20.12.2013

Satunnaisia asioita.

Rakas ystävä oli yökylässä. Laskin, että kuukauden sisällä meillä on ollut yövieraita viisi kertaa, neljä eri porukkaa (yhdet siis kahdesti), yhteensä 9 ihmistä, kaikki yökyläilyt yhden yön mittaisia. Lakanapyykkiä on saanut pestä :)

Musta on ihanaa, kun meillä on porukkaa, ja olenkin kaikille ystäville sanonut, että meillä on aina avoimet ovet. Viidet yövieraat kuukaudessa alkaa vastata mun unelmaelämää :) 

* * * 

Poikasen tukka on kasvanut. Sillä on aika vaaleat hiukset, ja kun se on rinnalla ja pitää kättä kasvojensa edessä (eli en nää kasvoja, mutta pään kyllä), se muistuttaa huolestuttavasti Matti Nykästä. Hiustyyli siis, on otsis ja takaa vähän pitkä.

Pitäis leikata sen tukkaa, koska en tykkää imettää Matti Nykästä.

Vauvan hiusten leikkaaminen on pelottavaa. Leikkasin Isosiskon otsiksen, kun se oli vähän alle vuoden, ja se onneton nyökäytti päätään just väärällä hetkellä, ja lopputulos oli ihan kamala. Ihan oikeasti kamala, aika moni ihminen huomautti mulle siitä (ihan turhaan, koska näin kyllä itsekin, että se oli kamala). Hirvittää siis koskea Poikasen tukkaan. Sitä paitsi, mä en osaa leikata pojan hiuksia! En ole edes koskaan pannut merkille, miten pikkupoikien hiukset on leikattu, saati että osaisin toteuttaa sen käytännössä. Pitää pyytää äitiä tai siskoa leikkaamaan, niin vältytään ehkä hiuskatastrofilta.

* * * 

Kun on kolme eri ikäistä lasta, voi käydä päivän mittaan kovin erilaisia keskusteluja. Isosiskon kanssa jutellaan jo vakavia ja oikeista asioista, ja sen kanssa voi muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Pipanaisen kanssa käydään välillä erittäinkin absurdeja keskusteluja. Sen mielikuvitus laukkaa ihan uskomatonta vauhtia, ja jutut on sen mukaiset. Musta on ihan mahtavaa miettiä, että onko mörkö pelottava, jos se onkin työkaverimörkö tai eläytyä Kaken edesottamuksiin. Pipanaisen kanssa jutellessa pitää olla tarkkana, koska ne jutut elää niin paljon, että jos ajattelee muuta, tippuu kyllä kärryiltä hyvin pian. Poikasen kanssa jutellaan vauvajuttuja. Niitä sellaisia "äittäh!" "joo, äiti on tässä" "et-attaa" "Ai mikä ei haittaa?" "hätä!" "Ai hätä ei haittaa? Mennäänkö vaihtamaan vaippa?" jne... Ja sit on kyllä ihan mahtavaa, kun Mies tulee kotiin ja voi käydä vielä aikuiskeskustelujakin.

(meillä on Miehen kanssa nyt joku uus kuherruskuukausi meneillään. huippua!)

* * *

ps. Tän postauksen otsikko oli ensin "imetän Matti Nykästä" :)

4 kommenttia:

  1. minuu nauratti ihan kauheesti toi "Pitäis leikata sen tukkaa, koska en tykkää imettää Matti Nykästä." :D

    mieki oon miettiny että miten otson tukkaa pitäis leikata vai annetaanko sen vaan kasvaa? en tiiä poikien tukanleikkuusta mitään. kohta se on silmillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi poikien tukanleikkuu on jotenkin sellainen juttu, et sitä ei ole tullut ajatelleeksi, ennen kuin nyt kun se taito pitäis osata. Eikä oo kyllä hajuakaan, miten poikien hiukset leikataan siististi...

      Poista
  2. Haha.. Ekalla otsikolla oisit varmaan saanut yhteydenoton seiskasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aloin miettiä, et minkälaista porukkaa tulis googlen kautta juttua lukemaan ja vaihdoin otsikon :)

      Poista