1.3.2015

On putelia, on purnukkaa.

Mulla on tapana käydä jokainen talouden kaappi kerran vuodessa läpi. Pestä hyllyt, käydä tavarat läpi jne. Tietysti joitain kaappeja tulee käytyä useamminkin, varsinkin lasten vaatekaapit elää koko ajan. Samoin ruokakaappi ja jääkaappi vaatii useamman pesun vuodessa. Mutta muuten suunnilleen kerta vuoteen on rytmi.

Tälle viikonlopulle olin suunnitellut, että voisin siivota vessan ja kylppärin kaapit ja hyllyt. Sain olla vuorokauden ihan itsekseni kotona, enkä halunnut mihinkään kovin isoon projektiin ryhtyä (vaikka toisaalta, nythän siihen olisi ollut aikaa ja rauha tehdä), koska oli paljon muutakin puuhaa, mm. tenttiin lukemista ja tuiki tärkeää elokuvien katselua :)

Hauska yhteensattuma oli, kun aamulla blogeja selaillessa huomasin, että Pientä elämää-blogissa oltiin oltu vähän samoissa puuhissa. Päätin minäkin laskea vessassa ja kylppärissä majailevat pullot, putelit, purnukat ja muut sellaiset.

Olihan niitä. Teki mieli laittaa kuva, mutta enpä kehtaa nyt kuitenkaan. Mutta kerrotaan, että meidän viisihenkisen perheen vessan ja kylppärin kaapeissa majailee nyt siivouksen jälkeen (kolme putelia sai siivouksessa kyytiä, ei sen enempää) 114 pulloa, purkkia tai muuta sellaista. Tuossa lukemassa on ihan kaikki. Shampoot, hoitoaineet, saippuat, meikinpoistoaineet, huulirasvat (niitä ei löytynyt kuin 6, mikä on aika hyvin viisihenkisessä perheessä), kynsilakat, erilaiset rasvat, piilarinesteet, dödöt, meikit, hiuslakka... Siis ihan kaikki.

Tiedän, että tuo ei ole paha määrä viisihenkiselle perheelle. Monella yksinkin asuvalla on varmaan enemmänkin, jos on vaikka kynsilakkoja kokoelma tai paljon meikkejä. Mutta kyllä mä aloin miettiä, että ihanko todella me tarvitaan tuollaista määrää putelia ja purnukkaa.

Vähän selittää tietysti se, että joitain on tuplakappaleita. Mulla on sekä vessassa että kylppärissä meikinpoistoaine, hammastahna, kasvojenpesuaine ja dödö. Samoin Miehellä on sekä vessassa että kylppärissä sen tarvimat jutut. Joitain juttuja olen ostanut jemmaan. Me käytetään ohuena kosteusvoiteena vain ja ainoastaan Dermosilin hajusteetonta kosteusvoidetta, joten kun jonkun kanssa kimpassa tulee tilaisuus tilata, niin tilaan sieltä samalla vähintään kaksi kappaletta. Samoin mulla on aina shampoota ja hoitoainetta odottamassa uudet pullot, vaikka edelliset olis vasta avattu. Ne kuluu sen verran sukkelaan, että ei ehdi mennä miksikään. 

Jotain juttuja ollaan saatu. Mulla taisi olla peräti 4 käsirasvatuubia odottelemassa (tosin ihan pieniä kaikki), yhtä lukuunottamatta lahjaksi saatuja. Lahjarasvoilla olen viimeiset 2 vuotta ainakin rasvannut käteni. Lasten shampoita tai suihkusaippuoita löyty 5 avaamatonta ja 2 avattua, enkä muista, että oltais ikinä ostettu yhtään itse (eihän lapset edes tarvi sellaisia! Huvikseen käyttävät joskus suihkusaippuaa, ja shampoolla pestään silloin tällöin hiukset, ehkä kerran viikossa). Jotain vauvaöljyä yms on tullut näytepakkauksina, ja tuolla ne vielä pyörii.

Joistain jutuista myös vähän hämmennyin. Miksi mä olen ostanut kahta erilaista saippuaa täyttöpullot, ja vielä käyttänyt molemmista puolet? Muistelen, että Pipanainen toivoi vaaleanpunaista käsisaippuaa, ja mä ostin siksi toisen. Kaipa se piti heti saada käyttöön, ja nyt on kaksi puolikasta täyttöpulloa (no, nekin tulee pian käytettyä). Miksi ihmeessä Miehellä on suihkuhyllykössä kolme avattua suihkusaippuaa? Muuten se on kyllä tosi minimalistinen aineidensa suhteen. 

Joka tapauksessa siitä tuli hyvä mieli, että vaikka pulloja ja purkkeja on paljon, niin pois heitettävää ei tosiaan ollut kuin 3 kappaletta. Eli nurkissa ei pyörinyt vanhaksi menneitä tai muuten epäilyttäviä tuotteita, kaikelle on käyttöä (jossain vaiheessa). Ja ainakaan ei tarvi ihan hetkeen ostaa shampoita, suihkusaippuoita tai käsirasvoja :)

Kiinnostaisi kyllä tietää teidän muiden lukemat? Kuka uskaltaa laskea vessan ja kylppärin purnukkasaldon?

edit. Hoksasin, että en ollut laskenut mukaan ei-kylppärissä olevia aineita, eli yöpöydällä ja käsilaukussa olevia käsirasvoja, käsilaukussa kulkevaa huulirasvaa, pesupusseissa olevia hammastahnoja jne. Meidän perheen lukema kipuaa siis n. 125 tienoille.

2 kommenttia:

  1. Mun oli pakko käydä laskemassa meidän vessan ja kylppärin kaapit. Sain tulokseksi 65 purkkia tai pulloa. Mukana on kyllä muutama lääkepurkki, sekä kaikki omistamani kynsilakat. Toisaalta mulla on käsirasvoja yms. myös yöpöydällä jne enkä jaksanut käydä kaikkia läpi. Mutta jos pysytään vaan kaappien sisällössä niin toi 65 on oikea luku. Olin oikeastaan yllättynyt, ettei ollut sen enempää. Mukana on myös niitä varakappaleita jotka odottaa käyttöä. Mutta toisaalta tämä on asia, johon olen erikseen kiinnittänyt viime vuosina huomiota, ja on kiva huomata että sillä on ollut vaikutusta. Turhia tuplia ei ole ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin! Mäkin tossa just mietin, että ainakin noista lasten shampoista ym vois viedä yhdet kappaleet molemmille mökeille kesällä. Eihän me noin montaa saada kulutettua millään edes parissa vuodessa. Pitääkin pitää tämä nyt mielessä ja tarkistaa tilanne vaikka puolen vuoden päästä.

      Poista