22.3.2017

Tautipäivitys

Meillä oli lauantaina mun äidin 60-vuotisjuhlat. Äiti ei halunnut isoja juhlia, ja oli kutsunut oman perheen lisäksi "vain" sisaruksensa lapsineen. "Vain" lainausmerkeissä siksi, että vaikka osa mun serkuista ei päässyt tulemaan, niin oli meitä kuitenkin muistaakseni 35. Oli kivat juhlat.

Me jäätiin juhlien jälkeen vielä yöksi mummolaan. Sekin oli ihan kiva, lapset ehti vähän viettää aikaa mummon ja papan kanssa, eikä tarvinnut ajaa niin paljon yhtenä päivänä. 

Nyt meillä on Pipanainen kuumeessa. Ehdin eilen olla tunnin verran töissä, kun eskarista soitettiin, että Pipanaisella on noussut kuume. Tämän aamun lukema oli 38,5 ja samoissa pyörittiin eilenkin. Kovasti toivotaan, että paranee pian. Eskarissa olisi nimittäin perjantaina karkkipäivä ja lauantaina olisi Pipanaisella kaverin HopLop-synttärit, molemmat kovasti odotettuja juttuja. 

Mua on jo pari viikkoa vaivannut toispuoleinen päänsärky/korvasärky. Kävin eilen lääkärissä, kun epäilin korvatulehdusta (mulla ei ole koskaan ollut korvatulehdusta, joten en tiedä, miltä se tuntuu). Lääkäri katsoi korviin ja totesi: "ei ole korvatulehdus. Saattaa olla joku muu tulehdus. Syö paljon Buranaa." Sitten se arveli, että vika voisi olla mun leukanivelissä. Kuulemma sellainenkin voi olla, kuin leukaniveltulehdus. 

Ei mulla ollut tullut mieleen, että ongelma voisi olla leuoissa, kun oireet oli ihan saman tuntuisia kuin poskiontelotulehduksessa, paitsi että tää tukkoisuuden tunne, särky ym. oli oikeassa ohimossa ja korvassa. Mutta mistäs sitä tietää, voihan se olla leuoissakin. Mä myös puren hampaita yhteen nukkuessa, että varmaan siitäkin voi aiheutua. 

Lääkäri halusi vähän kokeilla, miltä mun leukanivelet tuntuu. Se "ihan vähän" painoi niitä. Sen pikku kokeilun jälkeen on kyllä ollut leuat tosi kipeänä. Mullahan on leukanivelet ihan tohjona jo valmiiksi, et en tiiä, onko tuollainen pikku runnominen niille enää kovin hyvä. No, tässä sitä nyt ollaan. 

Lojutaan Pipanaisen kanssa sohvalla. Pipanainen katsoo telkkaria ja on kipeä. Mä kuvittelin tekeväni vähän töitä/opiskeluja. Tai siis, aion tehdä. Kohta aloitan. Ihan varmasti. Kohta.

10.3.2017

Vielä lisää kirjoja

No niin, tässä nyt sitten listattuna tammi-helmikuun luetut.

Marian Keyes: Enkelit
Perushömppäkirja. Pisteitä loppuratkaisusta.
Jude Deveraux: Suloisia valheita
Plaah. 
Kate Atkinson: Ihmiskrokettia
Mä en oikein tykännyt. Tarina liikkui kyllä kiehtovasti siellä täällä, toden ja epätoden välillä. Parasta oli kuitenkin kirjan lopussa ohje, miten ihmiskrokettia pelataan. Sitä aion joskus kokeilla, jos koolla on tarpeeksi ihmisiä.
Helen Garner: Vierashuone
Kertomus ystävyydestä ja syövästä. Ihan ok, mutta oli lukenut tästä niin monta ylistävää arviota, että odotin enemmän. 
Jaana Taponen: Väärä varustus
Univajeen aiheuttamaan hömpännälkään ihan kelpo lääke. Olen itse asiassa lukenut tämän joskus aiemminkin. Kepeä ja leppoisa kirja, jonka voi unohtaa luettuaan.
Mira Ahjoniemi: Loistava järjestys
Tästä kirjoitin enemmänkin täällä. Näin jälkikäteen sanoisin, että yleisfiilikseksi jäi, että oli KonMari-huumassa kirjoitettu vähän esikuvaansa kehnompi teos, mutta edelleen suosittelen niille, jotka ovat sormi suussa tavaroidensa kanssa.

7.3.2017

Pitkä lista kirjoja

Kirjojen listaaminen tänne blogin puolelle on jäänyt. Nyt onkin marras-helmikuulta niin pitkä lista kirjoja (sekä hyviä, että huonoja), että jaan listan muutamaan osaan. Tässä marras-joulukuun luetut:

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö
Tästä tykkäsin todella paljon! Tarina kertoi pienessä kaupungissa asustavan tytön ja hänen äitinsä tarinan. Sopivan vähäeleinen (mutta ei missään nimessä eleetön) tyyli toimi ja tarina piti tiukasti otteessaan. Suosittelen.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää
Tarinan lähtökohta oli kiinnostava: nainen saa luettavakseen kirjan, joka kertoo hänen elämässään tapahtuneista asioista. Sellaisista, joista kenenkään ei pitäisi tietää. Kirja oli kyllä hyvä ja tarinakin toimi (ja vaikka kuvittelin arvaavani tapahtumat, arvasin väärin), mutta jokin puuttui. Suureksi suosikiksi ei noussut, mutta kyllä tämäkin lukea kannattaa.

Riikka Happo: "Minä sinua vaan" -Elli-Enkelin matka
Blogiteksteistä ja väliin lisätyistä kommenteista koottu kirja, joka kertoi sydäntäsärkevän tarina vauvasta, jonka tiedettiin kuolevan joko jo ennen syntymää tai ainakin pian syntymän jälkeen. Ei missään nimessä kirjallinen mestariteos, mutta rehellinen kokemus raskaasta aiheesta. En suosittele lukemaan, jos olet kovin herkästi ahdistuvaa tyyppiä, sinulla on vauva tai olet raskaana. Muussa tapauksessa suosittelen: näinkin elämässä voi käydä.

Mikaela Strömberg: Sophie
Kirja piirsi kiinnostavan kuvan pietarilaissyntyisen, mutta Suomeen päätyneen Sophie von Behsen elämästä. Tarina oli tosi (ja niiltäkin osin, kun kirjailija joutui arvailemaan, hän sen rehellisesti kertoi) ja kiehtova, mutta erityisen kiehtovaa oli kirjoitustyyli. Tuli ihan sellainen olo, kuin olisin kuuntelemassa asiansa osaavan ja siitä innostuneen taitavan luennoitsijan luentoa. Sellainen mukavan jutusteleva ja mukaansatempaavasti kirjoitettu kirja. Vähän turhan sukkelasti tarina joissain kohti eteni, mutta toisaalta ehkä tyyli olisi kärsinyt, jos tarinaa olisi venytetty pidemmäksi. Suosittelen ehdottomasti tätäkin!

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945
Jos et ole jo täysin kyllästynyt kuvauksiin toisesta maailmansodasta, niin Astrid Lindgrenhän osasi tunnetusti kirjoittaa, myös päiväkirjoissaan. Ihan kiinnostava kuvaus ruotsalaisesta näkökulmasta. 

Mulla on yhden kaapin alahyllyllä kasa omasta kirjahyllystä poistettuja kirjoja, jotka olen ajatellut lukea vielä kerran. Jouluna päätin, että nyt alan vajentaa sitä kasaa. Siksi loput joulukuussa luetut (ja seuraavassa postauksessa vielä tammikuussa luettuja) ovat olleet mielestäni vähän vähemmän hyviä -onhan niiden poistamiseen ollut syy :)

Jude Deveraux: Tie unelmiin
Nuorena luin paljon Deverauxin kirjoja, kaipa ne vastasivat johonkin romantiikankaipuuseen. Nyt tää oli oikeastaan ihan vaan tylsä ja epäuskottava. Ihan hyvä oli lukea vielä kerran ja todeta, että olen kasvanut näistä ohi.
Victoria Clayton: Karannut morsian
Ei huonointa mahdollista hömppää ollenkaan. Kepeä ja hupsu kirja, mutta olen lukenut tämän jo sen verran monta kertaa, ettei enää tarvitse. Suosittelisin tätä sellaiseksi aivottomaksi flunssa- tai lomalukemiseksi.
Catherine Marshall: Julie I ja Julie II
Marshallin kirjat, Juliet ja myös Christiet, tekivät muhun teini-ikäisenä vaikutuksen ja tykkäsin niistä hirveästi. Nämäkin olivat säästössä, että mun tytöt saa sitten aikanaan lukea. Nyt päätin, että antaa olla. Ne oikeasti parhaat nuortenkirjat on säästössä vieläkin, mutta näistä maltoin luopua. En tiedä, vetoaisivatko enää nykynuorisoon. Kolmenkympin ohittaneeseen eivät enää vetoa. Sinänsä ihan kiinnostava tarina nuoren tytön kasvusta.
 

5.3.2017

Sunnuntaiaamun tajunnanvirta

Kirjoitan tätä sängyllä läppärin kanssa. Mies makoilee vieressä lukemassa Asterixia Isosiskon kanssa. Nuoremmat leikkivät lastenhuoneessa (sovussa! Ainakin toistaiseksi).

Pipanaisella on kolme asiaa, mitä hän haluaisi saada: napapaita, yöpöytä ja meikkejä. Juteltiin eilisiltana saunan jälkeen pitkään näistä toiveista. Yöpöydän lupasin lapselle sitten, kun (toivottavasti kesällä) saa oman huoneen. Nykyiseen lastenhuoneeseen yöpöytä sängyn viereen ei vaan mitenkään järkevästi istu. Autotallissa on kyllä kaksikin yöpöytää odottamassa. Napapaitakin järjestynee kesän tullen. Meikkejä en aio kuusivuotiaalle vielä ostaa (ja keskusteltiin siitäkin, että niitä ei sitten myöskään keltään lainailla, ei edes äidiltä, siskolta tai parhaalta kaverilta), enkä vielä seitsemänvuotiaallekaan, vaikka Pipanainen oli sitä mieltä, että se olisi hyvä ikä alkaa meikkailla. Mutta seuraavan kerran, kun eteen osuu punainen huulirasva tai lapsille sopiva huulikiilto, niin Pipanainen saa meikkinsä, jota voi sitten joskus kokeilla. Onneksi oli itse sitä mieltä, että hän vaan haluaisi joskus leikissä käyttää huulipunaa. 

(Sivukommentti: Pipanaisella oli vähän jotain lasten meikkejä, joita isomummonsa oli vahingossa sille ostanut. Kerran se aikoi lähteä melkoisen meikattuna kauppaan, ja kun mä pyysin ne meikit poistamaan, niin pillastui mulle niin, että heitti koko meikkiarsenaalina kiukuspäissään roskiin. En pitänyt sitä päätöstä yhtään pahana.)

Onneksi on sentään kynsilakat, joita mä annan lapsenkin käyttää. Sellaista hennon vaaleanpunaista tai muuta. Isosisko sai synttärilahjaksi kimaltavia minikynsilakkoja, jotka ovat olleet Pipanaisen suuressa suosiossa. Tänään lakattiin kynnet. Poikanen siinä katseli ja mietti, onko erikseen miesten kynsilakkoja vai ei. Lopputulema oli se, että Poikasellakin on nyt kimaltavat kynnet. Sellaista se on kasvaa isosiskojen kanssa. Muistan itsekin nuorempana lakanneeni pikkuveljen kynsiä :)

Viime viikolla oli talviloma. Mies oli töissä, joten oltiin enimmäkseen kotona. Yhden vapaapäivän Mies onnistui järkkäämään, ja silloin tehtiin koko perheen retki Helsinkiin (junalla! Vaikka se on hullun kallista. Autolla kulkeminen olisi maksanut ainakin 50€ vähemmän pysäköintimaksuista huolimatta) ja käytiin Luonnontieteellisessä museossa. Tykättiin kaikki tosi paljon. Viikonloppuna oltiin koko perheen voimin Ryttylässä perheleirillä. Oli taas ihan super leiri. Lapset tykkäsivät hirmu paljon omista ohjelmistaan. Meille aikuisille oli Saara Kinnusen vetämä isän ja äidin kurssi. Mulla ei ollu hirveän vastaanottavainen olotila, mutta todella hyvä kurssi se oli, ja paljon jäi pohdittavaa ja sulateltavaa. 

Monta viikkoa on ollut melkoista myrskyä mielessä. Pyörittelen päässäni isoja asioita, eikä oikein tahdo saada nukuttua. Tai no, nyt on muutaman yön saanut nukkuneeksi. Ystävien kanssa keskustelu ja rukous on auttanut. 

Ja talviloma kirkasti yhden asian: kaikkein eniten mä haluisin pystyä olemaan kotona lasten kanssa. Mua ahdistaa se, miten paljon työ (josta mä tykkään kyllä tosi paljon) vie mun aikaa, energiaa ja ajatuksia. Haluaisin antaa lapsille parastani. Nyt usein tuntuu, että lapsille ja Miehelle jää vaan rippeet. Kotiin jääminen nyt ei kuitenkaan ole mitenkään realistinen vaihtoehto (paitsi jos...), joten tässä voikin seuraavaksi alkaa joko ahdistua siitä, tai miettiä, mitä tälle oikein voisi tehdä (voiko mitään?).

17.2.2017

Laivalla ja raitiotiemuseossa

Me käytiin alkuvuodesta laivalla. Siitä nyt ei ole muuten kovin kummoista kerrottavaa, mutta yhden museovinkin haluan kertoa. 

Tai no, mainitaan nyt kuitenkin pari muutakin asiaa. Ensinnäkin, saatiin vähän merisairauskokemuksia. Lapsista kaksi oksensi (oikein huolella ja perin pohjin) ekana iltana kesken buffet-ruokailun. Hieno kokemus. Hohhoijaa. Onneksi nuorin oksensi siinä vaiheessa, kun mä ja ei-oksentanut lapsi oltiin saatu syötyä, niin sentään saatiin mahat täyteen. Laiva ei kyllä kauheasti keinunut, joten mä epäilin, että ollaan saatu vatsatauti.

Poikasen oksentamista seuraava kysymys oli kuitenkin: "joko mennään pallomereen?", mikä ei hirveästi viitannut vatsatautiin. Isosiskolla oli heikompi olo, ja (mun suureksi hämmästykseksi) muakin alkoi heikottaa. Lopputulos oli se, että hetken lepäilyn jälkeen Mies lähti kahden nuorimman kanssa leikkimään ja mä jäin Isosiskon kanssa hyttiin loppuillaksi lepäilemään. 

Lapsethan siitä sitten tokeni, mutta mä olin kyllä ihan todella huonovointinen. Vielä seuraavana aamuna makasin vaan hytissä ja mietin, olisiko parempi oksentaa vai olla oksentamatta. Hirvitti lähteä maihin, ja Mies kyllä sanoi, että voi mennä yksin lasten kanssa (koska tosiaan mä epäilin edelleen vatsatautia, kun en ole koskaan merisairaudesta kärsinyt), mutta mä lähdin kumminkin mukaan. Ihan hyvä, että lähdin. Olo oli kyllä koko maissaolopäivän epämääräinen, mutta kyllä olo selvästi parani, kun pääsi maihin ja sai raitista ilmaan.

No nyt sitten se museovinkki: me vietettiin päivä Tukholman Raitiotiemuseossa. Oli todella kiva paikka, jossa kului aika hyvin. Lapsille ehkä enemmän suunnattu, mutta me aikuisetkin tykättiin. Paikassa oli tosi paljon erilaisia vanhoja (ja uudempiakin) busseja, raitiovaunuja, junia yms. Moniin sai mennä sisään ja joitain sai käydä ohjaamassakin. Muutamassa pyöri ohjaamossa video, joten näytti ihan kuin ajaisit oikeasti bussia 50-luvun Tukholmassa jne.


Ruokailu hoitui museon kahvilassa, jossa sai myös lämmintä ruokaa (mutta meille kyllä riitti sämpylät) ja vessat olivat siistit ja hyvät. Raitiotiemuseon yhteydessä oli pieni lelumuseo (samalla lipulla), joka ei ollut lapsista huippuhieno (kuka nyt haluaisi katsella leluja vitriineissä?), mutta kyllä senkin pienoisrautatie jaksoi Poikasta kiinnostaa ja tyttöjä kiinnosti kuulla, millaisia leluja oli kun oltiin Miehen kanssa pieniä tai kun isovanhemmat olivat pieniä.


Raitiotiemuseo sijaitsee ihan lyhyen kävelymatkan päässä Viking Linen terminaalista ja siksipä me mentiin tällä kertaa punaisilla laivoilla. Ei oltukaan lasten kanssa aiemmin menty Vikingillä Tukholmaan. Luulen, että jatkossakin suositaan enemmän Siljaa. Ei tämäkään huono ollut, mutta kyllä Siljan leikkihuone on ihan eri luokkaa. Ruoat nyt oli suunnilleen samaa molemmissa, lapsille oli vähän omaa ohjelmaa ja ostoksia me nyt ei ihmeemmin tehty. En tiiä, jotenkin vaan jäi sellainen olo, että jäi Siljalle kakkoseksi. 

Mun olo helpotti toisena iltana aika paljon ja istuskelin jo lasten leikkihuoneessakin ja käytiin katsomassa lapsille suunnattu sirkusesitys. Tosiaan shoppailemaan ei laivalle menty, mutta sen verran ostettiin, että lapset saivat käyttää papalta saadut kruunut (Poikanen valitsi jo museon pienestä kaupasta itselleen metrojunan, mutta tytöt ostivat omat tuliaisensa vasta laivalta) ja me aikuiset saatiin Trioladea. 

Ihan kiva reissu oli, vaikka ihan heti ei ehkä tee mieli uudestaan :)

15.1.2017

Joulu oli, joulu meni.

Ohhoh, olipa melkoista kiirettä tuo loppuvuosi.

Enimmäkseen kyllä itse aiheutettua kiirettä. Sain päähäni tehdä mahdollisimman paljon joululahjoja itse. Ja teinkin, omaa perhettä ja kummipoikia lukuunottamatta kaikki lahjat oli itse tehtyjä (ts. sekä mun että Miehen sisaruksille, vanhemmille ja muutamalle ystävälle menneet paketit). Siinäpä meni illat kätevästi. Siis ne illat, joita ei oltu jossain resuamassa. Onnistuttiin jotenkin marras-joulukuulle keräämään myös paljon menoja. Ja sitten tietysti piti töissäkin kiirettä.

Lopputulema oli se, että jouluna oltiin ihan puhki uupuneita koko porukka. Onneksi oli kahden viikon joululoma, myös Miehellä. Eka viikko meni kyllä ihan lötköillessä, ja sai kyllä mennäkin. 

Joulu oli kiva, tavallinen perhejoulu oman porukan kesken. Syötiin hyvin, saatiin kivoja lahjoja, oltiin vaan ja niin edelleen. Mä liikutuin aattohartaudessa, kun yksi ihan ventovieras vanhempi täti tuli hartauden jälkeen kertomaan, että hän halusi erikseen tulla sanomaan, miten ihanat lapset meillä on. En siis tätä ihmistä ollenkaan tunne, mutta hän on kuulemma joka vuosi aattohartaudessa meidän lapsia katsellut ja ihastellut, miten suloisia ne ovat ja osaavat käyttäytyä (ohhoh!) ja ovat nyt jo niin kasvaneetkin... 

Sen ihanuuden kun muistaisi itsekin silloinkin, kun kaikki kolme tappelee auton takapenkillä siitä, kuunnellaanko autossa musiikkia vai ei. "Ei saa laittaa musiikkia, minä haluan kuunnella moottorin ääntä!" Arvaatteko, kuka lapsista ei halunnut musiikkia? :D

22.11.2016

Pikainen kuulumispäivitys

Hyvänen aika, taas on kuukauden kuulumiset päivittämättä. Vedetäänpä pikakelauksella:

Perheleiri oli aivan mahtava! Kaikin puolin. Lapset tykkäsivät lastenohjelmasta ja äiti nautti mahdollisuudesta istua ihan rauhassa kuuntelemassa aikuisten ohjelmaa. Lapset siis jäivät kivasti omiin ohjelmiin, vaikka sekä Pipanaista että Poikasta vähän jännittikin. Mutta kivaa niillä oli ollut. Mun siskon perhe ja yhden kaverin perhe oli myös mukana, joten mulle oli kovasti apua myös muista aikuisista esim. Poikasen päikkäriaikaan. Ainut harmi oli, että Pipanainen tuli sunnuntaiaamuna kipeäksi ja jouduttiin lähtemään vähän etuajassa kotiin. Mutta ei me menetetty paljoa, ei se mitään. Just ilmoitin meidän perheen Koko perheen Raamattulomalle Ryttylään helmikuussa, tulkaa muutkin mukaan! (www.sekl.fi -> tapahtumakalenteri ja sieltä selaa Koko perheen talviraamattuloma tms. )

Yh-viikot meni yllättävän hyvin ja kivasti taas. Eipä niissä sen ihmeempää. Pipanaisen tauti kesti vuorokauden ja seuraavalla viikolla oli Poikasen vuoro, mutta sekin tauti kesti vuorokauden. 

Pipanaisella oli 6-vuotissynttärit. Tästä ehkä olisi syytä kirjoitella enemmänkin. Kivat juhlat oli kavereille ja myöhemmin sukulaisille. Mieskin täytti vuosia ja vietti synttäri-iltaansa Hoplop-synttäreillä. Totuuden nimissä sanottakoon, että ei ollu Miehen 34-v. synttärijuhlat, vaan Pipanaisella oli kaverin synttärit siellä ja me mentiin koko perheellä sinne sitten riehumaan, että saa muutkin lapset joskus jotain kivaa (Pipanaisella on nyt syksyllä ollut monet synttärijuhlat ja varsinkin Isosisko on tietysti haikeana, kun hänelle ei synttärikutsuja satele).

Kas. Sepä meni todella pikakelauksella. Olkoon niin. Jatkan tästä joku toinen ilta. Toivottavasti nopeammin kuin kuukauden päästä :D

5.11.2016

Kasa lukuvinkkejä

Syys-lokakuussa tuli luettua jokunen kirja. Näitä on ehkä vähän liian monta yhteen postaukseen, mutta menköön nyt. Yritän olla lyhytsanainen.

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
En taatusti olisi lainannut tätä kirjaa, jos ei se olisi mun suositus-listalla ollut. Nyt jaan tämän suosituksen eteenpäin. Lukekaa ihmeessä! Niin hyvin ja huumorilla, mutta kuitenkin kunnioittavasti ja toivorikkaasti kirjoitettu kirja Intian slummeista, ettei ole tosikaan. Odotin kurjuutta ja ahdistusta, mutta sainkin aivan mahtavan lukukokemuksen. 
Christiane F.: Huumeasema Zoo
Jos on käynyt niin onnettomasti, ettet ole ikinä lukenut yhtään huumekirjaa, niin siinä tapauksessa suosittelen. Jostain syystä huumekirjat (ja vielä isommassa määrin anoreksiakirjat) oli jotenkin suosittuja, kun olin nuori, ja ehkä siksi en tästä ihmeemmin innostunut. Ihan sivistävä teos kyllä, ja herätti miettimään, millaista joidenkin nuorten elämä tänäkin päivänä myös Suomessa voi olla.
Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu
Samaa tuttua Naisten etsivätoimistoa. Ostin ja luin, koska mulla on kaikki aiemmatkin hyllyssä. Ihan hyvä, mutta ei mitään uutta.
Michael Connelly: Täyskäännös
Kirja yllätti positiivisesti. Ei-raaka rikostarina, oikeussalijuttua aika pitkälti, mutta mukavan kevyttä. Tykkäsin, mutta kertalukeminen riitti.
Sophie Kinsella: Hääyöaie
Huono. Luin, koska olen lukenut Kinsellan aiemmatkin kirjat, ja koska jostain syystä tykkään lukea samalta kirjailijalta kaiken (tai no, ainakin, jos olen joskus tykännyt jostain kirjailijan kirjasta). Oon vaan niin kasvanut chick litin ohi, että tää ei napannut kyllä hiukkaakaan.
Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä
Sopii ihmetellä, miksi luin tuon edellisen jälkeen vielä tämänkin. Niin minäkin ihmettelen. Huono. Tylsä.

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen
Ihan mukava kevyt rakkaustarina, sopivan leppoisa väsyneenä luettavaksi. Ei herättänyt suuria tunteita ja ajatuksia, mutta jäi mukavan lämmin olo. Suosittelen. 
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Ei ollut mun mielestä kovin hyvä, mutta ei nyt huonokaan. Odotin ehkä suuria, kun olin lukenut tästä paljon hyviä arvosteluja. Ihan kiva, ja varmasti luen jatko-osatkin, mutta ei suuri kirjallinen mestariteos.
Christine Lee: Kätilön sisar
Hakekaa kätilö -sarjan kirjoittajan Jennifer Leen sisaren elämäkerta, joka kertoo siis molempien sisarusten elämästä, mutta tietysti enemmän kirjoittajan omasta. Vähän epäilytti, että onko tää nyt joku huono tekemällä tehty sisaren maineessa ratsastus -kirja, mutta tykkäsin kyllä kovin. Elämäkerrat on kiehtovia! Ja jos olet joskus pohtinut, mikä mahtoi olla Jenniferin elämän mystinen suuri rakkaus, niin sekin selviää tästä. Suosittelen ainakin kaikille Hakekaa kätilön ystäville.
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Tuttua Mortonia. Viihdyttävä kyllä, melko ennalta-arvattava, menee mun luokittelussa kategoriaan "kannattaa lukea, mutta ei kahdesti". Jos tykkäät, että kirjassa vihjaillaan alusta asti jostain suuresta salaisuudesta, niin tämä (ja muut Mortonit) on sinulle omiaan. 


Sellaisia tällä kertaa. Pnda jokunen aika sitten ehdotti, että kasaisin jonkun kaikkien aikojen suosikit -kirjalistan. Olispa kiva saada aikaiseksi! Tosin olen unohtanut suurimman osan... Mutta viitisen vuotta olen nyt laittanut lukemisiani ylös, että ainakin siltä ajalta voisi yrittää suosikkilistaa kasailla. Siitä tosin tulisi pitkä... :D

30.10.2016

Opettajan viikko

Pientä elämää -blogissa oli jokunen aika sitten avattu, mitä kaikkea opettajan työviikkoon sisältyykään. Siitä innostuneena mä päätin tehdä saman.

Mähän opetan siis peruskoulun puolella matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa (pätevyydet mulla on matikkaan, fysiikkaan ja psykologiaan). Meidän koulussa matemaattisia aineita ei olla kurssitettu, vaan niitä on samat tuntimäärät läpi vuoden. Mulla toki lukujärjestys muuttuu jakson vaihtuessa, mutta ryhmät ja tuntimäärät pysyy samana koko lukuvuoden. Tänä vuonna mulla on oppitunteja 23, eli vaan 2 yli opetusvelvollisuuden. Se on musta kiva. Enemmänkin menisi, mutta tykkään, että mulla on mahdollisuus pitää päivät melko lyhyinä, lasten takia. Varsinkin Isosiskon takia, ettei sen tarvitse ihan niin paljon olla kotona yksin. 

Mä pyrin tekemään työt työpaikalla. Joskus on pakko ottaa töitä kotiin, ja kyllä mä kotona teen paljonkin ajatustyötä yms, mutta sellaista varsinaista konkreettista työtä yritän tehdä vaan työpaikalla. Sitten kun haluan pitää päivät lyhyinä, niin siitähän seuraa se, että mä tosiaankin teen töitä koko sen ajan kun työpaikalla olen. En harrasta leppoisia välituntikahvitteluja. Tai no, en juurikaan. Työkavereiden kanssa tulee silti juteltua paljon (myös työasioista), koska teen suunnittelu- ja valmistelutyöt isolta osin opehuoneessa. Mä opetan nykyään kolmessa eri luokassa, joten kätevintä on säilyttää kaikki omat materiaalit opehuoneessa. Myös tietokoneella työskentely onnistuu parhaiten opehuoneessa (vaikka siellä onkin hälyä ja vaikka mitä), koska mun "omassa" luokassa tietokone on niin huonolla korkeudella, että kirjoittaminen käy hirveästi ranteisiin.

Maanantai: Mulla on tässä jaksossa maanantaisin ihan ihme päivä, vaan kaksi tuntia opetusta! Olin aamulla työpaikalla n. varttia vaille 8. Tulen kasin ja ysin aamuina nykyään töihin varttia vaille (aiemmin tulin aina kahdeksaan, mutta nykyään oon kotona Isosiskon takia, jos voin), siinä ajassa ehdin tsekata, onko Wilmassa jotain tärkeitä viestejä ja varmistaa, että ekaa tuntia varten on kaikki ok (yleensä on, koska laitan kaiken valmiiksi edellisenä päivänä). Molemmat tunnit oli matikkaa ja meni ihan mukavasti. Oppilaiden kanssa jutusteltiin vähän myös kuluneesta lomasta. 

Välitunnilla hoidin juoksevia asioita, purin laskintilausta, lähetin pari viestiä ja monistin. Samaa puuhaa jatkui tuntien jälkeen ja katsoin myös, että seuraavaksi päiväksi oli kaikki ok, eikä tarvinnut esim. monistaa mitään enää. Yleensä teen tällaisena lyhyenä päivänä paljon suunnittelutyötä ja semmoista, mutta nyt tää yh-viikko muutti suunnitelmia (ja jätin sellaiset pidemmän tähtäimen suunnittelutyöt suosiolla vähän myöhemmäksi) ja lähdin käymään kaupassa ja kotona hoitamassa kotihommia. Palasin työpaikalle yhden jälkeen. Valmistelin loppuviikon tunteja ja kuulutin tukioppilaita paikalle. Jaoin tukareille tukariryhmäkuvat ja ysitukareiden kanssa jäätiin suunnittelemaan loppuviikon halloween-tapahtumia (mä en tykkää halloweenista!). Tai lopulta jätin tukarit keskenään suunnittelemaan ja lähdin itse opehuoneeseen kirjoittamaan opettajille viestiä samasta aiheesta. Keskustelin opon ja vähän rehtorinkin kanssa tulevasta vanhempainillasta. Vähän ennen kolmea lähdin kotiin.

Tiistai: Oppitunteja oli yhdeksästä kahteen ja siihen päälle kokous. Yksi välkkävalvontakin mahtui päivään. Olin työpaikalla varttia vaille yhdeksän, vilkaisin Wilman ja vastasin pariin viestiin. Jaoin seiskaluokkalaisille laskimia (olivat siis tilanneet koulun yhteistilauksessa itselleen laskimet) ja opeteltiin eri merkkisillä luvuilla laskemista. Välituntivalvoin ulkona räntäsateessa. Kasien kanssa ihmeteltiin kaksoistunnin verran hiilivetyjä. Siinä välissä oli ruokavälkkä, mutta en mennyt ruokalaan syömään, vaan säästin aikaa ja söin omat eväät suunnitellen samalla paria seuraavan päivän tuntia ja jutellen työkavereiden kanssa. Ehdin siinä näppärästi myös tehdä loppuun seiskaluokan kemian omatahtisen suorituksen itsearvioinnin ja loppupalautteen. 

Kasien tuntien jälkeisen välkän käytin loppuvuoden koepäivien etsimiseen ja varaamiseen. Toisen seiskaryhmän matikantunnilla laskettiin taas eri merkkisillä luvuilla ja välkällä ehdin jopa hetkeksi istahtaa yhteisen pöydän ääreen kollegoiden kanssa (välipalatauko: banaani, koska myöhemmin päivällä ei enää ehdi). Siinä samalla varmistin, että keskiviikon tunnit on suunniteltu Viimeisellä tunnilla oli oman valvontaluokan matikkaa. Aivan pelleilyksi meni osalta porukkaa tunti. Huh. Tunnin jälkeen painuin suoraan toiseen taloon kokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita, lopeteltiin vähän kolmen jälkeen ja lähdin suoraan hakemaan lapsia hoidosta.

Keskiviikko: Kahdeksan aikaan olin kaupassa ostamassa tukioppilaille tarvikkeita Halloween-puuhiin. Siitä sitten töihin. Taas wilma-viestien purkua ja yleistä kuulumisten vaihtoa työkavereiden kanssa (mulla on ihan mahtavat työkaverit!). Ekalla tunnilla ysien matikkaa, jossa ei päästy paljoakaan eteenpäin, kun juututtiin erilaisiin filosofisiin pohdintoihin jos jostakin aiheesta. Ei haitannut, oppilaat miettivät ihan tosissaan ja keskustelivat ja osasivat ottaa huomioon muidenkin näkökantoja. Ihanaa porukkaa, näiden tunneista tulee aina mulle hyvä mieli! Välituntikin meni siinä niiden kanssa jutustellessa. 

Toisen kasien kemianryhmän kanssa ollaan vähän ensimmäistä jäljessä ja käytiin läpi vasta hiileen ja hiilen kiertokulkuun liittyviä juttuja. Päästin ne vähän etuajassa syömään ja menin itse opehuoneeseen popsimaan evääni. Syön kyllä useimmiten koulun ruokalassa, mutta joskus ei ehdi tai jos on jotain ruokaa, mitä en oikeasti halua syödä, niin sitten otan omat eväät. Tälle viikolle sattui monta eväspäivää. Ruokatauko oli vartin mittainen, kun piti mennä loppuajaksi välkkävalvontaan. Sitten oli taas vuorossa seiskaluokan matikkaa. Oppilaita tuntui kiinnostavan enemmän mun itse askarrellut korvikset kuin eri merkkisten lukujen kertolasku. Välitunti meni seuraavaan seiskojen kemiantuntiin valmistautuessa.

Pääsin seiskojen kemiantunnille vähän myöhässä, kun kuulutin ensin tukareille taas asioita. Teetän seiskaluokkalaisilla kemian tänä vuonna omatahtisena opiskeluna, joka ei kyllä tähän mennessä ole ollut varsinainen menestys... Ehkä ryhmä on siihen vähän väärä, aika harva pystyy ottamaan vastuuta omasta etenemisestään. Välitunnilla pidin pikapalaverin kasitukareiden kanssa ja myös pikaisesti vähän tukiopetusta muutamalle yhtälöistä hämmentyneelle kollegan oppilaalle. Toinen seiskojen kemiantunti oli samanlaista sähellystä kuin ensimmäinenkin. To do -listaan tuli merkintä "muista ottaa yhteyttä oppilaiden X ja Y kotiin". Viimeisten tuntien jälkeen pidin vielä yhden työkaverin kanssa pienen rukoushetken. Se oli ehdottomasti päivän paras hetki, oon kyllä tosi onnellinen ja kiitollinen, että mulla on työkaveri, jonka kanssa jakaa rukousaiheita (vaikka me ei kyllä työpaikalla nähdä oikeastaan ollenkaan, paitsi tälleen yhteisesti sovittuina rukousaikoina). Päivän päätteeksi vielä rehtorin kanssa pikaneuvottelu yhden oppilaan asioista. Kolmen maissa taas kotiin.

Torstai: Töihin taas yhdeksään. Ekalla tunnilla kasien matikkaa ja luokanvalvojan asioita. Säntäsin suoraan tunnilta katsomaan, ovatko tukioppilaat saaneet seiskaluokkalaisille järjestämänsä kauhukierroksen järjestelyt valmiiksi. Hienosti olivat kaiken saaneet kuntoon, pari apuriksi värvättyä kasitukaria oli hukassa, mutta nekin löydettiin. Mulla oli viikon ainut hyppytunti, jonka käytin valitettavan isolta osin työkavereiden kanssa jutusteluun (mutta sekin on tärkeää!). Sain mä tehtyä myös seiskaluokkalaisille ohjeistuksen geometrian kurssiin.

Kävin syömässä nakkikastiketta ja perunaa, joka oli kyllä rehellisesti sanottuna niin mautonta, että olisi pitänyt ottaa omat eväät. Tuli kiire tunnille. Ei ehditty tunnilla oikein muuta kuin kotitehtävät tarkastaa, kun lähdettiin kauhukierrokselle. Oli tosi kiva ja onnistunut juttu, tukarit olivat tehneet hyvää työtä. Välkällä ehdin vaihteeksi istahtaa alas juttelemaan niitä näitä. Kasien kemiantunti meni tosi tahmaisesti, mutta sain mä oppilaat sentään jotain tekemään. Välitunnilla oli valvonta ja lisäksi sain ruotsinopettajalta ohjeet ysien ruotsinkokeen valvontaan. Oltiin sovittu, että tekevät kokeensa matikantunnilla. Siinä meni sitten viimeinen tunti ruotsinkoetta valvoessa. Ihan leppoisaa. Tuntien jälkeen hoidin vielä hetken erilaisia sekalaisia asioita ja varmistin, että seuraavan päivän tunnit on hanskassa. Söin opehuoneeseen tuotuja karkkeja ja vaihdoin mielipiteitä työkavereiden kanssa. Puoli kolmen jälkeen lähdin hakemaan lapsia hoidosta. 

Perjantai: Viikon pisin päivä, opetusta yhtä putkea kahdeksasta kolmeen. Varttia vaille kahdeksan taas olin työpaikalla. Vastasin pariin wilma-viestiin ja lähdin pitämään tunteja. Aamupäivän piteli kiirettä, yritin samaan aikaan pitää fysiikan tunteja ja auttaa tukareita haamujen metsästyksen järjestelyissä, kuuluttaa siihen liittyviä asioita jne. Onneksi aamuryhmä oli mitä mukavin. Ruokatauko kutistui taas vartin mittaiseksi, kun mulla oli valvonta. Iltapäivän tunnit olivat matikkaa. Olin ihan tolkuttoman väsynyt, ja eipä ollut kummoistakaan motivaatiota oppilaillakaan. Saatiinpahan ne tunnit pidettyä kuitenkin. Iltapäivän välitunneilla ramppasin opehuoneen ovella haamujahtiasioissa ja yhden välkän vietin rehtorin kanssa yhden valvontaluokkani oppilaan asioista keskustellen. Muuten lähinnä istuin puolikoomassa opehuoneen pöydän äärellä. Tuntien jälkeen lähdin mahdollisimman pian kotiin.

Tällä viikolla oli tavallista enemmän: tukioppilasohjaajan töitä, jotka veivätkin vähän enemmän aikaa, kun olin kuvitellut

Tällä viikolla oli tavallista vähemmän: tukiopetusta (ei ollenkaan, normiviikolla on) ja yhteydenpitoa oppilaiden koteihin (ensi viikolla on vanhempainilta, joten siinähän sitäkin puolta sitten tulee kerralla enemmän). Ehdin myös tehdä kauaskantoisempaa suunnittelua tavallista vähemmän, mutta olin sen osannut ennakoidakin.

Kovin hyvä kuvaus tää nyt ei ollut viikosta siinä mielessä, että ainakin mulle jäi itselle tuota lukiessa sellainen kuva, että mä vaan säntäilen paikasta toiseen. Kyllä mä ehdin myös istua alas aina ajoittain, ja työkavereiden kanssa tehdään yhteistyötä, vaikka sitäkään en nyt tässä erikseen maininnut. Mutta kyllähän tää homma aika hektistä usein tuppaa olemaan.

26.10.2016

Sekalaisia kuulumisia

Mies lähti maanantaina parin viikon työreissuun taas. Mua hermostutti kovasti etukäteen, että mitähän tästä tulee, kun muutama viimeinen viikko on ollu mulle tosi vaikeita. Onneksi nää muutama eka päivä on kuitenkin ollu ihan kivoja, en ole hajoillut kotona :) No ekana yönä jäi kyllä yöunet neljään tuntiin, kun en ensin saanut unta, ja sitten viiden jälkeen Poikanen tuli iloisena ilmoittamaan, että hänen sänkynsä on märkä. Mutta viime yönä jo untakin enemmän, ja silleen ihan positiivisella mielellä. 

Mies laittoi sunnuntaina itselleen ruoantähteitä työevääksi ja selitti, että laittaa ne margariinirasiaan, niin ei tarvi sitten reissun jälkeen muistaa tuoda astioita kotiin. Maanantaina tulin kaupasta ja totesin, että Mies on sitten ottanut itselleen evääksi melkein täyden paketillisen margariinia :D Sain hyvät naurut, mitä Pipanainen paheksui (koska toisten vahingoille ei saa nauraa).

Viime viikolla oli syysloma. Olin ensin lasten kanssa mun vanhemmilla viikonlopun ja sitten Isosiskon kanssa käytiin Jyväskylässä yhden yön seutu. Isosisko pääsi kummitädilleen yökylään (ja oli kuulemma ollut syksyn parhaat päivät, ainakin tähän asti) ja mä olin yötä yhden ystävän luona. Oli tosi kivaa meillä molemmilla. Isosisko oli ihan tohkeissaan ja hirveän onnellinen, kun sai rakkaan kummitädin kanssa viettää aikaa ja mä nautin ystäväajasta.

Yritettiin kotona tehdä niitä kotihommia, mitä on jäänyt rästiin, kun Mies on ollut kaikki viikonloput metsällä. Tosin Miehellä meni aika paljon aikaa, kun se teki puita. Mä tulin sieltä mun vanhemmilta nimittäin puukuorman kanssa kotiin, ja ne oli pitkiä kuivia puita, niin Mies halusi ne saman tien pätkiä liiteriin, eikä jättää ulos. Pihakalusteet on meillä edelleen pihalla, mua ärsyttää se suunnattomasti, mutta enpä mä itse saa roudattua isoa puista pihakeinua tai isoa metallista pöytää talon toiselle puolelle autotalliin, joten ei auta muu kuin antaa olla ja odotella Miehen paluuta. 

Syysloma oli hyvä katko töihin, mulla oli siellä vähän hankalia asioita ja oli hyvä saada niihin etäisyyttä. Vielä pitäis opetella enemmän sitä, ettei ottaisi kovin henkilökohtaisina epäonnistumisina erinäisiä sattumuksia. Nyt on kyllä ollut ihan ok päiviä nää tällä viikolla. Mulla on kyllä niin ihania oppilaitakin, ettei oo tosikaan. Vastapainoksi myös huomattavan rasittavia tapauksia, mutta siinäkin helpottaa, kun tietää, että ne on muillekin opettajille rasittavia.

Nyt mun on aika mennä nukkumaan. Huomenna on taas pitkä päivä edessä. Viikonloppuna ollaan menossa lasten kanssa perheleirille, mutta nyt mua paleltaa ja Poikanen yskii kovasti. Toivottavasti ei tulla kipeiksi, kun tytöt niin kovin odottaa leiriä!

2.10.2016

Väsynyt ja uneton.

Voi huoh. Just kun paasasin, miten oon opetellut tunnistamaan, että oon väsynyt ja kaikkea. No. Meni sitten viikko valvoessa. 

Ensin valvoin kolme yötä ihan vaan panikoimassa asioita, jotka eivät todellakaan olisi olleet millään lailla panikoimisen arvoisia. Pahimpana paniikki-yönä jäi unet kolmeen ja puoleen tuntiin. Kaksi muuta viitisen tuntia.

Sitten Poikanen valvoi. Yöuniksi jäi 5 tuntia.

Sitten oli lihanjakopäivä. Viikko sitten alkoi hirvenmetsästys, ja vaikka Mies ei metsälle päässytkään (koska hänellä oli poikien viikonloppu. Voivoi), niin lihaa toki tuli. 15kg. Mies tuli niiden kanssa kotiin iltakahdeksalta, ja meillä meni siinä sitten kepeesti kolme tuntia lihoja pilkkoessa ja kalvoja yms poistessa (Mies) sekä pussittaessa, punnitessa, merkatessa ja pakastaessa (minä). Enkä heti sen urakan jälkeen saanut unta. Yöuniksi 6 tuntia. 

Sitten Mies oli yön töissä. En osannut käydä ajoissa nukkumaan. Ja kun kävin, niin en saanut unta. Kuutisen tuntia.

Sitten Poikanen taas valvoi. Ja taas yksi kuuden tunnin yö.

Nyt on onneksi jo pari parempaa yötä takana, mutta kyllä mä nyt kuulkaa meen nukkumaan. Kello 20.47. On jo aikakin.

ps. Meillä oli tänään Mikkelinpäivänä messupäivä. Ensin käytiin koko perheen voimin oman seurakunnan perhemessussa, jonka jälkeen oli vielä grillimakkara- ja lettutarjoilu. Mä säntäsin sieltä sitten kotiin vaihtamaan vaatteet ja jatkoin toiseen perhemessuun esilaulajaksi. Kyllä oli ihan mahtavaa olla taas meidän loistavan porukan kanssa laulamassa! Laulu kulki, sovitukset olivat täydellisiä ja meillä oli tosi kivaa. Erinomainen sunnuntai.

26.9.2016

Sananen väsymyksestä

Meillä meni 7 vuotta jotakuinkin putkeen niin, että perheessä oli valvova lapsi. Enkä tarkoita tällä satunnaisia yöheräilyjä, vaan meillähän lapset ovat toden teolla valvoneet. Ensin n. 1-vuotiaaksi on nukuttu olemattoman pienissä pätkissä kerrallaan ja siitä päälle kaksivuotiaaksi onkin sitten valvottu jotakuinkin joka yö kaksi tuntia aamuyöstä. Yleisin valvomisaika oli klo 2-4 tai klo 3-5. Yksi kun oppi nukkumaan, niin olikin jo seuraava tuloillaan. Isosiskon ja Pipanaisen väliin taisi jäädä pari kuukautta parempaa nukkumisaikaa (mutta Pipanaisen odotuksen loppuaika taas oli sellaista, että mähän sitten valvoin vihlovan lantioni kanssa ihan itsekseni harva se yö), kun taas Pipanainen oppi nukkumaan edes vähän paremmin kolme viikkoa ennen Poikasen syntymää. 

Oon valvomisista niin moneen kertaan avautunut, ettei varmaan enää tarvi. Eiköhän jokainen jo ymmärrä, että rankkaa oli. Vähän liiankin rankkaa, jälkikäteen on moneen kertaan harmittanut, etten osannut kertoa, miten loppu ja puhki olin aina ajoittain.

Poikasen jokaöiset valvoskelut jäivät pois viime vuoden alkukesästä. Mä kuvittelin, että kun saan ainakin useimpina öinä nukkua, niin musta tulee virkeä ja aikaansaava. Ihmettelin, että miksi ei, kun kuitenkin vaan väsytti. Syytin ensin kesää (valoisalla tulee valvottua) ja sitten rankkaa syksyä (viime syksy oli kyllä kaikessa rankkuudessaan ihan omaa luokkaansa) ja sitten liian vauhdikasta kevättä ja sitten taas kesää... Viime kevään koomasta noustua totesin, että ei tää näin voi jatkua.

Sitten mä hoksasin, että en mä oikeastaan edes tiedä, miltä tuntuu olla silleen "normaalin väsynyt". Kun on 7 vuotta mennyt enemmän tai vähemmän jaksamisen rajamailla ja isolta osin yliväsyneenä, niin aika hyvin on päässyt unohtumaan, miltä tuntuu olla vähän väsynyt tai tavallisen väsynyt. Saati että ymmärtäisi reagoida siihen tavalliseen väsymykseen tai ihan peräti ennaltaehkäistä. Olin niin tottunut yliväsyneenä painamaan vaan eteenpäin, ettei tullut mieleen, ettei se ole ihan hyvä juttu.

Joten nyt mä olen harjoitellut. Olen harjoitellut huomaamaan, että olen väsynyt. Että huomaisin sen ennen kuin tulen hirveän kiukkuiseksi ja huudan lapsille. Että huomaisin sen ennen kuin pää räjähtää, elämä tuntuu liian raskaalta elettäväksi tai tavallinen arki liian painavalta.

Olen harjoitellut reagoimaan väsymykseen. Olen pakottanut itseni ajoissa nukkumaan, vaikka on ollut sellainen olo, että vielähän tässä voisi jotain tehdä (seuraavana projektina varmaan olisi päästä jatkuvasta suorittamisesta eroon). Oon sanonut Miehelle, että nyt mun on mentävä nukkumaan. Olen yrittänyt viikonloppuinakin muistaa, että lapset heräävät aamulla aikaisin, joten munkaan ei kannata kukkua kauhean myöhään. 

Olen yrittänyt ennaltaehkäistä väsymistä. Menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, vaikka vähän itsestä tuntuisi, että vielä jaksaisi. Iso juttu on ollut se, että olen yrittänyt karsia viikonloppumenoja. Olen huomannut, että jos ollaan viikonloppu jossain reissussa (siis ihan vaikka vaan mummolassa), niin seuraava viikko on tosi rankka. Lapset kiukuttelee ja riitelee paljon ja itselläkin on hermot kireällä. Siispä pyritään nyt siihen, että ei ainakaan joka viikonlopulle olisi menoja. Meillä on ollut usein aika paljon viikonloppupuuhia, kun mielellään käytäis molemmissa mummoloissa ja mun siskolla. Mutta nyt on vaan pakko todeta, että ei pysty. 

Muutenkin olen yrittänyt olla tarkkana ajankäytön kanssa. Etten haalisi liikaa tekemistä itselleni, vaikka hirveästi tekisi mieli. Etten edes kuvittelisi, että ehdin tehdä sen ja tän ja tuon ja sitten väsähtäisi jo ajatuksesta. 

On tässä opettelemista. Sekä väsymyksen tunnistamisessa että sen kanssa toimimisessa ja ennaltaehkäisemisessä. Mutta pikkuhiljaa. Ja kyllähän joskus tietysti saakin väsyttää, mutta kun nyt oppisin huomaamaan sen, että nyt mä oon väsynyt. Ajoissa.

8.9.2016

Loppukesän lukuvinkit

Mainitsin taannoin, että olin keväällä ja vielä alkukesästäkin niin uuvuksissa, etten jaksanut edes lukea (siis kirjoja). Heinäkuussa alkoi uupumus taittua ja lukeminenkin maistua. Tässä lukuvinkkejä heinä-elokuulta. Tällä kertaa taitaakin olla enimmäkseen lukuvinkkejä, eikä "älä lue näitä"-vinkkejä :) Olen viime aikoina lukenut paljon kirjoja listaltani (kirjaan siis ylös lukuvinkkejä mm. blogeista ja naistenlehdistä ja aina ajoittain jaksan etsiä niitä kirjastosta, nyt tyhjensin listaa oikein urakalla ja kannoin heinäkuussa kymmenkunta kirjaa kotiin) ja sen huomaa, hyviä ovat olleet. Tässä siis samoja vinkkejä muillekin.

Marie Kondo: KonMari -siivouksen elämänmullistava taika
Tästä tekisi mieli kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, mutta sanotaan nyt tässä yhteydessä vaan, että oli hyvin nopealukuinen kirja (luin yhdessä illassa -enkä valvonut myöhään!) ja vähemmän hörhö kuin mitä olin saanut etukäteen käsityksen.

Sarah Waters: Parempaa väkeä
Pidin ja en pitänyt. Jos nyt ylipäätään on mahdollista, että kirja samalla pitää otteessaan ja on tylsä, niin tässä oli sellainen. Hyvin kirjoitettu, mutta itse tarinasta en ihmeemmin pitänyt enkä päähenkilöistäkään.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
Tämän juonen melkein arvasi jo takakannesta, mutta kirja oli silti ihan kiva ja sydämellinen kesälukeminen. Suosittelen sellaisiin hetkiin, kun ei halua kuormittaa itseään raadollisella maailmalla, vaan uppoutuu mieluummin johonkin leppoisaan ja mukavaan kirjaan. Tuli hyvä mieli.

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme
Tässä on taas kirja, josta ei uskalla sanoa paljoakaan, ettei koko juttu mene pilalle. Olin lukenut vuosia sitten saman kirjailijan Jane Austen lukupiirin, ja vaikka sekin oli ihan ok, niin sen pohjalta vähän ihmettelin, miksi tätä Olimme ihan suunniltamme -kirjaa nyt niin hehkutettiin paikassa jos toisessakin. Mutta nyt sen luettuani sanon, että lukekaa tekin. Harva kirja yllättää näin hyvin! Mä olen aika hyvä arvaamaan juonenkäänteet, mutta tämä yllätti. Ja tykkäsin tarinastakin, vaikka nyt kun sen on kerran lukenut, niin toista kertaa ei ehkä tarvitse.

Roberto Casati & Achille C. Varzi: Ylittämättömiä yksinkertaisuuksia
Lukekaa! Lukekaa tämä! Älkää pelästykö, vaikka se löytyy filosofian hyllystä, vaan etsikää se sieltä käsiinne ja uppoutukaa pohtimaan elämän, kielen ja arjen erikoisuuksia, lainalaisuuksia, loogisuuksia ja epäloogisuuksia. Tai sitten voitte vaihtoehtoisesti vaan nauttia vähän erilaisista novelleista. Mutta lukekaa!

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Tai itseasiassa yhteisnidos Kuninkaan Annasta ja Kökarin Annasta. Tykkäsin. Ei Jään veroinen (mutta Jää on kyllä yksi vaikuttavimmista kirjoista, mitä olen lukenut), mutta hyvä. Ehdottomasti suosittelen.

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Olen viime vuosina aina silloin tällöin törmännyt käsitteeseen Mitfordin tytöt, ja kun en mielestäni googlaamalla löytänyt tarpeeksi tietoa heistä, niin etsin käsiini tämän Mitfordin tytöistä kirjoitetun yhteiselämäkerran. Jos et vielä tiedä, ketä olivat Mitfordin tytöt, niin luepa tämä. Ja jos tiedät, niin luepa tämä. Oli niin tai näin, niin tässä on taas kerran yksi kirja, joka ehdottomasti kannattaa lukea!

Jerome K. Jerome: Kolme miestä veneessä
Kohtalaisen hauskuuttava, ajoittain tylsä, mutta silti ihan viihdyttävä teos 1800-luvulta. Aika lyhyt, mutta pidempää ei olisi jaksanut. Vaikka kokonaisuus ei varsinaisesti vakuuttanut, niin kirjassa oli muutamia niin helmiä kohtia, että suosittelen tätä silti. Ei tämän lukemiseen kauaa mene. Bonuksena voit lukiessasi arvuutella, minkä kohdan mä monistin itselleni talteen päivänavauksessa luettavaksi :D

23.8.2016

Iltarukous

Lasten iltarukoukset ikäjärjestyksessä:

"Kiitos, kun minulla oli kiva päivä. Anna, että huomennakin olisi yhtä kiva päivä tai vielä kivempi. Anna, ettei minua pelottaisi yksinoleminen, vaikka huomenna ei tarvitsekaan olla pitkään yksin." (8v)

"Kiitos kun meillä on maailman paras äiti ja kiitos kun oli kiva päivä ja sitten minulla on yksi harmiasia, kun minä tipuin leikkipuistossa keinun alle, niin ettei huomenna kävisi niin ja kiitos kun äiti on niin ihana." (5v)

"Kiitos kun tänään oli kiva päivä ja ihan pimeää. Kiitos kun liesituuletin ei ole päällä ja kaikki laitteet ei ole päällä." (3v)

12.8.2016

Syntymäpäivä

Meillä oli eka koulupäivä eilen ja samalle päivälle osui mun synttärit. Kun nyt osui ekaan koulupäivään synttärit, niin leivoin töihin minttusuklaakääretorttua. En kaipaa mitään ihmeempiä juhlistamisia, mutta lapset on siinä iässä, että ne haluaa juhlia äidin synttäreitä :)

Niinpä mäkin sain Pipanaiselta ihanan itse askarrellun lahjan ja maailman suloisimman kortin. Pipanainen (5v) oli vähän huolissaan, että onko hän vahingossa kirjoittanut jotain väärin, kun ei pyytänyt keneltäkään apua kirjoittamisessa. Kyllä äiti ymmärsi <3


Isosisko oli taas yllätyksenä leiponut, tällä kertaa isin avustuksella syntyi tuplasuklaa-juustokakku. Tolkuttoman hyväähän se oli, ja tolkuttoman makeaa. Mieskin tavoistaan poiketen (ehkä lasten innostamana?) panosti päivään laittamalla mulle viiden ruokalajin iltapalan :D Herkkua oli. Se myös lupasi ostaa mulle mun 7 vuotta kinuamat omenapuut (toki voisin ostaa ne itsekin, mutta kun se istutus jää kuitenkin Miehen harteille, niin siksi en ole halunnut niitä ostaa kun Mies on ollut sitä vastaan). Äiti soitteli onnitteluja ja mun mummo tietysti myös. Mummon synttäripuhelu menee aina samaa rataa: onko mulla vai mun siskolla synttärit (meidän syntymäpäivissä on 10 päivän ero), kuinkas paljon mä nyt täytänkään (33. Onpas paljon, sanoi 87-vuotias mummo), mitä kuuluu ja onnea ja siunausta. 

Eka koulupäivä meni ihan mukavasti. Mä aloin neljän oman luokan kanssa vietetyn tunnin jälkeen jo odottaa seuraavaa lomaa, mutta toisaalta tiedän, että kunhan kunnolla vauhtiin päästään, niin tykkään kyllä työstä. Isosisko aloitti tokaluokan ja oli hiukan närkästynyt, kun ekana päivänä tuli läksyä. Sillä pysyi opettaja samana ja luokaltakin oli vaan yksi lähtenyt pois ja yksi tullut lisää. 

Pipanaisella alkoi eskari. Meillähän eskari on ala-asteella, eli vähän koulumaisempaa kuin päiväkodissa. Pipanaista jännitti ihan tolkuttoman paljon etukäteen, mutta kiva päivä oli ollut. Se pääsi samaan ryhmään naapurin tytön kanssa, mikä oli kyllä tosi kiva juttu. Ope on sama kuin Isosiskolla aikanaan, sekin on kiva. Pipanainen itse oli sitä mieltä, että eskarissa on kyllä kivaa, mutta koko ajan siellä rampataan jonossa sisään ja ulos. Näinhän se on, nuo kun joutuvat ulkokautta kulkemaan mm. ruokalaan. 

Tästä se arki ja uusi ikävuosi taas alkaa. Ihan hyvillä mielin.