21.6.2012

Melkein kuin Strömsössä.

Isosiskon juhlintaa on jatkettu ahkerasti koko viikko. Meillä ei ikinä kaikki sukulaiset pääse samaan aikaan juhlimaan, mutta suurin osa haluaa kuitenkin käydä jossain vaiheessa juhlimassa, joten juhlintaa riittää sitten päivästä toiseen... Mun sisko lapsineen oli meillä pari yötä ja tein Isosiskon toivomuksesta lapsille barbapapa-kakun. Tosin kaupassa ei ollut vaaleanpunaista marsipaania (ehkä halunnut alkaa mitään värjäilemään), joten siitä tulikin Barbapaavo, mikä oli lopulta hyvä asia, koska Barbapaavo on Isosiskon lemppari ja punainen on hänen lempivärinsä.

Mutta kakkupohja lätsähti ja joudin kokoamaan Paavon palasista. Tuli aika muhkurainen Paavo. Herkullinen kumminkin (laitoin sisään ihan vaan soseutettuja pakastevadelmia (ei mitään puutarhavattuja vaan ihan luonnosta), kermaa ja tuorejuustoa). 

 Paavo taitaa vähän kärsiä iho-ongelmista. Vai onko sillä selluliittia?

Paavosta riitti syömistä vielä tiistaina juhlimaan tulleelle mummolle ja eilen käyneille kummitädille ja sen miehelle. Jääkaapissa on vielä Paavon toinen silmä odottelemassa, että Mies saapuu kotiin työreissusta. Nää mun kolme ekaa lomaviikkoa onkin menneet yh-tunnelmissa, joskin ollaan oltu koko ajan menossa tai sit meillä on ollut vieraita, että ei olla kauheasti ehditty isiä ikävöimään. 

Sitten toiseen asiaan. Eilen postitäti toi mulle paketin:


 Paketti oli salaiselta blogiystävältäni ja sieltä paljastui Tuija Lehtisen kirja, levyllinen klassista musiikkia ja hiljaisuus-kyltti oveen ripustettavaksi, sekä hauska kortti. Aivan mahtava paketti taas, suuret kiitokset!

Pakettien takana oli Maiju Pikkuunen-blogista, eli sama henkilö, jolle itse lähetin paketteja. Arvasin kyllä heti ekan paketin jälkeen, että ollaan toinen toistemme salaiset ystävät, sillä satuin katsomaan paketin postileimaa (tai siis sitä lappua, minkä ne postissa tulostaa siihen) ja arvelin, ettei siltä samalta paikkakunnalta voi kovin montaa bloggaajaa mukana ringissä olla. Harmi, että oltiin toistemme salaiset, koska mun mielestä salaisen ystävän idea on just se, että lähetetään paketteja eri ihmiselle kuin miltä niitä saa! Ja kyllähän se yllätys vähän kärsii, kun heti arvaa, keneltä paketteja saa (joskin tässä tapauksessa ei todellakaan ollut lähettäjän vika!). Mutta tosi kivat ja osuvat paketit olit Maiju osannut koota, joten suuri kiitos vielä!

2 kommenttia:

  1. Kiva kun pidit paketista. :)

    Mietin itse samaa, kun näin miltä paikkakunnalta mun paketit olivat. Oltiinkohan me ainoat, joilla oli näin vai kävikö sama muillekin? Mietin vain...

    VastaaPoista
  2. Joo oli tosi kivat paketit! En ole kauheasti muiden osallistujien blogeja lueskellut nyt, mutta ainakin yhden toisen parin huomasin, jotka olivat olleet toistensa salaiset ystävät.

    VastaaPoista