2.12.2013

Vanhojen muistelua

Oivoi. Väsynyt meno meillä jatkuu. Poikanen on kyllä nukkunut aavistuksen verran paremmin viime aikoina. Tunnin pätkien sijaan meillä nukutaan enimmäkseen kahden tunnin pätkissä, eikä ihan joka yö edes jäädä valvoskelemaan. Poikanen on siirtynyt käytännössä kokonaan nukkumaan mun viereen. Olen jo tottunut siihen, niin että saan itsekin aika hyvin nukuttua, vaikka se onkin vieressä. Samoin se on tottunut muhun, eikä herää ihan joka kerta, jos liikautan jotain ruumiinosaa.

Musta on tavallaan ihana nukkua lapsi vieressä. Mutta haluisin, ettei ihan joka yö tarttis, koska musta olis ihana nukkua myös Miehen kanssa kylki kyljessä.

Oon tässä muistellut sitä aikaa, kun menin töihin Pipanaisen äitiyslomalta. Mähän menin silloin töihin heti äitiysloman loputtua, kun Mies jäi kotiin. Pipanainen ei ollut edes ehtinyt täyttää 9 kuukautta, kun annoin silloisen isäkuukausi-systeemin vaatimat kaksi viikkoa äitiysloman lopusta Miehelle, ja kun Pipanainen oli syntynytkin vähän lasketun ajan jälkeen. 

Nyt oon vaan ihmetellyt, että miten mä niin pystyin tekemään. Tai eihän lapsilla toki mikään hätä ollut, ja Mies pärjäsi ihan hyvin niiden kanssa kotona. Mutta nyt Poikasen kanssa tuntuu, että enhän mä nyt mitenkään voisi olla siitä joka päivä erossa sellaista keskimäärin 7 tuntia. Mähän imetänkin sitä vielä parin tunnin välein! 

Pipanaisen kanssa oli tietty eri tilanne. Olin tosi väsynyt ja ahdistunut, ja kaiken kaikkiaan tosi kypsänä kotonaolemiseen. Se oli kuukausikaupalla jo kiukkuillut imetyksen kanssa, joten ei ollut mikään ongelma imettää aamulla, työpäivän jälkeen, illalla ja yöllä ja antaa korviketta kun olin töissä. Tosin aika pianhan Pipanainen sitten kieltäytyi rinnasta lopullisesti. Enkä usko, että mun töissä käymisellä oli siinä isokaan osuus, koska se tosiaan oli pyrkinyt rinnasta eroon jo kaksikuisesta...

Mutta niin. Olenpahan tässä muistellut menneitä, ja miettinyt, miten erilaista voi kotona oleminen eri lasten kanssa ollakaan.

Nyt meen kirjoittelemaan joulukortteja. Meillä on jouluvalmistelut jo hyvässä käynnissä: joululahjat on hankittu ja tehty (osa vielä postissa) ja joulukortit kirjoittamista vaille valmiit (tilasin taas tänä vuonna valokuvakortit). Leipomisia pitäisi tehdä, ja siivouksesta pääosa hoidetaan Miehen kanssa ensi viikonloppuna, kun tytöt pääsee yökylään mummilaan ja kotona on vaan Poikanen assistenttina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti