18.9.2012

Pipanainen

Kun nyt tuli höpöteltyä niitä näitä Isosiskosta, niin jutustellaan nyt sitten Pipanaisestakin.

Meidän Pipanainen on nyt 1v 10kk. Juttua pukkaa, päivittäin jo 4-5 sanaisia lauseitakin (Isosiskoltahan tuli samassa iässä ekat sanat...). Toki paljon puuttuu vielä äänteitä ja sanoista tavuja ja omiakin sanoja on paljon, eli jonkun verran Pipanaisen tuntemista vaatii ymmärtäminen. Mutta kyllä ne kuulemma päiväkodissa jo ihan hyvin selvän saavat. Erityisen kova juttu nyt viime aikoina on ollut omistaminen. Ensin kaikki oli omaa. "Oma mamma", "oma tyttö" ja "oma äiti", "oma ihi" (Pipanainen taisi myös tajuta, että on muitakin äitejä ja isiä kuin ne hänen omansa...). Sitten tavarat alkoi olla "mun". Päiväkodista kun menin hakemaan, niin sieltä kiljuttiin "hei mun äiti!" Ja nyt viimeisimpänä Pipanainen on keksinyt omistusta ilmaisevat päätteet ja nyt mä en enää olekaan oma äiti tai mun äiti, vaan äitini.

Pottailu sujuu päiväkodissa tosi hienosti, mutta kotona Pipanaisella ei ole ollut kiinnostusta. Antaa olla, ehtiihän sen. Päiväkodissa tietysti kaikki menee potalle tiettyinä aikoina, niin se menee jotenkin itsestään. Tutista ei olla vielä päästy eroon. Se vähän kaivelee...

Kovasti temperamenttinen neiti meillä on. Jos joku asia menee Pipanaisen mielestä pieleen, niin sen kyllä kuulee koko kulmakunta. Ja se ei todellakaan anna Isosiskon hyppiä nenälleen, aika usein saa olla siskoksia erottamassa toisistaan, kun Isosiskokin on nyt pikkusiskonsa esimerkin mukaan alkanut puolustaa itseään, ja neidit on sitten vähän väliä toistensa tukassa tai harrastaa kuorokiljuntaa milloin mistäkin syystä. Vähän hirvittää, millaisia mustasukkaisuuspuuskia meillä onkaan luvassa vauvan synnyttyä. Isosiskon kanssa meni tosi helposti, mutta vaikka Pipanaisen kohdalla ei ole sitä, että olis tottunut olemaan ainokainen tms, niin voisin kuvitella, että hän ei todellakaan sulata sitä, että joku tuikituntematon vauva tulee ja vie äidin ajasta ja sylistä ison osan... Pipanainen on myös ehkä vähän enemmän äidin tyttö, siinä mielessä, että välillä ei isi kelpaa. Isosiskolle on vauva-aikojen jälkeen aika hyvin kelvannut aina kumpi vaan.

Hoidossa Pipanainen viihtyy hyvin, mutta kyllä siitä näkee, että on se stressaavaakin. Aika usein iltapäivästä iso osa menee kitinässä ja kiukuttelussa, väittäisin, että siksi, että hoidossa on kumminkin väsyttävä olla noin pienelle. Toivottavasti onnistuis tän seuraavan kanssa olla kotona siihen, et se on 2,5 vuotta (olis järkevä mennä takasin töihin lukuvuoden alkaessa nimittäin). Saa nähdä, nyt jo pelottaa kyllä äitiysloma, kun Pipanaisen äitiysloma loppui niin kaaosmaisissa tunnelmissa, että koin työpaikan ihan pelastavaksi jutuksi. Toisaalta, olinhan mä Isosiskon syntymän jälkeen 3 vuotta kotona, että ei se aika sinänsä. Mutta arki kolmen lapsen kanssa pelottaa kyllä.

Mutta palatakseni Pipanaiseen, enimmäkseen se on kuitenkin ihana, aurinkoinen, toimelias ja puuhakas pikku pirpana. Koko ajan on joku homma meneillään, mutta keskittyy ihan täysillä juttuihinsa, eli ei mene toheltamiseksi. Kovasti haluis osata jo tehdä vähintään kaiken, mitä Isosiskokin, ja aika paljon ikäisekseen osaakin. Samoin leikit on hurjasti ikätasoa edellä (virkistävää, että toinen lapsi kehittyy normaalia nopeammin, kun tuon ensimmäisen kanssa on ollut niin kovin takkuista välillä). Yksi juttu, mistä olen ollut hämmästynyt, on se, että se osaa pitää kynää oikeassa otteessa. Ja on se vaan niin ihanassa iässä! 

Pipanainen on itsekin sitä mieltä, että hän on "inana, uloi" (=ihana ja suloinen). Niin se onkin.

12.9.2012

Isosisko

"äiti, milloin meille tulee koira?"
"kuule, ei taida tulla koskaan. Mä olen koirille allerginen. Mulle tulee kauhea nuha, jos mä olen koirien lähellä."
"no, sitten vasta tulee koira kun sinä olet kuollut."
"sovitaanko, että sä voit ottaa koiran sitten kun olet aikuinen?"
"sovitaan vaan."

Isosisko on kauheasti sen kesäisen bussionnettomuuden jälkeen pohdiskellut onnettomuuksia ("äiti, voiko laivat kaatua? Voiko junat kaatua? Voiko talot kaatua? Voiko talot kaatua Kanadassa? Milloin meille tulee tulipalo?") ja kuolemaa ("Äiti milloin sinä kuolet? Milloin minä kuolen? Miksi ihmiset kuolee? Miksi vauvoja kuolee?"). Osittain ahdistuneesti, osittain ihan mielenkiinnosta. Varmaan nyt olis muutenkin se ikävaihe, ja sit se onnettomuus vaan osui "sopivaan saumaan". Typyköiden päiväkodissa on huomenna pelastautumisharjoitus palohälytyksineen ja palomiehineen kaikkineen. Vähän jo varoittelin tätejä, että meidän tytöt, tai Isosisko nyt ainakin, saattaa hyvinkin saada sätkyn...

Musta itsestä on hirmu helpottavaa, kun voi kertoa lapselle, että onnettomuudet ja kuolemat ja sen sellaiset on Jumalan kädessä. Oon kyllä sanonut, että tuskinpa meidän talo palaa ja että Suomessa laki kieltää tekemästä niin huonoja taloja, että ne kaatuu. Ja kuolemasta ollaan puhuttu, että yleensä ihmiset kuolee vasta vanhoina ja toivottavasti mekin vasta sitten kun ollaan vanhoja. Mutta että kumminkin Jumala tietää, milloin kenenkin kuuluu kuolla. Tuntuis ahdistavalta ajatella, että se olis vaan jostain sattumasta kiinni.

"Äiti, onko rosvoja oikeasti olemassa?"
"Kyllä niitä on."
"Missä rosvot asuu?"
"Ymh, en mä oikein tiedä. Enimmäkseen kai ihan tavallisissa taloissa."
"Voisiko meille tulla rosvoja?"
"No me laitetaan sen takia aina ovet lukkoon yöllä ja kun lähdetään kotoa pois, että rosvot ei pääse sisään."
"Mutta mitä täältä voisi varastaa?"
"No kai vaikka tietokoneen."
"Tai leluja! Tai sängyn! Tai jääkaapin! Tai ruokaa! Äiti voisiko varastaa koko talon?"

Meidän Isosisko on jo niin iso. Se osaa leikkiä isojen lasten leikkejä ja välillä aivan hirmu hyvin olla Pipanaisen kanssa, sovitella ristiriitoja ja kaikkea. Aika usein ne tietysti myös ottaa yhteen, kai se on siskosten tehtäväkin. Ja onhan neljävuotias toisaalta vielä tosi pieni.

Eilen oli päiväkodin vanhempainilta, ja vähän jännityksellä otin Isosiskon ryhmän hoitajien kanssa puheeksi tän vauva-asian. Me ollaan vähän ajateltu, et Isosisko vois jatkaa päiväkodissa vaikka osa-aikaisena vielä vauvan synnyttyäkin. Mun mielestä 4,5-vuotias tarvii jo jonkun ryhmän, ja tuossa nyt olis ryhmä, joka on tullut tutuksi, josta Isosisko tykkää ja on saanut kavereita. Päiväkodissa oleminen on myös tehnyt hyvää Isosiskon hiukan jäljessä olevalle kehitykselle (puhe, motorinen kehitys ja sosiaaliset taidot). Tädit olivat ihan samaa mieltä, että ehdottomasti Isosiskon kannattaisi jatkaa. Hyvä niin, lapsen parasta tässä kumminkin halutaan. 

Ja eilen oli myös tältä erää viimeinen fysioterapiakerta. Kyllä se siitä kehittyy, omaan tahtiinsa. Mutta saatiin hyviä vinkkejä, millä tukea liikunnallista kehitystä.

9.9.2012

puuh.

Huh. Meillä on vähän rankka viikko takana. Mies oli taas vaihteeksi työreissulla, joten mulla oli yh-viikko. Yh-viikot menee vähän helpommin nykyään, kun lapset on hoidossa jne, mutta jotenkin ne oli nyt tällä viikolla tosi hankalalla päällä. Tavallistakin enemmän riitaa kaikesta mahdollisesta yms. Pipanainen valvoskeli öisin, tai heräili, mut mä jäin sit valvomaan. Eli väsytti! Ja väsyneenä en olis jaksanut lasten kinastelua ja kikkailuja sitäkään vähää.

Vaikka oli kivojakin hetkiä. Leikittiin ja lueskeltiin yhdessä, kokeiltiin ihan yhtä innostuneina uusia vaatteita (tilasin netistä itelleni pari äitiyspaitaa ja lapsille puserot ja leggingsit), höpsöteltiin niitä näitä ja askarreltiin. 

Eilen lähdin sit lasten kanssa Imatralle mun siskonpojan yksivuotissynttäreille. Tytöistä oli huippukivaa tavata serkkuja pitkästä aikaa, ja mä tietysti tykkäsin myös. Sisko on parasta seuraa :) Harmitti vaan, kun piti jo tänään tulla takaisin, ja lähdettiin aika aikaisin, kun on kuitenkin kolmen tunnin matka, niin se on helpoin taittaa lasten päiväunien aikaan, jos on ainoana aikuisena autossa. Varsinkin, kun meidän automatkojen pelastus, tupakansytyttimestä virtansa saava kahden näytön pieni dvd-soitin on hajalla. Joten unta ja paljon eväitä ja satu-cd:tä, niin saadaan matka sujumaan.

Iltaa piristi sähköposti, josta kävi ilmi, et sain nelosen ekasta psykan kurssista (asteikko siis 1-5). Arvelin kyllä ite, et tulee joko 3 tai 4, koska ei se huono tehtävä ollut, vaikka vähän kiire tuli lopussa sen kanssa. Mut kiva uutinen silti. :)

3.9.2012

onnellinen.

No niin, tuntuihan ne ekat liikkeetkin pari päivää neuvolan jälkeen. Nyt itselle muistiin, että rv 15+1 (pari päivää aiemmin kuin Isosiskosta, pari päivää myöhemmin kuin Pipanaisesta).

Jotenkin tää kolmannen odotus ei ole yhtää jännittävää ja päätähuimaavaa kuin aiemmat kerrat.

"Ai niin, oon muuten ihan unohtanut sanoa, et tunsin ne ekat liikkeet tossa joskus ... no, se tais olla viime viikolla."
"Aha. Kuule, onko tolla Pipanaisella vähän nuha?"

:) :)

Olen ollut hirmuisen onnellinen viime aikoina. Tuntuu, että hengellisellä ja henkisellä puolella on tapahtunut kauheasti kaikkea, ja muutenkin kaikki on vaan jotenkin tosi kohdillaan. Ei mulla mitään varsinaista "oikeaa syytä" erityiseen onnellisuuteen ole, kunhan olen vaan onnellinen. 

Laitan tähän kuvaksi kuvan meidän tytöistä kesältä (tää on sieltä Viron hääreissulta). Ei liity mitenkään mihinkään, mutta eipä tässä nyt muutenkaan ollut päätä eikä häntää...