keskeneräisiä ajatuksia

Kauheasti on kaikkia asioita pyörinyt päässä, mutta en vaan saa niitä loppuun asti ajatelluksi, saati että sais tänne blogiin asti. Joten tässä nyt vaan tälleen lyhyesti ja keskeneräisesti.

Mitä olen ihmetellyt viime aikoina:

- miksi sairaalan vaatteet on niin rumia? Onko ruma kangas olennaisesti halvempaa, vai onko ne rumia siksi, ettei kenenkään tee mieli varastaa niitä?

- mitä ihmeen järkeä on tarjoilla synnyttäneiden osastolla ruoaksi kaalipataa, hernekeittoa ja jäätelöä? Kaksi ensimmäistä aiheuttaa vauvalle vatsavaivoja ja jäätelön saa syödä kylmänä ehkä kymmenesosa äideistä...

- miksi poikavauvoista puhutaan usein "pikku-miehinä", mutta tyttövauvoista harvemmin "pikku-naisina"?

- miten pienen vauvan niska voi olla niin ilmeikäs?

Mistä olen ärsyyntynyt:

- "Hienosti tehty! Synnytit ensimmäisen pojan kolmeenkymmeneen vuoteen!" Joo, ihan oli oma valinta ja saavutus. "Ensimmäinen poika kolmeenkymmeneen vuoteen" oli kehujan itsensä jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa, eikä niitä tyttöjäkään ole viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ihan kauhean montaa tullut (no, on 6 kappaletta sentään). Muuten on tämänkin henkilön suvussa myös poikia ihan riittävästi.

- tytöt vaihtoivat kokopäivähoidosta osapäiväiseen, kun mun äitiysloma alkoi. Siitä huolimatta vielä helmikuunkin hoitolasku oli kokopäivähoidon mukaan. Laitoin asiasta vastaavalle henkilölle sähköpostia, saapas nähdä, milloin hän vastaa, vai vastaako lainkaan...

Ja eilen todettiin neuvolassa, että Poikanen on oikein hyvin kasvanut (myös paino hienosti nousussa, joten ainakaan siihen toi tolkuton pulauttelu ei vaikuta), ja saattaa olla refluksia, kun puklaa kauheasti ja viihtyy vaan pystyssä. Saatiin ohjeeksi kokeilla maidonsakeutusjauhetta, ja jos se ei tepsi ja vauvan olo tuntuu hankalalta, niin kahden viikon päästä lääkärineuvolassa mietitään sitten jatkoa. Saapas nähdä. Musta oli kiva, että terkkari otti ton asian heti tosissaan, eikä ollu silleen "no, kaikki vauvat pulauttelee". (Mikä on sekin ihan totta, mutta Poikasella on vähän eri mittasuhteet siinä asiassa plus tosiaan toi pystyasento-homma, vaikka voihan sekin johtua jostain ihan muusta).

Poikanen 1kk

Meidän Poikanen täytti eilen kokonaisen kuukauden. Huomenna on neuvola, mua vähän jännittää, et kuinka paljon hän on venynyt pituutta ja kuinka vähän paino on noussut...

Kuukauden iässä Poikanen

- ei vielä osaa imeä suoraan rinnasta. Se on onnistunut toistaiseksi yhteensä 5 kertaa, mutta ei vielä kertaakaan ole imenyt rintaa tyhjäksi ilman kumia. 

- on aika vatsavaivainen, vuorokauden ympäri. En tiedä, olisko vähän refluksia tms, kun hän puklaa ihan tolkuttomasti ja viihtyy oikeastaan vaan pystyasennossa. Ilmavaivojakin kumminkin tuntuu olevan, joten nyt on Cuplaton käytössä ja vaikuttais, että on vähän auttanut.

- vähän jo ääntelee

- silloin harvoin, kun on virkeänä hereillä (jatkuvan kitinän takia iso osa päivästä kuluu epämääräisessä horroksessa) katselee ja hämmästelee kovasti kaikkea

- tosiaan haluaisi olla koko ajan sylissä pystyasennossa ja mielellään liikkeessä. Toooosi kiva, näin äidin näkökulmasta.

- on oppinut, että vaipanvaihto ja aamupesut ei olekaan kamalaa kidutusta, ja että Cuplaton on valtavan hyvää, ja että sen jälkeen on aina maidon vuoro.

- on ihan hirmuisen ihana ja suloinen, pehmeä ja lämmin ja maailman rakkain vauva.

Mies palaa huomenna takaisin töihin, ja mua jo valmiiksi hirvittää 

a) lasten hoitoon viemiset ja hakemiset vauvan kanssa

b) iltapäivät ilman Miestä, kun oon yksin kaikkien kolmen kanssa kotona.

Mutta ehkäpä se siitä lähtee sujumaan. Onneksi noi isommat jo aika hyvin puuhaa keskenään, kun mun aika kuitenkin menee aika pitkälti pienintä kanniskellessa.

Ja ollaan saatu nimi päätettyä, ja etunimi on jo käytössä. Mies haluaa pitää muut nimet salaisuutena kastajaisiin saakka. Luulen, että suurin osa sukulaisista kyllä arvaa ne oikein, mutta pidetään nyt sitten jännityksessä.

edistystä

Nyt liput salkoon ja leivokset esille! Meidän poika söi tänään 3 (kolme!) kertaa suoraan rinnasta, ilman rintakumia, osan syötöstä. Imuote oli mitä oli, mutta sinne päin kumminkin ja maitoa päätyi pikkuisen vatsaan.

Oi olenpa onnellinen, tästä se lähtee... :)

murhetta.

Viime viikonloppu laittoi taas asioita mittasuhteisiin. Mun sisko synnytti pienen pienen pojan, 18. raskausviikolla. Vauva oli tietysti liian pieni selviytymään hengissä. 

Ei tee mieli nurista ja narista siitä, että meidän pieni poika ei vieläkään osaa syödä ilman rintakumia, tai että väsyttää kun saa nukkua yönsä maksimissaan kahden tunnin pätkissä tai että joutuu käyttämään päivästä ison osan hyssyttelemällä vatsavaivaista lasta.

Tunnen suunnatonta kiitollisuutta siitä, että mulla on sylissä terve ihana pieni vauva, jo kolmannen kerran. 

Tuntuu niin pahalta siskon ja sen miehen puolesta.

tavaraläjistä.

Lueskelin tässä iltapalaa syödessäni Iltalehden nettisivuja (noloa myöntää). Törmäsin juttuun, jossa on listattu yleisimmät joka kodista löytyvät turhat tavaraläjät. Juttu löytyy täältä. 

Arvatkaapa, löytyykö meiltä? Meillä Mies on melkoinen hamsteri, mä olen semisti myös, vaikka samalla yritän myös vähentää tavaran määrää.

Tässä siis Iltalehden lista:

1. Maljakot

Maljakkojen määrästä päätellen monessa kodissa on runsaasti leikkokukkia joka pöydällä ympäri vuoden.

 - piti käydä laskemassa, meillä on 9 maljakkoa, yksi vielä lahjapakkauksessaan... Ei tarvittais näin montaa, ihan hyvin riittäisi esim. yksi yhden kukan, yksi pikkukimpun ja yksi tulppaanikimpun kokoinen maljakko. En edes muista, milloin viimeksi meillä olisi tarvittu kahta saman kokoluokan maljakkoa yhtä aikaa. Kaikki maljakot on lahjaksi saatuja, osa niistä kylläkin ihan kauniita. (hmm, mitä sitten kertoo se, että meillä tosiaan on tuolla kaapissa myös pari maljakkoa, joita ei tarvita ja jotka ei edes ole mun mielestä kauniita...)

2. Kukkaruukut

Täyttävät keittiön alakaapin suurimman osan vuotta.

 - meillä ei ole kovin montaa ylimääräistä kukkaruukkua, olisko tuolla parhaillaan kolme. Eivät vie yhdestä pienestä kaapista edes kokonaista hyllyä. Sen verran harrastellaan lasten kanssa sekalaisten siementen istuttelua, että ylimääräiset ruukutkin ovat aina välillä käytössä.

3. Mausteet

Vanhentuneita maustepusseja ja purkkeja säilytetään huolellisesti, vaikka maku on mennyttä.

 - kaapista löytyy yksi pakkaus jostain maailmalta saatuja mausteita, joita ei ole vielä edes avattu, mutta aika monta vuotta se paketti on tuolla pyörinyt. Pitäisi varmaan joko ottaa käyttöön tai heittää menemään... Mutta hei, vaan yksi paketti!

4. Siivouksen puhdistusaineet

Kaupassa ostaja ei muista, onko kotona ikkunanpesuainetta. Kotoa löytyy kolme samanlaista pulloa.

- hah, ei meillä vaan! Pesen jokseenkin kaiken joko Fairylla tai Tolulla. Siivouskomerossa on kyllä jostain pyykinpesuaineesta pari näytepakkausta, joita en ole muistanut käyttää pois. Ja ai niin, on siellä kloriittia kaksi pulloa. Ostin uuden, kun en tunnistanut sitä toista kloriitiksi (anopin ostama, varmaan niiltä ajoilta kun Mies asui yksin...)

 

5. Isot, tyhjät pahvilaatikot

Vanhoja kahvinkeittimen tai television pakkauslaatikoita seisoo varastossa tyhjillään.

- KYLLÄ. Meillä on kolmen ja puolen vuoden takaisen muuton muuttolaatikoita vielä aika paljon ulkovarastossa. Tosin on niitä kyllä tosi paljon jo tässä kuluneen kolmen ja puolen vuoden aikana käytettykin milloin mihinkin. Nää pitäis kyllä viedä pois tilaa viemästä, mut tuonne ovat varastoon jääneet, kun ei ole lähettyvillä mitään paikkaa, mihin ne kierrättää.

 

6. Paperiset servietit

Kulmistaan kurtistuneita joulu-, pääsiäis- ja kesäaiheisia paperiliinoja on runsaasti, mutta koskaan niitä ei muisteta käyttää.

 - muutamia jostain saatuja servettejä on jäänyt käyttämättä. Ei niitä paljon ole kuitenkaan, voisinkin antaa vaikka lasten askarteluihin. Itse ostan aina sellaisia, mitkä sopii astioihin eikä ole erityisesti minkään vuodenajan tai juhlan teemaa, jolloin ne tulee kyllä käytettyä pitkin vuotta.

7. Kynttilät

Saatu lahjaksi ja ostettu tarjouksesta. Ei raskita käyttää.

 - kynttilöitä on mun mielestä liikaa (laatikollinen). Ei kylläkään itse ostettu, vaan saatu. Raskittais kyllä käyttää, mutta en jaksa vahtia lapsia ja olen muutenkin neuroottinen sen suhteen, etten todellakaan jätä kynttilää yksin huoneeseen palamaan, joten muutamaan vuoteen ei ole tullut kynttilöitä paljoakaan polteltua. Erilaiset tuikkulyhdyt ja sen sellaiset ovat melkoinen murheenkryyni. Niitä olen kyllä viime vuosina laittanut kiertoon, mutta aina niitä vaan jostain saadaan lahjaksi. Kynttilät sentään voi polttaa pois, mutta ne onnettomat tuikkukupit...

8. Muovirasiat

Säästetty pakastamista ja eväiden kuljetusta varten.

 - näitä on kyllä yli tarpeen. Pakastetaan marjat, hillot ja sen sellaiset raejuusto- ym. rasioissa, joten niitä  tulee kerättyä. Muutenkin muovirasioita käytetään meillä paljon myös tähteiden säilytykseen jääkaapissa ja moneen muuhunkin tarkoitukseen. Syksyllä aina marja-ajan jälkeen heitän (Mieheltä salaa) yli jääneet margariinirasiat ja sellaiset menemään, kevääseen mennessä niitä on kertynyt taas aika kasa... "Oikeita" pakasterasioita meillä ei kovin paljon ole, lähinnä noita erilaisten elintarvikkeiden pakkauksia, jotka voikin sitten heittää pois, kun niitä on yli tarpeen.

9. Lahjaksi saadut pöytäliinat

Ei sovi sisustukseen, mutta lahjan antaja ehkä pahastuisi, jos liina ei löydy kaapista.

 - viimeksi joulun alla mietin, että pitäisi käydä kaikki pöytäliinat läpi ja oikeasti joko antaa jollekin tai käyttää johonkin (hyvää kangastahan niissä kuitenkin on) sellaiset, joita ei tulla käyttämään itse. Ei me pöytäliinoihin hukuta, mutta on niitä ylimääräisiä kuitenkin, kun ottaa huomioon, että kankainen liina meillä on pöydässä oikeastaan vaan jouluna, pääsiäisenä ja synttäreillä.

10. Muovikassit

Säilytetään varmuuden vuoksi.

- joo, säilytetään, mutta myös käytetään roskapusseina. Joskus muovikasseja kertyy (Mies unohtaa kauppakassit autoon), mutta nyt taas ne on aika vähissä. Ei ne paljon tilaa vie.

No niin. Onhan noita listan tavaroita aika paljon meilläkin, mutta mä koen että isompi "ongelma" ylimääräisen tavaran kanssa on kuitenkin sellaiset kamat, joita ei oikeasti tule käytettyä, mutta jotka lojuvat jossain tilaa viemässä. Tän listan tavaroista osa on kuitenkin sellaisia, että ne on kohtuu helppo joko käyttää, kierrättää tai sitten vaan heittää pois. Ja ovat myös tietyssä määrin tarpeellisia. Eli en yhdy tuohon Iltalehden näkemykseen, että nää olis tavaroita, joita ei koskaan tarvita! Itse asiassa mun mielestä tämän listan tavaroita pikemminkin tarvitaan, mutta ei tietenkään älyttömiä määriä. Vähemmälläkin pärjää.

(nyt tekisi mieli heti mennä karsimaan, mutta oikeasti pitää mennä nukkumaan, koska meidän vauva on nukkunut t-o-d-e-l-l-a huonosti viime yönä ja tänään)

Neuvola.

Vauvasella oli eilen neuvola. Mitat oli nyt 3560g ja 55cm. Kauheasti on tullut tuota pituutta (5cm parissa viikossa), mut osa selittyy sillä, et vastasyntyneet on aina "kippurassa". Kovasti hoikka poika on (näkeehän sen jo silmilläkin, et jos yleensä vauvat on ranskanleivän muotoisia, niin toi meidän poika on patonki), mut ei haittaa. Paino on noususuunnassa, se riittää. Tosi kovasti se tankkaa, yölläkin maksimipituus unille on 2h. Taitaa vaan suurin osa saadusta energiasta mennä pituuskasvuun...

Edelleen poitsu syö vaan rintakumin kanssa. Haluisin siitä eroon, kun en osaa rintakumin kanssa imettää mitenkään huomaamattomasti. Vähän hölmöähän se on, mut en vaan halua lähteä ihmisten ilmoille imettämään, niin kauan kuin tuo kumi on käytössä. Tänään meidän oli kyllä tarkoitus lähteä lasten kanssa perhepyhäkouluun, mut mulla oli tilaisuus nukkua aamulla vähän pidempään, niin ei sit ehdittykään sinne. Harmi toisaalta, mut tässä on ollut ohjelmaa ihan riittävästi tälle päivälle, kun mun vanhemmat kävi kylässä.

Mies lähti pelailemaan sählyä, joten minä ja lapset täällä taas vietetään iltapäivää keskenämme. Toivottavasti menee paremmin kuin viime viikolla :)

Mariskooli.

Mä en ole koskaan ollut Mariskooli-ihmisiä. Lapsuudenkodissa oli pari Mariskoolia, ja musta ne oli itseasiassa aika rumia. Jokunen vuosi sitten sain mummolta lahjaksi ison Mariskoolin. Mummo kysyi väritoivetta etukäteen, ja sanoin, et mielellään kirkas. Kirkkaan sainkin. Mun mielestä se oli ihan ok astia, vaikka en muuten kyllä yhtään ollut Mariskooli-ihmisiä.

Sit sain yhdeltä ystävältä pienen ruskeanharmaan Mariskoolin. Tykästyin siihen, kun se oli jotenkin pieni ja söpö ja kivan värinen. Vaikka en muuten ollutkaan Mariskooli-ihmisiä.

Tilasin käsityölehden, kun sen sai puoleen hintaan ja tilaajalahjana sai sinisen pienen Mariskoolin. Meillä on tosi paljon sinisiä astioita, joten ajattelin, et sehän sopii kivasti astioihin, vaikka en yhtään Mariskooli-ihmisiä olekaan.

Sain Miehen vanhemmilta joululahjaksi pienen kirkkaanpunaisen Mariskoolin. Ajattelin, et se on aika kiva, vaikka en olekaan Mariskooli-ihmisiä (ja vaikka se on ainut punainen astia tässä taloudessa).

Ja sitten anoppi kysyi, haluisinko siltä ison ja pienen harmaan Mariskoolin, mitä sen ei tule käytettyä. Halusin. Ne on just kivan värisiä.

Mulla on kaapissa hyllyllinen Mariskooleja. Onko musta tullut Mariskooli-ihminen?

Sitä sun tätä.

Meillä sairastetaan, vaihteeksi. Pipanainen on ollut muutaman päivän oikein kunnon flunssassa. Kuumetta, nuhaa ja yskää useammankin lapsen tarpeiksi. Isosisko on ollut tosi nuhainen ja nyt sitten vauvakin tuhisee ja on kovin räkäinen, parka. Vaikka kuinka yrittää pientä suojata pöpöiltä, niin aika mahdotonta se noiden kahden isomman kanssa on, Pipanainen varsinkin on suunnilleen aivastellut vauvan päälle... Toivotaan, ettei vauvalle muuta tuliskaan, musta on aina jotenkin pelottavaa, kun vauva sairastaa. Toi nuha on lähinnä harmillista, kun toisen on nenä tukossa vaikea hengittää ja syödä.

Vauva tänään jo melkein söi suoraan rinnasta! Tai no, kerran taisi vahingossa imaista ja sit vähän nuoli maitoa siitä rinnan päältä... Yritän vaan ajatella positiivisesti, kun riepoo toi rintakumin käyttö. Mä jostain syystä koen sen kauhean rajoittavana, en tykkää lähteä mihinkään ihmisten ilmoille imettämään ennen kuin syöminen sujuu. Eli vaikka ihan täysin rintakumin kanssa vielä mennäänkin, niin toivon totisesti, et päästäis siitä pian eroon!

Ja mulla on tälle päivälle hurjia suunnitelmia! :) Tässä kylällä on lastentarvikekirppis tänään, ja ajattelin tossa iltapäivällä, kun vauva toivottavasti jossain vaiheessa nukahtaa pariksi tunniksi, käydä kirpparilta etsimässä poikaselle vaatetta. Lähden silleen, et vauva luultavasti nukkuu koko ajan, mut jos se nyt sattuis heräämään, niin ehdin onneksi viidessä minuutissa kotiin. Tai onhan tuolla jääkaapissa lypsettyä maitoakin riittävästi yhdelle syötölle. 

Katsotaan, miten käy. Olin ite keskiviikkona ekaa kertaa kaikkien kolmen lapsen kanssa pari tuntia yksin kotona (ja ruoka-aikaan vielä) kun Mies kävi sählyä pelailemassa. Vauva mokoma valvoi, kitisi ja itkeskeli koko sen parituntisen. Sille ei kelvannut mikään muu kuin syli, ei edes kantoliina, ja mä yritin sit huutava vauva sylissä laittaa isommille lapsille ruokaa. Tuli vähän sellainen olo, et apua, mun pitäis parin viikon päästä kyetä tähän joka päivä monta tuntia. Mut toisaalta, pitää vaan järjestää elämä sellaiseksi, et lasten kanssa yksin ollessa esim. ruoka on jotain mikrossa lämmitettävää, se onnistuu yhdelläkin kädellä :) Kyllä tää muuten sujuu, isommat lapset on melko omatoimisia ja Isosisko osaa myös jonkin verran auttaa Pipanaista. Ja niistä on seuraa toisilleen, ni saan aika hyvin rauhassa istua imettämässä, kun tytöt leikkii keskenään. 

Olen mä silti ihan onnellinen, että Mies on vielä kaksi viikkoa kotona.

Lasten suusta.

Lasten iltarukoukset parin viikon takaa:

Isosisko: "... ja anna vauvan syntyä kesällä..." Onneksi näin ei käynyt!

Pipanainen: "... siunaa möököä, kummituksia, attiatteja, noitia ja kaikkia muita!"

Hermoistuin yhtenä päivänä Pipanaiselle, kun se ei suostunut päiväkodin pihassa tulemaan autoon, ja sanoin sit lopulta sille, et jää sitten tänne, heihei. Menin laittamaan Isosiskon turvavyötä kiinni, ja Isosisko oli ihan hädissään, et jätetäänkö me Pipanainen oikeasti tänne parkkipaikalle. Sanoin sille, et ei kun mä vaan huijasin Pipanaista, että se tulisi kiltisti autoon. Isosisko mietti hetken ja sanoi: "ahaa. Siis kaksivuotiaita saa juksata!" Mitä opimme tästä...

Isosisko luetteli päiväkodissa oppimiaan viikonpäiviä: "matomaanantai, tiikelitiistai, kellokeskiviikko, toovitoostai..."
Pipanainen: "Minäkin osaan! Lammastoostai, kellotoostai, koilatoostai, kissatoostai..." 

"Isona minusta tulee äiti ja pikkuvelistä tulee minun isi!"
"Ai miten siitä tulee sun isi?"
"Meille tulee vauva, minä olen äiti ja pikkuveli on sen isi!"
"Ahaa. Menettekö te naimisiin?"
"Joo. Ennen minä ajattelin, minä menen mummon kanssa, mutta nyt minä muutin mieleni!"

kotona.

Päästiin tiistaina poikasen kanssa kotiin. Alun perin meidän piti päästä maanantaina, mutta nuoren herran paino oli laskenut liikaa ja lääkäri oli sitten sitä mieltä, että on parempi olla vielä sairaalassa.

Toi paino olikin episodi sinänsä. Aamuvuoron hoitaja, joka maanantaina punnitsi vauvan, sanoi, että hän ei oikein usko, että on voinut tippua niin paljon (11% syntymäpainosta). Se kävi punnitsemassa vauvan kahdella eri vaa'alla ja sanoi sitten, että hän arvelee, että syntymäpaino on väärin mitattu. Et kätilö on unohtanut miinustaa syntymäpainosta punnitusalustan tms (en ihmettelis, kun miettii, kuinka paljon syntymäpaino erosi kaksi päivää aiemmin ultratusta arviosta). Illalla sitten punnittiin vauvaa uudestaan kaikilla osaston vaaoilla, ja iltavuoron kätilö ja lastenhoitaja sanoivat tuosta syntymäpainosta samaa, että tuskin on ollut oikein punnittu.

Mutta siinä sitten imeteltiin mahdollisimman paljon ja annettiin lisämaitoa vielä pullostakin. Mulla on joka kerta noussut maito vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä, ja vähän harmitti, kun lisämaitoa ei annettu jo aiemmin, vaikka sanoin hoitajille, että vauva imee pitkään ilman, että nielee yhtään mitään. Tai siis tiedän kyllä, että eihän se ekana päivänä tarvi kuin muutaman tipan (ja kyllä mulla se muutama tippa tulikin), mutta kun melkein arvasin, että näin siinä sitten käy, että paino putoaa liikaa. Tää vauva on myös samanlainen kuin Isosisko aikoinaan, ei osaa syödä rinnasta ilman rintakumia (mulla on niin matalat rinnanpäät, että tällä kertaa rintakumi annettiin jo synnytyssalissa, ei toivoakaan, et pieni vauva sais noista otetta muuten). Ja rintakumin kanssa on vähän enemmän sit tehtävä vauvan töitä, että saa sen maidon tulemaan. Isosisko tosin oli vielä onnettomampi, se ei osannut syödä alkuun edes pullosta...

Tällä tyypillä oli kyllä ekoina päivinä myös vähän ruokahaluttomuutta, se olis vaan ottanut pari imaisua ja torkkunut sitten rinnalla. Nyt onneksi maito jo kelpaa tosi hyvin. 

Mutta niin, tiistaiaamuna paino oli edellisaamusta noussut vaivaiset 5g (vaikka siis koko yön kolmen tunnin välein syötettiin ja annettiin lisämaitoa joka syötöllä). Lääkäri sanoi, että jos saadaan kaksi hyvää syöttöpunnitusta, niin voidaan lähteä kotiin, muuten on jäätävä vielä sairaalaan odottelemaan painon nousua. Kaikeksi onneksi syöttöpunnitukset oli 40g ja 25g ja päästiin kotiin, kun luvattiin käydä neuvolassa vaa'alla tänään. Tänään paino olikin jo hyvässä nousussa, ja onhan tuo pikkuinen aika lailla tankannutkin, nyt kun äidinmaitoakin on tarjolla niin paljon kuin herran vatsaan suinkin mahtuu.

Oli ihana päästä kotiin! En tykkää sairaalaruoasta ollenkaan (vaikka väitän, etten ole kamalan nirso, koska tykkään kouluruoasta) ja siellä ahdistaa muutenkin kaikki vauvan kitinät, varsinkin öisin. Nukkuminen on ihan onnetonta, kun tuntuu, et aina joko oma vauva kitisee tai sit huonekaverin vauva kitisee. Kotona ei sentään tarvi kuunnella kuin oman vauvan kitinät... Sain myös sairaalasängystä selkäni tosi kipeäksi, siinä ei vaan saanut kunnon asentoa mitenkään kun patja oli niin notkolla. Ja vali vali kaikkea muutakin, en nyt vaan tykännyt olla sairaalassa.

Mut tosiaan, nyt ollaan kotona ja elämä alkaa asettua uomiinsa. Vauva on ihana ja suloinen ja jaksaa jo vähän valvoskellakin ja ihmetellä kaikkea :)

synnytyskertomus

No niin. Vauva nukkua tuhisee tuossa vieressä, ja äidinkin tietysti olisi viisasta ottaa torkut, mutta jos nyt tässä ainakin aloittelisin synnytyksestä kertomista, kun se on vielä tuoreessa muistissa.

Meillähän oli sitä vatsatautia viikolla. Perjantaina kävi ilmi, että oli mun vuoro saada tauti. Meni ihan samalla kaavalla kuin Miehelläkin, tuli tosi huono olo ja ei voinut syödä mitään, sitten nousi ihan reippaasti kuumettakin. Eihän siinä, Mies hoiti lapset ja laittoi nukkumaan, mä otin illalla panadolia, kun ajattelin, että kovin korkea kuume ei ehkä ole vauvalle hyväksi. Juttelin illalla äidin kanssa puhelimessa, et toivottavasti ei nyt ainakaan joutuis kipeänä synnyttämään...

Yöllä heräsin puoli kahden maissa siihen, että olen hikoillut ihan kamalasti kun kuume on laskenut. Unenpöpperössä mietin, et kylläpä mä tosiaan olen hikoillut, kun pikkuhousutkin on ihan märät (tää on ehkä vähän noloa), kunnes tuli mieleen, et mitäs jos se onkin lapsivettä... Nousin ylös ja sit hulahti. Lapsivettä tuli ihan kunnon lorinalla. Mies katsoi jotain elokuvaa (voi voi, kun ei ollu menny ajoissa nukkumaan...) ja menin sanomaan sille, et soittaa vanhemmilleen, et tulevat meille. Yhtään supistusta ei ollu, joten ajattelin, et voidaan odotella kotona mummi ja ukki lapsenvahdeiksi. Vaihdoin päivävaatteet päälle ja menin takas sänkyyn. Mietin, et jos oon ihan rauhassa pötkölläni, niin ainakaan en yhtään edistä synnytystä.

Mies sai onneksi vanhempansa kiinni ja ne lähti heti meille päin. Mies kävi siinä odotellessa putsailemassa auton ja kolaamassa pihan. Mulla tuli eka supistus 2.18 ja siitä sit 8 minuutin välein suunnilleen. Ne ei ollu mitenkään erityisen kipeitä, mut ihan kunnon supistuksia kumminkin. Miehen vanhemmat tuli ja päästiin lähtemään kohti sairaalaa suunnilleen varttia vaille kolme. Autossa supisteli n. 5 min välein, mut aika epäsäännöllisesti. Samalla lailla kuin aiemmissakin synnytyksissä, mulla joka toinen supistus oli selkeästi heikompi kuin toinen. 

Sairaalassa oltiin vähän ennen puoli neljää. Kätilöllä ei tuntunut olevan mikään kiire, se laittoi mut supistuskäyrälle johonkin tarkkailupetiin, jossa oltiin varmaan puolisen tuntia. Supistukset oli kuulemma vielä aika epäsäännöllisiä, mutta ne tuli jo tosi kipeiksi ja alkoi oksettaa. Sit kätilö tuli sanomaan, et tsekkaa kohdunsuun, joka oli n 7cm auki. Olin jo niin kipeä, et olin ihan valmis ottamaan vastaan kaikki mahdolliset puudutteet, mitä ikinä on keksitty. Kätilö käski vaihtaa vaatteet nopeasti, että ehditään saliin asti :)

Päästiin siitä sit synnytyssaliin ja sain heti saman tien paraservikaalipuudutuksen (onpahan nyt koettu sekin, aiemmin oon saanu Isosiskon synnytyksessä epiduraalin ja pudenduksen, jotka molemmat auttoi ja Pipanaisen synnytyksessä spinaalin ja pudenduksen, joista ei ollu kummastakaan mitään hyötyä) ja kätilö neuvoi ilokaasun (sitä olin kokeillu Isosiskon synnytyksessä, mut silloin tuli vaan huono olo). Puudutus auttoi saman tien, supistukset tuntui enempi takapuolessa eikä ollu kauhean kipeitä ja siinä samalla oksettava olokin meni ohi. 

Mutta kyllähän ne supistukset siitä kipeytyi aika pian aika tavalla. Ilokaasu oli hyödyllinen. Varmaan kaasun itsensäkin takia, mut eniten mun mielestä siksi, että se auttoi keskittymään kivun sijasta hengittämiseen. Mulla on ollu aina vähän se ongelma, et meen ihan kippuraan sen kivun kanssa ja unohdan hengittää. Nyt oli "pakko" hengittää rauhassa ja syvään, kun eihän sitä kaasua muuten sieltä letkusta tule.

Alkoi tuntua siltä, et vauva syntyy pikapuoleen. Kätilö sanoi, että kannattaa olla ihan rauhassa ja alkaa ponnistaa vasta kun on ihan pakko. Se olikin ehkä yksi parhaista neuvoista, mitä olen ikinä synnytyksissä saanut! Sitäpaitsi tiesin, miten ponnistaminen sattuu, niin ei tehny mieli alkaa siihen puuhaan mitenkään turhan ajoissa... Sit kun oli pakko ponnistaa, niin vauva tulikin melkein itsestään, kolmella työnnöllä. Sattui ihan hillittömästi, mut eihän se kauaa kestänyt. Ekaa kertaa myös tunsin, mihin suuntaan ponnistaa. Aiemmilla kerroilla on ollut jotenkin suunta hukassa :)

Poikahan sieltä tuli, klo 5.15. Me oikeastaan tiedettiin sukupuoli, mä satuin ultrassa silloin pari päivää sitten näkemään. En kylläkään kysynyt lääkäriltä, joten ihan varmoja ei oltu, mut kyllä se mun mielestä aika selvältä pojalta ultrassa näytti. Epeliä otti syntyminen vähän päähän, ainakin huudosta päätellen... Sain pikkuisen rinnan päälle lepäilemään sillä välin, kun odoteltiin istukkaa syntyväksi. Istukka tulikin ihan pian, kokonaisena jne. Mulle laitettiin yksi tikki, sekin kuulemma vähän varmuuden vuoksi. Mies ja kätilö meni mittailemaan vauvaa. Oli vähän ylläri, että se painoi noinkin paljon, kun just pari päivää aiemmin oli ultrassa arvioitu 2,9kg. Mitathan oli nyt siis 3440g, 50,5cm ja pää 35cm.

Täytyy sanoa, et oli mun synnytyksistä helpoin, en olis voinu paljon parempaa synnytystä toivoa. Ihana, että alkoi tolleen lapsivesien menolla rauhallisesti, et voitiin odotella Miehen porukat meille eikä tullu kiire sairaalaan tai tarvinnu lähteä viemään lapsia mihinkään ja Mies pääsi mukaan. Oli mukavan nopea (3h 45min), mut ei mitenkään liian nopea, ehdittiin ihan rauhassa sairaalaan ja onneksi ehdin saada sen puudutuksenkin (kyllä huomas supistuksista, että ne oli tehokkaita, koska ne myös todella sattui) ja muutenkin ehti jotenkin tajuta, mitä tapahtui. Ja ihanan nopea ponnistusvaihe, ettei tällä kertaa tarvinnut kauaa siinä hommassa tuhrata.

Et siis kyllähän synnytys aina sattuu ihan hirvittävästi ja sillä hetkellä ei vaan tajua, miksi on koko hommaan ryhtynyt, mutta siihen nähden, millaista synnyttäminen nyt ylipäätään on, niin tää oli mun mielestä aika helppo homma (ja siis mun aiemmatkaan synnytykset ei oo ollu vaikeita). Omassa olossakin huomaa sen. Vaikka nyt on ollu tää vatsatauti ja sen takia heikko ja hutera olo, niin muuten synnytyksestä toipuminen on ollu tosi nopeaa. Jälkisupistukset nyt kolmannen kohdalla tosin on aivan kamalia, mut onneksi täällä saa aika hyvät lääkkeet niihin!

terkkuja synnytyssairaalasta!

Meille syntyi pieni poika, 3440g ja 50,5cm, tänä aamuna klo 5.15.

Juttua synnytyksestä ja sunmuusta myöhemmin, kunhan saan tän kanyylin pois kädestä... Vähän myös väsyttää. Sanotaan nyt kuitekin se, että synnytys oli helppo ja sopivan nopea, huolimatta siitä, että olen nyt itse (vatsa)taudissa.

Synnytyssuunnittelukäynnillä

Kävin tänään siellä äitiyspoliklinikalla synnytyssuunnittelukäynnillä. Oli kyllä maailman turhin käynti. Kätilö oletti ilmeisesti, että mulla on kauhea synnytyskammo ja alkoi kysellä kaikenlaista suunnitellusta sektiosta (joo ei kiitos, ei todellakaan!) sun muusta. Sanoin sille, että mun mielestä terkkari on ollut enemmän kauhuissaan kuin mä. Et joo, jännittää sairaalaan ehtiminen, mut ei mitenkään tavattoman paljon.

No sit lääkäri oletti, et mä olen kauhuissani ja haluan käynnistyksen tms. Joo, ei kiitos. Sanoin sillekin, et kyllä mua tietysti jännittää, mut ei tässä mitään kauheaa kammoa ole. No, katsottiin nyt sit kuitenkin kohdunsuun tilanne ja painoarvio. Kohdunsuun tila oli kuulemma aika hämmentävä, kohdunkaulaa (?) oli vielä muutama sentti jäljellä, mikä viittaisi siihen, että synnytys ei ihan lähiaikoina ala, mutta toisaalta kohdunsuu oli jo auki enemmän kuin kahdelle sormelle, mikä taas viittaisi siihen, että synnytys voisi olla lähipäivien ohjelmassa. Eli lääkäri totesi sitten vaan, että ei tästä oikein voi mitään sanoa. Painoarvio oli tällä hetkellä 2900g, kuulemma hoikanpuoleinen lapsi tulossa. Katsotaan nyt, kuinka kauan se tuolla kohdussa vielä itseään kasvattelee. 

Jäi tosi turha olo koko reissusta, vaikka mitäpä siellä nyt olis sanottu. Sen ne sanoi, mitä oletinkin, että ei ole mitään syytä olettaa, että tää synnytys olis olennaisesti edelliskertaa (4h) nopeampi ja että sairaalaan vaan heti kun synnytys alkaa, vaikka sitten varmuudeksi, mut ei ole mikään tulipalokiire, ellei itsestä siltä tunnu... Joo justiinsa. Ärsytti vähän, kun sekä kätilö että lääkäri (ymmärrettävää kyllä) oletti, et mulla on kauhea paniikki ton synnytyksen kanssa tms. Ei mulle olis tullu mieleen edes mitään synnytyssuunnittelukäyntiä haluta, jos ei terkka olis ollut siitä niin tohkeissaan... 

Että näin täällä.

voihan yrjö.

Hohhoi, mikä viikonloppu takana.

Eilinen oli melkoisen puuhakas. Miehen vanhemmat tuli kylään, joten hoidettiin viikkosiivous aamusta pois alta (yleensä menee melkein koko päivä, ennen kuin saadaan mitään aikaan). Mies teki meille pitsaa. Lasten ottaessa pienet päivätorkut appi tutki meidän lonksuttavan mankelin. Diagnoosi: yksi kappale muovisia rattaita on halki. Saa nähdä, saako siihen varaosaa mistään, kun kyseinen mankeli on kuitenkin jo suunnilleen 25-vuotias... No, onpahan hyvä syy olla mankeloimatta :)  Tytöt lähti sitten isin, mummin ja ukin kanssa uimahalliin, mä jäin kotiin leipomaan. Tein runebergin torttuja syötäväksi ja pakastimeen aikamoisen määrän pikkuleipiä kastajaisia varten ja laitoin porukalle ison kattilallisen lohikeittoa tulemaan. Sain just kaiken valmiiksi, kun Mies jo soittikin, että ovat tulossa uimahallilta kotiin. 

Tytöt oli niin innoissaan mummista ja ukista ja uimahallista ja kaikesta.  Oli kiva päivä :)

Tänään Mies lähti aamulla ulos lasten kanssa. Kumpaakaan lapsista ei olis huvittanut ulkoilu, mutta innostuivat kovin, kun ehdotin, että jos ne tekis katolta pudonneista isoista lumikönteistä lumiveistoksia ja annoin niille veitset mukaan. Noin minuutin ulkoilun jälkeen Mies tuli sanomaan, että Isosisko oksensi hankeen, mut haluaa silti olla pihalla. Eihän siinä, puoli tuntia se halusi olla ulkona, sit tuli sisään. Loppupäivä menikin sitten Isosiskon osalta sangen kipeissä merkeissä. Vähän se söi, mutta kaikki tuli kyllä ulos. Parhaiten oleminen sujui, kun käskin sen olla pötköllään (se yritti vähän istuskella, mut heti tuli oksu) ja se hörppi jotain juomista pari kulausta kerrallaan vähän väliä. Aika kipeä on, ressukka. Miehenkin vatsaa alkoi iltapäivästä särkeä ja sekin on nyt kuumeessa ja kipeä. Pipanainen sen sijaan oli elämänsä kunnossa, ja me sitten sen kanssa kahdestaan puuhattiin kaikenlaista. Oli outoa laittaa ruokaa vaan mulle ja Pipanalle, mut Pipanaisesta itsestään oli jännää olla äidin kanssa kahdestaan syömässä. 

Toivottavasti toi tauti nyt menis pian ohi eikä tulis mulle ja Pipanaiselle! Isosiskolla olis tällä viikolla hoidossa hiihtoa ja leluviikko, ja se on odottanut molempia. On tosi kurja, jos menee kokonaan ohi! Toki muutenkin toivon, että tulevat nopeasti terveeksi ja ettei Pipanaiselle tulis tautia. (Pipana on kyllä ihme teräsvatsa, sillä ei ole vielä ikinä ollut vatsatautia, vaikka esim. viime talvena mulla ja Isosiskolla oli kahdesti. Luulis, että tuollainen pieni saa taudin ihan varmasti, kun esim. käsitys hygieniasta on vähän mitä sattuu...). Itsellenikään en tässä raskauden viime metreillä kaipaisi oksutautia. Tosin jos menis oksennustautisena synnyttämään, niin sais ehkä sairaalassa oman huoneen... ;)

Oikeasti, olis tosi kurjaa jos synnytys alkais nyt. Mies ei vois kipeänä tulla mukaan, eikä se oikein pääsis edes mua kuskaamaan sairaalaan, kun ei Isosiskoa voi oksutautisena mihinkään hoitoon viedä. Jos nyt alkais synnytys, niin pitäis vaan lähteä yksin taksilla ja toivoa, et Mies saa omasta taudistaan huolimatta lapset jotenkin hoidettua tai saa jonkun (en kyllä keksi, kenet) meille avuksi. Eli paras vaan pysyä ite yhtenä kappaleena ja mielellään terveenä!

(tänään on rv 37+4. Isosisko syntyi rv 37+5, eli ei olis mikään mahdoton ajatus toi synnytys)

37+0

Eilen oli taas neuvolapäivä. Terkkari halusi laittaa lähetteen sairaalan äitiyspolille synnytyskeskusteluun, kun edellinen synnytys oli niin nopea. Eli sitä reissua tässä odotellessa... Terkkari oli vähän sitä mieltä, et ne varmaan haluaa mut sairaalaan jo valmiiksi odottelemaan vauvan tuloa, mut mä en ihan jaksa uskoa siihen. Toivottavasti niin ei käy! Kyllä olis turhauttavaa sairaalassa olla möllöttää ja odotella, kun tietää, et lapsilla on kotona ikävä ja kaikkea. Mä veikkaan, että ne vaan sanoo, et lähde heti ekasta supistuksesta sairaalaan, tai korkeintaan että älkää lähtekö ite ajelemaan vaan soittakaa ambulanssi.

No, katsotaan. Tänään on 37+0. Isosisko on syntynyt raskausviikolla 37+5 ja Pipanainen 40+4, eli tässä alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo, että täähän voi vaikka syntyäkin. Mies on kyllä vielä yhden yön töissä, toivotaan, ettei ainakaan silloin vauva saa päähänsä tulla maailmaan!