23.3.2014

Erään iltapuuron tarina.

Olin Poikasen kanssa kahdestaan kotona (Mies tyttöjen kanssa vesipeuhussa).

Aloin keitellä Poikaselle iltapuuroa. Lapsi vaikutti kovasti aktiiviselta (kuten tavallista), joten avasin yhden keittiötarvikelaatikon sille tutkittavaksi ja laitoin ruokakaapin lukkoon, jottei hän keksisi levitellä riisejä ja muita pitkin lattiaa. Ruokakaapin lukko onkin yksi niitä harvoja lapsilukkoja, jotka Poikasta pidättelee, ehkä siitä syystä, että se on hakanen miltei parin metrin korkeudella.

Puuro mikroon. Poikanen meni pakastimelle. Otin sen pakastimelta pois. Ei pahoittanut mieltään, vaan jatkoi ikkunan alle, missä alkoi kurkotella ikkunalaudalla olevia kukkia (miten se mokoma voi ylettää jo niihinkin?). Hain Poikasen pois. Sillä välillä puuro kiehui ihan huolella yli, pitkin mikron aluslautasta, sen alle ja pitkin mikron pohjaa. Puurolautanen sisältöineen pöydälle. Mikron pesu. Sillä välin Poikanen ensin nyhti parista kukasta paloja irti ja sitten kurkotteli lautasen pöydältä lattialle puuroineen päivineen (miten se mokoma voi ylettää jo ruokapöydän puoliväliin?). 

Siivosin sotkut ja hain kaapista kaupan valmispuolukkapuuron.

15.3.2014

Yöimetysten loppu.

Meillä on ollut kiva viikko.

Keskiviikkona kävi Pipanaisen kummitäti A kylässä. Oli kiva tavata, kuten aina. Tytötkin olivat ihan tohkeissaan (niiden on hyvin vaikea ymmärtää, että kaikki aikuisvieraat ei tule meille ihan vaan asiakseen lasten kanssa leikkimään). Ja sitten kun tytöt saivat vielä A:lta Israelin-tuliaisina saippuakuplapyssyt, niin tietysti olivat vielä tuplasti enemän innoissaan :)

Olikin ihana kevätpäivä! Puuhailtiin aika pitkään pihalla (kuplapyssyjen kanssa ja ilman) ja kun Mies pääsi aikaisin töistä, niin mä ajelin sitten vielä lähikaupunkiin niinkin tärkeälle asialle kuin vahakangasta keittiön pöytään ostamaan.

Illalla tuli sitten Isosiskon kummisetä ja meidän hyvä ystävä J pariksi päiväksi kyläilemään. Kiitettävästi jaksoi J:kin lasten kanssa leikkiä ja puuhata, vaikka Isosisko olikin katkera, kun mä lähdin lasten kanssa pihalle, että miehet sai olla kahdestaan. Oli hirmu kiva nähdä ja viettää aikaa J:nkin kanssa. 

Ja viime yönä koitti sitten se kauan odotettu ja pelättykin aika lopettaa yöimetykset.

Suunnitelma oli sellainen, että mä nukun jossain muualla kuin makkarissa ja Mies hyssyttelee Poikasta yöllä. Olin varautunut tsiljoonaan herätykseen ja tuntien huutokonsertteihin. Iltayöstä meni pari tuntia jatkuvalla kitinällä (Mies yritti saada Poikasen jatkamaan uniaan omassa sängyssään), mutta kun Mies ymmärsi ottaa Poikasen viereensä, niin loppuyö meni jokseenkin normaalin kaavan mukaan. Siis herätyksiä parin tunnin välein. Poikanen rauhoittui joka kerta yllättävän nopeasti, alle puolessa tunnissa, eikä järjestänyt mitään perusteellisia raivareita. Meni siis paljon paremmin kuin odotin. Toivottavasti ensi yö menee myös.

 Mun nukkuminen oli tietysti mitä sattuu. Oli outoa nukkua ilman jatkuvaa tietoisuutta siitä, että kohta pitää nousta. Ja kun jännitin, että mitä yöstä tulee, niin sitten tietysti heräilin vähän väliä, jokaiseen pieneen ääneen ja välillä muutenkin. Ja vaikka olin jo ihan kypsä yöimetyksiin ja halusin niistä eroon, niin silti tuntui ja tuntuu vähän haikealta. Että meidän nuorimmainenkin on nyt jo niin iso poika, että ei saa enää yöllä maitoa. Ja jos (Miehen mielestä kun) Poikanen jää meidän viimeiseksi lapseksi, niin mä en enää ikinä imetä yöllä! No sehän on periaatteessa hieno juttu, mutta just nyt tuntuu myös vähän haikealta.

Tänään mulla olikin sitten melkoinen maitopoika. Rinnalla on fiilistelty oikein urakalla. Ja ihan hyvä niin, sillä mulla oli kyllä aamulla melko maitoisa olo :)

Toivon kyllä tosi kovasti, että alkais vähän nuo yöt muutenkin mennä parempaan suuntaan. Poikanen herää siis vieläkin keskimäärin 5 kertaa yössä, tosin osan herätyksistä jo illasta/iltayöstä, eli en ole välttämättä itse ehtinyt vielä nukkumaan.

11.3.2014

Iltarukous

Lasten iltarukoukset sulatti mun sydämen.

"Siunaa Jeesus kaikkia ketä minä rakastan, kaikkia kenestä minä tykkään, kaikkia kenestä minä en tykkää ja kaikkia ketä minä en tunne."

"Siunaa Kukkaa (nukke), ettei se häviäisi, äitiä, ettei se hermostuisi, isiä, ettei se makoilisi (isi parka ei ollut juuri ehtinyt edes istua, saati sitten maata), Isosiskoa, ettei se tekisi tuhmuuksia, Pipanaista, ettei se itkisi, ja Poikasta, ettei se tippuisi sängystä."

10.3.2014

Kastajaistenkin jälkeen.

Eiliset kastajaiset meni mukavasti. Lapsi tuli kastettua, meidän ipanat jaksoivat ikäänsä nähden käyttäytyä ihan hyvin, ja siitä epäonnen sacherkakustakin tuli ihan tarjoilukelpoinen. Mun serkku kyllä ehdotti, että voisin tehdä siitä teemakakun, mutta kun kastajaisten teema ei (jostain ihmeen syystä) ollut "kakka" eikä "tunkio", niin sihtasin vaan päälle reilusti kaakaojauhetta, ja sit käly viimeisteli kakun suloisilla koristeilla. Ja se oli kyllä ihan kauhean hyvää. Jos sattuu sacherkakusta pitämään :)

Mulla on jotenkin mukavan levollinen olo nyt, kun nää perhejuhlat on hoidettu. Vaikka toki sukulaisia on mukava nähdä ja mä kyllä tykkään paljon sukujuhlista (ja muistakin juhlista, vaikka hautajaisia nyt tietenkään en toivo) jne, mutta ihan mukavalta tuntuu ajatus, että ensi viikonloppuna ei tarvitse mennä sen enempää hautajaisiin kuin kastajaisiinkaan, tai yhtään minnekään pyntätään-lapset-juhlavaatteisiin -juhliin. Nyt onkin ollu elämän ääripäät vahvasti esillä meidän perheen elämässä.

Mutta kyllä eilinen oli rankka päivä lapsille (juhliminen ja pitkät ajomatkat) ja sitten kun vielä koko porukalle iski nuha, niin tänään on sitten ollut rankka päivä äidille. Poikanen on tosi nuhainen ja ressukka, joten yö oli tavallistakin levottomampi. Tytöt on vaan sellaisessa tavallisessa nuhassa. Toivotaan, ettei nuhaa kummoisemmaksi muutukaan, kun on kivoja vieraita tälle viikolle luvassa!

Meillä olisi myös tarkoituksena ensi viikonloppuna vihdoinkin panna yöimetyksille stoppi. Kauhulla odotan jo viikonloppua, mutta jossain vaiheessahan se vaan on pakko lopettaa. Kaikki lempeät keinot on kokeiltu, ja edelleen vaan Poikanen sinnikkäästi hengailee rinnalla useampaan otteeseen joka yö. Keskivertoyössä on 5 herätystä, joista ehkä kaksi hoituu maidotta. Joten jos vaan sekä isä että poika ovat viikonloppuna terveinä, niin maitobaariin tulee kyllä ihan uudet aukioloajat.

Sain muuten Leluteekistä haasteen. Kiitos haasteesta, paneudun siihen jossain vaiheessa paremmalla ajalla. :)

8.3.2014

Älä tule ruma kakku... tuli jo.

Arvelin eilen, että päivästä on pakko tulla hyvä.

Ei päivässä mitään vikaan ollutkaan. Meillä oli ihan mukava peruspäivä lasten kanssa ja Mies tuli töistä jopa vähän tavallista aiemmin kotiin. Ilta sitten vaan ei mennyt ihan niin putkeen.

Meillä on huomenna Miehen siskonpojan kastajaiset, ja koska Mies on tänään töissä (vapaaehtoistöissä tällä kertaa) aamusta iltamyöhään, oltiin päätetty että mä lähden lasten kanssa jo tänään Miehen vanhemmille ja Mies tulee sitten huomenna perässä. 

Eilisillan tekemislistalla oli mulla siis matkatavaroiden pakkaus, juhlavaatteiden silitys ym, sacherkakun leipominen (sellainen multa tilattiin kastajaisiin) ja muuta pientä. Matkatavaroiden pakkaus ja juhlavaatteiden laitto meni niin kuin pitikin. Kesken silityksen mun isä tosin soitti ja kertoi, että mun vanhempien koira oli päässyt paremmille metsästysmaille. Tämä uutinen ei nyt ollut mikään yllätys, koira oli jo vanha ja sairas. Mutta Pipanainen otti kyllä koiran kuolinuutisen aika raskaasti. Siinäpä meni ilta miettiessä, miksi isoukin piti kuolla ja miksi koiran piti kuolla jne.

Sacherkakkupohja onnistui täydellisesti. Vielä ennen suklaakuorrutusta se oli erinomaisen hyvän näköinen kakku. Mutta kuorrutus menikin sitten ihan poskelleen. En tiiä, kuumensinko suklaata liian vähän vai liikaa, mutta kuorrutuksesta tuli ruma. Elättelin toiveita, että se vähän jähmettyessään parantuisi, mutta kattia kanssa. En ole eläessäni tehnyt niin rumaa sacherkakkua (no, tää oli toinen kerta kun tein sacherkakkua) enkä varmaan nähnytkään. Tänä aamuna yritin pelastaa mitä pelastettavissa on siivilöimällä kakun päälle kaakaojauhetta. Vähän vielä mietin, että pitäiskö siitä vaan suosiolla kaapia kuorrute pois ja tehdä uusi...

Mies meni laittamaan mun auton pissapoikaan lisää litkua, ja sitten kävikin niin, että konepelti ei mennyt kiinni. Siinä vierähti näppärästi Miehen ilta auton kanssa tapellessa. Tänään sitten ajoin lasten kanssa mummilaan (pikkuteitä, kun Mies kielsi menemästä moottoritielle) autolla, jossa oli konepelti sidottu narulla kiinni. 

Että semmoinen ilta eilen. Yökin oli taas kerran aika puuhakas. Mutta nyt ollaan mummilassa, appi korjasi auton (jee!), lapset leikkii ja mä pidän peukkuja, että Mies muistaa huomenna tullessaan ottaa mukaansa sekä omat juhlavaatteensa että sen epäonnisen ruman sacherkakun.

7.3.2014

Herätys

Unohdin laittaa herätyskellon soimaan.

Joten sen sijaan, että olisin herännyt 6.45 herätyskellon soittoon heräsinkin 6.52 siihen, että pienet lämpimät yksivuotiaan kädet tarttuu mua kaulasta, pieni ääni kuiskaa "äiti" ja saan ison märän pusun poskelle.

Tästä ei voi tulla huono päivä.

4.3.2014

Hautajaisten jälkeen.

Taas on aikaa vierähtänyt, enkä ihan tiedä, mistä aloittaisin.

Aloitetaanpa vaikka viime viikonlopusta. Lauantaina oli meidän ukin hautajaiset. Ne oli jokseenkin sellaiset hautajaiset, kun vanhoilla ihmisillä yleensä on. Itkettää ja surettaa, edesmennyttä muistellaan lämmöllä, mutta tunnelma ei ole ahdistava, niin kuin liian nuorena kuolleiden hautajaisissa, joissa (mun muutamien sellaisten hautajaisten kokemuksen mukaan) helposti vallalla on epätoivo. Ukki oli saanut elää pitkän ja hyvän elämän ja oli valmis lähtemään. Kuolemakin oli lopulta helppo ja surevien omaisten ei tarvitse ahdistua siitä. Hyvä niin.

Meidän lapset jaksoivat hautajaiset ihan kohtalaisesti. Muistotilaisuus oli onneksi sellaisessa paikassa, missä oli lapsille mahdollisuus mennä vähän kauemmaksi leikkimään. Lasten ei tarvinnut kauheasti varoa ääntään, ja aikuisia ei häirinnyt lasten touhut. Isosiskoa on kauheasti surettanut ja itkettänyt se, että nyt isomummo joutuu olemaan ihan yksin. Musta tuntuu, että Isosisko ei niinkään sure ukkia (miksipä surisi, kun ei se ollut Isosiskolle mitenkään läheinen), vaan myötäsuree mun ja meidän äidin surua. Oon kyllä itse tirautellut jokusetkin itkut viime päivinä.

Hautajaiset oli samalla paikkakunnalla, missä mun vanhemmat asuu. Meitä olikin sitten melkoinen joukko mummolassa yötä: mun vanhempien ja koiran lisäksi oli yhtä aikaa 11 yövierasta (6 aikuista ja 5 lasta). Me, toinen mun siskoista perheineen ja pikkuveli vaimonsa kanssa. Oli touhua ja puuhaa, mutta hyvin mahduttiin! Ja patjat, pyyhkeet, lakanat, peitot ja tyynyt riitti. 

Viikonloppu oli siis raskas. Sekä fyysisesti (väenpaljous, en osannut nukkua, Poikanenkaan ei osannut nukkua, pitkä hautajaispäivä) että henkisesti (se pitkä hautajaispäivä). Mutta se on nyt takana päin, ja nyt valmistaudutaan ensi viikonloppuun, jolloin on Miehen siskonpojan kastajaiset. Lupasin leipoa sinne sacherkakun, ja oli tietysti "pakko" ensin tehdä kokeiluversio. Voin kertoa, että ihan hyvää on :)

Mitähän muuta mun piti kertoa... Niin joo, kävin työpaikalla tekemässä paperit hoitovapaan jatkosta. Palaan siis töihin vasta 1.8.2015. Oon nähnyt kauheasti nyt työunia ja kaivannut työkavereita ym, mutta on mulla silti ihan hyvä mieli tästä päätöksestä. Puolitoista vuotta on mulle lyhyt aika, mutta Poikaselle pitkä. Ja kyllä mä edelleenkin tykkään olla kotona, vaikka välillä tekiskin mieli jo mennä töihin. 

Että semmoisia. Elämä jatkuu meillä entiseen malliin.