23.12.2017

37+0

Tänään on 37 raskausviikkoa täynnä. Tuntuu vähän hullulta ajatella, että lähimmän kuukauden sisällä tämä muksu tosiaan syntyy. Mahdollisesti jo lähipäivinä (Isosisko syntyi rv 37+5), mutta voi mennä vielä useampi viikko (Pipanainen sitten taas tuli maailmaan rv 40+4). Sain eilen mun siskolta rintapumpun, ja tänään tilasin siihen sopivia tuttipulloja (ei oltu säästetty sen kummemmin pumppua kuin tuttipullojakaan Poikasen jäljiltä). Kauan kyllä mietin, että kannattaako tilata, kun toimitus on vasta loppiaisen jälkeen. Tilasin silti. 

Eilen kävin hakemassa anoppilasta joulukuusen. Oltiin sovittu mun siskojen kanssa, että pysähdyn kotimatkalla toisen siskon luona ja juhlistetaan vähän kolmestaan vauvan tuloa. Mä olen aina toisinaan ajatellut, että olispa kiva, jos olis saanut vauvakutsut, ja nyt ajattelin, että sehän on ihan kiva siskojen kanssa vähän juhlistaa tulevaa vauvaa ja viettää aikaa yhdessä. Yllätyin kyllä ihan tosissaan, kun yhtäkkiä paikalle alkoi tulla muutakin väkeä. Siskot olivatkin järkänneet ihan kunnon vauvajuhlat multa salaa! Oli tosi kiva ilta.

En käsitä, miten mun sisko oli onnistunut tekemään vaipoista noin aidon näköisen vauvan!

Vauvaa varten alkaa kyllä olla aika hyvin valmiina kaikki. Tai no, ne tuttipullot puuttuu ja yhtä ja toista pientä, mutta vaatteet ja koppa on valmiina. Turvakaukalo on ollut lainassa ensin Miehen toisella ja sitten toisella siskolla, ja palautunee meille viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy. 
Mä en osaa vieläkään oikein tosissaan ajatella, että meille tosiaan on tulossa ihan lähiaikoina vauva. Jotenkin oon koko raskausajan ollut enemmän varautunut siihen, että jotain menee pieleen, kuin siihen, että saadaan ajallaan terve vauva syliin. Tietysti hirveästi toivon, että kaikki menee hyvin, mutta nytkin on sellainen hupsu olo, että kannattaako näitä vaatteita nyt pestä ja tuttipulloja tilailla, jos mitään vauvaa ei kotiin tulekaan. Eikä edes ole sellainen olo, että pelottaisi tai ahdistaisi, on vaan jotenkin koko ajan ollut sellainen perusolettamus tuolla taustalla, että tällä kertaa kaikki ei mene helposti.

No, nyt keskitytään juhlimaan joulua ja joulunpyhien jälkeen voisi alkaa vaikka miettiä vauvalle nimeä ja jossain vaiheessa pakkailla sairaalakassinkin valmiiksi. Viime päivinä on alkanut olla välillä vähän tukala olo vatsan kanssa, vaikka edelleen voin kyllä tosi hyvin. Veikkaan silti, että tää menee joko hyvin lähelle laskettua päivää tai sen yli (laskettua aikaahan aikaistettiin ultran perusteella), mutta kaipa sitä kohta olisi syytä olla varautunut siihen, että lähtö voi tulla.

14.12.2017

Joukko lukuvinkkejä

Jatketaanpa taas lukuvinkkien parissa:

Julian Fellowes: Belgravia
Downton Abbey oli ihana, ja odotin sen luojalta jotain ihanaa. Rehellisesti sanottuna, eipä tämä nyt niin kummoinen ollut. Ennalta-arvattava kaikin puolin, mutta tulipahan luettua.

Marie Kondo: KonMari -iloa säkenöivä järjestys
Marie Kondon toinen opus oli astetta käytännönläheisempi ja maalaisjärkisempi kuin ensimmäinen. Edelleenkään en ole suuri Kondo-fani (enkä ole marittanut kotiani), mutta tästäkin parhaat palat tulevat käyttöön. Tykkään näistä kodin järjestämiskirjoista, vaikka usein olen monessakin asiassa eri mieltä kirjoittajan kanssa. Mutta niitä on kiva lukea, saa inspiraatiota omasta kodista huolehtimiseen ja ihan jo kirjan lukemisesta tulee sellainen olo, kuin olisi tehnyt oman kotinsa eteen jotain :)

Cecelia Ahern: Kuinka rakastutaan
Tykkäsin! Päähenkilö ajautuu vähän vahingossa pelastamaan itsetuhoisen miehen hyppäämästä sillalta ja yrittää saada tämän haluamaan jatkaa elämää. Vaikka olikin vähän kliseinen monessa kohtaa, niin tykkäsin silti. Tämän lukemisesta tuli hyvä mieli. Suosittelen.

Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Korkea aika hyppi eri sukupolvien tarinoiden välillä, kertoen sekä sodan jälkeisestä ajasta että nykypäivästä. Ei tämä minusta huono kirja ollut, mutta eipä kyllä erityisen hyvä tai mieleenpainuvakaan. Tuli sellainen olo, että olen tämän jo kertaalleen lukenut (vaikka en ollut), ehkä siksi, että monet suomalaiset nykyromaanit on jotenkin niin samalla tyylillä kirjoitettuja. Ei erottunut joukosta.

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
Tässä oli jotenkin tosi paljon jotain samaa kuin Kate Mortonin kirjoissa. Mukaansatempaava tarina ja vetävästi kirjoitettu. Tarinassa liikuttiin sekä menneisyydessä että nykyajassa ja (kuinka ollakaan)
suuri salaisuus odotti paljastumistaan. Jotenkin aika perus-lukuromaani, mutta ei huono ollenkaan. Ihan lukemisen arvoinen.

Minna Rytisalo: Lempi
Tämä oli jotenkin kivasti erilainen ja yllättävä kirja. Kirjassa kerrottiin "päähenkilö" Lempin tarinaa kolmen muun henkilön elämäntarinoiden kautta. Aika moni asia jäi tavalla tai toisella auki (mikä pikkuisen mua häiritsi jopa), mutta toisaalta mua viehätti se, miten eri ihmisten kuvaamana myös Lempi näytti kovin erilaiselta. Näinhän se on todellisuudessakin. Ehdottomasti suosittelen!

12.12.2017

Kirjastossa

Kävin tänään kirjastossa.

Mulla on puhelimen muistiinpanoissa pitkä lista kirjoja, jotka aion joskus lukea. Kun joku jossain vinkkaa hyvästä kirjasta, tai luen vaikka jostain naistenlehdestä suosituksen, lisään kirjan listaan. Kirjastossa sitten vaeltelen listani kanssa, välillä jaksan ihan etsiä kirjoja, välillä vaan katson, sattuuko joku listan kirjoista löytymään hyllystä.

Meidän lähikirjasto on aika pieni (vaikka silti yllättävän kattava!), ja tänään päätin, että kun lähikaupunkiin on mentävä kirppispöytää järjestelemään, niin minäpä käyn samalla siellä kirjastossa ja etsin kirjoja, joita en tästä oman kunnan kirjastosta löydä. Eilisiltana vietin pitkän tovin tietokoneella kirjalistaani läpi käyden. Kaikki sellaiset, joita ei meidän kirjastosta löydä, kirjoitin ylös ja laitoin muistiin myös, mihin luokkaan kirja kuuluu. Lopulta mulla oli melkein parinkymmenen kirjan lista sellaisia, jotka löysin tuolta isommasta kirjastosta (osa olisi kyllä ollut meidänkin kirjastossa, mutta nyt lainassa. Jossain vaiheessa, kun lista alkoi kasvaa, totesin, että jätän ne odottamaan, ja kirjaan nyt ylös vaan ne, joita ei lähikirjastosta saa). 

En mä sitten ihan kaikkia kuitenkaan lainannut. Mutta lainasin 12 kirjaa. Puolet romaaneja ja puolet ei. Ei tarvitse ihan lähiaikoina kirjastossa käydä, muuta kuin palauttelemassa... Onneksi tää meidän kunnan kirjasto on samassa systeemissä tuon isomman kanssa, joten voin palauttaa kirjoja lähikirjastoon. 

Mutta siitä tuli mieleeni, että en ole sitten alkuvuoden kirjannut tänne blogiin lukemisiani. Muistikirjassa ne kyllä on, mutta ajattelin nyt vähän purkaa sitäkin sumaa. Jos nyt edes kaikista enää muistan, mistä ne kertoo...

Adam Johnson: Orpokodin poika
Kirja kertoo Pohjois-Korealaisesta miehestä, joka päätyy melkoisiin seikkailuihin. Hmm, enempää en ehkä halua juonesta kertoa, ettei tule paljastettua mitään. Tämä oli siitä erikoinen kirja, että aina välillä mietin, että viitsinkö edes lukea loppuun ja aina välillä tuntui, että ei malta laskea kirjaa käsistään. Loppujen lopuksi kuitenkin suosittelisin tätä muillekin. Välillä tuntui uskomattomalta ajatella, että monet kirjassa kuvatut asiat ja toimintatavat ovat varmasti myös ihan totta, tai ainakin sinne päin. Joo suosittelen, ja suosittelen, että luette loppuun saakka, vaikka välillä tekisi mieli jättää kesken.

Fausto Brizzi: Sata onnen päivää
Kirja kertoi miehestä, joka saa tietää olevansa vakavasti sairas, ja elinaikaa (tai sellaista aktiivista elinaikaa) on jäljellä noin sata päivää. Siinä tietysti joutuu sitten miettimään, mihin ne sata päivää käyttää. Tätä oli niin moneen kertaan jos jossakin hehkutettu, että ehkä mun odotukset oli liian kovat. En hirveästi pitänyt tästä kirjasta. Ei ollut huono, mutta ei nyt erityisen hyväkään. Lomalukemisena menisi, mutta yksi kerta riittää. Vakavasta aiheesta huolimatta oli ihan kepeä kirja.

Melanie Gideon: Vaimo 22
Tykkään. Tykkään niin kovasti, että tämä lukukerta oli jo toinen (ja itse asiassa kirja löytyy omasta hyllystä). Ekallakin lukukerralla arvasin loppuratkaisun hyvissä ajoin, mutta sekään ei haitannut. Romanttista hömppäkirjallisuutta, mutta ehdottomasti sen lajityypin parhaimmistoa (mun mielestä). Ottakaapa vaikka joululomalla luettavaksi! (Vähän mua kyllä ärsytti oikeastaan molempien päähenkilöiden käytös ja moraali, mutta toisaalta se oli ehkä pakollista tarinan toimimisen kannalta)

Pasa&Atpo: Eniten vituttaa elämä -rehellinen elämäntaito-opas
Erinomainen vastaisku erilaisille self help -oppaille. Erityisesti arvostin erilaisia hyödyllisiä kaavioita. Kyllä. Toki jossain vaiheessa kirjaa alkoi vähän puskea korvista se jatkuva "olet luuseri, etkä muuksi muutu" -juttu, mutta tosiaan se nyt oli ehkä vähän tämän kirjan pakollinen kantava teema, ja niin oivaltavasti oli tässä kaikki mahdolliset elämäntaito-oppaiden kliseet käyty läpi, ettei ole tottakaan. Jos yhtään olet mustan huumorin ystävä, niin luepa tämä. Tämän jälkeen et muita elämäntaito-oppaita tarvitse :D

1.12.2017

Äitiysloma

Äitiysloma alkoi nyt.

Tällä hetkellä tuntuu vähän oudolta ja haikealtakin. Joitain oppilaita tulee ikävä (toisia ei) ja työkavereita varsinkin tulee ikävä (no ei tietysti kaikkia niitäkään). Meillä on yleensä opehuoneessa tosi kivaa, ja just nyt tuntuu, että enhän mä pärjää mitenkään ilman sitä sosiaalista kanssakäymistä.

Mutta toisaalta tiedän, että jo maanantaina tai viimeistään tiistaina olen päässyt äitiyslomamoodiin, enkä liiemmin kaipaile takaisin töihin. Mulla on tapana käsitellä (ja surra) isoja muutoksia hirveästi etukäteen, mutta sitten muutoksen koittaessa ne yleensä sujuukin melko kivuttomasti. Ja tietysti on kiva tietää, että siellä se työpaikka odottaa.

Yh-putkikin loppui, itse asiassa viikkoa etuajassa. Erinäisten sattumusten jälkeen Miehen tän viikon reissu peruuntui ja se on ollut normaalisti töissä. Kahtena iltana tuli jopa töistä niin aikaisin, että ehti laittaa lapsille iltapalan. Tosi hyvin ja kivasti nää yh-viikot kyllä meni, vaikka onhan se aina kiva, että lapset ehtii välillä isiäkin nähdä... Mulla kesti pari päivää sopeutua siihen, että Mies on talossa. Mä aina yksin ollessa saan kuitenkin arjen sujumaan tosi hyvin, ja sitten ärsyttää, kun Mies tulee kotiin ja tekee asioita eri tavalla kuin mä tai jättää tekemättä.

Raskaus etenee omalla painollaan ja oon voinut tosi hyvin. Paljon paremmin itse asiassa, kuin esim. ennen syyslomaa (no, silloin olin tosi stressaantunut ja se tuntui kyllä olossakin). Tietysti vatsa alkaa olla aika iso ja joissain asennoissa painaa, ja samoin liikkuminen on vähän hidastunut. Jos erehdyn kipittämään liian nopeasti, niin sen kyllä sitten tuntee... Mutta tosiaan kaiken kaikkiaan oon voinut hirmu hyvin, enkä tässäkään raskaudessa joutunut olemaan yhtään päivää sairaslomalla raskauteen liittyvistä syistä (enkä kyllä muistakaan syistä, mutta puolikkaan päivän olin pois ultrassa käynnin takia). 

Musta tuntuu, että mulla on nyt se energinen "keski"raskaus, vaikka loppupuolella raskautta ollaankin. Äitiysloman varalle on niin paljon suunnitelmia, että jos aion ehtiä toteuttaa ne kaikki ennen vauvan syntymää, niin pitää toivoa, että muksu syntyy kuukautta tai paria lasketun ajan jälkeen :) No, teen tietysti sen, mitä ehdin ja jaksan. 

Vähän vaikea on muistaa, että meille tosiaan on syntymässä lapsi. Muistan tietysti olevani raskaana (koska vatsa), mutta en ole yhtään edes aloittanut vauvan syntymiseen varautumista. Tai no sen verran, että tekemislistalla lukee asioita, kuten "käy läpi, mitä vaatetta on valmiina ja pese ne" ym. Mutta jotenkin tuntuu tosi kaukaiselta asialta, että tää vauva tosiaan syntyy piakkoin. Ehkä jo kuukauden päästä, tai sitten voi olla, että menee vielä melkein kaksi kuukautta. Yhtään ei olla mietitty esim. nimeä. 

Sekin on tietysti sellainen asia, että se sitten vauvan synnyttyä konkretisoituu kyllä. Että nyt se sitten on tässä. Toivottavasti saadaan ennen h-hetkeä niitä vaatteita pestyä ja vaikka sänky kasattua. Paljon muuta ei alkuun tarvitakaan :)