30.7.2011

Tallinnassa.

Meidän tytöt pääsi eilen ekaa kertaa elämässään a) laivalle ja b) ulkomaille. Olkoonkin, että Pipanainen ei tainnut kovin ymmärtää kummankaan kohdan historiallista merkittävyyttä, ja Isosiskokin oli tohkeissaan vaan kohdasta a.

Ihan vaan päiväseltään käytiin Tallinnassa. Miehen vanhemmat oli matkassa mukana, niin oli vähän helpompaa, kun oli useampi käsipari ja viihdyttäjä.

Isosisko oli kovasti odottanut, että milloin hän pääsee isolle laivalle (sen suunnitelma oli, että se itse, isi, mummi ja ukki menee isoon laivaan ja äiti ja Pipanainen saa sitten mennä pieneen laivaan. Samaan laivaan sitten ängettiin kaikki kuitenkin). Me lähdettiin kotoa aamulla viideltä ajelemaan kohti Helsinkiä. Oltiin ajateltu, et tytöt nukkuis autossa (herätettiin ne silleen viime tipassa, että puettiin vaan päivävaatteet päälle ja suoraan autoon). Pipanainen nukkuikin, mut Isosisko oli niin tohkeissaan, ettei malttanut nukahtaa. Kun käveltiin niitä loputtomia käytäviä kohti laivaa, se hyppelehti sinne tänne, naureskeli ja hoki "minä täällä, minä täällä". Pikkuisen innoissaan, siis.

Pipanainen otti laivamatkustelun rennosti. Ihan mukavaa sillä oli, laivan syöttötuoli oli jännittävä ja lasten leikkipaikassa oli kiva sohvannurkassa kaatuilla (yksi Pipanaisen suosikkileikeistä on pehmeissä paikoissa istuessa ottaa oikein vauhtia ja kaatua selälleen). Isosiskon koko matkan kohokohta oli laivan pallomeri. Se ei millään ensin meinannut uskaltaa mennä sinne, vaikka mieli kovasti teki, kun siellä oli muutama muu lapsi ja Isosisko on todella kova ujostelemaan. Mummi sitten istui portailla tukena ja turvana, ja kun neiti sinne pallomereen sitten uskaltautui, niin ei olis millään tullut sieltä pois.

Tallinnassa vähän satoi vettä (onneksi oltiin siellä eilen, kun kuitenkin satoi vaan vähän, tänään oli kuulemma ollut tulva), mutta ei niin paljon, että se olis häirinnyt. Mitään ihmeellisempää ei ollut ohjelmassa, kierreltiin vähän vanhassa kaupungissa ja käytiin ostoksilla Viru-keskuksessa. Tytöt nukkui muutamat päiväunet (Isosiskokin jopa kahdet, vaikka normaalina päivänä se ei nuku ollenkaan), mummi ja ukki vahti lapsia aika paljon ja me ehdittiin Miehen kanssa vähän kierrellä kaupoissa. Ei me mitään erityisiä osteltu, mutta kumminkin. Tai no, mä olin viime kesästä asti harmitellut, kun ostin viime reissulla liian vähän (!) puunappeja, sellaisia ihania käsintehtyjä, ja niitä hamstrasin nyt sen verran, että riittää, jos vaikka ei ehditä ennen ensi kesää siellä käydä.

nappi poikineen

Laivamatka takaisinkin päin meni mukavasti, pallomeri oli taas parasta. Illalla kotona juteltiin Isosiskon kanssa, oli kuulemma ollut kivaa, ja se pallomeri pallomeri... :)

Oli kyllä aikuistenkin mielestä mukava päivä, meni yllättävän mukavasti siihen nähden, että kuitenkin lapsilla oli aika paljon rattaissa istuskelua (tai no, Isosisko käveli aika paljon, mut kuitenkin sellaista ei ehkä lapsen mielestä kaikkein mukavinta). Oltiin vähän mietitty, et oltais menty eläintarhaan, mut kun näytti kovin sateiselta, niin jätettiin väliin. Ihan rattoisasti aika kului silti, ehkä sitten joku toinen kerta sinne eläintarhaan...

* * *

Tänäänkin oli ukkimummi-päivä. Miehen vanhemmat tuli peräkärryn kanssa meille ja Mies kävi ostamassa meille uuden arkkupakastimen. Meillä oli ennestään pikkuinen kaappipakastin ja keskikokoinen arkkupakastin (joku Miehen porukoiden ikivanha), mutta nyt todettiin, et tarvitaan isompi arkkupakastin, kun noi edelliset on ääriään myöten täynnä ja viinimarjat alkais olla kypsiä poimittavaksi. Nyt on sitten uusi hieno pakastin, jonne mahtuu! Annoin Miehelle ohjeeksi ostaa sen kokoisen pakastimen, että riittää vielä sittenkin, kun meillä on useampi lapsi, ja oli kuulemma ostanut toiseksi isoimman, mitä kaupasta löytyi (isointa mallia ei ollut varastossa, ja tarvittiin se pakastin nyt heti). Vanha arkkupakastin vietiin autotalliin, jos vaikka sitä vielä joskus hätävarana tarvitaan. Appi sit korjaili muutaman pistorasian myös, ja nyt mulla on erittäin hyvä mieli, koska mulla on uusi pakastin, lisää toimivia pistorasioita (meillä oli esim. kodinhoitohuoneesta hajonnut pyykkikoneen yläpuolella oleva pistorasia, ja aina kun halusi pestä pyykkiä, piti viritellä jatkojohto kulkemaan koko huoneen poikki... Melkoinen ansa!) ja kaiken huipuksi Anoppi otti ja imuroi. Ja sain ite pestyä viimeisen maton, joten sekin urakka on tältä kesältä ohi. Tytöistä oli tietysti hirmu kivaa saada leikkiä ukin ja mummin kanssa, joten onnistunut päivä oli tämäkin.

27.7.2011

etukäteiseroahdistus

Mulla on kahden viikon päästä ensimmäinen työpäivä. Eka työpäivä yli kolmeen vuoteen. Eka työpäivä uudessa työpaikassa.

Siitä asti, kun sain kuulla, että sain töitä, olen suurimman osan ajasta ollut tosi tyytyväinen. Muutaman viime viikon olen jaksanut ihan vaan sillä, että olen hokenut itselleni, että kohta pääsen töihin eikä mun tartte enää koko ajan olla lasten kanssa. Isosisko on aika haastavassa iässä, Pipanainen on harrastanut rintaraivareita jo kohta kaksi kuukautta, Mies on tehnyt paljon töitä, oon vaan ollu lasten kanssa yksin kotona, kun ei täältä oikein minnekään pääse ilman autoa eikä kesällä ole kerhoja tai muita, ja olen ollu kyllä ihan mahdottoman väsynyt kaikkeen tähän. Lapsiin, kotona vallitsevaan kaaokseen, yksinäisyyteen ym. 

Olen mä kyllä kauheasti miettinyt ja pohtinut tätä töihinmenoa ja surrut sitä, että Pipanainen on vielä niin pieni ja kantanut huolta etenkin sen pärjäämisestä jne. Mutta Miehen ollessa töissä, isomman kiukkuillessa ja pienemmän kitistessä olen ollut NIIN kiitollinen siitä, että kohta elämä muuttuu.

Eilisiltana sitten iski yhtäkkiä ahdistus. Miten mä voin jättää mun ihanat rakkaat lapset moneksi tunniksi päivässä (olkoonkin, että nyt alkuun isänsä kanssa kotiin, mut silti)? Pipanaisen iltatoimet alkaa yleensä seitsemän aikaan illalla, ja jos mä tuun vaikka neljän maissa töistä, niin mulle ei jää kuin vaivaiset kolme tuntia päivässä touhuta sen kanssa. Mä en saa nukuttaa sitä päiväunille! Mä en saa istuskella lasten kanssa aamupalalla! Mä en saa vielä Isosiskoa kerhoon! Mä menetän Isosiskon hassut jutut (tänään se muuten oli sitä mieltä, et Pipanaista ei kannata opettaa potalle ollenkaan. Sen voi suoraan pistää istumaan pytylle, Isosisko kyllä pitää kiinni, ettei pieni putoa pyttyyn!), Pipanaisen ekat askeleet ja kaikki muut edistyksen merkit, lasten orastavat yhteisleikit... Vaikka tiedän, ettei se nyt ihan niin mene, niin nyt tuntuu siltä, kuin menettäisin kokonaisen vuoden lasten elämästä ihan täysin, kun menen töihin.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että tää on nyt meille paras ratkaisu monestakin syystä. Silti tuntuu, että jos nyt voisin päättää, niin en kyllä todellakaan hakis tätä työpaikkaa! (Tosin jos oisin jättänyt hakematta tai en ois tullut valituksi, niin todennäköisesti hajoilisin täällä tähän iänikuiseen kotiäitiyteen jne). Eilisilta meni ihan itkuksi, tänään oon tirauttanut suunnilleen paritkymmenet pikkuitkut (ja isommatkin). Toivottavasti en nyt sentään itkeskele koko tätä jäljellä olevaa kahta viikkoa!

Mä kun niin kannoin huolta Pipanaisen eroahdistuksesta (kannan edelleen). Ettei vaan kävis niin, että äidin eroahdistus onkin suurempi ongelma...

26.7.2011

elämysmatkailua.

Isosisko sai tänään elämänsä ensimmäisen kerhorepun.

Pipanaisen nukkuessa vaunuissa käveltiin, minä ja tytöt, puolentoista kilometrin matka juna-asemalle ja mentiin junalla kaupunkiin. Jännitin vähän junaan ja sieltä pois pääsemistä ym, en ole vielä koskaan ollut junassa vaunujen ja molempien lasten kanssa. Junaan päästiin ihan hyvin, Pipanainenkin oli hereillä. Isosisko ei ollut enää moksiskaan, kauhean innoissaan vaan (se tykkää junailusta kovin, harmi vaan, kun se on niin harvinaista herkkua). Pipanainen oli elämänsä ekaa kertaa junassa, mutta eipä se tainnut tajuta hetken historiallisuutta :)

Junasta pois pääseminen oli hankalaa! Samasta vaunusta lähti pois vaan pari teinityttöä, jotka ehti livahtaa niin nopeasti, etten ehtinyt pyytää niitä auttamaan rattaiden kanssa. Ja kun laituri oli tavallista alempana, niin en meinannu saada rattaita yksin junasta pois. Pipana-parka, se sai kovaa kyytiä. Ja multa lähti siinä rytäkässä polvesta nahkat, mut selvittiin kuitenkin muuten ehjänä ja hengissä...

Mies oli meitä vastassa ja mentiin siitä sitten autolla kauppaan. Isosisko oli jo aiemmin nähnyt lehdessä Barbapapa-repun, ja kovasti sitä toivonut. Ja sen hän myös itselleen valitsi. Kun "keehoeppu" ja tossut oli löydetty, Isosisko sai vielä luvan ostaa ihan itse itselleen lakun. Hauska, miten tohkeissaan kolmevuotias voikin olla siitä, että saa ihan itse antaa kassatädille rahan ja ottaa vaihtorahat vastaan. Perin juurin onnistunut kauppareissu siis, vaikka Pipanainen kyllä käytti suurimman osan ajasta mulkoiluun. 

Illalla puuhattiin Isosiskon kanssa pihalla, ja oli jotenkin kauhean kiva ehtiä vähän olla ihan vaan sen kanssa kahdestaan. Meillä on vähän liikaa ollut jako niin, että Mies on Isosiskon kanssa ja mä sit Pipanaisen, silloin kun ollaan tolleen jakauduttu. Mutta sitten sain kaamean tikun jalkaan, ja sitä sitten poistelin puolisen tuntia. Isosiskoa kiinnosti kovin ja hän myös kovasti kannusti ja toi äidille ruohosipulia kipulääkkeeksi. Hyvin tepsi, ei särje jalkaa kovin paljon enää :)

25.7.2011

Isosiskolta taas.

 Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella

"Äiti! Pois nino pesä! Minä sano moota keetaa äiti ei mennä pikku pesä!" nino=dino (dinon pesänä toimii säkkituoli) On se kiva tietää, että on se kuitenkin kuunnellut, kun mä sille juputan, miten pitää sanoa monta kertaa ennen kuin Isosisko uskoo jne...

Isosisko rakenteli dubloilla. "Ite tehdä mili-tatti." "Onko mili-tatti sieni?" "Namm." "Onko se hyvä sieni?" "EI. Mili-tatti kääpässeeni, ei maistaa!" Oli se aika vaikuttava sieni, iso ja sininen.

Mummin ja ukin Saksan-matka oli myös tuoreessa muistissa. "Minä tehdä eetokone. Mummi ukki mennä eetokone." "Onpas se hieno! Onko tuo se lentokone, millä mummi ja ukki meni Saksaan S:n luo?" "Namm. Tässä eetokone masu, tässä eetokone miimi." (miimi=silmät) "Niin. Tiesitkö sä Isosisko, että lentokoneella ei matkusteta niin, että istuttais sen selässä, vaan sinne mennään sisään?" "MIKSI?"

"Missä isi olla?" "Isi on töissä." "Miksi?" "Koska töistä saa rahaa, ja rahaa tarvitaan, että voidaan ostaa ruokaa." "Niin. Isi mennä työ, isi ahaa, minä ostaa keehoeppu!" Kerhorepun ostoon pitäis suunnata lähiaikoina...

Isosisko jakoi pilttipurkin kansia leikissä. "Minä moota. Pipana yksi" Kristillinen tasajako, ja silleen. 

Isosisko käyttää kauheasti sanoista perusmuotoja (miten se on ne oppinut, kun eihän esim. verbien perusmuotoja kovin paljon tule puheessa käytettyä?). Eilen se oppi -lle -päätteen. Iltarukouksessa se pyysi huolellisesti siunausta "minäLLE, isiLLE, äitiLLE, PipanaLLE, mummoLLE, papaLLE, eeloLLE, molliLLE. Ei muuta!"

21.7.2011

Villasukat, raitapaita.

Nuo olivat vastauksia, joita ystäväni antoivat, kun yhdessä pelissä piti keksiä, mikä vaate olisin.

Sen lisäksi, että mua voi ilmeisesti kuvailla villasukiksi ja raitapaidaksi, olen myös jotain muuta. Kohta 28-vuotias nainen, vaimo ja kahden tyttösen äiti. Isosisko on jo 3-vuotias, uhmaikäinen, aika hankala, maailman ihanin höpsöttelijä. Pipanainen täytti 8 kuukautta ja on oikea pieni aurinko, vaikkakin on oppinut myös hyvin komentamaan. Miehen kanssa alettiin seurustella n. 12 vuotta sitten, naimisissa ollaan oltu 7 vuotta, ja aiotaan vakaasti olla jatkossakin. 

Edellistä blogia pidin 6 vuotta, mutta nyt on aika pistää siellä pillit pussiin ja aloittaa uusi. Saa nähdä, mihin tämä tästä kehittyy... Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat lukijat!

Kuulumisia

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella


Aloitin tämän blogin melkein 6 vuotta sitten, 11.8.2005. Samaisena päivänä tätä vuotta laitan tän salasanan taakse. Päädyin siis lopulta siihen, että aloitan uuden julkisen blogin (ilmoittelen sen osoitteen sit, kunhan saan sen kunnolla pystyyn...) ja laitan tämän salasanan taakse. 

Mutta sitten muita asioita. Oltiin tosiaan pari viikkoa sitten Muumimaailmassa mun siskon perheen kanssa. Isosisko oli suurena muumien ystävänä kovasti odottanut reissua, ja suunnitteli kaikenlaista, miten hän sitten Muumimaailmassa leikkii muumien kanssa ja halaa ja kaikkea. No, ihan halaamaan Isosisko ei uskaltanut, mutta kävi kuitenkin vähän taputtelemassa Muumipeikkoa. Ensin muumit kyllä vähän pelotti Isosiskoa, kun ne olikin niin isoja! Isosisko oli varmaan odottanut jotain itsensä kokoisia muumeja... Mutta kivaa oli, kaikenlaista mukavaa puuhaa lapsille ja säätkin suosi (uimaranta oli kova juttu!) Muumimaailma oli kyllä tosi kiva paikka tän ikäisten lasten kanssa!

Hotellin kanssa kävi vähän huonompi mäihä. Oltiin varattu huoneisto Naantalin perhehotellista sillä ajatuksella, et on helppo ite laittaa lapsille aamu- ja iltapalat ja kun lapset käy illalla kuitenkin aika aikaisin nukkumaan, niin me aikuiset voidaan sit vaikka pelailla lautapelejä tms. Meille ei sitten kuitenkaan ollut Perhehotellissa tilaa, ja meidät siirrettiin Naantalin kylpylään. Saatiin lopulta (vähän piti mun siskon kyllä tivata) aamiaiset ilmaiseksi (oltiin tietysti ostettu ruokaa vaikka kuinka jo valmiiksi...), mut kyllä silti harmitti, kun oltiin kahdessa erillisessä hotellihuoneessa, eikä tietenkään voitu jättää lapsia sinne yksikseen nukkumaan. Hotellilla ne kommentoi, et meillähän kävi tuuri, mut oltiin kyllä vahvasti eri mieltä, kun se Perhehotelli olis sopinut huomattavasti paremmin meidän tarpeisiin, vaikka nyt sitten päästiinkin halvemmasta kalliimpaan. No, kohtalaisen hyvä mieli jäi silti, kiitos hotellin leikkihuoneen ja niiden ilmaisten aamiaisten. Kaikkiaan oli ihan kiva reissu.

Viime lauantaina mä olin (Pipanainen matkassani) Sysmässä yhden ystävän luona, vieteltiin siellä tyttöjen päivää vanhojen ystävien kera (muutamalla pikkuvauvalla vahvistettuna). Oli niiiin hyvä päivä, ettei oo tosikaan! Maailman ihanimpia ihmisiä on mulla ystävinä. Harmittaa, kun asutaan niin kaukana toisistamme, ettei voida tavata yhtä usein kuin aiemmin. Lauantai-iltana käytiin vielä vähän keräämässä mustikoita (minä, Mies ja sen isä) ja Mies keräs vielä lisää sunnuntaina. Kaikkiaan 20 litraa saatiin mustikoita pakastimeen, niistä kyllä varmaan annetaan jo vähän poiskin. Olinkin jo huolissani, kun olin viimeiset toissavuotiset mustikat käyttäny (viime vuonna ei saatu ollenkaan), ja mietin, et mistä teen ens talvena mustikka-valkosuklaapiirakkaa ja muita mustikkaherkkuja... Nyt voin olla siinäkin suhteessa rauhallisella mielellä!

Ja sitten Miehen porukoilta suuntasin lasten kanssa Mikkeliin mun vanhemmille. Käytiin päiväseltään mun isän ja sedän yhteismökillä, jossa on nykyään mökkikin (siellä oli muutaman kymmenen vuotta vaan pikkuruinen sauna ja aitta, kun mökki oli palanut). Olin käyny siellä viimeksi 8 vuotta sitten, ja en ois kyllä tunnistanut samaksi paikaksi! 

Nyt ollaan taas kotosalla ja odotellaan viikonloppua, jolloin on tulossa kivoja vieraita pelaamaan lautapelejä :)

11.7.2011

Työpaikka

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella.

 En ole vieläkään varma, mitä tekisin blogin jatkon suhteen, mut alan kallistua sille suunnalle, että laitan tän salasanan taakse ja aloitan uuden ihan julkisen. Vähän kyllä ärsyttää, kun joutuu sit enemmän miettimään, mitä kertoo ja miten. Vaikka olen mä tietysti nytkin jonkin verran asioita jättänyt sanomatta. 

Mutta siitä työpaikasta. En ole mitenkään aktiivisesti hakenut töitä, kun Pipanainen on vielä niin pieni. Tässä kesällä on kyllä tuntunut siltä, et kaipaisin tosi kovasti jotain muuta kuin pelkkää kotonaolemista, mut olin suunnitellut jotain opiskelukuvioita, mitkä olis onnistunu kotiäitielämän ohessa. Mut sitten täältä paikalliselta yläasteelta tuli auki matikka-fysiikka-kemia virka, ja päätin kokeilumielessä hakea sitä, vaikkei mulla kemiaan ole pätevyyttä. En kylläkään pitänyt omia mahdollisuuksiani muutenkaan kovin korkeina, kun olen ehtinyt olla vaan vuoden verran töissä, ja siitäkin on jo aikaa. Siinä kävi sitten niin, että sitä virkaa ei täytetty ollenkaan (kolmen aineen pätevyyden omaavat opettajat alkaa siis ilmeisesti tosiaan olla harvenemaan päin). Mutta koska koululle tietysti tarvitaan joku niitä hommia hoitamaan, niin sieltä tuli sit ma-fy-ke -opettajalle vuoden määräaikainen paikka auki. Aikani jahkailin, lähinnä tuon Pipanaisen takia, mut hain sitten kuitenkin. Ja sain kutsun haastatteluun. Enkä ilmeisesti ollut kovin onneton, koska mut valittiin :)

Olen hirmuisen innoissani. On tosi kiva päästä kolmen kotiäitivuoden jälkeen tekemään töitä!

Olen myös aika kauhuissani. Ensinnäkin siksi, että työtä tosiaan tulee riittämään. Opetan siis matikkaa, fyssaa ja kemiaa, ja se kemia tulee varmasti teettämään mulla paljon töitä (siis vielä enemmän kuin matikka ja fyssa). Mulla on myös tosi paljon tunteja ja lisäksi luokanvalvojuus (joka on sekin uusi juttu mulle). Ja kun on niin vähän kokemusta, niin ihan perusopetustyö, tuntien valmistelu ja kaikenlainen muu vie paljon aikaa ja energiaa. Ja sit on vielä koulun ylimääräiset projektit, joita niitäkin ilmeisesti riittää. Mutta en valita, työnteko sopii mulle :) Ja raha myös :)

Mutta sitten on nuo lapset. Olin ja olen sitä mieltä, että pienen lapsen paras paikka on kotihoidossa (edellyttäen, että kotona on kaikki palikat kohdillaan). Mies jää nyt syksypuoleksi koti-isäksi. En olis muuten koko työtä hakenutkaan, en vaan voi kuvitellakaan laittavani lasta 9kk iässä hoitoon muuta kuin ihan äärimmäisen pakon edessä. Oisin oikeastaan toivonut, että Mies ois ollu kotona koko lukuvuoden, mutta se ei halunnut, eikä ole mitään järkeä jäädä koti-isäksi siksi, että vaimo painostaa, joten en painostanut (se on siis jo jonkin aikaa puhunut, et ois kiva olla lasten kanssa kotona, eli missään vaiheessa minkäänlaista painostusta ei harjoitettu!). Musta on kiva, että Mies pääsee kokemaan, millaista on olla kotona lasten kanssa, ja on myös kiva päästä ite kokemaan, millaista on käydä töissä kun perheessä on pieniä lapsia. Vähän pelottaa Pipanaisen sopeutuminen, se on vielä aika pieni kuitenkin ja kiinni äidissä. Mutta on Mies sitä paljon hoitanut, että eiköhän niillä suju. 

Saa nähdä, miten imetyksen käy, ainakaan vielä en ole sitä lopettamassa. Tosin Pipanainen on taas ollu Neiti Rintaraivari reilun kuukauden, joten en tiiä, kuinka kauan jaksan imetystä ylläpitää, kun lapsi suostuu sovinnolla imemään vaan öisin. Voihan myös olla, että imetyksestä tulee Pipanalle tärkeämpää, kun äiti ei olekaan koko ajan saatavilla. Näillä näkymin tytöt menee sitten päivähoitoon vuodenvaihteessa. Isosiskolla jää ikävästi päiväkerhovuosi kesken. Pipanainen on vuodenvaihteessa 13kk, ja tuntuu kyllä tosi pahalta laittaa niin pieni päivähoitoon. Mietityttää, että teinkö hirveän huonon päätöksen. Voihan olla, että se sopeutuu ihan kivastikin, eihän sitä tiedä. Mutta olen kyllä tuntenut itseni maailman huonoimmaksi äidiksi ja vaikka mitä. Pipanaisen takia mietinkin koko työpaikan hakemista. Mutta sen lisäksi, että itsekkäästi halusin töihin, niin kävi myös mielessä, että toi paikka saatetaan laittaa ens keväänä virkana auki, ken tietää...

No, näillä nyt kuitenkin mennään. Ja vaikka kaihertaa Pipanaisen hoitoonmeno, niin tuskinpa senkään elämä tän ratkaisun myötä ihan pilalla on. Ja olen tosiaan hirmu innoissani, et pääsen tekemään työtä, josta tykkään! :)

9.7.2011

Pulmakulma

Julkaistu alun perin vanhan blogin puolella

 
Käytiin Muumimaailmassa, josta raportoin jonain sopivana hetkenä enemmän.

Sain työpaikan, josta siitäkin raportoin jonain sopivana hetkenä enemmän.

Mutta tuohon työhön liittyen olen nyt pohdiskellut, mitä tekisin tän blogini kanssa. Oon viime aikoina kirjoitellut kuitenkin silleen melko tunnistettavasti, ja olen huomannut, että mua vähän häiritsee ajatus siitä, että mun oppilaat mahdollisesti eksyis tänne kaiken maailman juttuja joskus lukemaan. Aika epätodennäköistähän se ehkä on, mut ei sitä koskaan tiedä. En tiiä, lopettaisinko tän blogin kokonaan ja alottaisin anonyyminä toisen vai laittaisinko tän salasanan taakse. Yksi vaihtoehto on sekin, että kirjoittelen tuolla käsityöblogissa myös muita kuulumisia (sillä sinnekin ehkä sais vähän eloa) ja joko lopetan tän kokonaan, tai sit laitan salasanan taakse, jotta voin kertoa täällä sitten enemmän. Tää blogi on siksi mulle aika tärkeä, että tää toimii jonkinlaisena päiväkirjana, ja varsinkin nyt lasten synnyttyä on ollu ite kiva lueskella vanhoja juttuja ja muistella esim. Isosiskon vauva-aikaa tai raskauksia. 

Mitä mä nyt tekisin?