22.11.2016

Pikainen kuulumispäivitys

Hyvänen aika, taas on kuukauden kuulumiset päivittämättä. Vedetäänpä pikakelauksella:

Perheleiri oli aivan mahtava! Kaikin puolin. Lapset tykkäsivät lastenohjelmasta ja äiti nautti mahdollisuudesta istua ihan rauhassa kuuntelemassa aikuisten ohjelmaa. Lapset siis jäivät kivasti omiin ohjelmiin, vaikka sekä Pipanaista että Poikasta vähän jännittikin. Mutta kivaa niillä oli ollut. Mun siskon perhe ja yhden kaverin perhe oli myös mukana, joten mulle oli kovasti apua myös muista aikuisista esim. Poikasen päikkäriaikaan. Ainut harmi oli, että Pipanainen tuli sunnuntaiaamuna kipeäksi ja jouduttiin lähtemään vähän etuajassa kotiin. Mutta ei me menetetty paljoa, ei se mitään. Just ilmoitin meidän perheen Koko perheen Raamattulomalle Ryttylään helmikuussa, tulkaa muutkin mukaan! (www.sekl.fi -> tapahtumakalenteri ja sieltä selaa Koko perheen talviraamattuloma tms. )

Yh-viikot meni yllättävän hyvin ja kivasti taas. Eipä niissä sen ihmeempää. Pipanaisen tauti kesti vuorokauden ja seuraavalla viikolla oli Poikasen vuoro, mutta sekin tauti kesti vuorokauden. 

Pipanaisella oli 6-vuotissynttärit. Tästä ehkä olisi syytä kirjoitella enemmänkin. Kivat juhlat oli kavereille ja myöhemmin sukulaisille. Mieskin täytti vuosia ja vietti synttäri-iltaansa Hoplop-synttäreillä. Totuuden nimissä sanottakoon, että ei ollu Miehen 34-v. synttärijuhlat, vaan Pipanaisella oli kaverin synttärit siellä ja me mentiin koko perheellä sinne sitten riehumaan, että saa muutkin lapset joskus jotain kivaa (Pipanaisella on nyt syksyllä ollut monet synttärijuhlat ja varsinkin Isosisko on tietysti haikeana, kun hänelle ei synttärikutsuja satele).

Kas. Sepä meni todella pikakelauksella. Olkoon niin. Jatkan tästä joku toinen ilta. Toivottavasti nopeammin kuin kuukauden päästä :D

5.11.2016

Kasa lukuvinkkejä

Syys-lokakuussa tuli luettua jokunen kirja. Näitä on ehkä vähän liian monta yhteen postaukseen, mutta menköön nyt. Yritän olla lyhytsanainen.

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
En taatusti olisi lainannut tätä kirjaa, jos ei se olisi mun suositus-listalla ollut. Nyt jaan tämän suosituksen eteenpäin. Lukekaa ihmeessä! Niin hyvin ja huumorilla, mutta kuitenkin kunnioittavasti ja toivorikkaasti kirjoitettu kirja Intian slummeista, ettei ole tosikaan. Odotin kurjuutta ja ahdistusta, mutta sainkin aivan mahtavan lukukokemuksen. 
Christiane F.: Huumeasema Zoo
Jos on käynyt niin onnettomasti, ettet ole ikinä lukenut yhtään huumekirjaa, niin siinä tapauksessa suosittelen. Jostain syystä huumekirjat (ja vielä isommassa määrin anoreksiakirjat) oli jotenkin suosittuja, kun olin nuori, ja ehkä siksi en tästä ihmeemmin innostunut. Ihan sivistävä teos kyllä, ja herätti miettimään, millaista joidenkin nuorten elämä tänäkin päivänä myös Suomessa voi olla.
Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu
Samaa tuttua Naisten etsivätoimistoa. Ostin ja luin, koska mulla on kaikki aiemmatkin hyllyssä. Ihan hyvä, mutta ei mitään uutta.
Michael Connelly: Täyskäännös
Kirja yllätti positiivisesti. Ei-raaka rikostarina, oikeussalijuttua aika pitkälti, mutta mukavan kevyttä. Tykkäsin, mutta kertalukeminen riitti.
Sophie Kinsella: Hääyöaie
Huono. Luin, koska olen lukenut Kinsellan aiemmatkin kirjat, ja koska jostain syystä tykkään lukea samalta kirjailijalta kaiken (tai no, ainakin, jos olen joskus tykännyt jostain kirjailijan kirjasta). Oon vaan niin kasvanut chick litin ohi, että tää ei napannut kyllä hiukkaakaan.
Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä
Sopii ihmetellä, miksi luin tuon edellisen jälkeen vielä tämänkin. Niin minäkin ihmettelen. Huono. Tylsä.

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen
Ihan mukava kevyt rakkaustarina, sopivan leppoisa väsyneenä luettavaksi. Ei herättänyt suuria tunteita ja ajatuksia, mutta jäi mukavan lämmin olo. Suosittelen. 
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Ei ollut mun mielestä kovin hyvä, mutta ei nyt huonokaan. Odotin ehkä suuria, kun olin lukenut tästä paljon hyviä arvosteluja. Ihan kiva, ja varmasti luen jatko-osatkin, mutta ei suuri kirjallinen mestariteos.
Christine Lee: Kätilön sisar
Hakekaa kätilö -sarjan kirjoittajan Jennifer Leen sisaren elämäkerta, joka kertoo siis molempien sisarusten elämästä, mutta tietysti enemmän kirjoittajan omasta. Vähän epäilytti, että onko tää nyt joku huono tekemällä tehty sisaren maineessa ratsastus -kirja, mutta tykkäsin kyllä kovin. Elämäkerrat on kiehtovia! Ja jos olet joskus pohtinut, mikä mahtoi olla Jenniferin elämän mystinen suuri rakkaus, niin sekin selviää tästä. Suosittelen ainakin kaikille Hakekaa kätilön ystäville.
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Tuttua Mortonia. Viihdyttävä kyllä, melko ennalta-arvattava, menee mun luokittelussa kategoriaan "kannattaa lukea, mutta ei kahdesti". Jos tykkäät, että kirjassa vihjaillaan alusta asti jostain suuresta salaisuudesta, niin tämä (ja muut Mortonit) on sinulle omiaan. 


Sellaisia tällä kertaa. Pnda jokunen aika sitten ehdotti, että kasaisin jonkun kaikkien aikojen suosikit -kirjalistan. Olispa kiva saada aikaiseksi! Tosin olen unohtanut suurimman osan... Mutta viitisen vuotta olen nyt laittanut lukemisiani ylös, että ainakin siltä ajalta voisi yrittää suosikkilistaa kasailla. Siitä tosin tulisi pitkä... :D

30.10.2016

Opettajan viikko

Pientä elämää -blogissa oli jokunen aika sitten avattu, mitä kaikkea opettajan työviikkoon sisältyykään. Siitä innostuneena mä päätin tehdä saman.

Mähän opetan siis peruskoulun puolella matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa (pätevyydet mulla on matikkaan, fysiikkaan ja psykologiaan). Meidän koulussa matemaattisia aineita ei olla kurssitettu, vaan niitä on samat tuntimäärät läpi vuoden. Mulla toki lukujärjestys muuttuu jakson vaihtuessa, mutta ryhmät ja tuntimäärät pysyy samana koko lukuvuoden. Tänä vuonna mulla on oppitunteja 23, eli vaan 2 yli opetusvelvollisuuden. Se on musta kiva. Enemmänkin menisi, mutta tykkään, että mulla on mahdollisuus pitää päivät melko lyhyinä, lasten takia. Varsinkin Isosiskon takia, ettei sen tarvitse ihan niin paljon olla kotona yksin. 

Mä pyrin tekemään työt työpaikalla. Joskus on pakko ottaa töitä kotiin, ja kyllä mä kotona teen paljonkin ajatustyötä yms, mutta sellaista varsinaista konkreettista työtä yritän tehdä vaan työpaikalla. Sitten kun haluan pitää päivät lyhyinä, niin siitähän seuraa se, että mä tosiaankin teen töitä koko sen ajan kun työpaikalla olen. En harrasta leppoisia välituntikahvitteluja. Tai no, en juurikaan. Työkavereiden kanssa tulee silti juteltua paljon (myös työasioista), koska teen suunnittelu- ja valmistelutyöt isolta osin opehuoneessa. Mä opetan nykyään kolmessa eri luokassa, joten kätevintä on säilyttää kaikki omat materiaalit opehuoneessa. Myös tietokoneella työskentely onnistuu parhaiten opehuoneessa (vaikka siellä onkin hälyä ja vaikka mitä), koska mun "omassa" luokassa tietokone on niin huonolla korkeudella, että kirjoittaminen käy hirveästi ranteisiin.

Maanantai: Mulla on tässä jaksossa maanantaisin ihan ihme päivä, vaan kaksi tuntia opetusta! Olin aamulla työpaikalla n. varttia vaille 8. Tulen kasin ja ysin aamuina nykyään töihin varttia vaille (aiemmin tulin aina kahdeksaan, mutta nykyään oon kotona Isosiskon takia, jos voin), siinä ajassa ehdin tsekata, onko Wilmassa jotain tärkeitä viestejä ja varmistaa, että ekaa tuntia varten on kaikki ok (yleensä on, koska laitan kaiken valmiiksi edellisenä päivänä). Molemmat tunnit oli matikkaa ja meni ihan mukavasti. Oppilaiden kanssa jutusteltiin vähän myös kuluneesta lomasta. 

Välitunnilla hoidin juoksevia asioita, purin laskintilausta, lähetin pari viestiä ja monistin. Samaa puuhaa jatkui tuntien jälkeen ja katsoin myös, että seuraavaksi päiväksi oli kaikki ok, eikä tarvinnut esim. monistaa mitään enää. Yleensä teen tällaisena lyhyenä päivänä paljon suunnittelutyötä ja semmoista, mutta nyt tää yh-viikko muutti suunnitelmia (ja jätin sellaiset pidemmän tähtäimen suunnittelutyöt suosiolla vähän myöhemmäksi) ja lähdin käymään kaupassa ja kotona hoitamassa kotihommia. Palasin työpaikalle yhden jälkeen. Valmistelin loppuviikon tunteja ja kuulutin tukioppilaita paikalle. Jaoin tukareille tukariryhmäkuvat ja ysitukareiden kanssa jäätiin suunnittelemaan loppuviikon halloween-tapahtumia (mä en tykkää halloweenista!). Tai lopulta jätin tukarit keskenään suunnittelemaan ja lähdin itse opehuoneeseen kirjoittamaan opettajille viestiä samasta aiheesta. Keskustelin opon ja vähän rehtorinkin kanssa tulevasta vanhempainillasta. Vähän ennen kolmea lähdin kotiin.

Tiistai: Oppitunteja oli yhdeksästä kahteen ja siihen päälle kokous. Yksi välkkävalvontakin mahtui päivään. Olin työpaikalla varttia vaille yhdeksän, vilkaisin Wilman ja vastasin pariin viestiin. Jaoin seiskaluokkalaisille laskimia (olivat siis tilanneet koulun yhteistilauksessa itselleen laskimet) ja opeteltiin eri merkkisillä luvuilla laskemista. Välituntivalvoin ulkona räntäsateessa. Kasien kanssa ihmeteltiin kaksoistunnin verran hiilivetyjä. Siinä välissä oli ruokavälkkä, mutta en mennyt ruokalaan syömään, vaan säästin aikaa ja söin omat eväät suunnitellen samalla paria seuraavan päivän tuntia ja jutellen työkavereiden kanssa. Ehdin siinä näppärästi myös tehdä loppuun seiskaluokan kemian omatahtisen suorituksen itsearvioinnin ja loppupalautteen. 

Kasien tuntien jälkeisen välkän käytin loppuvuoden koepäivien etsimiseen ja varaamiseen. Toisen seiskaryhmän matikantunnilla laskettiin taas eri merkkisillä luvuilla ja välkällä ehdin jopa hetkeksi istahtaa yhteisen pöydän ääreen kollegoiden kanssa (välipalatauko: banaani, koska myöhemmin päivällä ei enää ehdi). Siinä samalla varmistin, että keskiviikon tunnit on suunniteltu Viimeisellä tunnilla oli oman valvontaluokan matikkaa. Aivan pelleilyksi meni osalta porukkaa tunti. Huh. Tunnin jälkeen painuin suoraan toiseen taloon kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita, lopeteltiin vähän kolmen jälkeen ja lähdin suoraan hakemaan lapsia hoidosta.

Keskiviikko: Kahdeksan aikaan olin kaupassa ostamassa tukioppilaille tarvikkeita Halloween-puuhiin. Siitä sitten töihin. Taas wilma-viestien purkua ja yleistä kuulumisten vaihtoa työkavereiden kanssa (mulla on ihan mahtavat työkaverit!). Ekalla tunnilla ysien matikkaa, jossa ei päästy paljoakaan eteenpäin, kun juututtiin erilaisiin filosofisiin pohdintoihin jos jostakin aiheesta. Ei haitannut, oppilaat miettivät ihan tosissaan ja keskustelivat ja osasivat ottaa huomioon muidenkin näkökantoja. Ihanaa porukkaa, näiden tunneista tulee aina mulle hyvä mieli! Välituntikin meni siinä niiden kanssa jutustellessa. 

Toisen kasien kemianryhmän kanssa ollaan vähän ensimmäistä jäljessä ja käytiin läpi vasta hiileen ja hiilen kiertokulkuun liittyviä juttuja. Päästin ne vähän etuajassa syömään ja menin itse opehuoneeseen popsimaan evääni. Syön kyllä useimmiten koulun ruokalassa, mutta joskus ei ehdi tai jos on jotain ruokaa, mitä en oikeasti halua syödä, niin sitten otan omat eväät. Tälle viikolle sattui monta eväspäivää. Ruokatauko oli vartin mittainen, kun piti mennä loppuajaksi välkkävalvontaan. Sitten oli taas vuorossa seiskaluokan matikkaa. Oppilaita tuntui kiinnostavan enemmän mun itse askarrellut korvikset kuin eri merkkisten lukujen kertolasku. Välitunti meni seuraavaan seiskojen kemiantuntiin valmistautuessa.

Pääsin seiskojen kemiantunnille vähän myöhässä, kun kuulutin ensin tukareille taas asioita. Teetän seiskaluokkalaisilla kemian tänä vuonna omatahtisena opiskeluna, joka ei kyllä tähän mennessä ole ollut varsinainen menestys... Ehkä ryhmä on siihen vähän väärä, aika harva pystyy ottamaan vastuuta omasta etenemisestään. Välitunnilla pidin pikapalaverin kasitukareiden kanssa ja myös pikaisesti vähän tukiopetusta muutamalle yhtälöistä hämmentyneelle kollegan oppilaalle. Toinen seiskojen kemiantunti oli samanlaista sähellystä kuin ensimmäinenkin. To do -listaan tuli merkintä "muista ottaa yhteyttä oppilaiden X ja Y kotiin". Viimeisten tuntien jälkeen pidin vielä yhden työkaverin kanssa pienen rukoushetken. Se oli ehdottomasti päivän paras hetki, oon kyllä tosi onnellinen ja kiitollinen, että mulla on työkaveri, jonka kanssa jakaa rukousaiheita (vaikka me ei kyllä työpaikalla nähdä oikeastaan ollenkaan, paitsi tälleen yhteisesti sovittuina rukousaikoina). Päivän päätteeksi vielä rehtorin kanssa pikaneuvottelu yhden oppilaan asioista. Kolmen maissa taas kotiin.

Torstai: Töihin taas yhdeksään. Ekalla tunnilla kasien matikkaa ja luokanvalvojan asioita. Säntäsin suoraan tunnilta katsomaan, ovatko tukioppilaat saaneet seiskaluokkalaisille järjestämänsä kauhukierroksen järjestelyt valmiiksi. Hienosti olivat kaiken saaneet kuntoon, pari apuriksi värvättyä kasitukaria oli hukassa, mutta nekin löydettiin. Mulla oli viikon ainut hyppytunti, jonka käytin valitettavan isolta osin työkavereiden kanssa jutusteluun (mutta sekin on tärkeää!). Sain mä tehtyä myös seiskaluokkalaisille ohjeistuksen geometrian kurssiin.

Kävin syömässä nakkikastiketta ja perunaa, joka oli kyllä rehellisesti sanottuna niin mautonta, että olisi pitänyt ottaa omat eväät. Tuli kiire tunnille. Ei ehditty tunnilla oikein muuta kuin kotitehtävät tarkastaa, kun lähdettiin kauhukierrokselle. Oli tosi kiva ja onnistunut juttu, tukarit olivat tehneet hyvää työtä. Välkällä ehdin vaihteeksi istahtaa alas juttelemaan niitä näitä. Kasien kemiantunti meni tosi tahmaisesti, mutta sain mä oppilaat sentään jotain tekemään. Välitunnilla oli valvonta ja lisäksi sain ruotsinopettajalta ohjeet ysien ruotsinkokeen valvontaan. Oltiin sovittu, että tekevät kokeensa matikantunnilla. Siinä meni sitten viimeinen tunti ruotsinkoetta valvoessa. Ihan leppoisaa. Tuntien jälkeen hoidin vielä hetken erilaisia sekalaisia asioita ja varmistin, että seuraavan päivän tunnit on hanskassa. Söin opehuoneeseen tuotuja karkkeja ja vaihdoin mielipiteitä työkavereiden kanssa. Puoli kolmen jälkeen lähdin hakemaan lapsia hoidosta. 

Perjantai: Viikon pisin päivä, opetusta yhtä putkea kahdeksasta kolmeen. Varttia vaille kahdeksan taas olin työpaikalla. Vastasin pariin wilma-viestiin ja lähdin pitämään tunteja. Aamupäivän piteli kiirettä, yritin samaan aikaan pitää fysiikan tunteja ja auttaa tukareita haamujen metsästyksen järjestelyissä, kuuluttaa siihen liittyviä asioita jne. Onneksi aamuryhmä oli mitä mukavin. Ruokatauko kutistui taas vartin mittaiseksi, kun mulla oli valvonta. Iltapäivän tunnit olivat matikkaa. Olin ihan tolkuttoman väsynyt, ja eipä ollut kummoistakaan motivaatiota oppilaillakaan. Saatiinpahan ne tunnit pidettyä kuitenkin. Iltapäivän välitunneilla ramppasin opehuoneen ovella haamujahtiasioissa ja yhden välkän vietin rehtorin kanssa yhden valvontaluokkani oppilaan asioista keskustellen. Muuten lähinnä istuin puolikoomassa opehuoneen pöydän äärellä. Tuntien jälkeen lähdin mahdollisimman pian kotiin.

Tällä viikolla oli tavallista enemmän: tukioppilasohjaajan töitä, jotka veivätkin vähän enemmän aikaa, kun olin kuvitellut

Tällä viikolla oli tavallista vähemmän: tukiopetusta (ei ollenkaan, normiviikolla on) ja yhteydenpitoa oppilaiden koteihin (ensi viikolla on vanhempainilta, joten siinähän sitäkin puolta sitten tulee kerralla enemmän). Ehdin myös tehdä kauaskantoisempaa suunnittelua tavallista vähemmän, mutta olin sen osannut ennakoidakin.

Kovin hyvä kuvaus tää nyt ei ollut viikosta siinä mielessä, että ainakin mulle jäi itselle tuota lukiessa sellainen kuva, että mä vaan säntäilen paikasta toiseen. Kyllä mä ehdin myös istua alas aina ajoittain, ja työkavereiden kanssa tehdään yhteistyötä, vaikka sitäkään en nyt tässä erikseen maininnut. Mutta kyllähän tää homma aika hektistä usein tuppaa olemaan.

26.10.2016

Sekalaisia kuulumisia

Mies lähti maanantaina parin viikon työreissuun taas. Mua hermostutti kovasti etukäteen, että mitähän tästä tulee, kun muutama viimeinen viikko on ollu mulle tosi vaikeita. Onneksi nää muutama eka päivä on kuitenkin ollu ihan kivoja, en ole hajoillut kotona :) No ekana yönä jäi kyllä yöunet neljään tuntiin, kun en ensin saanut unta, ja sitten viiden jälkeen Poikanen tuli iloisena ilmoittamaan, että hänen sänkynsä on märkä. Mutta viime yönä jo untakin enemmän, ja silleen ihan positiivisella mielellä. 

Mies laittoi sunnuntaina itselleen ruoantähteitä työevääksi ja selitti, että laittaa ne margariinirasiaan, niin ei tarvi sitten reissun jälkeen muistaa tuoda astioita kotiin. Maanantaina tulin kaupasta ja totesin, että Mies on sitten ottanut itselleen evääksi melkein täyden paketillisen margariinia :D Sain hyvät naurut, mitä Pipanainen paheksui (koska toisten vahingoille ei saa nauraa).

Viime viikolla oli syysloma. Olin ensin lasten kanssa mun vanhemmilla viikonlopun ja sitten Isosiskon kanssa käytiin Jyväskylässä yhden yön seutu. Isosisko pääsi kummitädilleen yökylään (ja oli kuulemma ollut syksyn parhaat päivät, ainakin tähän asti) ja mä olin yötä yhden ystävän luona. Oli tosi kivaa meillä molemmilla. Isosisko oli ihan tohkeissaan ja hirveän onnellinen, kun sai rakkaan kummitädin kanssa viettää aikaa ja mä nautin ystäväajasta.

Yritettiin kotona tehdä niitä kotihommia, mitä on jäänyt rästiin, kun Mies on ollut kaikki viikonloput metsällä. Tosin Miehellä meni aika paljon aikaa, kun se teki puita. Mä tulin sieltä mun vanhemmilta nimittäin puukuorman kanssa kotiin, ja ne oli pitkiä kuivia puita, niin Mies halusi ne saman tien pätkiä liiteriin, eikä jättää ulos. Pihakalusteet on meillä edelleen pihalla, mua ärsyttää se suunnattomasti, mutta enpä mä itse saa roudattua isoa puista pihakeinua tai isoa metallista pöytää talon toiselle puolelle autotalliin, joten ei auta muu kuin antaa olla ja odotella Miehen paluuta. 

Syysloma oli hyvä katko töihin, mulla oli siellä vähän hankalia asioita ja oli hyvä saada niihin etäisyyttä. Vielä pitäis opetella enemmän sitä, ettei ottaisi kovin henkilökohtaisina epäonnistumisina erinäisiä sattumuksia. Nyt on kyllä ollut ihan ok päiviä nää tällä viikolla. Mulla on kyllä niin ihania oppilaitakin, ettei oo tosikaan. Vastapainoksi myös huomattavan rasittavia tapauksia, mutta siinäkin helpottaa, kun tietää, että ne on muillekin opettajille rasittavia.

Nyt mun on aika mennä nukkumaan. Huomenna on taas pitkä päivä edessä. Viikonloppuna ollaan menossa lasten kanssa perheleirille, mutta nyt mua paleltaa ja Poikanen yskii kovasti. Toivottavasti ei tulla kipeiksi, kun tytöt niin kovin odottaa leiriä!

2.10.2016

Väsynyt ja uneton.

Voi huoh. Just kun paasasin, miten oon opetellut tunnistamaan, että oon väsynyt ja kaikkea. No. Meni sitten viikko valvoessa. 

Ensin valvoin kolme yötä ihan vaan panikoimassa asioita, jotka eivät todellakaan olisi olleet millään lailla panikoimisen arvoisia. Pahimpana paniikki-yönä jäi unet kolmeen ja puoleen tuntiin. Kaksi muuta viitisen tuntia.

Sitten Poikanen valvoi. Yöuniksi jäi 5 tuntia.

Sitten oli lihanjakopäivä. Viikko sitten alkoi hirvenmetsästys, ja vaikka Mies ei metsälle päässytkään (koska hänellä oli poikien viikonloppu. Voivoi), niin lihaa toki tuli. 15kg. Mies tuli niiden kanssa kotiin iltakahdeksalta, ja meillä meni siinä sitten kepeesti kolme tuntia lihoja pilkkoessa ja kalvoja yms poistessa (Mies) sekä pussittaessa, punnitessa, merkatessa ja pakastaessa (minä). Enkä heti sen urakan jälkeen saanut unta. Yöuniksi 6 tuntia. 

Sitten Mies oli yön töissä. En osannut käydä ajoissa nukkumaan. Ja kun kävin, niin en saanut unta. Kuutisen tuntia.

Sitten Poikanen taas valvoi. Ja taas yksi kuuden tunnin yö.

Nyt on onneksi jo pari parempaa yötä takana, mutta kyllä mä nyt kuulkaa meen nukkumaan. Kello 20.47. On jo aikakin.

ps. Meillä oli tänään Mikkelinpäivänä messupäivä. Ensin käytiin koko perheen voimin oman seurakunnan perhemessussa, jonka jälkeen oli vielä grillimakkara- ja lettutarjoilu. Mä säntäsin sieltä sitten kotiin vaihtamaan vaatteet ja jatkoin toiseen perhemessuun esilaulajaksi. Kyllä oli ihan mahtavaa olla taas meidän loistavan porukan kanssa laulamassa! Laulu kulki, sovitukset olivat täydellisiä ja meillä oli tosi kivaa. Erinomainen sunnuntai.

26.9.2016

Sananen väsymyksestä

Meillä meni 7 vuotta jotakuinkin putkeen niin, että perheessä oli valvova lapsi. Enkä tarkoita tällä satunnaisia yöheräilyjä, vaan meillähän lapset ovat toden teolla valvoneet. Ensin n. 1-vuotiaaksi on nukuttu olemattoman pienissä pätkissä kerrallaan ja siitä päälle kaksivuotiaaksi onkin sitten valvottu jotakuinkin joka yö kaksi tuntia aamuyöstä. Yleisin valvomisaika oli klo 2-4 tai klo 3-5. Yksi kun oppi nukkumaan, niin olikin jo seuraava tuloillaan. Isosiskon ja Pipanaisen väliin taisi jäädä pari kuukautta parempaa nukkumisaikaa (mutta Pipanaisen odotuksen loppuaika taas oli sellaista, että mähän sitten valvoin vihlovan lantioni kanssa ihan itsekseni harva se yö), kun taas Pipanainen oppi nukkumaan edes vähän paremmin kolme viikkoa ennen Poikasen syntymää. 

Oon valvomisista niin moneen kertaan avautunut, ettei varmaan enää tarvi. Eiköhän jokainen jo ymmärrä, että rankkaa oli. Vähän liiankin rankkaa, jälkikäteen on moneen kertaan harmittanut, etten osannut kertoa, miten loppu ja puhki olin aina ajoittain.

Poikasen jokaöiset valvoskelut jäivät pois viime vuoden alkukesästä. Mä kuvittelin, että kun saan ainakin useimpina öinä nukkua, niin musta tulee virkeä ja aikaansaava. Ihmettelin, että miksi ei, kun kuitenkin vaan väsytti. Syytin ensin kesää (valoisalla tulee valvottua) ja sitten rankkaa syksyä (viime syksy oli kyllä kaikessa rankkuudessaan ihan omaa luokkaansa) ja sitten liian vauhdikasta kevättä ja sitten taas kesää... Viime kevään koomasta noustua totesin, että ei tää näin voi jatkua.

Sitten mä hoksasin, että en mä oikeastaan edes tiedä, miltä tuntuu olla silleen "normaalin väsynyt". Kun on 7 vuotta mennyt enemmän tai vähemmän jaksamisen rajamailla ja isolta osin yliväsyneenä, niin aika hyvin on päässyt unohtumaan, miltä tuntuu olla vähän väsynyt tai tavallisen väsynyt. Saati että ymmärtäisi reagoida siihen tavalliseen väsymykseen tai ihan peräti ennaltaehkäistä. Olin niin tottunut yliväsyneenä painamaan vaan eteenpäin, ettei tullut mieleen, ettei se ole ihan hyvä juttu.

Joten nyt mä olen harjoitellut. Olen harjoitellut huomaamaan, että olen väsynyt. Että huomaisin sen ennen kuin tulen hirveän kiukkuiseksi ja huudan lapsille. Että huomaisin sen ennen kuin pää räjähtää, elämä tuntuu liian raskaalta elettäväksi tai tavallinen arki liian painavalta.

Olen harjoitellut reagoimaan väsymykseen. Olen pakottanut itseni ajoissa nukkumaan, vaikka on ollut sellainen olo, että vielähän tässä voisi jotain tehdä (seuraavana projektina varmaan olisi päästä jatkuvasta suorittamisesta eroon). Oon sanonut Miehelle, että nyt mun on mentävä nukkumaan. Olen yrittänyt viikonloppuinakin muistaa, että lapset heräävät aamulla aikaisin, joten munkaan ei kannata kukkua kauhean myöhään. 

Olen yrittänyt ennaltaehkäistä väsymistä. Menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, vaikka vähän itsestä tuntuisi, että vielä jaksaisi. Iso juttu on ollut se, että olen yrittänyt karsia viikonloppumenoja. Olen huomannut, että jos ollaan viikonloppu jossain reissussa (siis ihan vaikka vaan mummolassa), niin seuraava viikko on tosi rankka. Lapset kiukuttelee ja riitelee paljon ja itselläkin on hermot kireällä. Siispä pyritään nyt siihen, että ei ainakaan joka viikonlopulle olisi menoja. Meillä on ollut usein aika paljon viikonloppupuuhia, kun mielellään käytäis molemmissa mummoloissa ja mun siskolla. Mutta nyt on vaan pakko todeta, että ei pysty. 

Muutenkin olen yrittänyt olla tarkkana ajankäytön kanssa. Etten haalisi liikaa tekemistä itselleni, vaikka hirveästi tekisi mieli. Etten edes kuvittelisi, että ehdin tehdä sen ja tän ja tuon ja sitten väsähtäisi jo ajatuksesta. 

On tässä opettelemista. Sekä väsymyksen tunnistamisessa että sen kanssa toimimisessa ja ennaltaehkäisemisessä. Mutta pikkuhiljaa. Ja kyllähän joskus tietysti saakin väsyttää, mutta kun nyt oppisin huomaamaan sen, että nyt mä oon väsynyt. Ajoissa.

8.9.2016

Loppukesän lukuvinkit

Mainitsin taannoin, että olin keväällä ja vielä alkukesästäkin niin uuvuksissa, etten jaksanut edes lukea (siis kirjoja). Heinäkuussa alkoi uupumus taittua ja lukeminenkin maistua. Tässä lukuvinkkejä heinä-elokuulta. Tällä kertaa taitaakin olla enimmäkseen lukuvinkkejä, eikä "älä lue näitä"-vinkkejä :) Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja listaltani (kirjaan siis ylös lukuvinkkejä mm. blogeista ja naistenlehdistä ja aina ajoittain jaksan etsiä niitä kirjastosta, nyt tyhjensin listaa oikein urakalla ja kannoin heinäkuussa kymmenkunta kirjaa kotiin) ja sen huomaa, hyviä ovat olleet. Tässä siis samoja vinkkejä muillekin.

Marie Kondo: KonMari -siivouksen elämänmullistava taika
Tästä tekisi mieli kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, mutta sanotaan nyt tässä yhteydessä vaan, että oli hyvin nopealukuinen kirja (luin yhdessä illassa -enkä valvonut myöhään!) ja vähemmän hörhö kuin mitä olin saanut etukäteen käsityksen.

Sarah Waters: Parempaa väkeä
Pidin ja en pitänyt. Jos nyt ylipäätään on mahdollista, että kirja samalla pitää otteessaan ja on tylsä, niin tässä oli sellainen. Hyvin kirjoitettu, mutta itse tarinasta en ihmeemmin pitänyt enkä päähenkilöistäkään.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
Tämän juonen melkein arvasi jo takakannesta, mutta kirja oli silti ihan kiva ja sydämellinen kesälukeminen. Suosittelen sellaisiin hetkiin, kun ei halua kuormittaa itseään raadollisella maailmalla, vaan uppoutuu mieluummin johonkin leppoisaan ja mukavaan kirjaan. Tuli hyvä mieli.

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
Tässä on taas kirja, josta ei uskalla sanoa paljoakaan, ettei koko juttu mene pilalle. Olin lukenut vuosia sitten saman kirjailijan Jane Austen lukupiirin, ja vaikka sekin oli ihan ok, niin sen pohjalta vähän ihmettelin, miksi tätä Olimme ihan suunniltamme -kirjaa nyt niin hehkutettiin paikassa jos toisessakin. Mutta nyt sen luettuani sanon, että lukekaa tekin. Harva kirja yllättää näin hyvin! Mä olen aika hyvä arvaamaan juonenkäänteet, mutta tämä yllätti. Ja tykkäsin tarinastakin, vaikka nyt kun sen on kerran lukenut, niin toista kertaa ei ehkä tarvitse.

Roberto Casati & Achille C. Varzi: Ylittämättömiä yksinkertaisuuksia
Lukekaa! Lukekaa tämä! Älkää pelästykö, vaikka se löytyy filosofian hyllystä, vaan etsikää se sieltä käsiinne ja uppoutukaa pohtimaan elämän, kielen ja arjen erikoisuuksia, lainalaisuuksia, loogisuuksia ja epäloogisuuksia. Tai sitten voitte vaihtoehtoisesti vaan nauttia vähän erilaisista novelleista. Mutta lukekaa!

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Tai itseasiassa yhteisnidos Kuninkaan Annasta ja Kökarin Annasta. Tykkäsin. Ei Jään veroinen (mutta Jää on kyllä yksi vaikuttavimmista kirjoista, mitä olen lukenut), mutta hyvä. Ehdottomasti suosittelen.

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Olen viime vuosina aina silloin tällöin törmännyt käsitteeseen Mitfordin tytöt, ja kun en mielestäni googlaamalla löytänyt tarpeeksi tietoa heistä, niin etsin käsiini tämän Mitfordin tytöistä kirjoitetun yhteiselämäkerran. Jos et vielä tiedä, ketä olivat Mitfordin tytöt, niin luepa tämä. Ja jos tiedät, niin luepa tämä. Oli niin tai näin, niin tässä on taas kerran yksi kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea!

Jerome K. Jerome: Kolme miestä veneessä
Kohtalaisen hauskuuttava, ajoittain tylsä, mutta silti ihan viihdyttävä teos 1800-luvulta. Aika lyhyt, mutta pidempää ei olisi jaksanut. Vaikka kokonaisuus ei varsinaisesti vakuuttanut, niin kirjassa oli muutamia niin helmiä kohtia, että suosittelen tätä silti. Ei tämän lukemiseen kauaa mene. Bonuksena voit lukiessasi arvuutella, minkä kohdan mä monistin itselleni talteen päivänavauksessa luettavaksi :D

23.8.2016

Iltarukous

Lasten iltarukoukset ikäjärjestyksessä:

"Kiitos, kun minulla oli kiva päivä. Anna, että huomennakin olisi yhtä kiva päivä tai vielä kivempi. Anna, ettei minua pelottaisi yksinoleminen, vaikka huomenna ei tarvitsekaan olla pitkään yksin." (8v)

"Kiitos kun meillä on maailman paras äiti ja kiitos kun oli kiva päivä ja sitten minulla on yksi harmiasia, kun minä tipuin leikkipuistossa keinun alle, niin ettei huomenna kävisi niin ja kiitos kun äiti on niin ihana." (5v)

"Kiitos kun tänään oli kiva päivä ja ihan pimeää. Kiitos kun liesituuletin ei ole päällä ja kaikki laitteet ei ole päällä." (3v)

12.8.2016

Syntymäpäivä

Meillä oli eka koulupäivä eilen ja samalle päivälle osui mun synttärit. Kun nyt osui ekaan koulupäivään synttärit, niin leivoin töihin minttusuklaakääretorttua. En kaipaa mitään ihmeempiä juhlistamisia, mutta lapset on siinä iässä, että ne haluaa juhlia äidin synttäreitä :)

Niinpä mäkin sain Pipanaiselta ihanan itse askarrellun lahjan ja maailman suloisimman kortin. Pipanainen (5v) oli vähän huolissaan, että onko hän vahingossa kirjoittanut jotain väärin, kun ei pyytänyt keneltäkään apua kirjoittamisessa. Kyllä äiti ymmärsi <3


Isosisko oli taas yllätyksenä leiponut, tällä kertaa isin avustuksella syntyi tuplasuklaa-juustokakku. Tolkuttoman hyväähän se oli, ja tolkuttoman makeaa. Mieskin tavoistaan poiketen (ehkä lasten innostamana?) panosti päivään laittamalla mulle viiden ruokalajin iltapalan :D Herkkua oli. Se myös lupasi ostaa mulle mun 7 vuotta kinuamat omenapuut (toki voisin ostaa ne itsekin, mutta kun se istutus jää kuitenkin Miehen harteille, niin siksi en ole halunnut niitä ostaa kun Mies on ollut sitä vastaan). Äiti soitteli onnitteluja ja mun mummo tietysti myös. Mummon synttäripuhelu menee aina samaa rataa: onko mulla vai mun siskolla synttärit (meidän syntymäpäivissä on 10 päivän ero), kuinkas paljon mä nyt täytänkään (33. Onpas paljon, sanoi 87-vuotias mummo), mitä kuuluu ja onnea ja siunausta. 

Eka koulupäivä meni ihan mukavasti. Mä aloin neljän oman luokan kanssa vietetyn tunnin jälkeen jo odottaa seuraavaa lomaa, mutta toisaalta tiedän, että kunhan kunnolla vauhtiin päästään, niin tykkään kyllä työstä. Isosisko aloitti tokaluokan ja oli hiukan närkästynyt, kun ekana päivänä tuli läksyä. Sillä pysyi opettaja samana ja luokaltakin oli vaan yksi lähtenyt pois ja yksi tullut lisää. 

Pipanaisella alkoi eskari. Meillähän eskari on ala-asteella, eli vähän koulumaisempaa kuin päiväkodissa. Pipanaista jännitti ihan tolkuttoman paljon etukäteen, mutta kiva päivä oli ollut. Se pääsi samaan ryhmään naapurin tytön kanssa, mikä oli kyllä tosi kiva juttu. Ope on sama kuin Isosiskolla aikanaan, sekin on kiva. Pipanainen itse oli sitä mieltä, että eskarissa on kyllä kivaa, mutta koko ajan siellä rampataan jonossa sisään ja ulos. Näinhän se on, nuo kun joutuvat ulkokautta kulkemaan mm. ruokalaan. 

Tästä se arki ja uusi ikävuosi taas alkaa. Ihan hyvillä mielin.

10.8.2016

Miksi on tärkeää seurata keskustelun kulkua

Eräs keskustelu mökiltä.

Minä: "Hei tytöt, nyt kun meette vessaan, ni varokaa sitä vessan ovea. Se on sisältä päin linnunkakassa."
Pipanainen: "Hyiiii. Yäääääkkkk. Miten voi olla?"
Minä: "No kun siinä on sellainen aika iso rako ylhäällä, siis oven ja katon välissä, niin siinä oven päällä on varmaan istunut lintuja sadetta pitämässä tai jotain, ja ne on siitä sitten kakkineet ovea pitkin."
Poikanen: "Ai sinäkö äiti?"


9.8.2016

Viimeinen lomapäivä

Kävin eilen tekemässä töitä. Pipanaista oli jo pitkään rieponut, kun Isosisko on pariin kertaan päässyt mun mukana töihin (erinäisten olosuhteiden pakosta) ja hän ei ole päässyt. Joten otin sitten eilen Pipanaisen kaverikseni. Tietysti olisin paljon paremmin saanut niitä töitä tehtyä ilman Pipanaista, mutta sain mä nyt sentään jotain sen kanssakin. 

Kotiin tullessa mua odotti todellinen synttäriyllätys. Isosisko oli nimittäin Miehen avustuksella leiponut mulle synttäriunelmatortun! Yllätys oli täydellinen, en todellakaan osannut sitä odottaa, sillä eilen ei ollut mun syntymäpäivä :D :D

En ymmärrä, mistä ne keksi et mulla olis ollut eilen synttärit. Tai no, Isosiskolla oli joku hämärä mielikuva, et äidillä on synttärit ekana työpäivänä tms ja Mies ei joko muistanut mun syntymäpäivää tai ei tajunnut katsoa kalenteria. 

Mutta unelmatorttu oli ihan kelpoa (huh, miten tujua tavaraa se on!) ja yllätys täydellinen. Vaikka toki mua Isosiskon puolesta pikkuisen harmitti, ettei nyt päivä osunut kohdalleen.

Tänäänkin mun piti käydä töissä, mutta tulin siihen tulokseen, että saan työt tehtyä, jos teen loppuviikon pitkää päivää, ja pidin viimeisen virallisen lomapäivän myös oikeasti vapaana. Käytiin porukalla ostamassa Pipanaiselle jumppapuku lastentanssiin ja Isosiskolle juhlakengät viikonlopun rippijuhlia varten. Isosisko osti myös itselleen kameran, johon oli säästänyt itse rahat. Sitten ihan vaan oltiin kotona ja puuhailtiin kotoisia puuhia. 

Poikasella on kaksi suosikkileikkiä, joita se varsinkin mun kanssa haluaa leikkiä. Toinen on automatolla autoilla leikkiminen, jossa jahdataan autoilla kuvitteellisia rosvoja. Rosvot viedään välillä vankilaan, välillä niiden kanssa mennään jätskille, katsastusasemalle, Anttila-kauppaan tai yhdessä kotiin nukkumaan. Sitten niitä voidaankin taas metsästää leikkipuistosta, junaradalta ja ties mistä. Musta on hauskaa, että Poikanen on innostunut roolileikeistä ja muista mielikuvitusta vaativista leikeistä. 

Toinen suosikkileikki on lääkärileikki. Yleensä mä saan olla potilas, jota tökitään ja tutkitaan sieltä täältä. Lääkärillä on jos jonkinlaisia mielipiteitä ollut mun terveydentilasta, mutta yleensä kaikkiin vaivoihin löytyy apu joko rokotuksista tai lääkkeistä, joita nuori lääkäri itsekin mielellään maistaa. Joskus Poikanen haluaa olla potilas, mutta siltä ei saa mitata kuumetta, ei tutkia korvia, katsoa silmiä, kuunnella keuhkoja tai ylipäätään tehdä mitään muutakaan, paitsi vähän koputella refleksivasaralla polvea ja antaa pari varovaista rokotusta jalkaan.

Tänä iltana oli ihan suloisin potilas, kun Poikanen ilmoitti, että "mä oon nyt ihan kipeä, ja tää on semmoinen tauti, joka paranee suukkosateella!". Eihän siinä, se onnistuu kyllä jopa mun lääkintätaidoilla :D

Huomenna alkaa työt. Mies on vielä lasten kanssa kotona, ja torstainahan sitten alkaa myös Isosiskon koulu ja Pipanaisen eskari. Nyt on kyllä ollut parina päivänä niin syksyisen tuuliset ja koleat ilmatkin, että on helppo uskoa, että tää kesä taisi nyt olla tässä. Mitähän mä laitan huomenna päälle?

8.8.2016

Toinen yhteinen lomaviikko

Mökiltä tultua vietettiin pari kotipäivää. Käytiin myös lasten kanssa Linnanmäellä ja mulla oli kaveriporukan tapaaminen. Oli ihana nähdä rakkaita ystäviä! Kotona puuhailtiin niitä näitä, pestiin mattoja, poimittiin viinimarjoja, käytiin uimassa, käytiin keräämässä vattuja (saatiin lähinnä mustikoita)...

Poikasen käden jälkitarkastus oli ja kaikki kunnossa. Autot käytettiin taas vaihteeksi huollossa ja korjaamolla. Isommalla autolla oli kesän kolmas kerta, tällä kertaa siitä korjattiin jäähdyttimen joku osa. Pienempi oli vasta ekaa kertaa tänä kesänä, mutta siitäpä löytyikin yhtä ja toista korjattavaa sitten.

Mä ahkeroin puolitoista viikkoa joka ilta hullun lailla psykologiaa. Ensin kognitiivista psykologiaa ja sitten neuropsykologiaa, ja sain kuin sainkin molemmat palautettua heinäkuun puolella. Arvosanoja nyt vaan odotellaan, ja tietysti todistusta psykologian opettajan pätevyydestä.

Ja päästiin sitten kuitenkin sinne toisellekin mökille. Siellä oli kylmä! Mutta ihan kivat pari päivää vietettiin. Yhtenä päivänä satoi ja piti keksiä mökkipuuhaa, improvisoitiin sitten mylly-peli ja opetin Isosiskon pelaamaan sitä. Isosisko on tosi näppärä tuollaisissa logiikkapeleissä, esim. Othellossa hakkaa jo Miehen ja ristinollassakin on taitava. Joten myllyhän siltä sujui ihan kivasti ja hoksasi säännötkin heti. Mä pelasin yhden erän myös Miehen kanssa, mutta siltä meni jotenkin pasmat sekaisin ja voitin sen ilman, että se sai multa syötyä yhtään nappulaa :D

Ehdittiin myös poimia vattuja (minä ja Pipanainen, kehnolla menestyksellä. Joudutaan ensi talvena ostamaan vattumme kaupasta) ja kalastelemaan (Mies vuoron perään vähän jokaisen lapsen kanssa). Lapset uskalsivat rannasta uimaan, vaikka mun ja Miehen mielestä mutapohja on hullun ällöttävä. Pipanainen raivasi rannasta vesikasveja tosi paljon pois. Isosisko auttoi mua tiskeissä ja sai sytytettyä takkaan tulet ihan itsenäisesti.

Poikasella on joku mies-vaihe menossa, ja ne nukkui Miehen kanssa "mies-kamarissa" ja hän tilasi saunajuomaksi "miesten mehua" (Papan lanseeraama termi). Niin ja yhtenä päivänä kotona kävivät Miehen kanssa "miesten retkellä" (katsastamassa auton ja syömässä jätskit). Musta on suloista, että se on niin innoissaan isin kanssa tekemisestä ja vielä silleen "me miehet"-hengessä. Vaikka monessa kohtaa vielä vain äiti kelpaa.

Viikonlopuksi mummi ja ukki tulivat mökille ja tytöt pääsivät sitten sinne telttaankin nukkumaan mummin kanssa (ukki nukkui Poikasen kanssa kamarissa, josta oli nyt tullut "mies-luola"). Mies lähti viikonlopuksi ystävän luo Lappeenrantaan pelaamaan sotalautapelejä ja mä kotiin olemaan yksin. Tai kävin mä perjantai-iltana ylistysfestareilla, mutta sitten olin vaan yksin kotona koko viikonlopun. Nautin kovasti yksin olemisesta, mutta en osannut nukkua (ja olin sitten tosi väsynyt, enkä saanut tehtyä paljon mitään, vaikka olin suunnitellut kaikenlaista). Taas kerran totesin, että yksin oleminen on parasta silloin, kun se on harvinaista luksusta :)

7.8.2016

Mökillä

Ja niin päättyy kesäloma. Huomenna meen töihin, eka virallinen työpäivä on keskiviikkona ja torstaina alkaa sitten uusi lukuvuosi. Mies on lomalla vielä ensi viikon, ni vähän helpompaa tää töiden aloittelu. 

Viimeiset kaksi lomaviikkoa oli oikein kivat, koska ne oli ne viikot, kun meillä oli Miehen kanssa yhteistä lomaa. Ihan eri lailla tuntuu lomalta, kun ollaan lomalla koko perhe. 

Vietettiin ensin neljä päivää Itä-Suomessa mun isän ja sedän mökillä. Oli ihan hirveän kivaa. Mä en ole yhtään mökki-ihminen, mutta tuolla tykkään olla. Tällä kertaa säät suosi ja oli tosi nättiä ja lämmintä. Lapset uivat mökkirannassa ja syötiin pihasta vattuja, mustikoita ja metsämansikoita. Ainut hankaluus oli, kun yhtenä aamuna oli mökkiranta sinilevässä. Hieman hankalaa, kun mökillä käyttövesi kannetaan järvestä... Oltiin onneksi edellisenä iltana kannettu saunalle ja keittiöön ämpärit täyteen. Ajateltiin, että Mies käy sitten soutamalla hakemassa vettä vähän kauempaa (sinilevä ei ulottunut kauaksi, vaan tuuli oli tuonut sitä sopivasti just siihen meidän mökkipoukamaan), jos tarve tulee. Uimassa käytiin paikallisella yleisellä uimarannalla, mikä olikin tosi kiva ranta, voi mennä toistekin. Tuo mökkiranta on kyllä kiva lasten uida, aika matala kivipohjainen ranta, mutta vaihteluhan virkistää. 

Tuuli onneksi kääntyi ja iltaan mennessä ranta oli taas puhdas. Yhdet tiskivedet kaadoin viemäriin, kun pari tuntia niitä seisotettuani näytti siltä, että ehkä vähän jotain hitusia siellä näkyy, mutta seuraavana aamuna uskalsi jo käyttää vettä, kun oli ihan kirkasta. Mä istuskelin illat tietokoneella kirjoittamassa neuropsykologian esseetä. Eihän se mitään lystiä ollut, mutta tulipahan tehtyä.

Yksi päivä vietettiin Lappeenrannassa meidän ystävän luona. Usein ollaan oltu sillä yötäkin, mutta tällä kertaa nyt näin päiväseltään. Käytiin hiekkalinnoilla (ja taas se minijuna ja pomppulinna kiinnosti enemmän kuin hiekkaveistokset) ja vietettiin aikaa yhdessä. Ennen mökille lähtöä käytiin syömässä Raxissa. Ihmettelin, kun meidän ronkelit lapset Poikanen mukaan lukien söi tosi hyvin, ja Poikanen pisteli jätskiäkin aika tavalla. No se kostautui paluumatkalla ja Poikanen oksensi jäätelöt pitkin autoa. Pääsi Mies siinä iltapuhteella sitten pesemään turvaistuinta mökkiolosuhteissa, kokemus sekin.

Alun perin meidän piti viettää viimeinen mökkipäivä mun sedän ja serkun (8v) kanssa, mutta koska mun serkulla oli pitkä kurja flunssa päällä, niin oltiin yksimielisiä siitä, että meille sitä ei kaivata ja tehtiin läpsystä vaihto. Me odoteltiin, että ne pääsi paikalle, koska niillä oli meille tulossa tavaraa, ja sitten lähdettiin kolmen tunnin automatkalle kohti kotia. 

Oli ihana olla mökillä.

21.7.2016

Lukuvinkkejä

Huomasin, että luonnoksiin oli jäänyt roikkumaan kevään lukemiset. Touko-kesäkuussa en lukenutkaan yhtään ainutta kirjaa. Se ehkä kertoo paljon omasta olotilasta... Nyt heinäkuussa on alkanut lukeminen taas maistua, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tässä nyt kuitenkin maalis-huhtikuussa luettuja kirjoja:

Malala Yousafzai: Minä olen Malala
Nobelin rauhanpalkinnonkin saaneen pakistanilaistytön kertomus. Kannattaa ehdottomasti lukea! 
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
Adoptiopäiväkirja, jollaisia olen lukenut jokusen aiemminkin. Musta tää oli suoraan sanottuna vähän tylsä. Olettaisin, että kiinnostaa niitä, joille adoptio on läheinen asia. 
Jukka Sariola: Ystäväni Seija -kutsumuksena Afganistan
Ihan kiinnostava(hko) kirja Afganistanissa pari vuotta sitten ammutun Seija Järvenpään elämästä. Kirjoitettu tietysti Seijan ystävän Jukka Sariolan näkökulmasta, eli paljon sitä yhteisen ystävyyden läpikäyntiä. Mutta kyllä mä tämänkin suosittelisin lukemaan, ihan vaikka et olisi edes kristinuskosta erityisen kiinnostunut.
Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus
Huono. Niin huono. Ja niin kuin tätä oli jossain ylistetty. Puoliväliin asti kirja oli musta hyvä, sitten juoni muuttui kummalliseksi ja taso laski ja laski ja lopulta olin vaan pettynyt, että luin kirjan loppuun asti.
Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Itsenäinen jatko-osa edelliselle Kerro minulle jotain hyvää -kirjalle. Ihan viihdyttävä hömppäkirja. 
Cecelia Ahern: Valintojen vuosi
Vähän erilaista Ahernia taas vaihteeksi. Tällä kertaa ei oltu "satumaailmassa", vaan ihan vakavienkin kysymysten äärellä ja vakavahkolla mielellä. Kevyesti kuitenki kirjoitettu, hömppäkirjasta meni tämäkin.
Graeme Simsion: Vauvatesti
Ei yltänyt Vaimotestin tasolle, mutta hyvä tämäkin oli. Lukekaa joskus, kun kaipaatte melko absurdia ja kevyttä luettavaa. 
Kate Morton: Kaukaiset hetket
Pitkä, viihdyttävä tarina naisesta, joka puolivahingossa alkaa selvitellä vanhaa salaisuutta. Ei hullumpi ollenkaan. Loppuratkaisu ei ollut ollenkaan niin päivänselvä kuin edellisessä mun lukemassa Mortonissa (Hylätty puutarha). Tarina piti mukavasti otteessaan. 
ps. Jos kaipaat lisää lukuvinkkejä, niin kirjat-tagilla löytyy aiemmat!

17.7.2016

Tämänkin viikon kuulumisia

Jatketaanpa vielä tämän viikon kuulumisia. Tän viikon teemana on ollut ensin Kantosidemies ja sitten aikuisten aika.

Poikasen kanssa tosiaan ollaan saatu taistella sen kantositeen kanssa. Enimmäkseen se on kyllä ihan kiltisti pitänyt sitä, mutta eihän se mitenkään pidä kättä paikallaan, jos sitä kättä haluaa heiluttaa... Jouduin vähän korjailemaan sitä sidettä, kun sairaanhoitaja oli tehnyt siitä liian ison, eikä käsi ollut annetussa kulmassa. Siis edes silloin hetkittäin, kun Poikanen sitä piti paikallaan... En tiedä, kuinka hyvin käden pitäisi pysyä annetussa asennossa, että luu luutuu oikein.


Tietysti ihan kiva, että hiekkalaatikkoleikit ynnä muut sujuu, eikä lapsi invalidisoidu kotiin, mutta kun nuoren miehen mielessä oli puuhia, kuten kiipeily, hyppiminen ja pomppiminen ja sängyllä riehuminen, niin vähän joutui rajoittamaan...

Ja ai niin, vinkki muille vanhemmille, jos joskus tulee samanlainen tilanne eteen. Pukeutuminen on nimittäin hieman haasteellista, jos ei voi nostaa kättä. Meillä oli Poikasella onneksi muutama lyhythihainen napitettava kesäpaita ja pari vetoketjullista hupparia, mutta niiden lisäksi (etenkin öitä ja kuraleikkejä ajatellen) kaivoin kaapista pari kaikkein karseinta ja kulahtaneinta t-paitaa, halkaisin ne edestä ja ompelin vetskarin. Näistä tuli rumia kuin mitkä, kun vetskarikin on valittu ihan sillä perusteella, että pituus on sopiva, mutta ajanevat asiansa, ja heitän sitten tarpeen mentyä ohi roskiin (tai no, voi olla että säästän sen aikaa kun ovat sopivat, sitähän ei yhtään tiedä, minkä osan itsestään se seuraavaksi katkaisee). 


Aloin olla aika väsynyt Poikasen jatkuvaan vahtimiseen ja rajoittamiseen, joten oli tosi ihana, kun torstaina sain viedä lapset Miehen vanhemmille pariksi päiväksi. Oltiin siis jo aiemmin sovittu tyttöjen toivoma mummilaloma ilman vanhempia tälle ajankohdalle. Me lähdettiin Miehen kanssa perjantaina pariksi minilomalle Turkuun. 

Kylläpä oli kivaa olla kahdestaan! Yritin muistella, milloin ollaan oltu ihan kahdestaan yön yli, ja totesin, että tammikuussa, jolloin Mies makasi 40 asteen kuumeessa (eli ei ollut varsinaista laatuaikaa). Turussa käytiin syömässä, tutustuttiin Luostarinmäen käsityöläismuseoon (ei oltu kumpikaan käyty siellä aiemmin) ja käytiin Turun linnassa (Miehelle eka kerta, ja se oli aika pettynyt, kun linna oli niin hyvin entisöity -hän nimittäin tykkää enemmän raunioista). Luostarinmäestä oltiin molemmat positiivisesti yllättyneitä, en tiennyt, että se on niin iso alue ja paljon nähtävää.  Meillä meni kolmisen tuntia siellä.

Tietysti otettiin ilo irti siitä, että saatiin olla kahdestaan, mennä myöhään nukkumaan ja herätä sitten kun huvittaa jne. Oli kiva miniloma!

Tänään sitten palattiin kotiin. Lapset tulivat myös mummilasta, kivaa oli ollut. Iltaa on vietetty vähän apeissa tunnelmissa. Miehellä alkaa viikon päästä kolmen viikon mittainen kesäloma, eli meillä on kaksi viikkoa yhteistä lomaa. Lomasuunnitelmia oli tasan kaksi: olla mun isän mökillä ja olla Miehen vanhempien mökillä. Nyt sitten kuultiin, että ei päästäkään sinne Miehen vanhempien mökille, kun Miehen siskon perhe asuu siellä elokuun. Harmittaa ihan tosi paljon! Lapset ovat kyselleet pitkin kesää, että koska sinne mennään, ja me ollaan aina vastattu, että sitten isin lomalla (käytiinhän me silloin juhannuksena, mutta ilmat nyt oli mitä oli ja oltiin kaikki aika väsyneitä, ei ollut mikään ihana elämys se). Tytöt on suunnitellu kaikkea mökkipuuhaa ja ovat odottaneet, että pääsevät nukkumaan mummin isoon telttaan (niitä jäi kaivelemaan kun eivät juhannuksena päässeet) ja ylipäätään tuolla mökillä oleminen nyt on kaikkien muiden paitsi mun mielestä kesän oleellisin asia. Mies tietysti haluaisi päästä kalastamaan ja Isosisko myös. Hirveästi harmittaa, että ei nyt enää tänä kesänä päästä. Vähän tuli sellainen loma pilalla -fiilis, mutta yritetään nyt ajatella, että tulee se kesä ensi vuonnakin. 

Viime viikon kuulumiset

Mä sain pari viikkoa sitten kauan odottamani oman loman. Mun piti alun perin jo viime kesänä käydä Jyväskylässä yksikseni, mutta jotenkin se ei vaan silloin järjestynyt. Mutta nyt onneksi järjestyi. Miehellä oli koko viikon pitkiä päiviä ja olin sopinut mun äidin kanssa, että meen lasten kanssa niille.

Jätin lapset siis yhdeksi yöksi mummon ja papan hoiviin ja ajelin Jyväskylään. Kyläilin yhdellä rakkaalla ystävällä ja menin sitten Miehen siskon luo yöksi. Alkujaan tarkoitus oli nähdä enemmänkin kavereita, mutta osan kanssa aikataulut ei osuneet yksiin ja sitten mulle tuli sellainen olo, että mä en vaan jaksa nähdä yhtään ketään. Joten toisena päivänä ennen takaisin mummolaan lähtöä kiertelin vähän kaupungilla.

Nyt pari vinkkiä, joihin Jyväskylässä vierailevan kannattaa ehdottomasti suunnata (mulla meni koko aamupäivä näissä kolmessa ihanassa putiikissa): Ensinnäkin Lankakauppa Titityy, jossa on aivan mielettömän ihania (ja kyllä myös kalliita) lankoja vaikka kuinka paljon. Mulla meni pää pyörryksiin niistä ihanuuksista, ja lopulta ostin vain yhden vyyhdin (mikä on oikeasti hyvä, mutta sikäli hassua, että mä olin kyllä ajatellut, että nyt kun vihdoinkin pääsen sinne, niin saan kyllä tuhlata). 

Titityystä jatkoin Harjun paperiin. Tämän melkein jätin väliin, kun satoi ja kengät oli jo ihan märät. Onneksi en kuitenkaan jättänyt! Tosi suloinen kortti- ja paperitavarakauppa, jossa mulla meni yli tunti, vaikka kauppa itsessään onkin pikkuinen. Ostin söpöjä kortteja pinon.

Kolmantena must see -kohteena mulla oli Pienikamari, joka sekin ylitti odotukset. Kauppa oli pullollaan kaikkea ihanaa ja suloista, leluista koruihin, muistikirjoihin ja tiskirätteihin. Ihan mielettömän ihana! Käykää!

 Omat ostokset: lankaa Titityystä, kortteja Harjun paperista ja korvikset Pienikamarista.

Vietettiin mummolassa vielä muutama päivä. Oli tosi kivaa, vaikka sää olikin karsea ja jouduttiin perumaan majanrakennus- ja uintisuunnitelmat. Mutta mummo on hyvä keksimään puuhaa :)

Kotiinpaluun jälkeinen päivä, viime perjantai, oli aika kauhea. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset tappeli ja kiukutteli ja riiteli ja mä en olis mitenkään jaksanut. Saatiin sitten vähän toisenlaista säpinää, kun illalla Poikanen ja Isosisko oli riehumassa meidän sängyllä ja Poikanen tuli sieltä oikein rytinällä alas. 

Poikanen oli aika itkuinen ja valitti päätään, joten arveltiin, että sillä on varmaan lievä aivotärähdys. Yhtään se ei oksentanut tai ollut sekava, tajuton, veltto tms, joten pääteltiin, että ehkä uskalletaan kotona katsoa yön yli. Tai no, mä yritin kyllä muutaman kerran soittaa päivystykseen, mutta ne löi mulle luuria korvaan... Arveltiin, että ehkä puolen tunnin istuminen tärisevässä autossa ja odottelu päivystyksessä sekä taas automatka takaisin on turhaa lapsen kiusaamista, jos ne kuitenkin siellä sanoo, että menkää kotiin tarkkailemaan tilannetta. Nyt jälkiviisaana täytyy kyllä todeta, että jos vastaavaa joskus tapahtuu, niin ehkä sinne päivystykseen oikeasti voi mennä, vaikkei ihan oliskaan kuoleman kielissä...

Seuraavana päivänä Poikanen oli jo muuten ok, mutta valitti, että liikkuminen sattuu tosi paljon päähän. Se siis ihan itki, kun yritettiin varovasti siirtää se sängystä sohvaan. Sohvassa se oli kyllä ihan iloinen oma itsensä, puuhaili, katsoi telkkaa, pelasi xboxia, kuunteli kirjoja, söi... Mutta liikkuminen sattui. Kun se ei mennyt päivässä ohi, niin lähdin sen kanssa lääkäriin. 

Lääkäri oli sellainen nuori lökäpöksymies, joka kuunteli, mitä sanoin, kertoi, että jos sängyltä putoaa, niin ensinnäkään siinä ei voi käydä mitään, toisekseen ei voi olla niin, että lasta sattuisi päähän vaan liikkuminen ja kolmannekseen lapsella on huono ryhti, viekää se neuvolaan.

lääkärin diagnoosi: huono ryhti

Mua harmittaa, etten osannut sanoa sille kunnolla vastaan. Sanoin kyllä, että sillä on normaalisti ihan hyvä ryhti, että se on nyt noin vino koska johonkin sattuu. Ja että en usko, että kolmevuotias osaa kauhean luotettavasti kertoa itse kivustaan. Mutta lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että ei hätää, tarkkaillaan kotona ja viedään neuvolaan huonon ryhdin takia. Lähdettiin sitten Poikasen kanssa pois. Siinä vaiheessa Poikanen siis suostui jo itse kävelemään, sanoi, että käveleminen sattuu vähemmän kuin kantaminen. Mutta se oli sitkeästi sitä mieltä, että sattuu päähän, eikä muualle (yritin kokeilla sen niskaa, olkaa, käsiä, selkää jne ja kysellä, että sattuuko tänne ja tänne, mutta kuulemma ei sattunut).  

Me oltiin vähän Miehen kanssa sitä mieltä, että oikeasti Poikasta ei satu päähän, vaan jonnekin muualle. Se päivä siinä oikein vahtimalla vahdittiin ja saatiin paikallistettua kipu vasemman hartian tienoille (yllättävän hankalaa oikeasti huomata, mihin lasta sattuu, kun toinen on pääosin hyvällä tuulella ja jokseenkin aloillaan) ja huomattiin myös, että se ei nosta vasenta kättä kuin kyynärpäästä ylöspäin. Ja siis kyllähän jo tämmöinen maallikkokin ymmärtää, että jos lapsi on seistessä noin vino, ja ei ole aiemmin ollut, niin jotain on pielessä!

Joten seuraavana aamuna uudelleen päivystykseen. Sillä kertaa oli asiallinen lääkäri, joka pisti Poikasen röntgenkuvaan, ja siellähän oli ihan kunnolla poikki napsahtanut solisluu. Saatiin käteen kantoside ja ohje pitää kättä viikko tai mielellään kaksi paikallaan. Arvatkaapa, miten hyvin semmoinen vauhdikkaan kolmevuotiaan kanssa onnistuu?

Laitoin ihan pikkuisen kitkerää palautetta muuten siitä ekasta lääkäristä :D

7.7.2016

Vielä viimeiset Tanska-muistelot

Viimeinen Tanska-päivä alkoi mun osalta liian aikaisin. Pipanainen heräsi neljän aikoihin yskimään ja tuli viereen. Siinä sitä yskimistä sitten kuunneltiin kuuteen asti. Isosisko heräsi puoli seitsemältä. Pipanainen onneksi sai jatkettua unia pitkään.

Aamupala ja vohvelit olivat yhtä tolkuttoman hyviä kuin edellisenäkin aamuna. Aamupalapuuhien jälkeen pakkailtiin kamppeet ja kirjauduttiin hotellista ulos. Mikään kiire kohti Kööpenhaminaa ei ollut, koska lento lähti vasta illalla. Kuljeskeltiin vähän Odensessa (tarkoitus oli etsiä leikkipuisto, löydettiin vaan tavallinen, ja juostiin sitten hippaa siellä). Tanskassa näytti olevan lakkiaispäivä, koska siellä täällä kuljeskeli ylioppilaslakkipäisiä nuoria ruusujen kanssa. Vaikutti vähän siltä, ettei ylioppilasjuhlat ole samanlainen superjuhla kuin Suomessa, ainakin meidän näkemät ylioppilaat (?) olivat pukeutuneet aika tavallisiin vaatteisiin. Ja olihan päivä toki tiistai, että voihan se olla, että isompia juhlia järkätään vaikka viikonloppuna, en tiedä. 

 Odenselaista arkkitehtuuria. 
Talot tosin ei ollu vinossa, kuva vaan on napattu liikkuvan auton ikkunasta.

Mä lähdin Pipanaisen kanssa ostamaan Poikaselle tuliaisia ja muut jäivät vielä vähän kuljeskelemaan. Muitakin pieniä ostoksia siinä suoritettiin ennen kuin käytiin vielä hyödyntämässä hotellin vessaa ja lähdettiin ajelemaan kohti Kööpenhaminaa. Ai niin, sitä ennen käytiin vielä uudestaan eläintarhan kaupassa, koska porukan tytöt eivät olleet löytäneet mielestä matkamuistoa Legolandista (ei ollut toinen porukan pojistakaan, mutta hän halusi matkamuistoksi patsaan). Eläintarhan kaupasta löytyi. Mummo oli siis antanut kaikille lapsille vähän matkarahaa, jolla ostaa matkamuisto.

Kohti Kööpenhaminaa siis. Minä ja molemmat meidän tytöt nukuttiin iso osa automatkasta, Ison-Beltin siltakin meni tällä kertaa vähän ohi. Ajatus oli, että pysähdytään syömään, kun nälkä tulee. No, nälkähän tuli porukan nuorimmalle Kööpenhaminan laitamilla, ja tosi kova tulikin. Ei auttanut muu kuin googlata lähin mahdollinen ravintolaksi laskettava paikka. Harmi vaan, että siinä kohdalla sijaitsi jäätelöbaari :D Päätettiin palata jätskille myöhemmin, mutta ensin oli etsittävä ruokaa. Ihan läheltä löytyikin ehkä-turkkilainen ruokapaikka (tiedättekö, niitä semmoisia, mitä Suomessakin on joka lähiössä ja jopa meidän pikkukylässä). Ruoka oli edullista ja yllättävän hyvää. Vessa aika ällö.

Siskonpoika oli ehdottanut, että oltais menty mäkkäriin syömään ja saatu jätskit siinä samassa, mutta onneksi ei menty. Se ruoka oli ihan kelpoa, ja sitten palattiin jätskille. Miten sitä voikin osua vahingossa jossain tanskalaislähiössä taivaallisen jäätelön kohdalle?

Jos joskus satutte syystä taikka toisesta pyörimään Kööpenhaminan reunoilla alueella nimeltä Brøndby, niin etsikää rantakadulta käsiinne Manolo-jätskibaari. Aivan sairaan hyvää. (Googlaamalla vähän arvelisin, että kyseessä olisi ketju, eikä taivaallista jätskiä varten siis ehkä tarvitsisi olla juuri Brøndbyssa). Jätskibaarin poika kertoi, että jäätelö olisi heillä käsin tehtyä. Maun perusteella uskon.


Koska meillä sattui vielä olemaan aikaa, niin käytiin kävelemässä vähän merenrannalla. Rannan lähellä kulki kiva kävely-/pyörätie ja hissukseen tallusteltiin kohti rantaa. Kaunista oli, ja ranta näytti ihanalta. Matala hiekkaranta, olisi ollut ihana käydä uimassa, jos sää olisi ollut yhtään uintilämpöinen. Mutta kiva oli istuskella rannalla ihailemassa maisemia ja syömässä eväitä. Lapset keräsivät matkamuistoiksi simpukoita.

 Kuten kuvasta näkyy, ei ihan uintivaatetus :)

Siitä sitten lähdettiinkin kohti lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin vielä ruokakaupassa (sisko ja minä karkkiostoksilla) ja tankkaamassa. Mitenkään liian aikaisin ei oltu kentällä. Ei tullut kiire, vaan hyvin ehdittiin palauttaa auto ja hissuksiin siirtyä lasten kanssa vessaan, turvatarkastukseen jne, mutta ei kyllä jäänyt ylimääräistä aikaakaan. Turvatarkastuksessa siskon miehellä kesti, tanskalaisviranomaiset eivät osanneet päättää, ovatko repussa olleet juustot vaarallisia vai ei. 

Lentokentällä kävelyä riitti ja toinen siskon pojista löysi onneksi haluamansa patsaan lentokentän myymälästä (sitä vähän oli kaivellut, kun ei ollut tajuttu ostaa sieltä merenneidolta sille patsasta, eikä ehditty sinne enää uudestaan). Rättiväsyneenä odoteltiin koneeseen pääsyä. Pipanaisella alkoi väsy mennä jo kiukun puolelle (ja mulla myös). 

Oletin, että tytöt nukkuisivat koneessa, mutta nehän piristyivät, söivät eväitä, kävivät lentokoneen vessassa (kokemus sekin) ja piirtelivät. Mä olin niin väsy, etten jaksanut edes neuloa. Onneksi lento ei ollut pitkä ja Helsingin päässä kaikki sujui nopeasti.


Vähän ennen puolta yötä päästiin starttaamaan auto lentoparkista kohti kotia. Tytöt nukahtivat autoon. Kotona Mies odotti hereillä, laiteltiin tytöt petiin ja siskon perhekin tuli vielä meille yöksi (niillä on liian pitkä matka ajaa kotiin yöksi). Mä olin niin yliväsynyt, että sain unen päästä kiinni vasta kahden jälkeen. Aika pitkä päivä, kun aamuherätys oli ollut neljältä.

Reissusta täytyy sanoa, että todella todella onnistunut oli! Kaikki meni hyvin ja sujuvasti, kaikilla oli kivaa, kukaan ei sairastunut jne. Hirmu mukava ja onnistunut matka kaikin puolin.

Kotiinpaluuta seuraavana aamuna sitten siskon perhe lähti jatkamaan matkaansa ja Poikanen tuli mummilasta kotiin. Jännityksellä odotin, että miten se reagoi, mutta se vaan halusi olla pari minuuttia sylissä ja alkoi sitten leikkiä junaradalla. 

Kyllä se kotiinpaluuta seuraava päivä kuitenkin oli aika kamala, kaikki oltiin väsyneitä, tytöt riiteli ja kiukutteli, Poikanen kiukutteli ja roikkui koko ajan mussa kiinni (no tottakai, olihan se ollut musta 4 päivää erossa ja isistäkin 2) ja hermot oli kireällä. 

Seuraavana päivänä hullut lähdettiin vielä juhannuksen viettoon Miehen vanhempien mökille. Oli aika kamala juhannus, lähinnä, koska itse olin niin väsynyt, etten jaksanut mitään, ihmiset ja äänet ja kaikki oli liikaa ja olo oli lisäksi flunssainen ja aika kamala. Tulipahan oltua. Juhannussunnuntaina ajeltiin vielä mökiltä Mikkeliin mun enon ja tädin 60-vuotisjuhliin (siellä oli kivaa. Oudosti se väenpaljous ja äänet ei tuntunu pahalta. Ehkä sitä sai itsensä jotenkin juhlamoodiin). Oli aika kiva tulla kotiin.

6.7.2016

Tanska, osa 3. : Legoland

Kolmas Tanska-päivä oli Legoland-päivä ja samalla valitettavasti myös reissun ainut sadepäivä. Onneksi heti aamusta ei satanut kuitenkaan. 

Aamulla herättiin siihen, että meidän hotellihuoneen vessassa oli aivan järkyttävä tupakanhaju. Ihan pahaa teki. Olettaisin, että ilmastoinnin mukana oli jostain muualta kulkeutunut meidän vessaan tupakanhajut, mutta mua silti hirvitti, että saadaanko me jotain hulluja sakkoja huoneessa tupakoinnista. Siskon perheen huoneiden vessassa haisi viemäri, ei kiva sekään.

Haisujen vastapainoksi hotelliaamupala oli toooodella hyvää. Varsinkin tarjolla olleet belgialaiset vohvelit olivat ihan tolkuttoman hyviä, tuskinpa olen niin hyviä aiemmin maistanut (no, en ole koskaan käynyt Belgiassa. Ehkä pitäisi, vohveleiden tähden?). 

Aamukuvioiden jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Legolandia, jonne oli Odensesta muistaakseni reilun tunnin matka. Perillä oltiin vähän Legolandin avautumisen jälkeen. Sisäänpääsy Legolandiin oli sairaan kallista, aikuisen lippu portilta ostettuna maksoi melkein 50€, mutta toisaalta Legolandilla tuntuu olevan sellainen strategia, että käytännössä lapset pääsee ilmaiseksi. Me oltiin jo Suomesta otettu mukaamme legokuvastoista "maksavan aikuisen mukana yksi lapsi ilmaiseksi"-lappuja, ja ekana päivänä Burger Kingistä saatiin vielä kaikille lapsille ilmaisliput, joten mäkin sain molemmat tytöt ilmaiseksi sisään. Kohtuullistuu kummasti se pääsymaksu, jos saan sillä vajaalla viidelläkympillä kolme ihmistä huvipuistoilemaan :) Ja siis kuulemma tää on ihan yleinen käytäntö, että niitä lasten ilmaislippuja saa, kunhan viitsii vähän selvittää, mistä. 

 Aikuisen näkökulmasta parasta Legolandissa oli Miniland.

Mitähän siitä Legolandista nyt sanoisi. Miniland oli mahdottoman hieno. Siellä oli siis vaikka mitä rakennuksia yms rakennettu legoista. Suurin osa käsittääkseni ihan olemassaolevien rakennusten pienoismalleja. Aiheet vaihtelivat katunäkymästä linnaan ja öljynporauslauttaan. Mä olisin voinut viettää muutaman tunnin niitä ihastelemassa, mutta lapset eivät :D






Muuten Legoland oli iso huvipuisto. Siis että huvipuistolaitteethan nyt väkisinkin on ainakin jollain lailla samankaltaisia keskenään, olit missä huvipuistossa tahansa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että Legolandissa oli kivasti panostettu lego-teemaan, legoja oli paitsi somisteina niin myös itse laitteet oli ikään kuin legoista tehty. Lapsethan olivat ihan innoissaan päästessään "lego"junan kyytiin yms. 

Me jakauduttiin aika pian niin, että siskon mies kulki kahden vanhimman kanssa vähän villimmissä laitteissa ja minä ja sisko kolmen nuorimman kanssa sitten kesymmissä. Aika pian alkoi sataa, ja oli tosi kylmäkin, mikä vähensi intoa. Mutta ehdittiin me silti käydä monessa paikassa, parhaimpina jäi mieleen kummitustalo, Ninjago-ride (missä piti hutkia vihollisia kuoliaaksi ja mä kyllästyi homman puolivälissä, mutta lapset tykkäs ihan tosi paljon), legolentokoneet ja Sea World, jossa Pipanainen sai pitää ihan oikeaa elävää meritähteä kädessä. Isommat lapset tosiaan kiersi niitä vähän hurjempia laitteita.


Väkeä ei ollut kauhean paljon, hirveästi ei siis jouduttu mihinkään jonottelemaan. Se oli tietysti kiva puoli. Tosi paljon kuuli suomea, kyllä huomasi, missä ollaan jo kesälomilla ja missä ei... Työntekijoiden asenteelle täytyy nostaa hattua. Jos vertaa vaikka Lintsin koneenkäyttäjiin, joilta ei paljon hymyä irtoa, niin Legolandissa oltiin kyllä ihan toisella tasolla. Heppakarusellissa koneen käyttäjä oli pukeutunut cowboyksi ja karusellin pyöriessä ratsasti keppihevosella siinä ympärillä osana porukkaa... 

Sateen alettua kaupat oli tietysti täynnä porukkaa, siellä oli kuuma, kostea ja tungosta. Niinpä sitten meidänkin ostokset jäi siihen, että tehtiin jokaiselle lapselle oma legoukko (niitä olisi ollut kiva rakennella enemmänkin, jos ei olisi ollut niin tappotungos). Oman legoukon rakentaminen on musta mahtava idea. Ja taas kassalla erinomainen asiakaspalvelija huolestuneena kysyi multa, että enhän mä vaan ole lasten ukkoja rakentanut ja halusi tytöiltä tietää, mikä ukko on kenenkin tekemä, kehui niitä vuolaasti jne. (Suomessa sanottais varmaan, että kymmenen euroa, kiitos). 

5,5 tuntia pienimmät jaksoivat olla, sitten oli pakko lähteä pois. Tosiaan paljon jäi näkemättä ja kokematta, ja kyllä Legolandissa menisi helposti kaksi päivää. Itselle jäi Legolandista sellainen olo, että voitais tulla joskus uudestaankin (että Poikanenkin pääsis), mutta ei se nyt mikään maailman upein elämys ollut, tai sellainen, että olisi pakko joka vuosi kokea uudestaan. Mutta siis tosi kiva kyllä!


Lähdettiin sitten tosiaan pois. Oltiin aika märkiä ja väsyneitäkin. Soitin mun siskolle, missä ollaan (se oli vessareissulla) ja multa lipesi puhelin märälle kiveykselle. Ja myönnän, sanoin ruman sanan. Pipanainen oli heti korvat höröllä ja torui mua kiroilusta. Isosisko tietysti halusi tietää, minkä sanan mä tarkalleen ottaen olin suustani päästänyt. Sanoin Pipanaiselle, että ehkä sitä nyt ei tarvi toistaa, annetaan asian vaan olla. "No, sitten mä en sano sitä sanaa, mutta sen mä sanon, että se kuulosti vähän samalta kuin 'maksa'. " Nii että.

Takaisin Odenseen ajellessa syötiin vähän eväitä ja osa lapsista taisi nukkua. Hotellille päästyä oltiin aikuisetkin niin väsähtäneitä, että katsottiin parhaaksi ruokintatavaksi siskon miehen käydä noutamassa edellisen päivän pitsapaikasta pitsaa hotellille, jotta kenenkään muun ei tarvi enää lähteä mihinkään. Näin tehtiin ja taivaallisten pitsojen jälkeen käytiin vaivihkaa lapsilta salaa (koska ei haluttu tupata niihin enää enempää sokeria) mun siskon kanssa vielä afternoon snackin taivaallisella suklaakakulla. Lapset sai sillä välin katsoa tabletilta lastenohjelmia.

afternoon snack

Sitten alkoikin olla iltatoimien aika. Mä kävin lainaamassa siskon huoneesta shampoota, kun meidän huoneessa ei ollut. Lasten iltatoimia hoitaessa ne shampoot mokomat valui pitkin lavuaaria. Pesin sitten hiukseni (jo toistamiseen, koska edellisessä hotellissakaan ei ollut shampoota. Tai oli huoneessa, mutta me käytiin siellä saunassa, ja siellä ei ollut) käsisaippualla. Voin kertoa, että tulos ei nyt ihan vastannut toivottua. Ei kannata ajatella, että en ota ollenkaan shampoota mukaan, kun hotelleissa kuitenkin on...

Ennen nukkumaanmenoa naurettiin isin lähettämille kuville Anu-nallesta iltapalalla ja iltasatua lukemassa. Anu-nallea ei tarvinnut siis ikävöidä. Pipanainen uskalsi nukahtaa makuualkoviinsa ja  muutenkin ilta sujui leppoisasti. Mä en millään saanut unta, mutta mä nyt oonkin huono nukkumaan missään muualla kuin omassa sängyssä (ajoittain oon sielläkin huono nukkumaan). 



Se kolmannesta päivästä. Jaksaisikohan huomenna vielä kirjata muistiin kotiinpaluupäivän tapahtumat.

5.7.2016

Lisää tarinoita Tanskasta.

Jatketaanpa Tanskan muistojen kirjaamista. Mähän kirjoitan näitä nimenomaisia juttuja tänne ensisijaisesti siksi, että voidaan sitten tyttöjen kanssa muistella  - en kuvittele, että kaikkia kauheasti kiinnostaa, millaiset vessat oli Kööpenhaminalaisessa Burger Kingissä :D

Toisena päivänä hotelliaamiaisella mietittiin, mitä lapset haluaisivat tehdä. Ykköstoiveena oli edellisen päivän leikkipuisto, joten yksi aikuisista suuntasi kauppaan hakemaan evästä ja muu joukko sinne leikkipaikoille. Sieltä sitten lähdettiin matkaamaan kohti Odensea. 

Odenseen oli ihan reilusti matkaa (pari tuntia?). Automatka kului ihan mukavasti, osa lapsista nukkui, meidän tytöt piirteli, mä neuloin. Matkalla ylitettiin Ison-Beltin silta, joka oli kieltämättä vaikuttava. 

Silta. Hieno oli. Ja kallis ylittää.

Odensea lähestyttäessä alkoi väkeä nälättää, osaa huonoon oloon asti. Päätettiin siis etsiä jostain puisto tai muu paikka, missä syödä eväitä. Siskon mies googlaili ja löysikin pari puistoa, mutta valitettavasti vaan teoriassa. Siis paikan päällä ei toisella kertaa ollut puistoa ollenkaan, toisella kertaa luostarin puisto, jota paikalliset ohikulkijat arvelivat yksityiseksi. Oltiin jätetty auto parkkiin jonkun paikallisen kirkon parkkikselle. Kirkon lähellä oli iso puisto, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen olevan hautausmaa. Ei heti hoksattu hautausmaaksi, kun hautakivet olivat ihan litteitä laattoja maassa makaamassa, eikä niissä ollut edes istutuksia tai mitään edessä. Kauempaa katsottuna näytti tosiaan ihan puistolta vaan. 

Siinä vaiheessa kuitenkin lapset olivat ratkeamassa nälkäänsä, ja kun hautausmaalla ei väkeä näkynyt, mentiin hiljaiseen paikkaan pensasaidan viereen ja syötiin eväämme mahdollisimman vähin äänin. Hautausmaan takaa lähti söpö lenkkipolku metsän siimekseen, käytiin siellä vähän kävelemässä ennen seuraavaa siirtoa.

Kirkon parkkikselle ja paikallisen pappilan pihaan vei kaunis pihatie. Toisella puolella kirkko ja hautausmaa, toisella puolella hautausmaa (se, jota luultiin puistoksi).

Erinäisten äänestysten ja suostuttelujen jälkeen matka jatkui Odensen eläintarhaan. Noloa myöntää, mutta ei olla lasten kanssa käyty edes Korkeasaaressa vuosiin, joten meille eläintarha sopi mitä parhaiten. Sinne siis.

Pipanaisen hartaana toiveena oli nähdä pingviinejä, mä halusin nähdä kirahveja, koska en muista niitä koskaan nähneeni. Eläintarha oli kyllä hieno ja kiva, eläimiä riitti, mutta vähän jäi sellainen olo joistain eläimistä, että olisikohan pitänyt tarkistaa vaikka googlesta, mitä eläintarhan eläinystävällisyydestä ollaan mieltä. Toisaalta, mua aina säälittää eläintarhoissa asuvat eläimet, enkä osaa ollenkaan arvioida, onko niillä hyvät vaiko huonot oltavat.

Pipanainen näki pingviininsä.

Nähtiin pingviinejä ja vaikka mitä eläimiä, ihan perusponeista (jotka muuten potki palloa!) eksoottisiin ilmestyksiin. Ja ihan pikkuruisia possuja, parin päivän ikäisiä.  

 Seeprat on musta jotenkin tosi symppiksiä.

Eläintarhasta täytyy kyllä sanoa, että se oli kiva, että siellä oli useita eväiden syöntiin sopivia paikkoja, pieniä leikkipaikkoja yms. lapsille ja kivasti elävöitetty maisemaa, esim. Afrikan eläinten luona oli luotu afrikkalaista maisemaa.


 Porukalla hautovat strutsit oli myös tosi symppiksiä.

Ja mä näin ne kirahvit. Siinä vaiheessa pienimmät alkoivat väsähtää täysin, joten ihan kaikkea ei ehditty kiertää, vaan päätettiin lähteä kohti hotellia. 

Kirahvi. Että ne olikin isoja! 
Täytyy myös huomauttaa, että niiden aitaus ei ollut näin karu, vaan aitauksessa oli tällainen ruokinta-osio (?), mihin tää yksi yksilö tuli jaloittelemaan.

Meidän hotelli oli Odensen keskustassa, sympaattinen, aika pieni ja vanhanaikainen paikka. Avaimetkin oli sellaiset isot kunnon avaimet. Meillä oli huone, jossa oli erikseen pieni makuualkovi. Isosisko halusi tulla mun viereen yöksi ja Pipanainen varasti sängyn makuualkovista.
Kaikki alkoivat olla väsyneitä ja nälkäisiä, joten ruokapaikka valikoitui taas periaatteella "mahdollisimman lähellä". Siskon mies taas googlaili meille pitserian, joka paikan päällä osoittautui take away -paikaksi, jossa oli kyllä pari pientä pöytää. Haluttiin syödä ruokamme heti, ja mahduttiin juuri istumaan. Ja siis ne pitsat oli NIIIIIN hyviä! Jos joskus satutte olemaan Odensessa pitsannälkäisinä, niin La Piazzetta on oikea paikka! Eikä ollut hinnalla pilattu, vaikka Tanskassa kaikki onkin kallista. 

Pitsaa!
Ulkonäkö ei ollenkaan kerro, miten hyvää pitsaa tanskassa asuvat italialaiset osaa tehdä :D

Hotellissa kaikkien huoneiden hintaan kuului afternoon snack, jota oli tarjolla iltapäivällä kolmesta kuuteen. Oltiin pitsamme syöty vähän ennen kuutta, joten käytiin katsastamassa, mitä afternoon snack pitää sisällään. Ja sehän piti sisällään suklaakakkua, pieniä viinereitä ja pähkinöitä ym. pientä naposteltavaa. Siinä tuli sitten nautittua kätevästi erinomaisen herkullinen jälkkäri samassa (se suklaakakku oli todella herkullista!)
Oltiin kaikki pitkästä päivästä väsyneitä, joten pikku hiljaa alettiin siirtyä iltapuuhiin. Mä annoin tyttöjen iltapesujen jälkeen vielä vähän katsoa kännykällä lastenohjelmia, sitten käytiin nukkumaan. Samoin kuin edellisenä iltana, Isosisko sippasi saman tien, mutta Pipanainen jäi valvomaan. Lopulta se myönsi, ettei uskalla nukkua yksin eri huoneessa (vaikka siis näköetäisyydellä mun sängystä) ja tuli mun ja Isosiskon sänkyyn nukkumaan sekin. Pipanaisella oli myös kova ikävä kotiin jätettyä Anu-nallea (rakkaalta kummilta saatu unilelu, joka on myös nimensä saanut kummin mukaan) ja laitettiin isille viesti, että ottaa Anu-nallen sänkyyn, niin sen ei tarvi nukkua yksin. Kovin jännää tuntui matkailu olleen, kun Pipanaista kovasti itketti ja oli koti-ikävä, vaikka olikin sitä mieltä, että on ollut kivaa. Nukahti se lopulta ja mäkin pääsin nukkumaan.

Sen pituinen se. Jatkan taas joskus toiste.

3.7.2016

Tanskassa

Me oltiin pari viikkoa sitten Tanskassa. Mä olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt ylipuhua Miestä lähtemään johonkin ulkomaille (Ruotsia ja Viroa ei lasketa), ja Mies on aina vastannut, että katsotaan sitten seuraavalla kesälomalla/syyslomalla/joululomalla/hiihtolomalla. Kevättalvella alkoi se vähän hiillyttää, ja kun sisko kysyi, et haluisinko lähteä niiden perheen mukaan Tanskaan, niin en ihan kauhean kauaa miettinyt :) Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en pärjää yksin kolmen lapsen kanssa (koska Poikanen on ihan päätön ja täysin vahdittava ja siskonkin perheessä on kolme lasta) ja sovittiin, että otan mukaan vaan Isosiskon ja Pipanaisen. Poikanen jäi ensin isin ja sitten mummin hoiviin, kun isillä oli töitä.

Niin me sitten pari viikkoa sitten lauantai"aamuna" puoli kolmen maissa kömmittiin sängyistämme ja lähdettiin kohti Tanskaa. Meidän tytöille kyseessä oli ensimmäinen kerta lentokoneessa. Kuvittelin, että niitä olisi jännittänyt enemmänkin, mutta ihan vanhan konkarin elkein mentiin. Vähän niitä turvatarkastus jännitti, mutta hyvinhän se meni (siskon 4-vuotias poika tosin joutui huumetestiin, kun laite hälytti. Outoa). Kentällä ehdittiin odotella hyvän aikaa ja syödä aamupalaa.

 Poikanen oli kovasti mulla mielessä koko reissun ajan ja sille piti napsia kuvia niin lentokoneista kuin autoistakin :D

Tosiaan lento meni tosi hyvin, lapset oli innoissaan ja tykkäsivät. Toki noin lyhyellä lennolla (1h40min) ei ehdi tylsyys iskeäkään. Kööpenhaminan kentällä sitten odoteltiin iät ajat vuokra-autoa. Siinä kohdassa meinasi itseltäkin jo into lopahtaa, varsinkin kun väsytti aivan tajuttomasti, alkoi olla nälkä ja kellokin oli paikallista aikaa vasta aamukahdeksan tienoilla.  

Saatiin vuokra-auto. Se oli ihan tolkuttoman iso. Toki kahdeksalle ihmiselle pitää aika iso auto ollakin, mutta tää oli siis todella iso. Sisko kysyi vähän hermostuneena mieheltään, että osaatko sä ajaa tämmöisellä. Siskon mies totesi, että pakkohan se nyt on osata, teki ristinmerkin, ja sitten mentiin. Mua pelotti ihan sairaasti, jouduin etupenkille ja mua huimaa korkealla (joo, se tuntui olevan korkealla). Vaikka siis siskon mies on hyvä kuski, ei siinä mitään.

Olin tehnyt lapsille automatkojen viihdykkeeksi Tanska-bingot, jotka osoittautuivat vähän liian helpoksi. Lapset saivat ruudukoistaan varmaan melkein puolet täyteen jo ekalla lyhyellä ajomatkalla, mutta mitäpä siitä. Ne oli Tanska-bingoista ihan tohkeissaan, joten tätä ideaa aion käyttää kyllä jatkossakin. 

Meidän eka kohde oli periaatteessa ravintola, mutta käytiin kuitenkin ensin vilkaisemassa Pieni Merenneito -patsas. Eihän siinä vilkaisua kummempaa ollut, mutta piti käydä katsomassa, kun kerran Kööpenhaminassa oltiin.


Semmoinen. Kuva on napattu noin tuhannen aasialaisen turistin selän takaa. Onneksi ne on pieniä, niin jopa mun pituinen sai kuvan otettua.

Matka jatkui niinkin eksoottiseen ruokapaikkaan kuin Burger Kingiin. Oltiin nälkäisiä ja väsyneitä (lapset eivät nukkuneet sen enempää autossa lentokentälle kuin lentokoneessakaan, joten aamukymmeneltä kaikista alkoi jo tuntua, että voitais mennä nukkumaan...) ja tuntui järkevältä päästä ruoka-asioissa helpolla ja nopeasti. Siskon pojista toinen oli niin hätäinen, että nappasi tarjottimelta ensimmäisen oikean näköisen hampurilaisen, ja kohta sitten melkein itketti, kun hampurilainen oli niin tulinen. Oli mennyt nappaamaan yhden meidän kolmen aikuisen hampurilaisista sitten. Mäkin olin niin nälkäinen, että vasta siskon huomauttaessa, että sen kanahampurilaisessa on kyllä pekonia ja jauhelihapihvi, huomasin, että mulla oli sama. Oli siinä vaiheessa popsinut purilaisestani puolet :D Ei se mitään, hyvää oli silti.
Burger Kingissä oli perin erikoinen vessajärjestely. Siellä oli kyllä naisten ja miesten vessat, mutta miesten vessan ovessa ei lukenut mitään (sisko kävi tarkistamassa, ja kyllä se oli miesten vessa), naisten vessan ovessakaan ei lukenut mitään, koska naisten vessaan ei ollut ovea. Kolmesta kopistakin yhdestä oli ovi pois. Mä vahdin kun tytöt kävi vessassa, ja ihan siinä vieressä ovettomassa kopissa pari miestä kävi asioillaan, ei niitä tuntunut häiritsevän et mä olin siinä vieressä. Katselin kattoon... Yksi asiakas (mies hänkin, selkeästi siihen miesten vessan oveen olis tarvittu joku kyltti) hiiltyi, kun saippuapussista ei tullut saippuaa ja kiskoi koko hökötyksen seinästä irti ja yritti hampaillaan saada sen rikki. Ei onnistunut. Me pestiin kädet ilman saippuaa.

Matka jatkui Kansallismuseolle. Siitä ei voi sanoa kun VAU. Todella upea ja iso paikka, ja ihan ilmainen. Ei ehditty "oikeaa museota" kiertää ollenkaan, mutta sen verran kurkattiin, että näytti tosi upealta. Ihan tosi laajalta. Päätin, että nyt on hyvä syy tulla joskus Kööpenhaminaan aikuisseurassa.

Kansallismuseossa on myös oma lasten museo, jossa siis meidän aika kului, ja joka oli tosi kiva sekin. Ja siis koko lysti ilmaiseksi. 

Lapset ihastuivat lasten museon vanhaan koululuokkaan. Olisivat viettäneet siellä koko loppupäivän, jos ei oltais jossain vaiheessa patisteltu eteenpäin.

Lasten museossa oli vähän mennyttä aikaa, mm. lapsia kovasti huvittanut ulkovessa (vaikka onhan mökilläkin sellainen), nukketeatteri, vanha koululuokka, jossa sai piirtää liitutauluun, muiden maiden esittelyjä ja vähän lisää historiaa, mm. keskiaikainen (?) keittiö, jossa leikkiä keittiöleikkejä, puumiekkoja (siskon 2-vuotias tytär oli aika pro miekkailija) ja viikinkilaiva. Ja kun kerran lasten museosta oli kyse, niin tietysti kaikkea sai koskea ja kokeilla ja leikkiä. Tykättiin kovasti.


Siskon poika jätti taululle terkkuja Suomesta :)
(Nää kuvat on mitä sattuu, kun melkein kaikissa näkyi jonkun naama)


Täysin samanlaista on kouluissa nykyäänkin... :D :D


Kun lapset väsähtivät täysin, katsottiin parhaaksi lähteä hotellille päikkäreille. Meidän hotelli oli jonkin verran Kööpenhaminan keskustan ulkopuolella, mikä oli ihan näppärää, kun autolla oltiin liikkeellä (pääsin takapenkille!). Hotellihuone oli jees. Meidän huoneessa oli tytöille kerrossänky, jonka ylempi sänky oli lukossa. Isosisko halusi välttämättä nukkua siinä, joten kävin pyytämässä vastaanotosta, että tulevat avaamaan sen. Kun sänky oli avattu, niin Isosisko totesi, että hän haluaakin nukkua äidin vieressä. Että sitten niin.

Nukuttiin ihan pitkät päikkärit kaikki. Sitten todettiin, että voisi taas syödä. Tallusteltiin paikalliseen ruokakauppaan ja ostettiin hirveästi kaikenlaista evästä. Paikallisen kerrostalokompleksin "pihassa" (siinä oli siis varmaan kymmenen kerrostaloa, joiden väleissä oli joka suuntaan paljon tilaa) oli superiso leikkikenttä, tai oikeastaan monta leikkikenttää, jokaisessa kerrostalojen välissä pienet leikkikentät pikkulapsille ja isommassa välikössä kaksi isoa leikkipaikkaa isommille. Kuljettiin siis siitä ohi kauppareissulla, ja lapset lumoutui niistä leikkikentistä. Joten me mentiin sinne syömään eväät, vaikkei se ehkä ihan korrektia ollutkaan. Tosin siellä ei ollut ketään leikkimässä (että ei varmasti häiritty ketään), ja jos leikkikenttiä käyttää kuitenkin n. 10 kerrostalollista porukkaa, niin tuskin yhdet suomalaiset kenenkään silmään pahasti pistää :D

Lapset leikkivät kauan ja hartaasti ja lopulta todettiin, että on aika lähteä takas hotellille. Mun ihana siskontyttö hoksasi tilaisuuden omia täti (kun yleensä Poikanen on vähän mustasukkainen musta) ja halusi kävellä koko ajan mun kädessä esitellen hienoa ballerinakävelyään. Hän nimittäin on prinsessa-ballerina. Ihanainen.

Hotellilla muksut halusivat saunaan. Painuttiin puolikylmään saunaan, kun hoksattiin vasta saunan ovella, että olisi pitänyt puoli tuntia aiemmin pyytää et se sauna laitetaan lämpiämään. Käytiin siis siinä vaiheessa pyytämässä sauna lämpimäksi ja mentiin kuitenkin saman tien, kun ei lapset jaksanu odotella. Säikytettiin yksi hotellivieras, joka ilmeisesti oli myös tulossa saunomaan, mutta nähtyään viisi suomalaista alasti lauteilla, kääntyi saman tien pois (joo, tuli siinä vaiheessa mieleen, että ulkomailla pitäisi kääriytyä pyyhkeeseen kun menee saunaan...). 

Lapsilla kesti hetki nukahtaa, kun oli ollut niin jännä päivä. Mutta yhdessä todettiin, että ainakin eka päivä oli tosi kiva, ja jopa Pipanainen, jota Tanska jännitti etukäteen niin, että hän suunnitteli kävelevänsä hyvin hitaasti ja olevansa hiljaa (paitsi kuiskaavansa äidille, jos on ihan pakko jotain sanoa), oli illalla sitä mieltä, että hän tulee Tanskaan uudestaankin :D

No niin, kilometrin mittainen kertomus jatkunee joskus toiste.