Mentiin aamulla tutustumaan päiväkotiin. Pipanainen pääsi uuteen ryhmäänsä leikkimään. Se oli ihan tohkeissaan kavereiden näkemisestä ja siitä, että sai valita itse oman lokeronsa ja tunnuskuvan siihen. Poikanen oli lähtenyt innolla päiväkotiin, mutta kun näytin sille, mistä ovesta mennään Poikasen ryhmään, niin se oli sitä mieltä, että mennään kotiin. Ihan mukisematta se kumminkin tuli mun kanssa, vaikka oli kenkiä riisuessa, tossuja pukiessa ja käsiä pestessäkin vielä sitä mieltä, että mennään kotiin.
Paikalla oli vaan 4 muuta lasta ja kolme aikuista, joten rauhallista oli. Poikanen leikki ihan kivasti, mä istuskelin tarkoituksella vähän kauempana. Parin minuutin välein se kävi tarkistamassa, että onhan äiti varmasti paikan päällä. Ulkonakin ehdittiin vähän olla ja se oli Poikasesta kivaa, vaikka vähän muksahtikin ja parista rystysestä lähti nahka.
Mutta sitten kun lähdettiin kotiin ja päästiin autoon, alkoi itku. Poikanen itki sellaista ihmeellistä hätäitkua varmaan puoli tuntia. En tiiä, oliko sitten kuitenkin vähän ollut jännää päiväkodissa käyminen. Veikkaan, että se oli jännittänyt, et milloin äiti häviää, kun me ollaan juteltu aika paljon siitä, että päiväkodissa ollaan ilman äitiä. No, mennään maanantaina uudestaan tutustumaan ja ensi viikon keskiviikkona alkaa sitten tositoimet.
Isosisko oli hyvin pärjännyt kotona sen reilun tunnin, joka me oltiin pois. Mutta oli sitäkin jännittänyt sen verran, että kun tultiin kotiin, siltä pääsi itku.
Poikasen nukkuessa pelailtiin Isosiskon kanssa Othelloa. Voitin toisen pelin, toisen Isosisko voitti (no, en pelannut kovin tosissani, mutta toisaalta en kuitenkaan neuvonut sitä). Iltapäivällä oltiin pihalla, kun oli nätti ilma. Syötiin välipalakin ulkona.
Mulla on oikea ranne jostain syystä kamalan kipeä (ei siis kannattaisi kauheasti tännekään kirjoitella) ja kun en voinut tehdä mitään hommia, mihin tarvisin kättä, meni iltapäivä ja ilta aika pitkälti Poikasen kanssa jalkapalloa pelatessa. Se on tosi kivaa! Ensinnäkin Poikanen on tosi kannustava. Se huutaa aina kun mä potkaisen, et "hyvä veto! Jes!" ja käy halaamassa usein. Toisekseen kun Poikasen tarkoituksena on potkia pallo mahdollisimman hankaliin paikkoihin (mielellään ison kuusen tai ruusupensaan alle), joista ei mielellään paljain varpain ja shortseissa käy kömpimässä, nousee jopa mun kilpailuvietti sen verran, että juoksen ihan tosissani pallon perässä. Lisäbonarina pidettiin usein Poikasen kanssa viinimarjansyöntitaukoja. Onkin niin makeita mustat viinimarjat, etten muista noin makeita syöneeni vuosiin. Melkein kuin mustikoita popsisi. Pitäis vaan saada ne kohtapuoleen kerättyä.
Pidin Poikasta ilman vaippaa. Se istuu kyllä nätistä potalla, mutta ikinä sinne ei tule mitään. Ajattelin, että nyt kun kerrankin on lämmin päivä, niin saa olla ulkona alushoususillaan. Olen kuvitellut, että märät housut tuntuisi Poikasesta sen verran inhalta, että se mieluummin pissaisi pottaan (koska se osaa kyllä pidättää, se on huomattu). Kissanmintut, lapsi leikkii ihan tyytyväisenä märissä pöksyissä, ei ne haittaa sitä ollenkaan! Sitten kun sanon sille, että onkos sulla tullut pissat housuun, se toteaa vaan iloisena, et "oosut ääkänä" ja jatkaa hommiaan. No, ollaanpa kumminkin harjoiteltu :)
Mies tuli töistä yhdeksältä. Sama eilen. Tässä pääsee vähän yh-fiiliksiin taas.
Ai niin ja alustavat lukujärjestykset oli tullu. Mä kun niin olen stressannut Isosiskon pärjäämistä aamuisin, no nyt voinkin huokaista helpotuksesta. Mulla on nimittäin ekassa jaksossa joka päivä yhdeksän aamu! Tää on tosi poikkeuksellista, yleensä mulla on ollut pikemminkin joka päivä kahdeksaan ja aika reikäiset lukujärjestykset (siitä kyllä tykkään, musta on kiva, että päivässä lomittuu opetus ja suunnittelu. Opetus on niin intensiivistä, että 6-7 tuntia sitä yhtä kyytiä ilman yhtään hyppäriä on aika rankka päivä). Nyt ei ole yhtään ainutta hyppytuntia, paitsi tiistaina tuplahyppäri ennen iltapäivän yt-aikaa. Tunnit loppuu joka päivä kahdelta tai kolmelta. Yritän pitää lasten hoitopäivät suhteellisen lyhyinä, joten varmaan mun täytyy opetella tekemään töitä myös kotona, tai sitten ruveta supernopeaksi ja -tehokkaaksi, jotta voin hakea pienemmät hoidosta kolmelta. Katsotaan, miten tää alkaa tästä rullata.
Mutta siis aivan mahtava juttu nuo yhdeksän aamut! Nyt voin vähän katsoa Isosiskon päälle, kun se lähtee kouluun ja vaikka sillä olis kympin aamu, niin se ei joudu kovin pitkään olemaan yksin kotona. Olen tosi huojentunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti