21.8.2013

Ylitöistä.

Saako valittaa?

Valitan silti. 

Mies teki eilen pari tuntia ylitöitä, jotta olisi voinut pitää tän päivän ylityövapaansa. Mutta niinpä vaan eilisistä ylitöistä huolimatta se lähti taas aamulla töihin.

Oli sillä nyt vapaiden jälkeen yksi viikko, kun se tuli "oikeaan" aikaan töistä kotiin. Se olikin aika omituista, kun ehti vielä iltapäivälläkin tekemään vaikka mitä. Muuten ollaan menty tutulla kaavalla.

Mä kysyn aamulla, et mihin aikaan suunnilleen Mies luulee pääsevänsä töistä. 

Vastaus A: "normiaikaan". Toisin sanoen, työpäivän pitäisi päättyä 15.30 (jos menee normisti seitsemäksi, tai vähän myöhemmin, mut pitää lyhyemmän ruokatunnin). Joskus siinä neljän jälkeen sitten yleensä soittelen Miehelle (tai vaihtoehtoisesti se soittaa mulle) : "joo tässä menee vielä tunti tai pari. Ei kannata odotella mua syömään". Eilen työpäivän piti päättyä normiaikaan, päättyi 18.30.

Vastaus B: "menee pitkäksi". Voi tarkoittaa mitä tahansa. Kyllä se yleensä kumminkin tulee ennen kahdeksaa kotiin, ellei sitten ole ihan työaikoihin merkitty iltatöitä.

Juu, ylityöt toki saa jossain vaiheessa takaisin (tänäänkin piti olla ylitöistä kertynyt vapaapäivä, vaan eipä ollutkaan), mutta mua ärsyttää silti ihan älyttömästi, että liian pitkät työpäivät on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Noilla on työpaikalla kai sääntö, et ylitöitä ei saisi periaatteessa tehdä, mutta kun toisaalta jonkun on ne työt pakko vaan hoitaa, ei niitä voi tekemättäkään jättää.

Harmittaa, kun ei iltapäivisin jää oikein aikaa lasten olla isänsä kanssa eikä mun tehdä mitään kotihommia tms. Lasten iltatoimet alkaa siinä seitsemän tienoilla, eli vähissä on lasten ja isän yhteinen aika. Ja kun mullakin alkaa aina joskus kolmen aikoihin kuumeinen "milloin mies tulee kotiin"-odottelu, niin ottaa päähän odotella aina tuntikausia.

mur.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta :(
    Ärsyttävintä on se, että odottaa aina tuota miestä ajoissa kotiin ja sitten ärsyyntyminen kasvaa sen myötä mitä pidemmäksi menee...
    Ja harmittaa sekin, että lapset näkee isäänsä niin vähän aikaa päivässä, sillä jos tuo tulee töistä kotiin 18.30 aikaan tai kuten taas viime aikoina klo 19.30 ja lapset menee nukkumaan klo 20...

    Jaksuja sinne!

    VastaaPoista
  2. Meillä miehen työt loppuu joko klo18 tai 18:15. Kotona mies on viimestään 18:45. Joka arkipäivä. Meillä onk lasten vuorokausi rytmit ihan erilaiset kuin miilla. Pojat alkaa iltapalalla klo20:30 ja nukkuumaan menevät 21:30 mennessä. Ehtivät lapsetki olla isänsä kanssa illalla. Jos meillä oli sama rytmi ku kaikilla muilla, eli klo19 iltapalalle, ei pojat näkis isäänsä ko aamusin hetken. Suosittelen että harkittette teki rytmin muutosta. Meille tuo ainaki sopii tosi hyvin. Ja koska mie oon 3-vuorotyössä (tosin nyt äitiyslomalla), ehdin minäki iltavuorosta klo21:15 kotiin tullessa sanoa lapsille hyvät yöt kun ei ät silloin yleensä vielä nuku.

    VastaaPoista
  3. niinno, lomalla jonkunlainen rytminmuutos voi onnistua, mut pidemmän päälle käy raskaaks, meillä ainakin nuorin (2v) herää jokatapauksessa aikasin. meillä se ainut hetki päivästä, kun olis mahollista viettää kahenkeskistä aikaa on iltasin. siks lapset nukkumaan ajoissa. plus et mun pää niin tarvii sen pysähtymishetken, kun on hiljasta, muuten ei tuu omasta nukkumisesta mitään.
    nyt meillä muuttuu arki täysin , kun alkaa mun opiskelut miehen vuorotyön lisäks, lapset alottelee tarhoja. jännää.=) tähän asti on olluki helppo löytää perheaikaa, kun perhe on ollu kotona sillon kun isikin.

    VastaaPoista
  4. Joo rytminmuutos ei oikein ole järkevä ajatus kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että aamuherätys on lapsilla hoitoaamuina joka tapauksessa seitsemältä. Tällä rytmillä heräävät itsekseen vähän ennen seiskaa. Jos menevät myöhempään nukkumaan, niin sitten ne täytyy herättää kesken unien, mikä ei ole kiva. Toisekseen siksi, että mä kaipaan hetken omaa aikaa/parisuhdeaikaa, ja mun ja miehenkin on päästävä nukkumaan ennen kymmentä, jotta jaksetaan yöllä valvoa ja aamulla nousta. Eli ainut tilaisuus omalle tai kahdenkeskiselle ajalle on illalla, tytöt kun eivät nuku päiväunia kun ihan joskus satunnaisesti. Vauva nukahtaa meillä yleensä yöunille joskus puoli yhdeksän maissa.

    Onhan noiden ylitöiden vastapainoksi toki joskus lyhyempiä päiviä tai peräti vapaapäiviä, eniten ärsyttää se, kun mies jatkuvasti tuleekin töistä myöhemmin, kuin mitä on luvannut. Siis juurikin se odottelu, niin kuin Kirsi sanoikin.

    VastaaPoista