23.2.2016

Kolmevuotias

Meidän nuorimmainen täytti kaksi viikkoa sitten kolme vuotta. Edelleen totuttelen ajatukseen, että meidän kuopus tosiaan on kolme. Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista tilannetta, aina aiemmin kolmevuotissynttäreiden sankarilla on ollut pikkusisarus.

Kolmevuotias Poikanen on ihan mahtava. Se on hirmu kohtelias ("ei kiitos potalle!"), hassuttelija, pelleilijä, suukottaja, notkea, äidin poika, päiväkodinkin mielestä poikkeuksellisen hyvä laulamaan (tämä ei ole siis vain äidin puolueellinen mielipide). Poikanen on myös tosi rasittava. Sen lempisana on "ei", se ei halua totella, sillä on valikoiva kuulo, se tekee tahallaan kaikenlaista hölmöä kokeillakseen, suuttuuko äiti. Poikanen tykkää pelata hedelmätarhapeliä, laittaa pyykit koneeseen ja koneen päälle, katsoa Ryhmä Hauta, sylitellä, käydä päiväkodissa, riehua sängyllä, leikkiä autoilla ja junaradalla, vetää pulkkaa, laskea mäkeä, tehdä palapelejä ja leipoa. Poikanen ei tykkää säännöistä, pukemisesta eikä siitä, jos äiti vie suihkuun (isi saa viedä). Poikanen on alkanut syödä isoja määriä, mutta on vielä kaikkien painokäyrien alapuolella. Lempiruokia on nykyään melkein kaikki, ainakin kaikki, missä on perunaa, makaronia ja riisiä, ja mielellään niiden päällä raejuustoa. Mitään makkaraa tai nakkia Poikanen ei tosin suostu syömään. Kun Poikanen innostuu, se esittää koiraa, ja kun on hämmentynyt tai kaipaa syliä, esittää kissaa.

Ja sen ajatuksenjuoksu! Se leikki koiraa ja nuoli oikeasti mun housuja. Pyysin, että se nuolisi niitä vaan leikisti. 
"Niin. Muuten se menee rikki. Sitten sattuu. Sitten kopsahtaa leuka lattiaan. Sitten tulee paha mieli. Sitten äiti suuttuu. Sitten äiti suuttuu tosi kovasti. Sitten me mennään kaikki eteiseen leikkimään autoilla!"
Selvä.

Poikanen on toisinaan ujo, toisinaan hullun rohkea. Sillä on myös ihana vähän pikkuvanha tyyli jutella ja kysellä ihmisiltä asioita. "Mitäs sinä oikein puuhailet?" on yksi Poikasen vakiokysymyksistä. Mummolassa olin sen kanssa pulkkailemassa (ts. Poikanen veti pulkkaa ja mä kävelin vieressä), kun se näki kauempana jonkun naisen lapioimassa lunta pihalla.
"Äiti, mikäs tuo on?" 
Ja sitten kohdalla se pysähtyi ihmettelemään sitä naista ja kysyi:
"Mitäs ihmettä sinä oikein puuhailet siellä?"
Nainen vastasi ihan ystävällisesti, että lapioin tässä lunta.
"Minkäs takia sinä sitä lunta siinä oikein lapioit?"

Ja tätä on ehkä vähän nolo tunnustaa, mutta se osaa käyttää siskonsa puhelinta. Ei nyt tietenkään osaa soittaa sillä, mutta osaa pelata sieltä löytyvää piereskelevä kissa -peliä. 

Meidän ihana ihana, hassu, rasittava ja suloinen pikkuveli Poikanen. On se niin rakas.

 Siellä sitä mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti