27.12.2013

Juhlan jälkeen paluu arkeen.

Joulukiukku meni ohi. Eilen oli kiva päivä, Miehen vanhemmat kävi kylässä, joten lapsilla oli tekemistä, ja ehdin tehdä omia juttujakin. 

Tänäänkään ei ole kiukuttanut, vaikka syitä olisi ehkä ollutkin:
  • Meidän piti mennä katsomaan Eemeli. Poikaselle oli lapsenvahti ja minä ja Mies oltais viety tytöt elokuviin ekaa kertaa elämässään. Kuinka ollakaan, pari tuntia ennen h-hetkeä Isosiskolle nousi kuume. Eipähän sitten menty minnekään. Pipanainen ja Poikanenkin ovat nuhaisia, surkeita ja kärttyisiä.
  • Oon ihan hullun väsynyt, koska valvoin viime yönä kahteen saakka, kun oli maha kipeänä. Aamulla mä nousin lasten kanssa ja Mies jatkoi unia. Mies jotenkin ehti nukkua päikkäritkin. 
  • Koti on taas ihan käsittämättömässä kaaoksessa.
  • Kun suunnilleen koko muu maailma shoppailee alennusmyynneissä, niin mitkä oli mun tän päivän aleostokset? Prismasta kävin hakemassa alennettua jauhelihaa ja kanaa. Ei rahaa eikä tilaisuutta sen ihmeempiin aleostoksiin.
Mutta toisaalta, 
  • mennään katsomaan se Eemeli mummolareissulla muutaman päivän päästä (jos ollaan terveenä). Enkä onneksi ollut ostanut lippuja etukäteen :) 
  • oon saanut nukkua aika monena päivänä (eli en ollu mikään sankari, kun tänään annoin lopultakin Miehelle nukkumavuoron), ja Miehen, Isosiskon ja Poikasen nukkuessa päikkäreitä ja Pipanaisen leikkiessä barbien kylpylää mä ehdin käydä läpi lasten vaatteita; ottaa pois pieniä ja etsiä tilalle paremman kokoisia. Se on kivaa.
  • Kun taloudessa joku sairastaa, koti saa olla luvan kanssa kaaoksessa, eikä ole niin justiinsa, mitä syödään ja paljonko katsotaan telkkaria (paljon).
  • Tulin ihan oikeasti hyvälle mielelle, kun ostin pakastimeen halpaa ruokaa :) Ja en oo niin rahaton, ettenkö saattais käydä lapsille (Poikaselle varsinkin) jotain alennusmyynneistä etsimässä, kunhan alet pääsee -70% -vaiheeseen... Ja kyllä mä oikeasti ostin tänäänkin Poikaselle yöpuvun (alesta, halvalla ja totiseen tarpeeseen).
Näin meillä tänään.

25.12.2013

Joulukiukku

Mua vaivaa joulukiukku.

Meillä oli tosi kiva jouluaatto. Sain nukkua yöllä, kun Poikanen nukkui ennätysmäiset 6 tuntia (viimeksi tainnut näin käydä kesällä), valvoi 3.17-4.39 (eli ei kamalan pitkään) ja pienet valvoskelut viideltä ja kuudelta. Sain nukkua myös aamulla pitkään, kun Mies hoiti lapset. Pääsin saunaan hetkeksi Miehen kanssa kahdestaan, kun Poikanen nukkui päikkäreitä ja tytöt katsoivat telkkaria. Karkkilakko loppui. Käveltiin joulukirkkoon. Laitettiin ruokaa. Lapset ei syöny juuri mitään, aikuiset senkin edestä. Lahjat* oli enimmäkseen kivoja. Poikanen nukahti ilman taisteluja. Syötiin juustoja Miehen kanssa ja pelastettiin maailma (pandemia-pelissä). 

Mutta tänään vaan kiukuttaa. 

Ärsyttää, kun taloudessa on taas kamalasti tavaraa, jota ilmankin oltais hyvin pärjätty. Harmittaa, että Poikanen sai liian pieniä vaatteita (no enimmäkseen sai kyllä reilun kokoisia, se on kiva) ja muutenkin tuli muutama sellainen lahja, jotka meillä jo oli, jolle ei ole käyttöä tai joka muuten vaan on täysin turha. Turhauttaa, kun joka paikka on aivan kamalassa kaaoksessa. Suututtaa, kun lapset pelleilee ruokapöydässä,  keksii kaikkea luvatonta, vinkuu ja vonkuu ja tappelee ja kaikkea. 

Oon kuullut vaikka kuinka monen ihmisen suusta, että lapset ne tuo sen aidon joulun tunnelman jne. Onhan se totta, että lapset on kyllä tosi aidosti innoissaan ja tohkeissaan kaikesta. Mutta just nyt tänään mä muistelen kaiholla aikuisjouluja. Jolloin oli siistiä ja rauhallista, sain syödä rauhassa ilman, että joku koko ajan heittelee mua ruoalla ja yrittää sukeltaa syöttötuolista pää edellä lattialle, ehdin lukea, pelata ja neuloa, sain nukkua yöni kunnolla ja ylipäätään tehdä mitä itse halusin. Tästä härdellistä on meinaan rauhallinen ja leppoisa joululoma kaukana.

No niin. Nyt alkaa kiukku helpottaa, kun sain sen ulos. Puuh.

* Saatiin oikeasti kivoja lahjoja. Mä sain äidiltä aivan ihanan yöpaidan, joka tuli tarpeeseen. Ja sain Tatu ja Patu -kirjoja, jotka on meillä nimenomaan äidin keräilykohde, vaikka saa niitä lapsetkin lukea. Ja yhdeltä rakkaalta ystävältä OMG-kynän, jonka huumoriarvo on erinomainen. Toinen rakas ystävä oli lukenut karkkilistan, ja aika monta kohtaa listalta oli paketissa. Lapset sai mm. junaradan osia, Isosisko sai barbeja (joista nyt on kyllä Pipanainen tosi kade) ja aivan älyttömän ihanan puseron kummitädiltään ja villavälihaalarin (mun toiveesta), Pipanainenkin sai villavälihaalarin (taas mun toive), keppihevosen, joka hirnuu ym. Poikanen sai aika paljon vaatetta (jes! Ja onneksi suurin osa hyvän kokoisiakin) ja autoja.

ps. Kuinka moni luki otsikon ensin "joulukinkku"?

24.12.2013

Hyvää joulua!

Hyvää joulua!

Jos jouluevankeliumi on tältä vuodelta vielä lukematta, niin käykääpä täällä katsomassa mun tän vuoden kuvitettu versio :)

Neulojan jouluevankeliumin esiintyjäkaarti yhteiskuvassa.

20.12.2013

Satunnaisia asioita.

Rakas ystävä oli yökylässä. Laskin, että kuukauden sisällä meillä on ollut yövieraita viisi kertaa, neljä eri porukkaa (yhdet siis kahdesti), yhteensä 9 ihmistä, kaikki yökyläilyt yhden yön mittaisia. Lakanapyykkiä on saanut pestä :)

Musta on ihanaa, kun meillä on porukkaa, ja olenkin kaikille ystäville sanonut, että meillä on aina avoimet ovet. Viidet yövieraat kuukaudessa alkaa vastata mun unelmaelämää :) 

* * * 

Poikasen tukka on kasvanut. Sillä on aika vaaleat hiukset, ja kun se on rinnalla ja pitää kättä kasvojensa edessä (eli en nää kasvoja, mutta pään kyllä), se muistuttaa huolestuttavasti Matti Nykästä. Hiustyyli siis, on otsis ja takaa vähän pitkä.

Pitäis leikata sen tukkaa, koska en tykkää imettää Matti Nykästä.

Vauvan hiusten leikkaaminen on pelottavaa. Leikkasin Isosiskon otsiksen, kun se oli vähän alle vuoden, ja se onneton nyökäytti päätään just väärällä hetkellä, ja lopputulos oli ihan kamala. Ihan oikeasti kamala, aika moni ihminen huomautti mulle siitä (ihan turhaan, koska näin kyllä itsekin, että se oli kamala). Hirvittää siis koskea Poikasen tukkaan. Sitä paitsi, mä en osaa leikata pojan hiuksia! En ole edes koskaan pannut merkille, miten pikkupoikien hiukset on leikattu, saati että osaisin toteuttaa sen käytännössä. Pitää pyytää äitiä tai siskoa leikkaamaan, niin vältytään ehkä hiuskatastrofilta.

* * * 

Kun on kolme eri ikäistä lasta, voi käydä päivän mittaan kovin erilaisia keskusteluja. Isosiskon kanssa jutellaan jo vakavia ja oikeista asioista, ja sen kanssa voi muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Pipanaisen kanssa käydään välillä erittäinkin absurdeja keskusteluja. Sen mielikuvitus laukkaa ihan uskomatonta vauhtia, ja jutut on sen mukaiset. Musta on ihan mahtavaa miettiä, että onko mörkö pelottava, jos se onkin työkaverimörkö tai eläytyä Kaken edesottamuksiin. Pipanaisen kanssa jutellessa pitää olla tarkkana, koska ne jutut elää niin paljon, että jos ajattelee muuta, tippuu kyllä kärryiltä hyvin pian. Poikasen kanssa jutellaan vauvajuttuja. Niitä sellaisia "äittäh!" "joo, äiti on tässä" "et-attaa" "Ai mikä ei haittaa?" "hätä!" "Ai hätä ei haittaa? Mennäänkö vaihtamaan vaippa?" jne... Ja sit on kyllä ihan mahtavaa, kun Mies tulee kotiin ja voi käydä vielä aikuiskeskustelujakin.

(meillä on Miehen kanssa nyt joku uus kuherruskuukausi meneillään. huippua!)

* * *

ps. Tän postauksen otsikko oli ensin "imetän Matti Nykästä" :)

16.12.2013

Mitä mulle kuuluu.

Meillä oli kiva viikonloppu.

Rakas ystävä tyttöystävänsä kanssa tuli kylään. Syötiin, pelailtiin, saunottiin jne. Lapset saivat ekstra-aikuishuomiota. Tutustuttiin toinen toisiimme (oltiin siis tämä tyttöystävä kerran aiemmin tavattu, eikä vielä kunnolla tunnettu). Käytiin messussa.

* * *

Tänään kävin papa-kokeessa (miksi sekin nyt pitää täällä kertoa?) ja mietin, että on kyllä ankea työ silläkin hoitajalla, se koko päivän otti vaan papa-seulontoja. Neljä tunnissa. Toivottavasti sen ei tarvi tehdä sitä joka päivä, käy varmaan vähän tylsäksi!

* * *

Hankin Miehelle vähän lisää joululahjoja. Me ollaan maltillisen lahjapolitiikan kannalla, mä varsinkaan en tykkää, jos jouluna tulee talouteen kamala kasa roinaa. Lapsille hankitaan muutama lahja per nenä (ne saa lahjoja kuitenkin myös isovanhemmilta ja kummeilta), ja oon esim. mun sisarusten kanssa sopinut, että lahjat ostetaan vain kummilapsille. Me aikuiset saadaan vanhemmiltamme ja appivanhemmiltamme, ja sit parilta aikuiselta ystävältä paketit. 

Mutta sitten Miehen kanssa me jotenkin toistemme kohdalla aina seotaan. Vaikka sovitaan, että ei osteta kasapäin paketteja, ja vaikka on muka vaikea keksiä toiselle lahjaa, niin sit niitä ideoita alkaa ennen joulua pulpahdella, ja pakettikasa kasvaa. Yleensä meillä on lopulta joku kolme lahjaa toisillemme (mun mielestä yksi riittäis ihan hyvin), mutta tänä jouluna mulla lähti tää lahjahomma ihan lapasesta. Olin jo ostanut sille ihan kivat lahjat, kun tuli mieleen kaikkea, mitä se tarvii (kaikkea tylsää, mitä Mies ei vaan saa ite hommattua, tyyliin sukkia...), ja nyt jouduin vähän yhdistelemään paketteja, ja silti niitä on viisi. VIISI. Voi hyvää päivää...

* * *

Mulla on viime päivinä ollu ihan ihmeellistä emotionaalista vuoristorataa taas tää elämä. Itkeskelen ihan ihme jutuille (lähinnä liikutusitkua), välillä oon niin onnellinen, että tuntuu kuin leijuisin maan pinnan yläpuolella. Sit jossain kohdissa ahdistaa ihan satasella, vaikka en ihan ymmärrä, että miksi. Messussa alkoi saarnan aikana ahdistaa kauheasti, ja mietin jo et meenkö jonnekin portaikkoon hengittelemään, mutta en sit menny. (Saarnassa itsessään ei ollu mitään ahdistavaa, vaan se tunne tuli kyllä jostain ulkopuolelta)

Musta tuntuu, että mun elämässä tapahtuu jotain (hengellistä), tai on tapahtumaisillaan, mutta en saa siitä kiinni. Hämmentävää, mutta kuitenkin mulla on kaiken vuoristoradan ja hämmennyksen keskellä rauha siitä, että just nyt mun ei tarvikaan ymmärtää.


12.12.2013

Jouluhaaste

Kao heitti facebookissa jouluhaasteella. 

Säännöt: haastettu vastaan 24 jouluaiheiseen kysymykseen ja laittaa haasteen eteenpäin valitsemilleen bloggaajille.

1. Parasta joulussa? Joulun sanoma. Tänä päivänä on meille syntynyt Vapahtaja. Jos konkreettisia asioita haetaan, niin yleinen tunnelma (tärkein tunnelmanluoja mulle on se, että on siistiä), ruoka ja joulukuusi.
2. Joulumusiikkisi? Mikä vaan itse pianolla soitettuna ja yksin tai lasten/siskon/ystävän/kenen vaan kanssa laulettuna. Joululevyistä oon viime vuosina tykännyt eniten kuunnella Rajattoman ja Mustarastaan levyjä. Ahti Sonnisen Rauhaa, vain rauhaa on ollut viime vuosien ehdoton suosikki sekä itse soitettuna että kuunneltuna. Tykkään kyllä tosi erilaisista joululauluista, niin rauhallisemmista ja perinteisistä, kuin jostain hilpeistä (esim. Leevi and the Leavingsin Jossain on kai vielä joulu, ja Martti Servon Joulun manteli on just parhaita!)
3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? No en varsinaisesti, ainakaan sen joulun takia. Mutta Rakkautta vain on kyllä ihana :)
4. Jouluherkkusi? Suklaat, kalat, mäti ja appelsiinisuklaakakku, joka syödään aina joskus joulun jälkeen, koska jouluna syödään niin paljon kaikkea muuta...
5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla? Kalaa. Lämmin- ja kylmäsavulohta ja mätiä vähintään (no näistä on raskausjouluina joutunut joustamaan). Ja jälkkäriksi glögipäärynöitä, koska mitään raskaampaa ei enää kykene syömään. Juustot me syödään Miehen kanssa illalla, kun on saatu lapset nukkumaan.
6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan? Yleensä ollaan laitettu koristeita vasta aatonaattona, kun joulusiivous on tehty, mutta tänä vuonna päätin aloittaa jo aiemmin. Tänä aamuna teippailin olkkarin ikkunaan seimiasetelmaa ja eiköhän muutkin koristeet pikkuhiljaa löydä paikalleen.

meidän versio jouluseimestä

7. Joulu kotona vai jossain muualla? Kotona. Ennen lasten saamista vietettiin Miehen kanssa yhteisiä jouluna vuoron perään meidän vanhempien luona, ja mukavia jouluja nekin olivat, mutta kyllä tykkään eniten olla ihan omassa kodissa.
8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut? Vai molempia? Ei mulla ikinä aika riitä itse tehdä kaikille, joille haluisin. Mun mielestä lahjan hankintatapaa olennaisempaa on se, että lahja miellyttää vastaanottajaa. 
9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? En, Mies laittaa, jos jaksan tarpeeksi asiasta nalkuttaa. Mies on pidempi ja lisäksi mulla on niin huono tasapaino, että huimaa jo keittiöjakkaralla, saati sitten tikapuilla...
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla? Mieluiten oman perheen kanssa, mutta kyllä meille on tervetulleita kaikki halukkaat.
11. Onko sinulla jokin joululahjatoive? Miehen mielestä mä olen jotenkin hankala lahjottava, vaikka en ole! Mitään "pakko saada tämä lahjaksi" -toivetta mulla ei ole (tai oli mulla kyllä pari), mutta hyviä ehdotuksia olen kyllä jaellut mielestäni ihan riittävän monta.
 12. Paras saamasi joululahja? En osaa sanoa, oon saanut niin paljon kivoja lahjoja vuosien varrella :)
13. Kamalin saamasi joululahja? Voi en mä osaa kyllä sanoa tätäkään, oon saanut myös paljon kamalia lahjoja vuosien varrella ;)

Isosisko leipoo pipareita

14. Kuvaile unelmien joulusi? Ääh. Me ollaan aika lähellä sitä jo nykyään. Tietysti olis huippua, jos lapset ei kauheasti tappelisi, saisin syödä rauhassa ja lapset nukahtais illalla sen verran ajoissa, että jaksettais Miehen kanssa vielä yhdessä viettää aikaa. Niin ja sää saisi suosia. Mutta muuten meidän nykyiset joulut on just sitä mitä haluan: perinteitä, tunnelmaa, herkkuja, jouluiloa, rauhaa...
15. Mikä on ärsyttävin joululaulu? Sika. Se on kyllä varsinainen joulumielen tappaja.
16. Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä? Siivottu on jo jonkin verran, lanttulaatikko tehty pakastimeen samoin kuin karjalanpiirakoita raakapakasteeksi, kortit on lähetetty, lahjat hankittu ja paketoitu, pipareita leivottiin kerran ja leivotaan vielä toiste, jotain herkkujakin on jo ostettu ja eilen leivoin joulukakut. Tykkään valmistella joulua, mutta en ota siitä isompaa stressiä, joka vuonna tehdään sen verran kuin jaksetaan.
17. Paras joulujuoma? Tarviiko olla erikseen joulujuoma? Kai sitten joku glögi, vaikka en mä erityisesti glögi-ihminen olekaan.
18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan? Oikea kuusi. Miehen vanhempien naapurin metsästä (ihan luvalla) noudettu, kun ei omilta mailta ikinä löydy sopivaa :) Joulukuusen koristelusta ollaan Miehen kanssa kovasti eri mieltä. Mä haluisin harmonisen kauniin kuusen, jossa olisi ehkä kahden värisiä koristeita. Miehen (ja lasten) mielestä kuuseen pitää ripustaa kaikki, mitä keksitään ja sen pitää olla silmiä särkevä sillisalaatti. Kuten kuvasta näkyy, mä annan joka joulu periksi.

viimevuotinen kuusi

19. Käykö teillä joulupukki? Tähän mennessä ei ole käynyt, mutta jos lapset toivoo, niin tulkoon vaan. Ei olla lapsille uskoteltu, että Joulupukki on totta, vaan ollaan puhuttu, että se on satua ja aikuisten ja lasten yhteinen leikki. Mä en kauheasti tykkää Joulupukista, joka tuo lahjoja kilteille lapsille, koska a) jouluna syntyi Jeesus, joka tuo pelastuksen KAIKILLE ja b) haluan, että lapset tietää, keneltä ne saa lahjoja, ja myös että oppivat lahjoja antamaan. Mutta yhteisenä leikkinä se on ihan ok, ja uskon (ja muistan omasta lapsuudestani), ettei joulupukin leikiksi tietäminen yhtään vähennä siihen liittyvää jännitystä.
20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?  En osaa nostaa mitään yksittäistä muistoa, ylipäätään lapsuuden jouluista on jäänyt ihanat muistot :)
21) Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa? Aattona laittaudutaan silleen semihienoksi (että on kuitenkin mukava olla) ja joulupäivänä hengaillaan sitten missä sattuu vaatteissa.
Kaveri askarteli pari vuotta sitten Niksi-Pirkan vinkistä innostuneena taivaallisen sotaväen Oivariinin välikannesta. Ehkä olis voinut laittaa folion toisin päin :)

22) Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko? Lanttulaatikko on noista ainut, mitä syön. En siitäkään kauheasti piittaa, mutta syön kyllä jonkin verran.
23) Paras joulusuklaa? Kaikki :) Ja paljon!
24) Joulutortut vai piparit? Sekä että. Ehkä joulutortut vähän enemmän. Niiden teko ja syöminen alkaa jo lokakuussa.

Piparimökillä pitää aina olla joku teema. Toissavuonna lapset (tai siis Isosisko) halusi tehdä hattivattien mökin. Koristelu on sataprosenttisesti tyttöjen käsialaa.

Että tällaisissa joulumietteissä tänään. Mä haluisin ehkä vähän kuulla Piikkipaatsaman, Mil:n ja Heidi Piin jouluista.

8.12.2013

Joulusiivousta

Hetkinen, olikos tuossa itsenäisyyspäivä äsken?

No joo, tiedänhän mä, että oli. Meillä itsenäisyyspäivää vietettiin joulusiivouksen merkeissä. Tytöt lähtivät kahdeksi yöksi Miehen vanhemmille kyläilemään, jotta minä ja Mies saadaan siivota vain yhden pienen assistentin avustuksella. En tullut katsoneeksi edes itsenäisyysjuhlia (tai siis konserttia), kun ei tarvinnut tänä vuonna vanhempia sieltä bongailla (sinne oli kutsuttu vähemmän "viran puolesta" kutsuttavaa väkeä tänä vuonna, mikä on kyllä musta ihan järkevää).

Saatiin yllättävän paljon kahdessa päivässä siivottua. Tai no, ei tietysti läheskään niin paljon kuin oltais oikeasti kahdestaan saatu aikaan, mutta siihen nähden, että Poikanen oli innokkaana apuna ja vei siis toisen aikuisen ajan jokseenkin kokonaan, saatiin kuitenkin hyvin valmista. Sitä on lasten myötä oppinut nauttimaan jopa siivoamisesta, jos sen saa tehdä rauhassa :)

Oltiin myös Miehen kanssa sovittu, että nyt kun tytöt ovat poissa, opetetaan Poikanen nukahtamaan omaan sänkyynsä. Meillähän on ollut yökuvio sellainen, että Poikanen nukahtaa rinnalle (viime aikoina siinä on alkanut kestää...) kun mä imetän sitä olkkarissa. Siitä kannan sen sänkyynsä, josta se herää puolen tunnin päästä ja yleensä ei enää suostu nukkumaan omassa sängyssään, vaan nukahtaa lopulta meidän sänkyyn. Sieltäkin se heräilee iltayöstä usein, ja mua aina pelottaa, että se tipahtaa lattialle, kun on tyynybarrikadeista huolimatta pari kertaa ollut jo tipahtamaisillaan. Oon yrittänyt sitä nukuttaa omaan sänkyynsä, mutta ei ole auttanut tassuttelut ja muut, kauhea huutomekkala siitä on aina vaan seurannut ja sit oon ottanut sen lopulta aina rinnalle. Nyt ajateltiin, että huutakoon sitten, eipähän ole siskot häiriintymässä siitä huudosta.

Perjantai-iltana sitten imetin Poikasen tavalliseen tapaan, halin hyvät yöt ja Mies vei sen nukkumaan. Kiukkuhuutohan sieltä sängystä alkoi kuulua. Just kun ajattelin, et mua alkaa ahdistaa sen kuunteleminen (vaikka äänestä kuuli, ettei Poikasella mikään hätä ole, vaan sitä vaan raivostuttaa), niin se yhtäkkiä hiljenikin. Ajattelin, että Mies antoi periksi, mutta eipä mitä, Poikanen oli nukahtanut. Puolessa tunnissa! Isosisko aikoinaan jaksoi karjua puolitoista tuntia ekana iltana... Eilen Poikanen oli tosi väsynyt (meillä meni vähän liian myöhään) ja Mies sai sen nukutettua kolmessa minuutissa. No se oli kyllä puoliunessa jo rinnalla. Mutta silti.

Öisin nyt on kuitenkin heräilty ihan normaaliin tapaan, eli vähän väliä. Mut ei se mitään. Tää on jo hyvä askel, että nyt kelpaa Mieskin nukuttamaan.

Tunti sitten Mies ja Poikanen lähti hakemaan tyttöjä mummilasta. Mä lähden kohta Helsinkiin (lauluhommia siellä). Tuun illalla takas, eli tässä on nyt edessä kymmenen tunnin ero Poikasesta. Ekaa kertaa ikinä. Mitähän tästäkin nyt sitten tulee... Mulla on sellainen epämääräinen katastrofiolo. Että joku ajaa kolarin, tai auto hajoaa tai muuta dramaattista. No, eiköhän tää ole vaan vauvan ikävää kuitenkin :)

Oikeasti olen kyllä niin hämmentävän onnellinen, ettei ole tottakaan.

3.12.2013

Mankeli.

Hetki sitten lakanoita mankeloidessani mietin, että jos pitäisi listata kodinkoneet tärkeysjärjestykseen, niin mulla varmaan olis mankeli aika korkealla. Mankeloiminen on kivaa!

Listaihminen kun olen, niin mähän tietysti sitten tein sen listan.

1. Jääkaappi
2. Pakastin
3. Pyykinpesukone
4. Hella/uuni
5. Tiskikone
6. Mikro
7. Imuri
8. Yleiskone
9. Leivänpaahdin
10. Silitysrauta
11. Sauvasekoitin
12. Sähkövatkain
13. Vedenkeitin
14. Mankeli

Sori mankeli, niin paljon kuin susta tykkäänkin, jäit silti viimeiseksi.

Miltäs muiden listat näyttäisi?

ps. Oikeesti, miten meillä voi olla 14 kodinkonetta! Ja kaikkia vieläpä käytetään!

pps. Miltäköhän toi lista näyttäisi, jos siinä olisi kaikki kodin sähköä tarvitsevat laitteet, siis myös tietokone, puhelin ja muu elektroniikka, kattolamput, sähköpatterit, lämminvesivaraaja... Hmmm...

2.12.2013

Vanhojen muistelua

Oivoi. Väsynyt meno meillä jatkuu. Poikanen on kyllä nukkunut aavistuksen verran paremmin viime aikoina. Tunnin pätkien sijaan meillä nukutaan enimmäkseen kahden tunnin pätkissä, eikä ihan joka yö edes jäädä valvoskelemaan. Poikanen on siirtynyt käytännössä kokonaan nukkumaan mun viereen. Olen jo tottunut siihen, niin että saan itsekin aika hyvin nukuttua, vaikka se onkin vieressä. Samoin se on tottunut muhun, eikä herää ihan joka kerta, jos liikautan jotain ruumiinosaa.

Musta on tavallaan ihana nukkua lapsi vieressä. Mutta haluisin, ettei ihan joka yö tarttis, koska musta olis ihana nukkua myös Miehen kanssa kylki kyljessä.

Oon tässä muistellut sitä aikaa, kun menin töihin Pipanaisen äitiyslomalta. Mähän menin silloin töihin heti äitiysloman loputtua, kun Mies jäi kotiin. Pipanainen ei ollut edes ehtinyt täyttää 9 kuukautta, kun annoin silloisen isäkuukausi-systeemin vaatimat kaksi viikkoa äitiysloman lopusta Miehelle, ja kun Pipanainen oli syntynytkin vähän lasketun ajan jälkeen. 

Nyt oon vaan ihmetellyt, että miten mä niin pystyin tekemään. Tai eihän lapsilla toki mikään hätä ollut, ja Mies pärjäsi ihan hyvin niiden kanssa kotona. Mutta nyt Poikasen kanssa tuntuu, että enhän mä nyt mitenkään voisi olla siitä joka päivä erossa sellaista keskimäärin 7 tuntia. Mähän imetänkin sitä vielä parin tunnin välein! 

Pipanaisen kanssa oli tietty eri tilanne. Olin tosi väsynyt ja ahdistunut, ja kaiken kaikkiaan tosi kypsänä kotonaolemiseen. Se oli kuukausikaupalla jo kiukkuillut imetyksen kanssa, joten ei ollut mikään ongelma imettää aamulla, työpäivän jälkeen, illalla ja yöllä ja antaa korviketta kun olin töissä. Tosin aika pianhan Pipanainen sitten kieltäytyi rinnasta lopullisesti. Enkä usko, että mun töissä käymisellä oli siinä isokaan osuus, koska se tosiaan oli pyrkinyt rinnasta eroon jo kaksikuisesta...

Mutta niin. Olenpahan tässä muistellut menneitä, ja miettinyt, miten erilaista voi kotona oleminen eri lasten kanssa ollakaan.

Nyt meen kirjoittelemaan joulukortteja. Meillä on jouluvalmistelut jo hyvässä käynnissä: joululahjat on hankittu ja tehty (osa vielä postissa) ja joulukortit kirjoittamista vaille valmiit (tilasin taas tänä vuonna valokuvakortit). Leipomisia pitäisi tehdä, ja siivouksesta pääosa hoidetaan Miehen kanssa ensi viikonloppuna, kun tytöt pääsee yökylään mummilaan ja kotona on vaan Poikanen assistenttina.

22.11.2013

Äitiysloman loppu

Mulla on tänään viimeinen äitiyslomapäivä.

Tosin huomenna mikään ei ole toisin. Kotona olen ainakin ensi syksyyn (aika paljon olen tässä pyöritellyt sitäkin vaihtoehtoa, että olisin kotona vielä lukuvuoden 2014-2015. Hmmm...) Kotihoidontukiaika alkaa, ja jatkossa saadaan kyllä sitten venyttää penniä. Tai no, joulukuussa tulee vielä veronpalautukset, mutta ensi vuoden alusta sitten. 

Poikasella on uusi kiinnostuksen kohde: potta. Ikävä kyllä Poikasta ei suinkaan kiinnosta istua potalla (ei niin että vielä tarviskaan), vaan pottaa olisi kauhean kiva pyöritellä ympäriinsä pitkin poikin. En tiedä, mitä muuta kehittävää Poikanen keksisi sillä tehdä, sillä olen aina onnistunut poistamaan potan lapsen otteesta tuossa kierittelyvaiheessa. Tytöthän jättää meillä vessan oven jatkuvasti auki, ja jos Poikanen ei ole juuri parhaillaan tärkeissä hommissa muissa kiinnostuksen kohteissa, niin huomatessaan avoimen oven hän suuntaa kyllä kulkunsa melko varmasti kohti vessaa mitä pikimmiten.

Ei mulla muuta. Mies on pikkujouluissa sekä tänään että huomenna. Mä meen nukkumaan. Luultavasti ollaan kuitenkin Miehen kanssa aamulla vähintään yhtä väsyneitä.

19.11.2013

Pipanainen 3v

Pipanainen täytti viime viikolla kolme vuotta.

Neuvolassa käytiin. Reipas kolmevuotias huuteli jo ovelta neuvolantädille, että "oletko sinä se neuvolantäti, minä olen Pipanainen ja olen tulossa neuvolaan!" Kaikki tehtävät sujuivat mitä parhaiten, pituuskäyrä oli laskenut, mutta pituutta oli kuitenkin tullut ihan hyvin. Olipahan vaan tippunut sieltä korkealta lähemmäs keskikäyrää.

Viikonloppuna juhlittiin ahkerasti. Leivoin ison Barbapörrö-kakun (taas). Tällä kertaa tuli kyllä vähän tylsemmän näköinen, mutta maku oli oikein hyvä (raparperia ja mansikkaa oli välissä). Lauantaina oli juhlimassa Miehen sisko miehensä kanssa ja mun veli vaimonsa kanssa, yksi kaveri kävi sitten vielä illalla. Barbapörrön lisäksi tarjosin Maku-lehden ohjeella tehtyjä triplasuklaabrownieita, jotka olivat kyllä sen verran pettymys, että tein viime tipassa tarjolle myös kinuskipiirakan. Suolaisena oli parsakaali-fetapiirakkaa. 

Sunnuntaina juhlimassa kävi joukko mummoja (4kpl), sekä yksi ukki ja täti. Barbapörrön lisäksi tein uuden parsakaali-fetapiirakan, paistoin valmiskarjalanpiirakoita ja tein munavoin, sekä toiseksi makeaksi omenatoscapiirakan, yltiömakeat suklaajutut kun eivät noiden vanhempien mummojen juttu oikein taida olla.

Vieraat olivat kivoja, syömiset hyviä, herkut riittivät, mutta ei ollut liikaa, ja Poikanenkaan ei ollut moksiskaan, vaikka kaikki lukuisat mummot halusivat vuorollaan sylitellä. 

Eilen kävi sitten vielä Pipanaisen kummitäti kylässä. Oli ihana tavata!

Mun oli tarkoitus kirjoittaa pidemmin, mutta nyt ei jaksa. Viime yönä Poikanen on antanut mun nukkua n. kahdesta neljään ja vartin yli neljästä kuuteen. Päiväuniinkaan ei oikein ole ollut tilaisuutta. Väsyttää...

18.11.2013

Poikasen kiinnostuksen kohteet, top5

1. Takka
2. Tv-taso, jossa on digiboksi, dvd/vhs -soitin (vhs-luukun rämpyttely on ihan parasta!) ja Miehen xbox
3. Lankakerä, jos erehdyn neulomaan Poikasen nähden
4. Takkavälinepömpeli, jossa on hiilihanko ym.
5. Pistorasia

Ja lisäksi tietysti kaikki isosiskojen pienet tai muuten vauvalle sopimattomat tavarat.

Vauvanlelut ja -kirjat on niin nähty!

13.11.2013

Yhdessä.

13.11.1999 oli lauantai.

Sinä viikonloppuna järjestettin Maata Näkyvissä -festarit Turussa, kuten marraskuussa on tapana. Maata Näkyvissä -festareilla oli semmoinen kymmenisen tuhatta ihmistä, nuoria enimmäkseen, eikä varmaan oltu Miehen kanssa ainut pari, jonka yhteinen taival alkoi ihan virallisesti tuolloin.

Oltiin tutustuttu kunnolla edellisenä kesänä (meillä on vähän erimielisyyttä siitä, tunnettiinko ennen kesää vai ei), kun oltiin isosina Partaharjun Suunta-suurleirillä. Loppukesästä oltiin oman seurakunnan varkkarileireillä myös isosina, ja siellä meistä tuli kaverit. Olkoonkin, että Mies ei erityisemmin mua muuten kiinnostanut. Siinä syksyn mittaan alettiin käydä joka ilta parin tunnin puhelinkeskusteluja, ihan kaveripohjalta, kuinkas muuten. Miehellä oli kännykkä, mulla ei. Että kiitos vaan vanhemmille siitä, että ette ihan kauheasti olleet kiukkuisia puhelinlaskuista.

Me oltiin eri kaupungeissa lukioissa (mä silloin lukion ekalla ja Mies tokalla), joten nähtiin lähinnä seurakunnan nuortenilloissa. Istuttiin siellä aina vierekkäin ja oltiin ihan vaan kavereita... Mun ystävät ja Miehen sisko vähän yritti härnätä, mut mä vakuutin että ei meillä mitään tässä ole. Yhden kaulakorunkin se mulle toi uintileiriltä Teneriffalta, ihan kaverina vaan.

Hyviä ystäviä vaan oltiin, mutta jotenkin se meni kumminkin niin, että seurakunnan festarireissulla (seurakunnan tapahtumat on vaarallisia!*) alettiin seurustella. Mulle iski jälkikäteen vähän paniikki, ja mietin, että haluanko mä kumminkaan. Vaikka seurustelu oli jotenkin tavallaan itsestään selvää ja luontevaa, niin kuitenkin mietitytti, että haluanko ja tykkäänkö mä nyt kuitenkaan. Oin myös meidän kaveriporukasta eka pariutuja, joten koko tilanne tuntui uudelta ja oudolta. Kypsä 16-vuotias kun olin, niin ajattelin, että neljä kuukautta pysyn kyllä Miehen kanssa yhdessä, koska sitä ennen seurustelun lopettaminen olisi tosi noloa (!!). Siinä neljässä kuukaudessa ehti sitten paniikki mennä ohi :)

No teini-iän myrskyissä tuli oltua myöhemmin vähän aikaa erossakin. Mutta yhteen sitten aika pian palattiin uusien "me ollaan vaan kavereita" ja "kyllähän mä susta tykkään, mutta en mä sua silleen rakasta" -vaiheiden kautta, eikä sen jälkeen ole tarvinnut enää eroamisia miettiä.

14 vuotta on siis siitä, kun alettiin Miehen kanssa seurustella. Villiä, että ollaan oltu yhdessä melkein puolet elämästämme! Tunnen olevani tosi etuoikeutettu, kun ollaan saatu Miehen kanssa yhdessä kasvaa murrosikäisistä aikuisiksi. Ollaan saatu kokea niin paljon yhdessä. Eihän se kasvaminen aina ole kovin helppoa ollut, ja matkan varrella ollaan kyllä myös satutettu toisiamme. 

Mutta silti. Ihana, että ollaan saatu kasvaa yhdessä ja kasvaa yhteen. Että meillä on pitkä yhteinen menneisyys, ja jos Herra suo, niin toivottavasti myös yhteinen tulevaisuus on pitkä. 

* Jos haluatte pysyä sinkkuina, niin älkää vaan osallistuko mihinkään seurakunnan järjestämään retkeen tai reissuun! Mä olen elämäni aikana seurustellut kahdesti (Miehen kanssa siis molemmat kerrat), ja molemmilla kerroilla seurustelu on virallisesti alkanut seurakunnan reissulla. Miehellä on mun lisäksi ollut kaksi lyhyttä teiniseurustelua, jotka nekin on molemmat alkanu seurakunnan reissuilla. Pahempaa paritusta kuin Napakymppi!

11.11.2013

Lista.

Mä olen listaihminen.

Teen tietysti kauppalistoja, nakkilistoja ja muistilistoja.

Listoja vaatteista, luetuista kirjoista, käsitöistä, joita aion joskus ehtiä tehdä.

On rukouslista, lista asioista joita pelkään ja voitettujen pelkojen lista.

Ja just nyt tänään lista karkeista, joita parhaillaan himoitsen:

  • Pandan tavallinen lakritsa
  • täytelakut
  • mikä tahansa suklaa, jonka sisällä on toffeeta
  • siniset Mariannet (niiden nimi oli aiemmin Marimint)
  • punaiset Dumlet
  • Kinder-munat
  • Fazerin liqueur fills mixers -konvehdit, joita aloin himoita heti saman tien kun kuulin, ettei niitä tänä jouluna saa
  • vihreät kuulat
  • ne valkoiset toffeepallerot, joita myydään irtokarkkeina
  • irtokarkkiosastolta myös toffeesuklaakonvehdit, appelsiinisuklaa ja susupalat
  • niin ja ne Haribon madot
  • Kathy-toffeet, joita ei ole enää vuosiin saanut.
Lontoonraesuklaa ei just nyt himota, koska söin sitä äsken puoli levyllistä.

ps. Mua on alkanut huolettaa, et mistä olenkaan jäänyt paitsi, kun olen härkäpäisesti ollut sitä mieltä, että Fazerin sinisen kanssa ei sovi yhdistää mitään. Mun pitää varmaan toivoa joululahjaksi kaikkia mahdollisia makusuklaita. Paitsi pähkinöitä ja tummaa suklaata inhoan, että ne voi jättää kaupan hyllyyn.

6.11.2013

Kiitollisena.

Hohhoijaa. Olipahan viime yö taas melkoista sirkusta. Aamulla hirvitti, että mitähän tästäkin päivästä taas tulee, kun en ole nukkunut lähimainkaan tarpeeksi ja Mieskin on yöhön asti töissä. 

Mutta tällä kertaa sainkin maksimin, vaikka en älynnyt pyytää edes minimiä. Meillä oli siis tosi kiva päivä. Yksi mun hyvä ystävä tuli kylään. Sen poika on ihan samanikäinen kuin meidän Poikanen, ja oli tosi kiva jutella kaikenlaista, valittaa yhdessä vauvojen yöunista ja katsella pienten mönkijöiden puuhia. 

Tytöt oli tosi nätisti koko päivän. Kaksi pientä riidanpoikasta ne sai aikaiseksi, ja Pipanainen vähän jotain yritti kiukutella iltapesuilla. Niillähän voi parhaimmillaan olla ne kaksi riitaa kahdessa minuutissa... 

Ja oli vaan tosi levollinen ja hyvä olo koko päivän. Kiitos Herralle tästäkin päivästä! :)

ps. Ystävä toi mulle lontoonraesuklaata. Oon syönyt sitä joskus kerran aiemmin, enkä erityisemmin pitänyt (Fazerin sininen on aina ollu mun mielestä sellaista, että sen joukkoon ei pidä mennä sekoittamaan yhtään mitään). Nyt sitä tässä illalla ajattelin vähän maistaa, ja täähän onkin ihan järkyttävän hyvää! Kohta on mennyt puoli levyä.

3.11.2013

Syvällistä pohdintaa motivaation psykologisesta vaikutuksesta ihmisen toimintaan.

Kun motivaatio on kohdallaan, ihminen pystyy uskomattomiin suorituksiin.

Ihan tälleen esimerkkinä vaikka tämä meidän nuori sankarimme: hän lähti tänään konttaamaan. Oli nimittäin niin hirmuisen kiinnostava kohde, että alkoi ilmeisesti tuntua tuo ryömimällä eteneminen (kaksi viikkoa vanha taito) liian hitaalta. 

Sitä voisi luulla, että ekat konttaukset suuntautuisi kohti äitiä tai isää, tai ehkä maissinaksua tai muuta herkkua, tai edes vaikka isosiskojen lattialle unohtamia leluja. Eipä vaan. Nuoren miehen vastustamaton päämäärä on ollut polttopuukopasta lattialle tipahtaneet roskat. 

Sillä mikäpä olisikaan sen hienompaa kuin käyttää uutta konttaustaitoa päästäkseen harjoittamaan pinsettiotetta roskia syöden!

Jos äiti saisi ehdottaa, niin seuraavaksi sopisi sitten oppia sanan "ei" merkitys. Se Maailman Kiinnostavin Polttopuukoppa kun sattuu sijaitsemaan takan vieressä.

1.11.2013

Kivan päivän ilta.

Ajattelin aamulla, että viime yön jälkeen tästä päivästä ei voi tulla kovin hyvä.

Kun Poikanen ei suostunut sisälle päikkäreille ja multakin meni siinä päiväunet sivu suun, päätin että en kyllä yritäkään koko päivänä tehdä mitään järkevää, kunhan nyt selvitään iltaan asti. Että se on jo saavutus, jos en ihan kilahda lapsille tai jotain.

Mutta tästä tulikin ihan tosi kiva päivä! (Onkohan joku rukoillu meidän puolesta?) Aamupäivällä Poikasen nukkuessa annoin kotitöiden odottaa ja roikuin vaan väsyneenä netissä. Postilaatikossa odotti kiva ylläripaketti, jossa oli kaikenlaista mukavaa sekä mulle että tytöille, joten hoitopäivästä väsähtäneet kitisijätytötkin saivat muuta ajateltavaa. Itse asiassa tytöt olivat ihmeellisen sovinnollisia melkein iltaan asti.

Ajattelin, että välipalaksi voitais syödä jotain hyvää.

 

Pakastimessa oli jotain pullapitkojämiä (Mies ostaa joskus alennuspullapitkoja ja pakastaa köyhiä ritareita silmällä pitäen), joten köyhiä ritareita saatiin välipalaksi. Nam!

Olin katsonut aamupäivällä Poikasen kanssa digiboksilta leivontakilpailua, jossa kilpailijoiden piti tehdä mm. karjalanpiirakoita. Väsyneenä siinä tuhahtelin, että mitä ihmeen tunareita on kisaan otettu, kun eivät osaa edes karjalanpiirakoita tehdä... Oon ite tehny lapsesta asti. Sit ajattelin, että voishan niitä tehdä ihan vaikka heti tänään. 

No joo. En ole tehnyt karjalanpiirakoita muutamaan vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Nää noudatti mun hyväksi havaitsemaa leipomistapaa: rumia mutta erinomaisen hyviä! (Ei olis pitänyt sillai jupista niille siinä ohjelmassa, kun tuli rumia omistakin tekeleistä)


Eli iltapalaksi sitten vatsan täydeltä karjalanpiirakoita. Oli siis ihan kiva päivä kuitenkin, väsymyksestä huolimatta. Ja huomenna tytöt meneekin yön yli vierailulle mummilaan, joten ainakin saan sunnuntaiaamuna nukkua (jos en jo sitä ennen) kun Mies on Poikasen kanssa.

Nyt nukkumaan!

Yöhommissa.

Mulla kun ei ole öisin mitään muuta tekemistä, niin kirjasinpahan sitten ylös meidän viime yön aktiviteetit:
20.06 Poikanen nukahti rinnalle ja vein sen sänkyyn.
20.38 Poikanen heräsi, mutta nukahti helposti uudelleen rinnalle. Tytöt oli tässä vaiheessa jo unessa
21.32 menin ite nukkumaan
22.13-22.38 Poikanen valvoi
00.03 Poikanen heräsi, valvoi jonkun puolisen tuntia
Tässä välissä yksi puolen tunnin pätkä, jonka unohdin kirjata (hatara muistikuva, että joskus kahden tienoilla)
03.03-03.17 taas yksi yösyöttö
04.00-05.40 Poikanen valvoi taas vaihteeksi
05.57 Pipanainen heräs (Mies meni sen kanssa)
06.02-06.20 Poikanen hääräili jotain
06.45 mun herätyskello soi
06.53 Poikanenkin heräs ja noustiin ylös
Tää oli niin sanottu "normiyö" meillä nykyään. Yritin saada Poikasta aamutorkuille sänkyyn, jotta saisin itsekin otettua pienet päikkärit, mutta eihän se onnistunut, kun piti kääntyä, nousta ylös ja häärätä kaikkea muuta. Joten Poikanen nukkuu nyt sitten vaunuissa, enkä mä osaa mennä nukkumaan kun lapsi on ulkona. 
Mulla alkaa huumori käydä vähiin. Onneksi tulee viikonloppu ja Mieskään ei ole metsällä (mutta uintikisoissa tuomaroimassa kyllä on!), joten mulla on mahikset saada vähän univelkoja vähemmäksi.
 ps. Vastaukset tähän ovat  virtahepo, digiboksi (koska siellä säilytetään telkkaohjelmia) ja 53.

30.10.2013

Äiti on vähän väsynyt.

Poikanen oppi silloin mun siskolla ollessa nousemaan konttausasentoon. Taisi olla tasan kaksi viikkoa sitten keskiviikkona. Seuraavana maanantaina se lähti ryömimään. Viime keskiviikkona oppi peruuttamaan konttausasennosta istuma-asentoon. 

Kolme taitoa viikossa. No eihän sellainen kehitys ole mahdollista, ellei harjoittele myös öisin. Kauan ja ahkerasti. Siihen kun lisätään sitten neljä hammasta kolmessa viikossa, niin eipä ole äidin paljoakaan tarvinnut nukkua.

Aiemmin Poikanen oli melko helppo öisin. Kyllähän se heräili, viime kuukausina ehkä keskimäärin 4 kertaa yössä, mutta nukahti helposti rinnalle, tai jos jäikin valvomaan, niin aikansa puuhaili omassa sängyssä ja nukahti sitten sinne. 

Vaan eipä enää. Rinnalle harvemmin nukahtaa, ja sängyssä pyrkii (tietysti) vatsalleen, kontalleen ja istumaan. Viime yönä istuskelin puolitoista tuntia Poikasen sängyn vieressä silittelemässä sen selkää, jotta se ei kääntyilisi ja alkaisi jumppaamaan, vaan nukahtaisi. Tämä siis kuuden muun yöherätyksen lisäksi.

Omassa sängyssä nukkumisesta ei siis tahdo Poikasella tulla oikein mitään. Heräilee vähän väliä (parhaimmillaan alle tunnin välein) ja uudelleen nukahtamisessa kestää. Looginen ratkaisu olisi tietysti ottaa sen viereen. Yleensä jossain vaiheessa yötä otankin, kun en vaan jaksa sitä touhua muuten. Vieressä se nukahtaa aavistuksen verran nopeammin (ja sen odotteluajan saan sentään olla itse enimmäkseen vaakatasossa) ja nukkuukin ehkä vähän paremmin (ehkä jopa kaksi tuntia kerrallaan!), mutta mä en oikein itse osaa nukkua hyvin, kun on vauva kyljessä kyhnäämässä. Enkä haluaisi totuttaa sitä siihen, että osaa nukkua vain vieressä. Ja kun mä usein joudun nousemaan kuitenkin aamulla ennen Poikasta, niin sit mua aina hermostuttaa, ettei Poikanen vaan putoa sängystä (tyynybarrikadi nimittäin ei nuorta herraa paljon pidättele).

Toivon ihan tosi paljon, että tää on joku ohimenevä vaihe. Isosiskolla samainen "vaihe" kesti neljä kuukautta, kunnes oli sitten pakko pitää ihan perinteinen unikoulu. Siinä vaiheessa olin itse jo niin väsynyt, että avioero tuntui hyvältä ajatukselta ihan vaan siksi, että lapsi olisi välillä Miehellä ja mä saisin nukkua (jotenkin kummasti se unikoulu oli sitten kumminkin parempi ratkaisu). Silloin sentään sain vähän nukuttua päivisinkin, kun ei ollut muita lapsia. Nyt päiväunista voi vaan haaveilla. Jatkuva valvominen on mulle tosi vaikeaa, ja olen väsyneenä aika ikävä ihminen. Joten ihan myös muun perheen kannalta toivon, että saisin nukkua jatkossa vähän enemmän.

Päivän hämmennys.

Eikö nykyään netin pitäisi olla niin viisas, että osaa näyttää juurikin minulle sopivia mainoksia tuolla sivun laidassa? Miksi sitten Blogilistan reunassa lukee:

Sinkkujen ilmoituksia
Hae kuolintiedot
IMMENKALVO
Älä perusta omaa yritystä

Hämmentävää.

22.10.2013

Kun ei vaan ehdi.

Miten ihmeessä en taas ole ehtinyt blogiin...

No ensin en ehtinyt siksi, että meillä kävi vieras. Varsin mieluinen vieras, yksi hyvä ystävä oli pitkästä aikaa yökylässä. Pelailtiin poikien kanssa lautapelejä ja juteltiin niitä näitä myöhään yöhön (tarkalleen ottaen kahteen asti). Ihmettelin, et kylläpä Poikanen nukkuukin hyvin, kun se yleensä iltayöstä kitisee, ja nyt nukkui yhtä kyytiä. No, se selvisi, kun vauva heräs puoli kolmelta ja oli ihan kuumeinen. Puoli kolmen ja aamukahdeksan välillä herättiinkin sitten 8 kertaa. En sitten nukkunut ihmeemmin sinä yönä.

Kuume kestin paralla vuorokauden (sama tauti tuntui olevan kuin Pipanaisella viikkoa aiemmin), mutta sen vuorokauden iltapuolella Poikaselle iski imemislakko.

En sitten ehtinyt blogiin pariin päivään siksi, että stressasin imetystä. Pipanaisen imetys oli aikanaan hankalaa, sillä alkoi olla rintaraivareita parikuisena ja lopulta se suostui imemään vain nukkuessaan (öisin), kun mä kävelin tai joskus jossain väkijoukossa. Pipanainen oli yhdeksänkuinen kun imetys loppui, ja otin sen tosi raskaasti, vaikka jälkikäteen ajatellen olis vaan pitänyt antaa periksi jo paljon aiemmin. Siinä vaiheessa vaikka, kun koko elämä pyöri imetyksen ja siitä stressaamisen ympärillä.

Nyt kun Poikanen pisti ihan totaalisen stopin imemiselle, niin tuli tietysti kaikki muistot Pipanaisen imetyksestä mieleen, ja olin ihan varma, että nyt alkaa taas se sama show. Poikanen vaan ei suostunut edes yöllä syömään. Yritin sitten (maailman huonoimmalla rintapumpullani) lypsää vimmatusti. Yöt oli kamalia, kun rinnalle nukahtamaan tottunut Poikanen ei saanut unta, kun ei rinta kelvannut. Tai jossain vaiheessa se jopa hamusi rintaa, mutta kun sai sen suuhunsa, niin oli kuin ei olis osannut imeä, vaan alkoi purra ja oli jotenkin tosi hämmentyneen oloinen.

Olin ahdistunut, itkin ja lähettelin rukouspyyntöjä kavereille. Kahden vuorokauden imemislakon jälkeen Poikanen yhtäkkiä alkoi taas imeä (kiitos Herralle!) ja ottikin vahinkoa takaisin hengailemalla rinnalla kauan ja hartaasti. Voi että olin helpottunut! Tiedän, ettei imetyksestä nyt ihan näin isoa juttua tarvitsisi itselleen tehdä, mut mulla jäi aikanaan jotenkin niin kurjat fiilikset siitä Pipanaisen imetyksestä jne. Luulen, että Poikasella tää imemislakko johtui hampaasta (niitä on nyt kaksi).

Isosiskokin siinä ehti saada sen taudin, mikä muillakin lapsilla oli, joten sen sairastamisesta tuli vähän lisäpuuhaa imetysahdistelun keskelle. Onneksi anoppi oli meillä yhtenä päivänä, olin ite jo siinä vaiheessa niin puhki väsynyt, että jollain lastenohjelmilla oltais varmaan muuten menty aamusta iltaan.

Kolme yötä meni noin neljän tunnin rikkonaisilla yöunilla, joten kun Poikaselle alkoi maito maistua ja sekin sai nukuttua paremmin, niin olinpa tosi onnellinen unistakin. Myös siksi, että lähdin lasten kanssa syyslomareissulle ensin siskoni ja sitten vanhempieni luo. Siskolle on meiltä kolmen tunnin ajomatka, joten oli kiva, ettei mun tarvinnut ihan mahdottoman väsyneenä ajaa.

Joten en sitten ehtinyt blogiin, kun oltiin reissussa. Siskolla oli kivaa. Ne on just muuttaneet, ja uusi talo oli mukava ja kodikas. Serkuksilla meni taas mukavasti leikit yhteen, ja oli vaan kaikin puolin tosi kiva olla siellä. Kaksi yötä oltiin siskolla ja sitten jatkettiin matkaa mun vanhemmille. 

Kaksi yötä oltiin sielläkin. Niillä on pesutilaremppa meneillään, joten kauhean kauaa ei senkään puoleen oltais ehkä viivytty. Plus onhan niillä molemmilla työt, joten viikonlopuksi mentiin siis vaan sinne. Kivaa ja mukavaa oli sielläkin, tylsempää olis ollut kotona olla kun Mieskin oli viikonlopun töissä yötä myöten. Tytöt oli ihan tohkeissaan, kun mummo osti niille laatikkokengät (Pipanaiselle oli varsinkin tärkeää saada laatikkokengät). Siis kengät kenkälaatikossa. En ollut ehtinyt ostaa tytöille talvikenkiä (molemmat tarvitsi, kun Pipanaisenkin jalka on just sitä kokoa, minkä kokoisia talvikenkiä meillä ei ole Isosiskon jäljiltä jemmassa), joten mun äiti katsoi parhaaksi korjata tän puutteen. 

Ja nyt ollaan taas kotona ja ehdin blogiinkin :) Poikasen pari viime yötä on ollu tosi levottomia, joten nyt mun on paras kiiruhtaa nukkumaan.


8.10.2013

Kuulumiset pikana.

Mitäs kaikkea tässä nyt taas on ehtinyt tapahtua...

Vietettiin mun mummon 85-vuotissynttäreitä. Melkoinen joukko sukulaisia oli ahtautunut mummolaan, oli kivat juhlat, meidän lapset jaksoi paremmin kuin hyvin (tai no, Poikanen ei ihan kauhean hyvin), ruoka oli hyvää, mummo ihana ja ukki dementoitunut.

Pipanainen oli kipeänä, kuumeessa. Isosisko sai sitten laatuaikaa ensin äidin kanssa, kun käytiin kahdestaan sunnuntaina kirkossa, ja sitten isin kanssa, kun Pipanainen ei kuumeen takia päässyt uimaan (tytöt siis käy ohjatussa vesipeuhu-ryhmässä aina sunnuntai-iltaisin).

