Voi huoh. Just kun paasasin, miten oon opetellut tunnistamaan, että oon väsynyt ja kaikkea. No. Meni sitten viikko valvoessa.
Ensin valvoin kolme yötä ihan vaan panikoimassa asioita, jotka eivät todellakaan olisi olleet millään lailla panikoimisen arvoisia. Pahimpana paniikki-yönä jäi unet kolmeen ja puoleen tuntiin. Kaksi muuta viitisen tuntia.
Sitten Poikanen valvoi. Yöuniksi jäi 5 tuntia.
Sitten oli lihanjakopäivä. Viikko sitten alkoi hirvenmetsästys, ja vaikka Mies ei metsälle päässytkään (koska hänellä oli poikien viikonloppu. Voivoi), niin lihaa toki tuli. 15kg. Mies tuli niiden kanssa kotiin iltakahdeksalta, ja meillä meni siinä sitten kepeesti kolme tuntia lihoja pilkkoessa ja kalvoja yms poistessa (Mies) sekä pussittaessa, punnitessa, merkatessa ja pakastaessa (minä). Enkä heti sen urakan jälkeen saanut unta. Yöuniksi 6 tuntia.
Sitten Mies oli yön töissä. En osannut käydä ajoissa nukkumaan. Ja kun kävin, niin en saanut unta. Kuutisen tuntia.
Sitten Poikanen taas valvoi. Ja taas yksi kuuden tunnin yö.
Nyt on onneksi jo pari parempaa yötä takana, mutta kyllä mä nyt kuulkaa meen nukkumaan. Kello 20.47. On jo aikakin.
ps. Meillä oli tänään Mikkelinpäivänä messupäivä. Ensin käytiin koko perheen voimin oman seurakunnan perhemessussa, jonka jälkeen oli vielä grillimakkara- ja lettutarjoilu. Mä säntäsin sieltä sitten kotiin vaihtamaan vaatteet ja jatkoin toiseen perhemessuun esilaulajaksi. Kyllä oli ihan mahtavaa olla taas meidän loistavan porukan kanssa laulamassa! Laulu kulki, sovitukset olivat täydellisiä ja meillä oli tosi kivaa. Erinomainen sunnuntai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti