24.7.2013

Haaste: millainen olit, mitä ajattelit?

Parin ystävän blogeissa on ollut alunperin Puutalobabysta alkunsa saanut haaste, johon minäkin (periaattessa haasteita inhoavana, mutta tää oli kiva!) innostuin vastaamaan.

Ideana on muistella elämäänsä seuraavina ajankohtina:  elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Mä kun en ole kuvia itsestäni tänne laittanut, niin niitä ei nytkään ole luvassa, mutta jotain muisteloita kumminkin. 

Elokuu 1999

Täytin 16. Päiväkirjasta kopioitu: No niin, nyt oon sitten 16v ja lain mukaan tarpeeksi kypsä harrastamaan seksiä. Täällä sitä ollaan lastenleirillä isosena, ja ainut laillisen ikäinen mies on S., joka on ehkä viimeinen, jonka kanssa tekisin yhtään mitään, plus et se seurustelee M:n kanssa. Ihan kun mä nyt muutenkaan mitään haluisin tehdä (odotan avioliittoon jne), mut tulipa nyt mieleen, kun laki noin sanoo... Sivuhuomautuksena mainittakoon, että samaisen ei-toivotun mieshenkilön kanssa olen ollut naimisissa viimeiset 9 vuotta. Mieli taisi muuttua pari kuukautta myöhemmin :)

Tosiaan Miehen kanssa noihin aikoihin ystävystyttiin, oltiin siinä kesällä tutustuttu (lastenleirin isostelun merkeissä) ja elokuun leireillä tuli sit juteltua kaikenlaista yömyöhään. Ihan kavereita oltiin, mutta jotenkin alettiin viettää iltoja puhelimessa (vanhemmat ei kauheasti ilahtunu puhelinlaskun tullessa...).

Sain oman huoneen. Olin asustellut pikkusiskoni kanssa samassa huoneessa, mutta nyt lopulta vanhemmat (tai oikeastaan isä, äidin painostuksesta) saivat aikaan rempata meidän ulkovarastosta mulle oman huoneen. Kulku oli ulkokautta, mikä oli talvisaikaan vähän epämukavaa, mutta oma rauha oli taattu ja tykkäsin ihan hullun paljon omasta huoneesta. 

Aloitin lukion. Yläaste oli ollut aika kaameaa, ja jännitin, että kenen kanssa olen samassa ryhmässä. No tulihan sinne sitten ne pari pahinta meidän luokalta, mutta olivat onneksi vähän kypsyneet kesän aikana ja oleminen oli helpompaa. Tunsin oloni kauhean isoksi ja kypsäksi, olin yhden ystäväni kanssa kaveripiirin ensimmäinen lukioikäinen, joten siinä oli hyvä sitten katsella "pieniä yläastelaisia" tietyllä ylemmyydentunnolla... Tykkäsin koulunkäynnistä, vaikka sosiaaliset kuviot ja muut oli kamalan ahdistavia. Vapaa-aika kului aika pitkälti seurakunnan kuvioissa: nuortenilloissa ja raamiksissa, kuoroissa, vapaaehtoistehtävissä ja varhaisnuorten kerhoa vetäessä. Soitin mä pianoakin vielä.

Huhtikuu 2003

Asustin Ryttylässä, missä olin Kansanlähetysopiston nuorisotiimilinjalla tekemässä kristillistä nuorisotyötä. Tuo oli sekä ihanaa, että myös vaikeaa aikaa. Koin olevani ihan oikealla paikalla ja sain hyviä ystäviä. Kuitenkin tunsin olevani aina vähän ulkopuolinen, en tiennyt, hyväksytäänkö mut ihan kokonaan joukkoon vai ei. Työ oli hirmu kivaa ja antoisaa, vaikka toki aika väsyttävää. Oli ihana oppia uutta ja päästä tekemään kaikenlaista mielenkiintoista. Vieläkin usein tuntuu, että jos ei olis lapsia, niin tuollainen tapahtumien järjestäminen olis mun juttu. 

Olihan se aikamoista myllerrystä, kymmenen aikuistumassa olevaa tyttöä (yksi poikakin oli joukossa, mutta se lopetti kesken) sekä asui että teki töitä tiiviisti yhdessä. Ei aina helppoa, mutta kasvattavaa.

Mies oli työharjoittelussa lähistöllä, ja nähtiin aika paljon. Tulevaisuudesta puhuttiin kovasti, mulla oli mietinnässä opiskelupaikka, ja jännättiin, mihin Mies määrätään töihin. Oltiin jo jonkin aikaa rukoiltu kovasti meidän suhteen puolesta, ja molemmille alkoi olla selvä, että mennään kihloihin, kunhan tulevaisuus järjestyy niin, että on opiskelujen ja muiden puolesta mahdollista mennä lähiaikoina naimisiinkin. Toukokuussa sitten selvisi Miehen työkuviot ja mä päätin opiskelupaikan (tiesin pääseväni papereilla sisään), ja mentiin sitten kihloihin.

Maaliskuu 2009

Isosisko oli 9 kuukauden ikäinen vauveli. Ihana hymytyttö. Valvoi yöt, eikä päiväunissakaan tainnut olla kehumista. Olin vielä jokseenkin järjissäni (piti tarkistaa edellisestä blogista, mutta olin joo), vaikka pikku hiljaa alkoi jo väsyttää (kesällä sitten tuli se piste, kun harkitsin avioeroa, että saisin lapsen joka toinen viikonloppu Miehelle ja saisin nukkua. Parisuhteessa ei siis ollut mitään vikaa). Mies oli paljon reissussa, joten olin lapsen kanssa aika paljon yksin. Ja yksinäinenkin, tässä vaiheessa se taisi alkaa ahdistaa. Elämä pyöri aika pitkälti lapsen ympärillä, mitä milloinkin opittiin ja kuinka paljon sain nukuttua. Siinä oli aina ne tärkeimmät.

18.9.2009

Oltiin muuttamassa nykyiseen kotiin. Eka yhteinen koti, johon muutin vastavihittynä vaimona, ja jonne tuotiin Isosisko sairaalasta, oli vaihtumassa nykyiseen. Ensimmäinen yhteinen koti oli satavuotiaassa kerrostalossa, joka oli ulkoapäin ihana, mutta sisältä lähinnä epäkäytännöllinen ja kipeästi remontin tarpeessa. Asuttiin siinä viisi vuotta (Mies kuusi, kun se ehti asua vuoden ennen naimisiinmenoa), ja koko ajan ajateltiin, että kohta varmaan muutetaan pois. Vaikka ihan kyllä viihdyttiin, mutta elämäntilanne oli sellainen, että tarkoitus oli muuttaa "lähiaikoina". Lopulta sitten todettiin, että on pakko muuttaa siinä vaiheessa, kun Isosisko vaihtaa pinnasängystä lastensänkyyn, koska sen sänky ei vaan yksinkertaisesti mahdu meille. Uusi koti löytyi naapurikunnasta, reilun sadan neliön puinen omakotitalo, ikää parikymmentä vuotta, tämäkin sisältä kipeästi rempan tarpeessa, iso piha ja kohtalaisen rauhallinen ympäristö. 

Tässä vaiheessa kaupat oli jo tehty, mutta ihan vielä ei päästy muuttamaan. Ekoja pakkailuja siis tehtiin ja odotettiin seuraavaa viikkoa, jolloin saatais avaimet ja päästäis siivoamaan uutta kotia ja maalaamaan pari huonetta. Olo oli niin kovin aikuinen, kun oli lapsen lisäksi jo asuntolainakin.

17.7.2010

Odotin Pipanaista. Ultrassa oltiin käyty tarkistamassa, että vauva on pitkä, paksu ja isopäinen. Kaikki asioita, jotka eivät mitenkään rauhoita, kun synnytystä ajattelee. Vatsakin oli jo valtava, vaikka raskaus oli vasta vähän päälle puolivälin. Nautin raskaana olosta aamupäivien heikotuksesta huolimatta. Mieskin oli kesälomalla, joten mitä luultavimmin nautittiin olosta. Sen enempää facebookista kuin entisestä blogistakaan ei tästä nimenomaisesta päivästä herunut muuta tietoa, kuin että auto oli hajalla.

Semmoisia. Rakastan menneiden muistelua, tätä voisi tehdä vaikka enemmänkin. :) Vaikka nyt osui sellaiset ajankohdat, ettei ollut mitään maata mullistavaa meneillään, mutta kiva muistella kumminkin. Muistelkaa muutkin!

1 kommentti:

  1. Voi, ihanat muistelut sain lukea tässä aamukahvi kuppiseni kanssa.

    VastaaPoista