10.4.2015

Tänään.

Olipas touhukas päivä.

Siivosin. Uskomaton sotku täällä olikin, kun pari päivää miehet olivat vaan maalanneet (ja valmista tuli! Ja lopputulos on just mitä halusinkin!) ja olkkarin ja keittiön kamppeet kuljeteltu sinne tänne, plus vähän muutakin sekamelskaa. Siivottavaa on sen verran (ja tänään siivoaminen käsitti mm. kaappien järjestelyjä), että huomenna ohjelma on jokseenkin sama.

Äänestin. Monta hyvää ehdokasta olisi ollut, mutta valinta oli silti helppo. 

Isosisko oksensi. Ihan yhtäkkiä yllättäen lounaan jälkeen. Ihmetteli itsekin, kun ei tuntenut oloaan yhtään kipeäksi. Vähän varmuudeksi makoili, mutta ei vaikuttanut kipeältä, ruokaakin maistelin ja sisällä pysyi. Jännä.

Kävin läpi lasten kevätvaatteet. Ilahduin tosi paljon, kun huomasin, että takkeja/haalareita/housuja ei tarvi kenellekään lapsista ostaa. Viimesyksyiset mahtuu osittain ja jokaiselle oli "uusi" (siis kyseiselle lapselle uusi, kaikki oli kyllä käytettyjä) isompikin vaatekerta odottamassa (no, Pipanaiselle enemmänkin kuin yksi). Lenkkarit ostettiin eilen kaikille muksuille, ja verkkareita pitää kyllä hankkia, vaikka sitten lähempänä kesää.

Samalla järjestin uusiksi eteisen hyllyn. Aiemmin mulla oli tyttöjen asusteen lajiteltu kahteen laatikkoon, toiseen päässä ja kaulassa pidettävät jutut, toiseen käsiin ja jalkoihin kuuluvat. Noilla kun on aika paljon esim. sormikkaita, rukkasia, pipoja ja kaulureita, jotka ei ole varsinaisesti kummankaan, ja mahtuvat molemmille. Nyt vähän muutin systeemiä, siitä ehkä enemmän lähipäivinä toisen blogin puolella, jos kiinnostaa.

Laitettiin Poikanen nukkumaan lastenhuoneeseen. Miehen ehdotuksesta. Onneksi en tiennyt viime yönä sen olevan viimeinen yö, kun Poikanen vakituisesti nukkuu mun vieressä (varmasti se tulee nukkumaan jatkossakin, mutta tavoite olisi, ettei kuitenkaan se olisi se vakituinen nukkumapaikka). Vähän on orpo olo käydä kohta yksin nukkumaan. Ja haikeaa tietysti, että nyt nuorinkin on jo noin iso... Jatkossa siis taas luvassa rikkinäisiä öitä, sillä vaikka minä tai Mies nukkuu nyt lastenhuoneen lattialla jonkin aikaa, niin veikkaanpa, että Poikasen yöelämä kipuaa taas uuden sängyn myötä uudelle tasolle. Sänky on toki tuttu, siinä on nukuttu päiväunia jo jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti