30.7.2011

Tallinnassa.

Meidän tytöt pääsi eilen ekaa kertaa elämässään a) laivalle ja b) ulkomaille. Olkoonkin, että Pipanainen ei tainnut kovin ymmärtää kummankaan kohdan historiallista merkittävyyttä, ja Isosiskokin oli tohkeissaan vaan kohdasta a.

Ihan vaan päiväseltään käytiin Tallinnassa. Miehen vanhemmat oli matkassa mukana, niin oli vähän helpompaa, kun oli useampi käsipari ja viihdyttäjä.

Isosisko oli kovasti odottanut, että milloin hän pääsee isolle laivalle (sen suunnitelma oli, että se itse, isi, mummi ja ukki menee isoon laivaan ja äiti ja Pipanainen saa sitten mennä pieneen laivaan. Samaan laivaan sitten ängettiin kaikki kuitenkin). Me lähdettiin kotoa aamulla viideltä ajelemaan kohti Helsinkiä. Oltiin ajateltu, et tytöt nukkuis autossa (herätettiin ne silleen viime tipassa, että puettiin vaan päivävaatteet päälle ja suoraan autoon). Pipanainen nukkuikin, mut Isosisko oli niin tohkeissaan, ettei malttanut nukahtaa. Kun käveltiin niitä loputtomia käytäviä kohti laivaa, se hyppelehti sinne tänne, naureskeli ja hoki "minä täällä, minä täällä". Pikkuisen innoissaan, siis.

Pipanainen otti laivamatkustelun rennosti. Ihan mukavaa sillä oli, laivan syöttötuoli oli jännittävä ja lasten leikkipaikassa oli kiva sohvannurkassa kaatuilla (yksi Pipanaisen suosikkileikeistä on pehmeissä paikoissa istuessa ottaa oikein vauhtia ja kaatua selälleen). Isosiskon koko matkan kohokohta oli laivan pallomeri. Se ei millään ensin meinannut uskaltaa mennä sinne, vaikka mieli kovasti teki, kun siellä oli muutama muu lapsi ja Isosisko on todella kova ujostelemaan. Mummi sitten istui portailla tukena ja turvana, ja kun neiti sinne pallomereen sitten uskaltautui, niin ei olis millään tullut sieltä pois.

Tallinnassa vähän satoi vettä (onneksi oltiin siellä eilen, kun kuitenkin satoi vaan vähän, tänään oli kuulemma ollut tulva), mutta ei niin paljon, että se olis häirinnyt. Mitään ihmeellisempää ei ollut ohjelmassa, kierreltiin vähän vanhassa kaupungissa ja käytiin ostoksilla Viru-keskuksessa. Tytöt nukkui muutamat päiväunet (Isosiskokin jopa kahdet, vaikka normaalina päivänä se ei nuku ollenkaan), mummi ja ukki vahti lapsia aika paljon ja me ehdittiin Miehen kanssa vähän kierrellä kaupoissa. Ei me mitään erityisiä osteltu, mutta kumminkin. Tai no, mä olin viime kesästä asti harmitellut, kun ostin viime reissulla liian vähän (!) puunappeja, sellaisia ihania käsintehtyjä, ja niitä hamstrasin nyt sen verran, että riittää, jos vaikka ei ehditä ennen ensi kesää siellä käydä.

nappi poikineen

Laivamatka takaisinkin päin meni mukavasti, pallomeri oli taas parasta. Illalla kotona juteltiin Isosiskon kanssa, oli kuulemma ollut kivaa, ja se pallomeri pallomeri... :)

Oli kyllä aikuistenkin mielestä mukava päivä, meni yllättävän mukavasti siihen nähden, että kuitenkin lapsilla oli aika paljon rattaissa istuskelua (tai no, Isosisko käveli aika paljon, mut kuitenkin sellaista ei ehkä lapsen mielestä kaikkein mukavinta). Oltiin vähän mietitty, et oltais menty eläintarhaan, mut kun näytti kovin sateiselta, niin jätettiin väliin. Ihan rattoisasti aika kului silti, ehkä sitten joku toinen kerta sinne eläintarhaan...

* * *

Tänäänkin oli ukkimummi-päivä. Miehen vanhemmat tuli peräkärryn kanssa meille ja Mies kävi ostamassa meille uuden arkkupakastimen. Meillä oli ennestään pikkuinen kaappipakastin ja keskikokoinen arkkupakastin (joku Miehen porukoiden ikivanha), mutta nyt todettiin, et tarvitaan isompi arkkupakastin, kun noi edelliset on ääriään myöten täynnä ja viinimarjat alkais olla kypsiä poimittavaksi. Nyt on sitten uusi hieno pakastin, jonne mahtuu! Annoin Miehelle ohjeeksi ostaa sen kokoisen pakastimen, että riittää vielä sittenkin, kun meillä on useampi lapsi, ja oli kuulemma ostanut toiseksi isoimman, mitä kaupasta löytyi (isointa mallia ei ollut varastossa, ja tarvittiin se pakastin nyt heti). Vanha arkkupakastin vietiin autotalliin, jos vaikka sitä vielä joskus hätävarana tarvitaan. Appi sit korjaili muutaman pistorasian myös, ja nyt mulla on erittäin hyvä mieli, koska mulla on uusi pakastin, lisää toimivia pistorasioita (meillä oli esim. kodinhoitohuoneesta hajonnut pyykkikoneen yläpuolella oleva pistorasia, ja aina kun halusi pestä pyykkiä, piti viritellä jatkojohto kulkemaan koko huoneen poikki... Melkoinen ansa!) ja kaiken huipuksi Anoppi otti ja imuroi. Ja sain ite pestyä viimeisen maton, joten sekin urakka on tältä kesältä ohi. Tytöistä oli tietysti hirmu kivaa saada leikkiä ukin ja mummin kanssa, joten onnistunut päivä oli tämäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti