Villasukat, raitapaita: Ikimuistettavat häät.

Olipa jännittävä ja vaiheikas viikonloppu!

Mun serkku meni naimisiin ja häät vietettiin Pärnussa (morsian on käsittääkseni virolaista sukua). Tytöt oli tietysti reissusta ihan tohkeissaan, Isosisko varsinkin. Lähdettiin lauantaiaamuna kuuden jälkeen kotoa ajamaan satamaan. Laivamatka kului rattoisasti pallomeressä, molemmat tytöt ja serkkupoika J siellä mennä viipottivat täydellä touhulla. Sitten meille olikin järkätty tilausbussi Pärnuun.

Pipanainen nukkui koko matkan juhlapaikalle (ja mäkin suurimman osan), Isosisko taas taisi torkkua vaan parikymmentä minuuttia. Matkassa kesti vähän suunniteltua pidempään, kun kuski ei tiennyt, minne ollaan menossa... Juhlapaikka (jossa siis myös majoituttiin) sijaitsi uskomattoman kapeiden pikkuteiden takana, ihan pelotti istua kaksikerroksisen bussin yläkerrassa kun tuntui, ettei se linja-auto mahdu kulkemaan tietä ja puiden oksat vaan raapi ikkunoita.

Mutta perille päästiin. Häät olivat aika monikieliset, vieraat kun olivat suomen-, viron- tai venäjänkielisiä. Aika venäläishenkiset (tai niin kuvittelen) muutenkin, ainakin vodka virtasi jne. Hauska sattumus oli, kun morsiuspari innostui polkemaan kakkua leikatessaan niin voimalla, että viisikerroksisen kakun kolme ylintä kerrosta keikahtivat nurin. Mutta se ei oikeastaan haitannut, koska kakku oli valkosuklaalla kuorrutettu, eikä kermakakku tms, ja ne yläkerrokset litsahtivat vaan pöydälle.

Sunnuntaiaamuna käytiin lasten kanssa rannalla. Ei ollut tarpeeksi lämmintä uimiseen (paitsi Pipanainen ui silti), mutta aika vähissä vaatteissa tarkeni ja lapset kahlailivat, heittelivät leipiä pappansa kanssa, etsivät simpukankuoria (niitä riitti) ja puuhailivat rantahiekassa.

Kotiinpaluun piti mennä jotenkin näin: bussi kuljettaa porukan Tallinnaan, mistä mennään laivalla Helsinkiin ja ollaan mukavasti kotona lasten nukkumaanmenoaikaan.

Ei mennyt.

Ensinnäkin bussin saapuessa yksi yläkerroksen takaikkunoista oli ihan säpäleinä. Oli niin ahdas se tie, että bussi oli just just mahtunut tulemaan ja osunut sitten yhteen puuhun. Siinä sitä sitten putsailtiin lasinsiruja bussista. Päästiin lähtemään, mutta matka tyssäsi alkuunsa juurikin siihen samaan kohtaan, missä ikkuna oli mennyt rikki. Siinä oli siis muutenkin kapealla tiellä toisella puolella puu ja toisella puolella auto parkissa, eikä bussikuski enää uudestaan yrittänyt siitä ohi. Miehet päättivät nostaa autoa vähän syrjemmälle, ja sen verran onnistuivatkin sitä siirtämään, että bussi mahtui nipin napin ohi. Mutta eipä päästy paljoa pidemmälle, kun yhtäkkiä bussi alkoi kallistua ja säikähdin, että ollaanko ojassa.

Se kallistuikin sitten vähän enemmän, ja päätyi kyljelleen ojaan. Mä ja Isosisko oltiin siellä ojan puolella, joten meillä ei ollut iso pudotus. Kun tajusin, että tää kaatuu, niin ehdin vähän napata Isosiskosta kiinni, joten se ei kolhinut itseään ainakaan pahasti. Mies ehti tarttua penkistä kiinni niin, ettei se rojahtanut meidän niskaan, mutta Pipanainen tuli sieltä toiselta laidalta mun ja Isosiskon päälle. Bussi kaatui kuitenkin sen verran hitaasti (vauhtia oli tosi vähän ja oja oli täynnä pensaita tai puita tai jotain, jotka otti vähän vastaan ja hidasti kaatumista varmaan aika paljon), että Pipanainen oli kai jotenkin ensin luisunut Miehen päälle ja siitä tipahti (Mies ei ehtinyt saada siitä koppia) mun päälle jne, että siihenkään ei sattunut. Mun sisko lapsineen oli onneksi myös ojan puolella ja mun veli onnistui olemaan tippumatta niiden päälle.

Ojassa siis oltiin, ja tietysti alkoi aikamoinen metakka. Keneenkään ei sattunut pahasti, mutta kaikki oli aika säikähtäneitä. Lapset huusivat täyttä kurkkua. Muutama nuori mies alkoi heti rikkoa ikkunoita, että päästäis mahdollisimman nopeasti ulos (näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että ensin olis ehkä kannattanut ottaa lapset alta pois, ja itseasiassa niitä ikkunoita ei olis tarvinnut rikkoa ollenkaan. Mutta oikeasti tollaisessa tilanteessa on ihan hyvä, että aletaan vaan toimia edes suunnilleen järkevästi). Me oltiin tietysti just siinä varauloskäyntien kohdalla, joten jäätiin lasinsirusuihkun alle. Mä ehdin napata Miehen takin mun ja lasten päälle suojaksi, ja siellä sit kyhjötettiin piilossa. Siskolle ei ollut siihen hätään kuin vauvan pään päälle suoja, veli onnistui aika hyvin suojaamaan toista siskon pojista. Mies nappasi jonkun pukupussin vähän suojakseen.

Sitten siihen tulikin mun serkun isä, joka on pelastusalan ammattilainen ja käski kaikkien olla hiljaa ja lopettaa lasin rikkomisen. Ystävälliset nuoret miehet nosti lapset kattoluukusta sen syliin ja mä menin perässä. Sieltä uskomattomasta ryteiköstä sitten rämmittiin täyttä kurkkua huutavien lasten kanssa tielle. Pelotti, että miten alakerrassa oli käynyt, mutta ei siellä onneksi huonosti ollut asiat.

Alakerrasta tultiin kuskin ikkunan kautta ja yläkerrasta tosiaan kattoluukkujen kautta pois. Mies tuli vähän mua ja lapsia myöhemmin, se toi tullessaan meidän tavarat. Pipanainen rauhoittui melkein heti, kun pääsi tuttuun syliin. Isosisko sen sijaan oli ihan paniikissa vaikka kuinka pitkään. Se itki kauan ja vielä kun itku loppui, niin oli ihan kalpea ja tärisi, shokissa varmaan. Mulle ei käynyt kerrassaan mitään ja Miehelle tais tulla pari mustelmaa. Sen vaatteet oli aika lasisia, mut se hoitui puistelemalla. Siskon pojat ja sisko varsinkin oli yltä päältä lasinsiruissa, mutta ei niillekään muuta tullut kuin mustelmia ja siskolle pieni haava käteen. Mun veli oli myös aivan lasinsiruissa ja sillä oli sen verran haavoja päässä, että kävi näyttämässä niitä ambulanssilla (yksi niistä kahdeksasta loukkaantuneesta), mutta ei se lopulta tainnut tarvita edes laastaria. Muutamalla ihmisellä oli vähän haavoja ja pari oli sen verran nitkauttanut niskaansa tms, että kävivät lääkärissä. Tosi nopeasti tuli poliisit, ambulanssi ja paloauto paikalle. Toi paikka oli aika syrjässä kumminkin.

Oli kyllä onni onnettomuudessa! Nyt oli tosi vähän vauhtia ja tosiaan ne puskat siellä ojassa. Jos oltais kaaduttu vauhdissa tai vaikka johonkin kivikkoon tai rinteeseen, niin olis voinut käydä tosi huonosti! Nyt ne puskat tosiaan hidasti kaatumista ja bussi jäi niiden varaan lojumaan, eikä esim. alle jääneet ikkunat menny hajalle, vaan niiden päältä pääsi kävelemään kattoluukulle.

Siellä sitten istuttiin tien poskessa enemmän tai vähemmän hämmentyneinä ja järkyttyneinä. Saatiin matkatavarat bussista ulos ja Pipanainen halusi rattaisiin. Siellä se sitten tyytyväisenä istuskeli laulamassa Iiaa-iiaa-ei (=Piippolan vaaria). Isosisko istui mun sylissä ihan reppanana. Läheteltiin viestejä Suomeen ja putsailtiin lasinsiruja vaatteista ja tavaroista. Meillä oli ollut reppu auki, joten siellä oli lasia aika paljon. Ensin tuli tieto, että uusi bussi tulee parin tunnin päästä, sitten, että menee 15 minuuttia. Lopulta odoteltiin varmaan joku puolisen tuntia uuden linja-auton saapumista.

Isosisko oli just ennen lähtöä kerännyt oravalle tuliaisiksi pari kourallista käpyjä. Ne oli sen vieressä bussissa ja se oli niistä kauhean tohkeissaan. Sinnehän ne kävyt jäi bussiin (eikä niitä kyllä siinä tohinassa kukaan muistanut), mutta vähän ennen uuden bussin tuloa huomasin, että Isosisko puristi vieläkin kädessään yhtä pientä kävynpalaa. Mua on tänään itkettänyt kauheasti ne kävyt.

Uusi bussi tuli ja Isosisko rauhoittui selvästi, kun tilanne oli ohi ja matka jatkui. Pipanainen sen sijaan sai kauhean hepulin, kun vein sen linja-autoon. Molemmat tytöt nukahti aika pian, Isosisko ei nukkunut kauhean pitkään, mut Pipanainen heräsi vasta Tallinnan satamassa, ja sai taas uuden hepulin, kun sanoin, et nyt mennään bussista pois.

Sit vaan palloiltiin satamassa odottelemassa tietoa, et milloin päästään takas kotiin. Myöhästyttiin joku vartti siitä laivasta, jolla meidän olis pitänyt mennä. Lopulta saatiin tieto, että päästään illalla laivaan, käytiin syömässä ja odoteltiin sit laivaan pääsemistä. Ensin ajattelin, et ei tule mitään, koko ilta väsyneiden ja järkyttyneiden lasten kanssa satamassa odottelua, mutta kaikki meni lopulta tosi hyvin. Laivasta saatiin hytti ja pistettiin lapset nukkumaan. Puolen yön jälkeen oltiin Suomessa, kannettiin puoliuniset lapset autoon ja ajettiin kotiin. Kotona oltiin sitten lopulta vartin yli kaksi.

Tänään on ollu tosi väsynyt olo.

Tässä vielä pari varastettua kuvaa (jotenkin siinä lapsia rauhoitellessa ei tullu mieleen kauheasti valokuvata tilannetta)