28.6.2016

Isosisko 8 vuotta.

Isosisko täytti 8 vuotta reilu viikko sitten (en vaan ole ehtinyt päivittää blogiin yhtikäs mitään, kun ollaan oltu koko ajan reissussa). Varsinaisena juhlapäivänä neitonen oli matkoilla, joten juhlittiin kahteen otteeseen jo etukäteen. 

Kaverisynttärit vietettiin ennen kesäloman alkua. Tuntuu helpommalta niin, ei ole kaverit vielä lähteneet kesälomille ja on kutsut helppo toimittaa perille (en tunne kovinkaan monen Isosiskon luokkalaisen tai rinnakkaisluokkalaisen vanhempia tai tiedä osoitetta). Kaverisynttäreillä meillä oli muistaakseni 7 vierasta. Mä en oikein jaksa ymmärtää, miksi lasten synttäreillä pitäisi olla jotain hienoa ja kallista ja miten niistä ylipäätään monet ottaa isompaa stressiä. Musta lasten synttärit on hirveän helppoja järjestää. Siivota ei juurikaan tarvi (paitsi eteinen, koska sitä pidemmälle vanhemmat ei tule, ja lapset ei niin pane merkille, onko jossain vähän pölyä vai ei), tarjoilut saa mielellään olla kaupasta (karkit, keksit, sipsit ja popparit on ne, mitkä parhaiten käy kaupaksi kuitenkin) ja ohjelmaksi riittää villi riehuminen. Toki itse pitää varautua pitämään jöötä ja selvittämään kohtalainen sotku jälkeen päin, mutta mikäpä tuossa. 

Tällä kaavalla mentiin tälläkin kertaa. Isosisko toivoi täytekakun sijasta jäätelöä, mikä oli munkin mielestä hyvä valinta. Herkkuövereiden jälkeen Isosisko piti itse ideoimansa tietokilpailun, jonka jälkeen syötiin lisää ja painettiin pitkin pihaa (onneksi oli kuiva ilma) ja lopuksi oli onginta, josta jokainen vieras sai pienen yllätyspussin. Kukaan ei oksentanut eikä saanut aivotäräystä tai muuta vammaa, joten oikein onnistuneet ja kivat synttärit oli. Näin järjestäjänä toki olisin toivonut, että jos lapsella on munaton ja maidoton ruokavalio, niin siitä ilmoitettaisiin etukäteen (etenkin, kun olin sen erikseen kutsuun laittanut, että toivoisin ilmoitettavan erityisruokavalioista), mutta onneksi joukossa oli toinenkin samanlainen, ja olin osannut varautua esim. tofujätskillä.

Sukulaissynttäreille leivottiin sitten kakkukin. Siitäkin sain erittäin tarkat ohjeet Isosiskolta, millainen pitää olla. Kelpasi.


Kauhean nopeasti on aika mennyt. Että meidän pikkuinen vauvanen voikin olla jo 8-vuotias! Että mä oon ollu äiti jo kahdeksan vuotta! (Ja tuntuu, että oon päivä päivältä surkeampi siinä hommassa) Että se on jo niin iso, ettei se halua kertoa äidille, keneen on ihastunut, että sen voi päästää kaverille ja sopia, että soitellaan, koska tuut takasin, että se puhuu lyhenteillä, mitä mä en ymmärrä (mift?), että se menee tosiaan tokalle luokalle jo. Ja yritän muistaa, että vaikka kotona on pienempiäkin, niin silti se on vielä vähän pieni. Mua päivittäin harmittaa ja ahdistaakin se, että Isosiskolta on pienestä asti vaadittu (ja vaaditaan edelleen) liikaa ikään nähden. Ei liikaa konkreettisia taitoja, mutta kyllä mä tiedän vaativani siltä liikaa kärsivällisyyttä, jaksamista, sovittelutaitoja... No joo, näistä äitiyden vaikeuksista voisi avautua joskus enemmänkin.

Ihana kahdeksanvuotias se on.

15.6.2016

Lomanalkajaistunnelmia.

Puolitoista viikkoa kesälomaa on lomailtu.

Olen ehtinyt jo:
- pestä ikkunat. Uusi ikkunanpesutunnuslauseeni kuuluu: raidat ikkunassa kertoo siitä, että ikkuna on pesty ja puhdas. Inhoan ikkunanpesua, enkä todellakaan ala jokaista pientä raitaa hinkkaamaan pois. Jos ikkunoista näkee läpi, ne on puhtaat.
- järkätä muutaman kaapin ja poistaa ihan kivan määrän tavaraa. Puuha, joka ei ihan heti lopu.
- hiiltyä lasten riitelyihin ja kaivata takaisin töihin. Eka viikko meni tapellessa. Oltiin varmaan kaikki niin väsyneitä, että se sitten purkautui. Sitten kun oli vielä kurjat ilmat ja naapurin tyttökin matkalla (eli omilla lapsilla ei seuraa), niin tapeltiinpahan koko loman edestä.
- pelata Poikasen kanssa miljoona kertaa samat lastenpelit
- neuloa puseron hihan
- suunnitella, mitä kaikkea tässä vielä ehditäänkään (ei tullu tehtyä juurikaan kesäsuunnitelmia ennen loman alkua)
- järkätä Isosiskon 8-vuotissukulaissynttärit ja käydä juhlimassa kummipojan neljävuotissynttäreitä
- puuhastella pihalla lasten kanssa
- polttaa päreeni, kun Isosisko ja Pipanainen keksivät valuttaa vettä vesipulloista makkarin puolipaneelin väliin sillä välin, kun nukutin Poikasta
- luoda uudet aamurutiinit
- tehdä mansikkamehujäätä pakastimeen

En ole vielä ehtinyt tai saanut tilaisuutta:
- nukkua kunnon yöunia
- viettää aikaa Miehen kanssa kahdestaan
- tehdä yhtään kesätöitä (= uuteen matikankirjaan tutustuminen ja seiskojen matikan opetuksen uudistaminen tärkeimpänä, aikomus oli myös tehdä jotain seiskojen kemialle ja ysien fysiikalle...)
- tehdä mitään puuttuvien psykologian kurssien suhteen (tämä on kyllä puhdasta saamattomuutta)
- ottaa kovin rennosti ja tehdä, mitä mielii

Tarkoitus olisi lomalla:
- lähteä käymään Tanskassa isompien lasten kanssa
- viettää aikaa mökeillä
- saada hetki Miehen kanssa kahdestaan (edellinen kerta olikin tammikuussa, ja silloin Mies makasi melkein 40 asteen kuumeessa, eli mistään romanttisesta laatuajasta ei voi puhua)
- puuhata kaikkea hupsua lasten kanssa
- siivota loput kaapit ja pestä matot
- nukkua. Nukkua!
- ehtiä ommella ja neuloa
- ja ehkä myös näperrellä (onko kellään ylimääräisenä Afrikan tähteä?)
- mummoloida
- käydä lasten kanssa Linnanmäellä (ja ehkä myös Korkeasaaressa?)
- nähdä ystäviä
- olla vaan.

25.5.2016

Mistä jutun juurta?

Meidän Poikanen hallitsee kuulkaa small talkin. Jos teillä muilla on vaikeuksia keksiä puheenaiheita vieraiden kanssa, niin aina voi kokeilla seuraavaa uutta ja tuoretta keskustelunavausta:
"J hei, onko sulla pippeli?"

Meillä oli ystävä kylässä viime viikonloppuna ja Poikanen katsoi tarpeelliseksi tästä nykyään hyvinkin paljon pinnalla olevasta asiasta keskustella kyseisen vieraan kanssa. Meni siihen viereen sohvalle oikein asiallisena ja keskustelusävyyn esitti kysymyksensä. Vieras oli onneksi hyvin tilanteen tasalla:
"Joo, kyllä mulla on. Onko sulla?"
"On! Mulla on pippeli! ... ... Meidän äidillä on kanssa pippeli!"

Tässä kohtaa äiti puuttui keskusteluun. :D

* * *

Menin huutelemaan lapsia pihalta syömään. Naapurin I tuli kantelemaan, että Poikanen oli sanonut kirosanan. Pipanainen säesti: "Niin äiti! I opetti Poikaselle kirosanan, ja sitten Poikanen sanoi sen!" Sovittiin yhdessä, että kirosanoja ei tarvi sen enempää sanoa kuin opettaa toisillekaan.

* * * 

Meillä on ollut outo kevät. Tai mulla. Olen ollut ajoittain ihan hirvittävän väsynyt ja aika ahdistunutkin, ilman mitään "oikeaa" syytä. Sitten taas vastapainoksi on ollut päiviä, jolloin olen leijunut onnesta. Ja siis näitä molempia sekaisin ihan ilman mitään logiikkaa. Nyt on ollut jokusen viikon tasaisempaa (joka on mulle ominaisempi olotila kuin ääripäät), ja on kyllä kauhean kiva tuntea olonsa jotenkin tasapainoiseksi ja normaaliksi :)

Töitä on jäljellä enää puolitoista viikkoa. Numerot alkaa olla annettu, vielä viimeisiä kokeiden uusijoita metsästän tekemään kokeensa, yhtä ehtojensaajaa jännitän (koska en aio ehtokuulustelupäivänä olla Suomessa), hirveästi olisi tekemistä ja hoidettavia asioita. Kaiken huipuksi meidän koulusihteeri on poissa töistä, ja voitte arvata, että näin numeroiden annon ja muiden paperitöiden kulta-aikana niistä asioista perillä olevan henkilön olisi kullanarvoista olla töissä...

Kesälomaa odotan innolla ja kauhulla. No en nyt ehkä ihan kauhulla, mutta kyllähän mulle sitä lasten kanssa yksin olemista tulee väkisinkin aika paljon, ja se ei aina ole mitenkään helppoa ja rentouttavaa. Mutta siis myös kivaa, meille kaikille tekee hyvää katkos aikataulutetusta arjesta. Miehen loma on lyhyt ja vasta kesän lopulla. Saa nähdä, mitä kaikkea puuhaa tässä keksitään.

1.4.2016

Pääsiäispilkki ja muita muistamisen arvoisia asioita.

Me vietettiin pääsiäistä mun vanhemmilla. Se on meillä jo ihan perinne, pääsiäinen mun vanhemmilla ja juhannus Miehen porukoiden mökillä. Lapset haluaa ehdottomasti mummolaan pääsiäiseksi, koska ne muistaa mummon kehittämän pääsiäisonginnan :)

Oli kiva mummolareissu. Mentiin pitkäperjantaina mummolaan. Sellaista mukavaa oleilua, lapset maalasivat puhallettuja munia ja illalla saunan jälkeen Mies huomasi jättäneensä oman kassinsa kotiin. Vaikka mä vastustan kauppojen pääsiäisaukioloa (ja muitakin pyhäpäiväaukioloja), niin nyt se hyödynnettiin ja Mies haki paikallisesta Prismasta itselleen vaihtovaatteet ja hammasharjan.

 Mummo ripusti lasten maalaamat munat ruokailutilan lamppuun.

Lauantaiaamuna mentiin pilkille. Tytöt ovat pilkillä käyneet aiemminkin, mutta Poikaselle tää oli eka kerta. Kovasti kaikki lapset pilkkivät (no, Poikanen pilkki ehkä pari minuuttia, suurimman osan ajasta se mätti sohjoa avantoon), mutta vaan Isosisko ja Mies onnistuivat saamaan kalaa. 22 pikkusinttiä, joista meidän äiti teki kalakukon. (Oli muuten hyvää, vaikkei ihan aitoa kalakukkoa ollutkaan. En ole saanut kalakukkoa vuosiin)

 Kala!


 Pipanaisen aikomuksena oli pilkkiä delfiini. Ei tullut tulosta.


Poikanen suunnitteli pilkkivänsä vihreän kalan. Jäi saamatta.

Lauantai-iltapäivänä tuli mun sisko lastensa kanssa myös mummolaan ja juhlittiin siskontytön 2-vuotissynttäreitä. Illalla muiden jo käytyä nukkumaan mä menin vielä pääsiäisyön messuun. Oli tosi kiva messu, siellä oli mukava tunnelma, paljon väkeä, jazzbändi soittamassa ja upeasti hyödynnetty erilaisia valoja (on aika hienon näköistä, kun ison kirkon vaaleat sisäseinät valaistaan vuoron punaisella, vihreällä jne). Yömessusta hiivin nukkumaan herätäkseni seuraavana aamuna valvomisen ja kellojensiirron takia tolkuttoman väsyneenä.
Pääsiäisonginta oli taas lasten mielestä onnistunut ja kiva juttu, ruoka oli hyvää ja äidin pashaa ei vaan mikään voita. Kotimatkakin sujui rattoisasti kun otin tunnin torkut.

Kotona tehtiin pääsiäispitsaa :D

* * * 

Tää viikko on ollut aika väsynyt, varmaan tuon kesäajan takia. Mä en yleensä harrasta aprillipiloja, mutta tänään päätin kokeilla. Monistin lukion geometrian kirjasta muutaman hankalan näköisen tehtävän ja jaoin ne kasiluokkalaisille ilmoittaen, että meillä on nyt tämmöinen käytäntö kuin perjantaipistarit. Kahdesta ryhmästä löytyi yhteensä yksi oppilas, joka hoksasi epäillä, että näitä ei ehkä ole tarkoituskaan laskea. Ressukat huokailivat huolestuneena, jokunen supisi vieruskaverille, että mä en tajua yhtään, ja muutama yritti luistaa ilmoittamalla, että "mä en oo ollu niillä tunneilla kun näitä on käyty!" Yksi oppilas sai melkein hepulin, kun tehtävässä käskettiin todistaa Pythagoraan lause (mitä ollaan siis just opiskeltu, mutta ei todellakaan kovin vaativalla tasolla). "Millä mä nyt sen todistan, pitääkö mulla olla jotain valokuvia todisteeksi!?" se huusi. 

Ei mun pokka pitänyt. Onnistuin näyttämään vakavaa naamaa ehkä pari minuuttia ennen kuin repesin. Naurettiin oppilaiden kanssa yhdessä. Ihan kiva kevennys.

Nyt onneksi on viikonlopun aika. Pitäisi kaivella lasten kevätvaatteita esiin...

26.3.2016

Talviliikuntapäivä

Niin paljon tapahtuu kaikkea, mistä olisi kiva kertoa ja mitä olisi kiva muistaa myöhemminkin. Kun vaan saisi aikaan laittaa muistoja ylös tänne bloginkin puolelle...


Tässä yksi mukava muisto:

Maaliskuun alussa vietimme meidän perheen ulkoliikuntapäivää mummilassa. Lähdettiin ex tempore mummilaan päiväksi ulkoilemaan. Voihan sitä muuallakin ulkoilla, mutta mummilassa osui olosuhteet ja muonitus kohdilleen :) Aamupäivä meni vietettiin koko perheen voimin pulkkamäessä. Mummilan naapurin pihatie on mitä parhain pulkkamäki. Poikanenkin laski ihan yksin pulkalla, ja osasi jopa vähän ohjata. Siirryttiin vähäksi aikaa vielä Miehen mummolan pihapiiriin laskemaan pienemmästä mäestä. Oli tosi kivaa, meillä kun kotona ei ihan lähellä ole mäenlaskumäkiä.





Ruokailun jälkeen laitettiin Poikanen nukkumaan ja me muut lähdettiin vielä luistelemaan ja hiihtämään. Minäkin luistelin ekaa kertaa sitten lukioaikojen, arvelin, että edellisestä luistelusta oli varmaan 16 vuotta aikaa (lukion ekalla oli meidän ainut pakollinen liikankurssi, enkä muista sen jälkeen luistelleeni). Alkuun vähän hirvitti ja horjutti, mutta pystyssä pysyin ja pääsin sekä eteen- että taaksepäin. Oli tosi kivaa.



Pipanainen väsyi luistelun jälkeen, kävi hiihtämässä kyllä pienen hetken, mutta meinasi mennä itkuksi ja lähdin sen kanssa sitten takaisin mummilaan. Isosisko hiihti vielä isin ja ukin kanssa reilun kilometrin mittaisen lenkin.

Oli oikein onnistunut talviliikuntapäivä. Pitää muistaa ensi talvenakin luistella, jos tilaisuus koittaa.

5.3.2016

Terveisiä Tukholmasta

Terveisiä Tukholmasta!

Oltiin siellä kyllä jo yli viikko sitten. Oli kiva risteily. Toisin kuin edellisellä kerralla oltiin terveinä, jaksettiin puuhata ja kaikilla oli kivaa. Eipä siinä taida olla sen ihmeempää kerrottavaa, mutta yhden Tukholman vinkin nyt halusin kuitenkin jakaa.

Nimittäin Ruotsin luonnontieteellistä museota voin lämpimästi suositella kaikille käyntikohteeksi,  niin lapsiperheille kuin aikuisillekin. Me ei oikein olla shoppailijaihmisiä (kun ei sitä tavaraa niin määrättömästi tarvi), vaan halutaan mieluummin käydä vaikka jossain museossa. Tukholmassa ollaan vuosien varrella koluttu tietysti Vaasa-laivat, armeijamuseo, musiikkimuseo yms ja lasten kanssa Junibackenit ja Skansenit, kuten asiaan kuuluu. Tällä kertaa päätettiin mennä tuonne luonnontieteelliseen museoon ja kannatti (vaikka napa-alueiden eläimiä esittelevä näyttely olikin remontissa ja vaikka paikalla parveili vähintään tuhat ruotsalaista päiväkotilasta). 

Lapset jaksoivat olla museossa reilu neljä tuntia, eikä ehditty nähdä kaikkea. Mutta ehdittiin nähdä dinosaurusten luurankoja, erilaisia eläimiä, ihmisen kehityksen historiaa, kaksipäinen vasikka, täytetty tiikeri ja vaikka mitä muita eläimiä ja parhaana kaikista ruotsin eläimistöä. Kyllä ne täytetyt hirvet, sudet, karhut, hylkeet, ketut ja kaikki muut on kuulkaa hienoja, sekä lasten että aikuisten silmin. Tosi upeita maisemia ja tilanteita oli osattu tehdä. Poikanen tosin vähän pelkäsi "koppia", josta kuului hyttysten ininää. Niitä ei sentään ollut täytettynä esillä :D Yhtään kuvaa en ottanut, enkä tiedä, olisiko edes saanut, mutta saatte nyt sitten mennä itse paikan päälle katsomaan.

Lapsiperheitä saattaa myös kiinnostaa seuraavat seikat:
- Kohde sopii erinomaisesti pienellä budjetilla matkaaville, koska se on ilmainen. Museossa on myös joku hieno teatteri, johon liput toki maksaa, mutta ei meillä ollut aikaa sitä edes ajatella. Näyttelyt eivät maksaneet yhtään mitään.
- Paikalle oli helppo päästä. Me oltiin Siljalla lähdetty matkaan, joten näppärästi metrolla (kerran piti vaihtaa) päästiin ihan lähelle museota. Universitet-metroasemalta oli muutama sata metriä matkaa museolle ja sinne oli oikein hyvät opasteet, joten sekään ei haitannut, vaikka museo oli kartan ulkopuolella eikä kännykät pelanneet. 
- Museoon saa tulla omien eväiden kanssa ja siellä on useampiakin eväiden nauttimiseen tarkoitettuja tiloja (jotka arvattavasti ovat jokseenkin siistejä silloin, kun paikalla ei ole tuhatta ruotsalaista päiväkotilasta). Siisteyden kanssa oli vähän niin ja näin, mutta siitäkin selvittiin, kun tarjolla oli myös runsaasti talouspaperia ja useita vesihanoja :D Myös mikro oli vapaasti käytettävissä, jos tarvii lastenruokaa lämmittää.
- Vessoja ja niiden yhteydessä lastenhoitotiloja löytyi, ne oli tosi siistejä. Myös naulakkotilat oli tosi isot (riitti niiden tuhannen päiväkotilapsen lisäksi myös meille). 
- Lastenrattaiden kanssa oli helppo kulkea.
- Museossa on myös ravintola ja museokauppa, mutta en osaa kummastakaan sanoa mitään, koska ei käyty edes kurkistamassa. 

Tosiaan suosittelen käymään! Ja jos ette jaksa Tukholmaan asti lähteä ihmettelemään eläimiä, niin Helsingistä löytyy ihan yhtä hieno luonnontieteellinen museo :)

28.2.2016

Tammi-helmikuussa luettuja

Tammi-helmikuu meni isolta osin kliinisen psykologian tenttiin lukiessa, mutta jonkun verran olen nähtävästi kuitenkin saanut tenttikirjojen ohella muutakin luetuksi.

Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja oli loistokirja. Jatko-osat ovat olleet vanhan vitsin lämmittelyä. Plaah.


Carols Shields & Blanche Howard: Kuiva kausi
Mahdottoman hyvä! Ei Carol Shields varmaan ole koskaan mitään huonoa kirjoittanutkaan, mutta tämä oli taas yksi parhaista lukemistani kirjoista. Kuiva kausi on kirjeromaani, jossa työsyistä väliaikaisesti erillään asuva aviopari pitävät yhteyttä kirjeitse. Carol Shields ja Blanche Howard ovat kirjoittaneet kirjan yhdessä niin, että toinen on kirjoittanut naisen, toinen miehen kirjeet (en enää muista kumpi kumman). Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea!

Rose Kennedy: On aika muistella
Iän kaiken kesti lukea Rose Kennedyn (JFK:n äiti) muistelmat. Paikka paikoin hyvin kiinnostava, kunhan jaksoi myös äärettömän puuduttavat jaksot siitä, miten erinomainen kasvattaja Rose Kennedy oli, ja miten ihana oli parisuhde ja perhe ja kaikki muukin suunnilleen täydellistä. Runsaasti omakehua ja asioiden kaunistelemista, mutta myös kiinnostava katsaus rikkaaseen elämäntyyliin ja tietynlaiseen elämänasenteeseen. Kannattaa lukea, ainakin jos olet sellainen lukija, joka osaa hyppiä puuduttavien kohtien yli... (Mä olen huono siinä, joten tän parissa vierähti monta kuukautta, kun luin aina välillä jotain muuta)

Hilary Boyd: Torstaisin puistossa
Tylsä ja ennalta-arvattava.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Tätä olen monessa lehdessä ja blogissa kuullut kehuttavan. Ei ollut turhia kehuja lainkaan, oli kyllä tosi hyvä kirja. Tarina kertoo miehestä, joka on nuoruudessa joutunut yllättäen erotetuksi ystäväporukastaan ja aikuisena alkaa ottaa selvää, miksi joutui porukan ulkopuolelle.

Jo Baker: Longbournin talossa -palvelijoiden Ylpeys ja ennakkoluulo
Mä en oikein innostu näistä "tehtiin varjotarina kuuluisasta romaanista"-tyyppisistä kirjoista. Ajattelin kuitenkin, että ehkä ei pitäisi antaa ennakkoluuloille valtaa ja lainasin tän kirjastosta. Tarina oli jotakuinkin niin tylsä ja huonosti kirjoitettu, kuin pelkäsinkin. Mutta tulipahan mieleen, että voisi olla taas aika katsoa (se ainut ja oikea 6-osainen) Ylpeys ja ennakkoluulo, edellisestä kerrasta on varmaan jo yli vuosi. Hömppärakkauskirjojen ja Jane Austenin ystäville tää voisi ehkä sopia. En tykännyt.
 
Kaari Utrio: Paperiprinssi
Sama tuttu tarina kuin Kaari Utrion muissa romaaneissa. Ei ihan yltänyt viimeaikaisten Utrioiden tasolle, ja olisi kiva, jos joskus tarinoissa olisi jotain vähän erilaista. Mutta ihan kivaa päännollauslukemista oli silti.

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Ihastuttavan absurdi ja satiirinen kirja erikoisesta arkkitehdistä ja hänen perheestään. Tykkäsin todella paljon. Lukekaa tämä!

24.2.2016

Synttäriherkut

Poikaselle ei vielä pidetty kaverisynttäreitä, mutta sukulaisia ja kummeja tuli synttärisankaria juhlimaan yllättäen ihan iso joukko (lapsilla kun noita mummoja riittää. Elossa on tällä hetkellä 6 mummoa ja ukki ja pappa).

Jotta itsekin muistaisin vielä myöhemmin, niin tässä kuvia tarjoiluista:


Suolaisena tarjottavana oli tällä kertaa savulohesta tehtyä Kalastaja-Eemelin piirakkaa. Tässä on mukavan erilainen pohja. Ennen paistamista pohja tuntuu löysältä kaurapuurolta, mutta ihan kunnon pohja siitä kumminkin tulee :) Täytteenä on lohta (meillä oli tällä kertaa joululta yli jäänyttä savulohta pakastimesta), tomaattia, kananmunaa, mausteita ja juustoa. Voin laittaa tarkemman reseptin jakoon, jos joku innostuu. Tää on ollut yksi sekä mun että Miehen suosikkipiirakoista jo vuosikausia.


Toisena suolaisena oli kinkkupiirakkaa. Tämän idean olen poiminut yhdeltä rakkaalta ystävältä. Mä en tykkää piirakoista, joihin tulee munamaito, joten ilahduin, kun löysin oikeasti tosi herkullisen kinkkupiirakan ilman munamaitoa. Tarkkaa ohjetta mulla ei tähän ole olemassa, mutta jotain suuntaa antavaa: pohjana oli peruspiirakkataikina, josta osan jauhoista korvasin kaurahiutaleilla. Esipaistoin pohjaa vähän, ja sitten päälle oikein ohut sipaisu dijon-sinappia, silputtua voileipäkinkkua, silputtua paprikaa, suolakurkkukuutioita ja runsaasti juustoa ja uuniin siksi aikaa, kunnes näyttää valmiilta. Tosi hyvää!

Juhlat osui Runebergin päivän tienoille, joten tehtiin Runebergin torttuja. Lasten koristelemina tietysti.


Sävelsin omasta päästä triplasuklaakakun, johon sain käytettyä joululta jääneet ylijäämäsuklaat. Tässä suurin piirtein -ohje siihenkin. Mä tein kaksi kakkua kerralla, ja suklaata heitin mitä sattuu, joten nää mitat on tosiaan aika suurpiirteisiä.

Pohja:
3/4 pötköä dominokeksejä
pari ruokalusikallista voisulaa

Täyte:
2dl kermaa
250g rahkaa tai pehmeää rahkaa
3 liivatelehteä
50-100g tummaa suklaata
100g valkosuklaata
100g Fazerin sinistä
(suklaita saattaisi riittää vähempikin määrä)
tilkka vettä
sokeria

Murskaa keksit ja lisää voisulaa sen verran, että keksimurut kostuvat. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja vatkaa sitten rahka sekaan. Jaa seos kolmeen osaan. Sulata suklaat (erikseen). Lisää ensimmäiseen osaan kermarahkaa sulatettu tumma suklaa, tarvittaessa sokeria ja pieneen kiehuvaan vesitilkkaan liuotettu yksi liivatelehti. Lusikoi seos vuokaan. Lisää toiseen osaan kermarahkaa sulatettu valkosuklaa, tarvittaessa sokeria ja toinen liuotettu liivatelehti. Lusikoi edellisen kerroksen päälle. Lisää kolmanteen osaan sulatettu Fazerin sininen, tarvittaessa sokeria ja kolmas liuotettu liivatelehti. Lusikoi päällimmäiseksi kerrokseksi ja vie kylmään jähmettymään. Ennen tarjoilua koristelin kakun vielä pienellä määrällä sulaa suklaata ja joululta yli jääneillä konvehdeilla.

Luulen, että suklaan määrä riittäisi jähmettämään kakun ilman liivatettakin, mutta laitoin nyt kumminkin sitä varmuudeksi vähän. Suklaan määrääkin voisi säätää suuntaan tai toiseen, tää oli nyt tosiaan tämmöinen päästä vedetty kakku. Mutta todella hyvää oli, ja todella tuhtia! Ei kyllä isoa palaa tarvinnut. Teen taatusti toistekin. Niin ja oli parasta pari päivää jääkaapissa muhittuaan.



Kakuksi meidän autointoilija toivoi tietysti autokakkua. Ajattelin päästä kakkuasiassa helpolla, ja tein ison kuorma-auton. Tää oli tosi pikaisesti tehty (kuten kuvistakin voi päätellä), mutta ajoi asiansa. Kakku oli järkyttävän iso, koska mä en osaa tehdä pieniä muotokakkuja :D Mies vei sitten loput työkavereilleen.

Välissä oli mansikka-raparperisosetta ja mansikkahilloa, sekä kermaa. Päällystin kakun kermalla, kun en jaksanut alkaa minkään massojen kanssa säätämään tällä kertaa. Renkaina on dominokeksit, ja ikkunat ja ovet on maalattu mustalla elintarvikevärillä (joo kannattaa tosiaan maalata kermaa... not). Etuvalot keltaisista pallerokarkeista ja takavalot kettukarkeista. Kuormana hullu määrä karkkia.



Lisäksi meillä oli kuorma-autokeksejä ja lapsia varten naposteltavaksi kaapista löytyneitä keksejä ja karkkeja, meidän muksut kun on aika huonoja syömään kakkuja tai suolaisia piirakoita. Nää tarjottavat oli selkeästi enemmän aikuisten makuun, kun vieraat oli aikuisia. Niin ja kun nää nyt oli tämmöiset "joululta jäi yli, niin leivoin niistä tämmöisen"-teemaiset synttärit, niin kaivoin pakastimesta myös jouluksi tehdyn appelsiini-suklaakakun. Siitä lapsetkin tykkäs tosi paljon.

23.2.2016

Kolmevuotias

Meidän nuorimmainen täytti kaksi viikkoa sitten kolme vuotta. Edelleen totuttelen ajatukseen, että meidän kuopus tosiaan on kolme. Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, aina aiemmin kolmevuotissynttäreiden sankarilla on ollut pikkusisarus.

Kolmevuotias Poikanen on ihan mahtava. Se on hirmu kohtelias ("ei kiitos potalle!"), hassuttelija, pelleilijä, suukottaja, notkea, äidin poika, päiväkodinkin mielestä poikkeuksellisen hyvä laulamaan (tämä ei ole siis vain äidin puolueellinen mielipide). Poikanen on myös tosi rasittava. Sen lempisana on "ei", se ei halua totella, sillä on valikoiva kuulo, se tekee tahallaan kaikenlaista hölmöä kokeillakseen, suuttuuko äiti. Poikanen tykkää pelata hedelmätarhapeliä, laittaa pyykit koneeseen ja koneen päälle, katsoa Ryhmä Hauta, sylitellä, käydä päiväkodissa, riehua sängyllä, leikkiä autoilla ja junaradalla, vetää pulkkaa, laskea mäkeä, tehdä palapelejä ja leipoa. Poikanen ei tykkää säännöistä, pukemisesta eikä siitä, jos äiti vie suihkuun (isi saa viedä). Poikanen on alkanut syödä isoja määriä, mutta on vielä kaikkien painokäyrien alapuolella. Lempiruokia on nykyään melkein kaikki, ainakin kaikki, missä on perunaa, makaronia ja riisiä, ja mielellään niiden päällä raejuustoa. Mitään makkaraa tai nakkia Poikanen ei tosin suostu syömään. Kun Poikanen innostuu, se esittää koiraa, ja kun on hämmentynyt tai kaipaa syliä, esittää kissaa.

Ja sen ajatuksenjuoksu! Se leikki koiraa ja nuoli oikeasti mun housuja. Pyysin, että se nuolisi niitä vaan leikisti. 
"Niin. Muuten se menee rikki. Sitten sattuu. Sitten kopsahtaa leuka lattiaan. Sitten tulee paha mieli. Sitten äiti suuttuu. Sitten äiti suuttuu tosi kovasti. Sitten me mennään kaikki eteiseen leikkimään autoilla!"
Selvä.

Poikanen on toisinaan ujo, toisinaan hullun rohkea. Sillä on myös ihana vähän pikkuvanha tyyli jutella ja kysellä ihmisiltä asioita. "Mitäs sinä oikein puuhailet?" on yksi Poikasen vakiokysymyksistä. Mummolassa olin sen kanssa pulkkailemassa (ts. Poikanen veti pulkkaa ja mä kävelin vieressä), kun se näki kauempana jonkun naisen lapioimassa lunta pihalla.
"Äiti, mikäs tuo on?" 
Ja sitten kohdalla se pysähtyi ihmettelemään sitä naista ja kysyi:
"Mitäs ihmettä sinä oikein puuhailet siellä?"
Nainen vastasi ihan ystävällisesti, että lapioin tässä lunta.
"Minkäs takia sinä sitä lunta siinä oikein lapioit?"

Ja tätä on ehkä vähän nolo tunnustaa, mutta se osaa käyttää siskonsa puhelinta. Ei nyt tietenkään osaa soittaa sillä, mutta osaa pelata sieltä löytyvää piereskelevä kissa -peliä. 

Meidän ihana ihana, hassu, rasittava ja suloinen pikkuveli Poikanen. On se niin rakas.

 Siellä sitä mennään.

17.1.2016

Loppuvuoden lukemiset.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Syksyllä jäi kyllä lukemiset harvinaisen vähiin. Marraskuussa en lukenut yhtään kirjaa loppuun saakka (lueskelin kyllä silloin tällöin Rose Kennedyn elämäkertaa, mutta se on edelleen kesken). Todella poikkeuksellista! Viime vuonna luin kuitenkin ainakin 56 kirjaa, ihan kaikkia en varmaan ole kirjannut ylös.

Tässä siis loka-joulukuun luetut:

Saku Tuominen: Luova järkevyys
Oikein oivaltava (ja helppolukuinen!) kirja luovuudesta. Suosittelen lukaisemaan!
Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi
Niin perushömppää, että on vaikea enää edes muistaa, mitä tässä tapahtui. Jos oikein muistan, ei erityisen sykähdyttävä ja jotenkin kökösti suomennettu kirja, mutta lukihan tuon.
Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni
Olin vähän pettynyt tähän. En mä nyt koskaan mitään suuria lukuelämyksiä näiltä hömppäkirjoilta odota, mutta tää oli oikeasti aika tylsä. Kirjan paras kohta on tässä:



Leena Paasio: Melkein äiti
Kirjan aiheena oli äitipuolena oleminen ja lapsettomuus. Ihan ok, mutta tarina tuntui vähän kuluneelta. Ihan kuin olisin jokseenkin saman tarinan lukenut jo aiemminkin. Arvelin ensin, että olisin lukenut tän kirjan jo aiemmin, mutta tämähän oli aika uusi. Ehkä joku muu vaan kirjoittaa samalla tyylillä ja on osunut samankaltainen aihe... Joka tapauksessa, ihan kiva kirja, mutta kertalukeminen riittää.

Graeme Simsion: Vaimotesti
Vielä lisää hömppää. Mutta ai että kun tämä oli hyvä! Jos yhtään tykkäätte Rillit huurussa -sarjan Sheldonista, niin lukekaa Vaimotesti! Olihan tämä tietysti ihan absurdi ja joiltain kohdin vähän huonokin, mutta tykkäsin silti tosi paljon. Päähenkilö oli kaikessa outoudessaan tosi symppis.

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä
Olisi ehkä ollut fiksumpaa jättää tää lukematta ja käyttää siihen kulunut aika jotenkin paremmin. Toisaalta, luin tän yhtenä yönä, kun kaipasin täysin aivotonta romantiikkaa. Ennalta-arvattava ja epäuskottava tarina ja ihan hölmöt päähenkilöt, mutta jos sellaiset pikkuseikat ei haittaa, niin lukekaa toki. Sopii paremmin kuin hyvin sellaiseen hetkeen, kun haluaa lukea jotain epäuskottavaa seksillä höystettyä rakkaustarinaa :D

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Tää on nyt pelkkää valitusta, mutta en mä nyt tästäkään ollut kovin vaikuttunut. Kirja oli kyllä vetävä ja hyvä lukea, mutta jotenkin ei vaan mua ihmeellisemmin sykähdyttänyt. Suosittelen kuitenkin tsekkaamaan tän joskus kirjastossa, josko olisi sinun makuusi. Hyvin kirjoitettu, tarina ei vaan ollut ihan mua.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Alkuun epäilin, että tää on tylsä perus chick lit, mutta sitten kuitenkin tykästyin. Tykkäsin tästä enemmän kuin aiemmin lukemastani Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -kirjasta (sekin oli kyllä hyvä). Olihan tämäkin varsin ennalta-arvattavaa kevytkirjallisuutta, mutta loppuratkaisu pelasti paljon (ei ollut silkkaa kliseetä se). 

4.1.2016

Vuodenvaihde

Kas niin vaihtui vuosi.

Me vietettiin vuodenvaihdetta mun vanhemmilla. Sinne äiti ja isä näppärästi majoitti meidän perheen, siskon perheen ja veljen vaimoineen, yhteensä 12 yövierasta. Arvannette, että kuudesta lapsesta lähti paljon ääntä, touhua riitti, riitojakin saatiin aikaan, yhdelle iski vatsatauti (joka ymmärrettiin vatsataudiksi vasta myöhemmin kun lisää poruukkaa alkoi sairastua), lystiä riitti ja oli kerrassaan hirveän mukavaa. Kaupungin lapsiperheille suunnattu ilotulitus oli hieno, päästiin siskon ja kälyn kanssa karkaamaan pariksi tunniksi ostoksille, lasten nukahdettua ehdittiin pelailla lautapelejä, lapset ei kumma kyllä heränneet kamalan kovaäänisiin pommeihin, sain otettua uudenvuodenkuvan. Isommat lapset kävi luistelemassa pariin otteeseen, käytiin lammen jäällä kävelemässä ja tekemässä lumikuvia, syötiin lapsilta salaa karkkia. Mummo järjesti lapsille aarteenetsinnän, jossa palkintona jokaiselle oli kirja ja vetskariin ripustettava pieni led-lamppu (näkyvät pimeässä). Oikein onnistunut mummolareissu kaikin puolin.


 
ilotulitus oli hieno

Mummolasta lähdettiin Miehen siskonpojan kastajaisiin. Kivat pirskeet oli, vaikka itsellä alkoi kolmen päivän mummolapuuhat jo verottaa jaksamista. Kotona lauantai-iltana päätettiinkin Miehen kanssa ottaa rennosti. Mies lähti kaverille viettämään iltaa ja mun suunnitelmiin kuului suklaa, telkkari ja neule. 

Toteutus ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Mies kyllä vietti iltaa kaverilla ja mä kotona. Täällä vaan alkoi Poikanen oksentaa oikein perinpohjaisen huolellisesti: siinä touhussa meni sänky, patja, petivaatteet, lapsi ym ym. Jokusen tunnin siinä pesin lasta, putsasin paikkoja, pesin patjaa, tungin kamppeita pesukoneeseen, järjestin lapselle puhtaan nukkumapaikan (vuorasin meidän sängyn kylpypyyhkeillä uusien oksujen varalta ja lapsi sinne nukkumaan, kun sen sängystä oli patja pesussa), rauhoittelin Pipanaista, jota pelotti nukkua yksin, siivosin uudet oksut meidän sängystä (ja vaihdoin itselleni jo illan kolmannen yöpuvun) jne. Kun sitten lopulta sain Miehen kiinni ja pyysin sitä tulemaan kotiin (koska yksin nukkumista pelkäävä Pipanainen ei uskaltanut nukkua, ja oksentamisesta virkistynyt Poikanen ei halunnut nukkua, ja koska arvelin, että yöstä saattaa tulla puuhakas), alkoihin tilanne olla jo ohi. Miestä vähän ketutti, kun sen kotiin tullessa alkoi olla jo jokseenkin rauhallista. Elämä on.

Pipanainen teki lammen jäälle lumisydämen

Onneksi toistaiseksi ainakaan ei ole muita tautisia ja Poikasenkin tauti oli parissa tunnissa sairastettu. Siskon perheessä oli tosiaan yhdellä lapsista ollut vatsa löysällä, mutta kun se ei ollut hänen tapauksessaan mitenkään poikkeuksellista, niin hölmöt ei ymmärretty, että se tosiaan oli vatsatauti, vaan mentiin sinne kastajaisiinkin. Toivottavasti ei tartutettu ketään!

Tänään oli eka työpäivä, koulupäivä ja päiväkotipäivä loman jälkeen. Motivaatio nollassa niin mulla kuin oppilaillakin. Pipanainen ja Poikanen tosin menivät innosta hihkuen päiväkotiin, että kai sitten ihan hyvä, että loma loppui.


Poikanen teki lammen jäälle lumienkeleitä noin parikymmentä.


Vuosi 2015 oli ensimmäiseltä puoliskoltaan melko leppoisa vuosi. Toinen puolisko oli rankka, haastava ja väsyttävä. Ihan riittävän pitkä vuosi oli.

 Isosiskon tekemästä lumiukon naamasta ei nyt ole kuvaa, mutta mä tein tämmöisen naaman. Painajaisnaama.

Katsotaan, mitä vuosi 2016 tuo tullessaan. Mitään uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, mutta kyllähän sitä pitäisi yrittää saada näitä elämäntapoja rukattua (esim. iltapalaksi syödä jotain ei-makeaa ja alkaa taas edes joskus liikkua edes vähän). Oikeastaan ainut "lupaus" on yritys vähentää kaikenlaisia sitoumuksia ja projekteja. Olen ollut niin väsynyt ja stressaantunut, ja häiritsee, kun lähes joka viikonloppu on jotain ja viikoillekin kasaantuu yhtä ja toista. Ei ole kovin hienosti alkanut - lupauduin ensi sunnuntaiksi pitämään pyhäkoulua. Toisaalta samassa yhteydessä sanoin, etten pysty sitoutumaan siihen enempää, tämä yksi kerta tällä erää, kun olivat pulassa. Että sentään se.

Kun osaisi stressata vähemmän ja nukkua enemmän, herkutella vähemmän ja liikkua enemmän, tehdä muka-pakollisia juttuja vähemmän ja puuhata lasten kanssa enemmän. Siinä olisi tavoitetta tälle vuodelle. Jos jonkin pienen muutoksen saisi aikaan...

Hyvää uutta vuotta sinulle!

28.12.2015

Normijoulu

Voisin sanoa, että normijoulu oli.

Aatonaattona saatiin muka kaikki hyvissä ajoin valmiiksi (lue: siivousasiat), mutta sitten kuitenkin häslättiin yhtä ja toista (lue: ruoka-asioita) pitkälle iltaan. Kuusenkoristelusta tuli taas kerran hermoja repivä operaatio, joka vuosi tulee. Lapsista on kamalan vaikeaa odottaa, että kuusi saadaan suoraan, tähti ja valot kiinnitettyä ym. ennen kuin tulee lasten vuoro ripustaa koristeet. Isosisko kävi niin kierroksilla, että se oli pakko kädestä pitäen viedä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Pipanainen oli väsynyt ja makasi pöydän alla kaikessa rauhassa odottamassa. Poikanen ymmärsi ekaa kertaa, miten koristeet ripustetaan, ja kasasi noin kymmenen palloa samaan oksaan, ennen kuin Mies ohjeisti ripustamaan vähän muuallekin. Koristeltua se saatiin ja yhtä ruma on kuin aina kolmenvärisine köynnöksineen ja sekalaisine koristeineen (mä tykkäisin vähän harmonisemmasta värimaailmasta, mutta olen meidän perheessä ainoa sen suunnan kannattaja).

Kuusenkoristelu- ja kinkunpaisto-tohinassa savukalat unohtui savustimeen kahdeksi tunniksi. Ihan syötävää oli, mutta vähän liian suolaista mun makuun. Pakastimessa oli onneksi ylimääräinen kala, Mies savusti sitten senkin. 

Aatto meni tutulla kaavalla. Saunottiin, lapset katsoi telkkaria, aikuiset laittoi ruokaa. Taloudessa ei ollut yhtään kokonaista mantelia, joten joulupuuroon laitettiin cashew-pähkinä (pikkuveljellä oli kuulemma ollut sama ratkaisu pulmaan), joka tosin ei osunut kenenkään lautaselle. Mies ja Poikanen ehti ottaa päivätorkut ennen kirkkoa. Kirkkoon tuli kiire, vaihteeksi. Poikanen osasi tänä vuonna istua ihmeellisen nätisti koko puolen tunnin hartauden.

Saatiin jouluvieraat (Miehen vanhemmat ja mun pikkuveli) meille. Laitettiin ruokaa kauan ja hartaasti. Syötiin kauan ja hartaasti (ja liikaa). Jossain välissä Mies kävi naapurissa joulupukkina. Oli se meilläkin, mutta eipä se lapsia ihmeemmin kiinnostanut. Isosisko ei pysynyt pöksyissään, kun se oli niin innoissaan lahjoista. Hyppi ja poukkoili ympäriinsä, hermostuttavaa. 

Lapset sai liikaa lahjoja, mutta onneksi kivoja. Tällä kertaa tosin oli omakin vika, kun tyhjensin joulun alla lahjakaappiin kertyneitä lahjoja lapsille (mitä niitä nyt sielläkään jemmaamaan) ja sitten Mies kävi vielä lautapelikaupassa, lopputuloksena oli 3 pakettia per lapsi ja vielä pari yhteistä. Pitää varmaan ensi vuonna laittaa joku rajoite sekä itselle että isovanhemmille... Me saatiin onneksi Miehen kanssa sopiva määrä lahjoja (toisiltamme, molempien vanhemmilta ja Miehen siskolta ja mä sain yhdeltä ystävältä) ja nekin oli kaikki oikein mukavia. 

Ainut, mikä vähän harmitti, oli Poikasen saama parkkitalo. Annettiin sen tieltä edellinen (mun serkun entinen, jo vähän risa) lasten serkulle, mutta nyt tää uusi jäi kyllä sille entiselle kakkoseksi, vaikka se risa olikin. Tää on kyllä vähän tukevampi, mutta auttamattoman pieni ja hankala. Piti oikein etsiä, että mitkä autot on tarpeeksi pieniä että mahtuu parkkitaloon. No, onpahan nyt sitten lasten serkuilla hyvä parkkitalo :D

Joulupäivä meni löhötessä omalla porukalla. Tapanina kävi mun vanhemmat ja toinen mun pikkusiskoista miehensä kanssa. Oli kivaa, kun oli vieraita. Ja nyt ollaan sitten pari päivää joulun jälkeenkin vielä syöty jouluruokia, napsittu herkkuja ja mietitty, että pitäiskö tässä nyt ihan ryhdistäytyä ja pestä vaikka pyykkiä... Lapset alkaa olla aika rasittavia, mutta onneksi luvassa on mummolareissu, niin saavat vähän puuhaa. Mä kuvittelin, että teen joululomalla yhtä ja toista, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Edes käsitöitä en ole oikein ehtinyt, kun kaikki aika on mennyt joko lasten kanssa puuhaamiseen (tietysti kiva, että on siihen ollut oikeasti kunnolla aikaa) tai niiden riitojen selvittelyyn (aina välillä on käynyt mielessä, että onneksi viikon päästä pääsee töihin). 

Semmoista.

21.12.2015

Joulu tulee kuin tuleekin.

Joulu alkaa olla jo lähellä. Meidän jouluvalmistelutkin ovat ihan kohtalaisella mallilla. Miehellä ja pienemmillä lapsilla alkoi jo joululoma, minä ja esikoinen oltiin töissä ja koulussa vielä tänään ja huomenna on sitten joulujuhlat. 

Lahjat on hankittu ja paketoitu. Kummien lahjat on askarreltu, päiväkotitätien ja opettajan ym. muistamiset askarreltu ja saajilleen toimitettu. Kummien ja päiväkotitätien muistamiseen en kauheasti jaksanut tänä vuonna panostaa, aika helpolla mentiin. Kummien lahjoista en vielä hiisku, päiväkotitädeille ja opettajille tehtiin suklaalusikoita. Siis sellaisia, millä voi sekoittaa kahvia ja saada sitten suklaanmakuisen kahvin. Lapset tykkäsivät tosi paljon näitä tehdä. Isommille mä vaan sulatin suklaan, pienimmälle laitoin suklaata valmiiksi lusikoihin, ja hän sitten hoiti koristelun.
Koristeissa enemmän on enemmän.

Korttien askartelun ulkoistin tänä vuonna tytöille. 50 lumiukkokorttia syntyi useammassa erässä. Aina välillä askarteluun jaksettiin panostaa enemmän, välillä vähemmän. Ne pienemmällä panostuksella syntyneet lumiukot olivat mm. kuollut lumiukko, vesirokkoinen lumiukko... Joukossa oli onneksi oikein onnistuneitakin kortteja, ja lopulta kaikki olivat lähettämiskelpoisia -olkoonkin, että lähetin ne omituisimmat sellaisille vanhemmille sukulaisille, jotka on sitä liikuttuneempia, mitä omituisempi rötkellys kortissa komeilee. 

 Kolme kyklooppi-lumiukkoa
 
Piparit on leivottu, piparkakkutalo leivottu ja koristeltu (lasten toimesta tietysti). Tytöt alkaa olla jo oikein taitavia piparinleipojia, Poikanen on oikein taitava piparitaikinansyöjä :D

Pipareiden koristelussakin enemmän on enemmän

Siivottukin on. Tosin siivoilua riittää vielä, mulle kun joulutunnelman tärkein luoja on siisti koti. En siis siivoa siksi, että kokisin sen pakoksi, vaan siksi, että se tuo mulle joulun. Tosin välillä tuntuu, että sotkua syntyy nopeammin kuin ehdin sitä siivota. 

Pipanaisen piirtämä "vihainen tyttö" voisi olla myös "äiti siivouspäivänä"

Kinkku on ostettu, joulukakut leivottu, tänään käytiin iso kauppareissu. Kuusi haettiin koko perheen voimin eilen mummilan metsästä (kahdella autolla, takaisin kotiin ajaessa mulla oli kyydissä kuusi ja Miehellä lapset), missä kuusenhakijat, eli Mies, Isosisko ja ukki, olivat nähneet myös ihka aitoja kuusivarkaita. 

Huomisten joulujuhlien jälkeen alkaa joululoma. Meille tulee vielä joulunalusvieraaksi Isosiskon kummisetä. Viimeiset joulua edeltävät päivät olisi tarkoitus siivoilla ja valmistella joulua, josko saatais joulukoristeet paikalleen jne. Odotan jo aatonaaton iltaa, joka on melkeinpä mun lempparihetki joulussa: koti on siisti, kaikki joulun asiat vielä edessä, hetki omaa aikaa fiilistelyyn ja suklaansyöntiin.

Lasten ja Miehen mielestä myös kuusenkoristeissa enemmän on enemmän. Olen luovuttanut.
Kuva viime joululta.

Aattona meillä on tänä vuonna sekalainen seurue: oman perheen lisäksi Miehen vanhemmat ja mun veli tulee aattoaterialle. Veljen vaimo on aattoillan töissä, niin kutsuttiin hänet sitten meille aattoa viettämään. Mun vanhemmat käy tapanina.

Eiköhän tästä ihan kiva joulu saada aikaan. 

11.12.2015

Harmittaa.

"Äiti minua harmittaa."
"No voi, mikä sua harmittaa?"
"Minua sattuu päähän."
"Oletko sä kopauttanut sen johonkin?"
"Minua sattuu leukaan."
"Oletko sä lyönyt leukasi johonkin?"
"Minua sattuu nenään."
"No mikäs sua nyt nenäänkin sattuu?"
"Äiti laittoi siihen porkkanan."

?????

Tästä syystä 2-vuotias ei saa todistaa oikeudessa.

Ei mulla muuta.

6.12.2015

Aina ei vaan jaksa

Mä olen tänä syksynä ollut väsynyt. En erityisen unenpuute-väsynyt (jos vertaa edelliseen seitsemään vuoteen, kun meillä on lähes koko ajan ollut joku yövalvoja-lapsi), mutta uupunut. Ei ole riittänyt energiaa eikä kiinnostusta yhtään mihinkään ei-pakolliseen.

On ollut rankka syksy. Töihin paluu oli aika rankkaa (yrittäkääpä ottaa hetkessä haltuun 130 teini-ikäistä), työrytmiin tottuminen ja kaikki työasiat. Isosiskon koulun aloitus toi omat kuvionsa. Toisenlaiseksi muuttunut arki on vienyt voimia, ollaan oltu myös ahkerasti flunssassa, ja kotona on ollut monin tavoin hankalaa, sekä parisuhteessa että lasten kanssa.

Olen menettänyt monet yöunet yhdestä jos toisestakin syystä, milloin valvonut miettimässä työasioita, milloin lasten kasvatusta, parisuhdetta tai vaikka vaan keskeneräisiä käsitöitä. Mä en tarvi kummoistakaan stressin aihetta, kun jo menee unet. Mieskin on ollut paljon poissa, esim. marraskuussa kolme viikkoa työreissuilla, joten aika yksin olen usein saanut tätä kuviota taas pyörittää. Viikonloppuihin on jotenkin kasautunut kaikenlaista, ja viikolla olen saanut rampata lasten kanssa yhden jos toisenkin neuvolassa/hammaslääkärissä/vasu-keskustelussa jne.

En koe tätä oikeaksi paikaksi sen enempää meidän hankaluuksia tilittää, mutta aika rajoilla on oman jaksamisen kanssa menty. Nyt pikkuhiljaa näyttää ehkä vähän paremmalta.

Ensinnäkin olen saanut nukkua. Kun Mies tuli viimeiseltä reissultaan, niin se on hoitanut lasten yöt yhtä lukuunottamatta. Tosin mähän olen valvonut ensin pari tuntia murehtimassa milloin mitäkin asiaa, mutta sentään siitä eteenpäin yhtäjaksoisesti aamukuuteen. Töissä on muutama raskaanpuoleinen asia järjestynyt yllättävän kivuttomasti, ja nyt kun koulua on enää pari viikkoa ennen joululomaa, jaksaa jo ihan silkalla loman odotuksella painaa viimeiset kiireiset viikot. Parisuhdettakin ollaan saatu vähän paremmalle tolalle. 

Olen myös päättänyt yrittää olla haalimatta mitään ylimääräistä. Olen huomannut, että jos olen yhtään väsynyt, niin stressaan ihan hölmöistä asioista, niin kuin nyt vaikka siitä, että saanko jonkun käsityöhaasteen työn ajoissa valmiiksi. Parempi, että pysyttelen nyt kaukana kaikesta (kivasta, mutta mahdollisesti stressaavasta), erilaisista projekteista ja yritän olla kasaamatta tekemisiä ja menemisiä, niitä "pakollisiakin" on ihan tarpeeksi.

Nyt oli ihana, kun saatiin olla tämä viikonloppu Miehen kanssa ihan kahdestaan. Meillä on tapana, että lapset ovat itsenäisyyspäivän aikaan mummilassa ja me tehdään kahdestaan joulusiivousta. Ihan kauheasti ei jaksettu tällä kertaa siivota, mutta sentään sellaiset hankalaa-tai-mahdotonta-hoitaa-lasten-kanssa -asiat (lastenhuoneen lelujen perkaus, saunan ja kylppärin pesu, uunin pesu, ruokakaapin ja jääkaapin pesu) ja vähän pieniä juttuja lisäksi. Siivoilua tärkeämpää oli yhdessä oleminen ja rentoutuminen: käytiin joululahjaostoksilla ja ravintolassa syömässä, katsottiin elokuvaa, saunottiin kahdestaan, nukuttiin aamulla pitkään ja mä luin pitkästä aikaa (koko marraskuun aikana en jaksanut lukea yhtään kirjaa) aamulla sängyssä melkein puolille päivin. 

En ollut tajunnutkaan miten tarpeeseen tämä viikonloppu tuli. Mieskin sanoi, että ihan kuin olisi viikon lomalla ollut. Yhteinen aika on ollut tosi vähissä, joten oli ihana saada olla vaan kahdestaan. Ja mäkin pystyin olemaan ajattelematta työasioita tai muuta.

Lapset haettiin iltapäivällä mummilasta. Tytöt nukkuivat autossa, eikä illalla väsyttänyt, joten annettiin lasten katsoa linnan juhlia ihan suorana lähetyksenä (yleensä olen nauhottanut niille sen kohdan, kun mun vanhemmat siellä vilahtaa). Mummon ja papan näkeminen telkkarissa oli Poikasen mielestä niin hämmentävää, että se laittoi silmät tiukasti kiinni ja halasi mua. Onneksi se jännä hetki meni nopeasti ohi :D

Oli ihana ja rentouttava viikonloppu, mistä kiitos Miehen vanhemmille. Jokohan kohta alkais munkin kadonnut joulumieli löytyä, ja saisin intoa jouluvalmisteluihin. :)