21.7.2013

urpututtaa.

Hohhoijaa. Mies on edelleen raajarikko, mikä alkaa ottaa mua ihan toden teolla päähän. Eihän se itse sille mitään mahda, mutta ärsyttää joutua tekemään melkein kaikki kotihommat ite, plus varsinkin hoitamaan kaikki lasten yökikkailut. Meillähän Pipanainen on se, joka useimmiten aiheuttaa yöllä hommaa (melkein joka yö). Poikanen herää toki kerran tai kaksi yöllä syömään, mutta se vaan jatkaa sitten unia. Normaalisti Mies menee lastenhuoneeseen nukkumaan, jos Pipanainen jää valvomaan, jolloin Mieskin pystyy jatkamaan uniaan tai ainakin olemaan jonkinlaisessa horroksessa. Nyt kun mä hoidan yöpuuhat, niin en kuitenkaan voi jäädä lastenhuoneeseen nukkumaan, koska sitten en kuule, kun Poikanen kaipaa maitoa. Viime yönä istuin Pipanaisen sängynreunalla tunnin verran. Pari kertaa yritin hivuttautua pois, mutta aina lapsi heräsi tarkistamaan, et mihin olen menossa. Tunnin siinä kököteltyäni en sitten tietenkään saanut enää unta, ja just kun olin vaipumassa uudelleen uneen, heräsi Poikanen. 

Oikeesti. Eikö tuo nilkka nyt vihdoinkin voisi parantua!?

Mitäpä muuta.  Torstaina oli anoppi, appi ja Miehen molemmat siskot meillä siivoamassa (se synttärilahjasiivous). Kovasti olivat ahertaneet, sillä puhtaaksi tulivat ikkunat, lattiat ja suurin piirtein kaikki pinnat muutenkin, siis ovet, kaapinovet jne. Itse olin ahkerana jo aiemmin ja sain kaikki talouden 12 mattoa pestyä. Ihana, kun koti on siisti ja puhdas! Tai no, nyt pari päivää myöhemmin ei ole enää ihan niin siisti, mutta kumminkin.

Poikanen on alkanut kitisijäksi. Päiväunia hän ei nuku sitäkään vähää, mitä aiemmin, vaan maksimissaan puolen tunnin pätkiä, ehkä kolmet per päivä. Ei viihdy itsekseen enää oikeastaan ollenkaan (aiemmin viihtyi niin hyvin), vaan pitää viihdyttää koko ajan. Väsyttävää sekin. Toivon kovasti, että a) yöunet nyt kumminkin pysyis hyvinä ja b) tää olis vaan joku vaihe... Poikasen uusi lemppariherkku (äidinmaidon ohella) on porkkanasose. Se on hyvää! Porkkanasosetta hän söisi enemmänkin, mutta en uskalla heti kovin isoja annoksia antaa. Antaa nyt suoliston tottua ihan rauhassa. Ihana touhuilija hän muuten kyllä on, kovasti kaikessa mukana. Uusin lempipuuha on tyynyn kanssa painiminen. 

Meillä alkaa huomenna viimeinen yhteinen lomaviikko. Nopeasti on aika kulunut, ja alankin jo panikoida, miten pärjään, kun Mies menee töihin. Miksen pärjäisi. Mutta panikoin silti. Voi kun saisi tuon Poikasen nukkumaan päikkäreitä vähän paremmin, niin ehtisi päivän aikana vähän tehdä jotain isompienkin lasten kanssa, ja myös rauhassa ripustaa pyykkejä ja laittaa ruokaa ja sen sellaista. On niin turhauttavaa, kun yksi koko ajan vieressä pitää kirkunaa/rääkynää/karjumista/kuolonkorinaa.

4 kommenttia:

  1. hei nappaa mun tai karon blogista haaste! se on hauska!

    VastaaPoista
  2. joo teen, menneiden muistelu on parasta!

    VastaaPoista
  3. niinpä! heti tekis mieli jatkaa uutta kierrosta, tai vaikka esitellä viisi elämäni tärkeintä päivämäärää, tai jotain!

    VastaaPoista
  4. toi tärkeät päivämäärät olis kyllä hyvä!

    VastaaPoista