10.6.2015

kiva keskiviikko

Tänään(kin) oli kiva päivä.

Isosiskolla oli kesäkerhossa urheilukilpailut, ja kaikki saivat ihan oikean mitalin. Isosisko oli tietysti siitä tohkeissaan ja mitali kaulassa melkein koko loppupäivän.

Käytiin pienempien kanssa leikkipuistossa. Ehdittiin olla ehkä vartti, kun Pipanaiselle tuli kamala pissahätä ja piti lähteä kotiin. Lupasin, että jos säät sallii, mennään ensi viikolla sinne eväiden kanssa.

Puuhailtiin pihalla ihan hyvän aikaa. Tai no, mä en kyllä jaksanut puuhailla, kunhan istuskelin ja katselin lasten puuhia (vähän vähäiseksi jäi viime yön unet).

Käytiin kirjastossa lasten kanssa. Mun oli tarkoitus lainata vaan lukupiirikirja, jotta tulisi noita omasta hyllystä poistettuja luettua. Lainasin lukupiirikirjan lisäksi itselleni 5 kirjaa (ja lapsille saman verran).

Keittelin ruoaksi mannapuuroa. Heitin yhden kattilan menemään, kun huomasin, että siitä on pinnoite lähtenyt irtoilemaan. 

Mannapuuroa oli ruoaksi siksi, että olin luvannut paistaa iltapalaksi lettuja. Nokkos-ruis-pinaattiletut tekivät hyvin kauppansa. "Ettu, yhää! Ettu, yhää TAAS!" (= Lettu hyvää, lettu hyvää taas) totesi Poikanen.

Anoppi tuli yökylään. Helpotti kovasti lettuhommaa (sain paistaa rauhassa ja anoppi vahti lasten syömingit) ja käytti lapset suihkussa, nyt meni niiden kanssa nukkumaan. Anoppi on mahtava!

Ompelin olkkarin räjähtäneisiin tuoleihin pikapikaa päälliset, koska niissä ei voi muuten istua. Olen lykännyt hommaa yli 2 viikkoa, kun ei ole tullut sopivaa tilaisuutta keskittyä siihen. Nyt päätin edes aloittaa, ja molempien päällisten ompeluun meni yhteensä ehkä puolisen tuntia. Toivottavasti toimisivat jonkin aikaa.

Kohta meen nukkumaan. Musta on kiva nukkua lasten kanssa lastenhuoneen lattialla, mutta kyllä on kuulkaa kiva päästä välillä ihan oikeaan sänkyyn yksin nukkumaan. Luksusta :)

Huomenna aamulla käyn tekemässä lähikaupungissa iiiiiison kauppareissun (viikonlopun ruoat ja kaikki, mitä Isosiskon pippaloihin tarvitaan, ynnä pari kattilaa yms). Sitten leivon hullun lailla, koska illalla on raamis, ja viikonlopun leivontojakin pitää vähän aloitella. (Kovasti vaikeuttaa leipomusten suunnittelua tuo risa uuni) Anoppi lupasi hoitaa Isosiskon kerhoon ennen kuin lähtee meiltä. Illalla tosiaan on raamis meillä ja jossain vaiheessa iltaa koittaa myös viikon odotetuin hetki: Mies tulee kotiin! Jee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti