainasin tän kirjastosta. Tarina oli jotakuinkin niin tylsä ja huonosti kirjoitettu, kuin pelkäsinkin. Mutta tulipahan mieleen, että voisi olla taas aika katsoa (se ainut ja oikea 6-osainen) Ylpeys ja ennakkoluulo, edellisestä kerrasta on varmaan jo yli vuosi. Hömppärakkauskirjojen ja Jane Austenin ystäville tää voisi ehkä sopia. En tykännyt.
 
Kaari Utrio: Paperiprinssi
Sama tuttu tarina kuin Kaari Utrion muissa romaaneissa. Ei ihan yltänyt viimeaikaisten Utrioiden tasolle, ja olisi kiva, jos joskus tarinoissa olisi jotain vähän erilaista. Mutta ihan kivaa päännollauslukemista oli silti.

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Ihastuttavan absurdi ja satiirinen kirja erikoisesta arkkitehdistä ja hänen perheestään. Tykkäsin todella paljon. Lukekaa tämä!

24.2.2016

Synttäriherkut

Poikaselle ei vielä pidetty kaverisynttäreitä, mutta sukulaisia ja kummeja tuli synttärisankaria juhlimaan yllättäen ihan iso joukko (lapsilla kun noita mummoja riittää. Elossa on tällä hetkellä 6 mummoa ja ukki ja pappa).

Jotta itsekin muistaisin vielä myöhemmin, niin tässä kuvia tarjoiluista:


Suolaisena tarjottavana oli tällä kertaa savulohesta tehtyä Kalastaja-Eemelin piirakkaa. Tässä on mukavan erilainen pohja. Ennen paistamista pohja tuntuu löysältä kaurapuurolta, mutta ihan kunnon pohja siitä kumminkin tulee :) Täytteenä on lohta (meillä oli tällä kertaa joululta yli jäänyttä savulohta pakastimesta), tomaattia, kananmunaa, mausteita ja juustoa. Voin laittaa tarkemman reseptin jakoon, jos joku innostuu. Tää on ollut yksi sekä mun että Miehen suosikkipiirakoista jo vuosikausia.


Toisena suolaisena oli kinkkupiirakkaa. Tämän idean olen poiminut yhdeltä rakkaalta ystävältä. Mä en tykkää piirakoista, joihin tulee munamaito, joten ilahduin, kun löysin oikeasti tosi herkullisen kinkkupiirakan ilman munamaitoa. Tarkkaa ohjetta mulla ei tähän ole olemassa, mutta jotain suuntaa antavaa: pohjana oli peruspiirakkataikina, josta osan jauhoista korvasin kaurahiutaleilla. Esipaistoin pohjaa vähän, ja sitten päälle oikein ohut sipaisu dijon-sinappia, silputtua voileipäkinkkua, silputtua paprikaa, suolakurkkukuutioita ja runsaasti juustoa ja uuniin siksi aikaa, kunnes näyttää valmiilta. Tosi hyvää!

Juhlat osui Runebergin päivän tienoille, joten tehtiin Runebergin torttuja. Lasten koristelemina tietysti.


Sävelsin omasta päästä triplasuklaakakun, johon sain käytettyä joululta jääneet ylijäämäsuklaat. Tässä suurin piirtein -ohje siihenkin. Mä tein kaksi kakkua kerralla, ja suklaata heitin mitä sattuu, joten nää mitat on tosiaan aika suurpiirteisiä.

Pohja:
3/4 pötköä dominokeksejä
pari ruokalusikallista voisulaa

Täyte:
2dl kermaa
250g rahkaa tai pehmeää rahkaa
3 liivatelehteä
50-100g tummaa suklaata
100g valkosuklaata
100g Fazerin sinistä
(suklaita saattaisi riittää vähempikin määrä)
tilkka vettä
sokeria

Murskaa keksit ja lisää voisulaa sen verran, että keksimurut kostuvat. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja vatkaa sitten rahka sekaan. Jaa seos kolmeen osaan. Sulata suklaat (erikseen). Lisää ensimmäiseen osaan kermarahkaa sulatettu tumma suklaa, tarvittaessa sokeria ja pieneen kiehuvaan vesitilkkaan liuotettu yksi liivatelehti. Lusikoi seos vuokaan. Lisää toiseen osaan kermarahkaa sulatettu valkosuklaa, tarvittaessa sokeria ja toinen liuotettu liivatelehti. Lusikoi edellisen kerroksen päälle. Lisää kolmanteen osaan sulatettu Fazerin sininen, tarvittaessa sokeria ja kolmas liuotettu liivatelehti. Lusikoi päällimmäiseksi kerrokseksi ja vie kylmään jähmettymään. Ennen tarjoilua koristelin kakun vielä pienellä määrällä sulaa suklaata ja joululta yli jääneillä konvehdeilla.

Luulen, että suklaan määrä riittäisi jähmettämään kakun ilman liivatettakin, mutta laitoin nyt kumminkin sitä varmuudeksi vähän. Suklaan määrääkin voisi säätää suuntaan tai toiseen, tää oli nyt tosiaan tämmöinen päästä vedetty kakku. Mutta todella hyvää oli, ja todella tuhtia! Ei kyllä isoa palaa tarvinnut. Teen taatusti toistekin. Niin ja oli parasta pari päivää jääkaapissa muhittuaan.



Kakuksi meidän autointoilija toivoi tietysti autokakkua. Ajattelin päästä kakkuasiassa helpolla, ja tein ison kuorma-auton. Tää oli tosi pikaisesti tehty (kuten kuvistakin voi päätellä), mutta ajoi asiansa. Kakku oli järkyttävän iso, koska mä en osaa tehdä pieniä muotokakkuja :D Mies vei sitten loput työkavereilleen.

Välissä oli mansikka-raparperisosetta ja mansikkahilloa, sekä kermaa. Päällystin kakun kermalla, kun en jaksanut alkaa minkään massojen kanssa säätämään tällä kertaa. Renkaina on dominokeksit, ja ikkunat ja ovet on maalattu mustalla elintarvikevärillä (joo kannattaa tosiaan maalata kermaa... not). Etuvalot keltaisista pallerokarkeista ja takavalot kettukarkeista. Kuormana hullu määrä karkkia.



Lisäksi meillä oli kuorma-autokeksejä ja lapsia varten naposteltavaksi kaapista löytyneitä keksejä ja karkkeja, meidän muksut kun on aika huonoja syömään kakkuja tai suolaisia piirakoita. Nää tarjottavat oli selkeästi enemmän aikuisten makuun, kun vieraat oli aikuisia. Niin ja kun nää nyt oli tämmöiset "joululta jäi yli, niin leivoin niistä tämmöisen"-teemaiset synttärit, niin kaivoin pakastimesta myös jouluksi tehdyn appelsiini-suklaakakun. Siitä lapsetkin tykkäs tosi paljon.

23.2.2016

Kolmevuotias

Meidän nuorimmainen täytti kaksi viikkoa sitten kolme vuotta. Edelleen totuttelen ajatukseen, että meidän kuopus tosiaan on kolme. Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, aina aiemmin kolmevuotissynttäreiden sankarilla on ollut pikkusisarus.

Kolmevuotias Poikanen on ihan mahtava. Se on hirmu kohtelias ("ei kiitos potalle!"), hassuttelija, pelleilijä, suukottaja, notkea, äidin poika, päiväkodinkin mielestä poikkeuksellisen hyvä laulamaan (tämä ei ole siis vain äidin puolueellinen mielipide). Poikanen on myös tosi rasittava. Sen lempisana on "ei", se ei halua totella, sillä on valikoiva kuulo, se tekee tahallaan kaikenlaista hölmöä kokeillakseen, suuttuuko äiti. Poikanen tykkää pelata hedelmätarhapeliä, laittaa pyykit koneeseen ja koneen päälle, katsoa Ryhmä Hauta, sylitellä, käydä päiväkodissa, riehua sängyllä, leikkiä autoilla ja junaradalla, vetää pulkkaa, laskea mäkeä, tehdä palapelejä ja leipoa. Poikanen ei tykkää säännöistä, pukemisesta eikä siitä, jos äiti vie suihkuun (isi saa viedä). Poikanen on alkanut syödä isoja määriä, mutta on vielä kaikkien painokäyrien alapuolella. Lempiruokia on nykyään melkein kaikki, ainakin kaikki, missä on perunaa, makaronia ja riisiä, ja mielellään niiden päällä raejuustoa. Mitään makkaraa tai nakkia Poikanen ei tosin suostu syömään. Kun Poikanen innostuu, se esittää koiraa, ja kun on hämmentynyt tai kaipaa syliä, esittää kissaa.

Ja sen ajatuksenjuoksu! Se leikki koiraa ja nuoli oikeasti mun housuja. Pyysin, että se nuolisi niitä vaan leikisti. 
"Niin. Muuten se menee rikki. Sitten sattuu. Sitten kopsahtaa leuka lattiaan. Sitten tulee paha mieli. Sitten äiti suuttuu. Sitten äiti suuttuu tosi kovasti. Sitten me mennään kaikki eteiseen leikkimään autoilla!"
Selvä.

Poikanen on toisinaan ujo, toisinaan hullun rohkea. Sillä on myös ihana vähän pikkuvanha tyyli jutella ja kysellä ihmisiltä asioita. "Mitäs sinä oikein puuhailet?" on yksi Poikasen vakiokysymyksistä. Mummolassa olin sen kanssa pulkkailemassa (ts. Poikanen veti pulkkaa ja mä kävelin vieressä), kun se näki kauempana jonkun naisen lapioimassa lunta pihalla.
"Äiti, mikäs tuo on?" 
Ja sitten kohdalla se pysähtyi ihmettelemään sitä naista ja kysyi:
"Mitäs ihmettä sinä oikein puuhailet siellä?"
Nainen vastasi ihan ystävällisesti, että lapioin tässä lunta.
"Minkäs takia sinä sitä lunta siinä oikein lapioit?"

Ja tätä on ehkä vähän nolo tunnustaa, mutta se osaa käyttää siskonsa puhelinta. Ei nyt tietenkään osaa soittaa sillä, mutta osaa pelata sieltä löytyvää piereskelevä kissa -peliä. 

Meidän ihana ihana, hassu, rasittava ja suloinen pikkuveli Poikanen. On se niin rakas.

 Siellä sitä mennään.