tag:blogger.com,1999:blog-32988757215959855262024-03-05T08:40:18.810+02:00Villasukat, raitapaitaäiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.comBlogger402125tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-55542622044997064652019-07-31T21:43:00.002+03:002019-07-31T21:43:41.110+03:00Viimeiset lomapäivät<div style="text-align: justify;">
Mulla alkaa ensi maanantaina työt. Missään nimessä en haluaisi mennä töihin, mutta eihän sille nyt enää mitään mahda. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla on ensinnäkin tosi paljon tunteja nyt alkavana lukuvuonna. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa miettiä, et olisko ollut mahdollista olla osittaisella hoitovapaalla tms. Toki mulla työ on sellainen, että en mitään vapaapäiviä kuitenkaan saisi, mutta olisipahan ollut vähemmän tunteja. Keväällä kävin juttelemassa tunneista, ja olin varautunut siihen, että kaikki haluaa tunteja ja mä voin sanoa, että meen minimillä mielelläni. Yllättäen tilanne olikin se, että meillä on yksi opettaja meidän aineryhmässä vähemmän, joten kaikille tulee tunteja paljon. Eli pitkiä päiviä on tiedossa ja se harmittaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olisi ollut ihana saada olla kotona vielä vuosi, koska nyt olisi alkanut se "helppo" vuosi. Siis siinä mielessä, että tuollainen puolitoistavuotias on jo niin iso, että sen kanssa on aika leppoisaa ja helppoa olla, on selkeä päivärytmi, mutta siitä pystyy kuitenkin vähän joustamaan. Lapsen kanssa voi puuhailla ja leikkiä kaikenlaista jne. Jos vertaa siis vauvavuoteen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonari menee hoitoon ihanalle perhepäivähoitajalle meidän naapuriin. Siitä en silleen ole huolissani, mutta kyllä mua silti surettaa, kun pienelle tulee 7 tunnin hoitopäivät. Jos olisi niitä tunteja vähemmän, niin olisi ehkä pystynyt pitämään jonkun päivän lyhyempänä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Isommilla lapsilla on paljon harrastuksia ja illat on aika täysiä. En tiedä, miten onnistun hoitamaan työt, kodin hommat, harrastuskuljetukset ja vielä viettämään aikaa lasten kanssa. Niin ja miehen. Ja omakin aika olisi tarpeen. Toki kotihommia tekee mies ja lapsetkin ja miehen kanssa jaetaan harrastuskuskauksia, mutta siltikin. Kun ihan näin kotona ollessa on ollut täystyöllistetty olo ihan ilman töissäkäyntiäkin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kyllä kai se siitä alkaa sitten sujumaan. Mutta nyt ahdistaa. Myös ahdistaa se, että jos meille ei vaikka enempää lapsia tule, niin kotiäitivuodet on nyt mahdollisesti lopullisesti tässä. Oon nauttinut kotona olemisesta paljon, varsinkin näistä kahdesta viimeisimmästä pätkästä (ekojen lasten kanssa sitä arkea vaan eli, eikä osannut ajatella, miten toisenlaista on arki lasten kanssa, kun itse käy töissä).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Että töihinpaluustressiä on ilmassa. Onneksi on vielä pari päivää lomaa jäljellä, ne me vietetään mökillä. Yritän olla ajattelematta töitä. </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-15671468395683633932019-05-03T15:09:00.002+03:002019-05-03T15:09:24.110+03:00Onnellista on<div style="text-align: justify;">
Mä olen viime kuukausina havahtunut siihen, että mun elämä on ihan hirveän hyvää ja onnellista. Joka päivä on niitä hetkiä, kun mä erikseen mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen tästä kaikesta. Näistä lapsista, miehestä, kodista, tästä mahdollisuudesta olla vielä hetki kotona... </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lapset toki tappelee ihan samaan tahtiin kun aiemminkin ja koti ei ole taikaiskusta muuttunut siistiksi ja sieväksi. Bonarille on tullut liuta uusia hampaita ja jokainen hammas tuntuu tarkoittavat parin viikon rikkinäisiä öitä.Välillä väsyttää, hermot menee, rahat on tiukilla jne. Mutta kaiken sellaisen arjen ärsyttävyyden alla on ihanan onnellinen ja tyytyväinen pohjavire. Tässä on kuitenkin kaikki se, mitä mä elämältä haluan, noin niin kun isossa mittakaavassa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen tosi kiitollinen siitäkin, että on taas vaihteeksi tällainen syvän onnellisuuden kausi, koska on tässä matkan varrella ollut ihan riittävästi niitäkin kausia, kun ei ole oikein jaksanut olla yhtään mitään tai tuntea kiitollisuutta, tai no ainakaan kovin spontaania sellaista. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Hirveän haikealta tuntuu kyllä ajatella elokuuta ja töihin paluuta. Poikasella on ensi viikolla eskariin tutustuminen ja Bonarin kanssa pitäisi alkaa naapurin perhepäivähoitajalla kyläillä hoitoon tutustumisen merkeissä. Työn teko sinänsä on kyllä kivaa ja kiinnostavaa, mutta harmittaa luopua tästä leppoisasta arjesta. "Leppoisa" pitäisi olla kyllä lainausmerkeissä, koska aika vauhdikasta tää kyllä on. Mutta kun ajattelen, että elokuussa pitää hoitaa tämä hektinen arki kotitöineen, harrastuskuskauksineen kaikkineen ja siihen sitten vielä oikeat työt päälle, niin en mä sitä erityisen innolla odota. Bonarin hoitoonmeno ei muuten hirveästi ahdista (koska menee ihanalle pph:lle ihan naapuriin), mutta onhan se toki pienelle raskasta sekin, ja mä saan sitten viettää paljon vähemmän aikaa mahtavan muksuni kanssa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta sitä ennen aion nauttia täysillä jokaisesta kivasta päivästä kotiäitinä! (Ja vähemmän kivoina päivinä voikin sitten ajatella, että kohta tämä härdelli vaihtuu vähän toisenlaiseen härdelliin...) </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-20585526081595942862019-03-13T22:08:00.001+02:002019-03-13T22:08:28.077+02:00Taas luettavaa<div style="text-align: justify;">
Pitkästä aikaa taas vinkkejä mitä lukea ja mitä ei :) Nämä kirjat on viime vuoden elo-syyskuulta, näinköhän muistan enää, mitä niistä pidin...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Marjut Ollila: Simppeliä sormiruokailua</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonarin syömisten aloittelu osui kesään ja tämä <a href="http://simppelisormiruokakeittio.com/" target="_blank">Simppelin Sormiruokakeittiön</a> Marjutin kirja osui siksi lukulistalle. Hyviä ohjeita oli ja asiallista faktaa sormiruokailusta, joten suosittelisin kyllä niille, kenellä vauvojen ruokailuasiat on pinnalla. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent -Runotytön tarina jatkuu </b></div>
<div style="text-align: justify;">
Lähtökohtaisesti suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että hyviin kirjoihin kirjoitetaan jatkoja joskus vuosia myöhemmin. En ole vieläkään toipunut siitä, kun lapsena luin Tuulen viemää -jatkoksi kirjoitetun Scarlettin, ja se oli aivan kamala. Tämä Runotyttöjen jatkoksi kirjoitettu Emilia Kent oli siinä mielessä positiivinen yllätys, että kirjassa tosiaan oli samaa henkeä kuin Runotytöissä ja lisäksi se oli myös ihan kiva kirja omana itsenään. Ei hirveän hyvä, mutta kiva ja onnistunut jatko-osa kuitenkin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Louisa M. Alcott: Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tyttökirjafiilis jatkui ja luin myös Pikku naiset jatko-osineen. Nehän nyt oli yhtä herttaisia kuin aiemminkin. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon näissä kirjoissa on uskonnollista asiaa. Aika paljon. Ihania lapsuusmuistojahan näistä tuli mieleen. Se on myös hauska, että näin aikuisena näissä vanhoissa tyttökirjoissa kiinnostaa eniten juuri ne kirjat, jotka lapsena tuntui ehkä vähän tylsiltä. Ja toki kiinnittää muutenkin huomiota ihan eri asioihin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jari Sinkkonen & Laura Korhonen: Pulassa lapsen kanssa</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjaan on koottu Jari Sinkkosen vastauksia vuosien varrelta Meidän Perhe -lehden (muistaakseni) kysymyspalstalta. Lisäksi oli Laura Korhosen kirjoittama osuus lapsen psyykkisestä kasvusta. Ihan todella hyvä kirja, joka kannattaisi lukea kaikkien, vaikka eivät olisikaan pulassa lasten kanssa!</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Lindsey Kelk: Ikuinen morsiusneito</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Sieltä hömppäkirjojen tylsemmästä päästä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Debbie Macomber: Pieni puoti Blossom Streetillä</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Leppoisa ja ennalta-arvattava hyvän mielen kirja, jossa kaikille käy erinomaisen hyvin. Sopii sellaisiin hetkiin, kun kaipaa jotain lämminhenkistä luettavaa, eikä mitään raakaa. Eikä myöskään mitään ajatustyötä vaativaa. Kirja kertoo Lydiasta, joka perustaa lankakaupan, ja lankakaupan käsityöpiirissä käyvistä naisista. Kaikilla on tietysti omat ongelmansa, jotka kirjan kuluessa mukavasti ratkeavat. Henkinen viltti, kaakao ja villasukat.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Joyce Maynard: Haavoitettu</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tää oli hyvä! Helen, jonka elämä on palasina, tutustuu Avaan, jonka elämä näyttää täydelliseltä. Naiset ystävystyvät, mutta ystävyys ei sitten lopulta olekaan todellakaan sitä, miltä näyttää tai mitä Helen olisi kaivannut. Ajoittain vähän ahdisti Helenin puolesta, mutta loppujen lopuksi kyllä tykkäsin tosi paljon. <b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-87629314435228638932019-03-05T21:02:00.002+02:002019-03-05T21:02:24.527+02:00Hyviä hetkiä ja huonoja hetkiäTää äitiys on kyllä jännää vuoristorataa.<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Välillä tuntuu, ettei tästä tule mitään. Musta tuntuu, että oon taas hiljalleen nousemassa jostain totaalisen uupumuksen suosta, mutta ajoittain väsyttää ja ahdistaakin aivan tolkuttomasti. Viime perjantaina oli oikein sellainen katastrofi-ilta. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset pelleili ja riiteli iltapalalla, pienimmäinen paiskoi puurot pitkin seiniä ja keittiötä jne. Kaiken huippuna sitten Isosisko linnottautui vessaan ja lopulta kävi ilmi, että sillä tulee nenästä verta ihan solkenaan. Nenäverenvuoto ei ole meidän lapsilla mikään juttu, ja Isosiskonkin kyllä pitäisi osata sen kanssa toimia. Nyt se oli kumminkin onnistunut sotkemaan sekä itsensä että vessan ihan veriseksi. Siinä sitten vielä parin keskimmäisen kiukuttelut, ja lopulta mä soitin sählytreeneistä palailemassa olleelle Miehelle, että missä oot, mä häivyn nyt. Sen verran oli tolkkua vielä, että selitin lapsille, et mä lähden kävelylle yksin, palaan kyllä, olen väsynyt ja tarvin nyt jäähyä. Menin ulos odottamaan et Mies ajaa pihaan ja lähdin puolen tunnin kävelylle. Kotiin palattua oli parempi mieli ja kotona oli rauha maassa sekä vessa ja keittiö siivottu. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuntuu et ehkä Mieskin paremmin tajusi, että mä ihan oikeasti välillä olen jaksamiseni rajoilla. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toisaalta sitten taas tää on ihan maailman parasta, enkä vaihtaisi mihinkään. Bonari, joka on jo reilun kuukauden kävellyt sellaista paria kolmea askelta, keksi viikko sitten, että käveleminenhän onkin kiva tapa edetä. Kätevääkin, niin voi rakasta lusikkaa ja kaikkea muuta kanniskella mukana. Ihan muutamassa päivässä vaihtoi täysin konttaajasta täysin kävelijäksi. Kynnystenkin yli mennään ihan vakaasti. Toki se kulkeminen on vielä hidasta ja huojuvaa, mutta tosi hyvin pysyy pystyssä. Se on niin käsittämättömän söpö, kun se täällä taapertaa ympäriinsä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Niin ja lusikka. Lusikka. Monesti pienillä lapsilla on unilelu, riepu tai muu, joka on maailman tärkein ja kulkee aina mukana. No meidän lapsella on lusikka. Tavallinen pikkulusikka, joka kulkee mukana leikeissä, autossa, päiväunilla, imetyksessä, kylvyssä... Lusikkahan on ihan hirveän kätevä lelu, koska se on helppo pestä ja jos se häviää, niin uutta vaan hakemaan lusikkalaatikosta (onneksi ei ole tärkeää olla esim. joku tietty kuvio lusikassa). Ja sehän on erinomaisen käteen sopiva ja sillä on mukava hämmentää, paukuttaa ja lusikoida kaikenlaista. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
"Ruuanlaitto" eli kaikenlaisten kuppien ja kattiloiden täyttäminen erilaisilla esineillä ja lusikalla hämmentäminen onkin yksi Bonarin tämän hetken suosikkileikeistä. Lusikkaa toki käytetään myös syömiseen, ja Bonus on tosi taitava syömään lusikalla. Se pitkään käytti lusikkaa ruokapöydässä vaan tavaran paiskomiseen pitkin pöytää, mutta sitten kun älysi laittaa lusikan suuhun, niin se onkin mennyt sinne varsin näppärästi, ja esim. sitä lapsille tyypillistä, että lusikka kääntyy väärin päin matkalla suuhun, ei käy oikeastaan ollenkaan. Eilen Bonus söi jopa jogurttia itse.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
juuh. Kyllä meillä onneksi on pääsääntöisesti niitä kivoja päiviä ja hetkiä, ja nyt kun mulla on jotenkin pirteämpi olo (Bonus on myös nukkunut öitään paremmin ja herää yleensä enää kolmesti yössä), on ollut kiva, kun on jaksanut paremmin ulkoilla ja puuhata kaikenlaista. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt Mies on taas tän ja ensi viikon työreissussa.</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-65454930230219899292019-01-12T16:45:00.003+02:002019-01-12T16:45:33.691+02:00Bonus täytti vuoden<div style="text-align: justify;">
Meidän Bonus, ihana hassukka pikkuinen Bonari, täytti eilen vuoden.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vuoden vanhana Bonus on 77 cm pitkä ja painaa 9,6kg. Bonus osaa jo seistä ilman tukea, mutta ei vielä kävele itse. Bonus kävelee mielellään työntäen jotain edessään (jakkaraa tai taaperokärryä), mutta ei pidä siitä, jos joku kävelyttää. Kiipeäminen on myös varsin hyvin hallussa. Bonuksen lempparileikkejä on autoilla ajaminen (osaa jo päristellä, enkä tiedä, kuka sen on hänelle opettanut. Poikanen leikkii autoilla ihan hiljaa, mutta luulen, että isommat sisarukset ovat opettaneet pärinän), pallon heittely (mielellään toisen ihmisen kanssa), piilosleikki, riehuminen, "ruokaleikki" (= hämmentää jollain ruokailuvälineellä kuppia ja on sitten syövinään) ym. Bonari tykkää kovasti siitä, että hänelle luetaan yksinkertaisia kuvakirjoja, joista lemppari on VROOM, jossa Bonus odottaa käsi valmiina sitä kohtaa, missä vilkutetaan. Vilkuttaminen on yksi Bonuksen suosikkitempuista muutenkin. Aina, jos sanotaan heihei tai hyvää yötä tai pyydetään Bonusta vilkuttamaan, hän vilkuttaa (toisinaan pienen harkinnan jälkeen) ja varmistaa, että huomattiinhan tämä loistosuoritus nyt varmasti.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonus rakastaa musiikkia, ja aina kun jostain kuuluu musiikkia, alkaa myös tanssi. Oikein keskittyneesti Bonus hytkyy musiikin tahdissa. Kotitöissä Bonus auttaa mielellään. Tiskikoneen tyhjennys on ihan ykköspuuhaa, ja Bonus tietää, kun tiskikoneessa on puhtaat astiat (kone on raollaan) ja pyytää tyhjentämään. Siinä saa aikuinen tyhjentäjä olla sukkela, jos haluaa, että kaikki astiat eivät päädy lattialle ja Bonarin leikkeihin. Valitettavasti Bonus mielellään tyhjentäisi myös likaiset asiat, joten tiskikonetta täytetään meillä pääosin silloin, kun Bonus nukkuu (hän siis myös tunnistaa sen äänen, mikä tulee, kun tiskikone avataan, ja on salamana paikalla). </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pyykkihommissa Bonari on myös mielellään mukana. Niin likaisten kuin puhtaidenkin pyykkien mättäminen koneeseen ja koneesta pois on ihan hirmuisen kivaa. Toki sinne koneeseen voi mättää kaikenlaista muutakin tavaraa, ei se niin tarkkaa ole. Myös oman vaatelaatikon uudelleenjärjestely on palkitsevaa. Toisin kuin kaikki vanhemmat sisaruksensa aikoinaan, Bonus ei pelkää imurin ääntä, vaan päin vastoin pitää siitä erityisen paljon. Imurin mukana on kiva kontata, imurin tehoa mukava säätää (meidän imuri on vähän liiankin tehokas, joten kun Bonus säätää tehot täysille, en saa imuria matosta irti...), imurointi on super kivaa! Muita Bonuksen kodinhoidollisia puuhia ovat kirjahyllyn ja kaappien/laatikoiden tyhjentäminen ja roskien kerääminen (syöminen).</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonus ei vielä puhu sellaisia sanoja, jotka me muut ymmärrettäisiin, mutta on kyllä kova poika juttelemaan omalla kielellään, kun sille päälle sattuu. Hän tykkää myös laulaa, tai oikeammin hyräillä. Bonus syö osittain omia ruokia, osittain samoja muun perheen kanssa. Lemppariruokia ovat kaurapuuro, keitetyn kananmunan valkuainen, rusinat, maissinaksut,ja pahvin makuiset suolattomat ja sokerittomat murot. Niin ja klementiinin siivut, joista Bonari imeskelee sisukset pois ja heittää kuoret lattialle. Bonuksella on kuusi hammasta, joten ruoan pureskeleminen ei ole erityisen helppoa. Bonus on kiinnostunut lusikasta, mutta ruokapöydässä lusikka ei mene suuhun, vaan sillä tyhjennetään astia pöydälle. Joten käytännössä Bonusta syötetään tai sitten syö itse sormin.<br />
<br />
Bonus nukkuu öisin enimmäkseen vieressä ja heräilee parin tunnin välein. Päiväunet ovat kovin vaihtelevat, yleensä puolesta tunnista puoleentoista. Mieluiten Bonus nukahtaa rinnalle, ja meillä onkin pian edessä kovat ajat, kun opetetaan lapsonen nukahtamaan ihan omaan sänkyyn... Imetys on meille Bonuksen kanssa muutenkin vielä tärkeää, joten ei olla sitä lopettamassa. Ulkona Bonus viihtyy pulkassa ja rattaissa, mutta ei lumihangessa.<br />
<br />
Bonus on nauravainen, ihana pieni hassuttelija ja hymypoika, väsyneenä, tylsistyneenä ja nälkäisenä melkoinen kitisijä, pieni draamakuninkaan alku (jos ei saa omaa tahtoaan läpi tai hommat menee pieleen), sylittelijä, ihana mussukka. Vähän ujostelee vieraita ja suhtautuu varauksella, mutta fanittaa yli kaiken isoja sisaruksia. Etenkin Pipanainen ja Bonus on läheisiä, ja Pipanainen kelpaa hyvin lohduttajaksi siinä missä äiti tai isikin. Bonus on mielellään isompien leikeissä mukana omalla tavallaan. Oma perhe on Bonarille tärkeä ja aina, kun joku perheenjäsen tulee kotiin, loistaa pienillä kasvoilla onnellinen hymy ja kädet ojentuvat tulijaa kohti: ota syliin!</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-81635092231139501862018-11-09T22:01:00.000+02:002018-11-09T22:01:06.950+02:00Kirjallisuutta<div style="text-align: justify;">
Anteeksi, kun mä nyt jatkuvasti näitä kirjoja tänne tuppaan. Yritän päästä ajan tasalle näissä, ja haluan listata kaikki tänne, koska itse etsin sitten täältä kirjavinkkejä :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Helmikuun jälkeen tosin lukemistahti rauhoittui, suorastaan romahti, joten tässä luettuja asioita maalis-heinäkuulta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Naoki Higashida: Miksi minä hypin</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Kovasti ylistetty kirja, jossa autisti kertoo itse kokemusmaailmastaan ja siitä, miksi toimii niin kuin toimii. Mä en kyllä tykännyt. En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että en usko, että kaikki autistitkaan kokee asioita samalla tavalla ja tästä tuli sellainen olo, että kaikki kokisi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jasmin Darznik: Iranilainen tytär</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Olin lukenut tämän joskus aiemminkin, ja silloin tykkäsin kovasti. Iranilainen tytär kertoo kirjan kirjoittaneen Jasminin äidin (ja isoäidin ja Jasminin itsensä) elämäntarinaa, joka alkaa Iranissa ja päättyy Yhdysvaltoihin. Kirjassa oli kaikenlaisia perus-lähi-itä-romaanin aineksia, löytyi teinimorsianta ja väkivaltaista aviomiestä ja mitä näitä nyt on. Monet Lähi-Idästä kertovat kirjat (oli ne sitten enemmän tai vähemmän tosia) on kuitenkin kirjoitettu paremmin kuin tämä. Tyyli oli vähän pomppiva ja tarina paikoin epäuskottava (ehkä siksi, että henkilöt jäivät kovin pinnallisiksi. Tai jotain). Toisella lukukerralla en siis tykännyt läheskään niin paljon kuin ensimmäisellä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Kaari Utrio: Hupsu rakkaus</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Samaa herttaista ja kevyttä historiallista hömppää kuin Utrion muutkin viime vuosien kirjat. Tykkäsin kyllä, vaikka rehellisesti sanottuna nyt puolisen vuotta myöhemmin en enää edes muista juonta. (Piti googlettaa se) Mutta siis mä tykkään kovasti Utrion historiallisista rakkausromaaneista. Niissä on kaiken hömpän lisäksi paljon todellista faktaa historiasta ja myös huumoria, vähän silleen piilossa. Ja lisäksi niissä voi luottaa siihen, että pääpari on kunnon ihmisiä! Inhoan sitä, jos päähenkilö on jotenkin tympeä tyyppi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Ilkka Koivisto: Blogitaivas repeilee</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Seurasin Ilkka Koiviston Blogitaivas-blogia aikanaan. Tähän kirjaan oli koottu siitä parhaita paloja. Luin tätä pääsiäisen aikaan, mikä olikin varsin sopiva ajankohta hengelliselle kirjalle :) Ihan rehellisesti sanottuna, tässä on yksi parhaista hengellisistä kirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Huumoria ja teräviä oivalluksia riittää. Suosittelen lukemaan myös niiden, jotka eivät ole ihmeemmin hengellisistä asioista kiinnostuneita. Koska tämä on hauska kirja, joka laittaa ajattelemaan. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jenni Sarras: Tavarataidot</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Jenni Sarras on Arkijärki-blogin kirjoittaja. Olen seurannut Arkijärkeä jo pitkään, ja nyt vihdoin sain kirjan hyppysiini. Mitään suuria ahaa-elämyksiä mulle ei tullut, koska olen tosiaan sitä blogia pitkään seurannut ja koska Jenni nyt ei muutenkaan harrasta mitään suuria ahaa-juttuja, vaan pikemminkin tosiaan pieniä arjen muutoksia ja oivalluksia. Mutta kirja siis oli hyvä. Sellainen kattava perusteos tavaroiden maailmasta ja tavaroiden kanssa pärjäämisestä. Tätä voisi suositella vaikka itsenäistyvälle nuorelle lahjaksi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Robert Goolrick: Luotettava vaimo</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Hmmm. Kirjoitin tähän ensin, että tosi hyvä kirja, piti otteessaan ja tykkäsin paljon. Sitten otin sen pois ja kirjoitin, että en oikein tykännyt, jotenkin vähän kökösti kirjoitettu ja päähenkilöistä en pitänyt yhtään. Molemmat totta. Tarinasta ei paljoakaan voi paljastaa paljastamatta liikaa, mutta sanotaan nyt sen verran, että pikkukaupungin rikas liikemies on hankkinut itselleen vaimon kirjeitse, ja vaimohan nyt sitten ei olekaan ihan sitä, mitä pinnalta käsin näyttää. Monenlaisia asioita tapahtuu, osa enemmän ja osa vähemmän ennalta-arvattavia. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>L.M.Montgomery: Runotyttö-sarja</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla oli kesällä joku nostalgiapuuska ja luin Runotytöt pitkästä aikaa. Tykkäsin ehkä enemmän kuin aiemmin. Runotytöt on mulla jääneet aina vähän Annojen varjoon (molemmat sarjat luin siis siinä 8-9 -vuotiaana ekan kerran ja siitä lähtien päälle parikymppiseksi vähintään kerran vuodessa, eli osaan edelleen niistä pitkiä pätkiä ulkoa), mutta kaipa tässä aikuistuttua on alkanut niitä ymmärtää paremmin. Varsinkin sitä viimeistä kirjaa, joka on aiemmin ollut mun mielestä lähinnä onnellisen lopun odottelua. Kyllä vaan Montgomery on osannut. <b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-4541343542555040322018-11-06T21:10:00.001+02:002018-11-06T21:10:14.511+02:00Uusia taitoja<div style="text-align: justify;">
Meillä alkaa selvästi olla vauvaikä lopuillaan. Bonari oppi pari viikkoa sitten nousemaan tukea vasten ensin istumaan ja sitten seisomaan. Sitten opittiin konttaaminen (vieläkin se välillä ryömii, mutta pääsääntöisesti kulkee konttaamalla) ja tukea pitkin käveleminen. Ensimmäiset neljä hammastakin tuli viikon sisällä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toi käveleminen on mainiota. Bonus tykkää hirveästi kävellä sohvan reunasta tukea ottaen sohvan päästä päähän. Laskeutuminen ei vaan sitten aina onnistu hirveän mallikkaasti, ja usein se toiseen päähän päästyään pitää kaksin käsin sohvan reunasta kiinni ja kiljuu. Että tässä sitä nyt ollaan jumissa, tulkaa joku auttamaan!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonarin lempipuuhia nykyään on tyhjentää tavaroita korista (tai sohvalta. Kun se tykkää niin siinä sohvan laidalla seisoskella, niin mä laitan usein sohvalle jotain sen leluja, ja niitä se ihan onnessaan viskoo lattialle siitä). Myös hän on keksinyt, että tavaroita voi laittaa jonnekin, suosikkijemma on sohvan alla. Pyykkikone on hyvä kakkonen ja mun ompelukoneen suojakotelo kolmas. Tiskikone kiinnostaa, ja usein mulla jääkin koneen täyttäminen, kun pieni apuri olisi koko ajan kiipeämässä likaisten tiskien sekaan. Myös takka ja puukorit ovat ihan hirmuisen jänniä paikkoja. Oi pääsisipä joskus oikein kunnolla syömään roskia...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Syömisestä puheen ollen. Bonari on myös hirmu innostunut nyt syömään itse. Tai jos tarkkoja ollaan, niin pureskelemaan itse. Hampailla on niin kiva pureksia ruuasta paloja, jotka voi sitten kätevästi sylkäistä syöttötuolin laidan yli lattialle. Jos sattuu olemaan syötävänä kurkkua tai vesimelonia (suosikit!), niin kuuluu kiva äänikin. Hampaita on valitettavasti myös testattu äidin rintaan. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jotenkin tuosta vauvasta on nyt tullut niin kovin puuhakas ja aktiivinen pikku epeli, ettei se oikein edes tunnu vauvalta enää. Onneksi kuitenkin on niitä vauvatus-hetkiäkin välillä, ja onneksi rinnalla vielä viihdytään -vaikka sekin on melkoista puuhastelua toisinaan. On tää aika haikeaa. Mutta samalla ihanaa saada taas seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä, ja riemastuttavaakin, kun toinen on kaikessa ihanuudessaan myös ihan älyttömän hupsu ja koominen. </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-32718221426990529022018-10-18T11:59:00.000+03:002018-10-18T11:59:07.284+03:00Lukuvinkkejä taas<div style="text-align: justify;">
Helmikuussa luin älyttömän paljon! Vauva hengaili rinnalla tuntitolkulla ja mä luin aika monta kirjaa kännykästä e-kirjoina. Luin mä kyllä 7 ihan oikeaakin kirjaa. Missäköhän välissä? Imettäessä varmaan. Tässä näitä nyt tulee:</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Alan Bradley: Piirakan maku makea</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Bradleyn Flavia de Luce -salapoliisiromaaneja on moni kehunut, mutta mä en rehellisesti sanottuna tykännyt yhtään. Tylsä juoni, huonolla tavalla epäuskottavat henkilöt ja jotenkin sekava kerronta. Ekan puolikkaan kirjasta odottelin, että milloin tää muuttuu paremmaksi, toisen puolikkaan mietin, viitsinkö lukea loppuun, ja jälkikäteen harmitti, että käytin aikaani moiseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Tom Standage: Kuusi lasillista historiaa</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Mun vanhemmat suosittelivat tätä mulle, eivätkä turhaan! Kirjassa on ensinnäkin mahtava idea: maailmanhistoriaa käydään läpi kulloinkin pinnalla olleiden juomien pohjalta. Jokaisen juoman kohdalla tarjolla on viihdyttävästi kirjoitettuna runsaasti faktoja sekä kyseisestä juomasta että sen vaikutuksesta maailmanhistoriaan. Erityisesti pidin siitä, miten kirjassa yhdisteltiin pieniä faktoja ja toisaalta isoja maailman tapahtumia. Yksi parhaista koskaan lukemistani tietokirjoista, suosittelen!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Enni Mustonen: Lapinvuokko, Jääleinikki ja Kultarikko</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Taattua Mustosta, mukavasti kirjoitettu sarja yhden suvun naisten kohtaloista. Kivaa ja leppoisaa luettavaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jessie Burton: Nukkekaappi</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tää oli taas sellainen, mistä en ihmeemmin tykännyt. Takakansi lupasi paljon: nuori Petronella menee naimisiin arvoituksellisen miehen kanssa ja saa häälahjaksi nukkekaapin, johon tuntematon henkilö alkaa lähetellä tavaroita ja nukkeja, jotka ovat suoraan Petronellan kodista ja elämästä. Oli kirjassa hetkensä, ja se oli kyllä hyvin kirjoitettu (enkä arvannut loppuratkaisua!), mutta en pitänyt oikein kenestäkään henkilöstä enkä juonestakaan, ja mä haluaisin aina tykätä edes jostain kirjan henkilöstä. Se nukkekaappikin jäi lopulta vähän sivuosaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /><b></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Mari Manninen: Yhden lapsen kansa -Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Toinen tietokirja, jota ei ole turhaan ylistetty. Paljon paljon tietoa Kiinan yhden lapsen politiikasta, kiinalaisten henkilökohtaisten tarinoiden kautta kerrottuna. Samaan aikaan järkytti ja hämmästytti (osa jutuista oli niin päättömiä, ettei voi käsittää, miten jossain todella on ollut ja osin varmaan edelleen on sellaista), mutta kuitenkin oli silleen sympaattisella otteella kirjoitettu, ettei tullut sellainen olo, että mässäillään kurjuudella tai naureskellaan toisten yläpuolelta. Ihan todella suosittelen!</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b><br /><b></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Vanhoja satuja kirjoitettu uusiksi aikuisille. Ei iskenyt yhtään. Onneksi oli lyhyt.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b><br /><b></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Tarja-Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan: Arkiesineiden ihmeellinen historia</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Ehkä siksi, että olin vähän aiemmin lukenut tuon Standagen loistavan opuksen, tää tuntui tylsältä pintaraapaisulta. Olisin kaivannut syvällistä otetta ja kunnon faktoja, mutta tää oli kuin joku ala-asteen historiankirja. Vähän jäi sellainen olo, että tulipahan luettua, mutta mitään uutta en oppinut. (Samasta aihepiiristä kertoo Bill Brysonin Sisään! -Lyhyt historia lähes kaikesta kotona, joka on muuten aivan mahdottoman hyvä kirja)</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b><br /><b></b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Ihana kertomus! Tarina kertoo matematiikan professorista, joka on menettänyt muistinsa, ja hänen uudesta taloudenhoitajastaan sekä tämän pojasta. Vaikka kirjassa itsessään ei tapahdu paljon, se kuitenkin imaisee mukaansa. Henkilöt ovat sympaattisia ja koko kirjasta huokuu lämpö, lähimmäisenrakkaus ja toivo. Oikeasti ihana kirja, onneksi tämä on kirjoitettu ja suomennettu!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Virpi Hämeen-Anttila: Perijät</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Mukava perus-romaani, jossa heti tietää, kenestä tulee asiaankuuluvasti pari ja suunnilleen mitä reittiä asiassa edetään. Kiva kirja oli, sopisi hyvin vaikka mökkilukemiseksi, tai jouluna suklaan kanssa mussutettavaksi. Tykkäsin.<b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-73610346468794839162018-10-14T23:28:00.000+03:002018-10-14T23:28:14.974+03:00kirjavinkkejäTaas näitä ikivanhoja lukuvinkkejä, tämän kertaiset on viime tammikuussa luettuja.<br />
<br />
<b>Timo Leppänen: Merkilliset nimet</b><br />
<div style="text-align: justify;">
Tarinoita meille kaikille tuttujen (tai vähemmän tuttujen) yritysten ja tuotteiden nimien takaa. Osa oli enemmän ja osa vähemmän kiinnostavia. Itse en aiemmin tiennyt, että "mono" on alunperin ollut Monosen Kenkätehtaan (vai oliko se kenkäkaupan? No joka tapauksessa) hiihtokenkä ja vasta myöhemmin yleistynyt tarkoittamaan kaikkia suksiin kiinnitettäviä kenkiä, monoja siis.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Rita Emmett: Kaikki paikallaan -rojun taltuttajan käsikirja</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Perusteos siitä, mitä tehdä, kun kotona on liikaa tavaraa, eikä niiden kanssa oikein tahdo pärjätä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämän luin muuten synnärillä! Varsin viihdyttäviä tarinoita siitä, miten keski-ikäinen (tai ainakin keski-ikää lähestyvä) sinkku matkustelee, on matkustellut tai aikoo matkustella. Joukossa oli muutama helmi, ja loputkin luki ihan mielellään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Emile Zola: Naisten paratiisi</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tykkäsin tähän kirjaan löyhästi perustuvasta telkkarisarjasta (tai ainakin sen ensimmäisestä kaudesta) kovasti. Siinä mielessä kirja oli ehkä vähän pettymys. Oli se kyllä tosi kiinnostava ja hauska huomata, miten markkinoinnin ja mainonnan lainalaisuudet ja psykologia, joiden olen ajatellut olevan aika tuore juttu, ovat olleet jo kauan aikaa sitten tuttuja. Tarina ei ollut kummoinenkaan, mutta liiketoiminnan kuvaus teki kirjasta riittävän kiinnostavan, että sen jaksoi lukea. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Alix Rickloff: Nanreath Hallin salaisuudet</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla tuli tästä kovasti mieleen Kate Morton. Hyvin saman tyyppinen kirja oli: kirjassa liikuskellaan kahdessa ajassa ja sukusalaisuuksia selvitellään, tapahtumapaikkana tietysti vanha kartano... Mukava kirja lukea ja kivaa pakoa arjesta (mulla taisi olla pakoa tuskaisista imetyshetkistä), että siinä mielessä voin suositella. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarja (jonka aika mones osa tämä on) on ehdottoman hyvä! Siis ihan todella! Vähän mietin, ennen kuin tämän luin, että käyköhän nyt niin, että hyvää sarjaa jatketaan turhaan liiankin pitkälle, mutta kyllä vaan tämäkin oli hyvä. Sarjassa on tosiaan edetty jo alkuperäisen päähenkilön Iidan tyttären Kirstin elämää seuraamaan. Samaan tapaan kuin aiemmissakin sarjan kirjoissa, sivurooleissa vilahtelee kuuluisuuksia. Tunnelma on lämmin, päähenkilöt mukavan todentuntuisia, juonikin hyvä ja kaiken kaikkiaan kirjasta jää mukava olo. Suosittelen!<b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-89456163408000505372018-10-13T23:10:00.001+03:002018-10-13T23:10:56.257+03:00Kahdestaan<div style="text-align: justify;">
Mä olen Poikasen kanssa yksin kotona. Mies ja kaksi keskimmäistä lasta on mummilassa (hirvenmetsästys alkoi, niin siksi) ja Isosisko on seurakunnan leirillä. Ihan kiva olisi ollut Poikasenkin kanssa mennä mummilaan, mutta jonkun (eli mun) piti viedä Isosisko leirille ja hakea se sieltä huomenna. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kyllä on kuulkaa tylsää olla kotona yhden lapsen kanssa vaan. Varsinkin, kun se yksi on Poikanen. Onhan se ihana ja söpö ja kaikkea, mutta tylsää sen kanssa kahdestaan tuppaa silti olemaan. Tai ehkä pikemminkin niin, että nyt kun sen kanssa on kahdestaan, niin huomaa, miten paljon iloa on siitä, kun lapsia on monta, ja niillä on seuraa toisistaan. Vauvakin viihtyy isompien kanssa, isompien puuhia katsellessa. Nyt mä oon joutunut ottamaan sen vessaankin mukaani, kun sillä on sellainen vaihe, että se saa kamalan hepulin jos äiti poistuu näkyvistä (paitsi jos on sisarukset tai isi siinä). </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toki tavallaan on ollut hurjan leppoisa päivä, kun ei ole tarvinnut kenenkään riitoja selvittää, ruokaa laittaa (mulle ja Poikaselle oli lämmityksiä valmiina), eikä nyt ylipäätään mitään siitä, mitä isompien kanssa pitää. Ja oon syönyt ihan liikaa herkkuja. Poikanen ei osaa vielä paheksua tai vaatia samaa itselleen :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pakko myöntää, että kyllä mä kovasti odotan sitä, että saisin olla yksin kotona. Ihan vaikka vaan muutaman tunnin. Tai no ihana olisi saada olla yötäkin, mutta sitä saan varmaan vielä aika kauan odottaa. Tänään Poikanen on nukkunut päikkäreitäkin tosi huonosti, joten ollaan sitten vietetty tosi tiiviisti aikaa yhdessä...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ensi viikolla on syysloma. Mies on poissa (ja seuraavankin viikon), mutta onneksi mun äiti sai pari päivää vapaata töistä, joten mä meen lasten kanssa sinne. Ensin mietin, että jos veisin vaan isommat mummolaan, mutta kivempaa meidänkin on Poikasen kanssa olla siellä. </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-20151129108162343082018-09-24T10:44:00.003+03:002018-09-24T10:44:44.947+03:00Bonus 8kk<div style="text-align: justify;">
Bonari ihanainen on onnistunut kasvamaan jo kahdeksankuiseksi. Samaan aikaan on iso ja pieni vauva meillä. Paljon on opittu uusia juttuja. Liikkuminen kehittyy ja juuri muutama päivä sitten Bonus oppi ryömimään. Ihan kuin pieni hylkeenpoikanen edetään nyt varsin määrätietoisesti kohti kiinnostavia kohteita. Aiemmin Bonus on liikkunut kierimällä ja akselinsa ympäri pyörimällä, ja vaikka sillä tavalla pääsee näppärästi huoneen laidalta toiselle, niin se on ollut kuitenkin aika päämäärätöntä liikkumista; on menty minne sattuu ja katsottu, että ai jaa, tänne päädyin. Nyt on ihan eri meininkin touhussa, kun pääsee just sinne, minne haluaa. Isoveljen junaradan kimppuun esimerkiksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonuksella on paljon tullut sellaista aloitteellista leikkiä. Piilosta varsinkin (kuten kaikki vauvat) leikkii mielellään ja monin tavoin. Huvittavin on ehkä se, kun Bonus <i>katsoo toiseen suuntaan </i>ja mun pitää sitten ihmetellä, että missä meidän Bonus oikein on... :D Hänellä on myös sellainen käsitys, että sänky on piiloleikkiä varten. Sehän on ihanaa, kun äiti laittaa sänkyyn ja Bonari voi vetää peiton pään yli ja leikkiä piilosta! Sitä ei yhtään ymmärretä, että sinne sänkyyn voisi nukahtaa</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Omia vitsejä ja temppuja Bonarilla on, joista lempparein on suukottelu. Suu ammollaan tähdätään iso märkä pusu äidin (tai isin tai sisarusten) poskelle ja sen jälkeen varmistellaan, että huomasihan äiti nyt varmasti, oli hieno temppu! Bonus tykkäisi myös kovasti seistä, mutta tasapainosta ei ole kyllä vielä tietoakaan. Mutta ihanaa on, kun joskus äiti tai isi tukee seisomassa, se on niin kivaa, että naurattaa ihan ääneen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Itse syöminenkin on aavistuksen vähemmän sotkuista kuin aiemmin ja pinsettiote alkaa pikkuhiljaa löytyä. Yöt sen sijaan ovat menneet huonompaan suuntaan. Alkukesästä oli vielä huono yö, jos Bonus heräsi kolme neljä kertaa. Nykyään sellainen on hyvä yö. Päiväunia nukkuu tosi vaihtelevasti, usein ekat unet on puolitoista tuntia, mutta ei aina </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
--- jaa, ei tänään. Äitiä huudellaan, joten mä menen </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-69989437714825855372018-08-21T21:49:00.000+03:002018-08-21T21:49:05.953+03:00Mitä lukisin seuraavaksi?Eli lisää kirjavinkkejä :)<br />
<br />
<b>Colm Tóibin: Nora Webster</b><br />
<div style="text-align: justify;">
60-luvun Irlantiin sijoittuvassa tarinassa neljän lapsen äiti Nora jää leskeksi ja alkaa rakennella elämäänsä uusiksi. Kirjan tyylistä tuli mulle kovasti mieleen Alice Munro ja ehkä myös Carol Shields, jotka on mun suosikkikirjailijoita, joten luonnollisesti tykkäsin tästäkin kovasti. Varsin vakavahenkinen ja rauhallinen kirja. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Elina Alasentie: Joka kodin raivausopas</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Semmoinen perusteos tavaraan hukkuville ihmisille. Mä koen, etten saanut tästä juuri mitään uutta tai oivallusta, mutta voisin suositella tavaran kanssa tuskaileville tai vaikka omaan kotiin muuttavalle nuorelle. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Mike Pohjola: 1827</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Huima tarina siitä, kuka sytyttikään Turun palon ja miksi. Tykästyin kirjaan alussa kovastikin, mutta jotenkin mun mielestä kerronta vähän lässähti loppua kohti, tai ehkä vaan meni liikaa överiksi. Mutta perusidea on mahtava: kehitellä huikeaa tarinaa siitä, miten Turun palo olisi voinut saada alkunsa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Lucinda Riley: Seitsemän sisarta</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Nykyajassa nuori nainen Maia, joka on lapsena adoptoitu, alkaa selvittää historiaansa. Menneisyydessä liikutaan 20-luvun Rio de Janeirossa, jossa rakkaus roihuaa, onnettomasti tietysti. Vähän siinä rajoilla, että oliko tylsä vai sopivan höttöinen. Luin tämän joulun välipäivinä, kun lapset olivat mummolassa ja itsellä oli aikaa maata sohvalla syömässä suklaata ja lukemassa höttöromaania tietäen, että kohta syntyy vauva ja tällaisia hetkiä ei ole pitkiin pitkiin aikoihin. Siihen tilanteeseen sopi oikein hyvin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Liane Moriarty: Nainen joka unohti</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Moriartyn Mustat valkeat valheet on yksi parhaita hömppäkirjoja, mitä olen koskaan lukenut (tai no en tiedä, voidaanko se lukea hömpäksi. Ehkä). Siihen verrattuna Nainen joka unohti oli pettymys. Mutta jos ei vertaisi, niin ihan ok kirja oli, ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan päähenkilö Alice menettää muistinsa lyötyään päänsä, ja kuvittelee olevansa kymmenisen vuotta nuorempi kuin todellisuudessa on. Muistinmenetyksistä on kirjoitettu paljon, ja siinä suhteessa tämä kirja oli kyllä hyvä. Ihan sydäntä särki, kun Alice ei muistanut omia lapsiaan. Ja tietysti siinä sitten setvittiin parisuhdetta ja kaikenlaista. Tosiaan, ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka ei Mustien valkeiden valheiden tasolle ylläkään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jenny Nordberg: Kabulin tyttöjen salaisuus</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Täysin toisenlaista kirjallisuutta. Nordberg kertoo Afganistanissa "yleisestä" (en tiedä, kuinka yleistä tuo sitten todellisuudessa on) perinteestä, jossa tyttö voidaan kasvattaa poikana. Kirjassa on paljon tositarinoita ja myös ilmiön pohdintaa kannalta jos toiseltakin. Todellakin suosittelen, oli kiinnostava ja pisti pohtimaan naisen arvoa yms!<b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-85233736817542785582018-08-17T22:07:00.001+03:002018-08-17T22:07:25.556+03:00Neljäs<div style="text-align: justify;">
Multa kysyttiin, mitä eroa on ensimmäisen ja neljännen lapsen
saamisella. Vastasin, että ensimmäinen lapsi on koko lähipiirin mielestä
ihmeellinen, neljäs on ihmeellinen enää oman perheen mielestä. Että
ekan lapsen kun saat, niin kaikkia kiinnostaa, mutta neljäs lapsi on
muille lähinnä ilmoitusasia.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olisin voinut vastata, että
neljännen kanssa on paljon helpompaa: itse osaa ottaa monessa asiassa
rennommin, osaa nauttia eri lailla vauva-ajasta, tietää, että
hankalatkin ajat on<span class="text_exposed_show"> vaan vaiheita, ja
vauvalla on monta viihdyttäjää. On myös kiva tietää, mitä seuraavaksi on
odotettavissa ja huomata pieniä vihjeitä: oho, se nostaa takapuolta
tuolleen, kohta lähdetään konttaamaan!</span></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div class="text_exposed_show" style="text-align: justify;">
Olisin voinut vastata, että neljännen kanssa on hankalampaa: kun on ne
kolme muutakin, joille pitäisi riittää aikaa ja huomiota, ja aina kun
saat vauvan nukkumaan, tulee joku isommista sen herättämään.
Riittämättömyyden tunteet nousee joka lapsen myötä uusiin korkeuksiin.<br />
<br />
Oikeastaan olisi pitänyt vastata, että ihan yhtä lailla sen neljännen
kanssa on välillä sormi suussa ja avuton olo, kun toisella on paha olla,
eikä itse voi tehdä asialle mitään. Että se, että on jo neljäs lapsi,
ei hiukkaakaan vähennä sen lapsen ihmeellisyyttä ja erityisyyttä, ihan
samalla tavalla sitä haltioituu jokaisesta hymystä ja jokaisesta uudesta
opitusta asiasta. Että se on joka kerta yhtä uskomatonta, miten
mahdottoman ihana, rasittava, suloinen ja lumoava se vauva on. Ja että
joka kerta sitä rakastaa niin paljon, ettei sitä oikein itsekään
ymmärrä, miten jotain voi niin hirveän paljon rakastaa.</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-40009167626383209652018-08-17T21:33:00.000+03:002018-08-17T21:33:15.218+03:00Kirjavinkkejä pitkästä aikaaPitkästä pitkästä aikaa kirjavinkkejä, nämä kirjatkin on viime vuoden puolella luettuja...<br />
<br />
<b>Kate Morton: Salaisuuden kantaja</b><br />
<div style="text-align: justify;">
Tuttua ja taattua Kate Mortonia: kevyehkö, pitkä romaani, jossa kerronta liikkuu kahdessa ajassa ja suurta salaisuutta pikku hiljaa keritään auki. Alkuun tämä oli vähän tylsä, mutta kyllä se siitä loppua kohden hiukan parani, eikä sanottavammin haitannut, vaikka taas arvasin sen suuren salaisuuden hyvissä ajoin. Kesälomat taitaa useimmilta olla tältä vuodelta jo ohi, mutta tämä kirja sopisi hyvin kesälomalle riippumatossa luettavaksi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Jojo Moyes (ja muuten myös Cecelia Ahern) kirjoittaa mun mielestä kivaa chick litiä, kevyen pinnan alla muhii ajateltavaa. Tämä kirja oli kyllä hyvä. Juoni oli melko perus, ja kuten asiaan kuuluu, takatekstistä jo tietää, kenestä tulee pari: rikas Ed ja köyhä Jess päätyvät erinäisten sattumien seurauksena Jessin lapset ja koira mukanaan ajelemaan pitkin Englantia. Hömppäjuonen lisäksi, tai oikeastaan sen sijasta, kirjan parasta antia olivat Jessin lapset. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Taas kuljeteltiin tarinaa kahdessa ajassa. Nykyhetkessä Jake (nainen) on lammasfarmari, jonka lampaita joku tai jokin alkaa tappaa. Menneisyydessä käydään läpi Jaken aiempia vaiheita. Tätä kirjaa oli useammassakin paikassa suositeltu, mutta muhun ei vedonnut yhtään. Osin siksi, etten ole raakuuksien ystävä, osin siksi, että se oli mun mielestä myös jotenkin sekavasti kirjoitettu</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Taasen taattua Ahernia: kevyttä, mutta pinnan alla muhii. Kirjan päähenkilö Sabrina löytää isänsä marmorikuulakokoelman ja alkaa etsiä siitä puuttuvia kuulia. Siinä sitten samalla tulee selvitettyä isän menneisyys ja omakin elämä. Tykkäsin tästä tosi paljon, ja erityiset pisteet siitä, että takakannen perusteella ei arvannut loppuratkaisua :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Laura Honkasalo: Nuukaillen</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Vinkkejä nuukailuun ja säästeliääseen elämään. Vaikka joukossa oli joitain hyviä oivalluksia ja käyttökelpoisia vinkkejä, niin ei tämä minua kyllä ihmeemmin vakuuttanut. <b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-47236707643296253632018-08-12T22:06:00.000+03:002018-08-12T22:06:04.078+03:00Kiva viikonloppuKylläpä oli kiva viikonloppu!<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Mies lähti perjantaina mökille kalastelemaan ja olemaan itsekseen. Mulla oli lauantaina synttärit, ja kun Poikasen mielestä ehdottomasti syntymäpäivänä pitää olla syntymäpäiväjuhlat, niin pidettiin lasten kanssa keskenämme juhlat. Leivoin suklaakinuskipiirakkaa ja syötiin herkkuja. Äiti ja mun mummo soittivat onnittelupuhelut ja perinteiseen tapaan päivittelivät, miten vanhaksi mä olen jo käynyt. Kaipa se on niin, että jälkipolvissa sen ajankulun huomaa, ja mä kun vielä olen sisarus- ja serkussarjan vanhin, niin mun vanhenemisessa erityisesti. Mies ei tapojensa mukaan muistanut sen enemmän syntymäpäivää kuin ikääkään. Mainitsin sille, että pidettiin juhlat lasten kanssa, niin se hoksas syntymäpäivän. Laittoi illalla viestin, että laita kuva 36-vuotiaasta ja mä vastasin, et ei pysty, kun täytin vasta 35 :D :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Illalla lupasin lapsille, että saavat nukkua yönsä jossain muualla kuin sängyssä. Poikanen oli jo monta päivää toivonut, että saisi nukkua sisälle rakennetussa majassa, ja nyt kun Mies oli sopivasti poissa, niin annoin luvan. Mies suhtautuu kaikkeen tuollaiseen vähän nihkeästi (Pipanainen sanoikin, että jos oltais isiltä kysytty, niin se olisi sanonut, että joo, mutta joskus toiste) ja mä taas ajattelen monesta asiasta, että mikäs siinä, ilmaista hupia ja kivoja kokemuksia. Miehen oli tarkoitus tulla lauantaina jo kotiin, mutta kun se kuuli tästä majaideasta, niin päätti jäädä toiseksikin yöksi mökille. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tein Poikaselle majan kahdesta patjasta. Molemmat tytötkin halusivat sinne yöksi, ja lopulta kaikki kolme tosiaan ahtautuivat majaan nukkumaan. Arvaahan sen, että kuuma ja ahdas siellä oli, eikä mennyt kauaakaan, kun tytöt jo vaihtoivat maisemaa. Poikanen siellä sitten nukkui melkein aamuun asti. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään annoin lapsille luvan leipoa ihan mitä tykkäävät. Siinä on toinen juttu, jota ne on pitkään toivoneet, mutta mies paheksuu semmoista. Sovittiin, että saavat leipoa omasta päästä, kunhan tekevät pienistä määristä, eikä tahallaan sotketa. Ihan antaumuksella puuhastelivat ja saivat aikaan kaksi pientä piirakkaa. Tosin rehellisesti sanottuna (ja tämä oli myös leipojien itsensä mielipide) toinen on aika lailla syömäkelvoton ja toinenkaan ei ole yhtään hyvää. Sellaisia kovia, tiiviitä ja mauttomia kakkusia. Mutta saivatpahan kokeilla.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kävin koko lapsilauman kanssa kirkossa. Yllätyksekseni kaikki meni tosi hyvin! Isosisko uskaltautui ekaa kertaa junnuraamikseen ja Poikanen rohkaistui Pipanaisen kanssa pyhäkouluun. Tytöt kävivät myös ekaa kertaa ihan oikealla ehtoollisella (monta kertaa ovat meinanneet, mutta sitten ei ole kuitenkaan tuntunut, että olisivat halunneet). Bonus oli tosi tyytyväinen ja hyvällä tuulella koko ajan, katseli muita kirkkovieraita ja kivaa oli. Kirkkokahveilla oli hyvät pullat. Ensi viikolla pääsenkin yksin messuun, kun mulla on kanttorivuoro siellä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Illalla pääsin vielä yksin kuoroon, kun Mies oli tullut jo kotiin. Oli ihana päästä hetkeksi omiin oloihin, kun olen viime aikoina ollut tosi tiiviisti lasten kanssa! Aloiteltiin jo joululaulujen laulamista. On kyllä niin ihana ohjelmisto tulossa syksyksi, että! Oikein jo odotan joulukonserttia. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt väsyttää. Onkohan se tää ikä? ;) No ei vaan, väsyttää, kun ei ole ollut juuri lepohetkiä ja yötkin menneet vähän liian vähillä unilla. </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-14555819080246192302018-08-07T22:22:00.001+03:002018-08-07T22:22:23.381+03:00Paluu arkeen.<div style="text-align: justify;">
Niin se loma sitten meni. Miehellä alkoi viikko sitten työt ja tytöillä alkaa huomenna koulu. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänä kesänä on ollut ihana, kun ollaan saatu lomailla pitkään koko perhe. Viime kesä oli niin ankea; säät oli mitä oli, meillä ei juuri ollut yhteistä lomaa, remontti oli meneillään ja vei yöunet ja kaikki rahat, alkuraskaus väsytti... Tänä kesänä ollaan lomailtu sitten senkin edestä. Toki vauvan ehdoilla, ja rahaa nyt ei vieläkään ole. Mutta ollaan tehty monta retkeä: ollaan käyty Korkeasaaressa, Puuhamaassa, Launeen perhepuistossa ja höyryjuna-ajelulla. Niin ja Lappeenrannassa ja Helsingissä ollaan retkeilty myös. Ainakin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ollaan mökkeilty molemmilla mökeillä. Tytöillä on ollut omia reissuja ja leirejä. Se on musta hassua, että meillä on jo niin isot lapset, että niillä on omia kesälomareissuja, olkoonkin, että ne on reissuja mummilaan tai kummilaan. Ja no tietysti niitä leirejä, jotka ainakin mulla lapsuudessa oli sitä parasta kesätekemistä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vaikka kesä on ollut toisaalta tosi kiva, niin oon myös ollut tosi väsynyt ja ahdistunutkin. Oman perheen kanssa on ollut kiva puuhata ja retkeillä, mutta muita ihmisiä en oikein ole jaksanut, enkä itseänikään. Kaipa toi raskas kevät teki sen, että kesä on mennyt väsyneissä merkeissä. Lähestulkoon kaikki kesälle suunnitellut siivous- ja järjestämisasiat on tekemättä. Onneksi äiti pesetti meidän matot, koska en varmasti olisi saanut ainuttakaan mattoakaan vielä pestyksi, ikkunoistakaan ei tahdo läpi nähdä ja lattiat on melkoisessa tahmassa. Heinäkuun loppupuolella totesin, että nyt ei ole mitään järkeä, kun mietin elokuun menoja ja en saa nukuttua. Peruutin sitten kaikki elokuulle sovitut menot (paitsi yhtä säestyskeikkaa, koska tiedän, että ne on siellä oikeasti vähän pulassa, jos en pääse) ja vastasin kiitos ei kaikkiin, mitä en ollut vielä sopinut. Heti helpotti. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kovasti olin kesältä odottanut sitä, että ehtisin tehdä jotain omia juttuja. Että saisin omaa aikaa vaikka ompeluun puoli tuntia päivässä. No aika harvana päivänä se järjestyi. Mulla ei ole mitään hinkua päästä omiin menoihin kodin ulkopuolelle ilman vauvaa, mutta sitä kaipaan, että päivässä olisi joku hetki, kun voin olla velvollisuuksista vapaa ja keskittyä tekemään jotain omaa. Välillä tuntuu, että koko ajan mä olen olemassa vaan jotakuta varten: lapsia, miestä tai kotitöitä. Niitä hetkiä kaipaisin, kun voin olla olemassa itseäni varten. Ei sitä paljon tarvitsisi, mutta vähän kuitenkin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Melko toiveikkaalla mielellä kuitenkin ajattelen nyt alkavaa arkea. On kiva saada arki taas rullaamaan. Pahin väsymys ja ahdistus on taittunut, ja olen kohtalaisen sovussa itseni kanssa. Elän myös toivossa, että arki säännöllistää myös Poikasen rytmiä. Kyllä se tästä :)</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-48371906205823475662018-07-02T16:03:00.003+03:002018-07-02T16:03:37.970+03:00Kymmenen vee.<div style="text-align: justify;">
Tämä ajan kuluminen on jotenkin ihan käsittämätöntä! Sekä pienemmässä mittakaavassa (miten muka voi olla kesä jo näin pitkällä ja yhteinen loma puolivälissä!?) että isommassa. Meidän Isosisko täytti muutama viikko sitten kymmenen vuotta. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tosiaan on JO KYMMENEN vuotta Isosiskon syntymästä. Tuntuu, kuin ihan vastikään meille olisi syntynyt ensimmäinen pikkuinen tyttö. Muistan sen hämmennyksen, että tällaistako tämä synnyttäminen oli, sen avuttomuuden, kun pieni ei osannut syödä ja itkeskeli, eikä itsellä ollut mitään keinoja. Ne äärettömän onnen tunteet, kun pieni ihminen nukahti syliin ja tuhisi siinä tyytyväisenä. Ekat hymyt, naurut, kaikki uusien asioiden oppimiset. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt meillä on jo iso esikoinen, kymmenvuotias. Monessa asiassa vielä onneksi ihan lapsi, mutta samaan aikaan kovaa vauhtia itsenäistyvä. Lähtee reippaasti itsekseen leirille, koska kyllähän sieltä kavereita saa. Käy omin päin kirjastossa ja lukee salaa liian myöhään Viisikkoja (ihan kuin äitinsä!). Yrittää luistaa kotitöistä. Vänkää ja vääntää, kun on sitä mieltä, että tietää paremmin kuin äiti. Elää kumminkin selvästi jotain tasaista vaihetta nyt, koska kauheasti ei sen kanssa tarvitse tapella. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Isosiskon kanssa meillä on välillä ollut aika huonot välit, me ollaan selvästi monessa asiassa tosi samanlaisia ja ärsytetään toisiamme (toki vain toisen meistä kuuluisia näyttää se ärsytyksensä, mutta valitettavasti toinenkin on kova provosoitumaan). Toisaalta on hirveän kiva edes joskus päästä Isosiskon kanssa kahdestaan jonnekin, ihan vaikka vaan käydä kaupassa kahdestaan (tai no vaikka Bonarin kanssa, mutta ilman noita kahta keskimmäistä säheltäjää). Isosisko on hyvää seuraa!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Huolia se aiheuttaa toki. Kannan huolta Isosiskon kaverisuhteista, tai siis lähinnä siitä, että niitä kavereita ei oikein ole. Toivoisin niin kovin voivani säästää sen niiltä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteilta, joita itse olen käynyt läpi. Muutenkin huomaan, että monessa asiassa sanon Isosiskolle turhankin tiukasti, koska yritän säästää sen joltain tilanteelta, jonka olen itse kokenut jotenkin noloksi tai ahdistavaksi. Enemmän pitäisi kehua. Isosiskolla on myös paljon ahdistuksia, joista sen on vaikea saada puhuttua. Siinä on myös sellainen asia, jota toisaalta ymmärrän omien kokemusten kautta, mutta samaan aikaan olen ihan neuvoton, että mitä niille tehdä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Usein hämmästyn sen ajattelukykyä ja taitoja. Se leipoi itse mustikkapiirakkaa synttärijuhliinsa. Mä vähän neuvoin, mutta itse se teki kaiken. Usein Isosisko tulee sanomaan, "kuule äiti, mä oon ajatellut, ja eikö niin, että..." ja taas mä saan hämmästyä, miten se on niin viisas ja iso. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Voi ihana ja rakas Isosisko. Itsekin nelilapsisen perheen esikoisena tiedän, ettei se esikoisen asema aina ole niin herkkua. Siinä, että käy ekana läpi kaiken, on omat hyvät ja huonot puolensa. Huomiotakin pitäisi muistaa jakaa tasaisemmin. Ja kaipa ensimmäinen lapsi on tietyssä mielessä "harjoittelukappale", vaikka musta kyllä tuntuu, että yhtä lailla niitä uusia tilanteita tulee eteen pienempienkin kanssa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tällä hetkellä meidän kymppivee viipottaa pihalla pipo silmillä pikkusiskonsa kanssa. Samaan aikaan jo aika iso, ja vielä meidän pieni.</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-71402205503241996712018-06-09T21:37:00.003+03:002018-06-09T21:37:52.035+03:00Kesä! Loma!<div style="text-align: justify;">
HUH. Niin sitä selvitettiin kaikki 6 yh-viikkoa yksin neljän lapsen kanssa! Tiedän, että Suomessa on pilvin pimein yksinhuoltajia, joille elämä yksin neljän lapsen kanssa on ihan jokapäiväistä peruskauraa, ja tuntuu hassulta, että joku (eli mä) pitää meteliä siitä, että on selviytynyt jokusesta viikosta, mutta silti: hyvä minä!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kuuteen viikkoon mahtui tosi kivoja hetkiä. Käytiin lasten kanssa sirkuksessa ja oltiin viikonloppu mun vanhemmilla, juhlittiin mun isän 60-vuotispäiviä lähemmäs 100 hengen sukulaisjoukon voimin, oli Isosiskon kaverisynttärit ja Poikasen päiväkodin kevätjuhla ja mitähän muuta. Ihania lämpöisiä kevätpäiviä, jolloin lapset puuhasivat pihalla koko iltapäivän ja illan ja minä ja Bonarikin nautittiin ulkoilmasta. Kuuteen viikkoon mahtui paljon perusarkea: lasten kiskomista aamuisin sängystä, patistelua aamutoimissa, pyykinpesua, imetystä, kitinää, päiväunia, iltatoimia, ruokakauppaa... Sitä samaahan se meidän elämä on, oli isi töissä tai kotona tai kokonaan poissa. Sitten oli myös niitä vähemmän kunniakkaita hetkiä, kun tuntui, että mistään ei tule mitään, en jaksa, huudan lapsille, en tykkää niistä yhtään, en tykkää itsestänikään yhtään, en tykkää yhtään mistään yhtään... Mutta joka tapauksessa, se pätkä on nyt eletty ja hyvä niin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt meillä on yhteistä lomaa heinäkuun loppuun asti!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viimeisen kuukauden suurin uutinen on ehkä se, että äitienpäivän aikoihin Poikanen oppi vihdoin ja viimein syömään suoraan rinnasta ja voitiin jättää rintakumi kokonaan pois. Neljä kuukautta siinä meni, mutta lopulta me onnistuttiin. Ja oon kyllä ollut sanoin kuvaamattoman helpottunut ja iloinen siitä, että imetys nyt sujuu. Ne ensimmäiset pari kuukautta, kun imetys sattui niin paljon, että välillä jouduin imettämään särkylääkkeiden voimin, rinnat oli ihan rikki, sammas vaivasi yms, oli kyllä raskaita. Seuraavat pari kuukautta imetin rintakumin kanssa välillä enemmän ja välillä vähemmän tuskallisesti. Olin jo asennoitunut niin, että imetän rintakumin kanssa koko imetysajan, mutta kyllä on ollut i-h-a-n-a päästä siitä eroon! Siis niin paljon vaivattomampaa, kun ei tartte sen kumin kanssa sählätä, pestä sitä jatkuvasti ja etsiskellä ties mistä, kun ei se koskaan oikein tahtonut pysyä kunnolla... Yölläkin voi vaan imettää ja jatkaa unia. Ja reissussa! Siis oikeasti, tosi ihanaa!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lapsillakin alkoi loma. Tytöt toivat kotiin tosi hyvät todistukset. Poikasen kanssa on viime aikoina ollut hankalaa. Luulen, että isoin syy on ollut se, että se ei ole saanut tarpeeksi aikuisen huomiota, kun Mies on ollut pois ja mä olen niin kiinni vauvassa (joka ei vieläkään loista päiväunien nukkumisen saralla). Poikanen on kyllä kiukutellut ja tehnyt tyhmyyksiä koko vuoden edestä. Kovasti toivon, että kesä helpottaisi tässäkin suhteessa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ensimmäinen kesälomaviikko on mennyt sairastellessa. Tällä kertaa Mies oli kuumeessa neljä päivää. Ei tarttunut meihin muihin, en tiedä, olisko ollut vaan jotain stressinpurkautumiskuumetta (kun ei ollut mitään flunssan oireita tms). Mutta ekalla lomaviikolla ei yleensä saada muutenkaan mitään aikaan, eikä jakseta tehdä mitään. Jospa nyt sitten päästäis kunnolla loman makuun. Suunnitelmia ainakin on vaikka muille jakaa :)</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-14414934129934528072018-05-05T23:09:00.001+03:002018-05-05T23:09:09.977+03:00Kevään kuulumisia meidän perheestä.<div style="text-align: justify;">
Huh, puolet Miehen kevään reissuista on takana. Ennen kesälomien koittamista on vielä 3 yh-viikkoa ja niiden välissä yksi "tavallinen" viikko. Yllättävän kivasti ja helposti meillä on mennyt nämä yh-pätkät. Tosin kyllä mä huomaan olevani tosi väsynyt, ja vielä pitäisi kuukausi jaksaa. Ihan super-hyvään kohtaan tuli tämä viikko vappuineen muineen, Miehellä oli pari ylimääräistä vapaapäivää ja ne tuli todella tarpeeseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonus on kohta neljä kuukautta. Tarttuminen sujuu jo varsin mallikkaasti, kääntyminen sen sijaan ei oikein ole vielä alkanut kiinnostaa. Imetys onnistuu edelleen vaan kumin kanssa. Kun yritän tarjota rintaa ilman kumia, niin vauva irvistelee ja katsoo mua ihan ihmeissään, että eihän nyt tällaista voi syödä! Maidottomalla ruokavaliolla olen edelleen. Viikko sitten testattiin, söin vähän jogurttia. Eipä tarvitse ihan heti testata uudestaan. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Päiväunia hän ei edelleenkään juurikaan nuku. Ehkä kerran päivässä puolen tunnin torkut ja kerran viikossa saattaa vetäistä pari tuntia. Normaalit unet Bonarille on joku 10-15 minuuttia. Voin ihan rehellisesti sanoa, että mä todella toivoisin, että se nukkuisi päiväsaikaan enemmän, varsinkin kun oon niin paljon lasten kanssa yksin. Ehtisi sekä tehdä kotitöitä että varsinkin puuhata jotain isompien lasten kanssa. Onneksi nyt on kevät, ja jos vaan sää on kuiva, niin muksut viihtyy ulkona. Mua harmittaa, kun Poikanen jää niin varjoon. Tytöillä on paljon puuhaa keskenään, mutta Poikanen haluaisi tehdä juttuja aikuisen kanssa, ja harmittaa hirveästi, kun sitä aikaa ei oikein ole antaa. Bonus on sitten usein myös aika väsynyt ja kitiseväinen. Yöt ovat olleet vaihtelevasti hyviä ja vähemmän hyviä. Jostain syystä aamuyöstä Bonuksella on usein vatsavaivoja, joten nukkumisen laita on sitten vähän niin ja näin. En tiedä, onko noi olemattomat päiväunet jostain vatsavaivoista vai mistä johtuvia myös. Ei Bonari kyllä päiväsaikaan tunnu vatsakipuiselta, mutta mistäs sitä nyt vauvoista aina tietää. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta ihan lumoavan ihana vauva Bonus on. Se on niin herttainen, kun se on vielä vähän hölmö. Ja tykkää ihan hirveästi isommista sisaruksistaan. Aina pitää hetken verran kelailla, että mikäs tämä naama on, mutta se hymy, minkä isot sisarukset (Poikanen varsinkin, koska se eniten tietysti Bonarin kanssa on) saa, on kyllä leveintä mallia. Mulle on myös iso apu siitä, että isommat lapset haluaa ja viitsii joskus viihdyttää Bonaria. En kauhean usein halua niiltä sitä pyytää, mutta usein ne itsekin ehdottavat, että voivat vähän viihdyttää vauvaa, ja mä saan sitten äkkiä laitettua tiskit koneeseen tai ruoan pöytään. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pipanaisen kanssa ollaan käyty lääkärissä, kun sillä on pari kuukautta jo ollut kaulassa turvonnut imusolmuke. Sitä on seurailtu ja katseltu, julkisella puolella kun ei näiden juttujen kanssa pidetä kiirettä. Nyt parin kuukauden seurailun jälkeen saatiin lähete ultraääneen, mutta ensimmäinen vapaa aika oli kesäkuulla. Musta alkoi tuntua, että mä haluan nyt vaan saada tämän asian pois päiväjärjestyksestä, ja varasin Pipanaiselle ajan yksityiselle (olis pitänyt tehdä se jo aikoja sitten!). Ensi viikolla käydään ultrassa ja verikokeissa, ja toivotaan, että asia on sitten sillä selvä...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Isosisko sai partiosta vuoden sudenpentu -diplomin. Ihanaa, että just Isosisko! Se kaipaa mun mielestä vähän kannustusta ja just tuollaisia hyviä juttuja. Siitä on ollut taas yhtä ja toista huolta, mutta niistä en halua täällä sen enempää avautua. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mä olen tosiaan ollut ajoittain aika väsynyt. Sekä unenpuute-väsynyt, että uuvuksissa. Välillä väsyttää se, että koko ajan pitää ennakoida seuraavaa hommaa (siis tyyliin aamupäivällä pestä perunat iltapäiväruokaa varten, koska Bonarilla ei vieläkään ole päivärytmiä, ja siitä ei tiedä, missä välissä ne perunat saa muuten pestyä) ja muutenkin se, että koko ajan on olemassa vaan muita varten. Kyllä mä odotan sitä, että voin jättää Bonuksen hetkeksi hoitoon ja saada vähän aikaa olla ihan vaan minä. Enkä äiti, vaimo tai kotityökone. Vaikka tää vauva-aika onkin ihanaa ja ihan parasta. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
No, kuukausi vielä pitäisi jaksaa. Sitten alkaa kesäloma ja Mieskin on kotona. Ehkä sitten ehdin vähän jotain omaakin tehdä.</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-23651279952905872018-03-29T16:36:00.001+03:002018-03-29T16:36:58.280+03:00Nyrkki suuhun.<div style="text-align: justify;">
Voi tuota ihanaa Bonaria! Sitä luulisi, että neljännen lapsen kohdalla ei ihan jokainen kehitysvaihe jaksaisi hirveästi ihastuttaa. Mutta kylläpä vaan kuulkaa jaksaa!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Bonus löysi viime viikolla kätensä. Nyt ihan ykkössuosikkipuuhaa on nyrkin tunkeminen suuhun. Kovasti myös yrittää jo tarttua esineisiin, mutta ihan ei vielä silmä-käsi-koordinaatio toimi, eikä kaveri myöskään ole ymmärtänyt, että tarttumisessa auttaisi, kun avaa nyrkin. Joten nyrkkejä heilutellaan ahkerasti erilaisten esineiden lähettyvillä :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Samalla Bonus on innostunut tuijottamaan leluja. Etenkin helistimet, joissa on hymyilevä naama, ovat suuressa suosiossa. Tuntuu hassulta, kun toinen jaksaa ihan tosissaan tuijottaa parikymmentä minuuttia jotain helistintä. Ja tietysti hymyillä sille, jutella, heilutella nyrkkejään ja kuten vauvoilla on tapana, sätkiä ja potkia koko ruumiinsa voimalla.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Miehellä alkoi parin viikon yllätysloma. Sen joku ylempi esimies soitti viime viikolla, että Miehellä on useamman vuoden takaa 9 pitämätöntä lomapäivää, ja ne pitää nyt käyttää ennen huhtikuun loppua. Joten nyt Mies on sitten kaksi viikkoa lomalla. Tämän vuoden teema Miehen vapaiden suhteen on selvästi ollut se, että kun Mies on vapaalla, niin meillä sairastetaan. Tällä kertaa kaikki isommat lapset on ollu oksennustaudissa ja mä parhaillaan kuumeessa. Toivottavasti menee pääsiäiseksi ohi, meidän kun olis tarkoitus mennä mun vanhemmille pääsiäisenä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yllätysloman jälkeen alkaakin Miehellä kevään reissuputki. Kahdeksasta viikosta 6 on reissuviikkoja, joskin onneksi joka viikko se ei ole kokonaan pois. En odota innolla, mutta minkäs teet. Toivotaan, että huhti-toukokuussa meillä ei kukaan sairastu, eikä tule muita yllättäviä tapahtumia...</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-25631781616260475662018-03-21T12:35:00.002+02:002018-03-21T20:05:28.698+02:00Kirjoja, kirjojaViime lokakuussa luin:<br />
<br />
<b>Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli -poikani tarina</b><br />
<div style="text-align: justify;">
Tositarina autistisesta pojasta, jonka ei pitänyt edes oppia lukemaan, mutta joka osoittautuikin matemaattiseksi huippulahjakkuudeksi. Tosi kiinnostava ja koskettavakin kirja. Hieman ärsytti, kun kirjailija antoi ymmärtää, että kaikki autistit ovat piileviä lahjakkuuksia ja että hän on lähipiirinsä kanssa kehitellyt suunnilleen maailmaa mullistavan tavan saada nämä lahjakkuudet esiin... Kirjassa oli muutenkin jonkin verran sellaista "amerikkalaista liioittelua", mutta kokonaisuutena todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen!<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Péter Gárdos: 117 kirjettä</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjailijan vanhempien rakkaustarina, tarina siitä, kuinka kaksi keskitysleireiltä selvinnyttä ja Ruotsiin muuttanutta päätyvät yhteen. En oikein pitänyt päähenkilöistä, mutta tarina oli koskettava, ja tietysti kun tiesi sen olevan tosi (tai toteen pohjautuva, en nyt enää muista), niin se lisäsi kiinnostavuutta. Tykkäsin tästäkin.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Helen Fielding: Bridget Jones -vauvapäiväkirja</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Huono. Ihan hirveän älyttömän huono. Eka Bridget Jones oli hyvä, ja siitä on menty tasaisesti alamäkeä. Sain tän elokuvan siskolta lahjaksi, ja elokuvaa näkemättä jo tiesin, että kerrankin elokuva on kirjaa parempi. Ja olihan se, vaikkei sitä elokuvaakaan tarvitse kahta kertaa katsoa. Juoni lyhyesti: Bridget tulee raskaaksi, eikä tiedä onko isä Mark vai se toinen tyyppi, jonka kanssa Bridget on heilastellut (Daniel? En muista nimeä juuri nyt). Seuraa kirjan verran epäuskottavaa sekoilua, lopulta vauva syntyy ja isäkin selviää.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Simona Ahrnstedt: Unelmia & yllätyksiä</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Luin tän jo toiseen kertaan. Miksi, sitä en tiedä. Historiallista romantiikka-seksi-hömppää, sopii hyvin niihin hetkiin, kun sellaista kaipaa.<br />
<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Ilana Aalto: Paikka kaikelle</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Todellakin suosittelen ihan joka ikistä lukemaan! Jos ikinä aiot lukea yhden tavaraan ja järjestämiseen liittyvän kirjan, lue tämä! (No, mulla on vielä Jenni Sarraksen Tavarataidot lukematta, mutta luulen sen yltävän samalle tasolle. Eli ehkä kannattaa lukea kaksi tavaraan ja järjestämiseen liittyvää kirjaa). Ihanasti tavaran, järjestämisen, tavaran keräämisen ynnä muun historiaa, psykologiaa ja muuta sellaista yhdistettynä järkeviin karsimis- ja järjestämisvinkkeihin. Eikä yhtään syyllistävä teos, eikä myöskään sellaista "tässä on ainut oikea tapa toimia" -asennetta, jota mä karsastan. Eli joo, aivan loistava opus!<b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-65354748505637227052018-03-20T20:53:00.000+02:002018-03-20T20:53:00.461+02:00Hei maailma!Voi tuota meidän Bonusta. Se on niin ihana ja suloinen.<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
Pari viikkoa sitten, 2-kuukautispäivän kynnyksellä Bonus jotenkin yhtäkkiä havahtui ihan uudella tavalla tähän maailmaan. Oli se aiemminkin ollut kiinnostunut ihmisistä ja hymyillyt ja seurustellut mielellään, kun jonkun naama oli sen näkökenttään tullut, mutta nyt se muuttui jotenkin paljon aktiivisemmaksi itse katselemaan ja ottamaan kontaktia. Aiemmin ei lattialla makoilu kiinnostanut ollenkaan, mutta nyt se jaksaa siinäkin vähän pötkötellä ja katsella ympärilleen. Sitterissä roikkuvat hahmot (apina ja joku papukaija taitaa siinä olla) on ihan super-mielenkiintoisia, ja niitä voidaan hämmästellä vaikka kuinka kauan. Erilaisiin ääniin reagoi selvästi aktiivisemmin kuin aiemmin. Ja siis ylipäätään kaikki kiinnostaa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämän yhtäkkisen maailmaan havahtumisen myötä unet meni joksikin aikaa ihan sekaisin. Varsinkaan päivällä Bonus ei oikein ole saanut nukuttua, tuntuu, että on jotenkin koko ajan valmiina heräämään havainnoimaan kaikkea. Pienikin risaus saa toisen hereille. Öisin hän on kyllä nukkunut pidempiä pätkiä -tai no, yhden pidemmän pätkän, joka on yleensä ollut 5-6 tuntia. Harmillisesti useina öinä Bonus on sitten sen yhden pätkän jälkeen ollutkin sitä mieltä, että on aamu (mun mielestä aamu EI ole kolmelta, neljältä eikä vielä viideltäkään!). Mutta on meillä saatu nukuttuakin. Päiväunet on tosiaan ollu ihan silppua useimpina päivinä, kantoliinassa saattaa nukkua pari tuntia, mutta muuten puolikin tuntia on jo "pitkät unet". Muistan, että Poikasella oli samanlainen vaihe suunnilleen saman ikäisenä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Poikasen kanssa ollaan pari kertaa käyty toimintaterapiassa. Sillä ei siis vielä viisivuotiaanakaan ole kätisyys vakiintunut, ja nyt vuoden jonotuksen jälkeen päästiin toimintaterapiaan sitä asiaa selvittelemään. Poikanen on ollut terapiasta ihan innoissaan ja uskaltanut hienosti olla toimintaterapeutin kanssa kahdestaan puuhailemassa. Yksi kerta on vielä jäljellä ja sitten sellainen palautekerta ilman Poikasta, jossa mä oletettavasti saan jotain ohjeita jatkosta. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tyttöjen kanssa ollaan rampattu oikomishoidoissa. Laskin, että meillä on maalis-huhtikuussa yhteensä 11 erilaista lasten neuvolaa, lääkäriä, toimintaterapiaa tai hammashoitoa. Useimmat näistä tuolla lähikaupungissa. Onneksi en ole töissä, olisi aikamoista yrittää sovitella näitä kaikkia menoja, ja varmaan joutuisin paljon ottamaan palkatonta. Mutta ei siinä, olen kyllä kiitollinen veronmaksaja!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämmöistä tänne. Vähän harmittaa, kun ei oikein ollenkaan ole sitä kuuluisaa omaa aikaa. En mä sitä muuten kaipaa, mutta olisi kiva joskus ehtiä hetkeksi istahtaa ompelukoneen ääreen. Mutta onneksi tässä neljännen lapsen kohdalla tietää, että nopeasti tämäkin aika menee ohi (liian nopeasti!) ja omaa aikaakin vielä tulee. Oikeastaan mä en sitä muuten kaipaisi, mutta olisi muutama ompelutyö, jolla on deadline. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Jaahas, sängyssä alkoi ähinä. Taidetaan kohta kaivata äitiä :) </div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-23013784067481486722018-03-09T14:16:00.001+02:002018-03-09T14:16:14.388+02:00Kastajaiskuulumiset<div style="text-align: justify;">
Meillä oli pari viikkoa sitten Bonuksen kastajaiset. Päädyttiin tällä kertaa pitämään kastetilaisuuden lisäksi myös juhla seurakuntatalolla, mikä oli hyvä ratkaisu. Vieraita oli kuitenkin oma väki mukaan lukien lähes 40 (joista melkein puolet lapsia ikähaitarilla 0-9v), joten ei me oikein oltais edes meille mahduttu. Ruoat ja muut tarjottavat tehtiin itse, mutta tosi paljon valmisteluita helpotti se, että kotia ei tarvinnut siivota.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tehtiin karjalanpaistia ja leivonnaisia etukäteen pakastimeen, ja mun äiti teki salaatin ja pullaa. Ennen kastajaispäivää piti "vain" savustaa lohia, kuoria 10kg säkillinen perunoita, tehdä kaksi isoa täytekakkua... Olihan sitä hommaa siinäkin, mutta ei liikaa. Ja onneksi kastajaispäivä osui meidän hiihtolomaviikon lauantaiksi ja Mies oli sen viikon lomalla, joten ehdittiin hyvin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kastajaiset meni ihan kivasti. Yksi mun ihana työkaveri tuli hoitamaan keittiöhommaa ja hoitikin sen ihan super tehokkaasti ja hyvin. Bonari vähän kitisi kasteen aikana, mutta rauhoittui sitten kyllä. Lapset valtasivat etummaisen penkkirivin, mutta ei mennyt ihan täydeksi riehumiseksi. Täydeksi riehumiseksi meni sitten vasta myöhemmin, kun se ei enää haitannut. Ruoat olivat hyviä, leipomukset olivat hyviä, mikään ei loppunut kesken, ja tunnelma oli mukava. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nimikin saatiin päätettyä kastajaisia edeltävänä päivänä. Tai no, etunimi meillä on ollut käytössä jo pitkään. Mä haluan tehdä eron siihen, että kastajaiset ei ole nimenantojuhla, vaan juhla, jossa lapsi otetaan Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Mutta kolmatta nimeä mä mietin kauan ja hartaasti, ja lopulta kun mun isä (joka siis kastoi Bonarin) laittoi viestin, että laitanko sille nimen ja kummit tiedoksi, niin totesin, että kai se nyt sitten pitää päättää... Hyvä nimi tuli.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Muuten meillä elämä on aika lailla entisellä mallillaan. Imetys on edelleen ihan jäätävän kivuliasta, enkä enää tiedä, mitä sille voisi tehdä. Rukoilla kai vaan. Edelleen mä kuitenkin imetän, rintakumin kanssa, kun ei tässä muutakaan voi. Aika epätoivoinen olo on ja kieltämättä tää imetyksen takkuaminen ahdistaa ja masentaa. Bonus on kuitenkin ihana vauva, ei turhia kitise ja hereillä ollessaan on yleensä hyvällä tuulella ja hymyileväinen. Tai no, nyt on kolmatta päivää oikea Herra Kitinä, mutta toivon kovasti, että tämä on rotavirusrokotteesta johtuvaa tai muuta ohimenevää...</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-24047689058694291622018-02-04T21:07:00.000+02:002018-02-04T21:07:17.658+02:00Muutama lukuvinkkiJatketaanpa taas luettujen kirjojen jonon purkua. Nyt ollaan jo elo-syyskuussa. :D<br />
<br />
<b>Margaret Atwood: Nimeltään Grace</b><br />
<div style="text-align: justify;">
Tositapahtumiine perustuva kirja kertoo vankilaan murhista tuomitun Gracen tarinaa. Mahtoiko Grace olla syyllinen vai syytön? Pidin kirjassa kovasti Gracen tarinasta. Se oli kivasti kirjoitettu ja kiinnostava. Gracea tutkineen tohtorin tarina sen sijaan oli aika plääh. Jännästi siis samaan aikaan tosi hyvä ja aika tylsä kirja. Kiinnostavaa oli myös kirjan lopussa (vai alussa? En muista) faktat tositapahtumista.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Jens Andersen: Astrid Lindgren -Tämä päivä, yksi elämä</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Astrid Lindgrenin elämäkerta. Astrid Lindgren eli kiinnostavan elämän ja Andersen osasi myös kirjoittaa siitä kiinnostavasti. Ehdottomasti suosittelen, vaikka et Astrid Lindgrenin kirjojen suuri ystävä olisikaan!</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Tim Dowling: Kuinka minusta tuli hyvä aviomies</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Viihdyttävästi kirjoitettu kirja, jonkinlainen yhdistelmä elämäkertaa ja elämäntaito-opasta (jota osuutta ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti). Ihan hauska oli lukea, lue sinäkin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Katarina Baer: He olivat natseja</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Kirjailijan isovanhempien elämäntarina, jonka kirjoittaminen muistaakseni lähti liikkeelle siitä, että kirjailija oli ymmärtänyt isovanhempiensa olleen natseja, ja hän halusi selvittää, miksi. Tai jotain sinne päin. Ehkä mä olen osani toista maailmansotaa ja natsi-Saksaa lukenut, koska ei kauheasti kuitenkaan kiinnostanut. Sangen perusteellisesti kirjoitettu kyllä, ja arvostan omien juurten penkomista silloinkin, kun sieltä ei suuria sankaritekoja välttämättä löydy. Ja toki ihmisten elämäntarinat aina ovat mielenkiintoisia.<b> </b></div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3298875721595985526.post-35152445885559152392018-01-31T20:57:00.002+02:002018-01-31T20:57:46.374+02:00Kirjavinkkejä talveen<div style="text-align: justify;">
Vai voiko otsikoida "kirjavinkkejä talveen", kun nämä on luettu heinäkuussa?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Judith Lennox: Lasiin kirjoitettu</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Yhteen aikaan luin kaikki Judith Lennoxin kirjat. Silloin ostinkin itselleni pari. Nyt totesin, että on aika hankkiutua niistä eroon. Tämä Lasiin kirjoitettu on minun mielestäni ehkä Lennoxin kirjoista paras. Ei niin ankea kuin muut. Suosittelen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Judith Lennox: Taivaanranta tummuu</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Sitten vähän ankeampi Lennox. Ei huono tämäkään, mutta aika ankea. Jos ei rassaa se, että päähenkilöt ovat enimmäkseen hyvin inhimillisiä (lue: toimivat hölmösti, eivätkä ole ihmeen kivoja tyyppejä), niin anna mennä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Hömppäkirja naisesta, joka joutuu äitinsä kuoleman jälkeen tavoittelemaan nuoruuden unelmiaan. Ihan kiva lukeminen oli, mutta vähän jäi vaivaamaan, kun kirjan lopussa ei kerrottu, saiko päähenkilö perinnön vai ei. Pisteitä siitä, että vaikka oli kevyttä lukemista, niin heti ekalta sivulta ei arvannut, kenen kanssa päähenkilö pariutuu.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Paula Hawkins: Nainen junassa</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Takakansiteksti houkutti: Rachel matkustaa junalla joka päivä ja seuraa junan ikkunasta tuntemattoman pariskunnan elämää. Sitten alkaa tapahtua... Odotin suuria. Alku oli vähän tylsä, enkä oikein pitänyt päähenkilöstäkään. Mietin, kannattaako kirjaa edes lukea loppuun, mutta kannatti! Tätä voin kyllä suositella muillekin. Tarina oli kivasti rakennettu, eikä lopulta mikään ollut sitä, miltä näytti. Kannattaa ehdottomasti lukea!</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Tykkäsin ja en tykännyt. Eipä muuta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>Anne Tyler: Jää hyvästi</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Anne Tyler on ehdottomasti yksi mun lempparikirjailijoista, ja tämä Jää hyvästi nousi kyllä kertaheitolla yhdeksi lemppari-Tylereistä! Tarina kertoo miehestä, joka yllättäen menettää vaimonsa. Kirja kuvaa hienosti kaikkea sitä, mitä kuvittelisin, että surutyö voi sisältää. Samalla pikku hiljaa avautuu päähenkilöiden parisuhteesta yhtä ja toista myös lukijalle. Ja loppuratkaisusta tykkäsin erityisesti. Tämä oli oikeasti tosi hyvä. Erityisen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
<b>J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt</b></div>
<div style="text-align: justify;">
Moneen otteeseen luin tästä suosituksia, ja lopulta sain kirjan luettua. Ehkä mulla oli liian kovat odotukset, koska eipä tämä nyt niin ihmeellinen ollut. Kirjoitustyyli oli kyllä hauska, ja puoliväliin tai vähän ylikin tykkäsin kirjasta tosi paljon. Mutta loppua kohden se jotenkin vähän latistui. Ihan ok luettava, mutta ei missään nimessä suuri elämys. </div>
<div style="text-align: justify;">
<b> </b></div>
<div style="text-align: justify;">
Yhteenvetona heinäkuun lukemisista sanoisin, että jos kaipaat pientä jännitystä, lue tuo Hawkins. Jos kaipaat hömppää, lue Spielman. Mitä ikinä kaipaatkin, lue tuo Tyler. Se oli vaan niin loistava.</div>
äiti raitapaitahttp://www.blogger.com/profile/16986507239872267047noreply@blogger.com0