31.7.2019

Viimeiset lomapäivät

Mulla alkaa ensi maanantaina työt. Missään nimessä en haluaisi mennä töihin, mutta eihän sille nyt enää mitään mahda. 

Mulla on ensinnäkin tosi paljon tunteja nyt alkavana lukuvuonna. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa miettiä, et olisko ollut mahdollista olla osittaisella hoitovapaalla tms. Toki mulla työ on sellainen, että en mitään vapaapäiviä kuitenkaan saisi, mutta olisipahan ollut vähemmän tunteja. Keväällä kävin juttelemassa tunneista, ja olin varautunut siihen, että kaikki haluaa tunteja ja mä voin sanoa, että meen minimillä mielelläni. Yllättäen tilanne olikin se, että meillä on yksi opettaja meidän aineryhmässä vähemmän, joten kaikille tulee tunteja paljon. Eli pitkiä päiviä on tiedossa ja se harmittaa.

Olisi ollut ihana saada olla kotona vielä vuosi, koska nyt olisi alkanut se "helppo" vuosi. Siis siinä mielessä, että tuollainen puolitoistavuotias on jo niin iso, että sen kanssa on aika leppoisaa ja helppoa olla, on selkeä päivärytmi, mutta siitä pystyy kuitenkin vähän joustamaan. Lapsen kanssa voi puuhailla ja leikkiä kaikenlaista jne. Jos vertaa siis vauvavuoteen.

Bonari menee hoitoon ihanalle perhepäivähoitajalle meidän naapuriin. Siitä en silleen ole huolissani, mutta kyllä mua silti surettaa, kun pienelle tulee 7 tunnin hoitopäivät. Jos olisi niitä tunteja vähemmän, niin olisi ehkä pystynyt pitämään jonkun päivän lyhyempänä. 

Isommilla lapsilla on paljon harrastuksia ja illat on aika täysiä. En tiedä, miten onnistun hoitamaan työt, kodin hommat, harrastuskuljetukset ja vielä viettämään aikaa lasten kanssa. Niin ja miehen. Ja omakin aika olisi tarpeen. Toki kotihommia tekee mies ja lapsetkin ja miehen kanssa jaetaan harrastuskuskauksia, mutta siltikin. Kun ihan näin kotona ollessa on ollut täystyöllistetty olo ihan ilman töissäkäyntiäkin. 

Kyllä kai se siitä alkaa sitten sujumaan. Mutta nyt ahdistaa. Myös ahdistaa se, että jos meille ei vaikka enempää lapsia tule, niin kotiäitivuodet on nyt mahdollisesti lopullisesti tässä. Oon nauttinut kotona olemisesta paljon, varsinkin näistä kahdesta viimeisimmästä pätkästä (ekojen lasten kanssa sitä arkea vaan eli, eikä osannut ajatella, miten toisenlaista on arki lasten kanssa, kun itse käy töissä).

Että töihinpaluustressiä on ilmassa. Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, ne me vietetään mökillä. Yritän olla ajattelematta töitä.

3 kommenttia:

  1. Näin jälkikäteen musta tuntuu, että päiväkotirumba on ollut kaikkein pahinta äitiydelleni. En muista yhtä ainoata aamua, jolloin herääminen ja lähteminen olisi ollut oikein onnellista, vaan aina oli vähän kiire. Ja sama taas iltapäivällä, kun on väsynyt töistä ja kiirehtii päiväkodin portille.

    Voi, kun olisinkin saanut aloittaa työt myöhemmin aamupäivästä, niin meidän aamutorkut lapset olisi voineet nukkua vähän pidempään. Nyt tuo vaihe on meillä ohi, kun molemmat ovat koululaisia.

    Mun äitiyden kulta-aikaa on ollut se, kun olin joko itse äitiyslomalla tai sitten kun mies oli koti-isänä ja minä töissä. Se kiire loisti silloin poissaolollaan.

    Olen täällä käynyt kysymässä joskus kolmannesta/neljännestä lapsesta kokemuksia, en muista millä nimimerkillä, mutta kuitenkin. Kerron nyt sen verran, että vauvakuume on yhä ajoittain, ja sydän kaipaisi kolmatta, mutta minulla on vaativa asiantuntijatyö, ja tiedän, että tuo kolmaskin lapsi menisi sitten päivähoitoon (voisin olla kotona max 2 vuotta). Sitä vaihetta en vieläkään oikein "sulata", vaan toivoisin, että siitä voisi jotenkin tehdä leppoisamman. Jos olisi varaa lastenhoitajaan, varmaan kolmas lapsi tuntuisi hyvältä ajatukselta. Päiväkoti on ollut ihan ookoo, mutta lasten kanssa se rento höntsäily on tosiaan kaikkein parasta, kuten kirjoititkin.

    Toivottavasti pääset kuitenkin nauttimaan samoista jutuista mitkä itselleni ovat olleet henkireikiä tässä elämänvaiheessa: lomat ja viikonloput. Tsmeppiä uuteen vaiheeseen :)

    -vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja fiiliksiä mulla on ollut töissäkäynnistä. Sitten harmittaa sekin, kun haluaisi antaa perheelle itsestään sen parhaan. Tosiasiassa käy niin, että töissä on pakko olla täysillä läsnä, ja kun töistä sitten tulee kotiin, perheelle on rippeet enää jäljellä. En tiedä, auttaisiko, jos yrittäisi vaan töiden suhteen rankasti laskea rimaa, mutta ei sekään vaihtoehto hyvältä tunnu. Kai tämä alkava lukuvuosi on nyt pakko mennä näin, mutta jos yhtään tuntuu liian raskaalta, yritän sitten miettiä seuraavaksi vuodeksi jotain muuta ratkaisua (ts. vähemmän töitä, vaikka en tiedä, miten se onnistuu, jos tunteja vaan on paljon). Töissäkäydessä myös kaikki omat menot tuntuu jotenkin pahalta, kun on ensin ollut työpäivän pois ja sitten on vielä illalla. Omia menoja mulla nyt ei viikolla yleensä ole, mutta silloin joskus kun on, niin niistä ei samalla tavalla pysty nauttimaan.

      Kiva, kun kerroit teidän lapsihaaveiden tilanteesta. Olen aina välillä miettinyt, millaiseen ratkaisuun olette päätyneet.

      Poista
    2. Olen tuo yllä oleva kirjoittaja, ja halusin tulla kertomaan, että odotan nyt ihan ihka oikeasti vauvaa, raskaus on pian toisella kolmanneksella. Monen vuoden harkinnan jälkeen. <3

      Poista