30.6.2013

Jämäjälkiruoka ;)

Mies ja tytöt sekä Miehen vanhemmat kävivät tänään poimimassa mansikoita. Reilu parikymmentä litraa mansikoita on nyt pakastimessa. Poimimiseen meni aikaa, mutta pakastamiseen ei. Mä pakastan marjat aina äidiltä oppimallani suurperhemetodilla, eli marjat kerätään jo valmiiksi ilman kantoja ja kotona vaan veitsellä suoraan ämpärissä vedellään ne palasiksi. Osa marjoista jää tietysti isommiksi ja osa on melkein soseena, mutta eipä tuo haittaa, harvemmin teen pakastemarjoista mitään, missä niiden kuuluisi näyttää nätiltä (eikä ne itse asiassa sulaneena näytä nätiltä kumminkaan). 

Tein sitten "ihan vaatimattoman jämäjälkkärin". Tai no. Mulla oli pakastimessa Isosiskon synttäreiltä yli jäänyt tumma täytekakkupohja (pieni), jääkaapissa juhannukselta yli jäänyt rahkapurkki ja toissapäivänä vanhaksi mennyt kerma sekä tyttöjen eiliseltä iltapalalta jääneitä mustikoita ja mansikoita (ne siis pakastimesta). Kaapissa oli myös pieleen mennyt pavlovapohja, sellainen, joka jämähti kiinni leivinpaperiin. 

Ei muuta kuin jämiä yhdistelemään. Tein siis pienen täytekakun, väliin mansikkahilloa, marjoja ja kermarahkaa. Päälle kermarahkaa, tuoreita mansikoita kokonaisena ja reilusti murusteltua marenkia. Tuli muuten hyvää! Kuka väittää, että tähteistä ei saa herkullista?


Isovanhemmat vei tytöt mukanaan mummilaan. Siellä saavat olla tiistaihin, ellei sitten satu ikävä iskemään sitä ennen. Nyt on kotona oudon hiljaista ja rauhallista. Saapas nähdä, mitä kaikkea tässä ehtii tehdä, kun on vaan yksi lapsi hoidettavana. 

Ensi viikolla olisi tiedossa myös matkailua mummojen kanssa, mökkeilyä ja siskonpojan synttärit. Ei tuu tylsää.

29.6.2013

Isosiskon isot murheet

Meillä on viime päivinä ollut huoli Isosiskosta. Viikonloppuna mökillä se itkeskeli illalla, mutta ei suostunut kertomaan, mikä itkettää. Tiistai-iltana kotona se itki ihan hysteerisenä yhteentoista asti illalla (siis ehkä tunnin tms). Kertoi, että itkee samaa asiaa kuin mökillä, mutta ei uskalla kertoa, mikä itkettää. Me Miehen kanssa yritettiin siltä kysellä kaikki vaihtoehdot läpi, mutta mitään se ei myöntänyt. No rukoiltiin siinä sitten asian puolesta, ja se meni sillä kertaa ohi. Keskiviikkoiltapäivänä Isosisko sai hepulin ruokapöydässä, ei pystynyt syömään eikä edes lähtemään pöydästä pois (sille käy joskus niin, kun se itkee, että ei pysty liikkumaan), itki vaan itkemistään. 

Mä aloin olla jo ihan tosi huolissani. Ajattelin, et sille on sattunut jotain tosi ikävää (joku kiusannut päiväkodissa tms) tai sit se on itse tehnyt jotain, mitä ei uskalla tunnustaa. Kun se tosiaan jankutti, ettei uskalla kertoa meille, mikä itkettää. Mutta kun kyseltiin, että onko joku tehnyt tai sanonut sille jotain, onko se itse tehnyt jotain, onko se nähnyt jotain, sattuuko jonnekin, pelottaako joku asia jne, niin ei mitään. Mietin, et pitää ensi viikolla Poikasen neuvolassa kysyä terkkarilta, et mitä tollaisen kanssa kuuluu tehdä ja kävin mielessäni läpi kaikkia psyykkisiä juttuja. 

No keskiviikkoiltana sitten leikittiin barbeilla, ja tuli siinä puheeksi dinosauruksen hampaat (dinosauruksen hampaathan on toki ihan normaali puheenaihe barbileikeissä). Isosisko sit siinä alkoi taas itkua tuhertaa, ja keksin kysyä, et pelkääkö se hampaan tippumista. BINGO. 

Kaikki ne itkut olikin vaan sitä, että Isosisko pelkäsi hampaiden heilumista ja ei uskaltanut kertoa sitä meille, koska se pelkäsi joutuvansa hammaslääkäriin. Yhtään hammasta ei vielä heilu, mutta siitä on nyt ollut puhetta, että viisivuotiaana voi alkaa jo heilua, ja päiväkotikavereilta on jo lähtenytkin. Mökillä oli luettu Miina ja Manu -kirjaa, jossa Manulta lähtee hammas ja se joutuu hammaslääkäriin, joten siitä tää kaikki ilmeisesti nyt sitten sai potkua.

(välihuomautus: sama hammaslääkäriä pelkäävä lapsi on ilmoittanut, että hän haluaa aikuisena saada reikiä hampaisiinsa)

No juteltiin tietysti siitä, että hampaiden heiluminen ja tippuminen ei satu, eikä niitä hampaita tarvi ottaa pois ennen kuin ne tipahtaa itsestään. Ja että ei tarvi mennä hammaslääkäriin. jnejne.

Helpotti, että isojen itkujen syy olikin tällä kertaa näin helposti hoidettavissa. Harmitti, että Isosisko ei uskaltanut kertoa meille. Tuntuu pahalta, että se pitää itselleen isoja asioita sisällään. Oon ite tosi samanlainen, ja tiedän miten raskasta on kantaa pelkoa ja ahdistusta, kun ei uskalla tai osaa kertoa niitä kenellekään. Oon nyt aikuisena harmitellut sitä, miten paljon juttuja jätin lapsena kertomatta vanhemmille, koska en vaan osannut niitä kertoa, ja toivoisin tosi kovasti, että osaisin omat lapseni kannustaa avoimuuteen. Huolettaa, että mitä sitten, kun tulee niitä kiusaamisia tai muita aikuisen näkökulmasta isoja murheita. Osaako ja uskaltaako se sitten kertoa meille? Nyt onneksi puhumattomuuden syynä oli vaan pelko lääkäriin joutumisesta, mutta miten Isosisko toimisi, jos vaikka joku kiusaisi ja kieltäisi kertomasta? No, tämä oli nyt ensimmäinen tapaus laatuaan. Tähän mennessä "en suostu kertomaan" -tyyppiset tilanteet on ollu sellaisia, et Isosiskon naamasta on nähnyt, että se on tehnyt jotain tyhmyyksiä, ja ollaan aina onnistuttu se totuuskin lopulta kuulemaan.

Että tällainen kokemus vanhemmuudesta tällä kertaa.

28.6.2013

Carrisfordin hienot neidit

Isosisko sai 5-vuotislahjaksi ensimmäisen barbinsa. Barbileikeistähän ei tule yhtään mitään, jos yhdestä barbista on tappelemassa kaksi lasta, joten mentiin tyttöjen kanssa autotallista kaivelemaan laatikkoa, jossa on mun vanhat barbit. Oon kaikki barbit säästänyt (paitsi yksi on jo edesmennyt) ja aika paljon vaatteita ja tavaroitakin. Semmoiset seitsemisentoista vuotta ovat barbit tarvikkeineen laatikossa viettäneet.

Joten pidemmittä puheitta, saanko esitellä: Carrisfordin neidit.

Carrisfordin sisarukset ovat hienokäytöksisiä ja sivistyneitä nuoria neitejä. He ovat välillä vähissä varoissa, toisinaan taas melkoisen varakkaita, joten ilmeisesti vanhemmilla on jonkinlaisia puuhia liike-elämässä. Sisaruksia on yhteensä kuusi, vaikkakin toiseksi nuorin on murheellisesti jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

 

Sisarusparven vanhin on Henrietta. Henrietta ja hirmuisen älykäs ja hänestä tulee isona vielä jotain suurta. Enemmän, kuin mitä alle kymmenvuotias keksii kuvitella. Erilaisten urotöidensä lomassa Henrietta aikoo mennä naimisiin ja saada pitkän liudan lapsia, joita hän aina hoitaa suurella rakkaudella ja kärsivällisyydellä. Kosijoita Henrietalla riittää, joten siitä puolesta ei tarvitse kantaa huolta.

Sain Henrietan kummitädiltäni lahjaksi, ja se oli lapsena rakkain barbini.


Seuraavana sisarusparvessa tulee Cindy. Cindy on lahjakas tanssija, mutta luonteeltaan valitettavasti melko itsetietoinen ja turhamainen. Siskoilla meinaa joskus mennä hermot Cindyn oikutteluun ja omilla saavutuksilla kehuskeluun. Cindy tulee niittämään mainetta ja kunniaa tanssijana, joten hänellä ei ole aikaa eikä kyllä haluakaan perustaa perhellä. Kosijoita Cindylläkin riittää, mutta hän keskittyy enemmän hauskanpitoon kuin avioliiton metsästykseen.

Cindyn muistan ostaneeni itse. Pikkusiskon kanssa ostettiin melkein samanlaiset barbit, varmaan oltiin jostain viikkorahoista kauan säästetty. Cindy on siitä kiva barbi, että sen kädet liikkuu hirmu hyvin ja tukka on helppo kammata.


Cindystä seuraavana on Wendy. Wendy on ihan pikkuisen vaan Cindyä nuorempi (välillä ne taisivat olla kaksosetkin, ainakin silloin kun ne nimesin). Wendy on kiltti tyttö, joka tykkää puuhastella kotona. Hän on ystävällinen kaikille, mutta ei varsinaisesti mikään välkky. Kasvettuaan aikuiseksi Wendy päätyy suuren maalaiskartanon rouvaksi.

Wendy oli alun perin hääbarbi. Saimme molempien pikkusiskojeni kanssa mummolta lahjaksi hääbarbit, joilla oli yllään hääpuvut ja jotka seisoivat jalustalla. Jalustassa oli nappi, jota painamalla alkoi soida häämarssi. Häämarssi ei ollut varsinaisesti mikään ilo korville, vaan ihan karseeta ujellusta ja meni vähän nuotin vierestä. Kiitos hääbarbin (ja pikkuveljeni, joka soitti parhaimmillaan kaikkia kolmea jalustaa -huom, niissä oli kahta eri häämarssia- yhtä aikaa tauotta) en vieläkään siedä niitä muutamaa häämarssia. Jalustoista yksi on vielä hengissä, mun vanhemmilla (sitä kuultiin viimeksi mun pikkuveljen häissä) ja jostain syystä olen vakuuttunut, että se on jomman kumman pikkusiskon, eikä mun siis todellakaan kannata ottaa sitä itselleni. Viimeksi mummolareissulla otin jalustasta patterin pois, kun Pipanainen tykästyi siihen vähän liikaa.


Neljäs neiti Carrisford on nimeltään Judith. Kuten näkyy, Judithin jalat ovat kokeneet ikävän kohtalon. Judithilla on pieni vauva, joten hänen aikansa kuluu useimmiten joko raskaana ollessa tai vauvaa hoitaessa. Judith onkin mitä lempein äiti. Hän laittaa mielellään ruokaa.

Äitiysbarbitkin ostettiin siskojen kanssa. Ne oli huonolaatuisia, jalat lähti heti saman tien. Saatiin kyllä liikkeestä uudet tilalle ja hyvitykseksi jotain äitiysbarbille sopivaa vaatetta (ovat selkeästi muita leveämpiä, eli perus barbinvaatteet eivät sovi), mutta eivätpä uudetkaan olleen kovin paljon parempia. Tuohon kuuluisi sellainen irtomaha vauvan päälle, mutta se on hävinnyt jonnekin. Pitääkin tonkia mummolassa, josko sieltä löytyisi jonkun vatsa. Mulle on noita vauvoja päätynyt kaksi kappaletta, en tiedä, onko toinen niistä jomman kumman siskon vai jäikö niiden ekojen barbien vauvat meille. Huvittavaa sinänsä, että vaikka mun leikeissä barbit oli yleensä sellaisia 10-17-vuotiaita (siis joko vielä lapsia tai sitten tulossa sopivaan kosintaikään), niin yhdellä silti oli jo vauva, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. En siis muista leikkineeni, että tää olis ollut muden barbien äiti tms. 

Toiseksi nuorin Carrisfordin neideistä, Gretl (mistä lie saanut nimensä...) on valitettavasti jo edesmennyt. Gretl oli perheen ruma ankanpoikanen. Hänellä oli hyvä sydän ja hän oli kovin ahkera, mutta valitettavasti ulkonäkö ei yltänyt muiden tasolle. Hän kuitenkin eli toivossa, että joku ansiokas nuori mies näkee ulkokuoren alle.

Gretl oli uskomattoman ruma barbi. Sain senkin muistaakseni mummolta lahjaksi. Gretlin tukka oli ihan ihmeellistä takkua, koko nukke oli ohutta muovia, vartalo paksumpi ja lyhyempi kuin muilla, omituiset kasvot ja muhkuraiset jalat. Ajattelin aina, että Gretl oli peräisin joko Virosta tai Venäjältä, ehkä olikin. Säälin sitä, ja leikinkin sillä siksi aika paljon. Gretl-paran meidän tytöt leikkivät loppuun joku aika sitten (en tiedä, miten se olikin päätynyt tyttöjen leikkeihin, vaikka muut barbit olivat vielä laatikossa).


Nuorimmainen Carrisfordin neideistä on Ariel. Ariel on vielä pikkutyttö, vallaton ja melkoinen menijä. Ariel kiusaa välillä isosiskojaan, joilla on kova työ yrittäessä saada hänet käyttäytymään hienon neidin lailla. Arielillakin on kuitenkin hyvä sydän.

Arielin sain myös kummitädiltäni, muistelen, että hän olisi tuonut sen Australiasta. Arielilla oli tietysti pyrstö ja simpukkarintsikat -se on siis ihan oikeasti Ariel. Arielinkin jalat irtosivat aika pian, näitä kuvia ottaessa toinen jalka oli taas hetken paikoillaan, mutta irtosi saman tien Pipanaisen leikeissä. Ariel on muita barbeja reilusti pienempi, joten joutui pikkusiskon rooliin.


 Tässä vielä yhteiskuva

Joopa joo. Luin pienenä paljon vanhoja tyttökirjoja, ja Carrisfordin (olin myös tykästynyt hienonkuuloisiin nimiin) neitien luonteet ja elämän tapahtumat saivatkin melkoisesti vaikutteita esimerkiksi L.M. Montgomeryn,  Louisa M. Alcottin ja Francis Hodgson Burnettin kirjoista. Vähän isompana (siinä kymmenen korvilla) myös Järki ja tunteet ja Ylpeys ja ennakkoluulo olivat innoittajia, sekä tietysti Kotiopettajattaren romaani (ihme kirjallisuutta kymmenenvuotiaalle!). Muistan, että joskus alaluokilla kirjoitin pitkiä tarinoitakin neideistä, sekä kotona että koulussa,  ja olin vähän pettynyt, kun opettaja ei tarinat luettuaan ennustanut suoraan mulle suurta kirjallista uraa. Pitäisikin penkoa laatikoita, vieläkö jostain löytyisi joku tarina...

Muistelen, että jossain vaiheessa joukossa olisi ollut seitsemäskin sisko, sellainen halpisbarbi, mutta en yhtään muista, mihin se on kadonnut, mikä sen nimi oli ja mihin kohtaan sisarussarjaa mahtoi sijoittua. No, jos löydän jonkun niistä tarinoista, niin ehkä sekin seikka selviää.

Vaatteita neideillä oli paljon. Barbileikit olivatkin enimmäkseeni vaatteiden vaihtoa. Jotain ihan kaupan vaatteitakin oli (lähinnä barbien mukana tulleet vaatteet), mutta enimmäkseen vaatteet olivat joko äidin/mummon/tätien tekemiä tai sitten minun ja siskoni itse tekemiä. Ne mun ja siskon tekemät oli kyllä melkoisia virityksiä...Paljon barbien vaatteita heitin pois, kun pakkasin niitä aikoinaan varastoon, mutta kyllä niitä säästyikin. Täytyykin joku päivä esitellä teille kokoelmani helmiä...


27.6.2013

Voihan riita.

Me saatiin Miehen kanssa tänään riita aikaiseksi. Niinkin naurettavasta syystä, kuin että Mies tilasi puhelinmyyjältä mulle lahjaksi lehden. Mulla on siis 30-vuotissynttärit tuossa loppukesästä, ja Mies ajatteli (näin jälkikäteen ajateltuna ihan fiksusti), että kun sopiva myyjä sattui soittamaan, niin hänpä nyt tilaa vaimolle lehden, josta tietää, että mä pitäisin.

Vaan pieleenpä meni. Syystä, että
a) mä olen Mieheltä (avoimesti ja moneen kertaan) toivonut synttärilahjaksi sitä, että joku pesee mun puolesta ikkunat, lattiat ja keittiön kaapit. Mies on osan hommista delegoinut äidilleen (kuinkas muutenkaan), eikä siinä mitään. Silti, se on se, mitä mä synttärilahjaksi toivon, ja sillä siisti. En halua koruja, en mitään tavaraa (kun en mitään tarvi. Paitsi koruporan mä haluisin), enkä mitään romanttista, vaan ihan vaan siistin kodin.
b) vastustan puhelinmyyntiä. Musta puhelinmyynti on vähän moraalisesti arveluttavaa siksi, että siinä päätös pitää tehdä niin nopeasti ja vain sen perusteella, mitä kuulee. Jos saa käteensä paperisen tai vaikka sähköpostiin kirjallisen mainoksen, niin ainakin voi miettiä seuraavaan päivään ja lukea pienetkin präntit moneen kertaan. Ihan periaatteen vuoksi en osta mitään puhelimessa.
c) se sattui olemaan sama lehti, jonka tiedän mun sisarusten aikovan tilata mulle synttärilahjaksi.
d) jostain syystä tuntui pahalta, et Mies hommaa lahjan tolleen hetken mielijohteesta joltain puhelinmyyjältä. Tulee vaan ja sanoo, et "tilasin nyt sit sulle lehden synttärilahjaksi". Hölmöähän se on (ja ekstrahölmöä tässä tapauksessa, koska Mies oli kumminkin laittanut korvan taakse, mitä lehtiä mä nyt ylipäätään olisin kiinnostunut lukemaan, eli olis kai pitänyt olla otettu), mutta kivemmalta tuntuis, jos se olis miettinyt, mitä haluis lahjaksi antaa ja sitten päätynyt tuohon lehteen.

Lehdessä sinänsä ei ole mitään vikaa, ja olin ihan ilahtunut, kun mun sisko kerran mainitsi, että ovat ajatelleet sen mulle synttärilahjaksi tilata. 

No mitä mä tein? Ensin haukuin Miehen ja sitten peruutin tilauksen heti saman tien.

Loppuilta menikin aika kireissä tunnelmissa. Nyt harmittaa, et reagoin tolleen. Miehellä oli ihan hyvä tarkoitus, kyllähän mä sen ymmärrän. Osittain ärsytti siksikin, kun mun mielestä Mies on liian lepsu puhelinmyyjien kanssa. Ja hyvänen aika, jos tilaa jonkun lehden, niin pitää odottaa, että on oikeasti hyvä tarjous ja joku järkevä tilaajalahja päälle! Ja kun tiedän, et jos mun sisko tilais sen mulle, niin se sais itelleen ihan tosi hyvät lahjukset. 

No, joka tapauksessa, ihan typerä riita ja ihan mun syytä. Syytän tätä hellettä siitä, että palaa päreet ihan ihmeellisistä asioista...

22.6.2013

juhannusta

Jos harrastaisin "se tunne..." -tyyppisiä facebook-päivityksiä, niin nyt voisin päivittää seuraavasti: Se tunne, kun blogilistalla on parikymmentä lukematonta blogia ja JOKAISESSA on blogipäivityksen sisältönä "hyvää juhannusta, oon poissa blogista pari päivää".

No, eipähän tullut käytettyä kauheasti aikaa blogien selailuun :) Ja bloglovinin kautta seuraamissani blogeissa oli muutamassa ihan asiaakin.

Me(kin) vietimme tämän(kin) juhannuksen mökillä. Miehen vanhempien mökillä tarkkaan ottaen ja Miehen vanhemmat on täällä myös, mikä on tosi kiva, koska ei näiden kolmen pienen sankarin kanssa paljon tee mieli lähteä a) veden äärelle ja b) pois mukavuuksien luota ilman, että paikalla on useampia aikuisia. Tyttöjä pitää jonkin verran vahtia pihalla, vaikka eivät ole kertaakaan menneet luvatta rantaan/laiturille. Mutta kun se yksi kertakin riittää... Ja kun ollaan kantoveden varassa eikä ole tiskikonetta ym, niin tiskaaminen ja vauvan pyllypesut ja muut on sen verran mutkikkaampia, että kiva vaan et on mummi :)

Ei tullu luvattua hellettä tänne (ainakaan vielä), mutta hyttysiä on senkin edestä. Poikasen vaunuihinkin hyttysverkon alle ne mokomat löytävät. Tytöt on ollu ihan innoissaan mökillä olemisesta ja kaikesta. Pipanainen ei aiemmista kesistä paljon muista, joten sille on ollut ihan elämys saunoa ilman suihkua, käydä ulkovessassa (kiinnostaa neitiä enemmän kuin potta) ja sun muuta. Lehmiä ovat jokavuotiseen tapaan läheisellä maatilalla käyneet katsomassa. Tänä kesänä Pipanainenkin jaksaa kävellä koko matkan, Isosisko juoksee.

Tämmöistä tää on. Mulle on oikeastaan ihan sama, missä ollaan. En erityisesti rakasta mökillä oloa, mutta onhan tää ihan mukavaa. Ruokaa ollaan syöty vatsat pinkeäksi ja kun kerran Mies ja tytöt kovasti tykkää, eikä Poikanenkaan mitenkään kauheasti vastaan pane, niin mikäpäs tässä. 

18.6.2013

Viisivuotias Linnanmäellä

Viisi vuotta sitten meille syntyi pikkuinen tyttö. Kolmekiloinen pieni pötkylä, ei osannut syödä eikä oikein nukkuakaan. Aika pian tuli selväksi, että äitiys on huomattavasti haastavampaa kuin kuvittelin, huomattavasti rankempaa kuin kuvittelin, mutta myös huomattavasti palkitsevampaa kuin kuvittelin. 

Nyt tuo meistä äidin ja isän tehnyt pieni tyttö on tosiaan jo viisivuotias. Hämmentävän nopeasti on mennyt viisi vuotta! Viisivuotias Isosisko ällistyttää hyvällä muistillaan ja sillä, miten paljon se ymmärtää asioita. Viisivuotias Isosisko ärsyttää itsepäisellä temppuilullaan ja kiusanteolla. Viisivuotias Isosisko tykkää tehdä aikuisten asioita ja askarrella. Välillä se on niin iso ja välillä vielä tosi pieni.

Tänään viisivuotias Isosisko vietti syntymäpäiväänsä Linnanmäellä. Tehtiin koko perheen voimin retki Lintsille, ja oli kivaa. Tytöt oli tosi innoissaan laitteista, vaikka ensin vähän jännitti. Ilmaisissa laitteissa riitti näille tekemistä, ja itseasiassa käytiin vaan niissä, mihin Pipanainenkin (niukin naukin alle metrin vielä) pääsi. Pallokaruselli taisi olla suosikki, siinä käytiin monta kertaa. "Meillä menee pää ihan sekaisin" kiljuivat tytöt onnesta soikeana. Pallokaruselli olikin noista pienten ilmaislaitteista se "hurjin". Toinen suosikki oli se kanajuna (olikohan sen nimi Kotkot?). Tytöt ihan innoissaan laski matkan varrelta tipuja. Luulin siinä ekalla kerralla, että Pipanaista jännittää, kun se hoki koko ajan "äiti on tässä, äiti on tässä", mutta kun rauhoittelin, että äiti tosiaan on tässä, niin kävi ilmi, että hän vaan leikki olevansa niiden tipujen äiti :) Kovin mielellään tytöt meni kahdestaan myös pariin laitteeseen, joihin ei aikuinen päässyt.

Meillä kun minä olen aika pieni ja Mies on paitsi tosi pitkä myös melkoisen leveä, oli jokseenkin luontevaa, että mä istuin lasten kanssa niissä laitteissa ja Mies oli Poikasen kanssa maan tasalla. Paitsi pääsi Mies siihen kanajunaan :) Mä en erityisemmin huvipuistoista perusta, en tykkää yhtään siitä tunteesta, että menee pää pyörälle. Ja vaikka on varmaan todennäköisempää voittaa lotossa kuin kokea joku karmea huvipuisto-onnettomuus, niin silti musta aina niissä hurjemmissa laitteissa vähän tuntuu, että mitäs jos joku pultti just nyt irtoaa... No, tällä kertaa ei kumpikaan aikuisista käynyt yhtään missään aikuisten laitteissa vaan mentiin ihan lasten ehdoilla. Ja oikeastaan noi lasten jutut oli kyllä mulle ihan riittäviä ;)

Poikanenkin jaksoi yllättävän hyvin. Hän itselleen ominaiseen tapaan katseli tyynen rauhallisesti huvipuiston touhua välillä rattaissa, välillä sylissä. Nälän tullessa syötiin (kyllä on kätevää toi ruokintapuoli, kun on rintamaidolla oleva lapsi) ja sitten otettiin pieniä torkkuja. Ainoat itkut tuli, kun oltiin syömässä. En tiiä, mikä siellä oli niin pelottavaa, mutta ihan sellaiset surulliset pikku itkut Poikanen tirautti. Poikasen "huvipuistolaitteet" (=isi) Kieputin, Pomputin ja Vaunuralli oli pojan mielestä myös mukavaa hupia. Mutta ei olis pitänyt heti ruoan jälkeen, oksennushan siinä tuli...

Oltiin paikalla heti huvipuiston auetessa ja pois lähdettiin puoli viiden aikoihin. Lapset oli ihan puhki väsyneitä siihen aikaan. Oltiin luvattu Isosiskolle käydä sen kanssa vielä parissa laitteessa, mihin Pipanainen ei päässyt, mutta onneksi alkoi sataa eikä Isosiskokaan enää halunnut mihinkään. Pipanainen kun ei nukkunut päikkäreitä, niin alkoi tuohon aikaan olla jo tosi uuvuksissa. Ostettiin kotimatkalle evääksi luvatut karkit ja autossa ennen lähtöä mä vielä imetin Poikasen. Ehdittiin Lintsiltä melkein moottoritielle, kun Pipanainen jo nukahti puoliksi syöty karkki kädessään. Isosisko jaksoi valvoa melkein kotiin asti. 

Oli oikein onnistunut syntymäpäivä Isosiskolla.

17.6.2013

Sähköiset löylyt ja muuta harmillista.

Mistäköhän aloittaisin. No tiedättekö, miten joskus tuntuu, että elämässä tapahtuu sama asia moneen kertaan samaan aikaan? Siis että yhtäkkiä kymmenen kaveria onkin samaan aikaan raskaana tai kuukauden sisällä kupsahtaa useampikin isotäti.

Meillä on nyt kasaantunut useampi ikävä yllätys. Ei mitään kovin isoja murheita, lähinnä vaivaa ja rahanmenoa, mutta ärsyttävää ja harmillista yhtä kaikki.

Ihan ekana meidän saunasta alkoi saada sähköiskuja. Jos lattia, lauteet ja ihminen on kaikki märkiä, niin seistessään lattialla ja koskettaessaan laudetta saa sähköiskun. Omituista, tiedän. Ei ne mitään kamalan isoja sähköiskuja ole, mutta kuitenkin sellaisia, että kun Mies oikein monta kertaa kokeili, mistä kaikkialta napsahtaa, niin sillä oli sormista nivelet turvoksissa koko illan. Ensin epäiltiin lattialämmityksen olevan rikki (kiuasta ei voi syyttää, kun on puukiuas). Mutta kun lattialämmitys on päällä vain öisin, siis ei koskaan saunomisen aikana. Tosin jos se on rikki, niin mistäs sitä koskaan tietää... Mutta sitten Mies sai sähköiskun ilmastointilaitteen kannesta. Ilmastointilaite sijaitsee samalla seinällä saunan kanssa, siis seinän toisella puolella. Meillä viime talvena oli hiiri jossain saunan seinien sisäpuolella, joten se on hyvinkin voinut purra jotain johtoja sieltä. Kokeiltiin nyt laittaa ilmastointi pois päältä saunomisen ajaksi, ja sähköiskuja ei tullut lauteista. Nyt pitäis ottaa yhteyttä sähkömieheen, että saatais jotain selvyyttä tähän. Pahimmassa tapauksessa varmaan joudutaan tekemään perusteellinen remontti pesutiloihin (ja mistäs ihmeestä sellaiseen revitään rahat?). Mutta toivotaan, että jos vaikka oliskin joku pienempi juttu...

Toinen ikävyys (tosin melko ennalta arvattava ikävyys) on ollut meidän ulkovarasto. Meidän pihalla on siis kaksi edellisen omistajan rakentamaa rakennusta, puuvaja ja varasto (oikeasti autotalli, mutta sitä pitää kutsua varastoksi, kun se ei täytä autotallin paloturvallisuusmääräyksiä), joille edellinen omistaja ei ole viitsinyt hakea rakennuslupia. Me tiedettiin siitä taloa ostaessamme ja kauppakirjassakin lukee, että vastataan itse rakennuslupien aiheuttamista kustannuksista. Mietittiin tietysti silloin ostovaiheessa, et tuleekohan kalliiksi, mutta päätettiin ostaa talo kumminkin.

Arvaattekin varmaan. Mulla on ollut koko tää melkein neljä vuotta kauhean huono omatunto siitä, että meidän pihalla on luvattomia rakennuksia. Ollaan silleen perusrehellisiä, että meidän mielestä tuollaiset asiat vaan pitää hoitaa kuntoon. Nyt oltiin saatu silleen rahaa säästöön, että uskallettiin rakennuslupia hakea. Niinpä siinä sitten kävi, että puuvaja saa jäädä paikalleen, mutta se isompi varasto joudutaan purkamaan vuoden loppuun mennessä. Rakennuslupia hakiessa meidän piti hakea sille varastolle poikkeuslupaa, koska se oli rakennettu 1,73m tontin rajasta, eli vähän liian lähelle. Haettiin kaikilta naapureilta paperit, että niille sopii sen rakennuksen olemassaolo jne. Mutta nyt kävikin ilmi, että se sijaitsee kokonaan alueella, jolle kaavassa on määrätty istutuksia (luultiin, että rakentamisen raja on 2m tontin rajasta, mutta tällä alueella se onkin 6m). Ja näin ollen ei voida maanomistajien tasapuolinen kohtelu huomioiden antaa tuolle varastolle poikkeuslupaa.

Ihan oikein tehty päätös tietysti, mutta vähän harmittaa kumminkin. Varasto on kyllä kamalan ruma, mutta onhan se säilytystilaa. Koko tää rakennuslupahärdelli on tähän mennessä maksanut meille 800€ (rakennusten piirustukset ja muu apu rakennuslupien hakemisessa 500€ ja kielteinen poikkeamispäätös 300€) ja rakennusluvista ei ole vielä tullut laskua. Sit tulee vielä tietysti kaikki kulut, mitä tulee ton varaston purkamisesta. Hyvän omatunnon hankkiminen tulee kalliiksi...

Bonuksena meidän kodinkoneet on alkanu reistailla. Pesukone laskee vettä lattialle, jos siellä pesee jotain painavampaa. Mikro tosiaan hajosi nyt viikonloppuna, sillä voi lämmittää maksimissaan pari minuuttia kerrallaan. Ja telkkarista on alkanut hävitä välillä ääni.

No, tää on omakotitaloasumisen arkea tietysti. Paikkoja hajoaa ja ne vaan pitää korjata. Mutta aina jonkin tämmöisen potentiaalisen rahareiän kohdalla keksin hyviä puolia myös vuokra-asumisessa... (ja ärsyttää et just nyt, kun on tulossa vähävarainen kotihoidontukiaikakin ja kaikkea. Jos mäkin kävisin töissä, niin ois ihan eri juttu)

Harmillisia juttuja, rahanmeno stressaa ja kaikki se vaiva, mitä ton varaston purkamisessa ja mahdollisissa remonteissa on, stressaa ehkä vielä enemmän. Tai en tiiä, rahanmenostressi on ehkä kuitenkin isompi. Mutta niin tai näin, luotan kyllä siihen, että Jumala järkkää asiat lopulta kuntoon. Toistaiseksi vielä oon pystynyt pitämään mielen positiivisena ja ottamaan tän luottamusharjoituksena.

edit: no nyt tuli lasku ton vajan rakennusluvasta, 192€. Tällä hetkellä hyvän omantunnon hinta on aika tarkalleen tuhat euroa.

16.6.2013

Isosiskon synttärijuhlintaa

Meillä on eilen ja tänään juhlittu 5 vuotta täyttävää Isosiskoa (varsinainen juhlapäivä on parin päivän päästä). Juhlat oli kiva, niinkuin joka vuonna (paitsi viime vuotisista juhlista en muista juuri muuta kuin "voihan venäjä, mä taidan olla raskaana"-ajatuksen). Isosisko toivoi Barbapörrö-kakkua, ja sen hän myös sai. Barbapapat on tällaiselle keskinkertaiselle kakuntekijälle kiitollisia, kun ne on niin yksinkertaisia toteuttaa (mun kakut on yleensä hyvän makuisia, mutta semisti rumia). Isosiskon suunnitelma on, että joka vuosi on eri barbapapa (viime vuonna oli kakkoskakkuna Barbapaavo), ja kun kaikki on ollu, niin aloitetaan taas alusta. Näinköhän mä teen sille barbapapakakkuja vielä, kun se on parikymppinen :)

Mutta pitemmittä puheitta, tässä Barbapörrö:


Barbapörrön sisuksiin on käytetty 12 munaa ja kaakaojauhetta (ja siis tietty sokeria, jauhoja ja leivinjauhetta myös). Lisäksi hänessä on vadelmaa, mansikkaa, kermaa, tuorejuustoa ja valkosuklaata. Iho on mustaa marsipaania (kaksi pötköä oli aika knaftisti, helpompi olis ollu tehdä kolmesta) ja vähän tarvittiin myös valkoista sokerimassaa. "Karvat" tein saksimalla käpykakun tyyliin. Edistystä viime vuodesta on tapahtunut, kuten voitte täältä huomata.

Barbapörrö oli herkullista. Koska juhlien tärkein elementti on vieraat ja herkut (mun mielestä) tai lahjat ja herkut (päivänsankarin mielestä), kerron nyt myös muista herkuista, vieraista ja lahjoista. 

Barbapörrön kaveriksi oltiin tehty pitsaa (lapsia ajatellen) ja sieni-pekonipiirakkaa (aikuisia ajatellen), raparperi-valkosuklaakakkua (erityisesti anoppia ajatellen, tosin mun toinen pikkusisko sanoi, että sai ekaa kertaa elämässään raparperia herkullisessa muodossa) ja viipalepikkuleipiä (jotka on vaan maailman parhaita). Oli sitten kaikenlaista naposteltavaa kanssa. Kauhean hyvää oli kaikki, mutta tällä kertaa en toiminutkaan kuten yleensä ja arponut juhlia edellisenä iltana jotain "enpäs ole koskaan kokeillut tällaista kiinnostavaa reseptiä, mutta kertahan se on ensimmäinenkin". Valmistelut myös sujuivat aiempia vuosia helpommin, koska ekaa kertaa Mies ei ollut työreissussa juhlia edeltävää viikkoa. Säästyin siis mm. iltayhdeltätoista leipomiselta ja saatoin käyttää sen ajan esim. siivoamiseen, jota olin koko päivän vältellyt. (Sivuhuomautus: iltayhdeltätoista tuntui hyvältä idealta laittaa kylmälaukkuun kylmäkalleksi raejuustorasiaan pakastettu mehu poikittain. Aamulla kylmälaukun pohjalta sentin mehukerrosta siivoillessa huomasin, että idea ei ehkä ollut ihan sieltä parhaimmasta päästä)

Eilen syömässä oli mun äiti ja sisarukset, Isosiskon kummitäti perheineen ja Miehen sisko miehensä kanssa. 18 henkeä kaiken kaikkiaan, jos oikein laskin. Oli oikein kivaa ja sääkin suosi. Meidän mikro tosin sanoi sopimuksen irti, neljä minuuttia yhtäjaksoista lämmittämistä oli sille liikaa. Mutta niin, herkut oli hyviä, lahjat oli kivoja ja seura mitä parhainta. Isosisko oli toivonut "autotunnelia", jonka hän oli nähnyt unessa, ja joka ei saanut olla junaradan tunneli, ja jolle oli lukuisia muitakin vaatimuksia. Kummitätinsä oli tämän toiveen parhaansa mukaan täyttänyt ja askarrellut oikein hienon autotunnelin, joka kuulemma ei ollut oikeanlainen, mutta ihan hyvä. Isosisko sai toki myös kaikenlaista muuta kivaa ja äitikin ilahtui lahjoista, ne kun olivat hyödyllisiä (esim. vaatteita) tai pikku hiljaa pois kuluvia (esim. askartelutarvikkeita) tai sitten muuten vaan toivottuja (esim. kirjoja ja barbi).

Mun sisko lapsineen jäi sitten meille yöksi, kun olivat pitkän matkan takaa. Serkuksilla oli kauhean kivaa yhdessä ja me aikuisetkin ehdittiin illalla vielä lasten mentyä nukkumaan vähän pelailla ja jutella. 

Olin eilisiin juhliin leiponut niin paljon, että tänään saatoin vaan laittaa samoja juttuja pöytään (esim. raparperikakkuja tein kerralla kaksi jne). Tänään meille tuli Miehen vanhemmat ja mummo, Miehen toinen sisko ja jo eilen käyneen siskon mies uusintakierrokselle sekä Miehen sedän perhe. Päivän syöjämääräksi (mun siskon lapsineen jo lähdettyä) saatiin 15. Tarjottavat upposivat hyvin (tähän porukkaan yleensä uppoaa), oli mukava jutustella ja kuulla ihania uutisia ja sadekin alkoi vasta kun vieraat olivat jo lähtöä tekemässä. Isosisko sai lisää äidinkin mielestä kivoja lahjoja, mm. legoja.

Ihan hirmu kivat juhlat oli. 


13.6.2013

Voihan terapia.

Meillä oli Isosiskon 5-vuotisneuvola maanantaina. Hyvin kasvaa, on vähän keskimääräistä pidempi ja selkeästi keskimääräistä hoikempi. Oltiin neuvolakäynnistä paljon puhuttu etukäteen ja tänä vuonna neiti uskalsi jäädä tekemään tehtäviä mun odottaessa oven ulkopuolella. Huippua! Tosi reippaasti tekikin tehtävät, ja mittaukset sun muut hoitui.

Etukäteen jännitin vähän, et kuinka moneen terapiaan tulee lähete. Isosisko on ikätasoaan jäljessä puheessa (puuttuu kirjaimia ja artikuloi epäselvästi, kirjaimia myös jää sanoista pois tai menee väärään järjestykseen) ja karkeamotoriikassa (esim. oppi pyörälläajon apupyörillä pari viikkoa sitten, ei osaa hypätä yhdellä jalalla ym). Fysioterapiassa ollaan käyty Isosiskon vauva-aikaan (kun hän ei vielä kymmenkuisenakaan kääntynyt ympäri) ja viime syksynä myös muutaman kerran sarjoissa. Molemmilla kerroilla fysioterapeutti on todennut, että hitaasti kehittyy, mutta mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Ollaan saatu tosi hyviä vinkkejä, miten kotona voi leikkien harjoitella noita juttuja. 

Nyt päiväkodissa suositeltiin (ja itekin kyllä toivoin) puheterapiaa. Lisäksi päiväkodissa suositeltiin toimintaterapiaa tuon motoriikkaongelman takia (kerroin, et ollaan jo fysioterapiassa käyty ja siellä sanottiin syksyllä, ettei tarvi tulla uudestaan, eli sinne tuskin lähetettä saadaan). Viime vuonna silloinen terveydenhoitajan sijainen oli sitä mieltä, et pitäis mennä ravitsemusterapeutilla käymään, kun tyttö on niin laiha ja syö ajoittain huonosti. Mutta sillä kertaa jäätiin kuitenkin seuraamaan tilannetta.

Facebookissa vitsailin, et onneksi kukaan ei ole katsonut tarpeelliseksi suositella sille psykoterapiaa. Käyköön psykoterapiassa sitten aikuisena purkamassa lapsuutensa traumoja!

Joka tapauksessa, mentiin neuvolaan ja mä siellä odotushuoneessa lehtiä lueskellessa meinasin jo tehdä terapiabingoruudukon... Mutta saatiinkin lähete vaan puheterapiaan! Siitä olen tosi iloinen, tulee tarpeeseen. Ja siis eipä noita erilaisia lähetteitä turhan päiten jaeta, että jos terkkari olisi ollut sitä mieltä, että on tarvetta muulle tuelle, niin toki oltais otettu vastaan. Mutta kiva, että näyttää nyt siltä, ettei tarvi muuta erityistä tukea kuin tuon puheterapia.

Vähän harmittaa, kun usein tulee sekä ite, että neuvolassa ja päiväkodissa otettua esiin ne asiat, missä Isosisko on jäljessä (siis esim. pk:n hoitajien kanssa, ei sentään Isosiskon itsensä kanssa). Koska useimmissa asioissa se on ihan ikätasonsa matkassa ja jopa aika hyvä. Esim. hienomotoriikka on taitavaa, se osaa mm. käyttää saksia hyvin ja ommella napin. Piirtää hirmu tarkkoja geometrisia piirustuksia, mutta silti tulee vaan harmiteltua, kun se ei piirrä ihmisiä, että mikäs nyt on vialla? Laskeminen ja kirjaimet kiinnostaa kovin, se on hienoa. Leikkii kuulemma kehittyneitä leikkejä ikäisekseen, mutta on kovin arka ja ujo. No olkoon. Laulaa hyvin. Hurjan näppärästi mm. viikkaa pyykkejä ja pesee perunoita.

Olen miettinyt sitä, että miten käydään läpi kaikki nuo terapiat sun muut niin, että Isosiskolle ei tule sellainen olo itsestä, että on jotenkin huono tms. Että miten osaan tukea ja kannustaa niissä vaikeissa jutuissa ja nostaa esiin onnistumisia. Miten autan lasta rakentamaan hyvän itsetunnon ja käsityksen siitä, että kaikki on mahdollista kun yrittää. 

No toistaiseksi sillä ei ole hätää, koska just pari päivää sitten hän huokaisi mulle: "voi äiti, onneksi minä olen niin taitava ja viisas!" Onneksi niin :)

10.6.2013

tähteitä

Meillä syötiin tänään sekalaisia jämiä jääkaapista. Mun äiti aina tähteitä tarjotessaan sanoo, että ruoaksi on tapaksia, mutta mulla ja Miehellä on tapana aina keksiä hienolta kuulostavia nimiä ruoille. Eihän se niistä tähteistä sen parempaa makuelämystä tee, mutta onpahan elämä hauskempaa. Tytöt saa valita aina ekaksi syömisensä, ja me syödään mitä sattuu jäämään. Usein päästään nauttimaan useamman ruokalajin aterioita, kun mitään ei riitä ihan kokonaiseksi ruoaksi asti.

Tänään Mies nautti Lihamestarin lautasen ja perunaa kahdella tapaa eli eilisestä grillailusta jääneet pihvinpalan, makkaran ja lauantaisen jauhelihapihvin, keitetyn perunan ja muussin loput.

Mulla oli ensin Päivän keitto eli lauantaisen hirvikeiton jämät ja sitten halloumisalaatti, joka ihme kyllä oli ihan oikeasti halloumisalaattia. Tosin sekin tällä kertaa eilistä. 

Tässä tavassa olis ainesta Pirkka-niksiksi. Vähän niinkuin se "siivoa korkokengissä, niin siivoaminen on hauskempaa" vai miten se nyt oli...

ps. Mies oli menossa illalla. Ilta ei ollu ihan yhtä katastrofi kuin toissailtainen, mutta läheltä liippasi. En tosin hiiltynyt ja huutanut, mutta Poikanen kyllä. Se pääsi taas yliväsyneeksi tyttöjen iltatoimien takia, ja kitisi ehtimistään tyttöjen häsäillessä jotain ihmeellistä sängyssä. Just kun Poikanen pääsi imetyksen alkuun, MOLEMMAT tytöt tuli pissalle. Eli mun oli pakko nousta laittamaan Pipanaiselle vaippa, kun ei se osaa itse. Poikanen ratkesi täysin. Onneksi Mies tuli pian sen episodin jälkeen kotiin ja hoiti tytöt nukkumaan. Poikanenkin nukahti lopulta puolen tunnin huutokonsertin jälkeen.

9.6.2013

Nelikuiskatsaus

Poikanen on tänään 4 kuukautta vanha. Ihana pieni hymypoika, joka vakavoituu heti havaitessaan kameran. Rauhallinen viilipytty, joka ei pienistä itke, mutta eipä kyllä helpolla naurakaan. Pitää mielellään itseään kädestä kiinni ja on nyt löytänyt myös varpaansa. 6,4 kiloa painava ja 68 senttiä pitkä poika. Tykkää olla ilman vaatteita ja fanittaa isosiskojaan. Kova poika juttelemaan. Aikoo elellä pelkällä rintamaidolla vielä jonkin aikaa. Kääntyy kyljelleen, mutta ei vielä ympäri. "Lukee" ihan hirmuisen mielellään, mm. Asterixia. Hymyilee paljon, ainakin kaikille tutuille ja sille kaverille peilissä. Hämmästelee kovasti kaikkea uutta. Perusilme on joko kulmat kurtussa tai vaihtoehtoisesti hyväntahtoinen hölmö. On perinyt isoukkinsa alaspäin kaartuvat silmäkulmat. Nukahtaa iltaisin rinnalle, päivällä vaunuihin. Nukkuu yöllä hyvin ja päivällä huonosti. Viihtyy hoitopöydällä. Rakastaa kaikkia soivia leluja. Osaa jo tarttua melko hyvin. On ihan mahdottoman suloinen ja söpö.

Äidin puolueeton arvio: maailman ihanin ja rakkain Poikanen.

8.6.2013

Tänä iltana meillä

Tänään olin illan lasten kanssa yksin ekaa kertaa pariin viikkoon, kun Mies lähti pitämään palaveria kaverinsa häistä. Mua aina vähän jänskättää olla laittamassa kaikkia kolmea lasta yöunille. Poikanen tykkää roikkua rinnalla iltaisin tunnin tai jotain niillä main, se siis nukahtaa siihen. Sitä ennen se on usein aika kitiseväinen. Tyttöjen iltatoimiin kuitenkin tarvitaan aikuinen, iltapalan laittamiseen (ja vahtimiseen), hammaspesuihin sun muihin. Nekin on väsyneinä melkoisia säätäjiä. Ja siis kaikki kolme on yhtä aikaa väsyksissä ja käymässä nukkumaan. 

Ilta meni ihan kivasti. Tytöt leikki (kerrankin sulassa sovussa) pihalla ja ehti tunnin aikana vaikka mitä: Pipanainen kävi uimassa vaatteet päällä (siis sellaisessa kahluualtaassa) ja uitti myös moponsa. Autotallissa (tai se on oikeastaan varasto) lapset sai päähänsä kokeilla, miten likaiseksi saa kädet, jos niitä hankaa lattiaan. Likaiseksi tuli kädet ja jalat ja siinä sivussa myös ulko-ovi, hyttysverho ja olohuoneen lattia+matto ja Pipanaisen naama ja kaula. Pipanainen lappoi housuntaskut täyteen hiekkaa ja muisti tyhjentää ne vasta siinä vaiheessa, kun istui sohvalla katsomassa dinojunaa. Isosisko heitti lelukoiran vajan katolle. Normi ilta.

Mä istuin Poikasen kanssa pihalla ihastelemassa, miten toisilleen rakkaat siskokset, mun ihanat pienet saparopäät juoksi pitkin pihaa hiukset hulmuten. Toisella oli päällä juhlamekko, kun ei jaksettu päivällä olleiden meidän kummipojan synttärijuhlien jälkeen vaihtaa vaatteita, toisella erittäin likainen (varastonlattialikaa) "valkoinen" (ei sitä varmaan enää saa valkoiseksi) t-paita ja hiekkaiset shortsit. Ja ne oli niin ihania ja suloisia ja olin niin onnellinen, että niillä on toisensa parhaina kavereina (ja riitapukareina). Ja että mulla oli onni istua siinä maailman suloisin vauva sylissä hihkumassa. Eikä ollu hyttysiäkään, kun vähän tuuli. 

Isosisko siivosi (kerrankin) suosiolla lelut. Ei kyllä ollu kuin laatikollinen duploja siivottavana (tai oishan täällä vaikka mitä, mut sanoin, et riittää kun siivoaa legot kulkuväylältä). Ihmettelin, miten voi kestää niin kauan siinä siivoamisessa, mutta kestäähän siinä, jos pitää kerätä väri kerrallaan. Lupasin tytöille, että saavat vielä ennen iltapalaa katsoa yhden jakson dinojunaa. Huomasin, että pikkuimuri ei toimi, mutta ehkä se ei haittaa, vaikka matolle jäi vähän (se on suhteellista) hiekkaa. Lattialta ne lähti harjalla ihan hyvin. 

Poikanen jaksoi hirmu hyvin tyttöjen iltatoimet, vaikka Pipanainen kiukutteli taas jotain ihan ihmeellistä ja Isosisko nyt muuten vaan kikkaili tapansa mukaan. Kun Poikasta alkoi iltasatuvaiheessa kiukuttaa, lupasin tytöille kertoa kaksi ihan upouutta satua. Musta on nimittäin vaikea lukea kuvakirjaa niin että molemmat tytöt näkis kuvat kunnolla samalla kun imetän. Pipanainen halusi kuulla sadun pässistä ja Isosisko toivoi uutta muumisatua. Pässisadusta tuli oikein hyvä. Muumisatu meni ehkä vähän vähemmällä mielikuvituksella. Iltarukousten jälkeen olin tyytyväinen, että menipä hyvin tähän saakka.

Loppuilta olikin sitten peruskarseaa. Tytöt järjesti jonkun ihme iltashown taas. Pipanaisella oli "unileluina" nuken sänky ja oksennusämpäri, heiteltiin tavaroita ja huudeltiin ja käkäteltiin, enkä saanu niitä millään hiljaiseksi. Poikanen huusi, mä huusin tytöille, en saanu Poikasta syömään... Tytöt hiljeni lopulta, kun olin ehkä viisi kertaa käynyt pää punaisena karjumassa niille jotain uhkauksia (olin ihan hermona, kun Poikanen huusi eikä pystyny rauhoittumaan, kun tytöt mellasti). Lopulta sanoin, et meen pyytämään naapurin sedän nukuttamaan ne, kun mun on pakko saada vauva nukahtamaan. Uhkaus toimi ja hiljaista tuli (melkein). Poikanen, parka, ei päässy ollenkaan imetyksen alkuun, vaan huusi itsensä uneen mun sylissä lopulta. Se oli ressu ihan yliväsynyt, kun joutui odottamaan tyttöjen iltatoimet, ja sitten vielä kauhea mun ja tyttöjen huuto-riehunta-kaikkimuu varmasti säikäytti sitäkin (muuten ois voinu antaa tyttöjen mellastaa, mutta siellä tosiaan karjuttiin sen verran kovaa ja heiteltiin kamoja, että oli vaan pakko saada ne rauhoittumaan ensin, että sais Poikasen rauhoittumaan). No, äsken se heräs sitten ottamaan pienet iltamaidot. 

Harmittaa, että tää nukkumaankäyminen meni nyt taas tämmöiseksi. Onneksi ilta oli muuten mukava. Ylihuomenna sama uudestaan, yritän tsempata, ettei menis hermo niin kovasti sillä kertaa...

7.6.2013

Lasten suusta

Isosisko on innostunut matematiikasta. Yhtenä päivänä se tutustui yhteenlaskun vaihdannaisuuteen:
"Äiti, kaksi ja yksi on koome, ja yksi ja kaksi on myös koome!"
Toisella kertaa muuten vaan ihmetteli "kaksi ja viisi on seissemän! Koome ja neejä on myös seissemän!"
Pipanainen halusi olla yhtä hyvä, ja laski (sormia apuna käyttäen): 
"viisi, kahleksan, kymmenen, viisitoista, KAIKKI!"

Myös Isosiskon sanavalinnat ovat toisinaan hauskoja:
"Oi äiti, minä tulin sisään ja täällä oli ihan mahtavat haisut! Se on vaamaan tuo kakku tuolla uunissa!"

Isosiskon kanssa käytiin moraalifilosofista keskustelua:
Minä: "Valehteleminen on tositositosi tyhmästi tehty! Aina pitää olla rehellinen. Valehteleminen on todella väärin ja rumaa. "
Isosisko: "Mutta lätäkössä hyppiminen on kyllä vielä isompi tyhmyys."

Ja Pipanainen elää jotain ihmeellistä kiukkukautta (joka johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä, että ei saada sitä päiväunille, joten iltapäivästä iltaan hän on aika väsynyt). Kovaäänisiä raivareita tulee monta päivässä. Kysyin siltä, kun se oli aikansa huutanut täyttä kurkkua, että muistaako se enää itsekään, miksi itkee. "EN!" vastasi hän, mutta eipä se huuto siitä mihinkään lakannut...

hopoti hop!

Monet varmaan tietävät Buzzadoreista.

(jos eivät, niin kyseessä on siis sosiaalista markkinointia -tai jotain sellaista- eli mahdollisuus testata erilaisia tuotteita ja kertoa niistä muillekin. Osoitteesta www.buzzador.com löytyy. Ja jos joku liittyy, niin laittakaa siihen suosittelija -tai jotain semmoista -kohtaan suosittelijaksi amria, niin saan pisteitä).

Musta ainakin tuntuu, että Buzzador-juttuja on saanut lukea yhdestä jos toisestakin blogista. Itsekin olen siihen liittynyt joskus ehkä vuosi sitten, vaikka vähänlaisesti olen päässyt kampanjoihin osallistumaan. Nyt liityin toiseenkin suosittelumediaan, nimittäin Hopottajiin

Hopottajissa voi siis päästä mukaan testaamaan ilmaiseksi erilaisia tuotteita, joista voi sitten kertoa kavereille tai sosiaalisessa mediassa. Lisäksi hopottamalla (siis juurikin kertomalla testaamistaan tuotteista) voi kerätä pisteitä, joiden avulla voi voittaa palkintoja. Sosiaalisessa mediassa hopottaminen (kauhea sana!) on tuolla tehty helpoksi, koska suoraan heidän nettisivultaan voi laittaa viestin esim. twitteriin tai facebookiin. Muutenkin vaikuttaa ihan kivalta, ainakin tämmöisen helposti kaikesta innostuvan mielestä. Innolla odotan, milloin pääsen ekaan kampanjaan mukaan!

Jos (tai siis kun) kiinnostaa, niin käykääpä tutustumassa, ja jos (tai siis kun) liitytte, niin käyttäkää suosittelukoodia HOP11786, jotta mä saan pisteitä :)

5.6.2013

Voikukkamarmeladi

Tässä nyt tämä voikukkamarmeladin ohje, Pndalle ja muillekin kiinnostuneille, sekä itselle muistiin, kun ehdin melko varmasti ensi kevääseen mennessä jo lehden hukata :)

Marmeladista tuli ihan kohtalaista. Tai no, mä ja Pipanainen ei oikein tykätty sen mausta, mutta Isosisko ja Mies tykkäsi kovasti. Ohje on kopioitu Maku-lehdestä 2/2013. Tää löytyy myös Maku-lehden nettisivuilta (suora linkki ohjeeseen), mutta kopioin nyt tänne, niin saan samalla itseäni varten muistiin omat kokemukset ja kommentit. Omat kommentit on tuolla kursivoituna.


1 litra voikukan nuoria kukintoja
4dl vettä
1pkt (330g) hillo-marmeladisokeria (hillosokerikin käy, ajattelin seuraavaksi kokeilla hyytelösokerilla)
1tl sitruunankuoriraastetta

  • Kerää voikukan kukinnot tilavaan rasiaan ja sulje hetkeksi kannen alle. Näin mahdolliset ötökät kiipeävät kanteen ja voit poistaa ne kätevästi. 
  • Huuhtele kukinnot huolellisesti ja valuta ne hyvin (kannattaa todella panostaa tähän huuhtelupuoleen, ei ole kiva huomata marmeladinkeittovaiheessa keittävänsä hiekkaista marmeladia...)
  • Kumoa kukinnot kattilaan ja mittaa päälle vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja nosta pois liedeltä. Anna hautua jäähtyvässä liemessä noin 20 minuuttia.
  • Siivilöi voikukkaliemi tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan. Purista mukaan kukista irtoava neste. (Tässä vaiheessa mä huomasin sen kukkien huolellisen huuhtomisen tärkeyden...)
  • Lisää sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä 5 minuuttia ilman kantta. Lisää keittämisen aikana sitruunankuoriraaste. Ja ota pois keitoksen päälle tuleva vaahto, näyttää rumalta valmiissa marmeladissa!
  • Jaa marmeladi puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannella. Säilytä viileässä. Ohjeen mukaan tulee 10 annosta, mitä ikinä se lieneekään. Sanoisin, että noin 4 pilttipurkillista. 
  • Anna marmeladin tekeytyä jääkaapissa ainakin vuorokauden ennen tarjoamista. Voikukkamarmeladi on koostumukseltaan notkeaa. Notkea=vetelä. Ei sovi veitsellä otettavaksi, vaan lusikalla. Ajattelinkin seuraavaksi kokeilla hyytelösokerilla, josko tulis vähän kiinteämpää. Mutta kyllä se tosiaan vuorokaudessa jonkun verran kiinteytyi.

 Maku-lehden kuvassa marmeladi oli oikein kauniin keltaista, mulla lopputulos oli tosi haalea. Mutta voihan siihen lisätä elintarvikeväriä, jos haluaa nätimmäksi. (Niin ne on varmaan lehdessäkin tehny)

Ei ollu mikään maailman paras makuelämys (Isosisko ja Mies tosiaan tykkäsivät ja olivat sitä mieltä, että pitää tehdä lisääkin). Mutta onhan voikukkamarmeladi jotenkin eksoottista, ja raaka-ainettakin kasvaa pihalla yllin kyllin... :)






4.6.2013

Paras lahja ikinä.

Me oltiin viikonloppuna reissussa (mun vanhemmilla ja sit mun serkun yo-juhlissa). Kotiin tullessa pistäydyttiin kylässä Miehen mummolla. Isomummo sitten siinä jossain vaiheessa visiittiä kaivoi esiin muovikassin, josta jalomielisesti lupasi tytöille, että "saatte ottaa näistä omaksenne ihan mitä vaan, ja mitä ette ota, menee roskiin". Kassissa oli jokseenkin sekalaista kampetta, joulukoristeita (rumia), epämääräinen puutarhapeikko (ruma), pilttipurkin ympärille virkattu kukkakoriste (ruma) ynnä muuta sellaista. Ja arvaahan sen, että meidän tytöt tietysti halus ne kaikki...

Miehen kanssa vaihdettiin muutama paljon puhuva katse, mutta kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Koska siis emmehän halunneet loukata hyvää tarkoittavaa isomummoa (bonarina ei tullu loukattua tyttöjenkään tunteita). Kotona tytöt innoissaan koristelivat pihaa uusilla tavaroilla. Isosisko otti oikein valokuviakin. Ehkä hyvä, että otti, koska mä veikkaan, että nämä ihanat koristukset eivät kovin kauaa meidän takapihaa sulostuta. Pois se, että minä ne pois heittäisin, mutta kunhan Isosiskon synttärit (jonne Miehen mummotkin oletettavasti tulevat koristuksia ihailemaan) on parin viikon päästä juhlittu, voi olla, että noi tavarat vaan häviää. Harakathan on tunnetusti kiiltävän perään, ehkä niille kelpais muutkin koristeet?


 Kesäkukkia koristaa mm. joulupukki ja olkipukki...

 
Ainakin yksi kesäkukka, joka ei kuihdu!

Kuusessa kasvaa nykyään kirsikoita ja oksalla asustaa lintu.

Vitsit kun ei oo kuvaa siitä puutarhapeikosta. Isosisko vei sen kasvimaalle pelottamaan lintuja pois :) Pari minikukkaruukku+posliinipelle -yhdistelmää jäi myös kuvaamatta.