Sekalaista tajunnanvirtaa

Lauantaina oli Isosiskon eskarin kevätjuhla (tai siis koko koulun kevätjuhla, meillä on eskari koululla). Mies hoiti sen, kun mulla oli pötkylät päässä (Isosiskolle toki perustelimme, että nyt on isin vuoro, kun äiti pääsi joulujuhlaan). Niin päättyi Isosiskon eskari. Vähän oli äidillä haikea olo, varsinkin kun loman koittaminen (joka on siis kyllä sinänsä kiva juttu) tarkoitti myös sitä, että totutunlainen arki päättyi.

Siihen loppui meidän "normaali arki" jota ollaan jo yli 2 vuotta vietetty: aamulla tytöt hoitoon, Poikasen kanssa kotiin ja aamukävelylle, Poikasen päiväunet, hetki kotityöaikaa, tyttöjen haku... Kesäloman jälkeen mä menen töihin, Pipanainen ja Poikanen päiväkotiin ja Isosisko kouluun. Eikä edessä ole enää "ei huvita mennä päiväkotiin joten pidetään lomapäivä"-päiviä, "lähdetäänpäs keskellä viikkoa reissuun"-matkoja tai "pidän nyt lapset varmuudeksi kotona kun ovat vähän nuhaisia"-päiviä. Sitten alkaa erilainen arki, ihan mukava varmasti sekin, mutta mua nyt aina nää muutokset vähän ahdistaa. 

Ja nyt ahdistaa sekin, että jos Poikanen jää meidän viimeiseksi lapseksi, niin mulla on sitten edessä töitä hamaan eläkeikään. Mä tykkään töistä. Ihan yleisesti ottaen tykkään käydä töissä, ja tykkään myös omasta ammatistani ja työpaikastani. Mutta musta on ollut tosi kiva myös olla välillä kotona, ja töissä käydessäkin oli kiva ajatella, että "sitten seuraavalla äitiyslomalla..." Täytyy myöntää, että ajatus melkein neljästäkymmenestä vuodesta (koska taatusti en pääse eläkkeelle alle seitsemänkymppisenä) yhtä kyytiä työelämässä on pikkuisen ahdistava. Ehkä ei pitäisi ajatella niin pitkälle, vaan lukuvuosi kerrallaan. Onneksi opettajilla on pitkät kesälomat (ainakin vielä toistaiseksi). 

Jos joku nyt ihmettelee, miksi mulla oli pötkylät päässä, niin mä kävin tosiaan mun serkun yo-juhlissa lasten kanssa lauantaina. Mun tukka on niin onnettoman ohut liru, että helpoin tapa saada siitä edes jonkinlainen kampaus on kihartaa tukka ja kasata siitä jonkinlainen nutturan tapainen. Tai tällä kertaa tein kyllä ranskanletin, jonka pään tungin letin alle piiloon, siis sellainen vähän nutturan näköinen ranskin. 

Mulla ja muksuilla meni yo-juhlareissulla 5 tuntia (matkoineen). Mitä teki Mies? Nukkui :) Ei ihan koko aikaa, mutta ainakin kolme tuntia veti päikkäreitä (ja juurikin siksi käskin sen jäädä kotiin, ei siitä olisi ollut juhlijaksi). Siitä huolimatta se meni illalla aikaisin lasten kanssa nukkumaan.

Juhlissa oli sellaista, kun nyt kolmen pienen lapsen kanssa ilman toista aikuista juhlissa on: puolen tunnin juhlinnan jälkeen Poikasen valkoinen paita oli jo veressä (kopsahti vähän serkkupojan pää Poikasen nenään), hullu häslinki lasten ja itsen syömisen tiimoilta, ja loppu aika vietettiinkin alakerran varastohuoneessa Poikasen leikkiessä pikkuautoilla. Vaihdoin pari sanaa siskoni kanssa, enpä juuri muuta. Mutta kiva silti, että mentiin. Lapset sanoivat, että oli tosi kivaa, ja oli mustakin se kiva katkos normaaliin arkeen. Ja tolkuttoman hyvät tarjoilut oli tätini taas saanut aikaan!