Isosisko

"äiti, milloin meille tulee koira?"
"kuule, ei taida tulla koskaan. Mä olen koirille allerginen. Mulle tulee kauhea nuha, jos mä olen koirien lähellä."
"no, sitten vasta tulee koira kun sinä olet kuollut."
"sovitaanko, että sä voit ottaa koiran sitten kun olet aikuinen?"
"sovitaan vaan."

Isosisko on kauheasti sen kesäisen bussionnettomuuden jälkeen pohdiskellut onnettomuuksia ("äiti, voiko laivat kaatua? Voiko junat kaatua? Voiko talot kaatua? Voiko talot kaatua Kanadassa? Milloin meille tulee tulipalo?") ja kuolemaa ("Äiti milloin sinä kuolet? Milloin minä kuolen? Miksi ihmiset kuolee? Miksi vauvoja kuolee?"). Osittain ahdistuneesti, osittain ihan mielenkiinnosta. Varmaan nyt olis muutenkin se ikävaihe, ja sit se onnettomuus vaan osui "sopivaan saumaan". Typyköiden päiväkodissa on huomenna pelastautumisharjoitus palohälytyksineen ja palomiehineen kaikkineen. Vähän jo varoittelin tätejä, että meidän tytöt, tai Isosisko nyt ainakin, saattaa hyvinkin saada sätkyn...

Musta itsestä on hirmu helpottavaa, kun voi kertoa lapselle, että onnettomuudet ja kuolemat ja sen sellaiset on Jumalan kädessä. Oon kyllä sanonut, että tuskinpa meidän talo palaa ja että Suomessa laki kieltää tekemästä niin huonoja taloja, että ne kaatuu. Ja kuolemasta ollaan puhuttu, että yleensä ihmiset kuolee vasta vanhoina ja toivottavasti mekin vasta sitten kun ollaan vanhoja. Mutta että kumminkin Jumala tietää, milloin kenenkin kuuluu kuolla. Tuntuis ahdistavalta ajatella, että se olis vaan jostain sattumasta kiinni.

"Äiti, onko rosvoja oikeasti olemassa?"

"Kyllä niitä on."

"Missä rosvot asuu?"

"Ymh, en mä oikein tiedä. Enimmäkseen kai ihan tavallisissa taloissa."

"Voisiko meille tulla rosvoja?"

"No me laitetaan sen takia aina ovet lukkoon yöllä ja kun lähdetään kotoa pois, että rosvot ei pääse sisään."

"Mutta mitä täältä voisi varastaa?"

"No kai vaikka tietokoneen."

"Tai leluja! Tai sängyn! Tai jääkaapin! Tai ruokaa! Äiti voisiko varastaa koko talon?"

Meidän Isosisko on jo niin iso. Se osaa leikkiä isojen lasten leikkejä ja välillä aivan hirmu hyvin olla Pipanaisen kanssa, sovitella ristiriitoja ja kaikkea. Aika usein ne tietysti myös ottaa yhteen, kai se on siskosten tehtäväkin. Ja onhan neljävuotias toisaalta vielä tosi pieni.

Eilen oli päiväkodin vanhempainilta, ja vähän jännityksellä otin Isosiskon ryhmän hoitajien kanssa puheeksi tän vauva-asian. Me ollaan vähän ajateltu, et Isosisko vois jatkaa päiväkodissa vaikka osa-aikaisena vielä vauvan synnyttyäkin. Mun mielestä 4,5-vuotias tarvii jo jonkun ryhmän, ja tuossa nyt olis ryhmä, joka on tullut tutuksi, josta Isosisko tykkää ja on saanut kavereita. Päiväkodissa oleminen on myös tehnyt hyvää Isosiskon hiukan jäljessä olevalle kehitykselle (puhe, motorinen kehitys ja sosiaaliset taidot). Tädit olivat ihan samaa mieltä, että ehdottomasti Isosiskon kannattaisi jatkaa. Hyvä niin, lapsen parasta tässä kumminkin halutaan. 

Ja eilen oli myös tältä erää viimeinen fysioterapiakerta. Kyllä se siitä kehittyy, omaan tahtiinsa. Mutta saatiin hyviä vinkkejä, millä tukea liikunnallista kehitystä.