30.9.2013

lasten suusta ja vähän miehenkin

Kävin eilen tyttöjen kanssa perhekirkossa. Pipanainen innostui, kun alettiin laulaa hänen uutta lempilauluaan Puhelin kämmenellä. Pipanaisen mielestä kyseisen laulun sanat menevät seuraavasti: "puhelin kämmenellä ei kukaan ole turvassa". Sitä sitten suurella hartaudella aina kotona veisataan. Kirkossa Pipanainen ei kuitenkaan voinut laulaa, syystä että "minä en voi laulaa, kun täällä on niin kova meteli!" No olihan siellä muutama muukin laulamassa toki.

Ehtoollispöydässä Pipanainen ilmoitti, että täällä haisee. Jep, haiseehan se viini lapsen nenään, varsinkin kun meillä ei kotona käytetä. 

Kotiin lähtiessä auto temppuili. Kolmannella yrittämällä sain sen lopulta liikkeelle. Isosisko, tuo viisauden ääni takapenkillä, kertoi, että "se johtui vaamaankin äiti siitä, että sinulla ei ensin ollut tarpeeksi meininkiä autossa". No oli kuulkaa takapenkillä ainakin ihan hyvä meininki.

Pipanainen laittoi sormuksen sormeen, koska hän aikoo isona mennä äidin kanssa naimistoon.

Ja Mies soitti mulle äsken.
"Hei kuule, käytkö katsomassa, onko mun työpuhelin siinä keittiön sivupöydällä olevassa korissa?"
"Joo ei oo."
"No katos, se onkin mulla housuntaskussa."

25.9.2013

Sekalaisia paloja tästä päivästä.

Pipanainen kävi vessassa ja ilmoitti: "kakka tuli, pyyhin itse ja muistin pestä kädet!" Menin tarkistamaan, ja toden totta, pytty oli puolillaan paperia ja lavuaari puolillaan saippuavaahtoa, että totta taisi puhua.

Taivaalta tuli räntää, rakeita ja vettä. Päiväkodissa sanottiin, että Pipanaisella oli ollut ihan älyttömän kylmä ulkona. Hävetti. Ostin sille fleecehaalarin ton ohuen haalarin alle, kun arvelin, että viime vuotinen villahaalari ei mahdu enää. Toi, minkä nyt ostin, ei kyllä mahdu koko talvea. Harmi.

Mulla on ranteet taas kamalan kipeänä. Ja Poikasen jatkuva nosteleminen ja kanniskelu ei kyllä tee yhtään hyvää. Miehen työvuoron pituus on taas vaatimaton 16 tuntia, joten siitäkään ei ole nyt iloa.

Arvelin, että toppavaatteet alkais olla oikea varustus tuohon keliin, joten raahasin (kipeillä ranteilla) varastosta joukon laatikoita ja jätesäkkejä, joissa on talvivaatteita. Pitää huomenna inventoida, mikä millekin lapselle mahtuu ja mitä tarvii hommata lisää. Kolmelapsisessa perheessä toi vaatehuolto alkaa käydä jo ihan työstä, varsinkin kun tytöillä pitää hoitopaikan takia olla kaikkea ulkovaatetta kaksin kappalein.

Monilla lapsilla näkyy päivän ruokalista puseron rinnuksista. Poikasella näkyy sukasta. Ainakin, jos syötän sitä sitterissä (nykyään kyllä useimmiten syöttötuolissa). Jalka käy vähän väliä suussa.

Keittelin eilen meidän tän vuoden viinimarjat ja karviaiset mehuiksi, ja nyt pakoilen mehumaijan pesua... Ja ai niin, sain eilen ILMAISEKSI ihan villin hienon nukkekodin tytöille yhdeltä täkäläiseltä äidiltä (jota en tunne). No se kaipaa kyllä vähän remonttia (tai aika paljon), mutta hieno on silti!

Ostettiin Isosiskolle lämpökumpparit, kun sillä ei ollu (en käsitä, miten paljon lapset tarvi vaatteita!) ja onneksi onneksi kaupasta löytyi samanlaiset krokokumpparit kuin Pipanaisella. Tosin olisi sille varmaan jotkut prinsessatkin kelvanneet, mutta kyllä se jo autossa puhui krokotiilikumppareista.

Leikittiin tyttöjen kanssa pikkulegoilla ja yllättävän vähän tuli riitaa. Legoilla on kiva rakennella. 

Nyt meen syömään iltapalaa (terveellisen ruisleivän vastapainoksi ajattelin ottaa keksejä ja suklaata) ja odotan, että Isosisko nukahtaa (nukkui autossa pienet torkut, joten nyt sitten jaksetaan valvoa ties mihin saakka), jotta pääsen itse unille. Niin ja sitä ennen pesen sen mehumaijan!

23.9.2013

viime viikon kuulumisia

Kylläpähän on taas riittänyt touhua ja tekemistä.

Viime viikolla oli mun sisko poikineen meillä muutaman päivän. Taas riitti pienillä serkuksilla puuhaa ja puhtia. Tosi kivasti kyllä meni, lapset eivät ihmeemmin innostuneet tappelemaan... Yksi rakas ystäväkin kävi lapsineen siinä samalla meillä, joten parhaimmillaan 0-5 -vuotiaita leikkijöitä oli 7 kappaletta yhtä aikaa touhuilemassa. Oli ihana, että kävivät, sekä sisko, että ystävä!

Isosisko ja samanikäinen serkkupoikansa J saavat usein (aikuisen näkökulmasta) perin omituisia ideoita. Esim. käydään kakalla peräkkäin, ja hihkutaan sitten, että "meidän kakat yhdistyi!" No sepä vallan hienoa. Tai leikitään aarteenetsintää ja piirretään aarteen paikka meidän ulko-oveen. Nyt niiden kuningasidea vessa-asioiden saralla oli käydä yhdessä pissalla, Isosisko pöntöllä istumassa ja J sit seisallaan pissaa samaan aikaan. Onneksi satuin kuulemaan suunnitelman, ja ehdin sen estää...

Että kaikkea sellaista ehdittiin sitten parin päivän aikana touhuta.

Torstaina sitten mulla oli raamis. Miehellä taas pitkiä työpäiviä koko viikko (mm. yksi 32,5 tunnin työvuoro). Poikasen unetkin mitä sattuu. Olin perjantaina ihan puhkiuupunut ja kiukkusin vaan lapsille jo heti aamusta. Harmitti. Lauantaikin meni kiukkuillessa. Väsytti aivan kamalasti, mutta en malttanut mennä nukkumaan, kun oli vimma ommella (tein tässä viikon sisällä 12 pipoa ja aikamoisen läjän silmukkamerkkejä -lahjoiksi useimmat näistä), joten ihan omastakin syystä jäi liian vähäisiksi yöunet.

Sunnuntaina sit huomasin olevani aika flunssainen. Sitäkin varmaan oli parin päivän väsymys ja kiukuttelu ollut. Kurjasta olosta huolimatta päivästä tuli erinomaisen hyvä. Pääsin nimittäin ekaa kertaa sitten Poikasen syntymän omiin menoihin ihan yksin. Olen jo kymmenen vuotta laulanut Helsingin Kansanlähetyksen Filia-messuissa, ja sunnuntaina oli messujen kymmenvuotisjuhla. Joten sinne siis! 

Oli ihana laittaa päälle vaatteet, joissa ei pysty imettämään. Oli ihana, kun oli kevyt kassi, kun ei tarvinnut raahata mukanaan varavaippoja, varavaatteita, vauvanruokaa, puklurättejä... Oli ihana ajella ihan yksinään. Oli ihana tavata taas tutut laulajat ja soittajat. Oli ihana laulaa. Oli ihana keskittyä messussa itse asiaan, eikä siihen, onko vauvalla nälkä/väsy/joku muu. Oli ihana, että paikalla oli niin paljon porukkaa, että ehtoollispikareita piti kesken kaiken hakea lisää. 

(kaikki kahden sadan kilometrin sisällä Helsingistä asuvat, menkää ihmeessä Filiaan! Joka sunnuntai klo 16 hotelli Arthurin juhlasalissa. Suosittelen!)

Poikanen oli hyvin jaksanut 7 tunnin eron äidistä. Ei ollut ollut rintamaitoa ikävä tai mitään. Hyvä niin! Nyt kun Miehelle jäi kiva fiilis tästä, niin voisin päästä vaikka raamikseen ilman vauvaa...

Siinä viime viikko pähkinän kuoressa. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

15.9.2013

Haikeaa

Viime päivinä on ollut vallalla ihan käsittämätön haikeus.

Kaikenlaiset asiat itkettää. Pipanaisen aivan valtavan ihana omahoitaja vaihtoi työpaikkaa, ja mulla oli tippa linssissä kun hyvästeltiin. Varaston purkaminen itketti, vaikka se oli ihan käsittämättömän ruma rakennus. Tapasin pikaisesti yhden ihmisen kymmenen vuoden takaisesta elämästä, ja tuli kaikkia muistoja mieleen. Sekin itketti. Yhtenä päivänä istuin ruokapöydässä ja huomasin yhtäkkiä, että kyyneleet valuu.

Mulla on melkein koko ajan itku ihan nurkan takana. Pala kurkussa, paino sydämellä.

Vaikka en ole mitenkään varsinaisesti surullinen tai ahdistunut tai mitään. On vaan haikea olo.

Mies arveli, että hormonit. Kaveri arveli, että syksy. Mä arvelen, että oon vaan niin väsynyt. Oli mitä oli, antaa olla vaan. Ei haittaa.

Vaihteeksi tällaista.

14.9.2013

Varastonpurkupäivä.

Meillä oli tänään varastonpurkupäivä. (Miksi varasto piti purkaa, siitä täällä

Viisi miestä, runsaasti ruokaa, anoppi vauvanhoitoapuna, tytöt mummolassa, hyvä sää, huonoa huumoria. 

Varasto on purettu. 

Etukäteen pelkäsin, että 
a) homma osoittautuu kamalan vaikeaksi ja aikaa vieväksi ja päivän päätteeksi kolme seinää on vielä pystyssä...
b) joku tippuu katolta tai saa laudasta päähänsä tai muuta ikävää
c) meille jää aivan järjetön määrä epämääräistä jätettä, ja niiden hävittämiseen kuluu järjetön määrä rahaa

Mutta kävikin niin, että
a) homma hoitui sujuvasti ja nopeasti (kiitos vaan ahkerien ja osaavien talkoolaisten)
b) kukaan ei satuttanut itseään tai muita
c) purkaminen saatiin tehtyä tosi siististi ja suurin osa materiaaleista on ihan käyttö- tai kierrätyskelpoisia, ja itse asiassa melkein kaikelle kamalle onkin jo ottaja tiedossa. Yksi peräkärryllinen suunnilleen jäi kaatopaikkakuormaan.

Mun olis kauheasti tehnyt mieli mennä jonkun sorkkaraudan kanssa sinne huseeraamaan, mutta tyydyin osaani muonitusvastaavana, minkä tehtävän mielestäni hoidin ihan kunnialla (esim. leivoin viime yönä omenapiirakoita ja tänä aamuna sämpylöitä, että miehet jaksaa tehdä töitä).

Nyt pihalla on varastosta muistona reilun kolmenkymmenen neliön betonilaatta (joka toivottavasti saa jäädä paikalleen!) ja siistit pinot lautaa, peltiä, harkkoja ja sen sellaisia. Eli hommaakin vielä on, mutta se isoin työ on nyt tehty.

On tosi hyvä mieli.

9.9.2013

Avoin kirje Poikaselle.

Rakas lapseni.

Olet ihana ja vietän mielelläni aikaa kanssasi. Olet lumoava ja suloinen, ja sinua on ihana sylitellä. On mukava jutella yhdessä, höpsötellä ja hupsutella. Seuraan haltioituneena kehitystäsi, ja osaatkin jo varsin vakuuttavasti kääntyillä. Pidän myös peiton kanssa painimista oikein sopivana leikkinä 7 kuukauden ikäiselle vauvalle. Arvostan sinnikästä harjoittelua jokeltelun opettelussa. Pinnasängyn pinnojen kolistelu epäilemättä valmentaa sinua joihinkin tuleviin haasteisiin.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että kaiken edellä mainitun toiminnan olisi syytä tapahtua päiväsaikaan. Aamuyöllä 03-04 aikoihin vietettävät säännölliset laatuaikatuokiot siirtäisin mielelläni joitakin tunteja myöhäisempään ajankohtaan. 

Myönnän olevani kaavoihini kangistunut, kun haluaisin varata yön ensisijaisesti nukkumiseen. Toivoisin kuitenkin, että ottaisit muun perheen unentarpeen huomioon yöllisiä ohjelmanumeroita suunnitellessasi.

Rakkaudella,
äitisi.

8.9.2013

Maitoa maitoa

Poikanen on hengaillut rinnalla aika tiiviisti parina viime iltana ja yönä. Maidontuotanto on siis kiihtynyt, josta syystä olen pohtinut seuraavaa:
- olisiko mun mahdollista liittyä Maidontuottajain keskusliittoon? (onko sellaista oikeasti edes olemassa?)
- milloin koittaa se maaginen hetki, kun suihkutisseistä tulee ei-suihkuavat? Isosiskon vauva-aikana luin jostain, että ekaa lasta imettäessä maito tulee usein ihan suihkuamalla, mutta se rauhoittuu ajan kanssa. Milloin? Ehkä ihan pikkuisen on rauhoittunut, Isosiskon ollessa vauva ihmettelin suihkussa, että miksi varpaat kastuu, vaikka en ole ehtinyt vielä edes avata suihkua. No, maitohan se sieltä iloisesti suihkusi pitkin poikin. Ei edes valunut pitkin jalkoja, vaan suihkusi suoraan varpaille, lattialle ja seinille. Ihan näin ei käy nykyään, mutta kyllä se suihku ihan vakuuttava on silti. Tiedättekö, kun joissain (telkkarin ökyjuhlaohjelmissa, joo, myönnän kerran katsoneeni sellaista) juhlissa on shamppanjasuihkulähde tai suklaasuihkulähde. Poikasen elämä on yhtä juhlaa, sillä on maitosuihkulähde joka päivä. Osaakohan se arvostaa sitä?

Vielä yksi pohdituttanut asia liittyen äidinmaitoon. Teen joskus Poikaselle riisipuuroa sellaisesta vauvojen riisijauheesta, missä siis sekoitetaan vaan jauhe ja vesi/maito, ja homma on sillä selvä. Vedestä puuro onnistuu ihan hyvin, korvikkeeseen tehtynä (joskus Isosiskolle tein, kun oltiin ostettu korviketta, jota ei käytettykään) tuli ihan kamalan paksua tököttiä. Ja jos teen äidinmaitoon, niin se ei sakeudu millään. En ymmärrä, miksi. Ymmärrän, että korvikkeesta tulee paksu puuro, jos se maito itsessään on jo paksua tavaraa. Mutta äidinmaitoon saa lappaa sitä jauhetta vaikka kuinka, eikä saa kuin hädin tuskin ohuen vellin aikaiseksi. Veden kanssa se sakeutuu paljon paremmin. Haluaisin tietää, mistä tämä johtuu!

Sammakko

Hetki sitten kävi ilmi, että edellisen postauksen otsikko oli väärin. Makuuhuoneesta mönki esiin pölyinen sammakko. Sen on täytynyt tulla sisään toissapäivänä, koska mulla ei ole ollut takaovi tänään eikä eilen auki. Ei siis ollakaan oltu Poikasen kanssa kotona kahdestaan, vaan kolmistaan. Itse asiassa neljästään, koska täällä pörrää myös sekopäinen kärpänen, joka säntäilee huoneesta toiseen enkä saa sitä hengiltä.

Banaanikärpäsiä ja todennäköisesti piiloissaan lymyileviä hämähäkkejä ym. ei nyt lasketa.

Sammakko oli kerännyt itseensä ihan kelpo pölymakkarat, mistä voisi päätellä, että on aika imuroida myös sängynaluset.

Pienimuotoisen kiljumistuokion jälkeen vein Poikasen turvaan sitteriin ja pyydystin olohuoneen lattialle edenneen sammakon ämpärin alle. Mies saa hoitaa sen siitä, kun tulee kotiin.

Mua puistattaa joka kerta, kun vilkaisen sitä ämpäriä.

7.9.2013

Kahdestaan.

Ollaan tässä vietetty viikonloppua Poikasen kanssa kahdestaan. Mies ja tytöt on mökkeilemässä. Me jäätiin kotiin, koska mulla oli tänään kaveriporukan tapaaminen (eri kaverit kuin viimeksi). 

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että en muistanutkaan, että yhden lapsen kanssa on näin tylsää! Viihdytystä vuorokauden ympäri. Toiseksi täytyy sanoa, että yöllä on valvottu, tai useinakin öinä tässä viime aikoina. En tykkää.

Poikanen kitisi eilen illan ja iltayön, en tiedä, mikä sillä mahtoi olla. Kun en kerran voinut käydä nukkumaan, niin imetysten väliset vartin tauot käytin hyödykseni näpräilyyn. Koristelin Poikaselle kaksi bodya. Meillähän suurin osa vaatteista on käytettynä saatuja/ostettuja, ja nekin, mitä uutena ostan, ostan yleensä alennusmyynneistä. Nyt oli pakko ostaa Poikaselle kaksi bodya aika pikaiseen, joten yhdellä Prisma-reissulla poimin mukaani halvimmat bodyt, mitä löysin. Ne oli perin juurin ankea harmaa ja yhtä ankea tummansininen, joten jotain piristystä oli tarpeen kehitellä. 

Ihan kivat tuli. Tuo harmaassa oleva kuva on Pipanaisen piirros Poikasesta. Oli niin suloinen, että halusin siirtää sen vaatteeseen.

kuva on napattu yhdentoista jälkeen yöllä, kuten laadusta voinee huomata...

Aamuyöllä sitten valvoskeltiin vähän lisää. Onneksi aamuseitsemän maidon jälkeen Poikanen katsoi parhaaksi jatkaa unia vielä melkein kahdeksaan. Tuli tarpeeseen!

Tänään tosiaan sitten ajelin Poikasen kanssa Vantaalle tapaamaan ystäviä, joiden kanssa jaettiin vuosi elämää reilu kymmenen vuotta sitten. Meitä oli paikalla 7 naista ja kaksi vauvaa. Osaa porukasta en ollut nähnyt vuosiin, joten oli tosi kiva nähdä. Harmitti, kun jouduin lähtemään aika aikaisin kotiin, kun Poikanen väsähti aivan, enkä saanut sitä nukahtamaan syliin. Mutta kiva kumminkin, että kävin. Oli tosi mukava nähdä kavereita!

Nyt toivon, että saan ensi yönä nukkua. Huomenna saapuu loput perheestä kotiin, ja sitten taas touhua riittää :)

5.9.2013

Heureka!

Heureka, oi Heureka.

Olen lapsesta asti tykännyt Heurekasta ihan kauheasti. Olen aina halunnut viedä oppilaitani sinne (mutta en ole vielä saanut). Kun Isosiskoa odotettiin, aloin miettiä, milloin se mahtaisi olla tarpeeksi iso ymmärtämään Heurekan päälle. Ja kunhan kummilapset vähän kasvavat, niin niitä odottaa taatusti Heureka-reissu kummitädin kanssa (tiedoksi vaan sullekin Mil!).

Voisi luulla, että meillä on rampattu Heurekassa vähän väliä, mutta oikeasti eka kerta lasten kanssa oli eilen. Munkin edellisestä Heureka-visiitistä on jo yli kuusi vuotta. 

Alun perin tarkoitus oli mennä Isosiskon, mun siskon ja siskonpojan kanssa ja jättää pienemmät lapset isiensä hoiviin (olin jotenkin ajatellut, että Pipanaista ei vielä se kauheasti kiinnostaisi). Mutta kun yhteistä aikaa siskon kanssa ei löytynyt, ja mä halusin nähdä ne ruumiit, niin päädyttiin sitten eilen Miehen ylityövapaan (se piti sen! Oli töissä vaan tunnin!) kunniaksi sitten koko perhe Heurekaan.

Ja mitä tykättiin? Tykättiin kyllä!

Oltiin paikalla puoli yhden aikaan ja pois lähdettiin kun Heureka oli menossa kiinni. Eli reilu 4 tuntia, ja lapset olis kyllä jaksaneet reippaasti enemmänkin (aikuiset alkoi olla tässä vaiheessa jo aika puhki). Ensi kerralla kyllä mennään koko ajaksi! Elokuvia ei käyty katsomassa. Body worlds oli ihan kiinnostava, Isosisko jaksoi sitä ihmetellä, Pipanainen ei ihmeemmin. Se tuli käytyä läpi aika nopeasti. Mietin etukäteen, että onko ne ruumiit lapsista pelottavia, mut ei ollu. Ei kyllä mitenkään mainostettu, että ne on aitoja kuolleita ihmisiä, eikä ne kovin aidoilta näyttäneetkään. 

Päänäyttelyssä sen sijaan kului aikaa. Kolikko omalla kuvalla oli kiva, ja Mies olikin meistä ainoa, joka ei halunnut omaa rahaa. Onnistuin jopa Poikasesta saamaan mukavan todisteen siitä, että lapsen sivistäminen on aloitettu jo varhain. Tytöt tykkäs maanjäristyksestä, elimistön äänien kuuntelemisesta (se nyt vaan on niin kivaa, kun nappia painamalla kuuluu pieru tai vaikka yskiminen...), autosimulaattorista (vaikka niiden jalat ei yltäneetkään kunnolla polkimiin), kaarisillan ja muinaissuomalaisen mökin rakentamisesta ym. Jälkikäteen huomasin, että me unohdettiin vetää suolet pihalle. Harmi, seuraavalla kerralla sitten. 

Fysiikkahallissa hillitsin itseni, enkä alkanut pitää yhtään luentoa missään kohtaa. Kokeiltiin vaan erilaisia juttuja lasten kanssa. Pipanainen ihastui ilmassa leijuvaan palloon ja fakiirinpetiin (mä sain kunnian maata naulapedillä ja Pipanainen laski nauloja ylös ja alas). Mies vaikuttui auton nostamisesta ja Isosiskon suosikiksi taisi kohota musta aukko.

Rottakoripalloa tytöt odottivat kovasti etukäteen ja se olikin molemmista tosi kiva esitys. Hienosti rotat jaksoivat pelata, ja jännittäviä yllätysmomenttejakin koettiin: joku anasti pallon pesäänsä, toinen lähti kesken pelin unille ja kolmas parka joutui pelaamaan yksin neljää vastapuolen pelaajaa vastaan. 

Ja kun osui vielä erinomaisen kaunis päivä, niin ehdittiin nauttia ulkonäyttelystäkin. Vesi on tietysti varma hitti aina, samoin riippusillat ym. Isosisko ilahtui uudenlaisesta kiipeilytelineestä (Möbiuksen nauha). 

Oli siis tosi onnistunut reissu. Poikanenkin jaksoi ilman mitään kitinöitä, osan ajasta rintarepussa, osan rattaissa. Arkipäivä koulujen jo alettua oli oikein hyvä valinta, ihmisiä ei ollut kauheasti ja lapset saivat aika vapaasti mennä, kun niitä oli helppo valvoa. Eikä tarvinnut jonotella kokeilemaan mitään. Hullun kallishan tuo on (niin kuin nyt kaikki muukin nykyään), mutta alle 6-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, joten me todellakin mennään seuraavan kerran ennen ensi kesää :)

Suosittelen lämpimästi. Heureka on todellakin koko perheelle sopiva kohde, jostain parivuotiaasta ylöspäin takuulla tykkäävät kaikki. Aikuisilla tietysti saattaa vähän omaa tutkimista häiritä lasten vahtiminen, mutta kyllähän Heurekaan voi aikuistenkin kesken mennä. Lapsille paikka on mitä oivallisin juurikin siksi, että siellä on niin paljon tutkittavaa, ja tosiaan saa itse tehdä, koskea ja tutkia. Tai nyt oli tietysti noi ruumiit, mitä ei saanut käpälöidä, mutta perusnäyttelyt on nimen omaan toiminnallisia. Eikä tarvi olla mitenkään erityisen tietävä fysiikasta, lääketieteestä tai muustakaan, ne jutut nimenomaan selitetään siellä. Eikä haittaa, vaikkei jaksaisi selityksiä lukea, ne on kyllä kiehtovia ilmankin.

Menkää ihmiset Heurekaan! Viekää lapsenne sinne! Ottakaa isovanhemmat mukaan! Ja kummit, ystävät, naapurit jne! Heurekaan nyt vaan, kaikki kansa!