15.3.2014

Yöimetysten loppu.

Meillä on ollut kiva viikko.

Keskiviikkona kävi Pipanaisen kummitäti A kylässä. Oli kiva tavata, kuten aina. Tytötkin olivat ihan tohkeissaan (niiden on hyvin vaikea ymmärtää, että kaikki aikuisvieraat ei tule meille ihan vaan asiakseen lasten kanssa leikkimään). Ja sitten kun tytöt saivat vielä A:lta Israelin-tuliaisina saippuakuplapyssyt, niin tietysti olivat vielä tuplasti enemän innoissaan :)

Olikin ihana kevätpäivä! Puuhailtiin aika pitkään pihalla (kuplapyssyjen kanssa ja ilman) ja kun Mies pääsi aikaisin töistä, niin mä ajelin sitten vielä lähikaupunkiin niinkin tärkeälle asialle kuin vahakangasta keittiön pöytään ostamaan.

Illalla tuli sitten Isosiskon kummisetä ja meidän hyvä ystävä J pariksi päiväksi kyläilemään. Kiitettävästi jaksoi J:kin lasten kanssa leikkiä ja puuhata, vaikka Isosisko olikin katkera, kun mä lähdin lasten kanssa pihalle, että miehet sai olla kahdestaan. Oli hirmu kiva nähdä ja viettää aikaa J:nkin kanssa. 

Ja viime yönä koitti sitten se kauan odotettu ja pelättykin aika lopettaa yöimetykset.

Suunnitelma oli sellainen, että mä nukun jossain muualla kuin makkarissa ja Mies hyssyttelee Poikasta yöllä. Olin varautunut tsiljoonaan herätykseen ja tuntien huutokonsertteihin. Iltayöstä meni pari tuntia jatkuvalla kitinällä (Mies yritti saada Poikasen jatkamaan uniaan omassa sängyssään), mutta kun Mies ymmärsi ottaa Poikasen viereensä, niin loppuyö meni jokseenkin normaalin kaavan mukaan. Siis herätyksiä parin tunnin välein. Poikanen rauhoittui joka kerta yllättävän nopeasti, alle puolessa tunnissa, eikä järjestänyt mitään perusteellisia raivareita. Meni siis paljon paremmin kuin odotin. Toivottavasti ensi yö menee myös.

 Mun nukkuminen oli tietysti mitä sattuu. Oli outoa nukkua ilman jatkuvaa tietoisuutta siitä, että kohta pitää nousta. Ja kun jännitin, että mitä yöstä tulee, niin sitten tietysti heräilin vähän väliä, jokaiseen pieneen ääneen ja välillä muutenkin. Ja vaikka olin jo ihan kypsä yöimetyksiin ja halusin niistä eroon, niin silti tuntui ja tuntuu vähän haikealta. Että meidän nuorimmainenkin on nyt jo niin iso poika, että ei saa enää yöllä maitoa. Ja jos (Miehen mielestä kun) Poikanen jää meidän viimeiseksi lapseksi, niin mä en enää ikinä imetä yöllä! No sehän on periaatteessa hieno juttu, mutta just nyt tuntuu myös vähän haikealta.

Tänään mulla olikin sitten melkoinen maitopoika. Rinnalla on fiilistelty oikein urakalla. Ja ihan hyvä niin, sillä mulla oli kyllä aamulla melko maitoisa olo :)

Toivon kyllä tosi kovasti, että alkais vähän nuo yöt muutenkin mennä parempaan suuntaan. Poikanen herää siis vieläkin keskimäärin 5 kertaa yössä, tosin osan herätyksistä jo illasta/iltayöstä, eli en ole välttämättä itse ehtinyt vielä nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti