15.11.2015

Feta-pinaattiboston ja muita leipomuksia.

Pipanaisen 5-vuotissynttäreitä juhlittiin asianmukaisin menoin sekä kavereiden että sukulaisten kesken. Kaverisynttäreille en kummemmin leiponut, koska olen todennut, että niissä juhlissa kauppansa tekee kuitenkin kaupan herkut: keksit, karkit, popparit jne.


Kakun kuitenkin tein. Pipanaisen toiveesta siitä tuli leppäkerttu. Mä en ole kovin kummoinen kakuntekijä, eikä mulla ole ihmeemmin siihen edes kiinnostusta. Mutta tämmöiset simppelit jutut onnistuu. 

Jos jotakuta kiinnostaa, niin näin sen tein: pohjana on kaksi pellin kokoista kääretorttupohjaa (tein 7 munan taikinan ja jaoin kahtia). Täytteeksi tein mansikkatäytteen. 

Superhelppo mansikkatäyte:

2dl kermaa 
250g purkillinen pehmeää rahkaa
puolisen pussia vaniljakastikejauhetta tekemään täytteestä tiukempaa (Kinuskikissalta muistaakseni bongattu vinkki)
1-1,5 litraa pakastemansikoita (palasina)
pari lusikallista mansikkahilloa.

Vatkaa kerma, sekoita joukkoon rahka, vaniljakastikejauhe ja mansikkahillo. Sulata pakastemansikat ja valuta  niistä mehu pois (ota talteen). Sekoita mansikat muun täytteen sekaan. Siinä se.

Mansikkamehun käytin kakkupohjien kostutukseen. Kakun pitää mun mielestä olla kunnolla kostutettu, muuten sitä ei voi syödä. Usein teen tosi märkiä kakkuja, mutta nyt tein vähän tiukemman tuosta täytteestä, jotta kakku pysyy varmasti muodossaan.

Kasasin kakun puolipyöreään kulhoon (vartalo-osa) ja pienempään kulhoon (pää). Muistakaa vuorata kulho ensin kelmulla, niin lähtee kakku sitten suosiolla irti... Kasasin kakun päivää ennen juhlia, niin se ehti muhia. Eli ihan vaan kerroksittain kakkupohjaa ja täytettä. Noista kakkupohjista jäi aika paljon rippeitä yli, eli vähemmälläkin olisi pärjännyt. Myös täytettä oli ihan reilusti.

Seuraavana päivänä sitten kumosin vadille ensin vartalon ja sitten pään. Päästä otin pienen suikaleen pois ennen kumoamista, jotta se asettui paremmin kiinni vartaloon. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten marsipaanit. Meillä ei taida kukaan oikein tykätä sokerimassan mausta, joten marsipaanilla päällystän mieluummin. Silmän valkoiset osat on dominokeksin sisusta, oli muuten vaikea saada se sisus ehjänä irti! Täplät painoin pullonkorkilla, jotta tuli tasakokoiset. Tuntosarvien sisällä on cocktail-tikku, niin pysyvät varmasti paikallaan.

Ihan kiva leppis tuli melko vähällä vaivalla. Ja herkullinenkin se oli.


Sukulaissynttäreille leivoin sitten myös omena-toskapiirakkaa (aivan tajuttoman hyvää!) ja feta-pinaattibostonkakkuja (aivan tajuttoman hyvää!). Bostonkakkujen resepti tässä:

Feta-pinaattiboston

2,5dl sämpylätaikina, maitoon tehty (siis tarkennuksena, ei 2,5dl taikinaa, vaan nesteen määrä taikinassa 2,5dl)

1 ps pakastepinaattia
1 keskikokoinen sipuli
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
200g fetajuustoa
pieni pussi musta-, puna- tai sinileimaraastetta

Tee sämpylätaikina, kuten muutenkin tekisit, mutta käytä nesteenä 2,5dl sinistä maitoa. Mä laitoin jauhoiksi tällä kertaa osittain vehnä-, osittain sämpyläjauhoja. Myös ruisjauhot tai esim. murusteltu nokkonen toimii taikinassa hyvin. Lorauta öljyä runsaalla kädellä, niin tulee pehmeämpi kakku.

Sillä välin, kun sämpylätaikina kohoaa, valmista täyte. Sulata pakastepinaatti mikrossa ja kaada varovasti enimmät vedet pois. Silppua valkosipuli ja sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota hetki paistinpannulla. Lisää pinaatti ja paista hetki, kunnes neste on haihtunut. Mausta mustapippurilla. Pilko fetajuusto pieniksi paloiksi.

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi. Levitä päälle pinaattipöperö, ripottele melko tiuhaan fetapaloja ja lopuksi päälle vähän juustoraastetta. Kääri rullalle ja leikkaa n. 5-7cm paksuiksi paloiksi. Asettele palat öljyttyyn (irtopohja)kakkuvuokaan, ei kovin tiiviisti, jotta jää kohoamisvaraa. 

Anna kohota. Ennen paistamista ripottele vielä päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa (tai vähän alle, riippuen uunistasi), vähän keskitason alapuolella. Tämä jää helposti pohjasta pehmeäksi.

Sitten vaan vuoasta irti ja tarjolle. Mulla ei sattumoisin ole siitä vaiheesta kuvaa, oli jo vähän juhlahäslinkiä :D



Tämä on parasta melko tuoreena, mutta yllättävän hyvin säilyy parikin päivää pehmeänä. Mä kokeilin tällä kertaa tehdä yhden kakun rengasvuokaan, mutta se lähti tosi huonosti irti. Ihan sympaattisen näköinen siitäkin kyllä tuli.

Muita täytevaihtoehtoja kannattaa kokeilla, esim. aurinkokuivattu tomaatti + feta on hyvää, ja kinkku+aurajuusto, tai oikeastaan aurajuuston kanssa varmaan melkein mikä vaan voisi toimia... :)

2 kommenttia:

  1. Tämän feta-pinaattibostonin ohjeen otin talteen, ja samalla jätän sinulle haasteen, se löytyy blogistani!

    VastaaPoista