30.12.2014

Välikevennys: huonoa huumoria

Vois kertoa risteilystä, Dressemberistä, joulusta, taudeista.

Mutta ihan just nyt ei jaksa. Jaetaan sen sijaan väärin kuultuja asioita.

Isosisko luki Pipanaiselle lastenkirjaa, jossa oli kuvia ja niihin liittyviä laskutehtäviä.
Isosisko: "Montako on karhua kylvyssä?"
Pipanainen: "MITÄ?? Montako on karvoja pyllyssä!!!???"

Muumilaululevyllä on taikurilaulu, jossa lauletaan:
Sauvaansa käyttäen
temppunsa näyttäen 
ryhtyy hän taikomaan.
Aivanhan tässä
on jännittämässä,
että mitä nyt nähdä saan!

Tytöt on tietysti kuulleet sanat vähän väärin, ja kieltämättä laulu saa uudenlaisen säväyksen, kun auton takapenkillä raikaa:
Sauvaansa käyttäen, 
peppunsa näyttäen
ryhtyy hän taikomaan.
Aivanhan tässä 
on jännittämässä,
että mitä nyt nähdä saan!


14.12.2014

Mekkokuukauden toinen viikko.

Mulla on kotona Dressember-kaveri. Meidän Pipanainen on muutenkin ihan höpsönä mekkoihin, hameisiin, röyhelöihin, pinkkiin jne, ja kun se hoksasi, että äidillä on mekkokuukausi, niin sehän haluaa osallistua kanssa! Ihan joka päivä ei ole mekossa ollut, mutta melkein.
 
äidin mekkokaveri
Pipanainen on myös parempi levittämään tätä Dressember-sanomaa, se oli jo päiväkodissa kertonut, että viettää äidin kanssa mekkokuukautta, ja siitä saatiin sopivasti päiväkodin tädin kanssa juttua aikaiseksi :) Dressemberin tarkoituksenahan on mekkoilun lisäksi kerätä rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön, joten nyt olisi mahtava tilaisuus jättää muutama suklaarasia ostamatta ja lahjoittaa rahaa tärkeään kohteeseen: suora linkki lahjoituslomakkeeseen tai sitten Dressemberin sivuilta klikkaatte "Donate to The Campaign".

Mekkoilun lisäksi ollaan tällä viikolla mm. käyty yhtä ystävää lapsineen tapaamassa ja leivottu villin paljon pipareita, sekä vinkura vänkyrä kallellaan oleva värikäs piparimuumitalo. Sellainen tavallinen viikko. Väsynyt viikko tosin, tänään käytiin Miehen serkun 6-vuotissynttäreillä, ja olin kyllä niin nuutunut vieras, ettei ole tosikaan...

Tässä nyt kumminkin vielä tän viikon mekot:




Peiliä ei ole vieläkään pesty. Ehkä jouluksi?

7.12.2014

Viikko Dressemberiä

Joulukuun ensimmäinen viikko tulee täyteen, ja näin myös ensimmäinen viikko tämän vuoden Dressemberiä. Joka päivä olen tunnollisesti ollut mekko päällä, joskin epäilen, että mekon pukemisella ei ole mun tapauksessa ollut mitään merkitystä ihmiskaupan kannalta (mutta mekkokuukausi on kyllä ihan kiva projekti muutenkin). Siis siinä mielessä, että oon lähinnä kotona, joten mun pukeutuminen ei herätä mitään huomiota missään. Mutta oon saanu rahaa kerättyä jonkin verran!

Aika väsynyt viikko on ollut. Mies oli taas työreissussa, joten mulla oli yh-viikko. Aamulla siis vaan vedettiin päälle sama mekko kuin edellisenäkin päivänä, ja toivottiin, ettei se ole vielä kovin likainen. Stailaaminen huipentui siihen, että saatoin jaksaa kammata hiukset :) En ole jaksanut ottaa kuvia, vaikka olisihan niitä kiva jakaa sosiaalisessa mediassa, tai ainakin jos olis edes melkein edustavia... Mulla kun ei ole edes älypuhelinta, vaan aina pitää ottaa kuvat oikealla kameralla, ladata ne koneelle ja siirtää sieltä facebookiin... Ei vaan ole jaksanut.

Pipanainen otti kuvan mun viime viikon toisesta mekosta.

Meillä oli kyllä kiva viikko. Tiistaina oli melkoinen härdellipäivä, kun tyttöjen normaalin eskari-/päiväkotipäivän lisäksi oli Pipanaisen 4-vuotis lääkärineuvola (jossa mulla tietysti oli kaikki kolme muksua mukana), tyttöjen muskari ja sitten vielä Pipanaisen kanssa päiväkodin joulupolku. Toi joulupolku (jonne siis oli tarkoitus mennä vaan vanhemman+lapsen, meille tuli sitten Miehen äiti vahtimaan muita muksuja) oli kyllä ihan mielettömän hieno, siellä oli vaikka mitä! Ulkopuuhaa, joululauluhetki, joulunäytelmä, askartelua ja joulupuuro. Oli kyllä pieneltä päiväkodilta ihan mieletön panostus!

Keskiviikkona käytiin naapurissa syömässä pullaa ja leikkimässä, torstaina meillä oli raamis. Perjantaina oli tytöillä molemmilla eskarissa ja päiväkodissa itsenäisyyspäiväjuhlat. Mietittiin, mitä laitettais päälle (ohjeistuksena molemmille oli, että saa halutessaan pukeutua juhlavasti). Isosisko sanoi heti, että ei mitään kovin juhlavaa, kun taas Pipanainen ilmoitti haluavansa hienoimman mahdollisen mekon :) Isosisko lähti sitten ihan sievässä neulemekossa, Pipanainen ryppytaftista ommellussa mekkosessa. Pipanainen on muuten joka päivä tässä kuussa pukeutunut myös mekkoon, se taitaa osallistua kanssa Dressemberiin :)

Lapset lähtivät sitten mummilaan perjantaina, ja Mies tuli kotiin. Eilen meillä oli siivouspäivä. Ja ihan hyvä siivousmekko löytyi kaapista. Saatiinkin aika paljon aikaa, vaikka rennolla otteella siivoiltiin. Siivosin lastenhuoneen, josta lähti 4 kassia roskiin (enimmäkseen rikkinäisiä leluja tai ihan roskaa) ja yksi kassi kirpparille, ja lisäksi vähän muutettiin parin huoneen järjestystä ja siivoiltiin keittiötä. Illalla sitten katsoin linnan juhlia (piti bongata äiti ja isi ja muutama muu tuttu) samalla kun paketoin joululahjoja ym. Tänään saadaan muksut kotiin. On ollut kiva viikonloppu.


Siivousmekko. Ja likainen peili.

29.11.2014

Dressember

Hei sinä siellä, joko tiedät, mikä on Dressember?

Dressember on koko joulukuun kestävä ihmiskaupan vastainen kampanja. Lyhyesti kerrottuna Dressemberissä tapahtuu seuraavaa: tarkoitus on joulukuun jokaisena päivänä pukeutua mekkoon, ja samalla levittää tietoa ihmiskaupasta ja kerätä rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Melko varmasti ainakin jonain päivänä joku sanoo jotain päälläsi olevasta mekosta, jolloin tulee hyvä tilaisuus kertoa, miksi se on päälläsi. Rahankeruupuolen voi hoitaa luomalla Dressemberin sivuille oman kampanjasivun, jonne voi pyytää vaikka tuttuja lahjoittamaan rahaa tai kerätä sponsoreita omalle Dressember-projektille. Tai ihan jotain muuta, mitä itse keksii :) Lisätietoja kannattaa käydä lukemassa tuolta Dressemberin nettisivuilta.

Maailmassa arvioidaan olevan jopa 27 miljoonaa orjaa. Jokainen niistä on liikaa, jokainen on hyvä syy vastustaa ihmiskauppaa. Ketään ihmistä ei saisi myydä. Siksipä minäkin osallistun tänä vuonna Dressemberiin. Mun osallistumisesta lisää täällä.

Nyt juuri sinulla on reilu vuorokausi aikaa miettiä, mitä itse tekisit ihmiskauppaa vastustaaksesi? Osallistuisitko Dressemberiin pukeutumalla joulukuun jokaisena päivänä mekkoon, lahjoittaisitko rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön, vai jotain muuta? Nyt ei kannata ohittaa tätä mahtavaa (ja hauskaa!) tilaisuutta vastustaa ihmiskauppaa, vaan osallistua. Dressember on ihan pian!

18.11.2014

Opittava ennen koulun alkua.

Asioita, joita äidin mielestä Isosiskon pitäisi harjoitella ennen koulun alkua:
  • kotioven avaaminen avaimella (meillä on tosi jäykkä ulko-ovi)
  • aamutoimien hoitaminen ilman, että unohtuu koko ajan puuhailemaan muuta
  • koulumatkan kulkeminen (matka on kyllä jo ihan tuttu, mutta musta olisi hyvä harjoitella vielä ja käydä läpi mahdolliset vaaranpaikat yms)
  • yksin oleminen kotona lyhyitä aikoja

Asioita, joita Isosiskon mielestä Isosiskon pitäisi oppia ennen koulun alkua:
  • lukeminen
  • ruoan laittaminen yksin koko perheelle
  • yksin kotona oleminen
  • yksin kaupassa käyminen

17.11.2014

Pipanainen 4 vuotta

"Arvaa mitä äiti, me saatiin tehdä päiväkodissa itse satu! Ja siinä oli rinsenssa ja rinssi ja NE RAKASTUI!!!"
"Voi sepä suloista. Mitä sitten kävi, menikö ne naimisiin?"
"Ei, ne meni Hoploppiin."

On jo varmaan tullut edellisten postausten myötä selväksi, että meidän Pipanainen täytti 4 vuotta. Varsinainen syntymäpäivä oli perjantaina.

Tänään käytiin neuvolassa. Urheasti Pipanainen meni terkkarin ja opiskelijan kanssa tekemään tehtäviä, vaikka jännitti mennä yksin. Hyvin meni. Terkkarin sanoin Pipanainen on "yksi taitavimmista neljävuotiaista, jota olen koskaan tavannut". Myös näkö, kuulo ja sen sellaiset oli erinomaisessa kunnossa. Rokotus saatiin annettua (eikä edes itkettänyt, oho) ja muutenkin meni mukavasti.

Pipanainen oli itse sitä mieltä, että kaikki muu oli tosi helppoa, paitsi se, kun piti seistä suorana kun mitattiin.

"Onko näissä kaikissa margariinipurkeissa ollut ensin hilloa?"
"Ööö, ei. Kyllä niihin laitetaan tehtaalla suoraan margariinia. Kuinka niin?"
"No kun tuossa purkissa lukee HILLO."
"Hm, siinä lukee HYLA. Mutta hyvin sä kyllä hoksasit, niissä on samoja kirjaimia."

Äiti saa kai vähän kehuskella? Pipanainen on kyllä tosi taitava, ikätasoaan edellä melkein joka asiassa. Se on hyvä puhumaan (siis sanavarasto on laaja ja osaa monimutkaisia lauseita yms) ja harjoittaa kyllä tätä taitoa ahkerasti :) Monenlainen liikkuminen sujuu, niin kiipeileminen kuin tanssiminenkin. Hienomotoriikassa meidän pieni askartelija on tosi näppärä, osaa leikata tarkasti viivaa pitkin pieniäkin kuvioita, piirtää ja kirjoittaa jo aika hyvin. Ja sosiaaliset taidot on hyvät, Pipanaisella on paljon kavereita jne. Pipanainen osaa laskea yhteenlaskuja jo aika hyvin ja vähän tapailee lukemista.

Meillä kun on ollut Isosiskon kanssa kaikenlaista sen kehityksen hitauteen liittyen, niin kyllä äidin sydäntä lämmittää erityisesti, kun neuvolassa kehutaan poikkeuksellisen taitavaksi joka osa-alueella :)

"Äiti, onko oikeasti olemassa pinkkejä karvaisia poneja?"
"Ai ihan oikeita, eläviä poneja?"
"Niin."
"No ei niitä kyllä ole."
"Onko sitten keltaisia tai punaisia? Minä haluaisin sellaisen meidän takapihalle, niin että minä voisin hoitaa sitä ja se olisi minun lemmikkini."
"Eipä ole keltaisia eikä punaisiakaan. Taitaa kaikki ponit olla valkoisia, harmaita, mustia tai eri värisiä ruskeita. Eikä me oikein voida ottaa ponia, koska meillä ei ole sellaiselle tilaa, eikä me osattaisi sitä hoitaakaan."
"No otetaan sitten koira! Tai kissa! Tai hiiri! Tai leopardi!"
jne jne. 

Pipanaisella on vilkas mielikuvitus. Mitä uskomattomimpia tarinoita kuullaan meillä päivittäin. Mielikuvitus näkyy myös Pipanaisen saamissa ideoissa. Muutama päivä sitten saavuin paikalle juuri ajoissa, kun Pipanainen aikoi hypätä Isosiskon parvisängystä sateenvarjon avulla alas... Pipanainen tykkää myös laulaa. Mielellään omia lauluja, mutta tarvittaessa laulaa oikein hyvin myös tuttuja lastenlauluja. Pipanainen on temperamenttinen tyttö, joka nostaa äläkän, jos kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Itku ja nauru on Pipanaisella herkässä, mutta onneksi meillä useammin nauretaan kuin itketään. Pipanainen haluaisi osata kaiken, mitä Isosiskokin, ja toisinaan turhautuu, kun ei pysty samaan. Sitten heitellään saksia pitkin pöytää, kun harmittaa niin kovasti olla pienempi. Pipanainen leikkii mielellään kotileikkiä, päiväkotia tai muita roolileikkejä, askartelee tai piirtelee. Pipanainen tykkää muskarista, mutta aikoo lopettaa vesipeuhun. Ulkoilu on Pipanaisesta useimmiten tylsää, paitsi jos pihalla on naapurin tyttö, jonka kanssa Pipanainen on parhaat kaverit. Pipanaiselle iskee välillä (tai aika useinkin) varsinkin ulkovaatteita pukiessa lapsetus, ja hän haluaisi äidin apua. Mutta jos pihalle on kiire (ts. ikkunasta on nähty, että naapurin tyttö on ulkona), Pipanainen pukeutuu kyllä sujuvasti ihan itse.

Pipanainen on toisaalta jo iso, osaa kaikenlaista ja on hirmu taitava ja itsenäinenkin toimissaan. Toisaalta taas vielä ihan pieni, haluaa ja tarvii paljon syliä, ja ajatus kulkee vielä monessa asiassa pienen lapsen latuja.

Se on niin ihana. Meidän oma isänpäivän ihme, pikku Pipanainen. Ei kun tietysti keskikokoinen Pipanainen, tästä neiti itse on tarkka.

Juteltiin tyttöjen kanssa tuttujen ihmisten ammateista. Isosisko aika hyvin tiesi, mitä lähipiirin ihmiset tekee työkseen. Sit tuli puheeksi, että pappa on pappi. Isosisko tiesi, että papit on kirkossa ja että ne kastaa, vihkii ja hautaa ihmisiä. Pipanainen ei halunnut jäädä huonommaksi:
"Minä tiedän! Minä tiedän, mitä pappi tekee!"
"No mitä?"
"Se tulee!"
"Hm, siis miten niin tulee?"
"Se tulee huoneeseen!"


"Äiti, minä muutin tänne! Tämä on minun kotini ja minun maalaushuoneeni!"
(tän tarkempia kuvia Pipanaisesta ei ole edelleenkään luvassa)

13.11.2014

Juhlien jälkeen.

Hyvin meni.

Paikalla vieraita 7 lasta ja kolme äitiä. Omat muksut mukaan lukien siis 10 lasta. 

Kukaan ei pissannut housuun, oksentanut tai edes kaatanut mehulasia. Herkut maistui ja toivottavasti jokainen ehti saada kaikkea tarpeekseen (yritin kyllä kaikilta ujommiltakin kysellä, että mitä haluaisit). Mahtavan hyvin osasivat kaikki olla pöydässä.

Leikit sujui. Yhdet itkut tuli juhlien lopussa, kai jotain pientä riitaa. Molempien osapuolten äidit olivat paikalla, joten vältyin itse sopivasti välien selvittelyltä :)

Tarjottavat oli munkin mielestä hyviä.

Lahjoja Pipanainen sai, tykkäsi, muisti kiittää.

Kavereille jaettiin vielä lähtiessä pienet yllätyspussit, joissa oli Pipanaisen toiveesta muumitikkari, pieni rasia rusinoita (niitä muumirasioita) ja tarroja.

Meille jäi kivat muistot Pipanaisen 4-vuotiskaverisynttäreistä.

"Ariel uimassa"
Pipanaisen toivekakku
Iso kakku on. Sisällä mansikkaa, vadelmaa, kermaa ja tuorejuustoa.
Lapsille sopivia kalakarkkeja ei kaupasta löytynyt, joten tein itse: sulatin suklaata ja jähmetin jääpalamuotissa.
Päällä siniseksi värjättyä kermaa ja sinisävyisiä koristerakeita.
Ariel on mun vanha barbi, jolta on jalat irronneet jo ajat sitten :)

Juhlitaan, juhlitaan.

Tänään juhlitaan.

Ei sitä, että minä ja Mies alettiin seurustella kokonaiset 15 vuotta sitten (vaikka kyllä siinäkin olisi aihetta juhlaan), vaan huomenna 4 vuotta täyttävää Pipanaista. Pipanainen halusi ehdottomasti kaverisynttärit, vaikka se ei taida täälläpäin olla erityisemmin tuon ikäisillä vielä tapana (tai sitten meidän lapsilla ei vaan ole kavereita...).

Kutsuvieraslista paisui ja paisui, kunnes jouduin vähän rajoittamaan. Olisihan se toki kiva kutsua koko päiväkotiryhmä, mutta ihan ei meillä riittäisi tila (Pipanainen oli tosin sitä mieltä, että vieraat voi istua vuorotellen...) Kaikki kutsutut pääsevät tulemaan, joten meille odotetaan illalla seitsemään pientä vierasta. Siihen päälle kolme omaa muksua, niin ennustan, että vauhtia ei tule illasta puuttumaan.

Tarjottavat alkaa olla hyvällä mallilla. Pipanainen päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen haluamaan kakun, jonka aiheena on "Ariel uimassa". Kakku odottaa vielä päällystystään (ja sitä Arielia). Sen lisäksi on tarjolla pientä naposteltavaa: keksejä, karkkeja, popcornia ja pieniä suolakeksejä. Olen todennut, että lasten juhlissa ei leivonnaiset yleensä tee ihmeemmin kauppansa, tuollaiset pienet naposteltavat on niitä suosikkeja. Mahdollisia aikuisia vieraita (laitettiin kutsuun, että voi tulla äidin tai isän kanssa, koska ajattelin, että kaikki 3-4 -vuotiaat ei todellakaan vielä uskalla tulla juhliin yksin, niin on kivempi että voi ottaa vanhemman mukaan turvaksi) varten olen leiponut pähkinäkakun ja karjalanpiirakoita. Aika helpolla mennään siis tarjoilujen suhteen. 

Vähän pitäisi siivoilla (nyt istun koneella, koska päätin pitää ruokatauon) ja askarrella vieraille pienet yllätyspussit. Pipanaisella on ollut aika selvät kuviot, millaiset juhlat hän haluaa. Vieraille pitää olla yllätyspussit, joissa on muumitikkari, rusinoita ja tarroja. Mitään varsinaista ohjelmaa Pipanainen ei kelpuuttanut, vaan oli sitä mieltä, että leikitään vaan. Kaipa tuo sitten menee niinkin.

Itse olen asennoitunut juhliin niin, että jos kukaan juhlavieraista ei pissaa housuun tai syö niin paljon herkkuja, että tulee huonovointiseksi, juhlat menee hyvin. Sitten jos vielä kaikilla on kivaa, kukaan ei satuta itseään, eikä tule riitoja, voidaan puhua jo menestyksestä... :)

Pitäkää peukkuja!

6.11.2014

Yh-viikko

Täällä vietellään yh-viikkoa Miehen ollessa työreissussa. Kivasti on tähän mennessä mennyt. Mä aina jännitän etukäteen näitä useamman päivän yksinoloja, lähinnä öiden takia. Päivät nyt aina menee, välillä paremmin ja välillä huonommin, ja olenhan mä lasten kanssa usein iltaan asti keskenään ihan normaalistikin. Mutta nukkumiset. En osaa mennä illalla ajoissa nukkumaan, jos Mies on poissa (vieläkään! Vaikka kymmenen vuotta on jo takana tällaista elämää, että Mies on reissussa silloin tällöin, parhaina vuosina oli 100 päivää vuodessa) ja sit nukunkin levottomasti, kun kuulostelen talon toisesta päästä mahdollisesti kuuluvia Isosiskon tai Pipanaisen yöpuuhia. Normaalisti siis mä hoidan Poikasen yöjutut ja Mies tyttöjen. 

Turhaahan se on noista öistä stressata, mutta mä jotenkin koen sen tosi ahdistavana, jos useampi lapsi (eri huoneissa) tarvii mua yöllä samaan aikaan. Siinä aina sitten ehtii joku (vähintään minä) herätä kunnolla hereille asti, ja tulee valvottua entistä enemmän. Ja sitten kun on väsynyt, niin kaipaisi tietysti päivälläkin enemmän sitä toista aikuista. 

Viime yönä Poikanen valvoi klo 3-5 (edelleen tämä on valitettavan normaalia meillä, vaikka onneksi ei nyt pariin viikkoon ole enää ihan joka yö valvoskellut) ja tytöt heräs kuudelta. Olin mennyt vasta kymmenen jälkeen nukkumaan, joten vähän oli väsynyt olo aamulla. Mutta huomenna tulee Mies kotiin, enää yksi yö :)

Näitä yh-viikkoja on nyt tulossa muutama lisää, Mies on aina viikon kotona ja sitten viikon reissussa. Mä jännityksellä odotan, saadaanko meille vesirokko, ja jos saadaan niin milloin. Pipanaisen päiväkotiryhmässä on aika monella ollut nyt vesirokkoa, ja naapurissa myös (missä tytöt on käyneet leikkimässä). Vesirokko olis kyllä ihan tervetullut, nyt se olis hyvä sairastaa kun mä olen kuitenkin kotona, eikä tarvi töistä poissaoloja sumplia, eikä Isosisko ole vielä koulussa. Meillä ei siis kukaan lapsista ole vielä sairastanut sitä. Mutta kyllä mua vähän hirvittää ajatus yhdestä tai useammasta vesirokkopotilaasta just kun olen yksin lasten kanssa (mikä on todennäköistä, koska Mies on paljon nyt poissa, tauti on pitkä ja todennäköisiä potilaita 3 kappaletta). Miten mä edes pääsen kauppaan ja apteekkiin? Ja sittenhän meillä olisi ensi viikolla Pipanaisen synttärijuhlat tulossa, vähän kyllä harmittaa jos niitä joudutaan siirtämään. Vaikka eihän sille sitten mitään mahda, mutta pidän peukkuja, josko tauti rantautuisi vasta vähän myöhemmin...

2.11.2014

Voitaikinatasku

Sain Hopottajien kautta kokeiltavaksi Myllyn Paras -voitaikinataskuja.

Täytyy myöntää, että olin ennakkoon melkoisen epäluuloinen. Tuote on siis taitettu voitaikinan pala (vähän pistelty päältä). Taskut paistetaan ja paistamisen jälkeen ne voidaan täyttää. Ajattelin, että nyt on taas keksimällä keksitty tuote niille uusavuttomille, jotka eivät osaa edes valmista voitaikinalevyä taittaa...

Testin jälkeen on pakko myöntää, että olin osittain väärässä.


Taskut paistettiin ja ne oli tosiaan helppo avata (ei tarvinnut mitään välinettä). Taikina ei noussut niin lehteväksi kuin tavallinen voitaikina (tai torttutaikina, jota meillä enemmänkin käytetään), joten tasku oli myös helppo täyttää ja syödä. Me päädyttiin tällä kertaa täytteessä ihan tosi yksinkertaiseen tonnikalatahnaan (chilitonnikalaa ja valkosipulituorejuustoa sekaisin), salaattiin ja paprikaan. Oli muuten aika hyvää. Tosin tuo täytepöperö toimii hyvin myös leivän päällä (ja on vähän terveellisempääkin niin). 

Lapset eivät chilitonnikalasta innostuneet, joten ne saivat laittaa taskuihinsa sisälle ihan vaan vadelmahilloa, ei huono ratkaisu sekään (okei, mäkin maistoin).


Kaiken kaikkiaan, musta on kiva idea se, että tehdään voitaikinaleivonnainen, joka täytetäänkin vasta paistamisen jälkeen. Koska eihän kaikenlaisiin pasteijoihin yms voi laittaa esimerkiksi kermavaahtoa tai meidän tapauksessa tuoretta salaattia ja paprikaa. Maku oli hyvä ja tykkäsin siitä, että nuo taskut eivät kohonneet liikaa. Sellainen kaupan raakapakastepasteijan oloinen taikina. 

Silti arvelen, että me ei ehkä ihan kuuluta jatkossa tän tuotteen kohderyhmään. Leivon mieluummin itse leivonnaiseni, tai taittelen itse sen valmiin taikinalevyn, koska ne nyt vaan on paljon halvempia. Mutta ihan kiva kokeilu, ken kiinnostui, niin näitä pitäisi löytyä ainakin Citymarketeista.

31.10.2014

Tenttipäivä

Mulla oli eilen etätentti työ- ja organisaatiopsykologiasta. Jatkoin siis tänä syksynä psykologian opintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa, nyt mennään jo aineopinnoissa. 

Olin (kerrankin) oikeasti lukenut kaikki tenttimateriaalit (yksi suomenkielinen kirja, ehkä parisensataa sivua, yksi englanninkielinen kirja, 500 sivua) alusta loppuun. Harvinainen saavutus multa. Olen "oikeasti opiskellessani" tenttinyt jopa pari sellaista kirjaa, joita en ollut nähnytkään (kun tentissä nyt iskettiin niidenkin kysymykset eteen ja mä arvelin osaavani vastata, niin tietysti yritin. Hyvin meni). Kyllä nytkin aika lailla sai parin viikon illat istua lukemassa lasten mentyä nukkumaan. Mutta toisaalta asia oli kyllä tosi mielenkiintoista, ja sain paljon ajattelemisen aihetta ihan omaan työntekoon ja oman työhyvinvoinninkin suhteen. (Että jos joskus tekee mieli kahlata työ- ja organisaatiopsykologiaa in English, niin suosittelen lämpimästi opusta An Introduction to Contemporary Work Psychology, toimittaneet Peeters, De Jonge ja Taris)

Mies jätti menemättä työpaikan risteilylle mun tentin takia (huom! Sen oma valinta ja ihan sen omasta aloitteesta!). Viisi minuuttia ennen tentin alkua linnoittauduin tietokoneelle mukanani tenttikirja (toinen oli e-kirja eli tietokoneella), liikaa suklaata (kuten myöhemmin huomasin, mutta onneksi kotona tenttiessä ei niin kauheasti haittaa, jos saa vatsansa sekaisin liiasta suklaasta ja joutuu ramppaamaan vessassa), kuulosuojaimet (ei tarvittu) ja villatakki. Oven kiilasin kiinni kuntopyörällä. 

Tentti oli kauhean kiva. Oli ihana kirjoittaa, tykkään siitä. Asiatekstin kirjoittamisessa on jotain viehättävää, ja oli mukava kirjoittaa kun tekstiä vaan tuli eikä tarvinnut suoltaa mitään merkityksetöntä liirumlaarumia (osaan senkin taidon). Tehtävänanto oli inspiroiva, aika vaan meinasi loppua vähän kesken kun olisi ollut paljon sanottavaa :) Ja oikeastaan musta tuntuu, että ne parhaat oivallukset tuli (tietysti) vasta yöllä, kun oli jo tentin kannalta vähän myöhäistä :) 

Mies sai pidettyä lapset yllättävän rauhallisina (ne katsoi Pikku Kakkosta ja sit Mies teki niille pannaria iltapalaksi). Poikaselle tuli kyllä hätä, kun se tajusi, että suljetun oven takana on ÄITI. Kävin sitä vähän sylittelemässä, ja se kävi sitten vastavuoroon vähän mua kannustamassa pariin otteeseen (en jaksanut enää teljetä ovea). Kaiken kaikkiaan sain kuitenkin tosi rauhassa kirjoittaa, mikä ei ole yhtään itsestäänselvyys, kun oven takana on kolme pientä lasta.

Saa nähdä, mitä sieltä nyt sitten tulee arvosanaksi. En tiedä, kuinka hyvin onnistuin vastaamaan siihen, mitä haettiin. Heti tentin jälkeen olin sitä mieltä, että hyvin, mutta sitten yöllä kun niitä mahtavia oivalluksia alkoi putkahdella, alkoi vähän mietityttää, että mitenköhän se tentti menikään. No, meni miten meni, mulla oli kivat neljä tuntia :)

Etätentti on kiva tapa suorittaa kurssi. Saat kirjoittaa rauhassa aineiston kanssa (ja tentti näin ollen mittaa selvästi asioiden sisäistämistä eikä ulkoa opettelua), mutta toisaalta se on kerralla ohi. Mulla käy helposti oppimistehtävien ja esseiden kanssa niin, että en pääse alkuun (jos ei ole deadlinea), ja sitten kun pääsen, viilailen niitä loputtomiin. Toisaalta oppimistehtävissä ym on enemmän aikaa prosessoida ja pohtia, tälläkin kertaa huomasin että se neljä tuntia ei ihan riitä tehtävänannon syvälliseen pohdintaan.

Seuraavaksi kehityspsykologiaa neljän viikon päästä. Siihen tenttiin pitäisikin kuunnella luentoja ja lukea kaksi englanninkielistä kirjaa, joista ainakin toinen on päälle 400 sivua. Lisähaasteena Mies on poissa kaksi näistä neljästä viikosta. Että voin luvata, että en taatusti ehdi lukea kaikkea materiaalia, jos nyt ehtis edes selailemalla käydä kaiken läpi...

Opiskelu on kuulkaa kiva harrastus :)

23.10.2014

HELSIKIN. MATKA. NO. 1

Minä ja Mies siivottiin viime viikolla meidän autotalli/varasto. Meillä on siis yhden auton talli ja sen yhteydessä pieni varasto (kylmiä tiloja molemmat), joihin on melkoisesti kertynyt tavaraa. Varaston hyllyt on täynnä vaatelaatikoita. Meillä ei ole sisällä laisinkaan vaatehuonetta, ja muutenkin säilytystilat vaatteille tosi vähäiset, joten esim. kaikki ulkovaatteet (jotka siis ei ole sillä hetkellä käytössä) säilytetään varastossa, ja sitten siellä on tietysti laatikkokaupalla lastenvaatteita tulossa ja menossa (tulossa Isosiskolle, Isosiskolta pieneksi jääneet Pipanasta odottavat, tulossa Poikaselle, rakkaimpia Poikaselta ja Pipanaiselta jääneitä, mahdollista numero nelosta odottavia...) . Autotallin puolella on polkupyörät, sukset, muutamia huonekaluja, sekalaisia laatikoita (enimmäkseen mun lapsuusmuistoja) yms. 

Muutettiin tähän nykyiseen kotiin 5 vuotta sitten, ja nyt ekaa kertaa muuton jälkeen siivottiin oikein kunnolla autotalli ja varasto. Tavaraa lähti uusille omistajille (lähinnä edellisten asukkaiden jälkeensä jättämää roinaa), ja roskiinkin melkoisesti. Esim. mun vanhoja koulukirjoja en katsonut enää tarpeelliseksi säästää, paitsi aapisen pelastin Isosiskoa varten. Mutta kyllä sinne jäikin, mun lapsuus/nuoruusmuistoja vielä kuusi pientä pahvilaatikollista. Osassa niitä ihan kunnon tavaraa, jonka lapset saa jossain vaiheessa käyttöönsä, osassa vihkoja ja muita muistoja. 

Kävin siis ne laatikotkin kaikki läpi. Yhdessä vihossa oli tarinoita, joita olin 6-vuotiaana kirjoittanut. Voi minkä kirjailijan maailma minussa menettikään! :)

Tässä nämä kirjallisuuden helmet kaikille luettavaksi. Ensimmäisenä tarina, joka oli otsikoitu HELSIKIN. MATKA. NO. 1.


Mua viehättää, että olen kuusivuotiaana käyttänyt tarinassa sanoja "rientää" ja "aamiainen", jotka ei taatusti kuuluneet silloin (eivätkä kuulu kyllä nytkään) mun päivittäiseen sanavarastoon. Harmi, että kirjoitusinto on loppunut kesken, eikä jälkipolville ole näin ollen säilynyt tiedoksi, mitä Helsikissä mahdettiin tehdä :)

Seuraavassa tarinassa on luvassa jännittävä paljastus!


 Sitten vielä yksi pieni runoelma. Huomatkaa, että tässä vaiheessa olen jo ymmärtänyt, ettei jokaisen sanan jälkeen tarvitse laittaa pistettä.

 
Eihän tällaisia aarteita voi heittää pois. Siellä se vihko on edelleen, pahvilaatikossa autotallissa. :)

20.10.2014

Älä jalka pieni astu lätäkköön lenkkarit jalassa.

Tiedättekö tai muistatteko lapsuudesta sellaisen opettavaisen laulun, jossa lauletaan: "älä silmä pieni katso mihin vain" ja sitten "älä korva pieni kuule mitä vain" jne. Meillä on se jollain lastencd:llä, ja eilen tulin sit kysyneeksi Isosiskolta, että mitä vois olla ne jutut, mitä ei kannata katsoa jne.

"Mihin sun mielestä ei pitäis katsoa?"
"No, vaikka jotain tyhmää."

"Mitä sun mielestä ei pitäis kuulla?"
"No vaikka jotain tyhmää."

"Mitä sun mielestä ei pitäis puhua?"
"No jotain tyhmiä juttuja."

"Mitä sun mielestä ei pitäis koskea?"
"No jotain tyhmää."

"Mihin sun mielestä ei pitäis astua?"
"Lätäkköön, jos on lenkkarit jalassa."

"Mitä sun mielestä ei pitäis miettiä?"
"Jotain tyhmiä juttuja."

(järjestys varmaan oli eri)

Joopa joo. Tosin saatiin kyllä oikeasti Isosiskon kanssa hyvät keskustelut aikaan, kun mietittiin näitä. Isosiskokin osasi ehdottaa sekä moraalisia että hyvinkin käytännöllisiä juttuja. Esim. ei pitäisi katsoa pelottavia ohjelmia, ei pitäisi kuunnella jos joku puhuu rumia, ei pitäisi puhua itse rumia, ei pitäisi koskea sellaista, mistä tulee kädet likaiseksi tai mikä on kuuma, ei pitäis miettiä sellaisia asioita jotka pelottaa. Ja muitakin, meillä oli kyllä joka kohdasta useampi juttu, mitä mietittiin.

Mutta se laulu on silti musta ihan tyhmä.

19.10.2014

Syömään!

Tein ruoaksi mureketta ja juuresmuussia.
"Tää on kyllä varmaan aika pahaa ruokaa."
"Ton murekkeen mä voin syödä. Mulle varmaan tulee oksennus, jos mä syön tota muussia."

Tein ruoaksi lohikeittoa.
"Mä en kyllä syö tota lohta, kun se maistuu mun mielestä pakokaasuilta."
"Ja sipuli maistuu PIERULTA!!!"
"Ja pippurit maistuu PISSILTÄ!!!"
jne

Väsytti. Paistoin pakastimesta kalapuikkoja ja ranskalaisia perunoita.
"Jee! Tämä on minun lempiruokaani!"
"Oi mitä herkkua!"

Kiittämättömyys on maailman palkka.

(ps. Mä kyllä osaan tehdä ihan perushyvää ruokaa. Väitän, että kahdessa ekassa tapauksessa vika ei ollut ruoissa vaan syöjissä. Ja kyllä ne molemmat niitä ruokia ihan söi. Onneksi mulla on Poikanen, jonka mielestä äidin pöperöt on hyviä ja kalapuikot pahoja...)

3.10.2014

Liikuntatuntitrauma.

Isosiskolla oli muutama viikko sitten eskarissa yleisurheilukilpailut (koko koulun juttu). Kilpailupäivän jälkeen meillä oli iloinen eskarilainen, joka oli reippaasti juossut, heittänyt palloa ja hypännyt pituutta. Tänään oli palkintojenjako, jonka jälkeen iloinen eskarilainen reippaasti julisti "minä sain tikkarin! En voittanut mitään palkintoa, mutta sain tikkarin ja kunniakirjan!"

Mulla on ollu sydän kurkussa noiden urheilukisojen takia. Isosisko ei ole motorisesti kovin lahjakas, mutta tykkää kyllä liikkua, mikä on hyvä. Ja niin toivon olevan toki jatkossakin, siis että liikkuu mielellään.

Mulla itselläni on oikein perinpohjaiset liikuntatuntitraumat ala-asteelta. Meillä laitettiin urheilukisojen (hiihto-, yleisurheilu- ja mitä näitä nyt oli) jälkeen aina koulun seinälle tiedoksi kaikkien tulokset paremmuusjärjestyksessä. Mä olin aina siellä häntäpäässä, ja yksi naapurinrouva sitten kävi aina niitä tuloksia ihailemassa (sen lapset pärjäs, mikä oli tietysti hienoa, koska ne ei tainnu paljon muussa pärjätäkään) ja katsoi tarpeelliseksi mulle ja meidän äidille aina vinoilla siitä, miten mä oon niin huono. 

Eikä se ollu pelkästään kilpailut, vaan muutenkin. Mä en nykyään liiku ollenkaan muiden ihmisten nähden (voin kyllä kävellä tai pyöräillä, koska se ei ole "liikuntaa" vaan "siirtymistä"), koska mulla on heti sellainen olo, että mulle nauretaan. Ja se tulee tasan tarkkaan sieltä ala-asteen liikkatunneilta. 

Mun juoksu oli yleinen naurunaihe, juoksin niin hassun näköisesti. Jopa opettaja kommentoi sitä. Tosin kun juostiin pareittain, olin suosittu (varmaan ainut kerta kouluhistoriassa, kun olin suosittu), koska kaikki tiesivät voittavansa mut, ja voittohan oli tärkeintä, eikä se, että olisi hyvä kirittäjä vierellä. Olin se viimeinen, joka valittiin joukkueisiin, koska musta kaikki pallopelit oli vähän pelottavia (paitsi pesis, pesis oli kivaa). En mä uskaltanut vaan mennä ja ottaa toiselta palloa, siinähän voi vaikka sattua! Ehkä siksi se pesäpallo oli kivaa, kun siinä oli oma vuoro ja selvä homma mitä omalla vuorolla tehdä. En mä kyllä yleensä osunut palloon, olin hidas juoksemaan, eikä mulla ollut tarpeeksi hyvä sihti, että olisin saanut koppiakaan (sitä paitsi, pesäpallo on kauhean kova. Vähän pelottavaa yrittää ottaa koppi sellaisesta), mutta pesiksestä mä tykkäsin ja olin vapaaehtoisena luokan pesisjoukkueessakin (muiden suureksi harmiksi).

Uiminen oli pelottavaa, veteen voi hukkua. Telinevoimistelussa olin onnettoman kömpelö (ja kuka nyt muka uskaltaa kieppua jonkun tangon ympärillä??), hiihdossa auttamattoman hidas, yleisurheilulajeissa kehno muuten vaan, huono tasapaino ei ollut varsinaisesti hyödyksi luistelussa. Kartanlukutaito oli surkea, mutta onneksi ala-asteella osa rasteista osui aina mun koulumatkan varrelle, joten tiesin ne jo valmiiksi.

Se nyt tietenkään ei ole koululiikunnan syy, että mä olen motorisesti heikko. Mutta siinä meidän liikunnanopettaja toimi huonosti, että se ei pannut mitään stoppia sille, miten liikunnassa huonoja kohdeltiin. Jos jossain lukuaineessa on kehno, niin sentään ei tarvi esitellä muille koepaperia (vaikka tottahan toki kaikki suunnilleen tietää, minkä tasoinen kukakin on. Mutta ei tarvi näyttää muille, että teinpä näin hölmön virheen tässä), mutta liikkatunneilla kaikki näkyy, ja siksi mun mielestä opettajalla on aika iso vastuu huolehtia siitä, että niitä kehnoimpia ei mollata. Mun ala-asteaikoina oli ihan ok huudella ikäviä, nauraa kun toinen ei osaa, ja aina ne joukkueet valittiin huutamalla. Neljännellä luokalla meidän luokan tytöistä osa päätti, että loput seitsemän on jotenkin alempaa kastia, ja ne ei antaneet meidän käyttää samaa pukuhuonetta niiden kanssa. Ja opettaja ei puuttunut siihenkään mitenkään!

Mun mielestä koululiikunta on hieno juttu, ja sitä saisi olla vaikka enemmänkin. Urheilukilpailut on ihan ok, ja ymmärrän sen, että kaikkien pitää osallistua. Mutta kyllä opettajan pitää miettiä, miten liikkatunneista saa sellaiset, että heikoimmatkin voi siellä olla turvallisin mielin. Ja kilpailujen parhaat palkitaan, mutta loppujen tulokset jätettäköön kilpailujen järjestäjien tietoon. Ei kai missään lukuaineissakaan nykyään enää opettaja lue parhaita mokia ääneen irvaillen oppilasparoille, tai jaa kokeita paremmuusjärjestyksessä (sitäkin kyllä tehtiin mun lapsuudessa).

Viime keväänä päätin kerran lähteä juoksemaan. Juoksin ehkä minuutin, kunnes mulle tuli sellainen olo (tyhjällä tiellä), että mitäs jos joku vaikka näkee, miten hassusti mä juoksen. Ja sit oon koko kylän naurunaihe (niin varmaan). Kävelin kotiin.


29.9.2014

Täällä taas.

Vaikka ei viimeaikaisesta blogihiljaisuudesta uskoisikaan, niin olen hengissä!

Meinasin jatkaa, että "...ja hyvissä sielun ja ruumiin voimissa", mutta se ei ihan pitäisi paikkaansa. Oon nimittäin just parhaillaan flunssassa, joten ne ruumiin voimat on melko vähissä. 

Aamulla heräsin ihan puskista tulleeseen flunssaan, ja varauduin karmeaan päivään. Kotiäidit kun ei mitään sairaslomia saa, ja tiesin et Mieskin tulee kotiin vasta illalla. Mutta arvatkaapa, meillä olikin tänään tosi kiva päivä!

Sain sen verran revittyä itsestäni irti, että hoidin pakolliset kotityöt: käytiin Poikasen kanssa kaupassa, hoidin tyttöjen päiväkotiin ja eskariin viemiset ja hakemiset, laitoin ruoan (lohilaatikkoa, jonka seuraksi sulatin pakastimesta porkkanaraastetta. Helppo nakki siis) ja pesin kolme koneellista pyykkiä (ette usko, miten paljon pyykkiä voi saada aikaan nenäverenvuodosta kärsivä yksivuotias. Varsinkin, kun se runsaahko nenäverenvuoto iskee kolmesti saman päivän aikana). Tyttöjen kanssa leikittiin kampaajaa. Sopii flunssaiselle aikuiselle leikiksi, kun saa vaan istua paikallaan ahkerien kampaajien raastaessa tukkaa. Hiusten repiminen vie myös ajatukset mukavasti pois kipeästä kurkusta ja särkevistä nivelistä. Ah, miten rattoisaa ajanvietettä! Sit varmaan tunnin verran pötköttelin sängyssä puolihorroksessa, ja (rumpujen pärinää) LAPSET LEIKKI SOVUSSA KESKENÄÄN!! Ihan todella, ei yhtään riitaa tai tyhmyyksien tekemistä koko aikana! Poikanen riehui sängyllä mun vieressä ja päällä suurimman osan ajasta, mut tytöt leikki sopuisasti, mikä ei ole mitenkään jokapäiväistä. 

Ruokakin saatiin syötyä sovussa, ja edes lasten iltasiivoukseen ei mennyt hermot. Olin luvannut, että jos siivous sujuu kunnialla, niin voidaan pitää karkkipäivä (edellisestä karkkipäivästä olikin jo varmaan ainakin kuukausi...), ja lapset sai sitten katsoa Pikku Kakkosen muutaman karkin kera. Paitsi että Pipanainen ei tykännyt niistä karkeista, niin annoin sitten muksuille myös rusinoita. Sain taas vähän olla vaakatasossa.

Karkki-rusina -hetken jälkeen iltapala sujuikin huomattavan vauhdikkaasti, ei tainnut olla kellään nälkä. Sit onneksi Mies tuli kotiin, eikä mun tarvinnut alkaa miettiä, miten pääsisin suihkuun Poikaselta salaa.

Kiva päivä kurjasta olosta huolimatta :)

Isosiskolta lähti tänään eskarissa aamunavauksen aikana toinenkin yläetuhampaista irti. Nyt sillä on se kauan odotettu aukko hammasrivissä, kun ei ole kumpaakaan yläetuhammasta. Otettiin valokuvia, kuten asiaan kuuluu. Isosiskolla on ihan mahtava eskariope, joka on nyt järkännyt niille väriviikot, eli puolentoista viikon ajan joka päivällä on oma väri, jonka mukaan saa pukeutua jne. Ihan tohkeissaan meiltä lähti tänä aamuna päästä varpaisiin sinisiin sonnustautunut eskarilainen, ja vielä enemmän tohkeissaan se oli iltapäivällä sen hampaansa takia. Mahtava :)

18.8.2014

Lasten kuulumisia

Isosisko aloitti parisen viikkoa sitten eskarin. On ollut kivaa, on saanut uuden kaverin (jonka nimen muisti noin viikon tuttavuuden jälkeen), on osannut itse ottaa ruokansa ruokalassa jne. Olen Isosiskolta kysellyt, et mitä ne siellä eskarissa tekee, varsinkin oppituokioiden ohjelma kiinnostaa kovin (siis koska muu on luokkaa "ulkoilua leikkipuistossa, vapaata leikkiä, ruokailu" -eli ei hirveästi vaihtele päivittäin). Tähän mennessä on Isosiskon sanojen mukaan:
  • väritelty
  • ollut väritystehtävä
  • ollut piirtämis- ja värittämistehtävä
  • ensin me piirsimme ja sitten me väritimme
  • oli sellainen aika vaikea väritystehtävä 
  • väritimme eläimiä
  • väritimme kasveja
  • jne jne
No, varmasti näissä moninaisissa väritystehtävissä on ollut tarkoituksena oppia vähän muutakin kuin värittämistä. Mua vaan huvittaa nää Isosiskon kuvaukset niiden puuhista :)

 Isosisko tykkää kovasti tehdä vohvelikangastöitä, ja on siinä oikeasti jo aika taitava.

Pipanainen aloitti uudessa päiväkotiryhmässä, tosin kolmea lukuunottamatta lapset oli tuttuja jo entuudestaan. Hyvin on viihtynyt, varsinkin kun entisen ryhmän parhaat kaverit ja naapurin tyttö (jonka kanssa Pipanainen on ihan paita ja peppu) ovat samassa ryhmässä.

Pipanaisella on menossa pinkki-prinsessa-vaihe. Aamulla valitaan vaatteita niin tarkkaan, ettei ole tosikaan. Pipanaisen vaatekaapissa on tällä hetkellä tosi paljon sinistä, vihreää ja ruskeaa, housuissa varsinkin. No eihän ne kelpaa, vaikka melkein kaikissa on jotain timantteja ja sydämiä (eli ei mee Poikaselle enää). Kun pitää olla PINKKI. Tosin onneksi kaikki vaaleanpunaisen sävyt kelpuutetaan. Nyt niitä muutamia vaaleanpunaisia vaatteita pidetään sitten koko ajan. Lauantaina mahdottoman säädön jälkeen neiti huokaisi onnellisena, "nyt minulla on kaikki vaatteet pinkkiä! Sukatkin!" En tiiä, pitäiskö käydä ostamassa sille parit vaaleanpunaiset pöksyt, niin pääsisin ite helpommalla.

 Prinsessa Ariel päästä varpaisiin pinkkiin pukeutuneena. Ihan on itse itsensä stailannut.

Poikanen on aivan mahtava puolitoistavuotias touhuilija! Se on nyt innostunut potasta. Ei se siinä potalla jaksa istua kuin ehkä kaksi sekuntia, mutta se tykkää mennä potalle istumaan. Vähän on tossa motorisessa puolessa hakemista, yleensä Poikanen päätyy joko pottaan seisomaan tai sitten väärin päin istumaan. Sen kaksi sekuntia istuttuaan se nousee päättäväisesti pois -ja istuu uudestaan, yleensä ohi potan, lattialle. Poikasella ei siis ole mitään käsitystä, mitä varten se potta oikeasti on, mutta ehtiihän tuon.

Ulkona Poikanen tykkää pelata pallopelejä, keinua, syödä pensaasta karviaisia ja lekotella sählymaalin verkon päällä. Se on huumorimiehiä, ja tykkää hupsuttelusta. Niin ja on vihdoinkin innostunut lusikasta, syö puuron ja muut helposti lusikassa pysyvät ruoat jo itsenäisesti. Useimmiten se lusikka vielä menee nurin, joten voinette arvata, miltä meillä näytti, kun hän halusi itse syödä riisiä... :)

 Marjanpoimija työssään

16.8.2014

Ärsytyslistan positiiviset puolet

Mä olen (ainakin omasta mielestäni) enimmäkseen positiivinen ihminen. Meillä Mies on pessimisti (joka on muuten välillä aika raskasta), mä enemmän optimistisuuteen taipuva realisti. No tottakai joskus ottaa päähän, mutta enimmäkseen väittäisin olevani kohtalaisen positiivinen.

Joten nyt kun olen saanut etäisyyttä ärsytyslistan asioihin, voin etsiä niistä positiivisia puolia.

  • On hienoa, että Miehellä on vakituinen työ, vieläpä sen työpaikalla tapahtuneiden mullistusten jälkeen.
  • ihanaa, että meillä on kolme lasta
  • joilla on ilmeisesti tarpeeksi turvallinen olo kotona, kun uskaltavat ärsyttää äitinsä hajoamispisteeseen saakka
  • lapsilla on myös vilkas mielikuvitus
  • no okei. Valehtelusta en keksi mitään positiivista. Valehtelu on syvältä.
  • hienoa, että rakas äidinkielemme suomi elää ja muuttuu aikojen mukana*
  • kiva, että oli hyviä kesäisiä rantakelejäkin tässä, ja että saatiin olla koko perheen voimin uintireissuilla
  • onneksi ei ole pakko tehdä kaikkia kotitöitä heti just, jos ei jaksa
  • kiitos greipintuoksuisen suihkugeelin, joka haisee iholla hielle, voin deodorantin pettäessä väittää, että "se on vaan mun suihkugeeli"
  • mahtavaa, että sitä suihkugeeliä on jäljellä niin paljon, että tämä erinomainen tekosyy on käytössä vielä pitkään.

* tämä on vähän valheellinen positiivisuus, sikäli, että musta "kustantaa"-sanan väärinkäyttö on kyllä yksinomaan raivostuttavaa.

12.8.2014

Venäjä-tietoutta.

"Minulla on neljä vauvaa! Niiden nimet ovat Della, Anu, Prinsessa Ruusunen ja Kukka."
"Oho, syntyivätkö ne kaikki samalla kertaa?"
"Kyllä. Jumala kysyi, montako lasta haluat, minä sanoin neljä, Jumala laski yksi-kaksi-kolme-neljä, sitten niitä syntyi neljä. Ne on kaikki tyttöjä, koska minä tykkään tytöistä. Ja sinä olet niiden mummo!"

Voi Pipanaista, ja sen mielikuvitusta :)

Pipanainen kertoilee myös usein faktoja eri maista, useimmiten Ruotsista tai Venäjältä. Jos joku kehtaa epäillä näiden seikkojen todenperäisyyttä, niin Pipanainen vetoaa ylempään auktoriteettiin, itseään nuorempaan päiväkotikaveriinsa, joka kuulemma on kertonut Pipanaiselle. Päiväkodissa oli viime lukuvuonna teemana eri maat, joten se on varmaan inspiroinut Pipanaista. 

Kerrotaan nyt sitten teille muillekin vähän Venäjä-tietoutta.
- Venäjällä on niin köyhiä lapsia, että niillä ei ole ollenkaan leluja. Sen sijaan ne joutuu poimimaan pensaasta vattuja leluiksi ja illalla ripustamaan ne vadelmat takaisin pensaisiin.
- Venäjällä lapset saa syödä karkkia ruoaksi.
- Venäläinen margariini valmistetaan seuraavista aineksista: kasviöljy, sokeri, hiiva, suola, maito ja kaneli.
- Entisaikaan, kun ei ollut lankapuhelimia, Venäjällä puhuttiin seinille.

6.8.2014

Loman loppu

Kesäloma on loppu. Olisihan tuota vielä pidempäänkin lomaillut. Kesä on ollut kiva. Mullahan nyt "lomailu" jatkuu, mutta huomenna alkaa Isosiskolla eskari ja Pipanaisella hoito, joten varsinaisesti loma on nyt tässä. 

Yritän summata kesäloman kolme viimeistä viikkoa lyhyehkösti.

Kävin lasten kanssa mun siskolla, taidettiin olla 4 päivää. Siskon mies oli työreissussa, joten meidän kokoonpano oli 2 aikuista ja 6 lasta (6v, 6v, 3v, 2v, 1v, 3kk). Touhua riitti, kivaa oli, selvittiin hengissä ja vammoitta. Lapset tekivät pahuuksia vain kohtalaisesti, Pipanainen meni portaissa nurin, sisko leikkasi ruohon ekaa kertaa elämässään, säät suosi. Onnistunut lomareissu kerrassaan.

Sen jälkeen oltiin kotona ruhtinaalliset kaksi päivää ja mentiin taas. Lähdin siis lasten kanssa seuraavaksi mun vanhemmille viideksi päiväksi. Mummolassakin oli kivaa. Säät suosi edelleen (sikäli kun paahtavaa hellettä pitää hyvänä säänä. Alkukesän kylmyyden jälkeen olen sitä mieltä, että mieluummin kuitenkin helle), lapsilla oli mukavaa tekemistä, puuhailtiin niitä näitä, oli kiva nähdä myös mun mummoa (ainut isovanhempi, jota mulla on enää hengissä) jne. 

Sitten olikin Miehellä vielä yksi vapaa viikko. Mulle iski armoton siivousvimma, joten pari päivää Mies vahti muksuja ja mä siivosin (sekä yksin että Isosiskon suosiollisella avustuksella -siitä on jo ihan oikeasti apua) kaappeja yms. Käytiin koko perheen voimin mustikkaretkellä, joka meni yli odotusten ja saalistakin saatiin viitisen litraa. Miehen kanssa käytiin päiväseltään Tallinnassa, josta Mies löysi mulle mun toisen siskon häihin mekon, jota piti pienentää vaan vähän. Roudattiin kotiin sipsejä ja marsipaanikarkkeja. Jäi harmittamaan, ettei roudattu myös viinereitä. :)

Nuorempi mun siskoista meni naimisiin. Häät olivat tyylikkäät, mutta rennot. Hääparin näköiset pienet, kivat häät. Ei mitään jäykistelyä tai sellaista tunnetta, että on vaan haluttu tehdä häistä iso show. Oli ihana juhlistaa näiden kahden lupautumista toisilleen. Isosisko, Pipanainen ja siskonpojat olivat morsiustyttöinä ja sulhaspoikina, minkä kunniatehtävän he (vanhempiensa pahoista ennakkoaavistuksista huolimatta) hoitivat oikein hyvin ja suloisesti. Minä ja isompi pikkusiskoista laulettiin hääparille, joka kuunteli silmät kosteina (ehkä laulun merkityksestä johtuen, toivottavasti ei ainakaan siksi, että korviin sattui). Ruoka oli hyvää.

Nyt meidän sisarusparvessa (kolme tyttöä ja poika) on kaikilla eri sukunimi.

Häistä mun sisko (ei se naimisiin mennyt vaan se toinen) tuli lapsineen meille pariksi päiväksi keittiöremppaa pakoon. Oli kivaa, serkukset tekivät tihutöitä, pienemmät viihtyivät marjapensaassa karviaisten ja viinimarjojen parissa, käytiin pariin otteeseen uimassa, lapset leikki myös ihan nätisti, yksi ystävä kävi lapsineen meillä kylässä.

Ja nyt sitten tänään ajateltiin juhlistaa jotenkin viimeistä lomapäivää. Isosiskon toive oli ajella junalla ympäriinsä. Pipanainen toivoi, että mentäis eväsretkelle vuoren huipulle ja sitten kierittäis sieltä alas. Toisena vaihtoehtona se ehdotti, että syötäis pitsaa. Lähdin sitten lasten kanssa junalla lähikaupunkiin ja tavattiin Mies asemalla sen töiden jälkeen. Käytiin PizzaBuffassa syömässä, kaupassa ja tultiin kotiin. Että sellainen juhlistus :) Me kuljetaan junalla tosi tosi harvoin, koska yleensä ei päästä junalla minnekään, tai vähintään auto on kätevämpi ja halvempi. Joten junamatka (vaikka tuollainen lyhytkin) on lapsille elämys. 

Siinä se loma sitten oli. Vähän on haikea olo, koska nyt alkaa taas aikataulutetumpi arki, ja ensi kesään on pitkä aika. Onhan tässä toki kesää jäljellä, mutta silti. Ensi kesänä elämä on taas erilaista, kun lapset ovat isompia. 

Huomenna tosiaan Isosisko aloittaa eskarin (se on meillä ala-asteen yhteydessä) ja Pipanainen jatkaa osapäivähoidossa, uudessa ryhmässä. Mulla oli perinteinen säätö hoitokasseja pakatessa, puolet varusteista tuntuu olevan väärää kokoa tai hukassa. Huh. Eipä tässä muuta kuin herätyskello soimaan :)

5.8.2014

Ärsytyslista

Tänään on ollut ärsytyspäivä. Niin ärsytyspäivä, että pitää ihan lista tehdä.

Tänään ärsyttäneitä asioita:

  • kun Mies etsi aamulla työhousujaan ja herätti siinä sivussa Poikasen, jonka takia munkin piti nousta ihan turhan aikaisin
  • lasten jatkuva kitinä, riitely, nahistelu ja tyhmien tekeminen (aamusta iltaan)
  • oma reagointi lasten jatkuvaan kitinään, riitelyyn, nahisteluun ja tyhmien tekemiseen
  • Isosiskon ja serkkupoikansa rikki repimä nukenvaunujen kädensijapehmike
  • Isosiskon valehtelu edellä mainitusta asiasta
  • ihmisten tapa sanoa "kustantaa", kun joku asia on maksanut jotain. "Tää mekko kustansi 20 euroa." Ei muuten tasan kustantanut, vaan joko sinä itse maksoit sen tai joku kustansi sen sinulle!
  • Mies antoi (no vahingossa tietenkin) Poikasen muksahtaa nenälleen rannalla
  • oma vetämätön olo, jonka takia jäi imuroimatta, vessat pesemättä ja muutkin siisteyden ylläpitoon liittyvät tehtävät hoitamatta
  • greipintuoksuinen suihkugeeli, joka tuoksuu pullossa hyvälle, mutta iholla hielle
  • se, että olen niin pihi, että käytän greipintuoksuisen suihkugeelin loppuun, sen sijaan että heittäisin sen menemään, ja olen täten tuomittu haisemaan hielle ainakin seuraavat muutaman kuukautta.
Ei kai täs muuta.

25.7.2014

Mustikka-valkosuklaakakku tuoreista mustikoista

Teki mieli tehdä tuoreista mustikoista kakku. Ilman uunia, koska on kuuma. Sopivaa ohjetta en löytänyt. Useimmat hyydytettävät mustikkakakut tehdään pakastemustikoista, kuten järkevää onkin, onhan tuoreiden mustikoiden kausi kuitenkin melko lyhyt. 

Mutta mä tein nyt sitten oman pään mukaan tuoreista (ja käytin myös pakasteita mustikkamehuun, mutta voi tehdä kokonaan tuoreista), ja tässä jakoon muillekin mustikkahulluille resepti. Tässä kakussa mittojen kanssa ei ole niin justiinsa, voi tehdä rennolla otteella :)

Kakku oli erinomaisen hyvää. Mutta koska mustikat sopii mun mielestä vallan mainiosti myös maitosuklaan kanssa, ajattelin seuraavaksi kokeilla tästä maitosuklaaversiota -jos vaan jaksan käydä mustikoita poimimassa :) Ja jos teen tätä joskus toiste, niin jätän ehkä kerman kokonaan pois. Mä en tykkää kerman mausta ja ton pehmeän rahkan kanssa ei välttämättä olis kermaa tarvinnut. Kokeilkaa joku ja kertokaa, mitä tykkäätte!

 Tuli tietysti mieleen ottaa kuva ja laittaa resepti tänne vasta siinä vaiheessa, kun kakusta oli nautittu jo melkein puolet...


Pohja: 
1 pkt (175g) kaurakeksejä
n. 75g voita tai margariinia

Täyte: 
2dl kermaa
500g pehmeää rahkaa (tavallinenkin käy)
4 liivatelehteä
2 levyä (260g) Pandan valkoista suklaata
½ litraa tuoreita mustikoita
sokeria
tilkka vettä

Kiille:
2dl mustikkamehua (mä puristin pakastemustikoista)
3 liivatelehteä
sokeria
tuoreita mustikoita

Murskaa keksit (voit maistaa muutaman) ja sulata rasva. Sekoita sula rasva ja keksimurut keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle.

Laita 4 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sekoita joukkoon rahka. Sulata suklaa vesihauteessa (suklaata on aika reilusti, voit siis ihan vapaasti maistella jokusen palan) ja lisää seokseen. Mausta sokerilla, jos tarpeen. Keitä tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen, sekoita täyteseokseen. Lisää lopuksi mustikat, kääntele täyte sekaisin ja kaada vuokaan.

Laita jääkaappiin jäähtymään ja jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi. Saa olla vaikka yön ylikin, ei haittaa.

Laita kolme liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Mausta mustikkamehu sokerilla. Kuumenna siitä tilkkanen kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet siihen. Sekoita muun mehun joukkoon ja kaada kakun päälle. Jähmetä kiille jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Koristele tuoreilla mustikoilla.

Äkkiseltään väittäisin, että kannattaa antaa muhia jääkaapissa vaikka vuorokauden, niin sitten on parhaimmillaan.

10.7.2014

Hääpäivä

Meillä on tänään tärkeä päivä.

Kymmenen vuotta sitten alkoi minun ja Miehen yhteinen elämä avioparina. Meille vihkiminen tarkoitti ehkä vähän enemmän kuin nykyään keskivertoparille. Sen lisäksi, että luvattiin toisillemme (ja Jumalalle) elää yhdessä kunnes jompi kumpi kuolla kuukahtaa, vihkimisestä alkoi myös meidän yhteinen elämä. Siis oltiinhan me totta kai seurusteltu jo useampi vuosi, mutta yhteen muutettiin vasta häiden jälkeen (ihan virallinen muuttopäivä taisi olla hääpäivä, mutta eihän me tietenkään silloin mitään muuttoa tehty. Mä roudailin omaisuuteni Miehen luo osaksi aiemmin, loput sitten häämatkan jälkeen) ja myös seksi oltiin päätetty jättää odottamaan sitä aikaa, että ollaan naimisissa.

Naimisiin meno oli siis meille iso, ihana askel. Se ei ollut pelkästään sitoutumista, tai sinetti suhteelle tai mitä näitä fraaseja nyt on tapana sanoa. Meille naimisiin meno oli täysin uuden elämänvaiheen alku.

Ja nyt siitä on jo kymmenen vuotta.

Vuosikymmeneen on mahtunut paljon. Yhteisen elämän opettelemista, aikuiseksi kasvamista, yhteisten toimintatapojen hakemista, pieniä kriisejä, kaksi asuntoa, kolme autoa, neljä raskautta, kolme lasta, muutama ulkomaanmatka, hyvää seksiä, huonoa seksiä, lautapelejä, sisäpiirin vitsejä, riitelyä, leppoisia kesäpäiviä, paukkupakkasia, pieniä palveluksia, hermostumista, aamusuukkoja, tulevaisuudensuunnitelmia, kaksi vakituista virkaa, yksi pesukone, hirveästi hyviä ideoita, aika monta tiettyä katsetta liittyen näihin "hyviin ideoihin", menneiden muisteluja, kahdenkeskisiä hetkiä, synnytysmuistoja, hautajaisia, opiskelua, siivouspäiviä, yhteisiä iltapaloja...

Onhan tässä kaikenlaisia vaiheita ollut, mutta enimmäkseen meillä on mennyt hyvin. Ei olla kovia riitelemään, ja riidat syntyy useimmiten siitä että ollaan väsyneitä ja kinataan jostain pikkuasiasta. Isommissa asioissa ollaan yllättävän yksimielisiä (ja valmiita joustamaan). Joskus on aikoja, jolloin toisen olemassaolo ärsyttää, mutta aina, jos pysähtyy tarkemmin miettimään, joutuu kuitenkin toteamaan, että ikimaailmassa ei antaisi toista pois. Joskus on myös aikoja, jolloin tuntee uudelleen elävänsä sitä alkuaikojen leijuvaa rakastumista. Ja vaikka se alkuaikojen jännittävä ja kutkuttava rakastuminen olikin ihanaa, niin vielä ihanampaa musta on tää nykyhetki: lämmin kumppanuus, yhteistyö, vanhemmuus, arkipäivän rakkaus, turva riidellä, leppoisa yhdessäolo, vakaa näky tulevaisuudesta yhdessä.

Musta on ihanaa, että me ollaan oltu Miehen kanssa jo pitkään yhdessä. Meillä on yhteinen historia ja me tunnetaan toisemme läpikotaisin. On ihanaa ymmärtää toista jo puolesta sanasta, ja että se tietää melkein sanomattakin, mitä mieltä mä olen asioista. On ihana, että mulla on ihminen, jonka kanssa olen saanut jakaa kaikki tärkeät ja kaikki vähemmän tärkeät jutut jo vuosien ajan. On ollut ihana saada kasvaa aikuiseksi yhdessä, saada kasvaa yhteen.

Kymmenen vuotta kuulostaa niin vanhalta ja vakiintuneelta. Kai me sitten ollaan vanha ja vakiintunut aviopari.

Tänään kymmenvuotishääpäivänä olen onnellinen Miehestä ja meidän avioliitosta. Uskon ja toivon, että hääpäiviä tulee vielä monta lisää. Me vietetään kultahäitä sitten 10.7.2054, jos elossa ollaan :)

2.7.2014

Mökillä

Oltiin taas vaihteeksi mökkeilemässä. Tällä kertaa vietettiin 4 päivää mun lapsuusmaisemissa, mun isän ja sedän yhteisesti omistamalla mökillä (joka on siis aikoinaan kuulunut mun isovanhemmille). Tosin mun lapsuudessa siellä oli vaan pieni saunarakennus, koska mökki oli palanut muutama kymmenen vuotta aiemmin. Neljättä kesää nyt saadaan mökkeillä ihan mökissä, ja tykätään! 

Tuo mökki sijaitsee sen verran kaukana, että kun sinne mennään, niin mennään mielellään useammaksi yöksi. Tällä kertaa me oltiin mökillä ihan vaan oman perheen kesken, ei isovanhempia, ja mukavasti meni. Sää nyt oli mitä oli, mutta tosi kiva ja leppoisa mökkireissu oli silti! 

Kesällä leikitään vesileikkejä säästä riippumatta!

Yhtenä päivänä käytiin mun siskon perheen luona (niille ei ole mökiltä kuin vaivainen tunnin ajomatka), mutta muuten oltiin mökillä: lapset leikki vesileikkejä, saunottiin, puuhailtiin niitä näitä. Suurimman osan ajasta satoi, ja oli kylmäkin, joten aika pitkälti painottui sisäpuuhiin. Tytöistä oli tietysti kauhean kiva leikkiä mökkileluilla, lukea mökkikirjoja ja tiukan paikan tullen katsottiin myös vähän videolta Peppiä. Poikasen suosikkileikit oli kahden pikkulusikan kanssa ympäriinsä kuljeskelu ja siskojen vaatteiden tunkeminen vanhaan kirnuun. Siinähän se aika rattoisasti kului :)

Mökillä on sähköt ja sisävessa (ei vesivessa sentään, vaan sellainen kompostoiva erotteleva käymälä), joten ihan alkeellisissa olosuhteissa ei tarvinnut olla (meillähän olis perhepiirissä myös kolmas mökki, jossa ei ole sen enempää sähköjä kuin vessaakaan. Siellä ei käydä lasten kanssa kuin korkeintaan päiväretkellä), mutta tiskaamisen makuun kyllä pääsi. Ja menihän sekin, kun tietää, että kotona odottaa tiskikone :)

Lapset poimi metsämansikoita (niitä riitti!) eivätkä olisi halunneet lähteä kotiin. Sade loppui sopivasti lähtöä edeltävänä yönä, joten päästiin mökiltä kuitenkin kotiin ihan sen mukaan kuin oltiin ajateltu. Mua pelotti etukäteen, että millaiseksi velliksi tie menee, mutta vaikka tie oli sen verran velliä, että jopa Mies sanoi, että toivottavasti ei jäädä kiinni, niin päästiin siitä. Tytöt toivoi, että mentäis vielä tänä kesänä uudestaan. Saa nähdä ehditäänkö.

Lapsen luovuus. Kun leluja on vähän, tehdään jaloista tunneli.


26.6.2014

Kahdestaan.

Meillä on Miehen kanssa parin viikon päästä 10-vuotishääpäivä. Koska Poikasta ei voi vielä jättää yhtä yötä pidemmäksi aikaa muiden hoiviin (se on siis kerran tätä aiemmin ollut yhden yön meistä molemmista erossa, joten siksi yksi yö. Ja kyllä mä myös pidän hyvänä sitä "yksi yö per ikävuosi" -sääntöä, vaikka toki se riippuu tosi paljon lapsesta ja hoitopaikasta), niin mitään isompaa reissua ei voitu suunnitella. Mietittiin, josko mentäis Viroon, mut ei se sitten tuntunut kivalta ajatukselta tällä kertaa. Mä olen vannoutunut kotimaan matkailija, mun mielestä Suomesta löytyy nähtävää, ihan mistä vaan, kun on oikealla asenteella liikkeellä.

Mä halusin Bengtskärin majakalle, joten me päädyttiin Hankoon. Ei käyty majakalla (sää oli huono, en mä sit halunnutkaan sinne palelemaan ja kastumaan, ja lisäksi oltais oltu liian myöhään tänään kotona). Sen sijaan syötiin hyvin (ei kuvia ruoasta, musta olis ollut vähän tyylitöntä kaivaa siinä kymmenvuotishääpäiväjuhla-aterialla kameraa esiin. Mutta ruoka oli hyvää. Erinomaista) ja otettiin kahdenkeskinen vuorokautemme leppoisasti oman ajan kannalta. Enimmäkseen tehtiin sitä, mitä kolmen pienen lapsen vanhemmat nyt tekee, jos ne pääsee kahdestaan hotelliin*. Sattumoisin ei kuvia siitäkään.

Mutta jotain kuviakin tuli otettua.

Hangossa oli paljon veneitä. Oli veneitä...
...ja veneitä.
Tämä näytti mun mielestä sellaiselta, jolla Aku Ankka voisi lähteä purjehtimaan. Sori vaan veneen omistaja, on se varmasti oikeasti ihan hieno ja merikelpoinen.
 Mies kuvasi itseään kiinnostavia kohteita... **

 ... samoin mä kuvasin itseäni kiinnostavia kohteita. ***


Hassua, miten kivaa onkaan matkustaa autossa, kun on hyvää seuraa, eväitä ja TYHJÄ TAKAPENKKI!


Useamman tunnin automatkoilla ehdin myös neuloa.

Yksi syy Bengtskärin jäämiseen "ensi kertaan" oli se, että Mies (rakastaa raunioita) halusi ehdottomasti nähdä Raaseporin linnanrauniot. MÄ en kutsuisi melkein kokonaista linnaa raunioiksi, mutta ehkä "rauniot" on jotain raaseporilaista vaatimattomuutta.

Hyvät ihmiset, jos ikinä olette tunteneet pienintäkään viehätystä vanhoja rakennelmia kohtaan, menkää käymään Raaseporin linnanraunioilla. Mielellään opastetulla kierroksella, sillä se opastus oli tosi hyvä! Ja linna itsessään kiva, siellä pääsi itsekseenkin kuljeskelemaan. Mä olen kurkkinut noista ihan ylimmistäkin ikkunoista :)

Ja myös muistanut olevani korkeanpaikankammoinen, kiivettyäni tuonne vasemmassa ylänurkassa näkyvälle tasanteelle. Korkeella oli. 

Tähän päättyy kuvallinen raporttimme tänään. Sanottakoon nyt vielä lopuksi, että meillä oli oikeasti tosi kiva hääpäivämatka. Nautittiin toisistamme, olemisesta, hyvästä ruoasta ja ah niistä linnanraunioista (livetutut ovat varmaan kyllästymiseen saakka kuulleet meidän oikeasta häämatkasta Roomaan, voi sitä ihanien raunioiden määrää...). Ja siitä, että voitiin tehdä kaikki ilman lapsia. Niin ihania kuin muksut onkin, niin toisinaan on ihan virkistävää nukkua ilman että tarvii valvoa pari tuntia yöllä lasta hyssyttämässä, syödä kaikessa rauhassa ilman, että syöttää ketään, kävellä veden lähellä ilman, että kukaan on vaarassa hukkua, matkustaa autossa ilman takapenkin vaatimuksia... Lapsilla oli ollut kivaa mummilassa (Isosisko ja Pipanainen toivoivat seuraavan ilman vanhempia mummilassa -yökyläilyn kestävän "SATA PÄIVÄÄ!!"). Poikanen veti tuossa nukkumaan käydessä tunnin mittaisen iltakitinän, joka parhaina hetkinä yltyi kunnon raivariksi, joten ilmeisesti hän kuitenkin oli havainnut äidin poissaolon.

Oli kivaa. Anoppi totesi mun kiitoksiin, että "ihan koska vaan uudestaan". Ajattelin, että jos vaikka huomenna... :) No ei vaan, mutta kyllä me Miehen kanssa vähän alettiin jo miettiä seuraavaa kahdenkeskistä vuorokautta. Niin ja täähän oli eka kahdenkeskinen vuorokausi Miehen kanssa sitten Poikasen syntymän, tuli ihan tarpeeseen ja oli hyväksi :)


* hyvin on nukuttu, kiitos kysymästä.
** Oikeasti se otti valokuvia kun lokki kyttäsi mun jätskiä.
*** Rakas Käly, jos luet tämän: mene Hankoon.

24.6.2014

Kävelyllä

Meidän Poikanen se alkoi kävellä.

Ekat askeleet otettiin 1v 3kk iässä (tai oliskohan se ollut virallisesti vielä 1v2kk). Muutama vahingossa horjuen otettu askel, jonka jälkeen lapsi itsekin oli ihmeissään, että mitäs mä nyt tulin tehneeksi. Sitten yhtenä päivänä se tuplasi taitonsa; kahden askeleen sijaan menikin neljä.

Muutama viikko sitten Poikanen alkoi tosissaan yrittää kävelemistä, ja just vähän ennen 1v4kk ikää se yhtäkkiä hoksasi kaksi asiaa: a) mähän osaan kävellä! ja b) käveleminen on kivaa!

Joten sen jälkeen on sitten kävelty. Ensin viikon verran sellaista tuolin luota toisen luo, kiireesti, ettei kaadu, jes! pysyin pystyssä! Ja sitten pikkuhiljaa paremmin. Nyt viimeisen viikon ajan Poikanen on pysynyt jo tosi hyvin pystyssä, näppärästi päästään pienten esteidenkin yli ja voidaan muuttaa suuntaa kesken matkan. Vielä se käveleminen on sellaista keskittymistä vaativaa ja hassun näköistä (vähän kuin se tanssisi, sitä on ihana katsoa!) ja mielellään Poikanen myös pitää aikuista kädestä kiinni (sen se on hoksannut vasta ihan äskettäin. Aiemmin se ei tykännyt kävelyttämisestä oikeastaan ollenkaan). Mutta kyllä nyt kuluneen viikon aikana on konttaaminen jäänyt melkeinpä kokonaan, kävellen mennään joka paikkaan (ulkona joskus vielä konttaa). 

Hauska, miten se niin yhtäkkiä kävelemisen hoksasi. Vähän kai keskimääräistä myöhemmin, mutta sitten kun oppi, niin oppi nopeasti. Alun harjoittelun jälkeen konttaajasta kävelijäksi muutos meni parissa viikossa. Ja ihana, miten suloinen se on kävellessään.

Ja miten se on iso poika jo! Kävelee. Ja imetyskin me lopetettiin 1v4kk iässä. Meni ihan kivuttomasti, lapsi ei ole rintaa kaivannut (ei se varmaan edes hoksannut, että se illan ainut imetyskerta jäi pois) ja äidinkin haikeus asian äärellä on pysynyt aisoissa (vähän säälitti lopettaa, kun Poikanen oli aina niin innoissaan, kun iltaisin kysyin, että haluisko se maitoa. Mutta tilanne nyt vähän oli sellainen, että lopettaminen oli melkein pakko, lääkesyistä. Joten onneksi meni helposti).


18.6.2014

Kuusivuotias Isosisko.

Niin se edellisessä postauksessa vaivannut vatsa(?)tauti tuli ja meni. Perjantaiaamuna oltiin jo Isosiskon kanssa molemmat ihan entisellämme ja valmiina leipomaan. Mulla nyt tietysti oli vähän hutera olo, kun oli edellisen päivän ollut kokonaan syömättä. Anoppi tuli siivousavuksi ja mä leivoin suunnilleen koko päivän.

 Kun mummi on paikalla, myös tytöistä on kiva siivota

Suurin osa vieraista uskalsi tulla juhlimaan, ja oikeastaan niiden, jotka peruivat, olikin varsin järkevä perua tulonsa. Lapsiperhe (tietäen lasten -sekä meidän että muiden- käsihygienian tason, ja sen, miten mukavaa vatsatauti on lapsiperheessä, ei mekään oltais vastaavassa tilanteessa lähdetty juhliin) ja isomummot (joille tauti voisi olla tosi paha juttu) jättivät tulematta, mutta isovanhempia, kummeja ja mun sisaruksia kävi Isosiskoa juhlimassa. Kivaa oli, leipomukset oli hyviä, vieraat kivoja ja lahjojakin Isosisko sai. Kolmelle päivälle riitti juhlijoita (tänäänkin piti tulla, mutta se peruuntui), ja nyt on kyllä taas itsellä sellainen olo, että on ihan riittävästi juhlittu. Ainakaan toistaiseksi ei kukaan ole kertonut saaneensa tautia.

Maanantaina oli Isosiskolla neuvola. Pituutta oli 119cm ja painoa 20kg. Kaikki hommat oli hyvin hallussa, kirjaimista r vielä puuttuu ja karkeamotoriikassa on edelleen jäljessä ikätasoa, mutta ei mitään isompaa huolta. Isosisko oli ihan tohkeissaan neuvolasta, tykkäsi siellä olla ja tehdä tehtäviä, ja rokotuskin oli sen mielestä ihan pikkujuttu, jota ei viitsinyt edes itkeä.

Tänään oli se varsinainen syntymäpäivä. Tänään ei tosin muuten enää Isosiskoa juhlittu, mutta sai meiltä vanhemmilta paketin ja toivoi välipalalla herkuiksi keksejä, karkkia, popkornia ja muroja. Murot tuli mukaan siksi, kun en suostunut niitä antamaan aamupalaksi, mutta lupasin, että voidaan herkutella välipalalla Isosiskon toivomilla herkuilla.

Ihan tavallisia kotipäiviä ollaan vietetty eilen ja tänään. Sellaista perusolemista. Eilen satoi lunta, tänään oli vähän parempi sää ja oltiin jonkin aikaa ulkosallakin. Pionit kukkii ja köynnösruusussa on paljon nuppuja. Ja siis onhan tuolla kaikenlaisia muitakin kukkia kukassa, mutta noi on mun lempparit. Lapsena inhosin pioneja, mutta tähän muutettua huomasin, että tykkäänkin niistä tosi paljon. Meillä on noita vaaleanpunaisia pioneja ja sitten muutama valkoinen. Ruusupensaita meillä on vaikka muille jakaa, mutta en kovin monesta niistä pidä. Köynnösruusu on ihana, ja mua harmitti ihan kauheasti vuosi sitten keväällä, kun luulin sen kuolleen. Mutta sitten se alkoikin puskea kovasti uutta versoa (joka ei viime kesänä vielä kukkinut), ja nyt on nuppuja mooonta. Ihana!



12.6.2014

Terveisiä sieltä sun täältä.

Terveisiä sairastuvalta! Ja terveisiä Ruotsista! Niin ja terveisiä Linnanmäeltä!

Mennäänpä kuitenkin aikajärjestyksessä. Me oltiin mun siskon perheen kanssa risteilyllä Tukholmassa. Matkaseurue koostui neljästä aikuisesta ja kuudesta lapsesta, iältään 5v, 5v, 3v, 2v, 1v ja 2kk. Vipinää siis riitti. Mut matka meni kaikin puolin tosi kivasti. Ruotsissa käytiin Skansenilla (ekaa kertaa ikinä, noloa myöntää) ja se oli kyllä ihan kiva. Kaikkea ei ehditty nähdä, mutta paljon vanhanaikaisia taloja, villieläimiä ym. Silti mulle jäi sellainen olo, että ehkä noi meidän muksut ei kuitenkaan olleet optimaalisimmassa skansen-iässä, ne kaipais enemmän konkreettista tekemistä kuin katselemista. Hetki leikkipaikalla taisikin olla niille Skansenin paras juttu. Mutta siis oli se ihan hyvä ja kiva, tykättiin. Laivalla olemiset meni mukavasti. Isosisko uskalsi nukkua yläsängyssä, Pipanainen onneksi ei, koska se putosi taas sängystä. Laivan leikkihuone ja muumit oli tietysti meidän tyttöjen mielestä ihan huippuja. Mulle ja mun siskolle taisi jäädä pienimuotoinen kaipuu päästä risteilylle aikuisporukassa. Tietäähän sen, mitä lasten kanssa matkustus on :)

Eilen katseltiin säätiedotusta ja todettiin, että koska loppuviikolle on luvattu sadetta, on paras pitää Lintsi-päivä heti risteilyreissun jälkeen. Mies vei aamulla meidän toisen auton huoltoon ja jatkettiin siitä sitten Linnanmäelle. Kivaa oli, tytöt uskalsivat jo aika moneen laitteeseen ilman aikuistakin, ja Poikanenkin pääsi tällä kertaa munajunaan (se oli kyllä hyvin jännittävää, jopa vähän pelottavaa, vaikka äidin sylissä istuikin). Ihan niissä ilmaislaitteissa vaan käytiin, ja hyvin riitti tekemistä koko siksi viideksi tunniksi, joka meillä oli aikaa olla. Meillä oli omia eväitä mukana, joten reissu tuli erinomaisen edulliseksi :)

Isosisko vähän oli jostain laitteista sitä mieltä, että ne oli liian lällyjä. Molempien tyttöjen suosikeiksi nousi merirosvolaiva, pallokaruselli (lasten versio perinteisestä mustekalasta) ja törmäilyautot. Mulle noissa lasten laitteissa on ihan tarpeeksi pyöritystä (ja mun pitää lasten kanssa niissä käydä, kun Mies on niin iso), joten jos Isosisko ensi kesänä kaipaa jotain hurjempaa, niin saa kyllä lähteä jonkun urheamman aikuisen kanssa matkaan. Oli kiva, kun Pipanainenkin nyt ylitti maagisen metrin rajan, eikä tarvinnut sen katsella vierestä isomman menoa. Poikanenkin jaksoi hyvin, vaikka sen osalta päivä meni enimmäkseen rattaissa istuskellen ja eväitä syöden.

Yöllä mä sitten heräsin omituiseen oloon ja ihmettelin, että miten vieläkin keinuttaa. No, ei tästä keinutuksesta voi kyllä Linnanmäkeä syyttää. Siskonpoika oli vatsataudissa just ennen risteilyä, joten sieltä varmaan tauti saatiin. Tänään meillä on siis sairasteltu. Mulla on ollut karsean oksettava olo ja pyörryttää. En ole oksentanut, mutta en mä vuorokauteen pystynyt syömään mitään. Iltapäivästä nousi kuume. Isosisko on samoin ollut taudissa, se oksensi kerran ja tietysti meidän sänkyyn...Samoin sisko ja sen mies on kipeinä. No, onneksi on ollut Mies kotona ja hoitanut lapset. Siskonpojalla tää oli vuorokauden tauti, toivottavasti meilläkin. Isosisko alkaa kyllä olla jo tolpillaan :)

5.6.2014

Pyöräilysaavutus.

En muista, olenko täällä kertonut Isosiskon vaikeuksista oppia polkupyöräilyä. En nyt jaksa siitä isommin kirjoittaa, mutta mainittakoon, että hankalaa on. Tänään oli tosi iso etappi sillä saralla, kun Isosisko pyöräili mun (ja Pipanaisen ja Poikasen, mut Poikanen oli rattaissa ja Pipanainen osan matkasta käveli, osan seisoi seisomalaudalla) kanssa lähikaupalle, jonne on siis meiltä joka 1,5-2km. Pyöräily kauppaan, muumitikkareiden osto (palkinnoksi tästä urotyöstä) ja pyöräily takaisin kotiin vei puolitoista tuntia. 

Kova homma oli, itketti pariin otteeseen (hiekkatiellä ja mäessä), mutta monet pelottavat kohdat (alamäet, ylämäet, viiva tiessä, kuhmura tiessä, hiekkaa tiellä, mutka, risteys, mitä näitä nyt on...) mentiin jo ilman itkuja vain pienellä jännityksellä. Hitaasti, totta kai.

Mullakin oli puuhaa, kun sen lisäksi, että työnsin rattaita myös aika ison osan ajasta pidin Isosiskosta kiinni (alamäet ja hiekkatie) tai työnsin sitä selästä (ylämäet). Mutta selvittiin! Mullakaan ei menny hermot ollenkaan! Jes!


 
Ei liity pyöräilyyn, mutta oli niin kiva kuva. Poikanen leikki aamulla pitkän tovin paistinpannussa.

Ps. Tää on tän blogin puolella mun kahdessadas julkaistu teksti. Saako juhlia? 

4.6.2014

Isosiskon 6-vuotissynttäreiden ekat juhlat

Meillä juhlittiin tänään Isosiskon 6-vuotissynttäreitä kavereiden kesken. Varsinaiseen päiväänhän on vielä parisen viikkoa, mutta haluttiin pitää juhlat jo nyt, kun kaikki eivät vielä ole kesälomilla. Kahdeksasta kutsutusta 6 pääsikin paikalle, mikä oli tosi kiva.

En tiiä, miksi monet ottavat lastenjuhlista kauheat paineet. Mä en ota. Isommat paineet mulla on aikuisten juhlista. Lapset tykkää karkeista, kekseistä ja popkornista, joten ison osan tarjottavista voi ostaa kaupasta. Ne ei syynää, onko vessa pesty just tänään vai toissapäivänä, joten mäkin pikasiivouksen ja pikaimuroinnin lisäksi putsasin vaan eteisen kunnolla (vähän pintakiiltoa lapsosiaan juhlimaan tuovia vanhempia varten, tiedättehän). Eikä ne mitään ihmeempää ohjelmaakaan tarvi, niille riittää keskenään riehuminen, varsinkin jos on hyvä sää ja iso piha (onneksi tänään oli. Hyvä sää siis, piha meillä on ihan jokapäiväisesti).

Kaupan herkkujen lisäksi tarjottiin täytekakku, kakkutikkareita ja suolaisena (siltä varalta, että joku ei ole ehtinyt syödä ennen juhlintaa) pikkunakkeja ja lihapullia cocktail-tikuissa, kasvisten kera. Kakkua ei juurikaan mennyt (ei lasten juhlissa taida ikinä mennä), mutta muuten herkut tekivät kiitettävästi kauppansa. Ihan super-hyvin käyttäytyvää joukkoa olivat. Meillä oli Miehen kanssa työnjako niin, että Mies hoiti Poikasen ja mä juhlat. Vähän mietin, et miten saan 8 muksua pysymään aisoissa, mutta nehän oli kuin jostain hyvän käytöksen kirjasta konsanaan. Ruokapöydässä varsinkin istuivat nätisti ja odottivat vuoroaan ja osasivat nätisti pyytää lisää. Hyvin ne on päiväkodissa koulutettu ;)

Isosisko oli tohinoissaan suunnitellut juhlia jo vaikka kuinka kauan, ja kakustakin oli suunnitelma valmiina jo ajat sitten. Piti saada koiranulkoilutuskakku. Mä olin jo tehnyt suunnitelman (melko kunnianhimoisen sellaisen taitoni huomioonottaen), kun selvisi, että kakussa pitää olla mies ulkoiluttamassa koiraa sisällä, mies on pallon päällä ja alla on värivalot. Onneksi Isosisko piirsi mulle havainnekuvan, muuten en olisi osannut.


Sain myös lisäohjeistusta: hahmojen pitää olla mustia ja värivalot tehdään karkeista. Isosisko arveli, että olis paras tehdä hahmot piparkakkumuoteilla, koska muuten mä en välttämättä osaa.

Tällainen siitä sitten tuli, kuulemma just sellainen kuin Isosisko halusikin:


Ylettömän herkuttelun lisäksi meillä ei ollut juurikaan ohjelmaa. Kerroin lapsille pienen tarinan, miten Isosisko-prinsessan haltijatarkummi oli hölmöyksissään kaatanut korin, jossa oli vieraille tarkoitetut yllätyspaketit, ja ne oli nyt levällään pitkin taloa. Lapset saivat sitten etsiä pienet pussukat, joissa oli karkkia ja tarroja. Niin ja sitten meillä oli perinteistäkin perinteisempi aasinhäntä-leikki (hyvin pikaisesti valmistellulla) koiralla, kaikki saivat kokeilla ja saivat hyvästä yrityksestä palkinnoksi mun askartelemat kaulakorut (vierasjoukon ainut poika ei saanut kaulakorua, sai avaimenperän). Mutta sitten vaan annoin lasten painaa pihalla ja kivaa niillä tuntui olevan. 

Niiiin helpot ja hyvät pirskeet! Isosisko oli tosi onnellinen juhlistaan, joten äiti on myös :)