27.6.2017

Juhannus

Reilut kolme viikkoa jo kesälomaa kulunut.

Remontin suhteen tilanne on se, että ollaan suunnilleen 20 000 € köyhempiä, ja tällä hetkellä on saatu betonit lattiaan. Ensi viikolla jatkuu, olettaisin, että vesieristykset ja väliseinät on varmaan seuraava vaihe. 

Kyllä tässä alkaa epätoivo välillä iskeä, kun miettii, miten rahat riittää ja mihin kaikkeen niiden pitäisi riittää. Ja kun tietää, että tulevien remonttikohteiden ja muiden rahareikien lista on p-i-t-k-ä...

Ollaan oltu enimmäkseen kotona nää pari viimeistä viikkoa. Silloin ekalla viikollahan mä olin lasten kanssa mummolassa. Olin ajatellut, että tässä ennen Miehen loman alkua tehdään lasten kanssa retkiä ja nähdään kavereita. No ei olla kyllä jaksettu yhtään mitään. Tai no mä en ole jaksanut. Ihan riittävästi on ollut tekemistä siinä, että on järjestänyt pyykki- ja suihkureissuja. 

Saatiin me Isosiskon 9-vuotissynttärit sukulaisten ja kummien kesken vietettyä. Päädyttiin pitämään juhlat Miehen vanhemmilla, koska meillä kotona on remonttikaaos ja esimerkiksi kodinhoitohuoneen ikkuna pitää majaa keittiössä (heti tuli elävä mielikuva, miten lapset vetää sokerihumalassa hippaa sen ikkunan vieressä). Ihan hyvä ratkaisu oli. Leivoin tarjottavat kotona, koska omassa keittiössä on vaan niin paljon helpompi toimia. Lapset meni mummilaan jo aiemmin ja minä ja Mies sitten leipomusten kanssa vasta juhlimaan. Herkkuja riitti ja oli ihan kivaa, vaikka kaikki kutsutut ja saapuvaksi oletetut eivät sitten lopulta päässeetkään paikalle. 

Juhannukseksi päädyttiin tänäkin vuonna Miehen vanhempien mökille. Tällä kertaa oltiin siellä ihan omalla perheellä, tosin Miehen nuorempi pikkusisko kävi miehensä, vauvansa ja koiransa kanssa lauantaina saunomassa ja letuilla. Anoppi on alkanut saada mökillä sisäilmasta tai jostain oireita, joten he eivät nyt sitten päässeet viettämään mökkijuhannusta. 

Meillä valettiin betonit kylppäriin torstaina ja päästiin sitten sen urakan jälkeen lähtemään. Mökille kun on matkaa reilusti ja piti kaupassakin käydä, niin päästiin perille vasta iltakahdeksalta. Johon aikaan meillä siis normaalisti menee lapset nukkumaan... Heti kun saatiin tulet takkaan ja ruoat kaappiin, iskettiin lapsille iltapalat eteen ja alettiin tehdä sänkyjä. Poikanen sai jostain (ehkä hyttysenpistoista?) allergisen reaktion ja oli kaulasta nilkkoihin punaisessa ihottumassa. Eikä meillä tietenkään ollut yhtikäs mitään rasvoja tms mukana... No vähän jollain perusvoiteella sitä sain rasvattua, jos se auttaisi pahimpaan kutinaan, ja sitten annoin sille neljänneksen mun allergialääkkeestä (sitä saisi antaa 6-vuotiaalle puolikkaan, joten arvelin, että neljännes neljävuotiaalle tuskin aiheuttaa mitään hirveää vauriota). Yö meni kyllä ihan harakoille, kun Poikanen heräsi välillä itkeskelemään, miten kutittaa. Mutta aamulla se oli ihan normaali, onneksi. 

Mä sain jostain oikein kunnon flunssan ja mun juhannusaatto meni enimmäkseen sängyssä maatessa. Eihän siinä, Mies hoiti lapset ja ruoat ja mä luin ja torkuin. Nousin mä sentään tiskaamaan, kun tuntui niin pahalta, että Mies joutuu kaiken hoitamaan. Lauantaina oli jo vähän parempi olo. Nyt on vielä melkoinen nuha, mutta muuten jo ok. 

Vaikka oli aika kylmää ja sateista, niin pääsi lapset silti soutelemaan ja kalastamaan. Mies leikkasi ruohoa ja perkasi vähän lasten kanssa rantaa ja Pipanainen uskalsi uidakin. Sisällä pelailtiin ja tehtiin ristikkolehtiä, saunottiin ja syötiin ja muutenkin vietettiin juhannusta aika perinteisellä kaavalla. Vaikka mua ei yhtään olis huvittanut lähteä mökille, niin oli se kuitenkin ihan kiva olla pari päivää pois kotinurkista. Ja päästä saunaan!

Sunnuntaina koettiin jännittäviä hetkiä, kun ei meinattu päästä autolla pois mökin pihasta. Vettä satoi ja auto hyytyi aina pieneen mäennyppylään. Lopulta ehdotin Miehelle, et voisko se kokeilla peruuttamista, kun tie alkoi olla jo mutavelliä siitä edes takaisin veivaamisesta. Ajattelin, että jos auton peräosa on niin raskas, tai jotain. Peruuttaminen onneksi auttoi, mutta sehän tarkoitti sitä, että koko mökkitie piti sitten peruuttaa, kun siinä ei saa autoa käännettyä. Hyvää harjoitusta Miehelle, peruuttaa pientä metsätietä kaatosateessa :D

Että semmoisia. Kohta ruokin lapset ja lähdetään mun serkun luo pesemään pyykkiä ja käymään suihkussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti