Satunnaisia asioita.

Rakas ystävä oli yökylässä. Laskin, että kuukauden sisällä meillä on ollut yövieraita viisi kertaa, neljä eri porukkaa (yhdet siis kahdesti), yhteensä 9 ihmistä, kaikki yökyläilyt yhden yön mittaisia. Lakanapyykkiä on saanut pestä :)

Musta on ihanaa, kun meillä on porukkaa, ja olenkin kaikille ystäville sanonut, että meillä on aina avoimet ovet. Viidet yövieraat kuukaudessa alkaa vastata mun unelmaelämää :) 

* * * 

Poikasen tukka on kasvanut. Sillä on aika vaaleat hiukset, ja kun se on rinnalla ja pitää kättä kasvojensa edessä (eli en nää kasvoja, mutta pään kyllä), se muistuttaa huolestuttavasti Matti Nykästä. Hiustyyli siis, on otsis ja takaa vähän pitkä.

Pitäis leikata sen tukkaa, koska en tykkää imettää Matti Nykästä.

Vauvan hiusten leikkaaminen on pelottavaa. Leikkasin Isosiskon otsiksen, kun se oli vähän alle vuoden, ja se onneton nyökäytti päätään just väärällä hetkellä, ja lopputulos oli ihan kamala. Ihan oikeasti kamala, aika moni ihminen huomautti mulle siitä (ihan turhaan, koska näin kyllä itsekin, että se oli kamala). Hirvittää siis koskea Poikasen tukkaan. Sitä paitsi, mä en osaa leikata pojan hiuksia! En ole edes koskaan pannut merkille, miten pikkupoikien hiukset on leikattu, saati että osaisin toteuttaa sen käytännössä. Pitää pyytää äitiä tai siskoa leikkaamaan, niin vältytään ehkä hiuskatastrofilta.

* * * 

Kun on kolme eri ikäistä lasta, voi käydä päivän mittaan kovin erilaisia keskusteluja. Isosiskon kanssa jutellaan jo vakavia ja oikeista asioista, ja sen kanssa voi muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Pipanaisen kanssa käydään välillä erittäinkin absurdeja keskusteluja. Sen mielikuvitus laukkaa ihan uskomatonta vauhtia, ja jutut on sen mukaiset. Musta on ihan mahtavaa miettiä, että onko mörkö pelottava, jos se onkin työkaverimörkö tai eläytyä Kaken edesottamuksiin. Pipanaisen kanssa jutellessa pitää olla tarkkana, koska ne jutut elää niin paljon, että jos ajattelee muuta, tippuu kyllä kärryiltä hyvin pian. Poikasen kanssa jutellaan vauvajuttuja. Niitä sellaisia "äittäh!" "joo, äiti on tässä" "et-attaa" "Ai mikä ei haittaa?" "hätä!" "Ai hätä ei haittaa? Mennäänkö vaihtamaan vaippa?" jne... Ja sit on kyllä ihan mahtavaa, kun Mies tulee kotiin ja voi käydä vielä aikuiskeskustelujakin.

(meillä on Miehen kanssa nyt joku uus kuherruskuukausi meneillään. huippua!)

* * *

ps. Tän postauksen otsikko oli ensin "imetän Matti Nykästä" :)

Mitä mulle kuuluu.

Meillä oli kiva viikonloppu.

Rakas ystävä tyttöystävänsä kanssa tuli kylään. Syötiin, pelailtiin, saunottiin jne. Lapset saivat ekstra-aikuishuomiota. Tutustuttiin toinen toisiimme (oltiin siis tämä tyttöystävä kerran aiemmin tavattu, eikä vielä kunnolla tunnettu). Käytiin messussa.

* * *

Tänään kävin papa-kokeessa (miksi sekin nyt pitää täällä kertoa?) ja mietin, että on kyllä ankea työ silläkin hoitajalla, se koko päivän otti vaan papa-seulontoja. Neljä tunnissa. Toivottavasti sen ei tarvi tehdä sitä joka päivä, käy varmaan vähän tylsäksi!

* * *

Hankin Miehelle vähän lisää joululahjoja. Me ollaan maltillisen lahjapolitiikan kannalla, mä varsinkaan en tykkää, jos jouluna tulee talouteen kamala kasa roinaa. Lapsille hankitaan muutama lahja per nenä (ne saa lahjoja kuitenkin myös isovanhemmilta ja kummeilta), ja oon esim. mun sisarusten kanssa sopinut, että lahjat ostetaan vain kummilapsille. Me aikuiset saadaan vanhemmiltamme ja appivanhemmiltamme, ja sit parilta aikuiselta ystävältä paketit. 

Mutta sitten Miehen kanssa me jotenkin toistemme kohdalla aina seotaan. Vaikka sovitaan, että ei osteta kasapäin paketteja, ja vaikka on muka vaikea keksiä toiselle lahjaa, niin sit niitä ideoita alkaa ennen joulua pulpahdella, ja pakettikasa kasvaa. Yleensä meillä on lopulta joku kolme lahjaa toisillemme (mun mielestä yksi riittäis ihan hyvin), mutta tänä jouluna mulla lähti tää lahjahomma ihan lapasesta. Olin jo ostanut sille ihan kivat lahjat, kun tuli mieleen kaikkea, mitä se tarvii (kaikkea tylsää, mitä Mies ei vaan saa ite hommattua, tyyliin sukkia...), ja nyt jouduin vähän yhdistelemään paketteja, ja silti niitä on viisi. VIISI. Voi hyvää päivää...

* * *

Mulla on viime päivinä ollu ihan ihmeellistä emotionaalista vuoristorataa taas tää elämä. Itkeskelen ihan ihme jutuille (lähinnä liikutusitkua), välillä oon niin onnellinen, että tuntuu kuin leijuisin maan pinnan yläpuolella. Sit jossain kohdissa ahdistaa ihan satasella, vaikka en ihan ymmärrä, että miksi. Messussa alkoi saarnan aikana ahdistaa kauheasti, ja mietin jo et meenkö jonnekin portaikkoon hengittelemään, mutta en sit menny. (Saarnassa itsessään ei ollu mitään ahdistavaa, vaan se tunne tuli kyllä jostain ulkopuolelta)

Musta tuntuu, että mun elämässä tapahtuu jotain (hengellistä), tai on tapahtumaisillaan, mutta en saa siitä kiinni. Hämmentävää, mutta kuitenkin mulla on kaiken vuoristoradan ja hämmennyksen keskellä rauha siitä, että just nyt mun ei tarvikaan ymmärtää.

Jouluhaaste

Kao heitti facebookissa jouluhaasteella. 

Säännöt: haastettu vastaan 24 jouluaiheiseen kysymykseen ja laittaa haasteen eteenpäin valitsemilleen bloggaajille.

1. Parasta joulussa? Joulun sanoma. Tänä päivänä on meille syntynyt Vapahtaja. Jos konkreettisia asioita haetaan, niin yleinen tunnelma (tärkein tunnelmanluoja mulle on se, että on siistiä), ruoka ja joulukuusi.

2. Joulumusiikkisi? Mikä vaan itse pianolla soitettuna ja yksin tai lasten/siskon/ystävän/kenen vaan kanssa laulettuna. Joululevyistä oon viime vuosina tykännyt eniten kuunnella Rajattoman ja Mustarastaan levyjä. Ahti Sonnisen Rauhaa, vain rauhaa on ollut viime vuosien ehdoton suosikki sekä itse soitettuna että kuunneltuna. Tykkään kyllä tosi erilaisista joululauluista, niin rauhallisemmista ja perinteisistä, kuin jostain hilpeistä (esim. Leevi and the Leavingsin Jossain on kai vielä joulu, ja Martti Servon Joulun manteli on just parhaita!)

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? No en varsinaisesti, ainakaan sen joulun takia. Mutta Rakkautta vain on kyllä ihana :)
4. Jouluherkkusi? Suklaat, kalat, mäti ja appelsiinisuklaakakku, joka syödään aina joskus joulun jälkeen, koska jouluna syödään niin paljon kaikkea muuta...

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Kalaa. Lämmin- ja kylmäsavulohta ja mätiä vähintään (no näistä on raskausjouluina joutunut joustamaan). Ja jälkkäriksi glögipäärynöitä, koska mitään raskaampaa ei enää kykene syömään. Juustot me syödään Miehen kanssa illalla, kun on saatu lapset nukkumaan.

6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan? Yleensä ollaan laitettu koristeita vasta aatonaattona, kun joulusiivous on tehty, mutta tänä vuonna päätin aloittaa jo aiemmin. Tänä aamuna teippailin olkkarin ikkunaan seimiasetelmaa ja eiköhän muutkin koristeet pikkuhiljaa löydä paikalleen.

meidän versio jouluseimestä

7. Joulu kotona vai jossain muualla? Kotona. Ennen lasten saamista vietettiin Miehen kanssa yhteisiä jouluna vuoron perään meidän vanhempien luona, ja mukavia jouluja nekin olivat, mutta kyllä tykkään eniten olla ihan omassa kodissa.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut? Vai molempia? Ei mulla ikinä aika riitä itse tehdä kaikille, joille haluisin. Mun mielestä lahjan hankintatapaa olennaisempaa on se, että lahja miellyttää vastaanottajaa. 

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? En, Mies laittaa, jos jaksan tarpeeksi asiasta nalkuttaa. Mies on pidempi ja lisäksi mulla on niin huono tasapaino, että huimaa jo keittiöjakkaralla, saati sitten tikapuilla...

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Mieluiten oman perheen kanssa, mutta kyllä meille on tervetulleita kaikki halukkaat.

11. Onko sinulla jokin joululahjatoive? Miehen mielestä mä olen jotenkin hankala lahjottava, vaikka en ole! Mitään "pakko saada tämä lahjaksi" -toivetta mulla ei ole (tai oli mulla kyllä pari), mutta hyviä ehdotuksia olen kyllä jaellut mielestäni ihan riittävän monta.

 12. Paras saamasi joululahja? En osaa sanoa, oon saanut niin paljon kivoja lahjoja vuosien varrella :)

13. Kamalin saamasi joululahja? Voi en mä osaa kyllä sanoa tätäkään, oon saanut myös paljon kamalia lahjoja vuosien varrella ;)

Isosisko leipoo pipareita

14. Kuvaile unelmien joulusi? Ääh. Me ollaan aika lähellä sitä jo nykyään. Tietysti olis huippua, jos lapset ei kauheasti tappelisi, saisin syödä rauhassa ja lapset nukahtais illalla sen verran ajoissa, että jaksettais Miehen kanssa vielä yhdessä viettää aikaa. Niin ja sää saisi suosia. Mutta muuten meidän nykyiset joulut on just sitä mitä haluan: perinteitä, tunnelmaa, herkkuja, jouluiloa, rauhaa...

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu? Sika. Se on kyllä varsinainen joulumielen tappaja.

16. Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä? Siivottu on jo jonkin verran, lanttulaatikko tehty pakastimeen samoin kuin karjalanpiirakoita raakapakasteeksi, kortit on lähetetty, lahjat hankittu ja paketoitu, pipareita leivottiin kerran ja leivotaan vielä toiste, jotain herkkujakin on jo ostettu ja eilen leivoin joulukakut. Tykkään valmistella joulua, mutta en ota siitä isompaa stressiä, joka vuonna tehdään sen verran kuin jaksetaan.

17. Paras joulujuoma? Tarviiko olla erikseen joulujuoma? Kai sitten joku glögi, vaikka en mä erityisesti glögi-ihminen olekaan.

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan? Oikea kuusi. Miehen vanhempien naapurin metsästä (ihan luvalla) noudettu, kun ei omilta mailta ikinä löydy sopivaa :) Joulukuusen koristelusta ollaan Miehen kanssa kovasti eri mieltä. Mä haluisin harmonisen kauniin kuusen, jossa olisi ehkä kahden värisiä koristeita. Miehen (ja lasten) mielestä kuuseen pitää ripustaa kaikki, mitä keksitään ja sen pitää olla silmiä särkevä sillisalaatti. Kuten kuvasta näkyy, mä annan joka joulu periksi.

 

viimevuotinen kuusi

19. Käykö teillä joulupukki? Tähän mennessä ei ole käynyt, mutta jos lapset toivoo, niin tulkoon vaan. Ei olla lapsille uskoteltu, että Joulupukki on totta, vaan ollaan puhuttu, että se on satua ja aikuisten ja lasten yhteinen leikki. Mä en kauheasti tykkää Joulupukista, joka tuo lahjoja kilteille lapsille, koska a) jouluna syntyi Jeesus, joka tuo pelastuksen KAIKILLE ja b) haluan, että lapset tietää, keneltä ne saa lahjoja, ja myös että oppivat lahjoja antamaan. Mutta yhteisenä leikkinä se on ihan ok, ja uskon (ja muistan omasta lapsuudestani), ettei joulupukin leikiksi tietäminen yhtään vähennä siihen liittyvää jännitystä.

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?  En osaa nostaa mitään yksittäistä muistoa, ylipäätään lapsuuden jouluista on jäänyt ihanat muistot :)

21) Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa? Aattona laittaudutaan silleen semihienoksi (että on kuitenkin mukava olla) ja joulupäivänä hengaillaan sitten missä sattuu vaatteissa.

Kaveri askarteli pari vuotta sitten Niksi-Pirkan vinkistä innostuneena taivaallisen sotaväen Oivariinin välikannesta. Ehkä olis voinut laittaa folion toisin päin :)

22) Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko? Lanttulaatikko on noista ainut, mitä syön. En siitäkään kauheasti piittaa, mutta syön kyllä jonkin verran.

23) Paras joulusuklaa? Kaikki :) Ja paljon!

24) Joulutortut vai piparit? Sekä että. Ehkä joulutortut vähän enemmän. Niiden teko ja syöminen alkaa jo lokakuussa.

Piparimökillä pitää aina olla joku teema. Toissavuonna lapset (tai siis Isosisko) halusi tehdä hattivattien mökin. Koristelu on sataprosenttisesti tyttöjen käsialaa.

Että tällaisissa joulumietteissä tänään. Mä haluisin ehkä vähän kuulla Piikkipaatsaman, Mil:n ja Heidi Piin jouluista.

Joulusiivousta

Hetkinen, olikos tuossa itsenäisyyspäivä äsken?

No joo, tiedänhän mä, että oli. Meillä itsenäisyyspäivää vietettiin joulusiivouksen merkeissä. Tytöt lähtivät kahdeksi yöksi Miehen vanhemmille kyläilemään, jotta minä ja Mies saadaan siivota vain yhden pienen assistentin avustuksella. En tullut katsoneeksi edes itsenäisyysjuhlia (tai siis konserttia), kun ei tarvinnut tänä vuonna vanhempia sieltä bongailla (sinne oli kutsuttu vähemmän "viran puolesta" kutsuttavaa väkeä tänä vuonna, mikä on kyllä musta ihan järkevää).

Saatiin yllättävän paljon kahdessa päivässä siivottua. Tai no, ei tietysti läheskään niin paljon kuin oltais oikeasti kahdestaan saatu aikaan, mutta siihen nähden, että Poikanen oli innokkaana apuna ja vei siis toisen aikuisen ajan jokseenkin kokonaan, saatiin kuitenkin hyvin valmista. Sitä on lasten myötä oppinut nauttimaan jopa siivoamisesta, jos sen saa tehdä rauhassa :)

Oltiin myös Miehen kanssa sovittu, että nyt kun tytöt ovat poissa, opetetaan Poikanen nukahtamaan omaan sänkyynsä. Meillähän on ollut yökuvio sellainen, että Poikanen nukahtaa rinnalle (viime aikoina siinä on alkanut kestää...) kun mä imetän sitä olkkarissa. Siitä kannan sen sänkyynsä, josta se herää puolen tunnin päästä ja yleensä ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään, vaan nukahtaa lopulta meidän sänkyyn. Sieltäkin se heräilee iltayöstä usein, ja mua aina pelottaa, että se tipahtaa lattialle, kun on tyynybarrikadeista huolimatta pari kertaa ollut jo tipahtamaisillaan. Oon yrittänyt sitä nukuttaa omaan sänkyynsä, mutta ei ole auttanut tassuttelut ja muut, kauhea huutomekkala siitä on aina vaan seurannut ja sit oon ottanut sen lopulta aina rinnalle. Nyt ajateltiin, että huutakoon sitten, eipähän ole siskot häiriintymässä siitä huudosta.

Perjantai-iltana sitten imetin Poikasen tavalliseen tapaan, halin hyvät yöt ja Mies vei sen nukkumaan. Kiukkuhuutohan sieltä sängystä alkoi kuulua. Just kun ajattelin, et mua alkaa ahdistaa sen kuunteleminen (vaikka äänestä kuuli, ettei Poikasella mikään hätä ole, vaan sitä vaan raivostuttaa), niin se yhtäkkiä hiljenikin. Ajattelin, että Mies antoi periksi, mutta eipä mitä, Poikanen oli nukahtanut. Puolessa tunnissa! Isosisko aikoinaan jaksoi karjua puolitoista tuntia ekana iltana... Eilen Poikanen oli tosi väsynyt (meillä meni vähän liian myöhään) ja Mies sai sen nukutettua kolmessa minuutissa. No se oli kyllä puoliunessa jo rinnalla. Mutta silti.

Öisin nyt on kuitenkin heräilty ihan normaaliin tapaan, eli vähän väliä. Mut ei se mitään. Tää on jo hyvä askel, että nyt kelpaa Mieskin nukuttamaan.

Tunti sitten Mies ja Poikanen lähti hakemaan tyttöjä mummilasta. Mä lähden kohta Helsinkiin (lauluhommia siellä). Tuun illalla takas, eli tässä on nyt edessä kymmenen tunnin ero Poikasesta. Ekaa kertaa ikinä. Mitähän tästäkin nyt sitten tulee... Mulla on sellainen epämääräinen katastrofiolo. Että joku ajaa kolarin, tai auto hajoaa tai muuta dramaattista. No, eiköhän tää ole vaan vauvan ikävää kuitenkin :)

Oikeasti olen kyllä niin hämmentävän onnellinen, ettei ole tottakaan.

Mankeli.

Hetki sitten lakanoita mankeloidessani mietin, että jos pitäisi listata kodinkoneet tärkeysjärjestykseen, niin mulla varmaan olis mankeli aika korkealla. Mankeloiminen on kivaa!

Listaihminen kun olen, niin mähän tietysti sitten tein sen listan.

1. Jääkaappi
2. Pakastin
3. Pyykinpesukone
4. Hella/uuni
5. Tiskikone
6. Mikro
7. Imuri
8. Yleiskone
9. Leivänpaahdin
10. Silitysrauta
11. Sauvasekoitin
12. Sähkövatkain
13. Vedenkeitin
14. Mankeli

Sori mankeli, niin paljon kuin susta tykkäänkin, jäit silti viimeiseksi.

Miltäs muiden listat näyttäisi?

ps. Oikeesti, miten meillä voi olla 14 kodinkonetta! Ja kaikkia vieläpä käytetään!

pps. Miltäköhän toi lista näyttäisi, jos siinä olisi kaikki kodin sähköä tarvitsevat laitteet, siis myös tietokone, puhelin ja muu elektroniikka, kattolamput, sähköpatterit, lämminvesivaraaja... Hmmm...

Vanhojen muistelua

Oivoi. Väsynyt meno meillä jatkuu. Poikanen on kyllä nukkunut aavistuksen verran paremmin viime aikoina. Tunnin pätkien sijaan meillä nukutaan enimmäkseen kahden tunnin pätkissä, eikä ihan joka yö edes jäädä valvoskelemaan. Poikanen on siirtynyt käytännössä kokonaan nukkumaan mun viereen. Olen jo tottunut siihen, niin että saan itsekin aika hyvin nukuttua, vaikka se onkin vieressä. Samoin se on tottunut muhun, eikä herää ihan joka kerta, jos liikautan jotain ruumiinosaa.

Musta on tavallaan ihana nukkua lapsi vieressä. Mutta haluisin, ettei ihan joka yö tarttis, koska musta olis ihana nukkua myös Miehen kanssa kylki kyljessä.

Oon tässä muistellut sitä aikaa, kun menin töihin Pipanaisen äitiyslomalta. Mähän menin silloin töihin heti äitiysloman loputtua, kun Mies jäi kotiin. Pipanainen ei ollut edes ehtinyt täyttää 9 kuukautta, kun annoin silloisen isäkuukausi-systeemin vaatimat kaksi viikkoa äitiysloman lopusta Miehelle, ja kun Pipanainen oli syntynytkin vähän lasketun ajan jälkeen. 

Nyt oon vaan ihmetellyt, että miten mä niin pystyin tekemään. Tai eihän lapsilla toki mikään hätä ollut, ja Mies pärjäsi ihan hyvin niiden kanssa kotona. Mutta nyt Poikasen kanssa tuntuu, että enhän mä nyt mitenkään voisi olla siitä joka päivä erossa sellaista keskimäärin 7 tuntia. Mähän imetänkin sitä vielä parin tunnin välein! 

Pipanaisen kanssa oli tietty eri tilanne. Olin tosi väsynyt ja ahdistunut, ja kaiken kaikkiaan tosi kypsänä kotonaolemiseen. Se oli kuukausikaupalla jo kiukkuillut imetyksen kanssa, joten ei ollut mikään ongelma imettää aamulla, työpäivän jälkeen, illalla ja yöllä ja antaa korviketta kun olin töissä. Tosin aika pianhan Pipanainen sitten kieltäytyi rinnasta lopullisesti. Enkä usko, että mun töissä käymisellä oli siinä isokaan osuus, koska se tosiaan oli pyrkinyt rinnasta eroon jo kaksikuisesta...

Mutta niin. Olenpahan tässä muistellut menneitä, ja miettinyt, miten erilaista voi kotona oleminen eri lasten kanssa ollakaan.

Nyt meen kirjoittelemaan joulukortteja. Meillä on jouluvalmistelut jo hyvässä käynnissä: joululahjat on hankittu ja tehty (osa vielä postissa) ja joulukortit kirjoittamista vaille valmiit (tilasin taas tänä vuonna valokuvakortit). Leipomisia pitäisi tehdä, ja siivouksesta pääosa hoidetaan Miehen kanssa ensi viikonloppuna, kun tytöt pääsee yökylään mummilaan ja kotona on vaan Poikanen assistenttina.

Äitiysloman loppu

Mulla on tänään viimeinen äitiyslomapäivä.

Tosin huomenna mikään ei ole toisin. Kotona olen ainakin ensi syksyyn (aika paljon olen tässä pyöritellyt sitäkin vaihtoehtoa, että olisin kotona vielä lukuvuoden 2014-2015. Hmmm...) Kotihoidontukiaika alkaa, ja jatkossa saadaan kyllä sitten venyttää penniä. Tai no, joulukuussa tulee vielä veronpalautukset, mutta ensi vuoden alusta sitten. 

Poikasella on uusi kiinnostuksen kohde: potta. Ikävä kyllä Poikasta ei suinkaan kiinnosta istua potalla (ei niin että vielä tarviskaan), vaan pottaa olisi kauhean kiva pyöritellä ympäriinsä pitkin poikin. En tiedä, mitä muuta kehittävää Poikanen keksisi sillä tehdä, sillä olen aina onnistunut poistamaan potan lapsen otteesta tuossa kierittelyvaiheessa. Tytöthän jättää meillä vessan oven jatkuvasti auki, ja jos Poikanen ei ole juuri parhaillaan tärkeissä hommissa muissa kiinnostuksen kohteissa, niin huomatessaan avoimen oven hän suuntaa kyllä kulkunsa melko varmasti kohti vessaa mitä pikimmiten.

Ei mulla muuta. Mies on pikkujouluissa sekä tänään että huomenna. Mä meen nukkumaan. Luultavasti ollaan kuitenkin Miehen kanssa aamulla vähintään yhtä väsyneitä.

Pipanainen 3v

Pipanainen täytti viime viikolla kolme vuotta.

Neuvolassa käytiin. Reipas kolmevuotias huuteli jo ovelta neuvolantädille, että "oletko sinä se neuvolantäti, minä olen Pipanainen ja olen tulossa neuvolaan!" Kaikki tehtävät sujuivat mitä parhaiten, pituuskäyrä oli laskenut, mutta pituutta oli kuitenkin tullut ihan hyvin. Olipahan vaan tippunut sieltä korkealta lähemmäs keskikäyrää.

Viikonloppuna juhlittiin ahkerasti. Leivoin ison Barbapörrö-kakun (taas). Tällä kertaa tuli kyllä vähän tylsemmän näköinen, mutta maku oli oikein hyvä (raparperia ja mansikkaa oli välissä). Lauantaina oli juhlimassa Miehen sisko miehensä kanssa ja mun veli vaimonsa kanssa, yksi kaveri kävi sitten vielä illalla. Barbapörrön lisäksi tarjosin Maku-lehden ohjeella tehtyjä triplasuklaabrownieita, jotka olivat kyllä sen verran pettymys, että tein viime tipassa tarjolle myös kinuskipiirakan. Suolaisena oli parsakaali-fetapiirakkaa. 

Sunnuntaina juhlimassa kävi joukko mummoja (4kpl), sekä yksi ukki ja täti. Barbapörrön lisäksi tein uuden parsakaali-fetapiirakan, paistoin valmiskarjalanpiirakoita ja tein munavoin, sekä toiseksi makeaksi omenatoscapiirakan, yltiömakeat suklaajutut kun eivät noiden vanhempien mummojen juttu oikein taida olla.

Vieraat olivat kivoja, syömiset hyviä, herkut riittivät, mutta ei ollut liikaa, ja Poikanenkaan ei ollut moksiskaan, vaikka kaikki lukuisat mummot halusivat vuorollaan sylitellä. 

Eilen kävi sitten vielä Pipanaisen kummitäti kylässä. Oli ihana tavata!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa pidemmin, mutta nyt ei jaksa. Viime yönä Poikanen on antanut mun nukkua n. kahdesta neljään ja vartin yli neljästä kuuteen. Päiväuniinkaan ei oikein ole ollut tilaisuutta. Väsyttää...

Poikasen kiinnostuksen kohteet, top5

1. Takka
2. Tv-taso, jossa on digiboksi, dvd/vhs -soitin (vhs-luukun rämpyttely on ihan parasta!) ja Miehen xbox
3. Lankakerä, jos erehdyn neulomaan Poikasen nähden
4. Takkavälinepömpeli, jossa on hiilihanko ym.
5. Pistorasia

Ja lisäksi tietysti kaikki isosiskojen pienet tai muuten vauvalle sopimattomat tavarat.

Vauvanlelut ja -kirjat on niin nähty!

Yhdessä.

13.11.1999 oli lauantai.

Sinä viikonloppuna järjestettin Maata Näkyvissä -festarit Turussa, kuten marraskuussa on tapana. Maata Näkyvissä -festareilla oli semmoinen kymmenisen tuhatta ihmistä, nuoria enimmäkseen, eikä varmaan oltu Miehen kanssa ainut pari, jonka yhteinen taival alkoi ihan virallisesti tuolloin.

Oltiin tutustuttu kunnolla edellisenä kesänä (meillä on vähän erimielisyyttä siitä, tunnettiinko ennen kesää vai ei), kun oltiin isosina Partaharjun Suunta-suurleirillä. Loppukesästä oltiin oman seurakunnan varkkarileireillä myös isosina, ja siellä meistä tuli kaverit. Olkoonkin, että Mies ei erityisemmin mua muuten kiinnostanut. Siinä syksyn mittaan alettiin käydä joka ilta parin tunnin puhelinkeskusteluja, ihan kaveripohjalta, kuinkas muuten. Miehellä oli kännykkä, mulla ei. Että kiitos vaan vanhemmille siitä, että ette ihan kauheasti olleet kiukkuisia puhelinlaskuista.

Me oltiin eri kaupungeissa lukioissa (mä silloin lukion ekalla ja Mies tokalla), joten nähtiin lähinnä seurakunnan nuortenilloissa. Istuttiin siellä aina vierekkäin ja oltiin ihan vaan kavereita... Mun ystävät ja Miehen sisko vähän yritti härnätä, mut mä vakuutin että ei meillä mitään tässä ole. Yhden kaulakorunkin se mulle toi uintileiriltä Teneriffalta, ihan kaverina vaan.

Hyviä ystäviä vaan oltiin, mutta jotenkin se meni kumminkin niin, että seurakunnan festarireissulla (seurakunnan tapahtumat on vaarallisia!*) alettiin seurustella. Mulle iski jälkikäteen vähän paniikki, ja mietin, että haluanko mä kumminkaan. Vaikka seurustelu oli jotenkin tavallaan itsestään selvää ja luontevaa, niin kuitenkin mietitytti, että haluanko ja tykkäänkö mä nyt kuitenkaan. Oin myös meidän kaveriporukasta eka pariutuja, joten koko tilanne tuntui uudelta ja oudolta. Kypsä 16-vuotias kun olin, niin ajattelin, että neljä kuukautta pysyn kyllä Miehen kanssa yhdessä, koska sitä ennen seurustelun lopettaminen olisi tosi noloa (!!). Siinä neljässä kuukaudessa ehti sitten paniikki mennä ohi :)

No teini-iän myrskyissä tuli oltua myöhemmin vähän aikaa erossakin. Mutta yhteen sitten aika pian palattiin uusien "me ollaan vaan kavereita" ja "kyllähän mä susta tykkään, mutta en mä sua silleen rakasta" -vaiheiden kautta, eikä sen jälkeen ole tarvinnut enää eroamisia miettiä.

14 vuotta on siis siitä, kun alettiin Miehen kanssa seurustella. Villiä, että ollaan oltu yhdessä melkein puolet elämästämme! Tunnen olevani tosi etuoikeutettu, kun ollaan saatu Miehen kanssa yhdessä kasvaa murrosikäisistä aikuisiksi. Ollaan saatu kokea niin paljon yhdessä. Eihän se kasvaminen aina ole kovin helppoa ollut, ja matkan varrella ollaan kyllä myös satutettu toisiamme. 

Mutta silti. Ihana, että ollaan saatu kasvaa yhdessä ja kasvaa yhteen. Että meillä on pitkä yhteinen menneisyys, ja jos Herra suo, niin toivottavasti myös yhteinen tulevaisuus on pitkä. 

* Jos haluatte pysyä sinkkuina, niin älkää vaan osallistuko mihinkään seurakunnan järjestämään retkeen tai reissuun! Mä olen elämäni aikana seurustellut kahdesti (Miehen kanssa siis molemmat kerrat), ja molemmilla kerroilla seurustelu on virallisesti alkanut seurakunnan reissulla. Miehellä on mun lisäksi ollut kaksi lyhyttä teiniseurustelua, jotka nekin on molemmat alkanu seurakunnan reissuilla. Pahempaa paritusta kuin Napakymppi!

Lista.

Mä olen listaihminen.

Teen tietysti kauppalistoja, nakkilistoja ja muistilistoja.

Listoja vaatteista, luetuista kirjoista, käsitöistä, joita aion joskus ehtiä tehdä.

On rukouslista, lista asioista joita pelkään ja voitettujen pelkojen lista.

Ja just nyt tänään lista karkeista, joita parhaillaan himoitsen:

• Pandan tavallinen lakritsa
• täytelakut
• mikä tahansa suklaa, jonka sisällä on toffeeta
• siniset Mariannet (niiden nimi oli aiemmin Marimint)
• punaiset Dumlet
• Kinder-munat
• Fazerin liqueur fills mixers -konvehdit, joita aloin himoita heti saman tien kun kuulin, ettei niitä tänä jouluna saa
• vihreät kuulat
• ne valkoiset toffeepallerot, joita myydään irtokarkkeina
• irtokarkkiosastolta myös toffeesuklaakonvehdit, appelsiinisuklaa ja susupalat
• niin ja ne Haribon madot
• Kathy-toffeet, joita ei ole enää vuosiin saanut.

Lontoonraesuklaa ei just nyt himota, koska söin sitä äsken puoli levyllistä.

ps. Mua on alkanut huolettaa, et mistä olenkaan jäänyt paitsi, kun olen härkäpäisesti ollut sitä mieltä, että Fazerin sinisen kanssa ei sovi yhdistää mitään. Mun pitää varmaan toivoa joululahjaksi kaikkia mahdollisia makusuklaita. Paitsi pähkinöitä ja tummaa suklaata inhoan, että ne voi jättää kaupan hyllyyn.

Kiitollisena.

Hohhoijaa. Olipahan viime yö taas melkoista sirkusta. Aamulla hirvitti, että mitähän tästäkin päivästä taas tulee, kun en ole nukkunut lähimainkaan tarpeeksi ja Mieskin on yöhön asti töissä. 

Mutta tällä kertaa sainkin maksimin, vaikka en älynnyt pyytää edes minimiä. Meillä oli siis tosi kiva päivä. Yksi mun hyvä ystävä tuli kylään. Sen poika on ihan samanikäinen kuin meidän Poikanen, ja oli tosi kiva jutella kaikenlaista, valittaa yhdessä vauvojen yöunista ja katsella pienten mönkijöiden puuhia. 

Tytöt oli tosi nätisti koko päivän. Kaksi pientä riidanpoikasta ne sai aikaiseksi, ja Pipanainen vähän jotain yritti kiukutella iltapesuilla. Niillähän voi parhaimmillaan olla ne kaksi riitaa kahdessa minuutissa... 

Ja oli vaan tosi levollinen ja hyvä olo koko päivän. Kiitos Herralle tästäkin päivästä! :)

ps. Ystävä toi mulle lontoonraesuklaata. Oon syönyt sitä joskus kerran aiemmin, enkä erityisemmin pitänyt (Fazerin sininen on aina ollu mun mielestä sellaista, että sen joukkoon ei pidä mennä sekoittamaan yhtään mitään). Nyt sitä tässä illalla ajattelin vähän maistaa, ja täähän onkin ihan järkyttävän hyvää! Kohta on mennyt puoli levyä.

Syvällistä pohdintaa motivaation psykologisesta vaikutuksesta ihmisen toimintaan.

Kun motivaatio on kohdallaan, ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Ihan tälleen esimerkkinä vaikka tämä meidän nuori sankarimme: hän lähti tänään konttaamaan. Oli nimittäin niin hirmuisen kiinnostava kohde, että alkoi ilmeisesti tuntua tuo ryömimällä eteneminen (kaksi viikkoa vanha taito) liian hitaalta. 

Sitä voisi luulla, että ekat konttaukset suuntautuisi kohti äitiä tai isää, tai ehkä maissinaksua tai muuta herkkua, tai edes vaikka isosiskojen lattialle unohtamia leluja. Eipä vaan. Nuoren miehen vastustamaton päämäärä on ollut polttopuukopasta lattialle tipahtaneet roskat. 

Sillä mikäpä olisikaan sen hienompaa kuin käyttää uutta konttaustaitoa päästäkseen harjoittamaan pinsettiotetta roskia syöden!

Jos äiti saisi ehdottaa, niin seuraavaksi sopisi sitten oppia sanan "ei" merkitys. Se Maailman Kiinnostavin Polttopuukoppa kun sattuu sijaitsemaan takan vieressä.

Kivan päivän ilta.

Ajattelin aamulla, että viime yön jälkeen tästä päivästä ei voi tulla kovin hyvä.

Kun Poikanen ei suostunut sisälle päikkäreille ja multakin meni siinä päiväunet sivu suun, päätin että en kyllä yritäkään koko päivänä tehdä mitään järkevää, kunhan nyt selvitään iltaan asti. Että se on jo saavutus, jos en ihan kilahda lapsille tai jotain.

Mutta tästä tulikin ihan tosi kiva päivä! (Onkohan joku rukoillu meidän puolesta?) Aamupäivällä Poikasen nukkuessa annoin kotitöiden odottaa ja roikuin vaan väsyneenä netissä. Postilaatikossa odotti kiva ylläripaketti, jossa oli kaikenlaista mukavaa sekä mulle että tytöille, joten hoitopäivästä väsähtäneet kitisijätytötkin saivat muuta ajateltavaa. Itse asiassa tytöt olivat ihmeellisen sovinnollisia melkein iltaan asti.

Ajattelin, että välipalaksi voitais syödä jotain hyvää.

 

Pakastimessa oli jotain pullapitkojämiä (Mies ostaa joskus alennuspullapitkoja ja pakastaa köyhiä ritareita silmällä pitäen), joten köyhiä ritareita saatiin välipalaksi. Nam!

Olin katsonut aamupäivällä Poikasen kanssa digiboksilta leivontakilpailua, jossa kilpailijoiden piti tehdä mm. karjalanpiirakoita. Väsyneenä siinä tuhahtelin, että mitä ihmeen tunareita on kisaan otettu, kun eivät osaa edes karjalanpiirakoita tehdä... Oon ite tehny lapsesta asti. Sit ajattelin, että voishan niitä tehdä ihan vaikka heti tänään. 

No joo. En ole tehnyt karjalanpiirakoita muutamaan vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Nää noudatti mun hyväksi havaitsemaa leipomistapaa: rumia mutta erinomaisen hyviä! (Ei olis pitänyt sillai jupista niille siinä ohjelmassa, kun tuli rumia omistakin tekeleistä)

Eli iltapalaksi sitten vatsan täydeltä karjalanpiirakoita. Oli siis ihan kiva päivä kuitenkin, väsymyksestä huolimatta. Ja huomenna tytöt meneekin yön yli vierailulle mummilaan, joten ainakin saan sunnuntaiaamuna nukkua (jos en jo sitä ennen) kun Mies on Poikasen kanssa.

Nyt nukkumaan!

Yöhommissa.

Mulla kun ei ole öisin mitään muuta tekemistä, niin kirjasinpahan sitten ylös meidän viime yön aktiviteetit:

20.06 Poikanen nukahti rinnalle ja vein sen sänkyyn.
20.38 Poikanen heräsi, mutta nukahti helposti uudelleen rinnalle. Tytöt oli tässä vaiheessa jo unessa
21.32 menin ite nukkumaan
22.13-22.38 Poikanen valvoi
00.03 Poikanen heräsi, valvoi jonkun puolisen tuntia
Tässä välissä yksi puolen tunnin pätkä, jonka unohdin kirjata (hatara muistikuva, että joskus kahden tienoilla)
03.03-03.17 taas yksi yösyöttö
04.00-05.40 Poikanen valvoi taas vaihteeksi
05.57 Pipanainen heräs (Mies meni sen kanssa)
06.02-06.20 Poikanen hääräili jotain
06.45 mun herätyskello soi
06.53 Poikanenkin heräs ja noustiin ylös

Tää oli niin sanottu "normiyö" meillä nykyään. Yritin saada Poikasta aamutorkuille sänkyyn, jotta saisin itsekin otettua pienet päikkärit, mutta eihän se onnistunut, kun piti kääntyä, nousta ylös ja häärätä kaikkea muuta. Joten Poikanen nukkuu nyt sitten vaunuissa, enkä mä osaa mennä nukkumaan kun lapsi on ulkona. 

Mulla alkaa huumori käydä vähiin. Onneksi tulee viikonloppu ja Mieskään ei ole metsällä (mutta uintikisoissa tuomaroimassa kyllä on!), joten mulla on mahikset saada vähän univelkoja vähemmäksi.

 ps. Vastaukset tähän ovat  virtahepo, digiboksi (koska siellä säilytetään telkkaohjelmia) ja 53.