23.11.2012

minimi ja maksimi

Mies lähti maanantaina taas työreissuun. Jännitin yh-viikkoa etukäteen, kun olen ite ollut tosi väsynyt ja flunssainenkin, ja arvelin, että lapset on varmaan myös väsyksissä. Viime viikolla oli touhua, kun siskon perhe kylässä viikolla ja sit viikonloppu juhlittiin Pipanaisen 2v- ja Miehen 30v-synttäreitä.

Rukoilin sunnuntai-iltana, et selviäisin tulevasta viikosta jotenkin. Sit yöllä valvoskelin, ja yhtäkkiä aloin miettiä, et mitä järkeä on rukoilla SELVIYTYMISTÄ, kun voisin yhtä hyvin pyytää, et meillä sais olla aivan mahtavan huippu viikko! Muutenkin aloin miettiä sitä, et miksi tulee pyydettyä Jumalalta minimiä, kun saisin ihan hyvin pyytää maksimin. Se on sit Jumalan asia, mitä hän katsoo parhaaksi milloinkin antaa.

No niin, rukoilin sit silloin yöllä, että mulla ja lapsilla vois olla tosi kiva viikko, vaikka Mies onkin reissussa. Maanantaina oli ihan hirmu kiva päivä. Lapset leikki harvinaisen kivasti keskenään ja puuhailtiin yhdessäkin kaikenlaista. Sain jo aamulla valmiiksi psykan tehtävät, joiden viimeinen palautuspäivä oli siis maanantai. Ja mulla oli hampaan paikkaus, joka oli positiivisin hammaslääkärikäynti aikoihin. Tiistain vastaisena yönä en juuri saanu nukuttua, kun olin niin tukossa. Tiistaina olinkin sit hirmu väsyksissä ite, mut oli ihan ok päivä kumminkin, vasta iltatoimien aikaan alko itellä vähän hermo mennä. Keskiviikkona meni kivasti iltaruokaan asti (sain ruoan tehtyä, kun lapset leikki jne), mut sit en olis ite jaksanu yhtään lasten kikkailua ja riitaa, ja nekin oli aika väsyksissä. Poltin päreeni Isosiskon kanssa useampaan kertaan, mikä kyllä harmitti jälkikäteen. Torstaina sit mulla olikin iltaan asti koulutusta, joten Miehen vanhemmat haki lapset hoidosta ja vei ne uimaan.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ei maailman paras ja huippu viikko, mutta enemmän kuitenkin kuin selviytymistä :)

Mutta nyt tämän asian ymmärrettyäni alan rukoilla, että tuleva äitiysloma voisi olla ihanaa aikaa, eikä vaan selviytymistä sekin!

14.11.2012

2-vuotias pikku Pipanainen

Meidän Pipanainen täyttää tänään kaksi vuotta. 

Kaksi vuotta sitten oli isänpäivän ilta. Oltiin Isosiskon kanssa koristeltu kakku ja vietetty rauhallista isänpäivää. Mies tuli uintiharkoista illalla vähän ennen kahdeksaa ja istuttiin yhdessä katsomaan Tanssii tähtien kanssa, mä neuloin samalla Isosiskolle lapasia. Yhden kerran oli vähän nipistänyt mahasta, ja siinä sohvalla istuskellessa kahdeksan aikaan tuli sit eka kunnon supistus. Ja kipeä! Seuraava supistus tuli kahdeksan minuuttia myöhemmin ja siitä ne sit alkoikin tulla säännöllisesti kuuden minuutin välein. Kolmannen supistuksen kohdalla soitettiin anopille, että jos tulis varmuudeksi meille yöksi ja pari supistusta myöhemmin soitettiin uudestaan, että kannattaa varmaan lähteä saman tien eikä lenkittää koiria ensin :)

Sairaalassa oltiin kymmeneltä, ja Pipanainen syntyi 23.57. Oli ihan järjettömän kipeä synnytys, huusin jossain vaiheessa, että mä kuolen tähän (mulla ei siis yleensä ole kauheasti tapana vieraiden ihmisten edessä valittaa olostani...), mut jos oisin tiennyt, että se on niin nopea juttu, niin kai sen olis paremmin kestänyt. Sain kyllä pudenduspuudutuksen, joka puudutti tehokkaasti tuntikausiksi mun vasemman jalan, mutta muuta "iloa" siitä ei ollut.

Heti ensi töikseen Pipanainen kakkas mun päälle.

Ja nyt tuolla vipeltää kaksivuotias tomera neiti, joka osaa vaikka mitä, puhua pulputtaa, on useimmiten iloinen ja kaiken kaikkiaan varsin temperamenttinen tapaus. Ottaa yhteen Isosiskon kanssa vähän turhankin usein ja hyödyntää luovuuttaan erilaisten kiellettyjen puuhien tekemisessä. Mutta ihana muru se on.

Välillä pitää ihan muistuttaa itseään, että se tosiaan nyt täyttää vasta kaksi. Se on jotenkin niin ison oloinen.

Meidän kaksivuotias.

8.11.2012

Kivaa ja vähemmän kivaa.

Viime viikonloppuna mulla oli rakkaita ystäviä kylässä. Sellaisia, jotka olen tuntenut jo yli kaksikymmentä vuotta, ja tosi läheisiä ollaan suurimman osan kanssa oltu melkein yhtä kauan. Nykyään nähdään harmillisen harvoin, mutta onneksi ystävyys on sitä kestävää ja helppoa lajia, joka ei erityisemmin välimatkasta kärsi.

Näiden rakkaiden naisten kanssa juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä (eniten lapsista ja niiden kasvatuksesta, se kun on melkein jokaiselle nyt yksi elämän keskeisimmistä asioista), syötiin hyvin, saunottiin ja ennen kaikkea lauleltiin yhdessä hengellisiä lauluja ja rukoiltiin jokaisen puolesta oikein ajan kanssa. Oli valtavan kivaa olla yhdessä ja vaihtaa ajatuksia (ilman lapsia, jee!) ja myös todella hoitavaa saada rukoilla toisten puolesta ja olla itse esirukoiltavana. Yksi tämän vuoden siunatuimmista vuorokausista :)

Tällä viikolla ei ole mennyt ihan niin putkeen. Mies on työreissussa taas kerran ja mä jonkinasteisessa flunssassa. Pari päivää on ollut ihan karmea olo, mut kuitenkin tänäänkin sitkeästi tulin töihin, kun se tuntui helpommalta vaihtoehdolta kuin jäädä kotiin... En tiiä, fiksumpaa olis kyllä ollut sairastaa vaan kotona rauhassa. Toivotaan nyt kumminkin, että lapset ei tulis kipeäksi, ainakaan ensi viikolla, kun on tulossa vieraita ja päiväkodissakin on teatteriesitys ja valokuvaus!

Pipanainen keksi piirtää punaisella kuivamustekynällä lastenhuoneen valkoiseen seinään luonnollisen kokoisen koiran. Melkein iski jo epätoivo, että millä mä sen siitä putsaan, mutta sitten muistin kuulleeni vinkin, että hiuslakka tepsii mustekynään. Ja näinpä oli! Suihkutin piirustukseen hiuslakkaa ja väri suorastaan valui pois. Pieni pyyhkäisy rätillä, ja se oli siinä. Kerrankin joku vinkki, joka oikeasti tepsii!