11.8.2013

Mukava päivä.

Meillä oli eilen ystäväporukan tapaaminen. Tämän porukan kanssa ollaan oltu kaveruksia lapsesta saakka, ja edelleen ollaan oikein läheisiä, vaikkei enää päivittäin nähdäkään. Kaikkiin tulee kumminkin pidettyä yhteyttä enemmän tai vähemmän, ja sitten pidetäännäitä yhteisiä kokoontumisia aina silloin tällöin.

Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa rakkaita ystäviä, vaihtaa kuulumisia ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä (esim. lapsuusmuistoista, ruokakaupoista, abortista, asuntolainojen marginaalista - ja tietty synnytyksistä, kun kerran seitsemästä koolla olleesta kuudella on lapsia). Olis tehnyt mieli jäädä myöhään, mut kun mulla oli Poikanen mukana ja tunnin ajomatka kotiin, niin katsoin parhaaksi lähteä kohtalaisen ajoissa kumminkin. Joka tapauksessa, oli ihan mahdottoman mukavaa ja virkistävää taas kerran. Kotiinkin oli kiva tulla, sillä mun lähtiessä esittämään "jaksaisittekohan mitenkään tyttöjen kanssa siivota" -pyyntöön oli Miehen sijasta vastannut anoppi. Toffeepiirakkapalkalla oli anoppi tyttöjen avustuksella siivonnut talon ja appi ja Mies pilkkonut purettavasta varastosta jemmassa olleet laudat polttopuiksi. Mun palatessa täällä odotti siis siisti koti ja kukkakimppu :)

Tänään täytän 30 vuotta.

8 kommenttia: