24.10.2017

Syysloma

Meillä oli onnistunut syysloma. Jopa yli odotusten.

No odotukset ei ollu kovin korkealla. Miehellä piti olla koko viikko lomaa, mutta loma peruttiin. Sitten sillä piti olla kaksi vapaapäivää, ja se lupaili, että pitää ylityövapaita myös, mutta olin aika skeptinen niiden suhteen. Syyskuussa se ei pitänyt edes työaikoihin merkittyjä vapaapäiviä. Vaan kuinka ollakaan, Mies oli loppujen lopuksi ainoastaan maanantaina töissä! Saatiin siis ihan yhteistä lomaakin. Remontti ei tosin edennyt hiukkaakaan, mutta kaikenlaista muuta puuhattiin.

Mä lähdin viikonlopuksi lasten kanssa Imatralle mun siskon luo, kun Miehellä alkoi hirvestys. Oli tosi kiva viikonloppu. Lapset nautti serkkuseurasta (4 serkkua, jotka osuu iältään mukavasti meidän lasten lähimaastoon) ja mä nautin siskoseurasta. Sisko nyt vaan on parasta seuraa! Matkat toki oli aika raskaita, kolme tuntia autonratissa alkaa tässä vaiheessa raskautta olla jo vähän liikaa. Mutta tosi kiva viikonloppu oli. Mieskin oli saanut ammuttua peräti kaksi hirveä, joten onnistunut viikonloppu silläkin. 

Maanantai meni ihan vaan kotona lojuessa. Käytiin me lähikaupassa ja kirjastossa, mutta sepä se. Tiistaina sitten mentiin Flamingon uiskentelemaan. Meillä oli koko perheelle ilmaisliput, jotka nyt hyödynnettiin. Tosi kivaa oli. Lapset tykkäsivät hurjasti. Hyvin huomasi myös eron viime vuoteen (silloin oltiin samanlaisella ilmaisreissulla siellä): nyt tytöt osasivat jo tosi hyvin itse uida, vaikka toki aikuinen oli vielä vieressä varmistelemassa, ja Poikanen laski jo siitä kesyimmästä isosta liukumäestä ihan itsekseen. Mä seisoin mäen vieressä vahtimassa kyllä, mutta en jaksanut enkä uskaltanut kovin montaa kertaa siitä mennä vatsoineni. Väkeä oli paljon, mutta ei ahdistavan paljon. 

Keskiviikkona pidettiin siivouspäivä. Ensin siivottiin sisällä ja sitten ulkona. Mä pesin pihakalusteet ja viimeiset terassimatot. Nyt ne vaan pitäisi saada kuivaksi (matot siis) ja autotalliin. Haaste, koska autotalli on ihan täpötäynnä remonttiasioita, sinne ei ihan noin vaan kanneta pöytää, pihakeinua jne. Toivon, että Mies saa tehtyä asialle jotain ennen pysyvän lumen tuloa... Tääkin oli asia, joka olisi pitänyt hoitaa jo syyskuussa viimeistään. No parempi kai nyt kuin ei ollenkaan. Musta tuntuu kurjalta, kun meidän piha on ihan hirveässä kunnossa. Rojua lojuu siellä täällä, ja näyttää rumalta. Kiva, että saatiin edes vähän tehtyä sille jotain. Vaikka ruma se on vieläkin. 

Torstaina mulla oli aamulla äitiysneuvola. Mitään ihmeellistä siellä nyt ei ollut, kaikki kunnossa. Sen verran hyvin olin selvästi lomalla lepäillyt, että parina edellisenä viikkona rassanneet jatkuvat supistelutkin oli hellittäneet (vaikka pesin niitä mattojakin). Nyt on kyllä taas ollut ajoittain aika tukala olo, jatkuvasti supistelee (ei kipeästi, mutta on hankala olla kivikovan pallovatsan kanssa) ja tuntuu kuin olisi vauva jo puoliksi pihalla. Syytän siis töissäkäyntiä :D 

Miehen piti sitten lähteä käymään "pikaisesti töissä", ja me lähdettiin koko porukka mukaan varmistamaan, että käynti tosiaan on pikainen. Miehellä kun työmatkaakin on jo yhteen suuntaan 45min, ja arvasin (ihan oikein), että jos ei oltais oltu matkassa, niin se olisi jäänyt tekemään töitä varmaan koko päiväksi. Lapset oli ihan innoissaan kaikista matkan varrella näkyneistä panssariasioista (panssarivaunuista, panssarijunasta) ja Poikanen näki mielestään myös panssarimopon ja panssarilinja-auton. Tehtiin sitten pikainen päätös viedä joukko Panssarimuseoon. Se oli hyvä päätös. Panssarivaunut oli hienoja ja lapsista oli tietysti huippujännää päästä panssarivaunun sisään ja katolle kiipeilemään. Olihan ne toki vaikuttavia, vaikka itse en nyt niin innoissani osannutkaan olla. 

Käytiin myös Hämeen linnassa. En tiedä, miten ei ole tullut lasten kanssa siellä käytyä, vaikka meiltä ei pitkä matka olekaan. Mä oon käynyt siellä viimeksi joskus kymmenisen vuotta sitten, Mies, Pipanainen ja Poikanen ei koskaan. Hienohan se oli. Lapset jaksoi tosi hyvin opastetun kierroksen, vaikka Poikasta selvästi alkoi loppuvaiheessa vähän tympiä. Poikanen on oppinut jonkin verran lukemaan (kyllä! Ikää 4v8kk. Ihan itsekseen on vahingossa sellaisen taidon oppinut) ja valisti yhtä linnan juuren kivillä kiipeillyttä teinipoikaa, että "kuule tässä ei saa yhtään kiipeillä, tuolla on kyltti, missä lukee KIIPEILY KIELLETTY!" Kummasti tämä kielto nuorelta valistajalta itseltään unohtui kun tuli tylsä hetki. Linnan sisäpihalla se onnistui potkimaan seiniä sen verran huolella, että yhdestä kohdasta seinää irtosi pala. Että anteeksi nyt vaan, jos Hämeen linna jonain yönä vaikka romahtaa.

Sitten sainkin omaa aikaa. Mulla oli perjantaiaamuna sokerirasituskoe (halusin siihen, koska mun siskoilla on ollut hoikkuudesta ja hyvistä elintavoista huolimatta raskausdiabetes. Sain puhtaat paperit) ja Mies lähtikin jo sillä aikaa lasten kanssa mummilaan. Mä hoidin perjantaiaamupäivän asioita ja sitten vietin aikaa itsekseni kotona loppupäivän ja lauantain. Oli ihana olla yksin! Ja ihanaan saumaan osui tää yksinolo. Mietin ihan, että en ole yli vuoteen ollut yksin kotona niin, että olisi ollut sellainen energinen ja aikaansaava olo. Ne kerrat, kun olen yksikseni saanut olla, on mennyt lähinnä sohvalla lojuessa, kun ei ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Nyt järkkäilin paikkoja, keitin mehut, leikkasin kankaista 8 puseroa (joululahjoja pääasiassa) ja ompelin 1 t-paidan ja kaksi pipoa. Plus kaikenlaista pienempää, sekä sitä sohvalla lojumista. Hurjan ihanaa!

Sunnuntaina pitikin sitten herätä jo ennen kukonlaulua, jotta ehdin ajoissa mummilaan. Mummilla oli työpäivä ja ukki, Mies ja Isosisko menivät hirvimetsälle, joten mua tarvittiin kahden pienemmän kaveriksi. Kiva mummila-aamupäivä vietettiin ja iltapäivästä sitten suunnattiin kotiin. 

Eilen töissä totesin, että mä olen syysloman jälkeen virkistyneempi kuin kesäloman jälkeen. Mikä ehkä kertoo enemmänkin siitä, millainen meidän kesä oli... Mutta oli siis tosi hyvä loma! Nyt onkin töitä jäljellä enää 6 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Samaiset 6 viikkoa on mulla myös pääasiassa yksinhuoltajaelämää, kun Mies on suurimman osan ajasta työreissuilla. Marraskuussa on 8 päivää, kun se EI ole poissa kotoa, ja niistäkin kahdeksasta 4 on työpäiviä, 4 vapaapäiviä. Että sellainen rupeama tässä alullaan. Siitä kun selvitään ja äitiyslomalle pääsen, niin sitten mä kyllä lepään! :)

11.10.2017

Pitkän pitkän tauon jälkeen.

Jälleen kerran on tullut luvattoman pitkä tauko. Ei vaan ole jaksanut. Ei ole huvittanut avata tietokonetta, eikä ole huvittanut kirjoittaa.

Meidän elämäntilanne on kohtalaisen kuormittava tällä hetkellä. Ei tässä mitään isompaa mullistusta tai hätää ole, mutta riittävän paljon pienempiä. Esimerkiksi:

- Mies tekee töitä. Paljon. Ylityörajat paukkuu yli, kotona se käy lähinnä nukkumassa. Viikonloppuisin sillä ei ole töitä, mutta viikolla se lähtee töihin ennen seitsemää, ja jos sattuu illalla tulemaan kotiin ennen seitsemää, niin se tuntuu suorastaan aikaiselta. Meillä kun lapset rupeaa iltapalalle ja iltatoimiin siinä puoli seitsemän - seitsemän maissa (kasiin mennessä on oltava sängyssä, muuten ei tule seuraavasta päivästä mitään), niin käytännössä Miehellä ei lasten kanssa yhteistä aikaa viikolla ole. Mä vastaan täysin meidän arjen sujumisesta, niin kaikkien kotitöiden osalta kuin kaupassakäyntien, harrastuskuljetusten, päiväkotiin viemisten ja hakemisten, onhan-sulla-liikkavaatteet -keskustelujen ja ylipäätään nyt kaiken muunkin osalta. Olen kyllä tähän yh-elämään tottunut, että ei se mua muuten rassaisi, jos ei nyt olisi kaikenlaista muutakin. Ja sitten, kun vauva syntyy, niin on kyllä arki paljon hankalampaa.

Mitään iloa noista Miehen pitkistä työpäivistä ei ole ollut. Ylityövapaita se ei ole pitänyt (ei ole pitänyt edes työaikoihin merkittyjä arkivapaita), eikä ylimääräistä rahaakaan ole näkynyt. Nyt on myös syksyn työreissu-sesonki käynnistynyt ja Mies on loka-marraskuussa yli 30pv työreissuilla. Onneksi niistäkin vain kaksi menee viikonlopun yli!

- Remontti on edelleen kesken. Ei ole pitkiin aikoihin edennyt mihinkään, ja tuskin eteneekään, koska se eteneminen on kiinni a) Miehestä ja b) rahatilanteesta. Kattoa pitäisi maalata, väliseinän pätkää rakentaa, kiuasta asentaa... Mies ei saa niitä aikaan, koska on koko ajan töissä (ja koska ei nyt satu edustamaan erityisen aikaansaavaa ihmistyyppiä. Koska olisihan näitä viikonloppuja tässä ollut). Kodinhoitohuoneesta puuttuu kaapit, mutta niitä ei voida hommata, ennen kuin niihin on rahaa. Mulla alkaa olla koko remontin suhteen aika toivoton olo. Pientä toivonkipinää elättelen, että saatais homma kuntoon ennen vauvan syntymää, mutta epäileväinen olen. Sinne kodinhoitohuoneeseen oli tarkoitus tulla myös vaipanvaihtopiste, vanhaa lahoa hoitopöytää en halua enää meidän makkariin. Tällä hetkellä sekä ulkona että sisällä on rumaa. Ulkona rumaa, koska kesällä kaivettiin iso osa pihata mullin mallin, sisällä khh tavarat pitkin poikin huushollia, joten siksi rumaa.

- Remontista johtuen taloudellinen tilanne on aika karu. Kun remppaan on mennyt roimasti enemmän, kuin kumpikaan meistä ansaitsee vuodessa, voi kukin arvata, että ei hirveästi naurata (varsinkin, kun alkuperäinen hinta-arvio oli jotain aivan muuta. Mutta niin se tuppaa näissä homeasioissa menemään). Tällä hetkellä yritetään vimmatusti säästää kaikki mahdollinen raha, jotta saatais lainatut rahat maksettua takaisin. Sitten säästetään vimmatusti, että saatais remppa hoidettua loppuun. Raha-asiat ei niin pahasti ahdistaisi, jos ei tuo äitiysloma kolkuttelisi nurkan takana. Mutta kun tosiaan tässä pitäisi myös vaihtaa auto sellaiseen, mihin mahtuu 6 ihmistä kyytiin. Pitäisi säästää rahaa, ettei tarvitsisi ihan heti äitiysloman loputtua sännätä töihin. Ja kun ei kerta kaikkiaan ole mitään mahdollisuutta säästää autoon tai hoitovapaata varten, kun yritetään nyt ihan vaan pärjätä ja selvitä nykyisistä veloista ja rempasta. Miehellä jää palkasta käteen 1800€/kk. Sillä ei kauaa kuusihenkistä perhettä elätetä, kun mun palkanmaksu loppuu.

- Töissä on raskasta. Siitä ei nyt sen enempää, mutta raskasta on. Sekä opehuoneen että luokkahuoneen puolella. 

- Raskaus etenee onneksi hyvin ja kivasti. Mutta tokihan se tuo omat kiemuransa kaikkiin näihin muihin huolenaiheisiin. Oon jaksanut ihan hyvin, eikä mitään isompia vaivoja ole ainakaan vielä ollut. Rakenneultrassa reipas kuukausi sitten näkyi eläväinen pieni poika, jolla oli kaikki kunnossa, mitä rakenneultrassa on tapana tutkia. Muksu liikkuu ahkerasti ja viime viikkoina ne liikkeet ovat muuttuneet sellaisesta "yleisestä" potkimisesta ja muljumisesta selvemmin tunnistettavaksi. Siis tarkoitan sitä, että vaikka toki aiemminkin liikkeet jo tuntui ja näkyi selvästi vatsan päällekin, niin ne oli sellaista pompahtelua, mistä ei oikein osannut sanoa, onko se käsi vai koko lapsi. Nyt tuntuu selvästi pienten käsien ja jalkojen venyttelyä milloin missäkin kyljessä ja sen erottaa selvästi siitä, kun vaikka lapsi kääntää kylkeä. 

Lapset odottavat pikkuveljeä kovasti. Poikanen on miettinyt, mitä kaikkea hän aikoo pikkuveljelle opettaa. Tytöt aikovat olla apuna vauvanhoidossa (ja varmasti tulevat olemaankin). Musta tuntuu, että mä itse odotan tällä hetkellä eniten äitiysloman alkua, koska kuvittelen, että sitten mä ehdin ehkä vähän levätä tätä loputonta uupumusta pois. Saapas nähdä.

Mutta on elämässä hyviäkin asioita. Meidän arki rullaa kohtalaisen helposti ihan näin yhdenkin aikuisen voimin. Olen vähän noussut koko kesän vaivanneesta väsy/masennus/apatia -suosta, mikä näkyy mm. siinä, että on pitkästä aikaa huvittanut mm. neuloa. Olen aloittanut pitkästä aikaa uudestaan kuoroharrastuksen (viime vuosina olen kyllä laulanut säännöllisesti meidän jo 13-vuotiaassa yhtyeessä, mutta en oikeassa kunnon kuorossa) ja se on ollut ihanaa! Mukavaa vaihtelua tuohon bänditouhuun, laulaa kunnolla äänissä ja vähän haastavampiakin kappaleita. 

Että ei pelkkää vastoinkäymistä sentään. Mutta rehellisesti on pakko myöntää, että aika uuvuksissa olen ison osan ajasta, siksi ei ole tätä blogiakaan jaksanut päivittää.