Risteilemässä

Käytiin ekaa kertaa koko perheen voimin ruotsinristeilyllä. Vähän jännitti, että mitä mahtaa matkasta tulla näiden kolmen pienen sankarin kanssa. Ennakko-odotuksista poiketen oli aivan mahtava reissu! No okei, ennakko-odotukset oli luokkaa "yksi oksentaa, toinen ährää niskakakat buffetissa, kolmas eksyy Tukholmassa ja lopulta myöhästytään laivasta". Mutta joka tapauksessa, yksikään mahdollisista kauhuskenaarioista ei toteutunut.

Joskus tuntuu, että omat lapset ei osaa yhtään käyttäytyä, ja muiden lapset on ihania herranterttuja. Pallomeressä muut leikkii nätisti ja odottaa omaa vuoroaan laskea liukumäestä, kun omat lapset paiskoo muita palloilla ja ryysii liukumäessä toisten päälle. Ravintolassa omat huutelee, heittelee ruokaa ja häiritsee, kun muut lapset istuu nätistä syömässä sotkematta vaatteitaan. Täpötäydessä bussissa oma vauva alkaa taatusti huutaa pää punaisena muiden vetäessä sikeitä ihan tyytyväisenä.

Tällä kertaa meidän lapset oli niitä ihania omaa vuoroaan odottavia, nätisti ruokailevia ja juuri oikeaan aikaan nukkuvia tapauksia. Vähän (tai aika paljon) jännitin etukäteen, kun tytöillä on kotona välillä meno aika vallatonta (kaunisteltu ilmaisu, jota tarkoittaa tässä tapauksessa samaa kuin "jatkuvaa riitelyä, huutamista, kiellettyjen juttujen tekemistä ja ruokapöydässä pelleilyä"). Mut tällä kertaa sain olla jälkikasvustaan ylpeä äiti, ja matka oli kaikin puolin mukava ja sujuva.

Tytöt oli ihan innoissaan suurin piirtein kaikesta, mm. seuraavat asiat olivat elämyksiä:

• auton ikkunasta nähdyt ratikat (miten niin asutaan maalla?)
• auto jätettiin luolaan
• laivalla oli Muumipeikko ja Pikku Myy
• Hevisauruksen esiintyminen (Isosisko innoissaan, Pipanainen kauhuissaan)
• ruoaksi ranskalaisia ja nakkeja ja jälkiruoaksi karkkia ja HAISULI-KAKKUA!
• Mimi ja Kuku
• ruotsalainen bussi
• ruotsalainen metro
• Nunipakkeni (=Junibacken)
• laivan pallomeret
• nukkuminen hytissä
• karkkikauppa (siis tax-free)
• meri
• ruotsalainen meri
• ylipäätään kaikki, mitä laivan ikkunasta näkyi

 Pienet lintubongarit myös tunnistivat matkan varrelta seuraavat linnut: selkälokki, masulokki, jalkalokki, käsilokki ja silmälokki. 

Laivalta poistuessa meidän pienet risteilyemännät vilkuttivat kaikille ohikulkijoille "heihei, nähdään pian"

Poikanen otti Junibackenin levon kannalta

Tosiaan hirmu onnistunut reissu oli. Jatkan jaarittelua myöhemmin lisää, mutta nyt vaan näin pikaisesti: lapset jaksoivat tosi hyvin ja osasivat käyttäytyä enimmäkseen ihan hyvin (kumpikaan tytöistä ei esim. karkaillut mihinkään tms), Poikanen nukkui tiukat paikat (mm. siellä täyteen ahdetussa bussissa ja myöhemmin kun mentiin puolijuoksua metroon), vanhemmat saivat syödäkseen (lasten viihdytyksen ohella) ja yötkään ei menny ihan huudoksi. Lasten ehdoilla toki matkaan lähdettiin ja ajatus oli, että tehdään sen mukaan, mitä lapset jaksaa ja tykkää. 

Kannatti.

Uusia tuttavuuksia

Poikasella on uusi paras ystävä. Paras ystävä on pieni (poika)vauva, aivan Poikasen kokoinen ja näköinen. Paras ystävä hymyilee aina kun Poikanenkin hymyilee. Paras ystävä katselee Poikasta joskus vähän kulmat kurtussa, mutta niinpä katselee Poikanenkin. Paras ystävä aina toisinaan huitoo ja sätkii. Paras ystävä myös juttelee Poikaselle, mutta ääntä ei kuulu. Paras ystävä asuu mummolan peilissä.

Kotona oma peilikuva ei ole herättänyt sen suurempaa kiinnostusta, mutta nyt mummolassa Poikanen yhtäkkiä innostui peilikuvastan ihan valtavasti. Isosisko oli aikoinaan samanlainen, Pipanaisen en muista olleen ihan yhtä lumoutunut itsestään.

Se on kyllä niin mainio. Hirmu riemuissaan hymyilee ja juttelee omalle peilikuvalleen. Äidille päivän parasta viihdettä. Pitää yrittää saada valokuvattua tai videoitua joku päivä.

Myös Pipanaisen elämässä on uusi tärkeä henkilö. Tuo henkilö on Kake. Kakeen tutustuimme reipas kuukausi sitten eräänä iltana, kun lasten oli aika alkaa siivota lelujaan. Pipanainen istahti vakavana lattialle ja kertoi, että hän ei nyt voi siivota, koska hän on jäähyllä (!). Sanoin Pipanaiselle, että tulee jäähyltä pois, mutta silloin kävi ilmi, että ainut, joka saa päästää hänet jäähyltä, on Kake (yllättäen juuri siinä siivouksen hetkellä Kakea ei näkynyt). Kaken tarkempi henkilöllisyys jäi sillä erää hämärän peittoon.

Seuraavana päivänä selvisi, että Kake on pieni tyttö, jolla on kakka housussa. Myöhemmin Kake on ollut välillä pieni tyttö, iso tyttö tai kauhea mörkö. Kake on asunut uimahallin liukumäen alla, ollut sairaana ja lääkärissä, käynyt töissä jne. Pipanainen puhuu Kakesta aina hyvin asialliseen sävyyn. Joskus Kakelle soitetaan puheluita, mutta harvemmin hän on ollut leikeissä mukana (koska Kake on useimmiten töissä tai sairaana).

Sairasteluista ja työkiireistä huolimatta Kake on meillä ajoittain hyvin vahvasti arjessa läsnä.

Niinpä.

Pipanainen ruokapöydässä:
"Miksi minulla ei ole veisteä?"
"No et kai sä sitä tarvi."
"Taaviin minä!"
"Mitä sä sillä tekisit?"
"En mitään tietenkään."

juhlintaa ja sakot

Miten tässä on nyt muka taas ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt edes blogia päivittää...

Ihan ekaksi on sanottava, että itkeskely alkaa helpottaa tällä erää. Hyvä niin. 

Meillä on ollut useampana vuonna vappuna juhlat. Viime vuonna juhlien jälkeen sanoin Miehelle, et ens vuonna en kyllä taida jaksaa järjestää, ja niinhän siinä kävi. Nyt oli vielä ne kastajaisetkin kuukausi sitten, joten päätettiin jo hyvissä ajoin, että jätetään tänä vuonna juhlat pitämättä. Yksi rakas ystävä tuli kumminkin meille vappuvieraaksi, se oli tosi kiva! Otettiin ihan rennosti, olla möllöteltiin ja grillailtiin vähän eikä sen kummempaa. 

Eilen juhlittiin sitten mun anopin viiskymppisiä. Mies meni vanhemmilleen jo edellisenä iltana ja mun "urakaksi" jäi saada itseni ja kaikki kolme lasta juhlakuntoon ja mummilaan lauantaiaamuna. Ihan rennot pihapirskeet oli kyseessä, eli ei mitään ihmeempää pynttäytymistä. Kumminkin, 6.20 herättiin ja 9.46 lähti auto kotipihasta. Eli kolme ja puoli tuntia meni siinä, että hoidin meidän kaikkien aamupalat, aamupesut, pukemiset, laitoin kamppeet kasaan ja meikkasin. Poikanen ehti nukkua aamutorkutkin kotona. Kyllä on hidasta! (No täytyy toki sanoa, että olen kyllä huomattavasti nopeamminkin saanut joukon kasaan, nyt ei vaan ollu kiire, niin syötiin aamupalaakin sitten ihan rauhassa jne)

Juhlat oli kivat. Ruoka oli hyvää, lapset jaksoivat hyvin (mä vähän vähemmän hyvin, koska olin valvonut jo monta yötä, ihan vaan miettimässä asioita), sääkin suosi. Illalla lähdin lasten kanssa ajamaan kotiin ja Mies jäi vielä grillimestarin ominaisuudessa laittamaan yöpalaa juhlijoille. Jännitin, et miten jaksan ajaa puhkiväsyneenä, mutta Isosisko oli nukkunut sen verran hyvät päiväunet, että se jaksoikin valvoa koko kotimatkan ja jutustella niitä näitä. Rattiin nukahtamisen sijaan taisin saada elämäni ensimmäiset ylinopeussakot, kamerasta. Harmittaa kyllä, mut omapa oli tyhmyyteni. Ja ajattelen, et on noi sakot kumminkin pienempi paha kuin se rattiin nukahtaminen... On ihme, et mä en tuolla tiellä ole vielä koskaan sakkoja saanut (Mies on saanut kahdesti), koska siinä vaihtelee ihan koko ajan rajoitus 80 ja 100 välillä, ja kun on muuten tuttu tie, niin liikennemerkkejä tulee seurattua vähän kehnosti, enkä ikinä meinaa muistaa, missä pitää ajaa hiljempaa. 

Isosiskolle sanoin, että taisin saada sakot kun ajoin liian kovaa. Se meni ihan vakavaksi ja kysyi, että tuleeko poliisi nyt hakemaan kaikki meidän rahat pois. Onneksi ei sentään!

Et semmoisia. Mulla on nyt 5 aivan liian lyhyeksi jäänyttä yötä takana, joten nyt on aika painua nukkumaan!

edit: Ei tullutkaan sakkoja, tuli vaan kirjallinen varoitus. :)

äiti on vähän väsynyt

Menin vessaan, avasin imetysliivit ja istuin rinta esillä, housut jalassa pöntölle.

Oonkohan jotenkin väsyksissä ehkä?

ps. huomasin mokani ennen kuin ehdin pissata.

voi itku

En tiiä, onko nyt iskenyt baby blues vai mikä, mutta viimeinen viikko on kyllä mennyt varsin itkuisissa merkeissä.

Itkettää ihan kaikki, väsyttää, en jaksais tyttöjen kinastelua ja typeryyksien tekoa (esim. tänään ne sai päähänsä syljeskellä olohuoneen lattialle), en jaksais nousta yöllä imettämään, en jaksa tehdä kotitöitä, en halua mennä minnekään enkä halua meille vieraita...

Ahdistaa, kun ottaa noi isommat lapsen niin pahasti päähän. Tänään en mennyt niiden kanssa yhtä aikaa syömään, kun pelkäsin, että raivostun jostain niille ruokapöydässä. Tytöt oli väsyneitä (en saanu niitä millään päiväunille) ja silloin menee helposti ruokailu pelleilyn puolelle. Ei ole lapsille reilua, että äiti rähisee ihan tyhjästä. Pari kertaa olen laittanut itseni jäähylle. Useamminkin olisi pitänyt laittaa, niin helpolla kiehuu yli.

Mut kiukkuisuuttakin enemmän on tosiaan ollu itkua ilmassa. Ihan mistä vaan aiheesta, tai en mä oikeastaan edes tarvi aihetta.

voi itku.

Kevät on täällä!

Pari päivää sitten meidän takapihalla oli vielä ihan täysi talvi. Nyt lunta on enää nimeksi. Tai no, kinokset on vielä niissä kohdissa, mihin on katolta lumet tippuneet. Mutta muuten on jo melkein kaikki sulanut. Takapiha on savimaata, johon ei meinaa vesi imeytyä sitten millään, joten siellä onkin todella märkää...

Ihana, kun on kevät! Haluisin puuhata pihalla, mutta olen Poikasen kanssa kahdestaan kotona ja nuori herra ei ole tänään suvainnut oikein nukkua päiväunia. Kaksi kukkapenkkiä sai raivattua roskista (meillä jäi syksyllä haravoinnit jostain syystä hoitamatta...).

Uskomatonta, että pari päivää sitten oli vielä paksusti lunta, nyt krookukset ovat jo melkein kukassa.

Iltapalalla sitten seuraavaksi.

Kun aamu alkoi suklaakakulla, niin näytetään nyt sitten millä ilta päättyy.

 Musta ei tulis hyvää ruokabloggaajaa, koska mun tekee niin kovasti mieli syödä nää pöperöt, et nappaan vaan äkkiä kuvan ilman sen kummoisempaa miettimistä... Niinkun nyt tänkin kuvan laadusta huomaa.

Mies teki lohipiirakkaa. Toi piirakka on paitsi hirmu hyvää, myös kätevä tapa käyttää tähteeksi jäänyt lohi. Me syödään lohta aika paljon, ja usein sitä jää yli. Lämmitettynä se ei ole kummoistakaan, joten on kiva, kun jämät saa johonkin upotettua. Tän piirakan tekee nopeasti, ja ei ole niin justiinsa, millä tavoin valmistettua ja maustettua lohta siinä käyttää. Tän voi tehdä myös savustetusta lohesta.

Kiinnostuneille tässä tämänkin resepti, ohje on jostain aikoja sitten meille kulkeutunut, eli en tiedä kenen ansiota tää on. Ohje on pellilliselle, puolittamalla mitat saa piirakkavuoallisen. Noiden päällisten kanssa on myös vähän makuasia, laittaako just ton verran jne, mutta noista mitoista nyt saa vähän osviittaa kumminkin.

pohja:

3dl jauhoja

3dl kaurahiutaleita

1tl suolaa

3tl leivinjauhetta

3/4 dl öljyä

3 dl maitoa

päälle:

½ kg kypsää lohta

6-8 tomaattia

5-6 keitettyä kananmunaa

1-2tl sitruunapippuria

tilliä

juustoraastetta

• Valmista pohja: sekoita kuivat aineet keskenään, lisää öljy ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikina on aika löysää, älä hämäänny siitä.
• Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille.
• Levitä pohjan päälle hienonnettu lohi ja sen päälle viipaloidut tomaatit ja munat
• Mausta sitruunapippurilla ja tillillä (mikäli lohi ei ole jo valmiiksi maustettu)
• Levitä pinnalle juustoraaste
• Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Noniin, nyt olen iltapalapiirakkani syönyt (saatoin syödä tota suklaa-kinuskipiirakkaakin ehkä vähän...) ja painun pehkuihin. Hyvää yötä!

Aamupalalla

Huomenta!

Mies vei tänään tytöt hoitoon. Mä ajattelin niiden lähdön jälkeen jatkaa unia Poikasen vieressä (se valvoi aamuyöstä ja nukahti vähän ennen seitsemää lopulta mun viereen), mutta hänpä heräsikin siinä sitten. 

Joten nyt, vauvan aamupesujen, maitojen ja yhteisen telkkarinkatseluhetken (äiti katsoi telkkaa, poika äitiä ja mitä nyt lähellä oli) jälkeen sain vauvan ainakin hetkeksi nukkumaan ja istahdin tietokoneen ääreen syömään aamupalaa.

Aamupalaksi tänään suklaa-kinuskipiirakkaa. Leivoin tämänpäiväiseen raamikseen, mut raamis onkin peruttu. Tää piirakka on ihan älyttömän makeaa. Kuvitelkaa mutakakku, jonka päällä on kunnon kerros kinuskikastiketta ja sen päällä vielä paksu kerros suklaakuorrutetta. Ehkä vähän liiankin tuhtia tavaraa mun makuun, mutta vie taatusti makeannälän, eikä ole pelkoa, että pääsis imetyksen ansiosta lopuista raskauskiloistaan eroon.

 tässä on jo toinen pala menossa...

(piirakan ohjeen otin anopilta jostain parin viikon takaisesta MeNaiset-lehdestä. Yritin löytää ohjetta netistä, et olisin voinut linkittää, mutta en löytänyt).

Eilen oli kiva päivä, tänään on kiva aamu.

edit: tässäpä  kakun ohje. Tää on siis muutaman viikon takaisesta MeNaisista, olen ite kirjoittanut ohjeen muistiin ja alkuperäistä mulla ei ole, eli olen saattanut valmistusohjeessa vähän oikoa mutkia suoriksi, ainakaan tää ei ole sanasta sanaan kopioitu. Eli mun syy, jos on jotain epäselvää :)

pohja:
125g voita
1,75dl sokeria
1 muna
2,5 dl jauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta

kinuski:
2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria
1/4 tl suolaa

suklaakuorrute:
200g tummaa suklaata
2 munaa
2dl kermaa

kuivia herneitä painoksi ja kaakaojauhetta koristeluun

• Leivo pohja: vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita keskenään jauhot ja kaakaojauhe ja lisää aiempaan seokseen. Laita jääkaappiin n. 30 minuutiksi.
• Keitä kinuski: sekoita aineet kattilassa. Keitä hiljalleen n. 20-30min välillä sekoitellen, kunnes seos sakenee. Jätä odottamaan.
• Kauli pohja (mulla ei kyllä tullut kaulittavaa, oli sen verran pehmeä taikina Taputtelin sen piirakkavuoan pohjalle) ja laita piirakkavuokaan. Laita päälle leivinpaperi ja leivinpaperin päälle  kuivia herneitä painoksi. Paista 175 asteessa 15min, ota paino ja paperi pois ja paista vielä 5min. Käännä uunin lämpö 150 asteeseen.
• Valmista kuorrute: Sulata suklaa. Riko munat ja vatkaa rakenne rikki. Kuumenna kerma kattilassa lähes kiehumispisteeseen. Kaada kuuma kerma munien joukkoon ja sekoita. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos paksuuntuu (mieto lämpö, ettei tule kokkelia!). Kaada seos sulan suklaan joukkoon ja sekoita.
• Levitä esipaistetulle pohjalle kinuski ja kuorrute, paista 150 asteessa 5 min. Laita uunista lämpö pois ja jätä jäähtyvään uuniin vielä puoleksi tunniksi. (sivuhuomautus: täyte saa olla melko vetelää vielä uunista otettaessa, se jähmettyy kyllä jäähtyessään)
• Jäähdytä piiras ja siirrä jääkaappiin. Tarjoa seuraavana päivänä. Ennen tarjoilua voit ripotella pinnalle kaakaojauhetta.

Raha, raha, raha

Mä olen viime vuosina joutunut tarkistamaan joitakin käsityksiäni aika tavalla. Esimerkiksi päivähoitoon ja imetykseen liittyvät käsitykset ovat menneet uusiksi. (mutta ei niistä tällä kertaa sen enempää)

Olin kotihoidontuella viimeksi Isosiskon ollessa parivuotias, siis ennen kuin Pipanaisen äitiysrahakausi alkoi. Pipanaisen vanhempainrahakauden loputtua menin töihin ja Mies jäi kotiin, mutta sen lomien ja isäkuukauden ja muiden järjestelyjen ansiosta se oli kotihoidontuella vaan muutaman kuukauden. Ennen lapsia mä opiskelin, joten molemmat ollaan oltu yhtä aikaa työssäkäyviä viimeisen vuoden verran ja sit muutaman kuukauden ajan ennen Isosiskon syntymää. Yhden hengen tuloilla on totuttu elämään.

Viimeksi kotihoidontuella ollessa eleltiin aika huolettomasti, meillä taisi jäädä rahaa vähän säästöönkin. Aina me ollaan jokseenkin säästäväisesti eletty, eikä olla esim. ulkomaanmatkoja juurikaan tehty tai muuta. Mutta eipähän tarvinnut ruokakaupassa rahoja laskeskella tai miettiä, millä aikataululla laskunsa maksaa. Olenkin aina ihmetellyt, et miksi joillain (perheillä, joissa on kaksi vanhempaa ja toinen käy töissä) ei raha riitä kotihoidontuella olemiseen vaan heti vanhempainrahakauden jälkeen mennään takasin töihin. Tai ymmärtäähän sen, jos on isosti asuntolainaa jne, mut oon aina ajatellut, että kyllä nyt sen verran pitäis osata laskea ja ottaa huomioon jo etukäteen. Että eihän se ole kuin järjestelykysymys. Ja että ei ne suuret tulot vaan pienet menot.

No niin. Nyt havahduin siihen, että kun mulla marraskuussa vanhempainrahakausi loppuu, niin rahatilanne ei näytäkään kovin mukavalta. Syystä että

• edelliseen kotihoidontuella elämiseen verrattuna Miehen keskimääräiset kuukausitulot ovat laskeneet jotain 500€/kk (ehkä enemmänkin). Aiemmin Miehellä oli aika paljon työreissuja, joista kertyi (melko pienen) kuukausipalkan päälle ihan mukavasti lisää. Nyt reissuja ei ole ollenkaan, vaan peruspalkalla mennään. Tätä ei olla voitu esim. sitä kuuluisaa asuntolainaa ottaessa ennakoida, koska silloin tilanne oli vuosia ollut se, että reissuja oli luvattua määrää huomattavasti enemmän, nyt ne onkin yhtäkkiä ensin vähentyneet ja nyt työpaikan uusien linjausten takia loppu kokonaan (ainakin toistaiseksi).
• edelliseen kotihoidontuella elämiseen verrattuna perheen menot ovat kasvaneet huomattavasti. Meillä on ensinnäkin kaksi lasta enemmän. Meillä on nykyään myös toinen auto. Ja tietysti myös tyttöjen hoitomaksut. Kaksi lasta enemmän tarkoittaa ainakin suurempaa ruokalaskua (vaikka noin pienet eivät kauheasti syö, mutta kumminkin) ja vaatetta pitää ostaa jne. Kaksi autoa on käytännössä pakko. Miehen työmatka on n. 20km, julkisilla sinne ei pääse, eikä urheilumieli riitä pyöräilyyn talviaikaan tai muuhun urheuteen (ei tod. tarvikaan!). Mulla taas tarvii olla auto käytössä lasten hoitoonviemisten takia (ja toki muutenkin, jos haluan yhtään mihinkään päästä. Viimeksi kotiäitinä ollessa ei autoa ollut, ja kyllä meinasi välillä mökkihöperyys iskeä...). Eikä ole muutenkaan järkevää myydä toista autoa nyt pois, kun sen joutuisi taas ostamaan sitten kun palaan töihin.

 

Joten teinpä tuossa vähän laskelmaa, mitä on marraskuun jälkeen odotettavissa (no joulukuussa on onneksi odotettavissa veronpalautukset!). Meidän perheen yhteenlasketut nettotulot (Miehen palkka, mun kotihoidontuki ja kolmen lapsen lapsilisät) tulee olemaan n. 2500€/kk. Ajattelin ensin, että vau, tuohan on valtavan paljon! Sitten aloin laskea menoja: asuntolaina (640€/kk), sähkölaskut (meillä lämmitetään puolet talosta sähköllä ja toinen puoli puilla), vakuutukset (omakotitalo, kolme lasta, ja ne kaksi autoa...), vesilasku, puhelin- ja nettilaskut, lasten hoitomaksut... Näihin pakollisiin menoihin menee melkein 1500€/kk.

Toisin sanoen meillä jää viisihenkisen perheen ruokaan, bensoihin, vaateostoihin ja ylipäätään kaikkiin muihin menoihin pyöreästi n. 1000€/kk. En tiiä, mun mielestä toi ei kuulosta kovin isolta summalta viisihenkiselle perheelle (ja voi onneton, ne kaksi autoa ja bensat...). Ei liian vähältäkään, olen  kyllä jokseenkin kärryillä siitä, kuinka paljon meillä yleensä rahaa menee mihinkin, ja toi tonni kuussa on aika lailla se, mitä meillä kaikkeen tuohon menee. 

Olenkin laskuissani päätynyt siihen, että me pärjätään kyllä ihan hyvin, vaikka jäänkin hoitovapaalle (pitäis muuten käydä työpaikalla tekemässä paperit ja siis virallisesti ilmoittaa, et aion hoitovapaalle jäädä). Mutta pelivaraa ei kauheasti budjetissa ole (noi mun laskut on aika summittaisia joka suuntaan) eikä rahaa säästöön ihmeemmin jää. Eli remontit ja reissut jääkööt toistaiseksi haaveilun asteelle, ja pidetään peukkuja, ettei kovin montaa kodinkonetta hajoa tai tuu autoihin jotain isompia vikoja.

Vähän parempi rahatilanne olisi, jos mä menisin töihin ja Mies jäisi kotiin. Mutta ensinnäkin mä haluan jäädä kotiin, toiseksi Mies ei halua (ja niiden työpaikalla tilanne on vähän sellainen, että varmuuden vuoksi on kyllä paras olla kovin pitkiä hoitovapaita pitämättä).

Kiinnostaisi muuten tietää, millaisilla summilla muut kotihoidontuella olelevat elää, siis mitä tulee ja menee?

Joka tapauksessa, ymmärrän nyt niitäkin, joiden on vaan pakko mennä heti äitiysloman jälkeen töihin.

Poikanen 2kk

Poikaselle tuli viime viikolla 2kk ikää täyteen.

Kaksikuisena meidän nuori mies

• on jo 61,5 cm pitkä ja painaa 5,3kg
• on alkanut vähitellen nukkua päiväunia, toivottavasti tämä ei ole ohimenevä vaihe...
• roikkuu iltaisin rinnalla parisen tuntia
• sillä tutti ei kelpaa
• hyvin nukkuneena on aivan hurmaava hymypoika
• viihtyy jo vähän lattialla, ainakin jos isosiskot järjestävät ohjelmaa
• on kovin kiinnostunut kaikesta ympärillään
• hämmästelee kaikkea uutta. Melkein kaikki on uutta, muisti kun ei vielä ole kovin pitkä...

Se on vaan maailman ihanin vauva.

yökylässä

"Mä en voi mitenkään uskoa, että Poikanen on vasta kolme kuukautta!"
"Ei se olekaan, tiistaina tulee kaks kuukautta täyteen..."

Oltiin viikonloppuna yökylässä anoppilassa. Jännitin etukäteen, et miten Poikanen osaa nukkua vieraassa paikassa jne, mut sehän nukkui oikeastaan paremmin kuin kotona. Yö meni aika samoilla kuvioilla (unipätkät 4-5h ja 2-3h) kuin yleensäkin, mut päiväunet kelpasi herralle mummilassa harvinaisen hyvin. Eipä tuo ollut viikkoon kunnon päiväunia nukkunutkaan, joten oli tosi kiva, että nyt sitten nukkui lauantaina yhteensä vissiin 5 tuntia (parilla heräämisellä siinä välissä) ja eilen veti kolme tuntia yhtä kyytiä. Saapas nähdä, palataanko nyt kotona taas kahdenkymmenen minuutin torkkuihin...

Kävin Poikasen kanssa mun yhdellä ystävällä, jonka pieni poika on kolme viikkoa meidän Poikasta nuorempi. Oli kiva nähdä, jutella vauvajuttuja ja imettää pikkuisia yhtä aikaa :) Tytöt pääsivät mummin kanssa uimahalliin ("Minä sukelsin ja oli kivaa sen jälkeenkin!" sanoi Pipanainen) ja Mies kävi isänsä kanssa pilkillä. Perin onnistunut mummilareissu siis. 

Kotiin kun tultiin eilen illalla, niin otin Poikasen äitiyspakkauskopan pois ja laitoin sänkyyn lakanat. Koppa olikin jo ihan liian pieni. Hyvin onneksi nukutti sängyssäkin.

Kastettu

Meillä vietettiin maanantaina Poikasen kastejuhlaa. 

Valmisteluissa meinasi tulla (ylläri) vähän kiire, ja oli jännitystäkin ilmassa. Pipanainen nimittäin oli viime viikolla vatsataudissa ja pelättiin, et jos se vaikka iskee meihin muihin. Ihme kyllä, tällä kertaa selvittiin yhdellä tautisella. Kastajaispäivänä Pipanainen oli kuumeessa, mutta muuten oltiin terveenä ja saatiin juhlat juhlittua.

Itse kaste tapahtui tossa paikallisella seurakuntatalolla ja siitä sitten siirryttiin meille kotiin syömään ja juhlimaan. Oltiin kutsuttu ihan vaan meidän perheet, siis mummot, vanhemmat ja sisarukset perheineen, sekä vauvan kummit. 25 henkeä kaikkiaan oli juhlimassa, ja täytyy sanoa, että sellainen määrä porukkaa kerralla on aika monta meidän taloon. Ja kyllähän tarjoilujen valmisteluissa oli oma hommansa. Tosin paljon tehtiin etukäteen (karjalanpaistit ja pikkuleivät pakastimeen ym) ja paljon saatiin myös apua (mun äiti leipoi pullaa ja sisko teki salaatin, toinen sisko kakun koristeen). Kastajaispäivänä tuli vielä Miehen sisko aamusta jo meille avuksi. Isosisko tohkeissaan pesi perunoita tädin kuoriessa. Perunankuorimisurakassa meni tunti, ja Isosisko jaksoi koko sen ajan pestä niitä perunoita! Aika hyvin neljävuotiaalta, mutta kaipa se tädin seura oli niin hyvää. Siinä ne yhdessä tutki, minkä muotoisia perunoita oli, ja Isosisko pohti, mitkä perunat on tyttöjä ja mitkä poikia (poikaperunoita oli ne suttuisemmat, koska pojat kuulemma on suttuisia. Mistä ihmeestä Isosisko on sellaisen keksinyt?)

Aiemmissa kastajaisissa olen pelännyt, että vauva puklaa tai kakkaa sylikummin päälle. Nyt vauvan mahdollinen oksennus- tai kakkakatastrofi tuntui pieneltä uhalta. Mutta tosiaan oltiin onneksi terveenä, Poikanen otti kastamisen ihan rauhallisesti, kukaan mummoista (6kpl) ei saanut sydäriä tai muutakaan kohtausta, ruoka riitti ja juhlat onnistuivat ihan hyvin. Jopa edellisenä iltana pitkin keittiön pöytää levinnyt kakku pysyi kuin pysyikin kasassa ja maistui erinomaisen hyvältä.

Ihana, että meidän pieni Poikanen on nyt saanut Taivaan kansalaisuuden :)

opittuja

Meidän Poikanen oppi viikonloppuna, kypsässä 5 viikon iässä kaksi asiaa:

asia 1: syömään ilman rintakumia. Aiemmat kerrat oli satunnaisia onnistumisia, mutta nyt viime viikonloppuna yhtäkkiä vaan kaikki päiväsyötöt onnistui ilman kumia, ja nyt menee yölläkin kohtuu hyvin suoraan rinnasta. JEE!

asia 2: hymyt. Ensin ajattelin, että ihan sattumalta se mulle hymyilee, mutta kun äidin naaman ilmestyminen alkoi yhä useammin saada aikaan hymyn, niin pakko se on uskoa, että se ihan oikeasti osaa hymyillä, eikä ne ole mitään refleksejä enää. Ihana ihanainen. Kyllä paranee huonompikin päivä, kun vauva hymyilee :)

Kitisyttää

Eilinen oli aikamoinen kitinäpäivä. Olin ajatellut, että aamupäivällä tyttöjen ollessa hoidossa ehtisin joko ottaa torkut tai tehdä vähän psykan esseetä. Hah. Kannoin Poikasta klo 8-11. Nuorta herraa kitisytti kovin, aina välillä se nukahti syliin, mutta heräsi saman tien, kun vein koppaan. Yhdentoista aikaan se nukahti lopulta oikeasti, mut sit ehdinkin häthätää syödä ennen kuin piti lähteä hakemaan tyttöjä päiväkodista. 

Unta riitti pojalla vähän päälle yhden. Sitten herättyään valvoi kyllä jonkin aikaa oikein hyväntuulisena, kunnes alkoi sama kitinä. Maitoa - uneen - koppaan - herääminen oli suunnilleen se kaava, millä mentiin puoli yhdeksään saakka illalla. Ihan oikeasti, varttia yli yhden ja puoli yhdeksän välillä Poikanen nukkui yhdet 20 min unet ja muutamia viiden minuutin torkkuja sylissä. Miehellä oli pitkä päivä (se kävi töiden jälkeen korjauttamassa meidän autoa) ja tytöt saivat kyllä aika omineen leikkiä, kun mä kävelin Poikasen kanssa rinkiä ympäri taloa... No, sain mä isommille lapsille välipalan ja ruoan laitettua ja Pipanaisen pottahommat sun muut hoidettua. Kuudelta olin kyllä jo ite niin puhki (edellisyö ei ollut kovin hyvä) ja nälkäinen, että itku meinasi tulla. Laitoin sit vaan vauvan sitteriin ja söin, vaikka Poikasta vähän ottikin päähän moinen. 

Mutta se hyvä puoli tuossa oli, että kun Poikanen roikkui rinnalla vähän väliä, niin jotenkin sain imetyksen sujumaan ilman rintakumia suunnilleen joka toinen kerta (oli sen verran vähän maitoa aina tarjolla, et oli helpompi saada ote). Nyt sanoisin, että toisesta rinnasta Poikanen osaa syödä suoraan, jos rinta ei ole kovin täynnä. Toinen on hankalampi, siitä onnistuu välillä. Huikea edistys aiemmasta!

Täytyy sanoa, että olen tällä viikolla ollut tosi kiitollinen tyttöjen osapäivähoidosta. Poikasen kanssa on sellaista kitinää ja kantamista kaiken kaikkiaan oleminen, että on ihana tietää, että tytöillä on jotain järkevää tekemistä osan päivästä. Puolesta päivästä sinne neljään - viiteen, kun Mies tulee töistä, on sitten aina vähän mitä sattuu. Tosi hyvin ja kivasti noi yleensä leikkii keskenään, jos mä en ehdi olla leikeissä mukana, mutta ei ne koko päivää jaksaisi. Ja ulkoilut ei oikein ole Poikasen ja tyttöjen kanssa onnistuneet, vauva kun viihtyy vaunuissa vaan jos ne liikkuu.

Tänään oli kiva päivä. Leivoin pienen täytekakun, ihan sillä ajatuksella, et millaisen tekisin kastajaisiin. Saatiin myös lasten kanssa leivottua loput kastajaispikkuleivät (tai tyttöjen tekemät meni kyllä ihan saman tien syötäväksi). Illalla mun serkku (Poikasen tuleva kummitäti) kävi kylässä. 

Ja nyt sitten nukkumaan, kun ei tiedä, kuinka paljon ohjelmaa ensi yönä on luvassa. Viime yönä yhden miehen viihdytysjoukko järjesti normisyöttöjen lisäksi yllätysohjelmaa klo 4-6. Tosi kivaa...