13.1.2013

lomalainen

Mulla alkoi äitiysloma. Huomenna ei enää tarvi mennä töihin. Tuntuu oudolta. Varsinkin, kun oisin voinnin puolesta ihan hyvin voinut vielä olla töissä. Joku aika sitten täällä valittelin löystyneestä lantiosta, mutta sekään ei ole nyt juurikaan vaivannut.

Oli kyllä vähän haikeaa lähteä töistä. Työkavereita tulee ikävä. Vitsailinkin, et onneksi piti antaa avaimet sijaiselle, niin ei ole niin iso kiusaus tulla työpaikalle hengailemaan... Monta sellaista oppilastakin oli, joita olisin tosi mielelläni opettanut peruskoulun loppuun asti. No, vastapainoksi oli kyllä monta sellaistakin, joita ei jää ikävä.

Nyt sitten pitäisi totutella elämään taas kotiäitinä. Tai onhan tää taas erilaista kuin aiemmin, kun nuo isommat lapset jatkaa puolipäiväisenä hoidossa. Mä yritän ehtiä ennen vauvan syntymää saamaan ainakin yhden psykan kurssin tehtyä (niin ei jäis kun yksi vauvan kanssa ahkeroitavaksi) ja toisena hommana olis saada valokuvat albumeihin ajan tasalle. Yli kahden vuoden kuvat on laittamatta, joten hommaa on...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti