Neljäs

Multa kysyttiin, mitä eroa on ensimmäisen ja neljännen lapsen saamisella. Vastasin, että ensimmäinen lapsi on koko lähipiirin mielestä ihmeellinen, neljäs on ihmeellinen enää oman perheen mielestä. Että ekan lapsen kun saat, niin kaikkia kiinnostaa, mutta neljäs lapsi on muille lähinnä ilmoitusasia.

Olisin voinut vastata, että neljännen kanssa on paljon helpompaa: itse osaa ottaa monessa asiassa rennommin, osaa nauttia eri lailla vauva-ajasta, tietää, että hankalatkin ajat on vaan vaiheita, ja vauvalla on monta viihdyttäjää. On myös kiva tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja huomata pieniä vihjeitä: oho, se nostaa takapuolta tuolleen, kohta lähdetään konttaamaan!

Olisin voinut vastata, että neljännen kanssa on hankalampaa: kun on ne kolme muutakin, joille pitäisi riittää aikaa ja huomiota, ja aina kun saat vauvan nukkumaan, tulee joku isommista sen herättämään. Riittämättömyyden tunteet nousee joka lapsen myötä uusiin korkeuksiin.

Oikeastaan olisi pitänyt vastata, että ihan yhtä lailla sen neljännen kanssa on välillä sormi suussa ja avuton olo, kun toisella on paha olla, eikä itse voi tehdä asialle mitään. Että se, että on jo neljäs lapsi, ei hiukkaakaan vähennä sen lapsen ihmeellisyyttä ja erityisyyttä, ihan samalla tavalla sitä haltioituu jokaisesta hymystä ja jokaisesta uudesta opitusta asiasta. Että se on joka kerta yhtä uskomatonta, miten mahdottoman ihana, rasittava, suloinen ja lumoava se vauva on. Ja että joka kerta sitä rakastaa niin paljon, ettei sitä oikein itsekään ymmärrä, miten jotain voi niin hirveän paljon rakastaa.