6.7.2016

Tanska, osa 3. : Legoland

Kolmas Tanska-päivä oli Legoland-päivä ja samalla valitettavasti myös reissun ainut sadepäivä. Onneksi heti aamusta ei satanut kuitenkaan. 

Aamulla herättiin siihen, että meidän hotellihuoneen vessassa oli aivan järkyttävä tupakanhaju. Ihan pahaa teki. Olettaisin, että ilmastoinnin mukana oli jostain muualta kulkeutunut meidän vessaan tupakanhajut, mutta mua silti hirvitti, että saadaanko me jotain hulluja sakkoja huoneessa tupakoinnista. Siskon perheen huoneiden vessassa haisi viemäri, ei kiva sekään.

Haisujen vastapainoksi hotelliaamupala oli toooodella hyvää. Varsinkin tarjolla olleet belgialaiset vohvelit olivat ihan tolkuttoman hyviä, tuskinpa olen niin hyviä aiemmin maistanut (no, en ole koskaan käynyt Belgiassa. Ehkä pitäisi, vohveleiden tähden?). 

Aamukuvioiden jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Legolandia, jonne oli Odensesta muistaakseni reilun tunnin matka. Perillä oltiin vähän Legolandin avautumisen jälkeen. Sisäänpääsy Legolandiin oli sairaan kallista, aikuisen lippu portilta ostettuna maksoi melkein 50€, mutta toisaalta Legolandilla tuntuu olevan sellainen strategia, että käytännössä lapset pääsee ilmaiseksi. Me oltiin jo Suomesta otettu mukaamme legokuvastoista "maksavan aikuisen mukana yksi lapsi ilmaiseksi"-lappuja, ja ekana päivänä Burger Kingistä saatiin vielä kaikille lapsille ilmaisliput, joten mäkin sain molemmat tytöt ilmaiseksi sisään. Kohtuullistuu kummasti se pääsymaksu, jos saan sillä vajaalla viidelläkympillä kolme ihmistä huvipuistoilemaan :) Ja siis kuulemma tää on ihan yleinen käytäntö, että niitä lasten ilmaislippuja saa, kunhan viitsii vähän selvittää, mistä. 

 Aikuisen näkökulmasta parasta Legolandissa oli Miniland.

Mitähän siitä Legolandista nyt sanoisi. Miniland oli mahdottoman hieno. Siellä oli siis vaikka mitä rakennuksia yms rakennettu legoista. Suurin osa käsittääkseni ihan olemassaolevien rakennusten pienoismalleja. Aiheet vaihtelivat katunäkymästä linnaan ja öljynporauslauttaan. Mä olisin voinut viettää muutaman tunnin niitä ihastelemassa, mutta lapset eivät :D






Muuten Legoland oli iso huvipuisto. Siis että huvipuistolaitteethan nyt väkisinkin on ainakin jollain lailla samankaltaisia keskenään, olit missä huvipuistossa tahansa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että Legolandissa oli kivasti panostettu lego-teemaan, legoja oli paitsi somisteina niin myös itse laitteet oli ikään kuin legoista tehty. Lapsethan olivat ihan innoissaan päästessään "lego"junan kyytiin yms. 

Me jakauduttiin aika pian niin, että siskon mies kulki kahden vanhimman kanssa vähän villimmissä laitteissa ja minä ja sisko kolmen nuorimman kanssa sitten kesymmissä. Aika pian alkoi sataa, ja oli tosi kylmäkin, mikä vähensi intoa. Mutta ehdittiin me silti käydä monessa paikassa, parhaimpina jäi mieleen kummitustalo, Ninjago-ride (missä piti hutkia vihollisia kuoliaaksi ja mä kyllästyi homman puolivälissä, mutta lapset tykkäs ihan tosi paljon), legolentokoneet ja Sea World, jossa Pipanainen sai pitää ihan oikeaa elävää meritähteä kädessä. Isommat lapset tosiaan kiersi niitä vähän hurjempia laitteita.


Väkeä ei ollut kauhean paljon, hirveästi ei siis jouduttu mihinkään jonottelemaan. Se oli tietysti kiva puoli. Tosi paljon kuuli suomea, kyllä huomasi, missä ollaan jo kesälomilla ja missä ei... Työntekijoiden asenteelle täytyy nostaa hattua. Jos vertaa vaikka Lintsin koneenkäyttäjiin, joilta ei paljon hymyä irtoa, niin Legolandissa oltiin kyllä ihan toisella tasolla. Heppakarusellissa koneen käyttäjä oli pukeutunut cowboyksi ja karusellin pyöriessä ratsasti keppihevosella siinä ympärillä osana porukkaa... 

Sateen alettua kaupat oli tietysti täynnä porukkaa, siellä oli kuuma, kostea ja tungosta. Niinpä sitten meidänkin ostokset jäi siihen, että tehtiin jokaiselle lapselle oma legoukko (niitä olisi ollut kiva rakennella enemmänkin, jos ei olisi ollut niin tappotungos). Oman legoukon rakentaminen on musta mahtava idea. Ja taas kassalla erinomainen asiakaspalvelija huolestuneena kysyi multa, että enhän mä vaan ole lasten ukkoja rakentanut ja halusi tytöiltä tietää, mikä ukko on kenenkin tekemä, kehui niitä vuolaasti jne. (Suomessa sanottais varmaan, että kymmenen euroa, kiitos). 

5,5 tuntia pienimmät jaksoivat olla, sitten oli pakko lähteä pois. Tosiaan paljon jäi näkemättä ja kokematta, ja kyllä Legolandissa menisi helposti kaksi päivää. Itselle jäi Legolandista sellainen olo, että voitais tulla joskus uudestaankin (että Poikanenkin pääsis), mutta ei se nyt mikään maailman upein elämys ollut, tai sellainen, että olisi pakko joka vuosi kokea uudestaan. Mutta siis tosi kiva kyllä!


Lähdettiin sitten tosiaan pois. Oltiin aika märkiä ja väsyneitäkin. Soitin mun siskolle, missä ollaan (se oli vessareissulla) ja multa lipesi puhelin märälle kiveykselle. Ja myönnän, sanoin ruman sanan. Pipanainen oli heti korvat höröllä ja torui mua kiroilusta. Isosisko tietysti halusi tietää, minkä sanan mä tarkalleen ottaen olin suustani päästänyt. Sanoin Pipanaiselle, että ehkä sitä nyt ei tarvi toistaa, annetaan asian vaan olla. "No, sitten mä en sano sitä sanaa, mutta sen mä sanon, että se kuulosti vähän samalta kuin 'maksa'. " Nii että.

Takaisin Odenseen ajellessa syötiin vähän eväitä ja osa lapsista taisi nukkua. Hotellille päästyä oltiin aikuisetkin niin väsähtäneitä, että katsottiin parhaaksi ruokintatavaksi siskon miehen käydä noutamassa edellisen päivän pitsapaikasta pitsaa hotellille, jotta kenenkään muun ei tarvi enää lähteä mihinkään. Näin tehtiin ja taivaallisten pitsojen jälkeen käytiin vaivihkaa lapsilta salaa (koska ei haluttu tupata niihin enää enempää sokeria) mun siskon kanssa vielä afternoon snackin taivaallisella suklaakakulla. Lapset sai sillä välin katsoa tabletilta lastenohjelmia.

afternoon snack

Sitten alkoikin olla iltatoimien aika. Mä kävin lainaamassa siskon huoneesta shampoota, kun meidän huoneessa ei ollut. Lasten iltatoimia hoitaessa ne shampoot mokomat valui pitkin lavuaaria. Pesin sitten hiukseni (jo toistamiseen, koska edellisessä hotellissakaan ei ollut shampoota. Tai oli huoneessa, mutta me käytiin siellä saunassa, ja siellä ei ollut) käsisaippualla. Voin kertoa, että tulos ei nyt ihan vastannut toivottua. Ei kannata ajatella, että en ota ollenkaan shampoota mukaan, kun hotelleissa kuitenkin on...

Ennen nukkumaanmenoa naurettiin isin lähettämille kuville Anu-nallesta iltapalalla ja iltasatua lukemassa. Anu-nallea ei tarvinnut siis ikävöidä. Pipanainen uskalsi nukahtaa makuualkoviinsa ja  muutenkin ilta sujui leppoisasti. Mä en millään saanut unta, mutta mä nyt oonkin huono nukkumaan missään muualla kuin omassa sängyssä (ajoittain oon sielläkin huono nukkumaan). 



Se kolmannesta päivästä. Jaksaisikohan huomenna vielä kirjata muistiin kotiinpaluupäivän tapahtumat.

4 kommenttia:

  1. kuulostaa hauskalta matkalta!

    meillä asuu sukua noilla kulmilla; kertaakaan emme ole päässeet Legolandiin asti. Yleensä sukuloimme sellaisena ajankohtana että huvipuisto on kiinni.
    Kahdenlaista mielipidettä olen paikasta kuullut - ja toinen on aika lailla tätä samaa linjaa, minkä olen aistivinani tästä sinunkin kokemastasi: kiva, mutta ei mikään ihan must.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän sitä mieltä mä olen. Hieno ja kiva paikka, ja lapset tykkäsivät ihan hirveästi ja niille jää varmasti reissusta tosi mukavat muistot. Mutta ei nyt mikään myyttisen upea sentään :D

      Poista
  2. Ihana ku tämä oli niin rehellinen postaus! :D Kiva paikka muttei nyt kuitenkaan niin kiva. Hotellikin oli kiva mutta ei kuitenkaan niin kiva kun siellä ei ollu sitä ja tätä! Just tämmöisiä pitäisi reissupostaukset olla! Kiitos :P Itse kävin legolandiassa joskus öö.. hyvänen aika kymmenen vuotta sitten! Tykkäsin kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä meillä oli kokonaisuudessa ihan mahtava reissu, kaikin puolin tosi onnistunut. Siitäkin huolimatta, että hotellissa haisi tupakalle ja shampoota ei ollut :D

      Täytyy vielä Legolandista sanoa, että kyllä mekin tosi paljon tykättiin. Ja jos tytöiltä kysyy, niin sehän oli ihan mieletön ja upea ja mahtava ja parasta ikinä. Itse olen sitä mieltä, että vaikka se olikin huippu paikka ja tosi kiva, niin ei sellainen, että jostain maanääristä asti olisi pakko päästä käymään.

      Poista