21.7.2016

Lukuvinkkejä

Huomasin, että luonnoksiin oli jäänyt roikkumaan kevään lukemiset. Touko-kesäkuussa en lukenutkaan yhtään ainutta kirjaa. Se ehkä kertoo paljon omasta olotilasta... Nyt heinäkuussa on alkanut lukeminen taas maistua, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tässä nyt kuitenkin maalis-huhtikuussa luettuja kirjoja:

Malala Yousafzai: Minä olen Malala
Nobelin rauhanpalkinnonkin saaneen pakistanilaistytön kertomus. Kannattaa ehdottomasti lukea! 
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka
Adoptiopäiväkirja, jollaisia olen lukenut jokusen aiemminkin. Musta tää oli suoraan sanottuna vähän tylsä. Olettaisin, että kiinnostaa niitä, joille adoptio on läheinen asia. 
Jukka Sariola: Ystäväni Seija -kutsumuksena Afganistan
Ihan kiinnostava(hko) kirja Afganistanissa pari vuotta sitten ammutun Seija Järvenpään elämästä. Kirjoitettu tietysti Seijan ystävän Jukka Sariolan näkökulmasta, eli paljon sitä yhteisen ystävyyden läpikäyntiä. Mutta kyllä mä tämänkin suosittelisin lukemaan, ihan vaikka et olisi edes kristinuskosta erityisen kiinnostunut.
Andrew Nicoll: Rouva Agathen rakkaus
Huono. Niin huono. Ja niin kuin tätä oli jossain ylistetty. Puoliväliin asti kirja oli musta hyvä, sitten juoni muuttui kummalliseksi ja taso laski ja laski ja lopulta olin vaan pettynyt, että luin kirjan loppuun asti.
Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Itsenäinen jatko-osa edelliselle Kerro minulle jotain hyvää -kirjalle. Ihan viihdyttävä hömppäkirja. 
Cecelia Ahern: Valintojen vuosi
Vähän erilaista Ahernia taas vaihteeksi. Tällä kertaa ei oltu "satumaailmassa", vaan ihan vakavienkin kysymysten äärellä ja vakavahkolla mielellä. Kevyesti kuitenki kirjoitettu, hömppäkirjasta meni tämäkin.
Graeme Simsion: Vauvatesti
Ei yltänyt Vaimotestin tasolle, mutta hyvä tämäkin oli. Lukekaa joskus, kun kaipaatte melko absurdia ja kevyttä luettavaa. 
Kate Morton: Kaukaiset hetket
Pitkä, viihdyttävä tarina naisesta, joka puolivahingossa alkaa selvitellä vanhaa salaisuutta. Ei hullumpi ollenkaan. Loppuratkaisu ei ollut ollenkaan niin päivänselvä kuin edellisessä mun lukemassa Mortonissa (Hylätty puutarha). Tarina piti mukavasti otteessaan. 
ps. Jos kaipaat lisää lukuvinkkejä, niin kirjat-tagilla löytyy aiemmat!

17.7.2016

Tämänkin viikon kuulumisia

Jatketaanpa vielä tämän viikon kuulumisia. Tän viikon teemana on ollut ensin Kantosidemies ja sitten aikuisten aika.

Poikasen kanssa tosiaan ollaan saatu taistella sen kantositeen kanssa. Enimmäkseen se on kyllä ihan kiltisti pitänyt sitä, mutta eihän se mitenkään pidä kättä paikallaan, jos sitä kättä haluaa heiluttaa... Jouduin vähän korjailemaan sitä sidettä, kun sairaanhoitaja oli tehnyt siitä liian ison, eikä käsi ollut annetussa kulmassa. Siis edes silloin hetkittäin, kun Poikanen sitä piti paikallaan... En tiedä, kuinka hyvin käden pitäisi pysyä annetussa asennossa, että luu luutuu oikein.


Tietysti ihan kiva, että hiekkalaatikkoleikit ynnä muut sujuu, eikä lapsi invalidisoidu kotiin, mutta kun nuoren miehen mielessä oli puuhia, kuten kiipeily, hyppiminen ja pomppiminen ja sängyllä riehuminen, niin vähän joutui rajoittamaan...

Ja ai niin, vinkki muille vanhemmille, jos joskus tulee samanlainen tilanne eteen. Pukeutuminen on nimittäin hieman haasteellista, jos ei voi nostaa kättä. Meillä oli Poikasella onneksi muutama lyhythihainen napitettava kesäpaita ja pari vetoketjullista hupparia, mutta niiden lisäksi (etenkin öitä ja kuraleikkejä ajatellen) kaivoin kaapista pari kaikkein karseinta ja kulahtaneinta t-paitaa, halkaisin ne edestä ja ompelin vetskarin. Näistä tuli rumia kuin mitkä, kun vetskarikin on valittu ihan sillä perusteella, että pituus on sopiva, mutta ajanevat asiansa, ja heitän sitten tarpeen mentyä ohi roskiin (tai no, voi olla että säästän sen aikaa kun ovat sopivat, sitähän ei yhtään tiedä, minkä osan itsestään se seuraavaksi katkaisee). 


Aloin olla aika väsynyt Poikasen jatkuvaan vahtimiseen ja rajoittamiseen, joten oli tosi ihana, kun torstaina sain viedä lapset Miehen vanhemmille pariksi päiväksi. Oltiin siis jo aiemmin sovittu tyttöjen toivoma mummilaloma ilman vanhempia tälle ajankohdalle. Me lähdettiin Miehen kanssa perjantaina pariksi minilomalle Turkuun. 

Kylläpä oli kivaa olla kahdestaan! Yritin muistella, milloin ollaan oltu ihan kahdestaan yön yli, ja totesin, että tammikuussa, jolloin Mies makasi 40 asteen kuumeessa (eli ei ollut varsinaista laatuaikaa). Turussa käytiin syömässä, tutustuttiin Luostarinmäen käsityöläismuseoon (ei oltu kumpikaan käyty siellä aiemmin) ja käytiin Turun linnassa (Miehelle eka kerta, ja se oli aika pettynyt, kun linna oli niin hyvin entisöity -hän nimittäin tykkää enemmän raunioista). Luostarinmäestä oltiin molemmat positiivisesti yllättyneitä, en tiennyt, että se on niin iso alue ja paljon nähtävää.  Meillä meni kolmisen tuntia siellä.

Tietysti otettiin ilo irti siitä, että saatiin olla kahdestaan, mennä myöhään nukkumaan ja herätä sitten kun huvittaa jne. Oli kiva miniloma!

Tänään sitten palattiin kotiin. Lapset tulivat myös mummilasta, kivaa oli ollut. Iltaa on vietetty vähän apeissa tunnelmissa. Miehellä alkaa viikon päästä kolmen viikon mittainen kesäloma, eli meillä on kaksi viikkoa yhteistä lomaa. Lomasuunnitelmia oli tasan kaksi: olla mun isän mökillä ja olla Miehen vanhempien mökillä. Nyt sitten kuultiin, että ei päästäkään sinne Miehen vanhempien mökille, kun Miehen siskon perhe asuu siellä elokuun. Harmittaa ihan tosi paljon! Lapset ovat kyselleet pitkin kesää, että koska sinne mennään, ja me ollaan aina vastattu, että sitten isin lomalla (käytiinhän me silloin juhannuksena, mutta ilmat nyt oli mitä oli ja oltiin kaikki aika väsyneitä, ei ollut mikään ihana elämys se). Tytöt on suunnitellu kaikkea mökkipuuhaa ja ovat odottaneet, että pääsevät nukkumaan mummin isoon telttaan (niitä jäi kaivelemaan kun eivät juhannuksena päässeet) ja ylipäätään tuolla mökillä oleminen nyt on kaikkien muiden paitsi mun mielestä kesän oleellisin asia. Mies tietysti haluaisi päästä kalastamaan ja Isosisko myös. Hirveästi harmittaa, että ei nyt enää tänä kesänä päästä. Vähän tuli sellainen loma pilalla -fiilis, mutta yritetään nyt ajatella, että tulee se kesä ensi vuonnakin. 

Viime viikon kuulumiset

Mä sain pari viikkoa sitten kauan odottamani oman loman. Mun piti alun perin jo viime kesänä käydä Jyväskylässä yksikseni, mutta jotenkin se ei vaan silloin järjestynyt. Mutta nyt onneksi järjestyi. Miehellä oli koko viikon pitkiä päiviä ja olin sopinut mun äidin kanssa, että meen lasten kanssa niille.

Jätin lapset siis yhdeksi yöksi mummon ja papan hoiviin ja ajelin Jyväskylään. Kyläilin yhdellä rakkaalla ystävällä ja menin sitten Miehen siskon luo yöksi. Alkujaan tarkoitus oli nähdä enemmänkin kavereita, mutta osan kanssa aikataulut ei osuneet yksiin ja sitten mulle tuli sellainen olo, että mä en vaan jaksa nähdä yhtään ketään. Joten toisena päivänä ennen takaisin mummolaan lähtöä kiertelin vähän kaupungilla.

Nyt pari vinkkiä, joihin Jyväskylässä vierailevan kannattaa ehdottomasti suunnata (mulla meni koko aamupäivä näissä kolmessa ihanassa putiikissa): Ensinnäkin Lankakauppa Titityy, jossa on aivan mielettömän ihania (ja kyllä myös kalliita) lankoja vaikka kuinka paljon. Mulla meni pää pyörryksiin niistä ihanuuksista, ja lopulta ostin vain yhden vyyhdin (mikä on oikeasti hyvä, mutta sikäli hassua, että mä olin kyllä ajatellut, että nyt kun vihdoinkin pääsen sinne, niin saan kyllä tuhlata). 

Titityystä jatkoin Harjun paperiin. Tämän melkein jätin väliin, kun satoi ja kengät oli jo ihan märät. Onneksi en kuitenkaan jättänyt! Tosi suloinen kortti- ja paperitavarakauppa, jossa mulla meni yli tunti, vaikka kauppa itsessään onkin pikkuinen. Ostin söpöjä kortteja pinon.

Kolmantena must see -kohteena mulla oli Pienikamari, joka sekin ylitti odotukset. Kauppa oli pullollaan kaikkea ihanaa ja suloista, leluista koruihin, muistikirjoihin ja tiskirätteihin. Ihan mielettömän ihana! Käykää!

 Omat ostokset: lankaa Titityystä, kortteja Harjun paperista ja korvikset Pienikamarista.

Vietettiin mummolassa vielä muutama päivä. Oli tosi kivaa, vaikka sää olikin karsea ja jouduttiin perumaan majanrakennus- ja uintisuunnitelmat. Mutta mummo on hyvä keksimään puuhaa :)

Kotiinpaluun jälkeinen päivä, viime perjantai, oli aika kauhea. Oltiin kaikki väsyneitä, lapset tappeli ja kiukutteli ja riiteli ja mä en olis mitenkään jaksanut. Saatiin sitten vähän toisenlaista säpinää, kun illalla Poikanen ja Isosisko oli riehumassa meidän sängyllä ja Poikanen tuli sieltä oikein rytinällä alas. 

Poikanen oli aika itkuinen ja valitti päätään, joten arveltiin, että sillä on varmaan lievä aivotärähdys. Yhtään se ei oksentanut tai ollut sekava, tajuton, veltto tms, joten pääteltiin, että ehkä uskalletaan kotona katsoa yön yli. Tai no, mä yritin kyllä muutaman kerran soittaa päivystykseen, mutta ne löi mulle luuria korvaan... Arveltiin, että ehkä puolen tunnin istuminen tärisevässä autossa ja odottelu päivystyksessä sekä taas automatka takaisin on turhaa lapsen kiusaamista, jos ne kuitenkin siellä sanoo, että menkää kotiin tarkkailemaan tilannetta. Nyt jälkiviisaana täytyy kyllä todeta, että jos vastaavaa joskus tapahtuu, niin ehkä sinne päivystykseen oikeasti voi mennä, vaikkei ihan oliskaan kuoleman kielissä...

Seuraavana päivänä Poikanen oli jo muuten ok, mutta valitti, että liikkuminen sattuu tosi paljon päähän. Se siis ihan itki, kun yritettiin varovasti siirtää se sängystä sohvaan. Sohvassa se oli kyllä ihan iloinen oma itsensä, puuhaili, katsoi telkkaa, pelasi xboxia, kuunteli kirjoja, söi... Mutta liikkuminen sattui. Kun se ei mennyt päivässä ohi, niin lähdin sen kanssa lääkäriin. 

Lääkäri oli sellainen nuori lökäpöksymies, joka kuunteli, mitä sanoin, kertoi, että jos sängyltä putoaa, niin ensinnäkään siinä ei voi käydä mitään, toisekseen ei voi olla niin, että lasta sattuisi päähän vaan liikkuminen ja kolmannekseen lapsella on huono ryhti, viekää se neuvolaan.

lääkärin diagnoosi: huono ryhti

Mua harmittaa, etten osannut sanoa sille kunnolla vastaan. Sanoin kyllä, että sillä on normaalisti ihan hyvä ryhti, että se on nyt noin vino koska johonkin sattuu. Ja että en usko, että kolmevuotias osaa kauhean luotettavasti kertoa itse kivustaan. Mutta lääkäri oli tosiaan sitä mieltä, että ei hätää, tarkkaillaan kotona ja viedään neuvolaan huonon ryhdin takia. Lähdettiin sitten Poikasen kanssa pois. Siinä vaiheessa Poikanen siis suostui jo itse kävelemään, sanoi, että käveleminen sattuu vähemmän kuin kantaminen. Mutta se oli sitkeästi sitä mieltä, että sattuu päähän, eikä muualle (yritin kokeilla sen niskaa, olkaa, käsiä, selkää jne ja kysellä, että sattuuko tänne ja tänne, mutta kuulemma ei sattunut).  

Me oltiin vähän Miehen kanssa sitä mieltä, että oikeasti Poikasta ei satu päähän, vaan jonnekin muualle. Se päivä siinä oikein vahtimalla vahdittiin ja saatiin paikallistettua kipu vasemman hartian tienoille (yllättävän hankalaa oikeasti huomata, mihin lasta sattuu, kun toinen on pääosin hyvällä tuulella ja jokseenkin aloillaan) ja huomattiin myös, että se ei nosta vasenta kättä kuin kyynärpäästä ylöspäin. Ja siis kyllähän jo tämmöinen maallikkokin ymmärtää, että jos lapsi on seistessä noin vino, ja ei ole aiemmin ollut, niin jotain on pielessä!

Joten seuraavana aamuna uudelleen päivystykseen. Sillä kertaa oli asiallinen lääkäri, joka pisti Poikasen röntgenkuvaan, ja siellähän oli ihan kunnolla poikki napsahtanut solisluu. Saatiin käteen kantoside ja ohje pitää kättä viikko tai mielellään kaksi paikallaan. Arvatkaapa, miten hyvin semmoinen vauhdikkaan kolmevuotiaan kanssa onnistuu?

Laitoin ihan pikkuisen kitkerää palautetta muuten siitä ekasta lääkäristä :D

7.7.2016

Vielä viimeiset Tanska-muistelot

Viimeinen Tanska-päivä alkoi mun osalta liian aikaisin. Pipanainen heräsi neljän aikoihin yskimään ja tuli viereen. Siinä sitä yskimistä sitten kuunneltiin kuuteen asti. Isosisko heräsi puoli seitsemältä. Pipanainen onneksi sai jatkettua unia pitkään.

Aamupala ja vohvelit olivat yhtä tolkuttoman hyviä kuin edellisenäkin aamuna. Aamupalapuuhien jälkeen pakkailtiin kamppeet ja kirjauduttiin hotellista ulos. Mikään kiire kohti Kööpenhaminaa ei ollut, koska lento lähti vasta illalla. Kuljeskeltiin vähän Odensessa (tarkoitus oli etsiä leikkipuisto, löydettiin vaan tavallinen, ja juostiin sitten hippaa siellä). Tanskassa näytti olevan lakkiaispäivä, koska siellä täällä kuljeskeli ylioppilaslakkipäisiä nuoria ruusujen kanssa. Vaikutti vähän siltä, ettei ylioppilasjuhlat ole samanlainen superjuhla kuin Suomessa, ainakin meidän näkemät ylioppilaat (?) olivat pukeutuneet aika tavallisiin vaatteisiin. Ja olihan päivä toki tiistai, että voihan se olla, että isompia juhlia järkätään vaikka viikonloppuna, en tiedä. 

 Odenselaista arkkitehtuuria. 
Talot tosin ei ollu vinossa, kuva vaan on napattu liikkuvan auton ikkunasta.

Mä lähdin Pipanaisen kanssa ostamaan Poikaselle tuliaisia ja muut jäivät vielä vähän kuljeskelemaan. Muitakin pieniä ostoksia siinä suoritettiin ennen kuin käytiin vielä hyödyntämässä hotellin vessaa ja lähdettiin ajelemaan kohti Kööpenhaminaa. Ai niin, sitä ennen käytiin vielä uudestaan eläintarhan kaupassa, koska porukan tytöt eivät olleet löytäneet mielestä matkamuistoa Legolandista (ei ollut toinen porukan pojistakaan, mutta hän halusi matkamuistoksi patsaan). Eläintarhan kaupasta löytyi. Mummo oli siis antanut kaikille lapsille vähän matkarahaa, jolla ostaa matkamuisto.

Kohti Kööpenhaminaa siis. Minä ja molemmat meidän tytöt nukuttiin iso osa automatkasta, Ison-Beltin siltakin meni tällä kertaa vähän ohi. Ajatus oli, että pysähdytään syömään, kun nälkä tulee. No, nälkähän tuli porukan nuorimmalle Kööpenhaminan laitamilla, ja tosi kova tulikin. Ei auttanut muu kuin googlata lähin mahdollinen ravintolaksi laskettava paikka. Harmi vaan, että siinä kohdalla sijaitsi jäätelöbaari :D Päätettiin palata jätskille myöhemmin, mutta ensin oli etsittävä ruokaa. Ihan läheltä löytyikin ehkä-turkkilainen ruokapaikka (tiedättekö, niitä semmoisia, mitä Suomessakin on joka lähiössä ja jopa meidän pikkukylässä). Ruoka oli edullista ja yllättävän hyvää. Vessa aika ällö.

Siskonpoika oli ehdottanut, että oltais menty mäkkäriin syömään ja saatu jätskit siinä samassa, mutta onneksi ei menty. Se ruoka oli ihan kelpoa, ja sitten palattiin jätskille. Miten sitä voikin osua vahingossa jossain tanskalaislähiössä taivaallisen jäätelön kohdalle?

Jos joskus satutte syystä taikka toisesta pyörimään Kööpenhaminan reunoilla alueella nimeltä Brøndby, niin etsikää rantakadulta käsiinne Manolo-jätskibaari. Aivan sairaan hyvää. (Googlaamalla vähän arvelisin, että kyseessä olisi ketju, eikä taivaallista jätskiä varten siis ehkä tarvitsisi olla juuri Brøndbyssa). Jätskibaarin poika kertoi, että jäätelö olisi heillä käsin tehtyä. Maun perusteella uskon.


Koska meillä sattui vielä olemaan aikaa, niin käytiin kävelemässä vähän merenrannalla. Rannan lähellä kulki kiva kävely-/pyörätie ja hissukseen tallusteltiin kohti rantaa. Kaunista oli, ja ranta näytti ihanalta. Matala hiekkaranta, olisi ollut ihana käydä uimassa, jos sää olisi ollut yhtään uintilämpöinen. Mutta kiva oli istuskella rannalla ihailemassa maisemia ja syömässä eväitä. Lapset keräsivät matkamuistoiksi simpukoita.

 Kuten kuvasta näkyy, ei ihan uintivaatetus :)

Siitä sitten lähdettiinkin kohti lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin vielä ruokakaupassa (sisko ja minä karkkiostoksilla) ja tankkaamassa. Mitenkään liian aikaisin ei oltu kentällä. Ei tullut kiire, vaan hyvin ehdittiin palauttaa auto ja hissuksiin siirtyä lasten kanssa vessaan, turvatarkastukseen jne, mutta ei kyllä jäänyt ylimääräistä aikaakaan. Turvatarkastuksessa siskon miehellä kesti, tanskalaisviranomaiset eivät osanneet päättää, ovatko repussa olleet juustot vaarallisia vai ei. 

Lentokentällä kävelyä riitti ja toinen siskon pojista löysi onneksi haluamansa patsaan lentokentän myymälästä (sitä vähän oli kaivellut, kun ei ollut tajuttu ostaa sieltä merenneidolta sille patsasta, eikä ehditty sinne enää uudestaan). Rättiväsyneenä odoteltiin koneeseen pääsyä. Pipanaisella alkoi väsy mennä jo kiukun puolelle (ja mulla myös). 

Oletin, että tytöt nukkuisivat koneessa, mutta nehän piristyivät, söivät eväitä, kävivät lentokoneen vessassa (kokemus sekin) ja piirtelivät. Mä olin niin väsy, etten jaksanut edes neuloa. Onneksi lento ei ollut pitkä ja Helsingin päässä kaikki sujui nopeasti.


Vähän ennen puolta yötä päästiin starttaamaan auto lentoparkista kohti kotia. Tytöt nukahtivat autoon. Kotona Mies odotti hereillä, laiteltiin tytöt petiin ja siskon perhekin tuli vielä meille yöksi (niillä on liian pitkä matka ajaa kotiin yöksi). Mä olin niin yliväsynyt, että sain unen päästä kiinni vasta kahden jälkeen. Aika pitkä päivä, kun aamuherätys oli ollut neljältä.

Reissusta täytyy sanoa, että todella todella onnistunut oli! Kaikki meni hyvin ja sujuvasti, kaikilla oli kivaa, kukaan ei sairastunut jne. Hirmu mukava ja onnistunut matka kaikin puolin.

Kotiinpaluuta seuraavana aamuna sitten siskon perhe lähti jatkamaan matkaansa ja Poikanen tuli mummilasta kotiin. Jännityksellä odotin, että miten se reagoi, mutta se vaan halusi olla pari minuuttia sylissä ja alkoi sitten leikkiä junaradalla. 

Kyllä se kotiinpaluuta seuraava päivä kuitenkin oli aika kamala, kaikki oltiin väsyneitä, tytöt riiteli ja kiukutteli, Poikanen kiukutteli ja roikkui koko ajan mussa kiinni (no tottakai, olihan se ollut musta 4 päivää erossa ja isistäkin 2) ja hermot oli kireällä. 

Seuraavana päivänä hullut lähdettiin vielä juhannuksen viettoon Miehen vanhempien mökille. Oli aika kamala juhannus, lähinnä, koska itse olin niin väsynyt, etten jaksanut mitään, ihmiset ja äänet ja kaikki oli liikaa ja olo oli lisäksi flunssainen ja aika kamala. Tulipahan oltua. Juhannussunnuntaina ajeltiin vielä mökiltä Mikkeliin mun enon ja tädin 60-vuotisjuhliin (siellä oli kivaa. Oudosti se väenpaljous ja äänet ei tuntunu pahalta. Ehkä sitä sai itsensä jotenkin juhlamoodiin). Oli aika kiva tulla kotiin.

6.7.2016

Tanska, osa 3. : Legoland

Kolmas Tanska-päivä oli Legoland-päivä ja samalla valitettavasti myös reissun ainut sadepäivä. Onneksi heti aamusta ei satanut kuitenkaan. 

Aamulla herättiin siihen, että meidän hotellihuoneen vessassa oli aivan järkyttävä tupakanhaju. Ihan pahaa teki. Olettaisin, että ilmastoinnin mukana oli jostain muualta kulkeutunut meidän vessaan tupakanhajut, mutta mua silti hirvitti, että saadaanko me jotain hulluja sakkoja huoneessa tupakoinnista. Siskon perheen huoneiden vessassa haisi viemäri, ei kiva sekään.

Haisujen vastapainoksi hotelliaamupala oli toooodella hyvää. Varsinkin tarjolla olleet belgialaiset vohvelit olivat ihan tolkuttoman hyviä, tuskinpa olen niin hyviä aiemmin maistanut (no, en ole koskaan käynyt Belgiassa. Ehkä pitäisi, vohveleiden tähden?). 

Aamukuvioiden jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Legolandia, jonne oli Odensesta muistaakseni reilun tunnin matka. Perillä oltiin vähän Legolandin avautumisen jälkeen. Sisäänpääsy Legolandiin oli sairaan kallista, aikuisen lippu portilta ostettuna maksoi melkein 50€, mutta toisaalta Legolandilla tuntuu olevan sellainen strategia, että käytännössä lapset pääsee ilmaiseksi. Me oltiin jo Suomesta otettu mukaamme legokuvastoista "maksavan aikuisen mukana yksi lapsi ilmaiseksi"-lappuja, ja ekana päivänä Burger Kingistä saatiin vielä kaikille lapsille ilmaisliput, joten mäkin sain molemmat tytöt ilmaiseksi sisään. Kohtuullistuu kummasti se pääsymaksu, jos saan sillä vajaalla viidelläkympillä kolme ihmistä huvipuistoilemaan :) Ja siis kuulemma tää on ihan yleinen käytäntö, että niitä lasten ilmaislippuja saa, kunhan viitsii vähän selvittää, mistä. 

 Aikuisen näkökulmasta parasta Legolandissa oli Miniland.

Mitähän siitä Legolandista nyt sanoisi. Miniland oli mahdottoman hieno. Siellä oli siis vaikka mitä rakennuksia yms rakennettu legoista. Suurin osa käsittääkseni ihan olemassaolevien rakennusten pienoismalleja. Aiheet vaihtelivat katunäkymästä linnaan ja öljynporauslauttaan. Mä olisin voinut viettää muutaman tunnin niitä ihastelemassa, mutta lapset eivät :D






Muuten Legoland oli iso huvipuisto. Siis että huvipuistolaitteethan nyt väkisinkin on ainakin jollain lailla samankaltaisia keskenään, olit missä huvipuistossa tahansa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että Legolandissa oli kivasti panostettu lego-teemaan, legoja oli paitsi somisteina niin myös itse laitteet oli ikään kuin legoista tehty. Lapsethan olivat ihan innoissaan päästessään "lego"junan kyytiin yms. 

Me jakauduttiin aika pian niin, että siskon mies kulki kahden vanhimman kanssa vähän villimmissä laitteissa ja minä ja sisko kolmen nuorimman kanssa sitten kesymmissä. Aika pian alkoi sataa, ja oli tosi kylmäkin, mikä vähensi intoa. Mutta ehdittiin me silti käydä monessa paikassa, parhaimpina jäi mieleen kummitustalo, Ninjago-ride (missä piti hutkia vihollisia kuoliaaksi ja mä kyllästyi homman puolivälissä, mutta lapset tykkäs ihan tosi paljon), legolentokoneet ja Sea World, jossa Pipanainen sai pitää ihan oikeaa elävää meritähteä kädessä. Isommat lapset tosiaan kiersi niitä vähän hurjempia laitteita.


Väkeä ei ollut kauhean paljon, hirveästi ei siis jouduttu mihinkään jonottelemaan. Se oli tietysti kiva puoli. Tosi paljon kuuli suomea, kyllä huomasi, missä ollaan jo kesälomilla ja missä ei... Työntekijoiden asenteelle täytyy nostaa hattua. Jos vertaa vaikka Lintsin koneenkäyttäjiin, joilta ei paljon hymyä irtoa, niin Legolandissa oltiin kyllä ihan toisella tasolla. Heppakarusellissa koneen käyttäjä oli pukeutunut cowboyksi ja karusellin pyöriessä ratsasti keppihevosella siinä ympärillä osana porukkaa... 

Sateen alettua kaupat oli tietysti täynnä porukkaa, siellä oli kuuma, kostea ja tungosta. Niinpä sitten meidänkin ostokset jäi siihen, että tehtiin jokaiselle lapselle oma legoukko (niitä olisi ollut kiva rakennella enemmänkin, jos ei olisi ollut niin tappotungos). Oman legoukon rakentaminen on musta mahtava idea. Ja taas kassalla erinomainen asiakaspalvelija huolestuneena kysyi multa, että enhän mä vaan ole lasten ukkoja rakentanut ja halusi tytöiltä tietää, mikä ukko on kenenkin tekemä, kehui niitä vuolaasti jne. (Suomessa sanottais varmaan, että kymmenen euroa, kiitos). 

5,5 tuntia pienimmät jaksoivat olla, sitten oli pakko lähteä pois. Tosiaan paljon jäi näkemättä ja kokematta, ja kyllä Legolandissa menisi helposti kaksi päivää. Itselle jäi Legolandista sellainen olo, että voitais tulla joskus uudestaankin (että Poikanenkin pääsis), mutta ei se nyt mikään maailman upein elämys ollut, tai sellainen, että olisi pakko joka vuosi kokea uudestaan. Mutta siis tosi kiva kyllä!


Lähdettiin sitten tosiaan pois. Oltiin aika märkiä ja väsyneitäkin. Soitin mun siskolle, missä ollaan (se oli vessareissulla) ja multa lipesi puhelin märälle kiveykselle. Ja myönnän, sanoin ruman sanan. Pipanainen oli heti korvat höröllä ja torui mua kiroilusta. Isosisko tietysti halusi tietää, minkä sanan mä tarkalleen ottaen olin suustani päästänyt. Sanoin Pipanaiselle, että ehkä sitä nyt ei tarvi toistaa, annetaan asian vaan olla. "No, sitten mä en sano sitä sanaa, mutta sen mä sanon, että se kuulosti vähän samalta kuin 'maksa'. " Nii että.

Takaisin Odenseen ajellessa syötiin vähän eväitä ja osa lapsista taisi nukkua. Hotellille päästyä oltiin aikuisetkin niin väsähtäneitä, että katsottiin parhaaksi ruokintatavaksi siskon miehen käydä noutamassa edellisen päivän pitsapaikasta pitsaa hotellille, jotta kenenkään muun ei tarvi enää lähteä mihinkään. Näin tehtiin ja taivaallisten pitsojen jälkeen käytiin vaivihkaa lapsilta salaa (koska ei haluttu tupata niihin enää enempää sokeria) mun siskon kanssa vielä afternoon snackin taivaallisella suklaakakulla. Lapset sai sillä välin katsoa tabletilta lastenohjelmia.

afternoon snack

Sitten alkoikin olla iltatoimien aika. Mä kävin lainaamassa siskon huoneesta shampoota, kun meidän huoneessa ei ollut. Lasten iltatoimia hoitaessa ne shampoot mokomat valui pitkin lavuaaria. Pesin sitten hiukseni (jo toistamiseen, koska edellisessä hotellissakaan ei ollut shampoota. Tai oli huoneessa, mutta me käytiin siellä saunassa, ja siellä ei ollut) käsisaippualla. Voin kertoa, että tulos ei nyt ihan vastannut toivottua. Ei kannata ajatella, että en ota ollenkaan shampoota mukaan, kun hotelleissa kuitenkin on...

Ennen nukkumaanmenoa naurettiin isin lähettämille kuville Anu-nallesta iltapalalla ja iltasatua lukemassa. Anu-nallea ei tarvinnut siis ikävöidä. Pipanainen uskalsi nukahtaa makuualkoviinsa ja  muutenkin ilta sujui leppoisasti. Mä en millään saanut unta, mutta mä nyt oonkin huono nukkumaan missään muualla kuin omassa sängyssä (ajoittain oon sielläkin huono nukkumaan). 



Se kolmannesta päivästä. Jaksaisikohan huomenna vielä kirjata muistiin kotiinpaluupäivän tapahtumat.

5.7.2016

Lisää tarinoita Tanskasta.

Jatketaanpa Tanskan muistojen kirjaamista. Mähän kirjoitan näitä nimenomaisia juttuja tänne ensisijaisesti siksi, että voidaan sitten tyttöjen kanssa muistella  - en kuvittele, että kaikkia kauheasti kiinnostaa, millaiset vessat oli Kööpenhaminalaisessa Burger Kingissä :D

Toisena päivänä hotelliaamiaisella mietittiin, mitä lapset haluaisivat tehdä. Ykköstoiveena oli edellisen päivän leikkipuisto, joten yksi aikuisista suuntasi kauppaan hakemaan evästä ja muu joukko sinne leikkipaikoille. Sieltä sitten lähdettiin matkaamaan kohti Odensea. 

Odenseen oli ihan reilusti matkaa (pari tuntia?). Automatka kului ihan mukavasti, osa lapsista nukkui, meidän tytöt piirteli, mä neuloin. Matkalla ylitettiin Ison-Beltin silta, joka oli kieltämättä vaikuttava. 

Silta. Hieno oli. Ja kallis ylittää.

Odensea lähestyttäessä alkoi väkeä nälättää, osaa huonoon oloon asti. Päätettiin siis etsiä jostain puisto tai muu paikka, missä syödä eväitä. Siskon mies googlaili ja löysikin pari puistoa, mutta valitettavasti vaan teoriassa. Siis paikan päällä ei toisella kertaa ollut puistoa ollenkaan, toisella kertaa luostarin puisto, jota paikalliset ohikulkijat arvelivat yksityiseksi. Oltiin jätetty auto parkkiin jonkun paikallisen kirkon parkkikselle. Kirkon lähellä oli iso puisto, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen olevan hautausmaa. Ei heti hoksattu hautausmaaksi, kun hautakivet olivat ihan litteitä laattoja maassa makaamassa, eikä niissä ollut edes istutuksia tai mitään edessä. Kauempaa katsottuna näytti tosiaan ihan puistolta vaan. 

Siinä vaiheessa kuitenkin lapset olivat ratkeamassa nälkäänsä, ja kun hautausmaalla ei väkeä näkynyt, mentiin hiljaiseen paikkaan pensasaidan viereen ja syötiin eväämme mahdollisimman vähin äänin. Hautausmaan takaa lähti söpö lenkkipolku metsän siimekseen, käytiin siellä vähän kävelemässä ennen seuraavaa siirtoa.

Kirkon parkkikselle ja paikallisen pappilan pihaan vei kaunis pihatie. Toisella puolella kirkko ja hautausmaa, toisella puolella hautausmaa (se, jota luultiin puistoksi).

Erinäisten äänestysten ja suostuttelujen jälkeen matka jatkui Odensen eläintarhaan. Noloa myöntää, mutta ei olla lasten kanssa käyty edes Korkeasaaressa vuosiin, joten meille eläintarha sopi mitä parhaiten. Sinne siis.

Pipanaisen hartaana toiveena oli nähdä pingviinejä, mä halusin nähdä kirahveja, koska en muista niitä koskaan nähneeni. Eläintarha oli kyllä hieno ja kiva, eläimiä riitti, mutta vähän jäi sellainen olo joistain eläimistä, että olisikohan pitänyt tarkistaa vaikka googlesta, mitä eläintarhan eläinystävällisyydestä ollaan mieltä. Toisaalta, mua aina säälittää eläintarhoissa asuvat eläimet, enkä osaa ollenkaan arvioida, onko niillä hyvät vaiko huonot oltavat.

Pipanainen näki pingviininsä.

Nähtiin pingviinejä ja vaikka mitä eläimiä, ihan perusponeista (jotka muuten potki palloa!) eksoottisiin ilmestyksiin. Ja ihan pikkuruisia possuja, parin päivän ikäisiä.  

 Seeprat on musta jotenkin tosi symppiksiä.

Eläintarhasta täytyy kyllä sanoa, että se oli kiva, että siellä oli useita eväiden syöntiin sopivia paikkoja, pieniä leikkipaikkoja yms. lapsille ja kivasti elävöitetty maisemaa, esim. Afrikan eläinten luona oli luotu afrikkalaista maisemaa.


 Porukalla hautovat strutsit oli myös tosi symppiksiä.

Ja mä näin ne kirahvit. Siinä vaiheessa pienimmät alkoivat väsähtää täysin, joten ihan kaikkea ei ehditty kiertää, vaan päätettiin lähteä kohti hotellia. 

Kirahvi. Että ne olikin isoja! 
Täytyy myös huomauttaa, että niiden aitaus ei ollut näin karu, vaan aitauksessa oli tällainen ruokinta-osio (?), mihin tää yksi yksilö tuli jaloittelemaan.

Meidän hotelli oli Odensen keskustassa, sympaattinen, aika pieni ja vanhanaikainen paikka. Avaimetkin oli sellaiset isot kunnon avaimet. Meillä oli huone, jossa oli erikseen pieni makuualkovi. Isosisko halusi tulla mun viereen yöksi ja Pipanainen varasti sängyn makuualkovista.
Kaikki alkoivat olla väsyneitä ja nälkäisiä, joten ruokapaikka valikoitui taas periaatteella "mahdollisimman lähellä". Siskon mies taas googlaili meille pitserian, joka paikan päällä osoittautui take away -paikaksi, jossa oli kyllä pari pientä pöytää. Haluttiin syödä ruokamme heti, ja mahduttiin juuri istumaan. Ja siis ne pitsat oli NIIIIIN hyviä! Jos joskus satutte olemaan Odensessa pitsannälkäisinä, niin La Piazzetta on oikea paikka! Eikä ollut hinnalla pilattu, vaikka Tanskassa kaikki onkin kallista. 

Pitsaa!
Ulkonäkö ei ollenkaan kerro, miten hyvää pitsaa tanskassa asuvat italialaiset osaa tehdä :D

Hotellissa kaikkien huoneiden hintaan kuului afternoon snack, jota oli tarjolla iltapäivällä kolmesta kuuteen. Oltiin pitsamme syöty vähän ennen kuutta, joten käytiin katsastamassa, mitä afternoon snack pitää sisällään. Ja sehän piti sisällään suklaakakkua, pieniä viinereitä ja pähkinöitä ym. pientä naposteltavaa. Siinä tuli sitten nautittua kätevästi erinomaisen herkullinen jälkkäri samassa (se suklaakakku oli todella herkullista!)
Oltiin kaikki pitkästä päivästä väsyneitä, joten pikku hiljaa alettiin siirtyä iltapuuhiin. Mä annoin tyttöjen iltapesujen jälkeen vielä vähän katsoa kännykällä lastenohjelmia, sitten käytiin nukkumaan. Samoin kuin edellisenä iltana, Isosisko sippasi saman tien, mutta Pipanainen jäi valvomaan. Lopulta se myönsi, ettei uskalla nukkua yksin eri huoneessa (vaikka siis näköetäisyydellä mun sängystä) ja tuli mun ja Isosiskon sänkyyn nukkumaan sekin. Pipanaisella oli myös kova ikävä kotiin jätettyä Anu-nallea (rakkaalta kummilta saatu unilelu, joka on myös nimensä saanut kummin mukaan) ja laitettiin isille viesti, että ottaa Anu-nallen sänkyyn, niin sen ei tarvi nukkua yksin. Kovin jännää tuntui matkailu olleen, kun Pipanaista kovasti itketti ja oli koti-ikävä, vaikka olikin sitä mieltä, että on ollut kivaa. Nukahti se lopulta ja mäkin pääsin nukkumaan.

Sen pituinen se. Jatkan taas joskus toiste.

3.7.2016

Tanskassa

Me oltiin pari viikkoa sitten Tanskassa. Mä olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt ylipuhua Miestä lähtemään johonkin ulkomaille (Ruotsia ja Viroa ei lasketa), ja Mies on aina vastannut, että katsotaan sitten seuraavalla kesälomalla/syyslomalla/joululomalla/hiihtolomalla. Kevättalvella alkoi se vähän hiillyttää, ja kun sisko kysyi, et haluisinko lähteä niiden perheen mukaan Tanskaan, niin en ihan kauhean kauaa miettinyt :) Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en pärjää yksin kolmen lapsen kanssa (koska Poikanen on ihan päätön ja täysin vahdittava ja siskonkin perheessä on kolme lasta) ja sovittiin, että otan mukaan vaan Isosiskon ja Pipanaisen. Poikanen jäi ensin isin ja sitten mummin hoiviin, kun isillä oli töitä.

Niin me sitten pari viikkoa sitten lauantai"aamuna" puoli kolmen maissa kömmittiin sängyistämme ja lähdettiin kohti Tanskaa. Meidän tytöille kyseessä oli ensimmäinen kerta lentokoneessa. Kuvittelin, että niitä olisi jännittänyt enemmänkin, mutta ihan vanhan konkarin elkein mentiin. Vähän niitä turvatarkastus jännitti, mutta hyvinhän se meni (siskon 4-vuotias poika tosin joutui huumetestiin, kun laite hälytti. Outoa). Kentällä ehdittiin odotella hyvän aikaa ja syödä aamupalaa.

 Poikanen oli kovasti mulla mielessä koko reissun ajan ja sille piti napsia kuvia niin lentokoneista kuin autoistakin :D

Tosiaan lento meni tosi hyvin, lapset oli innoissaan ja tykkäsivät. Toki noin lyhyellä lennolla (1h40min) ei ehdi tylsyys iskeäkään. Kööpenhaminan kentällä sitten odoteltiin iät ajat vuokra-autoa. Siinä kohdassa meinasi itseltäkin jo into lopahtaa, varsinkin kun väsytti aivan tajuttomasti, alkoi olla nälkä ja kellokin oli paikallista aikaa vasta aamukahdeksan tienoilla.  

Saatiin vuokra-auto. Se oli ihan tolkuttoman iso. Toki kahdeksalle ihmiselle pitää aika iso auto ollakin, mutta tää oli siis todella iso. Sisko kysyi vähän hermostuneena mieheltään, että osaatko sä ajaa tämmöisellä. Siskon mies totesi, että pakkohan se nyt on osata, teki ristinmerkin, ja sitten mentiin. Mua pelotti ihan sairaasti, jouduin etupenkille ja mua huimaa korkealla (joo, se tuntui olevan korkealla). Vaikka siis siskon mies on hyvä kuski, ei siinä mitään.

Olin tehnyt lapsille automatkojen viihdykkeeksi Tanska-bingot, jotka osoittautuivat vähän liian helpoksi. Lapset saivat ruudukoistaan varmaan melkein puolet täyteen jo ekalla lyhyellä ajomatkalla, mutta mitäpä siitä. Ne oli Tanska-bingoista ihan tohkeissaan, joten tätä ideaa aion käyttää kyllä jatkossakin. 

Meidän eka kohde oli periaatteessa ravintola, mutta käytiin kuitenkin ensin vilkaisemassa Pieni Merenneito -patsas. Eihän siinä vilkaisua kummempaa ollut, mutta piti käydä katsomassa, kun kerran Kööpenhaminassa oltiin.


Semmoinen. Kuva on napattu noin tuhannen aasialaisen turistin selän takaa. Onneksi ne on pieniä, niin jopa mun pituinen sai kuvan otettua.

Matka jatkui niinkin eksoottiseen ruokapaikkaan kuin Burger Kingiin. Oltiin nälkäisiä ja väsyneitä (lapset eivät nukkuneet sen enempää autossa lentokentälle kuin lentokoneessakaan, joten aamukymmeneltä kaikista alkoi jo tuntua, että voitais mennä nukkumaan...) ja tuntui järkevältä päästä ruoka-asioissa helpolla ja nopeasti. Siskon pojista toinen oli niin hätäinen, että nappasi tarjottimelta ensimmäisen oikean näköisen hampurilaisen, ja kohta sitten melkein itketti, kun hampurilainen oli niin tulinen. Oli mennyt nappaamaan yhden meidän kolmen aikuisen hampurilaisista sitten. Mäkin olin niin nälkäinen, että vasta siskon huomauttaessa, että sen kanahampurilaisessa on kyllä pekonia ja jauhelihapihvi, huomasin, että mulla oli sama. Oli siinä vaiheessa popsinut purilaisestani puolet :D Ei se mitään, hyvää oli silti.
Burger Kingissä oli perin erikoinen vessajärjestely. Siellä oli kyllä naisten ja miesten vessat, mutta miesten vessan ovessa ei lukenut mitään (sisko kävi tarkistamassa, ja kyllä se oli miesten vessa), naisten vessan ovessakaan ei lukenut mitään, koska naisten vessaan ei ollut ovea. Kolmesta kopistakin yhdestä oli ovi pois. Mä vahdin kun tytöt kävi vessassa, ja ihan siinä vieressä ovettomassa kopissa pari miestä kävi asioillaan, ei niitä tuntunut häiritsevän et mä olin siinä vieressä. Katselin kattoon... Yksi asiakas (mies hänkin, selkeästi siihen miesten vessan oveen olis tarvittu joku kyltti) hiiltyi, kun saippuapussista ei tullut saippuaa ja kiskoi koko hökötyksen seinästä irti ja yritti hampaillaan saada sen rikki. Ei onnistunut. Me pestiin kädet ilman saippuaa.

Matka jatkui Kansallismuseolle. Siitä ei voi sanoa kun VAU. Todella upea ja iso paikka, ja ihan ilmainen. Ei ehditty "oikeaa museota" kiertää ollenkaan, mutta sen verran kurkattiin, että näytti tosi upealta. Ihan tosi laajalta. Päätin, että nyt on hyvä syy tulla joskus Kööpenhaminaan aikuisseurassa.

Kansallismuseossa on myös oma lasten museo, jossa siis meidän aika kului, ja joka oli tosi kiva sekin. Ja siis koko lysti ilmaiseksi. 

Lapset ihastuivat lasten museon vanhaan koululuokkaan. Olisivat viettäneet siellä koko loppupäivän, jos ei oltais jossain vaiheessa patisteltu eteenpäin.

Lasten museossa oli vähän mennyttä aikaa, mm. lapsia kovasti huvittanut ulkovessa (vaikka onhan mökilläkin sellainen), nukketeatteri, vanha koululuokka, jossa sai piirtää liitutauluun, muiden maiden esittelyjä ja vähän lisää historiaa, mm. keskiaikainen (?) keittiö, jossa leikkiä keittiöleikkejä, puumiekkoja (siskon 2-vuotias tytär oli aika pro miekkailija) ja viikinkilaiva. Ja kun kerran lasten museosta oli kyse, niin tietysti kaikkea sai koskea ja kokeilla ja leikkiä. Tykättiin kovasti.


Siskon poika jätti taululle terkkuja Suomesta :)
(Nää kuvat on mitä sattuu, kun melkein kaikissa näkyi jonkun naama)


Täysin samanlaista on kouluissa nykyäänkin... :D :D


Kun lapset väsähtivät täysin, katsottiin parhaaksi lähteä hotellille päikkäreille. Meidän hotelli oli jonkin verran Kööpenhaminan keskustan ulkopuolella, mikä oli ihan näppärää, kun autolla oltiin liikkeellä (pääsin takapenkille!). Hotellihuone oli jees. Meidän huoneessa oli tytöille kerrossänky, jonka ylempi sänky oli lukossa. Isosisko halusi välttämättä nukkua siinä, joten kävin pyytämässä vastaanotosta, että tulevat avaamaan sen. Kun sänky oli avattu, niin Isosisko totesi, että hän haluaakin nukkua äidin vieressä. Että sitten niin.

Nukuttiin ihan pitkät päikkärit kaikki. Sitten todettiin, että voisi taas syödä. Tallusteltiin paikalliseen ruokakauppaan ja ostettiin hirveästi kaikenlaista evästä. Paikallisen kerrostalokompleksin "pihassa" (siinä oli siis varmaan kymmenen kerrostaloa, joiden väleissä oli joka suuntaan paljon tilaa) oli superiso leikkikenttä, tai oikeastaan monta leikkikenttää, jokaisessa kerrostalojen välissä pienet leikkikentät pikkulapsille ja isommassa välikössä kaksi isoa leikkipaikkaa isommille. Kuljettiin siis siitä ohi kauppareissulla, ja lapset lumoutui niistä leikkikentistä. Joten me mentiin sinne syömään eväät, vaikkei se ehkä ihan korrektia ollutkaan. Tosin siellä ei ollut ketään leikkimässä (että ei varmasti häiritty ketään), ja jos leikkikenttiä käyttää kuitenkin n. 10 kerrostalollista porukkaa, niin tuskin yhdet suomalaiset kenenkään silmään pahasti pistää :D

Lapset leikkivät kauan ja hartaasti ja lopulta todettiin, että on aika lähteä takas hotellille. Mun ihana siskontyttö hoksasi tilaisuuden omia täti (kun yleensä Poikanen on vähän mustasukkainen musta) ja halusi kävellä koko ajan mun kädessä esitellen hienoa ballerinakävelyään. Hän nimittäin on prinsessa-ballerina. Ihanainen.

Hotellilla muksut halusivat saunaan. Painuttiin puolikylmään saunaan, kun hoksattiin vasta saunan ovella, että olisi pitänyt puoli tuntia aiemmin pyytää et se sauna laitetaan lämpiämään. Käytiin siis siinä vaiheessa pyytämässä sauna lämpimäksi ja mentiin kuitenkin saman tien, kun ei lapset jaksanu odotella. Säikytettiin yksi hotellivieras, joka ilmeisesti oli myös tulossa saunomaan, mutta nähtyään viisi suomalaista alasti lauteilla, kääntyi saman tien pois (joo, tuli siinä vaiheessa mieleen, että ulkomailla pitäisi kääriytyä pyyhkeeseen kun menee saunaan...). 

Lapsilla kesti hetki nukahtaa, kun oli ollut niin jännä päivä. Mutta yhdessä todettiin, että ainakin eka päivä oli tosi kiva, ja jopa Pipanainen, jota Tanska jännitti etukäteen niin, että hän suunnitteli kävelevänsä hyvin hitaasti ja olevansa hiljaa (paitsi kuiskaavansa äidille, jos on ihan pakko jotain sanoa), oli illalla sitä mieltä, että hän tulee Tanskaan uudestaankin :D

No niin, kilometrin mittainen kertomus jatkunee joskus toiste.

2.7.2016

Kansanlähetyspäivät

Meillä oli aikomuksena viettää tämä päivä Ryttylässä Kansanlähetyspäivillä mun siskon perheen kanssa. Siskon perhe tuli eilen meille yöksi. Käytiin illalla joukolla uimassa ja lasten käytyä nukkumaan pelailtiin aikuisporukalla Menolippu-pelin joukkueversiota. Oli muuten kivempi kuin peruspeli, me tykättiin tosi paljon.

Yöllä alkoi tapahtua, yksi siskon lapsista tuli oksennustautiin ja heidän osaltaan suunnitelmat muuttuivat. Eivät siis lähteneet aamulla Kansanlähetyspäiville vaan kolmen tunnin ajomatkalle kohti kotia. 

Meidän aamu meni säätämiseksi, mutta KL-päiville lähdettiin. Ehdin nipin napin kuuntelemaan kanavaa Kristitty perhe aikamme haasteissa, kun Mies jätti mut autosta ja lähti lasten kanssa kauppaan ja sitten autoa pysäköimään. Siinä kanavassa olikin sitten mun hengellinen anti tältä päivältä, loppu aika kului joko lasten leikkipaikalla, etenkin pomppulinnojen edessä päivystäessä tai sitten lastenohjelmassa päivystäessä. Mutta molemmissa paikoissa pyöri kiitettävästi myös mun tuttuja, joita oli kiva nähdä. Väsyneitä oltiin kaikki, mutta ihanasti lapset jaksoivat vielä kuunnella pääteltalla Pekka Simojoen ja Solina-kuoron konsertin, jonka jälkeen lähdettiin takaisin kotiin.

Kyllähän se kiva olisi näillä kesäjuhlilla aina ehtiä osallistua ohjelmaankin ja saada hengellistä ravintoa, mutta mulle kuitenkin ykkösjuttu on se tuttujen tapaaminen ja yleisestä tunnelmasta nauttiminen. Ja se, että lapsilla on kivaa. Muistan, kuinka itse lapsena tykättiin hengellisistä kesäjuhlista (me käytiin vähintään yhdet joka kesä, milloin minkäkin herätysliikkeen), vaikka me kyllä istuttiin niissä aikuistenkin ohjelmissa, ja tuntuu kivalta, että myös lapset saa näistä tapahtumista hyviä muistoja. 

Pipanainen kysyi siellä konsertissa (kun oli ensin kymmenkunta kertaa varmistanut, että teltan metallipaalut ei tosiaan voi romahtaa meidän niskaan), että milloin tämmöiset juhlat on uudestaan, kun täällä on niin kivaa. 

Huomenna voisi lepäillä, maanantaina lähden lasten kanssa mummolaan, jos kukaan ei oksenna...