22.11.2013

Äitiysloman loppu

Mulla on tänään viimeinen äitiyslomapäivä.

Tosin huomenna mikään ei ole toisin. Kotona olen ainakin ensi syksyyn (aika paljon olen tässä pyöritellyt sitäkin vaihtoehtoa, että olisin kotona vielä lukuvuoden 2014-2015. Hmmm...) Kotihoidontukiaika alkaa, ja jatkossa saadaan kyllä sitten venyttää penniä. Tai no, joulukuussa tulee vielä veronpalautukset, mutta ensi vuoden alusta sitten. 

Poikasella on uusi kiinnostuksen kohde: potta. Ikävä kyllä Poikasta ei suinkaan kiinnosta istua potalla (ei niin että vielä tarviskaan), vaan pottaa olisi kauhean kiva pyöritellä ympäriinsä pitkin poikin. En tiedä, mitä muuta kehittävää Poikanen keksisi sillä tehdä, sillä olen aina onnistunut poistamaan potan lapsen otteesta tuossa kierittelyvaiheessa. Tytöthän jättää meillä vessan oven jatkuvasti auki, ja jos Poikanen ei ole juuri parhaillaan tärkeissä hommissa muissa kiinnostuksen kohteissa, niin huomatessaan avoimen oven hän suuntaa kyllä kulkunsa melko varmasti kohti vessaa mitä pikimmiten.

Ei mulla muuta. Mies on pikkujouluissa sekä tänään että huomenna. Mä meen nukkumaan. Luultavasti ollaan kuitenkin Miehen kanssa aamulla vähintään yhtä väsyneitä.

19.11.2013

Pipanainen 3v

Pipanainen täytti viime viikolla kolme vuotta.

Neuvolassa käytiin. Reipas kolmevuotias huuteli jo ovelta neuvolantädille, että "oletko sinä se neuvolantäti, minä olen Pipanainen ja olen tulossa neuvolaan!" Kaikki tehtävät sujuivat mitä parhaiten, pituuskäyrä oli laskenut, mutta pituutta oli kuitenkin tullut ihan hyvin. Olipahan vaan tippunut sieltä korkealta lähemmäs keskikäyrää.

Viikonloppuna juhlittiin ahkerasti. Leivoin ison Barbapörrö-kakun (taas). Tällä kertaa tuli kyllä vähän tylsemmän näköinen, mutta maku oli oikein hyvä (raparperia ja mansikkaa oli välissä). Lauantaina oli juhlimassa Miehen sisko miehensä kanssa ja mun veli vaimonsa kanssa, yksi kaveri kävi sitten vielä illalla. Barbapörrön lisäksi tarjosin Maku-lehden ohjeella tehtyjä triplasuklaabrownieita, jotka olivat kyllä sen verran pettymys, että tein viime tipassa tarjolle myös kinuskipiirakan. Suolaisena oli parsakaali-fetapiirakkaa. 

Sunnuntaina juhlimassa kävi joukko mummoja (4kpl), sekä yksi ukki ja täti. Barbapörrön lisäksi tein uuden parsakaali-fetapiirakan, paistoin valmiskarjalanpiirakoita ja tein munavoin, sekä toiseksi makeaksi omenatoscapiirakan, yltiömakeat suklaajutut kun eivät noiden vanhempien mummojen juttu oikein taida olla.

Vieraat olivat kivoja, syömiset hyviä, herkut riittivät, mutta ei ollut liikaa, ja Poikanenkaan ei ollut moksiskaan, vaikka kaikki lukuisat mummot halusivat vuorollaan sylitellä. 

Eilen kävi sitten vielä Pipanaisen kummitäti kylässä. Oli ihana tavata!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa pidemmin, mutta nyt ei jaksa. Viime yönä Poikanen on antanut mun nukkua n. kahdesta neljään ja vartin yli neljästä kuuteen. Päiväuniinkaan ei oikein ole ollut tilaisuutta. Väsyttää...

18.11.2013

Poikasen kiinnostuksen kohteet, top5

1. Takka
2. Tv-taso, jossa on digiboksi, dvd/vhs -soitin (vhs-luukun rämpyttely on ihan parasta!) ja Miehen xbox
3. Lankakerä, jos erehdyn neulomaan Poikasen nähden
4. Takkavälinepömpeli, jossa on hiilihanko ym.
5. Pistorasia

Ja lisäksi tietysti kaikki isosiskojen pienet tai muuten vauvalle sopimattomat tavarat.

Vauvanlelut ja -kirjat on niin nähty!

13.11.2013

Yhdessä.

13.11.1999 oli lauantai.

Sinä viikonloppuna järjestettin Maata Näkyvissä -festarit Turussa, kuten marraskuussa on tapana. Maata Näkyvissä -festareilla oli semmoinen kymmenisen tuhatta ihmistä, nuoria enimmäkseen, eikä varmaan oltu Miehen kanssa ainut pari, jonka yhteinen taival alkoi ihan virallisesti tuolloin.

Oltiin tutustuttu kunnolla edellisenä kesänä (meillä on vähän erimielisyyttä siitä, tunnettiinko ennen kesää vai ei), kun oltiin isosina Partaharjun Suunta-suurleirillä. Loppukesästä oltiin oman seurakunnan varkkarileireillä myös isosina, ja siellä meistä tuli kaverit. Olkoonkin, että Mies ei erityisemmin mua muuten kiinnostanut. Siinä syksyn mittaan alettiin käydä joka ilta parin tunnin puhelinkeskusteluja, ihan kaveripohjalta, kuinkas muuten. Miehellä oli kännykkä, mulla ei. Että kiitos vaan vanhemmille siitä, että ette ihan kauheasti olleet kiukkuisia puhelinlaskuista.

Me oltiin eri kaupungeissa lukioissa (mä silloin lukion ekalla ja Mies tokalla), joten nähtiin lähinnä seurakunnan nuortenilloissa. Istuttiin siellä aina vierekkäin ja oltiin ihan vaan kavereita... Mun ystävät ja Miehen sisko vähän yritti härnätä, mut mä vakuutin että ei meillä mitään tässä ole. Yhden kaulakorunkin se mulle toi uintileiriltä Teneriffalta, ihan kaverina vaan.

Hyviä ystäviä vaan oltiin, mutta jotenkin se meni kumminkin niin, että seurakunnan festarireissulla (seurakunnan tapahtumat on vaarallisia!*) alettiin seurustella. Mulle iski jälkikäteen vähän paniikki, ja mietin, että haluanko mä kumminkaan. Vaikka seurustelu oli jotenkin tavallaan itsestään selvää ja luontevaa, niin kuitenkin mietitytti, että haluanko ja tykkäänkö mä nyt kuitenkaan. Oin myös meidän kaveriporukasta eka pariutuja, joten koko tilanne tuntui uudelta ja oudolta. Kypsä 16-vuotias kun olin, niin ajattelin, että neljä kuukautta pysyn kyllä Miehen kanssa yhdessä, koska sitä ennen seurustelun lopettaminen olisi tosi noloa (!!). Siinä neljässä kuukaudessa ehti sitten paniikki mennä ohi :)

No teini-iän myrskyissä tuli oltua myöhemmin vähän aikaa erossakin. Mutta yhteen sitten aika pian palattiin uusien "me ollaan vaan kavereita" ja "kyllähän mä susta tykkään, mutta en mä sua silleen rakasta" -vaiheiden kautta, eikä sen jälkeen ole tarvinnut enää eroamisia miettiä.

14 vuotta on siis siitä, kun alettiin Miehen kanssa seurustella. Villiä, että ollaan oltu yhdessä melkein puolet elämästämme! Tunnen olevani tosi etuoikeutettu, kun ollaan saatu Miehen kanssa yhdessä kasvaa murrosikäisistä aikuisiksi. Ollaan saatu kokea niin paljon yhdessä. Eihän se kasvaminen aina ole kovin helppoa ollut, ja matkan varrella ollaan kyllä myös satutettu toisiamme. 

Mutta silti. Ihana, että ollaan saatu kasvaa yhdessä ja kasvaa yhteen. Että meillä on pitkä yhteinen menneisyys, ja jos Herra suo, niin toivottavasti myös yhteinen tulevaisuus on pitkä. 

* Jos haluatte pysyä sinkkuina, niin älkää vaan osallistuko mihinkään seurakunnan järjestämään retkeen tai reissuun! Mä olen elämäni aikana seurustellut kahdesti (Miehen kanssa siis molemmat kerrat), ja molemmilla kerroilla seurustelu on virallisesti alkanut seurakunnan reissulla. Miehellä on mun lisäksi ollut kaksi lyhyttä teiniseurustelua, jotka nekin on molemmat alkanu seurakunnan reissuilla. Pahempaa paritusta kuin Napakymppi!

11.11.2013

Lista.

Mä olen listaihminen.

Teen tietysti kauppalistoja, nakkilistoja ja muistilistoja.

Listoja vaatteista, luetuista kirjoista, käsitöistä, joita aion joskus ehtiä tehdä.

On rukouslista, lista asioista joita pelkään ja voitettujen pelkojen lista.

Ja just nyt tänään lista karkeista, joita parhaillaan himoitsen:

  • Pandan tavallinen lakritsa
  • täytelakut
  • mikä tahansa suklaa, jonka sisällä on toffeeta
  • siniset Mariannet (niiden nimi oli aiemmin Marimint)
  • punaiset Dumlet
  • Kinder-munat
  • Fazerin liqueur fills mixers -konvehdit, joita aloin himoita heti saman tien kun kuulin, ettei niitä tänä jouluna saa
  • vihreät kuulat
  • ne valkoiset toffeepallerot, joita myydään irtokarkkeina
  • irtokarkkiosastolta myös toffeesuklaakonvehdit, appelsiinisuklaa ja susupalat
  • niin ja ne Haribon madot
  • Kathy-toffeet, joita ei ole enää vuosiin saanut.
Lontoonraesuklaa ei just nyt himota, koska söin sitä äsken puoli levyllistä.

ps. Mua on alkanut huolettaa, et mistä olenkaan jäänyt paitsi, kun olen härkäpäisesti ollut sitä mieltä, että Fazerin sinisen kanssa ei sovi yhdistää mitään. Mun pitää varmaan toivoa joululahjaksi kaikkia mahdollisia makusuklaita. Paitsi pähkinöitä ja tummaa suklaata inhoan, että ne voi jättää kaupan hyllyyn.

6.11.2013

Kiitollisena.

Hohhoijaa. Olipahan viime yö taas melkoista sirkusta. Aamulla hirvitti, että mitähän tästäkin päivästä taas tulee, kun en ole nukkunut lähimainkaan tarpeeksi ja Mieskin on yöhön asti töissä. 

Mutta tällä kertaa sainkin maksimin, vaikka en älynnyt pyytää edes minimiä. Meillä oli siis tosi kiva päivä. Yksi mun hyvä ystävä tuli kylään. Sen poika on ihan samanikäinen kuin meidän Poikanen, ja oli tosi kiva jutella kaikenlaista, valittaa yhdessä vauvojen yöunista ja katsella pienten mönkijöiden puuhia. 

Tytöt oli tosi nätisti koko päivän. Kaksi pientä riidanpoikasta ne sai aikaiseksi, ja Pipanainen vähän jotain yritti kiukutella iltapesuilla. Niillähän voi parhaimmillaan olla ne kaksi riitaa kahdessa minuutissa... 

Ja oli vaan tosi levollinen ja hyvä olo koko päivän. Kiitos Herralle tästäkin päivästä! :)

ps. Ystävä toi mulle lontoonraesuklaata. Oon syönyt sitä joskus kerran aiemmin, enkä erityisemmin pitänyt (Fazerin sininen on aina ollu mun mielestä sellaista, että sen joukkoon ei pidä mennä sekoittamaan yhtään mitään). Nyt sitä tässä illalla ajattelin vähän maistaa, ja täähän onkin ihan järkyttävän hyvää! Kohta on mennyt puoli levyä.

3.11.2013

Syvällistä pohdintaa motivaation psykologisesta vaikutuksesta ihmisen toimintaan.

Kun motivaatio on kohdallaan, ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Ihan tälleen esimerkkinä vaikka tämä meidän nuori sankarimme: hän lähti tänään konttaamaan. Oli nimittäin niin hirmuisen kiinnostava kohde, että alkoi ilmeisesti tuntua tuo ryömimällä eteneminen (kaksi viikkoa vanha taito) liian hitaalta. 

Sitä voisi luulla, että ekat konttaukset suuntautuisi kohti äitiä tai isää, tai ehkä maissinaksua tai muuta herkkua, tai edes vaikka isosiskojen lattialle unohtamia leluja. Eipä vaan. Nuoren miehen vastustamaton päämäärä on ollut polttopuukopasta lattialle tipahtaneet roskat. 

Sillä mikäpä olisikaan sen hienompaa kuin käyttää uutta konttaustaitoa päästäkseen harjoittamaan pinsettiotetta roskia syöden!

Jos äiti saisi ehdottaa, niin seuraavaksi sopisi sitten oppia sanan "ei" merkitys. Se Maailman Kiinnostavin Polttopuukoppa kun sattuu sijaitsemaan takan vieressä.

1.11.2013

Kivan päivän ilta.

Ajattelin aamulla, että viime yön jälkeen tästä päivästä ei voi tulla kovin hyvä.

Kun Poikanen ei suostunut sisälle päikkäreille ja multakin meni siinä päiväunet sivu suun, päätin että en kyllä yritäkään koko päivänä tehdä mitään järkevää, kunhan nyt selvitään iltaan asti. Että se on jo saavutus, jos en ihan kilahda lapsille tai jotain.

Mutta tästä tulikin ihan tosi kiva päivä! (Onkohan joku rukoillu meidän puolesta?) Aamupäivällä Poikasen nukkuessa annoin kotitöiden odottaa ja roikuin vaan väsyneenä netissä. Postilaatikossa odotti kiva ylläripaketti, jossa oli kaikenlaista mukavaa sekä mulle että tytöille, joten hoitopäivästä väsähtäneet kitisijätytötkin saivat muuta ajateltavaa. Itse asiassa tytöt olivat ihmeellisen sovinnollisia melkein iltaan asti.

Ajattelin, että välipalaksi voitais syödä jotain hyvää.

 

Pakastimessa oli jotain pullapitkojämiä (Mies ostaa joskus alennuspullapitkoja ja pakastaa köyhiä ritareita silmällä pitäen), joten köyhiä ritareita saatiin välipalaksi. Nam!

Olin katsonut aamupäivällä Poikasen kanssa digiboksilta leivontakilpailua, jossa kilpailijoiden piti tehdä mm. karjalanpiirakoita. Väsyneenä siinä tuhahtelin, että mitä ihmeen tunareita on kisaan otettu, kun eivät osaa edes karjalanpiirakoita tehdä... Oon ite tehny lapsesta asti. Sit ajattelin, että voishan niitä tehdä ihan vaikka heti tänään. 

No joo. En ole tehnyt karjalanpiirakoita muutamaan vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Nää noudatti mun hyväksi havaitsemaa leipomistapaa: rumia mutta erinomaisen hyviä! (Ei olis pitänyt sillai jupista niille siinä ohjelmassa, kun tuli rumia omistakin tekeleistä)


Eli iltapalaksi sitten vatsan täydeltä karjalanpiirakoita. Oli siis ihan kiva päivä kuitenkin, väsymyksestä huolimatta. Ja huomenna tytöt meneekin yön yli vierailulle mummilaan, joten ainakin saan sunnuntaiaamuna nukkua (jos en jo sitä ennen) kun Mies on Poikasen kanssa.

Nyt nukkumaan!

Yöhommissa.

Mulla kun ei ole öisin mitään muuta tekemistä, niin kirjasinpahan sitten ylös meidän viime yön aktiviteetit:
20.06 Poikanen nukahti rinnalle ja vein sen sänkyyn.
20.38 Poikanen heräsi, mutta nukahti helposti uudelleen rinnalle. Tytöt oli tässä vaiheessa jo unessa
21.32 menin ite nukkumaan
22.13-22.38 Poikanen valvoi
00.03 Poikanen heräsi, valvoi jonkun puolisen tuntia
Tässä välissä yksi puolen tunnin pätkä, jonka unohdin kirjata (hatara muistikuva, että joskus kahden tienoilla)
03.03-03.17 taas yksi yösyöttö
04.00-05.40 Poikanen valvoi taas vaihteeksi
05.57 Pipanainen heräs (Mies meni sen kanssa)
06.02-06.20 Poikanen hääräili jotain
06.45 mun herätyskello soi
06.53 Poikanenkin heräs ja noustiin ylös
Tää oli niin sanottu "normiyö" meillä nykyään. Yritin saada Poikasta aamutorkuille sänkyyn, jotta saisin itsekin otettua pienet päikkärit, mutta eihän se onnistunut, kun piti kääntyä, nousta ylös ja häärätä kaikkea muuta. Joten Poikanen nukkuu nyt sitten vaunuissa, enkä mä osaa mennä nukkumaan kun lapsi on ulkona. 
Mulla alkaa huumori käydä vähiin. Onneksi tulee viikonloppu ja Mieskään ei ole metsällä (mutta uintikisoissa tuomaroimassa kyllä on!), joten mulla on mahikset saada vähän univelkoja vähemmäksi.
 ps. Vastaukset tähän ovat  virtahepo, digiboksi (koska siellä säilytetään telkkaohjelmia) ja 53.