29.6.2013

Isosiskon isot murheet

Meillä on viime päivinä ollut huoli Isosiskosta. Viikonloppuna mökillä se itkeskeli illalla, mutta ei suostunut kertomaan, mikä itkettää. Tiistai-iltana kotona se itki ihan hysteerisenä yhteentoista asti illalla (siis ehkä tunnin tms). Kertoi, että itkee samaa asiaa kuin mökillä, mutta ei uskalla kertoa, mikä itkettää. Me Miehen kanssa yritettiin siltä kysellä kaikki vaihtoehdot läpi, mutta mitään se ei myöntänyt. No rukoiltiin siinä sitten asian puolesta, ja se meni sillä kertaa ohi. Keskiviikkoiltapäivänä Isosisko sai hepulin ruokapöydässä, ei pystynyt syömään eikä edes lähtemään pöydästä pois (sille käy joskus niin, kun se itkee, että ei pysty liikkumaan), itki vaan itkemistään. 

Mä aloin olla jo ihan tosi huolissani. Ajattelin, et sille on sattunut jotain tosi ikävää (joku kiusannut päiväkodissa tms) tai sit se on itse tehnyt jotain, mitä ei uskalla tunnustaa. Kun se tosiaan jankutti, ettei uskalla kertoa meille, mikä itkettää. Mutta kun kyseltiin, että onko joku tehnyt tai sanonut sille jotain, onko se itse tehnyt jotain, onko se nähnyt jotain, sattuuko jonnekin, pelottaako joku asia jne, niin ei mitään. Mietin, et pitää ensi viikolla Poikasen neuvolassa kysyä terkkarilta, et mitä tollaisen kanssa kuuluu tehdä ja kävin mielessäni läpi kaikkia psyykkisiä juttuja. 

No keskiviikkoiltana sitten leikittiin barbeilla, ja tuli siinä puheeksi dinosauruksen hampaat (dinosauruksen hampaathan on toki ihan normaali puheenaihe barbileikeissä). Isosisko sit siinä alkoi taas itkua tuhertaa, ja keksin kysyä, et pelkääkö se hampaan tippumista. BINGO. 

Kaikki ne itkut olikin vaan sitä, että Isosisko pelkäsi hampaiden heilumista ja ei uskaltanut kertoa sitä meille, koska se pelkäsi joutuvansa hammaslääkäriin. Yhtään hammasta ei vielä heilu, mutta siitä on nyt ollut puhetta, että viisivuotiaana voi alkaa jo heilua, ja päiväkotikavereilta on jo lähtenytkin. Mökillä oli luettu Miina ja Manu -kirjaa, jossa Manulta lähtee hammas ja se joutuu hammaslääkäriin, joten siitä tää kaikki ilmeisesti nyt sitten sai potkua.

(välihuomautus: sama hammaslääkäriä pelkäävä lapsi on ilmoittanut, että hän haluaa aikuisena saada reikiä hampaisiinsa)

No juteltiin tietysti siitä, että hampaiden heiluminen ja tippuminen ei satu, eikä niitä hampaita tarvi ottaa pois ennen kuin ne tipahtaa itsestään. Ja että ei tarvi mennä hammaslääkäriin. jnejne.

Helpotti, että isojen itkujen syy olikin tällä kertaa näin helposti hoidettavissa. Harmitti, että Isosisko ei uskaltanut kertoa meille. Tuntuu pahalta, että se pitää itselleen isoja asioita sisällään. Oon ite tosi samanlainen, ja tiedän miten raskasta on kantaa pelkoa ja ahdistusta, kun ei uskalla tai osaa kertoa niitä kenellekään. Oon nyt aikuisena harmitellut sitä, miten paljon juttuja jätin lapsena kertomatta vanhemmille, koska en vaan osannut niitä kertoa, ja toivoisin tosi kovasti, että osaisin omat lapseni kannustaa avoimuuteen. Huolettaa, että mitä sitten, kun tulee niitä kiusaamisia tai muita aikuisen näkökulmasta isoja murheita. Osaako ja uskaltaako se sitten kertoa meille? Nyt onneksi puhumattomuuden syynä oli vaan pelko lääkäriin joutumisesta, mutta miten Isosisko toimisi, jos vaikka joku kiusaisi ja kieltäisi kertomasta? No, tämä oli nyt ensimmäinen tapaus laatuaan. Tähän mennessä "en suostu kertomaan" -tyyppiset tilanteet on ollu sellaisia, et Isosiskon naamasta on nähnyt, että se on tehnyt jotain tyhmyyksiä, ja ollaan aina onnistuttu se totuuskin lopulta kuulemaan.

Että tällainen kokemus vanhemmuudesta tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti