28.12.2015

Normijoulu

Voisin sanoa, että normijoulu oli.

Aatonaattona saatiin muka kaikki hyvissä ajoin valmiiksi (lue: siivousasiat), mutta sitten kuitenkin häslättiin yhtä ja toista (lue: ruoka-asioita) pitkälle iltaan. Kuusenkoristelusta tuli taas kerran hermoja repivä operaatio, joka vuosi tulee. Lapsista on kamalan vaikeaa odottaa, että kuusi saadaan suoraan, tähti ja valot kiinnitettyä ym. ennen kuin tulee lasten vuoro ripustaa koristeet. Isosisko kävi niin kierroksilla, että se oli pakko kädestä pitäen viedä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Pipanainen oli väsynyt ja makasi pöydän alla kaikessa rauhassa odottamassa. Poikanen ymmärsi ekaa kertaa, miten koristeet ripustetaan, ja kasasi noin kymmenen palloa samaan oksaan, ennen kuin Mies ohjeisti ripustamaan vähän muuallekin. Koristeltua se saatiin ja yhtä ruma on kuin aina kolmenvärisine köynnöksineen ja sekalaisine koristeineen (mä tykkäisin vähän harmonisemmasta värimaailmasta, mutta olen meidän perheessä ainoa sen suunnan kannattaja).

Kuusenkoristelu- ja kinkunpaisto-tohinassa savukalat unohtui savustimeen kahdeksi tunniksi. Ihan syötävää oli, mutta vähän liian suolaista mun makuun. Pakastimessa oli onneksi ylimääräinen kala, Mies savusti sitten senkin. 

Aatto meni tutulla kaavalla. Saunottiin, lapset katsoi telkkaria, aikuiset laittoi ruokaa. Taloudessa ei ollut yhtään kokonaista mantelia, joten joulupuuroon laitettiin cashew-pähkinä (pikkuveljellä oli kuulemma ollut sama ratkaisu pulmaan), joka tosin ei osunut kenenkään lautaselle. Mies ja Poikanen ehti ottaa päivätorkut ennen kirkkoa. Kirkkoon tuli kiire, vaihteeksi. Poikanen osasi tänä vuonna istua ihmeellisen nätisti koko puolen tunnin hartauden.

Saatiin jouluvieraat (Miehen vanhemmat ja mun pikkuveli) meille. Laitettiin ruokaa kauan ja hartaasti. Syötiin kauan ja hartaasti (ja liikaa). Jossain välissä Mies kävi naapurissa joulupukkina. Oli se meilläkin, mutta eipä se lapsia ihmeemmin kiinnostanut. Isosisko ei pysynyt pöksyissään, kun se oli niin innoissaan lahjoista. Hyppi ja poukkoili ympäriinsä, hermostuttavaa. 

Lapset sai liikaa lahjoja, mutta onneksi kivoja. Tällä kertaa tosin oli omakin vika, kun tyhjensin joulun alla lahjakaappiin kertyneitä lahjoja lapsille (mitä niitä nyt sielläkään jemmaamaan) ja sitten Mies kävi vielä lautapelikaupassa, lopputuloksena oli 3 pakettia per lapsi ja vielä pari yhteistä. Pitää varmaan ensi vuonna laittaa joku rajoite sekä itselle että isovanhemmille... Me saatiin onneksi Miehen kanssa sopiva määrä lahjoja (toisiltamme, molempien vanhemmilta ja Miehen siskolta ja mä sain yhdeltä ystävältä) ja nekin oli kaikki oikein mukavia. 

Ainut, mikä vähän harmitti, oli Poikasen saama parkkitalo. Annettiin sen tieltä edellinen (mun serkun entinen, jo vähän risa) lasten serkulle, mutta nyt tää uusi jäi kyllä sille entiselle kakkoseksi, vaikka se risa olikin. Tää on kyllä vähän tukevampi, mutta auttamattoman pieni ja hankala. Piti oikein etsiä, että mitkä autot on tarpeeksi pieniä että mahtuu parkkitaloon. No, onpahan nyt sitten lasten serkuilla hyvä parkkitalo :D

Joulupäivä meni löhötessä omalla porukalla. Tapanina kävi mun vanhemmat ja toinen mun pikkusiskoista miehensä kanssa. Oli kivaa, kun oli vieraita. Ja nyt ollaan sitten pari päivää joulun jälkeenkin vielä syöty jouluruokia, napsittu herkkuja ja mietitty, että pitäiskö tässä nyt ihan ryhdistäytyä ja pestä vaikka pyykkiä... Lapset alkaa olla aika rasittavia, mutta onneksi luvassa on mummolareissu, niin saavat vähän puuhaa. Mä kuvittelin, että teen joululomalla yhtä ja toista, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Edes käsitöitä en ole oikein ehtinyt, kun kaikki aika on mennyt joko lasten kanssa puuhaamiseen (tietysti kiva, että on siihen ollut oikeasti kunnolla aikaa) tai niiden riitojen selvittelyyn (aina välillä on käynyt mielessä, että onneksi viikon päästä pääsee töihin). 

Semmoista.

21.12.2015

Joulu tulee kuin tuleekin.

Joulu alkaa olla jo lähellä. Meidän jouluvalmistelutkin ovat ihan kohtalaisella mallilla. Miehellä ja pienemmillä lapsilla alkoi jo joululoma, minä ja esikoinen oltiin töissä ja koulussa vielä tänään ja huomenna on sitten joulujuhlat. 

Lahjat on hankittu ja paketoitu. Kummien lahjat on askarreltu, päiväkotitätien ja opettajan ym. muistamiset askarreltu ja saajilleen toimitettu. Kummien ja päiväkotitätien muistamiseen en kauheasti jaksanut tänä vuonna panostaa, aika helpolla mentiin. Kummien lahjoista en vielä hiisku, päiväkotitädeille ja opettajille tehtiin suklaalusikoita. Siis sellaisia, millä voi sekoittaa kahvia ja saada sitten suklaanmakuisen kahvin. Lapset tykkäsivät tosi paljon näitä tehdä. Isommille mä vaan sulatin suklaan, pienimmälle laitoin suklaata valmiiksi lusikoihin, ja hän sitten hoiti koristelun.
Koristeissa enemmän on enemmän.

Korttien askartelun ulkoistin tänä vuonna tytöille. 50 lumiukkokorttia syntyi useammassa erässä. Aina välillä askarteluun jaksettiin panostaa enemmän, välillä vähemmän. Ne pienemmällä panostuksella syntyneet lumiukot olivat mm. kuollut lumiukko, vesirokkoinen lumiukko... Joukossa oli onneksi oikein onnistuneitakin kortteja, ja lopulta kaikki olivat lähettämiskelpoisia -olkoonkin, että lähetin ne omituisimmat sellaisille vanhemmille sukulaisille, jotka on sitä liikuttuneempia, mitä omituisempi rötkellys kortissa komeilee. 

 Kolme kyklooppi-lumiukkoa
 
Piparit on leivottu, piparkakkutalo leivottu ja koristeltu (lasten toimesta tietysti). Tytöt alkaa olla jo oikein taitavia piparinleipojia, Poikanen on oikein taitava piparitaikinansyöjä :D

Pipareiden koristelussakin enemmän on enemmän

Siivottukin on. Tosin siivoilua riittää vielä, mulle kun joulutunnelman tärkein luoja on siisti koti. En siis siivoa siksi, että kokisin sen pakoksi, vaan siksi, että se tuo mulle joulun. Tosin välillä tuntuu, että sotkua syntyy nopeammin kuin ehdin sitä siivota. 

Pipanaisen piirtämä "vihainen tyttö" voisi olla myös "äiti siivouspäivänä"

Kinkku on ostettu, joulukakut leivottu, tänään käytiin iso kauppareissu. Kuusi haettiin koko perheen voimin eilen mummilan metsästä (kahdella autolla, takaisin kotiin ajaessa mulla oli kyydissä kuusi ja Miehellä lapset), missä kuusenhakijat, eli Mies, Isosisko ja ukki, olivat nähneet myös ihka aitoja kuusivarkaita. 

Huomisten joulujuhlien jälkeen alkaa joululoma. Meille tulee vielä joulunalusvieraaksi Isosiskon kummisetä. Viimeiset joulua edeltävät päivät olisi tarkoitus siivoilla ja valmistella joulua, josko saatais joulukoristeet paikalleen jne. Odotan jo aatonaaton iltaa, joka on melkeinpä mun lempparihetki joulussa: koti on siisti, kaikki joulun asiat vielä edessä, hetki omaa aikaa fiilistelyyn ja suklaansyöntiin.

Lasten ja Miehen mielestä myös kuusenkoristeissa enemmän on enemmän. Olen luovuttanut.
Kuva viime joululta.

Aattona meillä on tänä vuonna sekalainen seurue: oman perheen lisäksi Miehen vanhemmat ja mun veli tulee aattoaterialle. Veljen vaimo on aattoillan töissä, niin kutsuttiin hänet sitten meille aattoa viettämään. Mun vanhemmat käy tapanina.

Eiköhän tästä ihan kiva joulu saada aikaan. 

11.12.2015

Harmittaa.

"Äiti minua harmittaa."
"No voi, mikä sua harmittaa?"
"Minua sattuu päähän."
"Oletko sä kopauttanut sen johonkin?"
"Minua sattuu leukaan."
"Oletko sä lyönyt leukasi johonkin?"
"Minua sattuu nenään."
"No mikäs sua nyt nenäänkin sattuu?"
"Äiti laittoi siihen porkkanan."

?????

Tästä syystä 2-vuotias ei saa todistaa oikeudessa.

Ei mulla muuta.

6.12.2015

Aina ei vaan jaksa

Mä olen tänä syksynä ollut väsynyt. En erityisen unenpuute-väsynyt (jos vertaa edelliseen seitsemään vuoteen, kun meillä on lähes koko ajan ollut joku yövalvoja-lapsi), mutta uupunut. Ei ole riittänyt energiaa eikä kiinnostusta yhtään mihinkään ei-pakolliseen.

On ollut rankka syksy. Töihin paluu oli aika rankkaa (yrittäkääpä ottaa hetkessä haltuun 130 teini-ikäistä), työrytmiin tottuminen ja kaikki työasiat. Isosiskon koulun aloitus toi omat kuvionsa. Toisenlaiseksi muuttunut arki on vienyt voimia, ollaan oltu myös ahkerasti flunssassa, ja kotona on ollut monin tavoin hankalaa, sekä parisuhteessa että lasten kanssa.

Olen menettänyt monet yöunet yhdestä jos toisestakin syystä, milloin valvonut miettimässä työasioita, milloin lasten kasvatusta, parisuhdetta tai vaikka vaan keskeneräisiä käsitöitä. Mä en tarvi kummoistakaan stressin aihetta, kun jo menee unet. Mieskin on ollut paljon poissa, esim. marraskuussa kolme viikkoa työreissuilla, joten aika yksin olen usein saanut tätä kuviota taas pyörittää. Viikonloppuihin on jotenkin kasautunut kaikenlaista, ja viikolla olen saanut rampata lasten kanssa yhden jos toisenkin neuvolassa/hammaslääkärissä/vasu-keskustelussa jne.

En koe tätä oikeaksi paikaksi sen enempää meidän hankaluuksia tilittää, mutta aika rajoilla on oman jaksamisen kanssa menty. Nyt pikkuhiljaa näyttää ehkä vähän paremmalta.

Ensinnäkin olen saanut nukkua. Kun Mies tuli viimeiseltä reissultaan, niin se on hoitanut lasten yöt yhtä lukuunottamatta. Tosin mähän olen valvonut ensin pari tuntia murehtimassa milloin mitäkin asiaa, mutta sentään siitä eteenpäin yhtäjaksoisesti aamukuuteen. Töissä on muutama raskaanpuoleinen asia järjestynyt yllättävän kivuttomasti, ja nyt kun koulua on enää pari viikkoa ennen joululomaa, jaksaa jo ihan silkalla loman odotuksella painaa viimeiset kiireiset viikot. Parisuhdettakin ollaan saatu vähän paremmalle tolalle. 

Olen myös päättänyt yrittää olla haalimatta mitään ylimääräistä. Olen huomannut, että jos olen yhtään väsynyt, niin stressaan ihan hölmöistä asioista, niin kuin nyt vaikka siitä, että saanko jonkun käsityöhaasteen työn ajoissa valmiiksi. Parempi, että pysyttelen nyt kaukana kaikesta (kivasta, mutta mahdollisesti stressaavasta), erilaisista projekteista ja yritän olla kasaamatta tekemisiä ja menemisiä, niitä "pakollisiakin" on ihan tarpeeksi.

Nyt oli ihana, kun saatiin olla tämä viikonloppu Miehen kanssa ihan kahdestaan. Meillä on tapana, että lapset ovat itsenäisyyspäivän aikaan mummilassa ja me tehdään kahdestaan joulusiivousta. Ihan kauheasti ei jaksettu tällä kertaa siivota, mutta sentään sellaiset hankalaa-tai-mahdotonta-hoitaa-lasten-kanssa -asiat (lastenhuoneen lelujen perkaus, saunan ja kylppärin pesu, uunin pesu, ruokakaapin ja jääkaapin pesu) ja vähän pieniä juttuja lisäksi. Siivoilua tärkeämpää oli yhdessä oleminen ja rentoutuminen: käytiin joululahjaostoksilla ja ravintolassa syömässä, katsottiin elokuvaa, saunottiin kahdestaan, nukuttiin aamulla pitkään ja mä luin pitkästä aikaa (koko marraskuun aikana en jaksanut lukea yhtään kirjaa) aamulla sängyssä melkein puolille päivin. 

En ollut tajunnutkaan miten tarpeeseen tämä viikonloppu tuli. Mieskin sanoi, että ihan kuin olisi viikon lomalla ollut. Yhteinen aika on ollut tosi vähissä, joten oli ihana saada olla vaan kahdestaan. Ja mäkin pystyin olemaan ajattelematta työasioita tai muuta.

Lapset haettiin iltapäivällä mummilasta. Tytöt nukkuivat autossa, eikä illalla väsyttänyt, joten annettiin lasten katsoa linnan juhlia ihan suorana lähetyksenä (yleensä olen nauhottanut niille sen kohdan, kun mun vanhemmat siellä vilahtaa). Mummon ja papan näkeminen telkkarissa oli Poikasen mielestä niin hämmentävää, että se laittoi silmät tiukasti kiinni ja halasi mua. Onneksi se jännä hetki meni nopeasti ohi :D

Oli ihana ja rentouttava viikonloppu, mistä kiitos Miehen vanhemmille. Jokohan kohta alkais munkin kadonnut joulumieli löytyä, ja saisin intoa jouluvalmisteluihin. :)

15.11.2015

Feta-pinaattiboston ja muita leipomuksia.

Pipanaisen 5-vuotissynttäreitä juhlittiin asianmukaisin menoin sekä kavereiden että sukulaisten kesken. Kaverisynttäreille en kummemmin leiponut, koska olen todennut, että niissä juhlissa kauppansa tekee kuitenkin kaupan herkut: keksit, karkit, popparit jne.


Kakun kuitenkin tein. Pipanaisen toiveesta siitä tuli leppäkerttu. Mä en ole kovin kummoinen kakuntekijä, eikä mulla ole ihmeemmin siihen edes kiinnostusta. Mutta tämmöiset simppelit jutut onnistuu. 

Jos jotakuta kiinnostaa, niin näin sen tein: pohjana on kaksi pellin kokoista kääretorttupohjaa (tein 7 munan taikinan ja jaoin kahtia). Täytteeksi tein mansikkatäytteen. 

Superhelppo mansikkatäyte:

2dl kermaa 
250g purkillinen pehmeää rahkaa
puolisen pussia vaniljakastikejauhetta tekemään täytteestä tiukempaa (Kinuskikissalta muistaakseni bongattu vinkki)
1-1,5 litraa pakastemansikoita (palasina)
pari lusikallista mansikkahilloa.

Vatkaa kerma, sekoita joukkoon rahka, vaniljakastikejauhe ja mansikkahillo. Sulata pakastemansikat ja valuta  niistä mehu pois (ota talteen). Sekoita mansikat muun täytteen sekaan. Siinä se.

Mansikkamehun käytin kakkupohjien kostutukseen. Kakun pitää mun mielestä olla kunnolla kostutettu, muuten sitä ei voi syödä. Usein teen tosi märkiä kakkuja, mutta nyt tein vähän tiukemman tuosta täytteestä, jotta kakku pysyy varmasti muodossaan.

Kasasin kakun puolipyöreään kulhoon (vartalo-osa) ja pienempään kulhoon (pää). Muistakaa vuorata kulho ensin kelmulla, niin lähtee kakku sitten suosiolla irti... Kasasin kakun päivää ennen juhlia, niin se ehti muhia. Eli ihan vaan kerroksittain kakkupohjaa ja täytettä. Noista kakkupohjista jäi aika paljon rippeitä yli, eli vähemmälläkin olisi pärjännyt. Myös täytettä oli ihan reilusti.

Seuraavana päivänä sitten kumosin vadille ensin vartalon ja sitten pään. Päästä otin pienen suikaleen pois ennen kumoamista, jotta se asettui paremmin kiinni vartaloon. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten marsipaanit. Meillä ei taida kukaan oikein tykätä sokerimassan mausta, joten marsipaanilla päällystän mieluummin. Silmän valkoiset osat on dominokeksin sisusta, oli muuten vaikea saada se sisus ehjänä irti! Täplät painoin pullonkorkilla, jotta tuli tasakokoiset. Tuntosarvien sisällä on cocktail-tikku, niin pysyvät varmasti paikallaan.

Ihan kiva leppis tuli melko vähällä vaivalla. Ja herkullinenkin se oli.


Sukulaissynttäreille leivoin sitten myös omena-toskapiirakkaa (aivan tajuttoman hyvää!) ja feta-pinaattibostonkakkuja (aivan tajuttoman hyvää!). Bostonkakkujen resepti tässä:

Feta-pinaattiboston

2,5dl sämpylätaikina, maitoon tehty (siis tarkennuksena, ei 2,5dl taikinaa, vaan nesteen määrä taikinassa 2,5dl)

1 ps pakastepinaattia
1 keskikokoinen sipuli
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
200g fetajuustoa
pieni pussi musta-, puna- tai sinileimaraastetta

Tee sämpylätaikina, kuten muutenkin tekisit, mutta käytä nesteenä 2,5dl sinistä maitoa. Mä laitoin jauhoiksi tällä kertaa osittain vehnä-, osittain sämpyläjauhoja. Myös ruisjauhot tai esim. murusteltu nokkonen toimii taikinassa hyvin. Lorauta öljyä runsaalla kädellä, niin tulee pehmeämpi kakku.

Sillä välin, kun sämpylätaikina kohoaa, valmista täyte. Sulata pakastepinaatti mikrossa ja kaada varovasti enimmät vedet pois. Silppua valkosipuli ja sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota hetki paistinpannulla. Lisää pinaatti ja paista hetki, kunnes neste on haihtunut. Mausta mustapippurilla. Pilko fetajuusto pieniksi paloiksi.

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi. Levitä päälle pinaattipöperö, ripottele melko tiuhaan fetapaloja ja lopuksi päälle vähän juustoraastetta. Kääri rullalle ja leikkaa n. 5-7cm paksuiksi paloiksi. Asettele palat öljyttyyn (irtopohja)kakkuvuokaan, ei kovin tiiviisti, jotta jää kohoamisvaraa. 

Anna kohota. Ennen paistamista ripottele vielä päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa (tai vähän alle, riippuen uunistasi), vähän keskitason alapuolella. Tämä jää helposti pohjasta pehmeäksi.

Sitten vaan vuoasta irti ja tarjolle. Mulla ei sattumoisin ole siitä vaiheesta kuvaa, oli jo vähän juhlahäslinkiä :D



Tämä on parasta melko tuoreena, mutta yllättävän hyvin säilyy parikin päivää pehmeänä. Mä kokeilin tällä kertaa tehdä yhden kakun rengasvuokaan, mutta se lähti tosi huonosti irti. Ihan sympaattisen näköinen siitäkin kyllä tuli.

Muita täytevaihtoehtoja kannattaa kokeilla, esim. aurinkokuivattu tomaatti + feta on hyvää, ja kinkku+aurajuusto, tai oikeastaan aurajuuston kanssa varmaan melkein mikä vaan voisi toimia... :)

Ihana Pipanainen

Meidän Pipanainen täytti eilen 5 vuotta.

5-vuotias Pipanainen on hurjan fiksu, kaunis, taitava ja ihana (ai miten niin äiti kirjoittaa tätä?). 

Pipanainen oppi alkuviikosta lukemaan, muutama päivä ennen 5-vuotissynttäreitä. Ei olla todellakaan sitä taitoa harjoiteltu (mä olisin ehkä toivonut, että olisi vielä ollut oppimatta, lukemista kun ei taitona voi rajata vain lapsille sopiviin asioihin), mutta onhan se Isosiskon taannoisia lukemisharjoituksia seurannut. 

Pipanainen on useimmiten hyvällä tuulella, tykkää puuhailla niin itsekseen kuin porukassakin, on monen kivan lapsen kaveri. Päiväkodissa kirjasivat LeNe-papereihin joka kohtaan, että "ok" tai "ikätasoa edellä". Pipanainen tykkää askarrella, piirrellä, leikkiä (varsinkin kotia, legoilla, poneilla) ja kuunnella satuja.

Huonona päivänä Pipanainen riitelee aamusta iltaan Isosiskon kanssa, kiukuttelee, ei osaa pukea, kitisee ja napisee pikkuasioista. Niitäkin päiviä on, varsinkin jos väsyttää. 

Epäonnistuminen ottaa Pipanaisella koville. Siinä ei paljon auta, vaikka äiti yrittäisi lohduttaa, ettei 5-vuotiaan tarvitse vielä osata lukea sujuvasti tai piirtää ihan oikean näköistä ponia. Omat vaatimukset on joskus niin kovat. 

Pipanainen on meidän perheen prinsessa. Fanittaa täysillä Frozenin Annaa ja Elsaa (vaikka itse leffan näki vasta toissapäivänä ekaa kertaa), pukeutuu mekkoon aina kun mahdollista, oli onnensa kukkuloilla kun sai synttärilahjaksi keijunsiivet ja Elsa-tiaran. Mitä enemmän pinkkiä, kimallusta ja röyhelöitä, sitä tyytyväisempi lapsi on Pipanainen.

Pipanaisesta tulee isona ballerina. Siis tietysti sen lisäksi, että tulee äiti ja prinsessa. 

Nyt jo Pipanainen on ihana auringonsäde, temperamenttinen tinttaralla, huolehtiva isosisko, reipas pikkusisko ja hassujen kysymysten esittäjä.

8.11.2015

Lasten suusta

Poikanen on siinä ihanassa iässä, kun juttua tulee ja sen kanssa voi jo oikein hyvin keskustella, mutta kuitenkin välillä puhutaan ihan höpöjä ja käytetään omia sanoja.

Esimerkiksi ruokapöydässä hän usein tilaa "salaatinketsuppia". Siis salaatinkastiketta. Ja muutamia muita helmiä:

"Äiti, en yletä keksimiseen!" kun keksit oli siirretty nuoren miehen ulottumattomiin.

"Kävittekö te tänään päiväkodissa metsäretkellä?"
"Oo. Nähtiin kananoita!" (=kanoja)

"Äiti! Anna minä sekoan!" kun hän halusi sekoittaa mureketaikinaa.

23.10.2015

Välillä erikseen.

Oli keskeneräinen luonnos jäänyt roikkumaan. Erilainen viikonloppu ei ollut viime viikonloppuna, vaan pari viikkoa sitten.

Meillä oli erilainen viikonloppu.

Ja kiva viikonloppu, vaikka lähtökohdat eivät ehkä olleet kummoiset. Mä olin koko viikon ollut flunssassa ja ääni niin pois, että jouduin olemaan töistäkin poissa pari päivää. Tytötkin oli vähän nuhaisia ja Isosisko muutenkin nuutunut.

Mies lähti Poikasen kanssa kahdestaan vanhemmilleen viikonlopuksi. Poikanen ei ole tainnut kuin kerran aiemmin olla ilman siskoja missään yökylässä. Vaikka olihan sillä siis nyt isi siellä mukana, mutta isi lähinnä metsästi ja Poikanen vietti aikaa mummin kanssa. Kivasti oli kuulemma mennyt.

Mä olin ensin yhden yönseudun tyttöjen kanssa kolmestaan kotona. Tytöt otti ilon irti pikkuveljen poissaolosta ja kaikki pikkulegot levitettiin pitkin olohuoneen lattiaa. Yöksi Isosisko pääsi Pipanaisen seuraksi lastenhuoneeseen (tällä ehdotuksella pelasin itselleni tilaisuuden nukkua omassa sängyssä ilman, että joku hiipii yöllä viereen kun pelottaa nukkua yksin). Sipinä ja supina tietysti oli kova, ja puoli kymmenen aikoihin kävin lopulta sanomassa, että jos eivät hiljene, niin sitten Isosisko menee takaisin omaan sänkyyn. 

Lauantaina sitten vietiin Pipanainen kummitätinsä luo yökylään. Pipanainen oli hirmu innoissaan ja tohkeissaan. Mua jännitti, kun ei Pipanainenkaan ole koskaan ollut ihan yksin yökylässä, kun aina ovat Isosiskon kanssa olleet yhdessä. 

Minä ja Isosisko jatkettiin matkaa kahdestaan junalla yhteen lähikaupungeista. Nyt oli siis Isosiskon vuoro päästä äidin kanssa kahdestaan pienelle reissulle. Mulla oli taas kaikenlaisia suunnitelmia, mutta koska oli kylmä ja oltiin molemmat flunssaisia eikä hirveän innostuneita kävelemisestä, niin karsittiin niitä suunnitelmia jonkin verran. Isosiskon toive oli käydä lelukaupassa, joten tallusteltiin kauppakeskukseen. Isosisko sai ostaa omilla rahoilla jotain, ja päätyi ostamaan muutaman pikku eläimen lisää kokoelmaansa. Kuljeskeltiin vähän kaupoissa, ostettiin pienet tuliaiset sisaruksille, vähän herkkuja hotellilla syötäväksi, käytiin parissa vaatekaupassa, ihmeteltiin Isosiskon uutukaista lukutaitoa ja mentiin syömään Raxiin (Isosiskolla on nykyään vähän hankaluuksia syömisen kanssa, mutta tuolla sekin sai jotain alas -siis yllättävän hyvin tilanteeseen nähden). 

Molempia alkoi väsyttää (mä olin valvonut jo monta yötä yskimässä tuntikausia ja Isosiskolla meni edellisiltana myöhään), joten päätettiin painua hotellista nauttimaan. Hotelli-ilta meni herkkuja syödessä (etupäässä mä), telkkaria katsellessa (molemmat), neuloessa (mä), väritellessä (Isosisko, joka sai pienen värityskirjan hotellista hotellipuuhaksi) ja jutellessa niitä näitä. Oli oikein kiva olla vaan Isosiskon kanssa kahdestaan. Ei jaksettu lopulta käydä edes saunassa.

Hyvin nukutti. Aamulla nautittiin hotelliaamupalasta (Isosiskokin söi! JEs!) ja mahdollisuudesta katsoa telkkarista lastenohjelmia sängyssä. Junailtiin takaisin kotiin päin. Pipanainen oli kummitätinsä kanssa meitä junalta vastassa. Vietettiin vielä yhteistä aikaa Pipanaisen ja sen kummitädin kanssa, syötiin yhdessä ja mentiin yhdessä messuun iltapäivällä.

Pipanaisella oli ollut tosi kivaa yökylässä. Olivat askarrelleen, piirrelleet, leikkineet, lukeneet, leiponeet ja vaikka mitä. Äitiä ei ollut tullut ikävä (se ikävä iski sitten kesken pyhäkoulun) ja hyvin oli nukuttanut. Mukavaa, että oli noin hyvä kokemus!

 Häitäkin oli kummitädin kanssa suunniteltu

6.10.2015

Syyskuun kirjasato

Syyskuussa luin:

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Monessa lehdessä on tätä kehuttu, mutta täytyy sanoa, että ei ollut kyllä mun kirja ollenkaan. Joissain kohdissa pidin kirjailijan käyttämistä sanonnoista yms, mutta kokonaisuutena en pitänyt. En ole inhorealismin ystäviä (ja siksi esim. kovasti kehutun David Nichollsin kirjoista en ole kummoisemmin pitänyt yhdestäkään), en löytänyt yhtymäkohtia omaan elämääni, eikä kirja vetänyt mukanaan. Loppuratkaisu oli muistaakseni kyllä hyvä.
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Mukavan erilainen romaani. Kirjan idea oli "mitä jos". Samaa tarinaa kerrottiin moneen kertaan erilaisina versioina. Tykkäsin tosi paljon, vaikka kirja oli niin pitkä ja niitä eri versioita niin monta, että lopussa aloin jo mennä sekaisin, mitä päähenkilön aiemmassa elämässä oli käsillä olevassa tarinassa tapahtunut. Mutta ehdottomasti suosittelen, oli kiva erilainen lähestymistapa ja tarinakin vetävä.

Anitta Kaitajärvi: Hillankukkanyrkki
Arvostan sitä, että kirjassa haluttiin tuoda esiin Lapin sotaa ja inkeriläisten pakkosiirtoja Neuvostoliittoon. Kirjana tämä ei kuitenkaan ollut mun mielestä kovin kummoinen. Ei erityisen hyvin kirjoitettu tarina, liikaa päähenkilöitä ja päätähuimaavan epäuskottava juoni, mutta ihan sympaattinen kirja jollain tapaa. Luulin omakustanteeksi.
Alice Munro: Kerjäläistyttö
Alice Munro on yksi mun suosikkikirjailijoista, mutta Kerjäläistyttö ei kyllä ollut erityisen hyvä. Ei huonokaan (onkohan Alice Munro julkaissut mitään huonoa?), mutta vähän tylsä.
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Samaisen kirjailijan Hyvä aviomies oli musta ihan ok, enkä suurta lukuelämystä tältä odottanut. Mustat valkeat valheet ylitti kuitenkin odotukset. Kirja oli hyvin kirjoitettu, ajoittain varsin humoristinen, laittoi ajattelemaan, käsitteli tärkeitä aiheita ja olipa vielä uudenlainen rikostarinakin. Imaisi mukaansa ja luinkin melkein yhdeltä istumalta (myös siksi, että lainan eräpäivä oli tulossa vastaan). Suosittelen ehdottomasti!

21.9.2015

Absurdi ajatuksenjuoksu

Mä rakastan lasten kanssa elämisen absurdiutta (hyvää absurdiutta, en niitä hetkiä, kun saadaan täysin käsittämätön raivari jostain, jota toinen on ehkä saattanut ajatella tms). Keskustelut lasten kanssa on usein ihan mahtavia.

Pipanainen: "Äiti minä haluaisin meille lemmikiksi kanin."
Minä: "Mä tiedän kulta, mutta meille ei tule mitään lemmikkiä."
Pipanainen: "Kani olis kiva, ja sitten kun me kyllästyttäis hoitamaan sitä niin me voitais syödä se."
Poikanen alkoi laulaa: "änis ittuu maassa, kokkuen, kokkuen, jänönen, jänönen, ei yttään yppele, yppää pois, yppää pois, YPPÄÄ POIS!"

Pipanainen lauloi (kovaa) koko matkan päiväkodista kotiin. Muutama sata metriä ennen kotia takapenkiltä kuului: "äiti voisitko laittaa musiikkia, ettei mun tarttis koko ajan laulaa!"

Poikanen lauloi: "iipikää, iipikää! Iipikää, iipikää!"
minä: "Onko toi joku oikea laulu? Missä laulussa hiivitään?"
Pipanainen lauloi: "Hiipikää, hiipikää, kissan ohi hiljaa, ettei kissa herää..."
minä: "Ihan uusi laulu mulle, ootteko te laulanu tota päiväkodissa?"
Pipanainen: "ei, mä keksin se nyt."

Ja vielä Pipanaiselta: "äiti, mä laitan valot pois! Mä haluan säästää sähköä, niin että sitä riittää teille isin kanssa vielä sitten kun te ootte vanhoja!"

31.8.2015

Heinä-elokuun kirjoja

Mun kirjojen listaus on vähän lipsunut, ja jokunen heinä-elokuussa luettu hömppäkirja on jäänyt merkitsemättä listaan. Mutta eipä ne olekaan kovin kummoisia olleet. Tässä nyt sitten näitä muita.

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt
Aikuisten satuja. Just sellaisia oikeita satuja, joissa tapahtuu ihan outoja asioita oudolla logiikalla, kuten perinteisissä saduissa kuuluukin. Virkistävän erilainen kirja.

Maeve Binchy: Italian illat
Perus-Binchyä. Ihan mukava leppoisa mökkilukeminen. Oikeat ihmiset saavat toisensa, pahikset rupeavat hyviksiksi jne.

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Tänään kotona-blogin suosituslistalta bongattu. Tykkäsin kyllä, vaikka aika ennalta-arvattava olikin. Oli kumminkin sellainen kirja, johon oli mukava uppoutua. Suosittelen ehdottomasti muillekin romantiikan ystäville :)

Vainio-Korhonen&Lahtinen: Lemmen ilot ja sydämen salat
(Minkähän takia mä kirjaan asiakirjoista yleensä vaan kirjoittajien sukunimet?) Historiatietoa suomalaisten rakkausasioista ja avioliitoista keskiajalta nykypäivään. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen oli, kannattaa lukea.

Audrey Magee: Sopimus
Tätä oli suositeltu useammassakin lehdessä. Kirja kertoo nuoresta parista, jotka toisen maailmansodan natsi-Saksassa solmivat järjestetyn avioliiton. Oli kyllä hirmuisen hyvä, mutta mä vähän petyin, kun jostain syystä olin etukäteen saanut sen käsityksen, että kirjassa olisi ihan toisenlainen loppu. Aika realistinen ja julmakin oli, että jos olet jo oman kiintiösi ihmisten todellista luontoa jne saanut täyteen, niin jätä väliin.

Jeremy Archer: Kane ja Abel
Kälyn mies (voiko sitäkin sanoa langoksi?) tätä mulle suositteli, ja voin jakaa suosituksen eteenpäin. Pitkä, paksu ja monipolvinen tarina kahden miehen elämänkohtaloista ja niiden kietoutumisesta toisiinsa. Kiinnostava ja hyvä kaikessa kliseisyydessään. Ehdottomasti kannattaa lukea. 

30.8.2015

Töiden aloitus

Kaksi viikkoa töitä ynnä muuta takana. Älyttömän väsyttävää ja rankkaa!

Laskin, et mulla on töissä opeteltavana suunnilleen 130 nimeä. Osaan jo yli puolet. Töissä on ollut kivaa, hurjan rankkaa ja pientä ammatti-identiteettikriisiäkin on ollut ilmassa. Mutta tykkään. Huomaa olleensa 2,5 vuotta poissa, kun kaikki oppilaat on uusia, ei enää oikein itse muista miten on asioita aiemmin opettanut ja ihan tavallinen työnteko tuntuu vaan hirmuisen väsyttävältä. Plus että tietysti sain hoidettavakseni samat ylimääräishommat kuin aiemmin, vaikka olin vähän toivonut pääseväni niistä eroon. 

Isosiskolla alkoi koulu. On tykännyt koulusta ja iltapäiväkerhosta kovasti. 2,5km koulumatkaan neiti saa kotiin päin tullessa tuhrautumaan parhaimmillaan puolitoista tuntia, kouluun päin menee 45min. Hän ottaa nämä asiat hyvin rauhallisesti. Äidillä meinaa mennä hermot lapsen aamutoimien vierestä katsomisessa. Kesken pukemisen kun voi tulla mieleen järjestellä vaikka ponnareita puolisen tuntia. Mitähän siitä sitten tulee, kun mulla ens jaksossa on kahdeksan aamuja ja Isosisko joutuu hoitamaan aamuhommansa itsenäisesti. Nythän mulla alkaa opetus joka päivä yhdeksältä, joten oon voinut pienemmät hoitoon vietyäni kipaista vielä kotona katsomassa, että Isosisko on saanut aamutoimet hoidettua (tai siis että ei ole saanut) ja joinain aamuina se on saanut kyydin osalle koulumatkasta. 

A-äännettä ovat harjoitelleet lukemaan. Matematiikkaakin on ollut, ja liikuntaa. Toki lukujärjestyksessä on myös ympäristötietoa, uskontoa, musiikkia, kuvista ja käsitöitä, mutta ilmeisesti osa niistä alkaa vasta ensi viikolla. Vanhempainiltakin oli jo, ja huomenna mulla on vanhempainvartti, vaikka vähän itsekin hämmästelen, et mitä juteltavaa tässä kahdessa viikossa on ehtinyt tulla... Huomennahan se nähdään :)

Pipanainen on tykännyt hirmu paljon olla hoidossa. Ainut hankaluus näin vanhemmat näkökulmasta on se, että kun Pipanainen (joka jätti päiväunet pois yli 2 vuotta sitten) nukkuu hoidossa päikkärit, niin illallahan se sitten jaksaa kupata kymmeneen tai ylikin. Muut lapset simahtaisi siinä 7-8 paikkeilla (Isosisko jo seiskalta, Poikanen kahdeksan jälkeen). Ja kun Pipanainen valvoo kymmeneen, niin kyllä on vaikea saada se kiskottua aamulla seitsemän tienoilla sängystä. Kauheaa kiukkuilua ja itkemistä on aamu. Ja varmasti on päiväuniaikaan väsynyt tyttö, varsinkin kun unta haetaan yli tunti. Siinähän se kierre sitten on valmis... Isosiskon kanssa meillä oli aikanaa tosi rankkaa nää nukkumisjutut, oikeastaan koko sen vuoden, mitä se ehti olla päivähoidossa ennen Poikasen syntymää. Tuntui, että koko elämä pyöri yhden nukkumisten ympärillä. Toivottavasti Pipanaiselle syntyisi jonkinlainen parempi rytmi.

Poikaselle ensimmäinen kunnon hoitoviikko oli rankka. Ei olisi millään halunnut mennä, tuntui tietysti päivät pitkältä ilman äitiä. Aamulla kun sanoin, että mennään päiväkotiin, se lähti karkuun. Sitten sain väkisin pukea kengät karjuvalle ja kiemurtelevalle lapselle, kantaa sen väkisin autoon, kuunnella huutoa koko automatkan, kantaa sen väkisin sisään ja käsipesujen ym rutiinien jälkeen lykätä sen yhä täyttä kurkkua huutavana hoitajan syliin, ettei se karkaisi mun perään. Kyllä tuntui pahalta! Mutta onneksi viime viikko meni jo paremmin. Pieniä ikäväitkuja vaan tirautteli ja oli sitä mieltä, että päiväkodissa on kivaa. 

Näin ne uudet rutiinit alkaa muodostua. Nää pari ekaa viikkoa on kyllä menny silleen, että kun mä tulen töistä puhkiuupuneena, niin haen pienet hoidosta ja ootellaan Isosisko ip-kerhosta, ja sitten meillä on kotona uupunut äiti ja kolme väsynyttä lasta. Pinna kireällä ollaan kaikki, lapset riitelee ja äiti rähisee. Hirveän kivaa. Mutta jospa alkaisi pikkuhiljaa helpottaa, kun kaikki totutaan uudenlaiseen arkeen. Niin toivon.

12.8.2015

Päivähoidon alku.

Poikasella ja Pipanaisella oli tänään eka hoitopäivä. Lyhyt sellainen, vein ne aamupalalle hoitoon ja hain lounaan jälkeen. Poikanen vähän vakavana ja varuillaan jäi hoitoon, mutta kuitenkin ihan mielellään. Mä jännitin kovasti, miten se pärjää, onko ikävä ja saako syötyä jne. Mutta kun menin hakemaan, niin vastassa oli iloinen poika, jolla oli ollut tosi kivaa. 

Yhtään ei ollut ikävöinyt, eikä tarvinnut edes pehmoleluaan turvaksi. Ruoka oli maistunut sekä aamupalalla että lounaalla ja hyvin oli sujunut kaikin puolin. Poikanen itse kertoi päivästään, että "puuo yvää, maito yvää, eepä yvää. Kivaa oli. Heihei äiäkoti, uomenna ähdään!" Puuro oli tehnyt sen verran hyvän vaikutuksen, että kun juteltiin siitä, miten huomennakin on päiväkotipäivä, ja kun mä sanoin, että mitähän sä huomenna päiväkodissa teet, hän suunnitteli: "taas ota yvää puuoa. Leikin montaa autolla." Siinähän sitä onkin tekemistä seuraavalle muutaman tunnin päivälle.

Mahtavaa, että oli noin hyvä alku! Perjantaina pitäisi sitten jäädä päiväunillekin, kun mulla on jo ihan pitkä kunnon työpäivä. Saa nähdä, ottaako se sitten koville, tai tuntuuko kurjalta, kun se jossain vaiheessa hoksaa, että hoidossa pitääkin olla viitenä päivänä viikossa... Mutta silti, mahtavan hyvä alku!

Pipanaisella oli myös ollut hirmuisen kivaa hoidossa. Ryhmässä on joku uusi poika, joka on kiva, ja nyt Pipanaista on vähän pohdituttanut, että pitäisikö sittenkin mennä sen uuden pojan kanssa naimisiin ja hylätä nykyinen sulhanen, jonka kanssa on jo vuosi häitä suunniteltu. Mahtavia nää pienten pohdinnat! :)

Sillä välin kun pienet oli hoidossa, mä kävin vähän työpaikalla, Isosisko mukanani. Kasasin kirjoja jo valmiiksi ryhmille, etsiskelin kadonneita opeoppaitani, ja muutakin 2,5 vuoden poissaolon aikana paikkaa vaihtaneita tavaroita, opettelin uuden sähköpostin käyttöä ja muuta sellaista pientä. Huomenna olisi tarkoitus myös käydä töissä; lupasin esitellä koulua naapurin vaihtarille, ja sitten jos saisin valmisteltua ekan koulupäivän jutut ja tiistain tunnit, niin olisin tyytyväinen. Lukukausisuunnitelmia ja sellaisia olenkin jo kotona miettinyt, ja käynyt läpi vanhoja ja vielä vanhempia työpapereita (niissä olisi kyllä vielä järjesteltävää aika lailla). Nyt alkaa tuntua tosi kivalta päästä taas töihin.

32v

Täytin eilen 32 vuotta. Tässä vaiheessa elämää syntymäpäivä ei valitettavasti oikeuta minkäänlaiseen erityiskohteluun: lapset riitelee ihan yhtä paljon ja kotityöt pitää samalla lailla hoitaa kuin tavallisenakin päivänä. Niinpä eilisenkin ohjelmassa oli kolme koneellista viikattavaa pyykkiä, kaksi koneellista pestävää, yhden ison maton pesu, viinimarjojen poimimista, siivousta, imurointia sekä tietysti kaikki jokapäiväiset ruoanlaitot, tiskihommat, kakkapyllyn pesut ynnä muut. 

Mutta sain mä onnitteluja sentään :) Mun mummo soitti jo edellisenä päivänä vuosittaisen "onkos nyt sinun vai siskosi syntymäpäivä"-puhelun (meillä on syntymäpäivissä 10 päivän ero, eikä mummo ole ikinä ihan varma, kummin päin ne menee. Se hänelle suotakoon, kun ikääkin on jo 86 vuotta). Päivän sekaannus johtui siitä, että mummo oli Roseniuksen saarnateksteissä päivän edellä :)

Tytöt askartelivat mulle (ihan omasta aloitteestaan) nätit kortit ja yhdeltä rakkaalta ystävältä sain aivan ihanan synttärilahjan: lupauksen viedä mut elokuviin! En olekaan käynyt elokuvissa ainakaan kahdeksaan vuoteen, muuta kuin lasten kanssa lastenelokuvia katsomassa. Perhe ja muutama kaveri muisti laittaa viestin ja ainakin äidiltä ja anopilta on jotain lahjusta luvassa joskus.

Ja olin mä leiponut itselleni synttärikakuksi mutakakun, ja välipala-aikaan söin sitä niin paljon kuin huvitti. Eli paljon. (Tänä aamuna olikin sitten vatsa niin sekaisin, että. Hyvä minä)

Oikeasti olen kyllä tosi kiitollinen siitä, että mun syntymäpäivä oli just sellainen kuin oli. Että nyt, 32-vuotiaana, mulla on elämässä kaikki hyvin. Mulla on aviomies, joka ei ehkä muista syntymäpäivää, mutta kantaa vastuunsa arjesta ja kaikesta ja on ihan mahtava, kolme ihanaa lasta, joiden sotkuja siivota* ja riitoja ratkoa, koti siivottavaksi, piha viinimarjoineen hoidettavaksi, kivaan työhön paluu edessä ja oonpa vielä tervekin. Mitä muuta enää voisi kaivata?

Onhan tässä toki kaikenlaisia kiemuroita ja kriisejä ollut ja tuleekin. Parisuhde, äitiys, lastenkasvatus, oman pään sisältö, talousasiat jne jne ei ole aina helppoja ja mutkattomia, enkä todellakaan koe kaikessa onnistuneeni. Mutta noin yleisesti ottaen elämä on aika ihanaa. Kiitos Herralle siitä! :)


* Eilen ne keksi tehdä hiekkalaatikkoon vesipuiston. Ensin ne leikki mutakylpyä, ja sitten vesipuisto. Vesipuistossa oli myös liukumäki, josta Poikanen oli selvästikin moneen otteeseen laskenut. Voinette arvata, miltä näyttää lapsi, joka on laskenut hiekasta rakennetussa vesiliukumäessä :D Mä olin kyllä suunnilleen tietoinen niiden puuhista, mutta annoin puuhata, koska piti saada viinimarjat poimittua, ja koska musta oli ihanaa, että ne keksi kivaa puuhaa, jossa kaikki kolme voivat olla samassa leikissä. Sotkun voi aina siivota.

11.8.2015

kymppisynttärit

Tänään on muuten täsmälleen 10 vuotta siitä, kun perustin ekan Hippuja-blogini. Huisaa, vuosikymmen bloggausta!

Hiput on ollut salasanan takana jo pitkään, kun musta ei alkanut enää tuntua mukavalta kirjoittaa melko tunnistettavasti. Mulla on ollut ajatuksena siirtää pikkuhiljaa ne vanhat kirjoitukset sieltä tänne (koska tykkään itse lukea myös vanhoja juttuja), mutta se projekti on vielä ihan alullaan. Jos joku joskus kiinnostuu ja haluaa lukea vanhoja juttuja, vaikka Isosiskon ja Pipanaisen vauva-ajoista, niin huhuilkaa kommenttiboksissa, mä laitan kyllä edellisen blogin osoitteen ja salasanan :)

10 vuotta. Vau.

6.8.2015

Tänään.

Ah näitä meidän muksuja! Vaikka olen sata kertaa päivässä menettämässä hermoni niiden keskinäisiin riitoihin, niin kyllä vaan ne tuottaa mun päiviin myös huumoria, useimmiten tahattomasti.

Tytöt ovat opettaneet Poikasta sanomaan "kamoon beibi", kuulemma, koska mummi sanoo aina niin (terkkuja vaan anopille!). Poikanen melkein osaa. Meillä kuljeskelee 2,5-vuotias nuorimies, joka hokee "haloo beibe" pilke silmäkulmassa ja odottaa haleja palkaksi.

Juteltiin tyttöjen kanssa keräilyharrastuksesta. Isosisko on keksinyt alkaa kerätä pieniä lelukoiria. Pipanainen mulle selvitti, mitä hän keräilee: "no tietystikin timantteja ja jalokiviä ja kultaa. Koska niitä voi löytää maasta ja ne kimaltaa ja minä tykkään niistä." Toistaiseksi Pipanaisen kokoelma koostuu muutamasta kivestä, jotka ilmeisesti neidin itsensä silmissä ovat kimaltavia :)

* * *

Käytiin tänään Poikasen kanssa ylimääräisessä neuvolassa. Puhe- ja painokontrolli on käynnin syy. Puhetta tosin ei tarvinnut sen enempää ihmetellä, kaveri kun juttelee jo 5-sanaisilla lauseilla (puoli vuotta sitten siis sanavarastossa oli kymmenkunta sanaa), vaikka toki puhe on vielä epäselvää ja sanoita puuttuu kirjaimia. Mutta kehittynyt niin hyvin, ettei tarvitse sitä puolta surra.

Painoa sille ei sitten vaan millään tule. Tänään mitat oli 95,5cm ja 11,8kg. Puolessa vuodessa oli tullut onneton 800g painoa ja painokäyrä laskenut entisestään. Terkkarin kanssa aiheesta juttelimme ja molemmat arveltiin, että todennäköisesti laihuus johtuu ihan vaan siitä, että kaveri on varsin valikoiva ja pieniruokainen. Terkka laittoi meidät kuitenkin vielä lääkärille, kun sattui lääkäripäivä olemaan. Lääkäri tuli samaan lopputulokseen. Sovittiin, että käydään marraskuussa uudelleen punnituksella, ja jos vielä käyrä laskee (tai jos kaveri alkaa syödä, mutta silti käyrä ei nouse), niin sitten aletaan selvitellä, josko taustalla on diabetes, keliakia, kilpirauhanen tai muu. Nyt vaan yritetään saada se syömään (mitähän siitäkin sitten päiväkodissa tulee...?)

Käytiin kaupungilla ostamassa Poikaselle hoitoreppu, saappaat ja kasvunkansio. Ynnä ruokaa ja muuta perustarviketta. Oli rasittava reissu, tytöt nahisteli koko ajan. Onneksi Mies haki ne ja ruokaostokset kun pääsi töistä ja mä sain käydä yksin apteekissa. Päivän oma aika :)

4.8.2015

Päiväkoti, jalkapallo ja vaipattomuus

Olipa kiva päivä tänään!

Mentiin aamulla tutustumaan päiväkotiin. Pipanainen pääsi uuteen ryhmäänsä leikkimään. Se oli ihan tohkeissaan kavereiden näkemisestä ja siitä, että sai valita itse oman lokeronsa ja tunnuskuvan siihen. Poikanen oli lähtenyt innolla päiväkotiin, mutta kun näytin sille, mistä ovesta mennään Poikasen ryhmään, niin se oli sitä mieltä, että mennään kotiin. Ihan mukisematta se kumminkin tuli mun kanssa, vaikka oli kenkiä riisuessa, tossuja pukiessa ja käsiä pestessäkin vielä sitä mieltä, että mennään kotiin. 

Paikalla oli vaan 4 muuta lasta ja kolme aikuista, joten rauhallista oli. Poikanen leikki ihan kivasti, mä istuskelin tarkoituksella vähän kauempana. Parin minuutin välein se kävi tarkistamassa, että onhan äiti varmasti paikan päällä. Ulkonakin ehdittiin vähän olla ja se oli Poikasesta kivaa, vaikka vähän muksahtikin ja parista rystysestä lähti nahka. 

Mutta sitten kun lähdettiin kotiin ja päästiin autoon, alkoi itku. Poikanen itki sellaista ihmeellistä hätäitkua varmaan puoli tuntia. En tiiä, oliko sitten kuitenkin vähän ollut jännää päiväkodissa käyminen. Veikkaan, että se oli jännittänyt, et milloin äiti häviää, kun me ollaan juteltu aika paljon siitä, että päiväkodissa ollaan ilman äitiä. No, mennään maanantaina uudestaan tutustumaan ja ensi viikon keskiviikkona alkaa sitten tositoimet. 

Isosisko oli hyvin pärjännyt kotona sen reilun tunnin, joka me oltiin pois. Mutta oli sitäkin jännittänyt sen verran, että kun tultiin kotiin, siltä pääsi itku. 

Poikasen nukkuessa pelailtiin Isosiskon kanssa Othelloa. Voitin toisen pelin, toisen Isosisko voitti (no, en pelannut kovin tosissani, mutta toisaalta en kuitenkaan neuvonut sitä). Iltapäivällä oltiin pihalla, kun oli nätti ilma. Syötiin välipalakin ulkona.

Mulla on oikea ranne jostain syystä kamalan kipeä (ei siis kannattaisi kauheasti tännekään kirjoitella) ja kun en voinut tehdä mitään hommia, mihin tarvisin kättä, meni iltapäivä ja ilta aika pitkälti Poikasen kanssa jalkapalloa pelatessa. Se on tosi kivaa! Ensinnäkin Poikanen on tosi kannustava. Se huutaa aina kun mä potkaisen, et "hyvä veto! Jes!" ja käy halaamassa usein. Toisekseen kun Poikasen tarkoituksena on potkia pallo mahdollisimman hankaliin paikkoihin (mielellään ison kuusen tai ruusupensaan alle), joista ei mielellään paljain varpain ja shortseissa käy kömpimässä, nousee jopa mun kilpailuvietti sen verran, että juoksen ihan tosissani pallon perässä. Lisäbonarina pidettiin usein Poikasen kanssa viinimarjansyöntitaukoja. Onkin niin makeita mustat viinimarjat, etten muista noin makeita syöneeni vuosiin. Melkein kuin mustikoita popsisi. Pitäis vaan saada ne kohtapuoleen kerättyä.

Pidin Poikasta ilman vaippaa. Se istuu kyllä nätistä potalla, mutta ikinä sinne ei tule mitään. Ajattelin, että nyt kun kerrankin on lämmin päivä, niin saa olla ulkona alushoususillaan. Olen kuvitellut, että märät housut tuntuisi Poikasesta sen verran inhalta, että se mieluummin pissaisi pottaan (koska se osaa kyllä pidättää, se on huomattu). Kissanmintut, lapsi leikkii ihan tyytyväisenä märissä pöksyissä, ei ne haittaa sitä ollenkaan! Sitten kun sanon sille, että onkos sulla tullut pissat housuun, se toteaa vaan iloisena, et "oosut ääkänä" ja jatkaa hommiaan. No, ollaanpa kumminkin harjoiteltu :)

Mies tuli töistä yhdeksältä. Sama eilen. Tässä pääsee vähän yh-fiiliksiin taas. 

Ai niin ja alustavat lukujärjestykset oli tullu. Mä kun niin olen stressannut Isosiskon pärjäämistä aamuisin, no nyt voinkin huokaista helpotuksesta. Mulla on nimittäin ekassa jaksossa joka päivä yhdeksän aamu! Tää on tosi poikkeuksellista, yleensä mulla on ollut pikemminkin joka päivä kahdeksaan ja aika reikäiset lukujärjestykset (siitä kyllä tykkään, musta on kiva, että päivässä lomittuu opetus ja suunnittelu. Opetus on niin intensiivistä, että 6-7 tuntia sitä yhtä kyytiä ilman yhtään hyppäriä on aika rankka päivä). Nyt ei ole yhtään ainutta hyppytuntia, paitsi tiistaina tuplahyppäri ennen iltapäivän yt-aikaa. Tunnit loppuu joka päivä kahdelta tai kolmelta. Yritän pitää lasten hoitopäivät suhteellisen lyhyinä, joten varmaan mun täytyy opetella tekemään töitä myös kotona, tai sitten ruveta supernopeaksi ja -tehokkaaksi, jotta voin hakea pienemmät hoidosta kolmelta. Katsotaan, miten tää alkaa tästä rullata.

Mutta siis aivan mahtava juttu nuo yhdeksän aamut! Nyt voin vähän katsoa Isosiskon päälle, kun se lähtee kouluun ja vaikka sillä olis kympin aamu, niin se ei joudu kovin pitkään olemaan yksin kotona. Olen tosi huojentunut.

3.8.2015

Miehen viimeiset lomapäivät

Isosiskon leirin ja Pipanaisen lomamatkan jälkeen oltiin taas vaan pari vaivaista päivää kotona ennen seuraavaa reissua. Nyt oli mun ja Miehen vuoro viettää vähän laatuaikaa kahdestaan. Kohde oli niinkin eksoottinen kuin yhden yön reissu Tallinnaan :)

Anoppi tuli jo edellisenä iltana meille yöksi. Me lähdettiin Miehen kanssa hullun aikaisin aamulla ajamaan kohti Helsinkiä, ja sillä välin kun puolitorkuksissa laivalla pohdittiin, että miksi ihmeessä ei otettu hyttiä, missä olisi voinut näppärästi nukkua aamupäivätorkut, oli anoppi hoitanut lasten aamuhommat, pakannut ne autoon ja huristellut niiden kanssa mummilaan.

Me ei tehty mitään erityistä Tallinnassa. Oltiin molemmat aika väsyksissä, joten vähän kaupoissa kiertelyä, vähän syömistä, vähän museoita, siinäpä se. Kiva oli olla kahdestaan. Kotiin tultiin yöllä, joten oltiin sovittu, että haetaan lapset seuraavana päivänä vasta. Saatiin siis kaksi yötä ihan kahdestaan, mahtavaa! Pidemmäksi aikaa en vielä Poikasta raski jättääkään (2 vuotta - 2 yötä tuntuu olevan sille ihan riittävä aika olla vanhemmista erossa). 

Torstaiaamuna päätettiin lähteä ostamaan meille pesukone ja liesi. Edellinen pesukone oli ostettu 11 vuotta sitten häämatkalta paluuta seuraavana päivänä (havaitsin taloyhtiön pesukoneen mahdottomaksi käyttää ja kieltäydyin viemästä meidän pyykkejä kummankaan vanhemmille pestäväksi), ja se oli ensimmäinen yhteiseen kotiin ostettu isompi asia. Viimeiset pari vuotta pesukone oli ollut vähän epäluotettava, se valutti aina vähän vettä lattialle ja jännittävien äänien valikoima oli melko laaja. Pari viikkoa sitten se alkoi pitää ihan karmeaa ujellusta suurimman osan pesuohjelmasta, ja mua alkoi toden teolla pelottaa, että se joko syttyy tuleen tai laskee kaikki vedet lattialle tms. Katsottiin parhaaksi hankkia uusi ennen kuin jotain todella ikävää sattuu.

Uunissa taas oli puolisen vuotta ollut selvästi ongelmia, se ei lämmennyt tarpeeksi (uuni väitti lämpötilaksi 200, uuniin asetettu lämpömittari näytti siinä vaiheessa 122), välillä sitten taas poltti leipomukset, mitä nyt milloinkin. Että sillekin oli todellinen tarve.

Saatiin pesukone ja uuni ostettua. Ehdittiin kotona vielä vähän tehdä pihahommia ennen kuin Miehen vanhemmat toi lapset kotiin. Oltais me ne voitu hakeakin, mutta anoppi ja appi nyt toivat, niin sai Mies isänsä kanssa laittaa pesukoneen kuntoon. Lapsilla oli ollut mummilassa tosi kivaa.

Perjantaina olikin sitten ihan kauhea kiukkupäivä. Kyllä taas huomasi, että lapsilla oli ollut ylimääräistä ohjelmaa ja vähän vanhempiakin ikävä. Se kaikki sitten purkautui oikein huolellisena kiukutteluna, tyhmien tekemisenä ja riitelemisenä perjantaina. Mutta sellaista se elämä joskus on. 

Mä kävin perjantaina työpaikalla hakemassa avaimet ja juttelemassa vähän niitä näitä parin työkaverin kanssa. Tämä viikko on nyt vielä enimmäkseen lomaa (oon mä jo vähän suunnitellut ensi lukuvuotta), ensi viikolla meen parina päivänä töihin tekemään suunnittelutöitä (ja teen kotona minkä ehdin) ja ensi viikon perjantaina alkaa varsinaisesti työt. Huisin jännää, kivaa, pelottavaa, innostavaa!

Lauantaina aamu näytti nätiltä, joten päätettiin tehdä vielä yksi retki ja lähdettiin Lahteen. Jos ikinä kesällä lasten kanssa Lahden suunnalla liikutte, niin käykää ihmeessä Launeen perhepuistossa ja Yli-Marolan kotieläinpihalla. Molemmat ovat ilmaisia, sijaitsevat ihan lähellä toisiaan, ja varsinkin toi perhepuisto on ihan tosi super paikka! Siellä me käytiin jo mun lapsuudessa, ja aina vaan mä ihastelen sitä, että niin kiva ja hyvin hoidettu paikka on todellakin täysin ilmainen!

Sää ei nyt sitten kuitenkaan oikein suosinut, oli kamalan kylmä. Oli meillä kyllä takit mukana, mutta tuntui, että olisi pitänyt olla pipot, hanskat ja vaikka välihousutkin. Jätettiin auto perhepuiston parkkikselle ja käveltiin kotieläinpihalle. Lapset kovasti ihastelivat oikeita eläimiä, Poikanen varsinkin oli ihan tohkeissaan lehmistä, aasista, poneista, lampaista ja pikku kileistä. Tytöt ihastelivat myös pieneläimiä (marsuja ja sellaisia).

Perhepuistossa sitten syötiin eväitä ja leikittiin. Pipanainen uskalsi jo laskea isoimmistakin liukumäistä (ja ne on isoja!). Kaikkien lasten lempipuuhaa oli (jälleen kerran) veneiden uittaminen puroa pitkin. Poikanen juoksenteli innoissaan linnakkeen kaikkiin pimeisiin nurkkiin (ja mulla oli siinä aikamoinen vahtiminen). Lasten liikennekaupungissa tytöt innostuivat potkulaudoista, Poikanen polkuautosta, jota se ei osannut polkea. Useampi tunti siellä vierähti, ja oltais oltu varmaan pidempäänkin, mutta alkoi palella (varsinkin vanhempia, jotka eivät juosseet pää kolmantena jalkana kiipeilytelineestä toiseen tai potkutelleet potkulaudalla) ja Poikanen oli ihan rättiväsynyt, eikä malttanut nukahtaa rattaisiin. Lähdettiin siis kotiin, mutta pysähdyttiin vielä matkan varrella ostamaan Isosiskolle koulureppu.

Tänään Mies palasi töihin. Tai no, kurssille, jota sillä kestää jouluun saakka. Mutta kumminkin. Me ollaan vietetty lasten kanssa kotipäivää kivojen kotipuuhien merkeissä. Huomenna käydään tutustumassa Poikasen kanssa päiväkotiin. Jännittävää! Äsken kaivelin Poikaselle ja Pipanaiselle sopivan kokoiset päiväkotitossut, hyvä niissä oli ilmeisesti tepastella.

2.8.2015

Lisää kesälomakuulumisia.

Oltiin edellisenä iltapäivänä tultu Itä-Suomen reissulta kotiin, kun jo seuraavana aamuna kukonlaulun aikoihin lähdin viemään Isosiskoa mummolaan. Isosisko ja saman ikäinen serkkupoikansa pääsivät mun vanhempien kanssa Partaharjulle Kipinä-suurleirille pariksi päiväksi. Partaharjun suurleirihän järjestetään joka neljäs vuosi (välivuosina on hiippakuntien omia leirejä), ja tänä vuonna osallistujia oli muistaakseni 1800. Leirit on Suomen poikien ja tyttöjen keskuksen järjestämiä, ja PTK taas on ikivanha kirkon varhaisnuorisotyön järjestö. Jo mun pappa oli PTK:n (taisi olla kyllä silloin vaan poikien järjestö se) toiminnassa mukana, ja mun isä on ollut lapsesta asti. Isä oli nyt taas leirillä ainakin puolittain töissä.

Sekä minä että Mies ollaan oltu noilla leireillä pariin otteeseen sekä leiriläisenä että isosena (ja itseasiassa tutustuttu siellä, tai oikeasti tutustuttu uudestaan, mutta Mies ei muista sitä ekaa tutustumista ollenkaan. Mikä onkin ehkä ymmärrettävää, koska ekan tutustumisen aikoihin mä olin 12-vuotias ja Mies 13-vuotias. Uusi tutustuminen tapahtui Partaharjun Suunta-leirillä kesällä 1999. Ei sinkoillut kipinöitä, paitsi mun suunnalta vähän kiukkuisia), ja niistä on jäänyt tosi hyvät muistot. Oli ihana, että Isosisko nyt pääsi leireilemään, toivottavasti päästäis sitten neljän vuoden päästä koko perheellä.

Vein siis Isosiskon mummolaan, josta matka sitten jatkui Isosiskolla serkun ja isovanhempien kanssa leirille. Vähän jännitti Isosiskoa etukäteen, vaikka oltiin kyllä harjoiteltu kaikenlaisia leiritaitoja (teltassa nukkuminen, astioiden tiskaaminen, puukon käyttö). Mä lähdin Isosiskon vietyäni takaisin kotiin. Kiva pieni neljän tunnin aamuajelu tuli siinä tehtyä.

Kahden päivän päästä kotiin noudettiin innostunut leiriläinen, jolla oli ollut hirveän kivaa koko ajan, ja joka on siitä lähtien (nyt siis jo reilun viikon) joka päivä puhunut, miten "leirillä me...". Ihana, että oli ollut onnistunut leiri! Leirillä oli ollut monenlaista ohjelmaa, kerätty/vaihdettu erilaisia helmiä nauhaan, veistelty kaikenlaista, seurattu erilaisia esityksiä, suoritettu monenlaisia tehtäviä, syöty ulkona ja tiskattu itse, käyty asioilla Bajamajassa, nukuttu teltassa, syöty paljon jätskiä, esiinnytty Istuvat ämpärit -leiriorkesterin joukoissa... Itsekin kokemuksesta tiedän, että Partaharjun leireillä ei tule tylsä, ja laadukasta ohjelmaa on vähän joka makuun. 

Sillä välin kun Isosisko oli leirillä mä tein Pipanaisen kanssa pienen "matkan" kahdestaan. Olin jo alkuvuodesta luvannut tytöille, että teen jossain vaiheessa kummankin kanssa yhden yön reissun ihan kahdestaan. Useimmiten liikutaan porukalla ja tuntuu, että aina mennään sen pienimmän ehdoilla.

Pipanaisen toiveet matkalle oli, että käydään lelukaupassa ja leikkipuistossa. Koska Pipanainen ei ole kovin innokas pitkien matkojen matkustaja, päätin että ei mennä kovin kauas. Ja koska lomabudjetti alkoi olla jo jotakuinkin käytetty, kysyin Pipanaiselta, tykkäisikö se olla yötä hotellissa, jossa saa itse tehdä aamupalan (ei mitenkään johdateltu kysymys...). Tykkäsihän se ajatuksesta kovastikin, joten Omppuhotelliin siis.

Mentiin junalla kaupunkiin. Poikanen oli meidän mukana, koska kun se kuuli puhuttavan junasta, se halusi kovasti mukaan, eikä raskittu sitä hupia siltä kieltää. Miehen ja Poikasen matka oli siis samaan suuntaan mummilaan, Mies ajoi sitten autolla ja tuli hakemaan Poikasen junalta. Poikanen ei edellisestä (vuoden takaisesta) junailusta tietenkään mitään muistanut, ja se oli ihan tohkeissaan, kun pääsi junaan. Pitäisi muistaa useammin mennä jonnekin junalla, vaikka se onkin kallista ja epäkätevää, koska se on kuitenkin lapsille kiva elämys. Ja siis eihän toi lyhyiden matkojen kulkeminen lähijunilla mikään iso sijoitus ole.

Pipanainen oli junassa jo niin konkaria, katseli maisemia jne. Poikanen istui vakavana kädet ristissä, teki huomioita maisemasta ja aina junan lähtiessä asemalta huusi kovaan ääneen "UNA KAKKAA TAAS!!!" (= juna matkaan taas). Saimme osaksemme katseita.

Mies tosiaan otti Poikasen kyytiin ja ne jatkoi autolla mummilaan. Mä ja Pipanainen suunnattiin kulkumme heti ekaksi sinne lelukauppaan, josta Pipanainen sai omilla rahoilla ostaa lelun (valitsi jonkun isosilmäisen pehmoelukan). Vähän muutakin osteltiin, mm. herkkuja illaksi ja pienet tuliaiset sisaruksille. Sitten mentiin ravintolaan syömään (ruoka oli ihan plaah, mutta paikka olikin valittu sen perusteella, että siellä oli lapsille leikkipaikka, mikä oli Pipanaisen mielestä oleellisen tärkeä kriteeri), ostettiin kaupasta banaania, karjalanpiirakkaa ja jogurttia aamupalaksi ja tallusteltiin hotellille.

Hotellilla Pipanainen halusi katsoa telkkaria sängyssä (harmi vaan, Pikku Kakkosesta ehdittiin nähdä vaan viimeinen ohjelma), leikkiä uudella pehmolelulla, leikkiä äidin kanssa piilosta (haastavaa keksiä piiloja pienessä hotellihuoneessa!), vähän herkutella jne. Millään se ei olisi uskaltanut käydä nukkumaan, kun arveli, että ehkä huoneeseen voi tulla murtovarkaita tms, mutta nukahti se viimein. Mä sit vielä illalla vähän neuloin ja luin.

Olin suunnitellut seuraavaksi aamupäiväksi vähän enemmän tekemistä, mutta Pipanaista ei meinannut saada hotellilta pois millään. Se nukkui pitkään, katsoi sängyssä sen aamun lastenohjelmista, mitä ehti, söi aamupalaa, leikki lelullaan ja lopulta totesin, että antaa mun suunnitelmien olla. Pipanaisen reissuhan se oli, joten mitäpä mä sitä kiirehtimään. Lopulta lähdettiin leikkipuistoon. Aikansa leikittyään Pipanainen totesi, että hän haluaisi lähteä jo mummilaan. Lähdettiin siis odottelemaan bussia, odotellessa Pipanainen ehti vielä syödä jätskin. Bussissa sitä jännitti kovasti (tosi harvinaista herkkua millään julkisilla kulkeminen, kun ei niitä meillä päin oikein kulje), ja täytyy myöntää, että vaikka siitä on jo kolme vuotta, kun oltiin bussissa, joka kaatui, muakin pelottaa nykyään aina linja-autoissa. Bussiin kumminkin päästiin ja bussilla mummilaan.

Pipanaisen mielestä oli tosi ihana ja kiva matka. Tosi vähästä ja pienestä se lapsen ilo syntyy, itsestä tuntui, että eihän me oikein tehty juuri mitään. Mutta Pipanainen tykkäsi hirmuisesti, joten hyvä niin. Syksymmällä sitten joku reissu Isosiskon kanssa.

1.8.2015

Mökkimatkalla taas.

Keväällä mietittiin, mitä kukin haluaisi kesän aikana tehdä. Mies halusi mökkeillä ja toivoi, että ehdittäisiin tehdä kahdestaan joku pieni reissu. Minä halusin mökkeillä (eri mökillä kuin Mies) ja käydä yksinäni jossain (toki kannatin myös Miehen ehdotusta kahdenkeskisestä ajasta). Isosisko halusi päästä Linnanmäelle, mökille ja kummisedän luo yökylään (koko perheellä). Isosiskon oli myös jo aiemmin mun vanhemmat kutsuneet Partaharjun Kipinä-suurleirille kanssaan. Pipanainen halusi Muumimaailmaan ja mummolaan. Luojan kiitos, Poikanen ei osaa vielä esittää kesälomatoiveita.

Vähän on tehnyt tiukkaa saada kaikki toiveet mahdutettua kesään, kun Miehellä tosiaan oli tänä kesänä vaan kolme viikkoa lomaa. Se loma on nyt loppu, ja viimeiset kolme viikkoa ollaankin reissattu, näin jälkikäteen ajatellen vähän liikaakin. Olisihan se ollut kiva kotonakin olla, vaikka mä ja lapset sitä hupia ollaan tietysti saatu nauttia ihan riittämiin.

Lintsillä ja mummolassa käytiin jo ennen Miehen loman alkua. Samoin mökillä (sillä Miehen toivomalla) oltiin juhannuksena ja sitten viikonloppuna vähän ennen Miehen loman alkua. Loman alkajaisiksi suunnattiin Muumimaailmaan. Ehdittiin olla kotona välissä kokonaiset kaksi päivää, kun lähdettiin jo reissulle Itä-Suomeen toteuttamaan mun ja Isosiskon toiveita.

Ekaksi suunnattiin mun isän ja sedän mökille. Tuo on siis ollut aikoinaan mun isovanhempien mökki, ja mulle siksi rakas lapsuuden paikka. Paljon niitä lapsuuden paikkoja ei enää olekaan jäljellä, kun lapsuudenkoti on myyty ja suurin osa isovanhemmistakin jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. No toinen mummola on vielä, ja toisten isovanhempien mökkikin olisi, mutta siellä ei ole tullut käytyä vuosiin. Tälle mökille on vaan pakko päästä kerran kesässä nauttimaan olosta ja muistelemaan menneitä. Mulle on myös tärkeää, että mun lapsilla on joku kiinnekohta mun lapsuuteen.

Tällä mökillä on uusi mökki. Mun lapsuudessa siellä oli vaan sauna ja aitta, kun mökki oli palanut parikymmentä vuotta aiemmin. Mun pappa ei koskaan saanut aikaiseksi rakentaa uutta, joten mökki oli useamman kymmenen vuotta vaan saunapaikka (tai yövyttiin me teltassa/aitassa toisinaan), mikä ei kauheasti haitannut, koska silloinen mummola oli vaan puolen tunnin ajomatkan päässä. 

Muutama vuosi sitten isä ja setä kumminkin rakennutti uuden pienen mökin, ja nyt kelpaa olla.


Mökkisäät oli tän kesän mittakaavassa ihan hyvät, satoi vaan yhtenä aamupäivänä. Ulkonakin tarkeni pääosin ilman takkia. Pipanainen ui urheasti, ja Isosiskokin kävi kastautumassa. Mä seisoin laiturilla vahdissa ja mietin, hakisinko villapaidan vai en... Metsämansikoita oli tosi paljon, niitä lapset kovasti keräsivät.

Oltiin mökillä kaksi yötä. Mun vanhemmat tuli toisena päivänä seuraksi. Lapset saunoi mummon kanssa ja pappa paistoi nuotiolettuja. Oikeat nuotioletut on kyllä parhaita, ihan eri luokkaa kuin hellalla paistetut tai edes muurikkaletut. Isosisko harjoitteli puukon käyttöä hyvällä menestyksellä: syntyi makkaratikku ja monta puista "kynää". Isosiskolla kävi myös kalaonni, kahdella heitolla tuli kaksi isoa ahventa. Mies kalasti ihan kelpoisen hauen. 

Täytyy muuten kommentoida liittyen mun aiempaan tekstiin mökillä olosta: tällä mökillä ei iske herkkuhirmu eikä tule plösö olo. Varmaan siksi, kun mun lapsuuden perheessä ei ole ollut tapana napsia herkkuja koko ajan (eli mökille tullessa ei iske sellainen käyttäytymismalli päälle), ja koska olen täällä oikeasti mökillä (siis mökillisenä aikana) ollut vaan lasten kanssa, oon tottunut tekemään hommia. Sitä paitsi täällä ei ällötä tiskata, koska on kunnon altaat missä homma hoitaa, ja koska ei yleensä grillata tai syödä muuten rasvaista ruokaa. Miehen porukoiden mökillä tiskaaminen on musta hullun ällöttävää, koska siellä tiskit on usein tosi rasvaisia (grilliruoka) ja tiskaaminen tapahtuu vadeissa, mikä on hankalaa.

Mökillä oli kivaa ja oltais kyllä taas viihdytty pidempäänkin. Matka kumminkin jatkui Lappeenrantaan Isosiskon kummisedän luo. Sielläkin oltiin kaksi yötä, hyvin mahtui meidän viisihenkinen perhe ystävän kaksioon :) Vietettiin aikaa yhdessä ja oli kivaa. Ystävän asunnon vieressä on leikkipuisto, ja siellähän sitä oltiin useampaan otteeseen. Poikanenkin osasi jo ekan käynnin jälkeen toivoa "iikki uistoon ennään!" Keskimmäisenä päivänä mä kävin lasten kanssa pikavisiitillä mun siskonperheen luona (asuvat samalla suunnalla), jotta miehet sai kahdenkeskistä sotapeliaikaa (ne pelaa jotain sotalautapeliä aina kahdestaan). Ehdittiin toki käydä porukalla myös hiekkalinnoilla, vaikka tänäkin vuonna lapsia kiinnosti hiekkalinnat (tai veistoksiahan ne on) olemattoman vähän. Pomppulinna, minijuna ja valtava hiekkalaatikko oli hitit tälläkin kertaa. Ihana oli nähdä taas rakasta ystävää. Lapset olisivat mielellään jääneet taas kylään pidemmäksikin aikaa.

Lappeenranta on kanssa mun lapsuudenmaisemia, kun tosiaan siellä oli lapsuudessa mun mummola. Joku kerta pitäisi viedä lapset linnoitukselle Majurskan kahvilaan, siellä me käytiin joka kesä mummon ja papan kanssa vähintään kerran. 

Lappeenrannassa kannattaa muuten muidenkin vierailla, kuten kuvasta näkyy, siellä on ainutlaatuinen matkailuvaltti: Suomen ainoa kauppa! :D



Kotimatka kesti kolmisen tuntia. Mikäpä siinä oli autossa istuskellessa, lapset söi eväitä ja katsoi dvd:ltä Robin Hoodia. Mä söin eväitä ja neuloin. Oon niin kiitollinen siitä, että Mies ajaa mielellään (mäkin ajan mielelläni, mutta vielä enemmän mielelläni neulon ja syön).


17.7.2015

Muumiterveiset!

Käytiin parin päivän reissulla Muumimaailmassa. Tytöt ovat sitä jo tovin toivoneet, ja nyt ajateltiin että mennään tänä kesänä, kun voi olla että Isosiskoa ei enää muumit kauaa kiinnosta. Edellisen kerran ollaan käyty silloin kun mä odotin Poikasta, eli kolme vuotta sitten.

Koska meiltä on Naantaliin monen tunnin ajomatka, järkevimmältä tuntui yöpyä Turussa. Meidän mielestä yksi päivä muumeja olisi riittänyt ihan hyvin, mutta kun Sokos-hotelleissa oli taas tarjous, jossa sai yhden päivän lipun hinnalla kahden päivän liput, niin hyödynnettiin sitten sitä. Tiistaina lähdettiin aamusta kotoa, käytiin Turun kautta (hakemassa ne rannekkeet hotellilta) ja oltiin Muumimaailmassa yhden maissa. 

Poikasen ensimmäinen elämys oli linja-automatka parkkipaikalta Muumimaailman lähellä olevan puiston laidalle. Rassukka ei ole koskaan tainnut päästä linja-auton kyytiin, kun ei meillä päin sellaisia kulje (paitsi koulukyydit). Nyt se hihkui innoissaan bussin takapenkillä "inna-auto ähtee! Inna-auto ähtee!!" ja sitten myöhemmin "eillä ollaan! Eillä ollaan!" :)

Mitäpä tuosta Muumimaailmasta nyt sanoisi. Ikinä enää en ainakaan halua mennä sinne heinäkuussa! Aivan karmea ryysis oli, hyvä kun eteen päin pääsi. Tosin kyllä iltaa kohden, ja seuraavana päivänä heti aamusta, oli vähän väljempää. Mua jotenkin ärsyttää Muumimaailmassa se, et musta tuntuu, että siellä on joissain jutuissa haluttu päästä vähän turhan helpolla. En tarkoita sitä, että pitäisi olla monimutkaisia vempaimia tms. Nytkin lasten suosikkeja, muumien halailun lisäksi, oli veneiden uittaminen, hiekkalaatikot, riippukeinut yms. Ja musta se on huippua, että Muumimaailmassa on just sellaista tavallista tekemistä lapsille. 

Mutta sitten siellä on myös aika paljon sellaista, jota voi vaan katsella. Esim. joku Hemulin koti, Nipsun maja, Niiskun verstas, Nuuskamuikkusen teltta yms. Lasten pitäisi saada tehdä, ei vaan katsoa, ja aika pienellä vaivalla sinne saisi jotain tekemistä. Ehkä ne katseltavat on sitten tarkoitettu japanilaisille aikuisturisteille :)

Tänä vuonna siellä oli uutena Muumipeikon rakentama talo, joka oli aika kamala. Siis ei talo itsessään, mutta sen talon aktiviteettina oli kierreliukumäki, ja ylös johti tosi jyrkät portaat. Liukumäkeen oli tietysti pitkä jono, ja talon yläkerta (pieni tasanne siis) oli tungokseen asti täynnä lapsia. Muutaman lapsen näinkin sieltä tulevan mukkelis makkelis portaita pitkin alas. Näin äidin silmin aika riskialtis paikka...

Mutta kyllä meillä siis oli ihan kivaa. Toisena päivänä oli vähän turha enää mennä, kyllä se paikka oli päivässä nähty, mutta mentiin nyt kun lapset halusivat (ja se ei maksanut meille ylimääräistä). Tytöt tykkäsivät halata muumeja, ja niiden mielestä Emma-teatterin esitykset oli hirmu hauskoja. Poikanen vähän yllättyi muumeista, mutta tykkäsi niistä kovasti ja oli ihan mukana niitä halimassa. Vesileikit oli tietysti myös Poikasen mieleen. Kaikkein parasta Muumimaailmassa oli kuitenkin sen mielestä Mörön luola, josta lapsen sai pois vaan väkisin raahaamalla :)

Oli kiva reissu, paitsi hotelli-ilta meni lapsilta ihan kiukutteluksi (ja aikuisiltakin). No, olivat niin väsyneitä jännän päivän jälkeen, että ihmekös tuo. Muuten oli mukavaa.

Eilen käytiin poimimassa mansikoita. 13kg saatiin saalista. Suurimman osan pakastin, yhden kattilallisen keitin hilloksi. Toinen samanlainen satsi olisi hyvä saada vielä pakkaseen, mutta katsotaan nyt, miten käy, ehditäänkö. Huomenna pitäisi suunnata mökkiloman viettoon...

13.7.2015

Mummolaa ja muutakin

Ollaanpa oltu menossa. Viimeisen kahden viikon aikana olen käynyt lasten kanssa kahteen otteeseen mun vanhemmilla (jonne siis ajomatka n. 2 tuntia suuntaansa). Ekalla kerralla juhlittiin mun veljen valmistujaisia ja siskonpojan synttäreitä. Oltiin kaksi yötä mummolassa ja jatkettiin siitä sitten vielä viikonlopuksi Miehen porukoiden mökille. Tuohon ekalle reissulle osui ne tämän kesän melkeinpä ainoat pari lämmintä päivää. Oli ihan kiva mummolareissu, vaikka mummo olikin vielä töissä, mutta siskon ja sen lasten kanssa puuhailtiin niitä näitä ja päästiin käymään rannallakin (ekan kerran tänä kesänä, jääköhän ainoaksi kerraksi). Poikanen oli ihan pitelemätön vedessä, se hukuttautuisi kyllä alle puolessa minuutissa, jos ei olisi joku koko ajan pitämässä tiukasti kädestä kiinni. Tytötkin kyllä nauttivat vedestä. 

Mökilläkin oli kiva olla vähän lämpimämmällä säällä. Käytiin kirjakyläpäivillä (josta löytyi hyvä saalis, ei liikaa kirjoja, mutta muutama löytö kumminkin), syötiin lettuja, neuloin, aika sama kaava kuin mökillä muutenkin. 

Kaksi päivää oltiin välissä kotona, ja sitten mä suuntasin taas lasten kanssa mummolaan. Nyt oli mummollakin loma alkanut, ja todettiin, että tää oli ainut ajankohta, kun ehditään mummolareissulle enää tänä kesänä. Mukavaa oli olla. Mä tulin Poikasen kanssa jo perjantaina kotiin, tytöt jäivät vielä yhdeksi yöksi.

Meillä oli Miehen kanssa perjantaina 11-vuotishääpäivä. Lahjominen meni tänä vuonna ihan putkeen: mä olin ostanut Miehelle muutaman sählypallon, Mies osti mulle rannekellon :D Meillä ei siis ole yleensä tapana ostaa mitään hääpäivälahjoja. Tai no, Miehellä ei ole. Enkä mäkään siitä mitään paineita ota. Tänä vuonna nyt Mies jostain syystä halusi antaa mulle jotain isompaa, mä taas menin samalla kaavalla kuin aina (paitsi viime vuonna kun oli kymmenvuotishääpäivä), ja ajattelin ilahduttaa sitä jollain pienellä ja tarpeellisella. Hääpäivää ei sen kummemmin juhlistettu, mitä nyt syötiin karkkia ja katsottiin elokuvaa digiboksilta, kun oltiin saatu Poikanen nukahtamaan.

Lauantaina mun vanhemmat toi tytöt kotiin. Ne oli käyny retkellä äidin mökillä (pitkä juttu, mutta äiti sattuu omistamaan pienen mökin keskellä ei mitään. Mökistä eniten kertoo ehkä se, että kun edellinen omistaja yritti sitä vuosia sitten myydä, korkein tarjous mökistä tontteineen oli 1000€) ja toivat peräkärryllisen polttopuita. Polttopuiden tilalle lastattiin kärryyn meidän pihalta kamala mosaiikilla päällystetty kaivonrengas, jonka porukat vei toiselle mökille nuotiopaikaksi. Kaivonrenkaan saaminen kärryyn vaati kolmen miehen ja kahden naisen ponnistelut, en tiiä, millä pelillä isä ja mun setä on sen mökillä saaneet kärrystä alas ja metsäistä rinnettä rantaan... Isä teki hommia pihalla raivaussahan ja moottorisahan kanssa. Vanhemmat lähti tosiaan siitä sitten kaivonrenkaan kanssa vielä kolmen tunnin ajomatkalle toiselle mökille, ja sieltä illalla kotiinsa. Niiden päivä kului enimmäkseen autolla ajeluun.

Eilen vietettiin ihan tavallista kotipäivää. Olin lauantaina siivonnut, ja ilolla ajattelin, että ihana kun koti on siisti. No, sitten Miehen porukat tuli illalla käymään, ja saatiin inspiraatio, että nytpä toteutetaan Isosiskon toivoma oma huone. Isosiskolle oli oma huone luvattu jo aikoja sitten (mutta aiemmin ajatus yksin nukkumisesta ei tuntunut hänestä mukavalta, ja sovittiin, että saa huoneen sitten kun haluaa), ja nyt neiti itse halusi huoneen saada. Illan ohjelmassa oli siis Isosiskon huoneen tyhjentäminen (sekä aikuisten että lasten romppeista), parvisängyn siirto lastenhuoneesta Isosiskon huoneeseen, kahden kirjahyllyn vaihto huoneiden välillä ja yhden pienen kaapin kasaus Isosiskon huoneeseen. 

Siinähän se ilta vierähti, lopputuloksena oli huonekalut oikeilla paikoillaan ja aivan järkyttävä sotku, kun kaikki tavarat yhdestä kaapista, huoneen lattialta (Isosiskon huoneessa oli siis lattialla kasa erinäisisistä kaapintyhjennysprojekteista jääneitä kamoja yms) ja kahdesta kirjahyllystä oli pitkin eri huoneiden lattioita. Sekä lastenhuone, että Isosiskon huone tietysti ne kauheimmat kaaospesät...

Tänään onneksi Mies vei lapset suolle luontoretkelle, mä sain pari tuntia siivous- ja järjestelyaikaa. Isosiskon kanssa myöhemmin järkättiin sen huonetta. Vieläkin on tavaraa vaikka kuinka paljon pitkin poikin. Lasten kamppeet kyllä löytää paikkansa, mutta sitä mä en vielä tiedä, mihin sijoitan kaiken aikuisten tavaran... No, meidän tietsikkahuone on jo valmiiksi kamalassa kaaoksessa (nyt vielä enemmän, kun sinne kuljetettiin kamppeet Isosiskon huoneesta), ja mä olen päättänyt asennoitua tähän projektiin niin, että kunhan jouluksi saadaan siistiksi :)

Miehellä alkoi loma. Kolme viikkoa on kesälomaa tänä vuonna hänellä, ja se kolmeviikkoinen onkin aika hyvin ohjelmoitu. Tarkoitus olisi reissata Muumimaailmassa, mökillä, yhden kaverin luona, Isosiskolla on leiri ja sillä välin mä ja Pipanainen tehdään kahdestaa pieni reissu, Miehen kanssa käydään kahdestaan Tallinnassa, ja jos jaksetaan, niin vielä toisella mökillä. Paljon ei ehditä kotona olla, mutta kyllä mä silti haaveilen, että ehtisin kotipäivinä ommella verhoja ja pestä mattoja. Katsotaan. Onneksi Miehen loman jälkeen on vielä viikko meillä muilla lepäilyaikaa ennen kuin elokuun toisella viikolla alkaa Poikasella ja Pipanaisella päiväkoti (hui miten jännittää Poikasen päivähoidon aloitus!), mulla työt ja elokuun puolivälin jälkeen sitten myös Isosiskolla koulu.


30.6.2015

Kesäkuun kirjat

Sari Katajala-Peltomaa & Ville Vuolanto: Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla
Varsin kiinnostava teos, jossa tosiaan kuvattiin, millaista oli lapsuus ja lasten arki antiikissa ja keskiajalla. Tykkäsin.



Helen Keller: Elämäni tarina
Helen Kellerin omaelämäkerta, tosin muistaakseni Helen Keller oli kirjoittanut tän tosi nuorena, ja iso osa saavutuksista oli vielä saavuttamatta. Oli kyllä ihan kiinnostava, mutta ei mikään kirjallinen mestariteos. Ja tietysti olisi ollut kiinnostava lukea pidemmältikin kuin elämän ekat reilu parikymmentä vuotta. Mutta onhan Helen Kellerin elämä aika erikoinen, ja nainen itse pystyi ihan uskomattomiin saavutuksiin, että jos jostain tän käteenne saatte, niin lukekaa toki!



Riikka Pulkkinen: Raja
Tämä oli meillä lukupiirikirjana. En oikein tiedä, tykkäsinkö vai en. Vähän ehkä sekä että. Mä olen muuten huomannut, että luen pääasiassa käännettyä kaunokirjallisuutta, ja jostain syystä suomalainen kaunokirjallisuus tuntuu usein jotenkin vieraalta. Ihan kuin käännetty teksti soljuisi paremmin. Kumma, koska kuvittelisi, että se olisi toisin päin, että käännetty teksti tuntuisi tönkömmältä kuin suoraan suomeksi kirjoitettu. Tässäkin huomasin monessa kohdassa ajattelevani, että tän lauseen voisi muotoilla paremminkin. Mutta ei tää nyt huono kirja ollut missään nimessä.



Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin
Kesti hetken, ennen kuin kirja imaisi mukaansa, mutta sitten se imaisikin varsin tiukasti. Arvasin kyllä hyvissä ajoin, mitä salaisuutta kohti kirjassa mennään, mutta ei se haitannut. Tästä kirjasta tykkäsin tosi paljon. Lisäpisteitä siitä, että kirjan suomalainen henkilö oli melko uskottavasti suomalainen (tiedättekö, kun yleensä ulkomaisissa kirjoissa suomalainen on joku Sven Svensson, joka on niin epä-suomalainen, että päätä särkee).




Maeve Binchy: Illallistarinoita
Maeve Binchyn kirjat on sellaisia leppoisia hyvän mielen kirjoja, joissa hyviksille käy hyvin ja paha saa palkkansa, eikä siinä matkan varrellakaan ole kovin tiukkoja tilanteita tai mitään raakoja kuvauksia tms. Niin tämäkin. Tämä oli yksi mun kirjahyllystä poistetuista kirjoista, ja nyt se päätyy seuraavaksi mun äidille ja sieltä mökkikirjastoon. Oikein sopivaa luettavaa mökille, kun ei tarvi aivojaan vaivata, ei herätä levottomia mielikuvia pimeällä, eikä muutenkaan jää mieleen pyörimään. Mukava kirja silti.



Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Ihan mukavasti kirjoitettua perus-hömppää, suosittelisin kaikille chick litin ystäville.




Kate Morton: Hylätty puutarha
Tässä toinen kirja, josta en oikein tiedä, pidinkö vai en. Tai pidin kyllä, tarina oli kiehtova (joskin taas kerran arvasin jo hyvissä ajoin tapahtumien kulun), mutta vähän häiritsi, kun rinnakkain kuljetettiin montaa tarinaa, vähemmällä olisi saanut päätarinasta mukaansatempaavamman. Puoliväliin luin kirjan yhdessä hujauksessa, mutta sitten kun arvasin päätarinan lopun (mä olen varmaan lukenut liikaa, kun arvaan aina kaikki salaisuudet), niin alkoi ärsyttää, että eikö siihen loppuun päästä millään. Mutta oli tämä silti hyvä kirja, kannattaa lukea!

28.6.2015

Kiva kesäviikko :)

Olipa mukava päivä taas. Mukavia päiviä on kyllä nyt ollutkin (no, muutama vähemmän mukava ilta ja hankalia aikuisten asioita siinä välissä) tällä viikolla monta. 

Tiistaina oli mukava leikkipuistopäivä.
 
Keskiviikkona oli mukava päivä kun käytiin kummipojan synttäreitä juhlistamassa. Olispa ihana, jos sais kaikki rakkaat ystävät lähelle asumaan, niin voisi nähdä useammin!

Torstaina oli kiva tavallinen kotonapuuhailupäivä.

Perjantaina oli mukava päivä, käytiin ostamassa pari alevaatetta lapsille (ja mä itselleni, tehoshoppailin puolessa tunnissa kahdet rintsikat ja neuletakin).

Eilen oli mukava päivä. Tuossa kylällä oli paikallisen S-marketin järkkäämä kyläkauppapäivä, jonka tiimoilta kaupan liepeillä oli muutamia myyntikojuja, paloauto esittelyssä, seurakunnan järkkäämänä kaikenlaista puuhaa, ja hevosajelua halukkaille. Käytiin koko perheen voimin siellä, tytöt pääsi pienelle hevosajelulle (mikä oli tietysti niistä ihan hullun kivaa ja jännää) ja Poikasesta parasta taisi olla jalkapallon potkiskelu seurakunnan puuhapisteellä. Vähän kastuttiin kotiin päin kävellessä. Saatiin kotona siivoiltua ja muuta sellaista pientä.

Tänään tehtiin retki Linnanmäelle. Ollaan siellä jo kolmena kesänä käyty erinomaisen edullisella reissulla: omat eväät ja ilmaislaitteet, niillä mennään. Lapsille riittää vielä toistaiseksi oikein hyvin ilmaislaitteiden tarjonta (ne voit muuten tsekata täältä) ja rattaiden alakorissa kulkee näppärästi iso kassillinen evästä, niin ei tarvi tuskailla ylikalliiden ruokien kanssa. Oli tosi kiva päivä, varsinkin kun saatiin Miehen vanhemmat vielä mukaan. Oltiin paikalla heti Linnanmäen auetessa, ja ekan puolitoista tuntia sai vaan kävellä laitteesta toiseen, yhtään ei ollut jonoja. Poikanenkin uskaltautui (tai ei siltä kysytty, vietiin vaan, mutta ei se vastaankaan pannut) pariin kesyyn laitteeseen, ja oli sen mielestä "jännää, taas. Kivaa, taas. Jännää, taas. Kivaa, taas." :)

Sen ekan puolitoistatuntisen mä kuljin lasten (tai siis enimmäkseen tyttöjen) kanssa laitteesta toiseen (kun mahdun niihin paremmin kuin Mies), paitsi tietysti niihin laitteisiin en mennyt, mihin tytöt uskalsi mennä keskenään. Se riittikin mulle, joten oli kiva kun isovanhemmat saapui paikalle ja sen jälkeen tytöt valitsi mieluummin laiteseurakseen ukin ja mummin. 

Viisi tuntia oltiin, ja pidempäänkin olisivat tytöt ainakin jaksaneet, mutta Poikanen skippasi päiväunet ja alkoi olla tosi väsynyt, ja muutenkin todettiin sitten, että parempi on lähteä pois kun kaikilla on vielä kivaa. Ja kotimatkassakin tietysti kestää aikansa. 

Mutta oli tosi onnistunut päivä. Kotona väsytettiin vielä lapset laittamalla kahluualtaaseen vettä, että saivat polskia.

23.6.2015

Leikkipuistopäivä

Tänään oli kiva päivä.

Sitä en olisi aamulla uskonut, viime yön unisaldo kun jäi sekä omasta syystä (en saanut unta, kun oli liikaa mietittävää) että Poikasen ansiosta (hän kukkui klo 24-03.30) pariin hassuun tuntiin (3.30-6.50). Tautisen paljon väsytti aamulla, tuntui etten pystyssä pysy ja olo oli karmea. Mutta kyllähän se siitä, kunhan käyntiin pääsi.

Olin luvannut lapsille, että mennään aamupäiväksi leikkipuistoon. Meiltä on tuohon kylän leikkipuiston reilu 2km, ja suunnitelma oli ottaa eväät mukaan, jotta voidaan olla leikkimässä ihan ajan kanssa (ja koska Pipanainen oli toivonut eväsretkeä leikkipuistoon). 

Yhdeksän aikoihin oltiin lähdössä. Rattaisiin oli pakattu Poikasen lisäksi eväät, hiekkaleluja, varavaippa ynnä muut, mitä nyt kannattaa lasten kanssa kuljettaa mukana (unohdin kyllä aurinkorasvan ja laastarit). Päästiin kotipihasta ehkä kymmenen metriä, kun huomasin, että rattaista on rengas puhki. Onneksi ei ehditty pidemmälle!

Eihän siinä, kamppeet ja lapset autoon. Harmitti, että jäi liikunta saamatta, mutta autolla kulkeminen helpotti kyllä meidän aikatauluja tän päivän osalta. Leikkipuistossa oli kivaa, oltiin alkuun yksikseen, mutta kyllä sinne tuli lopulta aika paljon porukkaa. Kaksi tuntia jaksettiin puuhailla (mikä on aika hyvin, tuo on aika pieni leikkipuisto kuitenkin) ja eväät maistui. Kyllä taas huomasi, että vähällä vaivalla ja olemattomalla rahallisella panostuksella (tässä tapauksessa eväät ja tilkka bensaa) saa tarjottua lapsille mukavia hetkiä. Oli kuulemma ihan tositosi kivaa käydä leikkipuistossa eväiden kanssa.

Kotona pistin Poikasen nukkumaan ja tiukkaa teki, etten olisi itsekin uuvahtanut. Hetken lueskelin kirjaa, kun tuntui, ettei mitään jaksa. Mutta mulla oli sovittu tapaaminen iltapäiväksi, joten yhden aikaan herättelin Poikasen (ehti nukkua tunnin) ja lähdettiin. Matkan varrella käytiin vaihtamassa neljä kahvipakettia kahteen makuupussiin, hyvä kauppa :)

Tytöt pääsi Pipanaisen kummitädin luo helmikoruja askartelemaan siksi aikaa kun mä Poikanen seuranani kävin tapaamisessa lähettisihteerihomman tiimoilta. Hetki ehdittiin mekin Pipanaisen kummitädin luona piipahtaa, kun pitikin lähteä kohti kotia (oli yksi ihminen tulossa katsomaan mulla myynnissä olevaa kantoliinaa. Ei tullut kauppoja). 

Iltapäivä meni kotipuuhissa, oltiin ulkona, pesin pyykkiä jne. Miehen tultua kotiin kävin yksikseni vähän kävelemässä.