Poikasella oli tänään 8kk neuvola. Kovasti on nuori mies taas kasvanut, 76,6cm ja 7,8kg. Pituus menee +2-käyrän tuntumassa, paino sit vastaavasti siellä normaalin alarajoilla. Mutta hyvin kasvaa omalla käyrällään, ja hyvä niin. Lääkäri oli ihan huippu "mitäs mun nyt pitikään tehdä"-täti (sama kuin täällä), ja kun Poikanen sitten tapansa mukaan huuteli "ätä, ätä", niin lääkäri riemastui, että sehän sanoo "äiti"! Kerroin sille, että Poikanen on kyllä tavuja jokellellut jo puolivuotiaasta, ja höpöttää omiaan ihan jatkuvasti, et ei varmaan tarkoita sillä oikeastaan vielä mitään. Lääkäri kirjoitti sitten, että "tapailee sanaa 'äiti'". Joo ois pitänyt varmaan vaan sanoa, että kyllä, ja lisäksi sen sanavarastoon kuuluu "hätä" ja "täti" :)


Tietokilpailu

Tavallisesti arvuuttelen aina Facebookissa meidän lasten omia sanoja ym, mutta nytpä ajattelin arvuutella täällä blogin puolella. Nyt siis kaikki sankoin joukoin pohtimaan vastauksia seuraaviin visaisiin kysymyksiin:

1. Mikä eläin? Isosiskon mukaan se asuu ainakin meressä ja Suomen viidakossa.

2. Mikä on säilyttämö? Vinkiksi annettakoon, että sellainen löytyy useimmista suomalaiskodeista. Ei ole kaappi eikä säästöpossu :)

3. Leikin tyttöjen kanssa kampaajaa. Sattumoisin en antanut leikkiin ponnareita, mutta aikamoinen läjä pinnejä meiltä löytyi, ja niitä taitavat kampaajattaret mun koepäähän sitten asetteli. Kysymys kuuluukin, että kuinka monta pinniä mahtoi mun päässä olla? Kuvasta saa vähän osviittaa.


Isosisko halusi ottaa kuvan hienosta kampauksesta ihan itse.


30.9.2013

lasten suusta ja vähän miehenkin

Kävin eilen tyttöjen kanssa perhekirkossa. Pipanainen innostui, kun alettiin laulaa hänen uutta lempilauluaan Puhelin kämmenellä. Pipanaisen mielestä kyseisen laulun sanat menevät seuraavasti: "puhelin kämmenellä ei kukaan ole turvassa". Sitä sitten suurella hartaudella aina kotona veisataan. Kirkossa Pipanainen ei kuitenkaan voinut laulaa, syystä että "minä en voi laulaa, kun täällä on niin kova meteli!" No olihan siellä muutama muukin laulamassa toki.

Ehtoollispöydässä Pipanainen ilmoitti, että täällä haisee. Jep, haiseehan se viini lapsen nenään, varsinkin kun meillä ei kotona käytetä. 

Kotiin lähtiessä auto temppuili. Kolmannella yrittämällä sain sen lopulta liikkeelle. Isosisko, tuo viisauden ääni takapenkillä, kertoi, että "se johtui vaamaankin äiti siitä, että sinulla ei ensin ollut tarpeeksi meininkiä autossa". No oli kuulkaa takapenkillä ainakin ihan hyvä meininki.

Pipanainen laittoi sormuksen sormeen, koska hän aikoo isona mennä äidin kanssa naimistoon.

Ja Mies soitti mulle äsken.
"Hei kuule, käytkö katsomassa, onko mun työpuhelin siinä keittiön sivupöydällä olevassa korissa?"
"Joo ei oo."
"No katos, se onkin mulla housuntaskussa."

25.9.2013

Sekalaisia paloja tästä päivästä.

Pipanainen kävi vessassa ja ilmoitti: "kakka tuli, pyyhin itse ja muistin pestä kädet!" Menin tarkistamaan, ja toden totta, pytty oli puolillaan paperia ja lavuaari puolillaan saippuavaahtoa, että totta taisi puhua.

Taivaalta tuli räntää, rakeita ja vettä. Päiväkodissa sanottiin, että Pipanaisella oli ollut ihan älyttömän kylmä ulkona. Hävetti. Ostin sille fleecehaalarin ton ohuen haalarin alle, kun arvelin, että viime vuotinen villahaalari ei mahdu enää. Toi, minkä nyt ostin, ei kyllä mahdu koko talvea. Harmi.

Mulla on ranteet taas kamalan kipeänä. Ja Poikasen jatkuva nosteleminen ja kanniskelu ei kyllä tee yhtään hyvää. Miehen työvuoron pituus on taas vaatimaton 16 tuntia, joten siitäkään ei ole nyt iloa.

Arvelin, että toppavaatteet alkais olla oikea varustus tuohon keliin, joten raahasin (kipeillä ranteilla) varastosta joukon laatikoita ja jätesäkkejä, joissa on talvivaatteita. Pitää huomenna inventoida, mikä millekin lapselle mahtuu ja mitä tarvii hommata lisää. Kolmelapsisessa perheessä toi vaatehuolto alkaa käydä jo ihan työstä, varsinkin kun tytöillä pitää hoitopaikan takia olla kaikkea ulkovaatetta kaksin kappalein.

Monilla lapsilla näkyy päivän ruokalista puseron rinnuksista. Poikasella näkyy sukasta. Ainakin, jos syötän sitä sitterissä (nykyään kyllä useimmiten syöttötuolissa). Jalka käy vähän väliä suussa.

Keittelin eilen meidän tän vuoden viinimarjat ja karviaiset mehuiksi, ja nyt pakoilen mehumaijan pesua... Ja ai niin, sain eilen ILMAISEKSI ihan villin hienon nukkekodin tytöille yhdeltä täkäläiseltä äidiltä (jota en tunne). No se kaipaa kyllä vähän remonttia (tai aika paljon), mutta hieno on silti!

Ostettiin Isosiskolle lämpökumpparit, kun sillä ei ollu (en käsitä, miten paljon lapset tarvi vaatteita!) ja onneksi onneksi kaupasta löytyi samanlaiset krokokumpparit kuin Pipanaisella. Tosin olisi sille varmaan jotkut prinsessatkin kelvanneet, mutta kyllä se jo autossa puhui krokotiilikumppareista.

Leikittiin tyttöjen kanssa pikkulegoilla ja yllättävän vähän tuli riitaa. Legoilla on kiva rakennella. 

Nyt meen syömään iltapalaa (terveellisen ruisleivän vastapainoksi ajattelin ottaa keksejä ja suklaata) ja odotan, että Isosisko nukahtaa (nukkui autossa pienet torkut, joten nyt sitten jaksetaan valvoa ties mihin saakka), jotta pääsen itse unille. Niin ja sitä ennen pesen sen mehumaijan!

23.9.2013

viime viikon kuulumisia

Kylläpähän on taas riittänyt touhua ja tekemistä.

Viime viikolla oli mun sisko poikineen meillä muutaman päivän. Taas riitti pienillä serkuksilla puuhaa ja puhtia. Tosi kivasti kyllä meni, lapset eivät ihmeemmin innostuneet tappelemaan... Yksi rakas ystäväkin kävi lapsineen siinä samalla meillä, joten parhaimmillaan 0-5 -vuotiaita leikkijöitä oli 7 kappaletta yhtä aikaa touhuilemassa. Oli ihana, että kävivät, sekä sisko, että ystävä!

Isosisko ja samanikäinen serkkupoikansa J saavat usein (aikuisen näkökulmasta) perin omituisia ideoita. Esim. käydään kakalla peräkkäin, ja hihkutaan sitten, että "meidän kakat yhdistyi!" No sepä vallan hienoa. Tai leikitään aarteenetsintää ja piirretään aarteen paikka meidän ulko-oveen. Nyt niiden kuningasidea vessa-asioiden saralla oli käydä yhdessä pissalla, Isosisko pöntöllä istumassa ja J sit seisallaan pissaa samaan aikaan. Onneksi satuin kuulemaan suunnitelman, ja ehdin sen estää...

Että kaikkea sellaista ehdittiin sitten parin päivän aikana touhuta.

Torstaina sitten mulla oli raamis. Miehellä taas pitkiä työpäiviä koko viikko (mm. yksi 32,5 tunnin työvuoro). Poikasen unetkin mitä sattuu. Olin perjantaina ihan puhkiuupunut ja kiukkusin vaan lapsille jo heti aamusta. Harmitti. Lauantaikin meni kiukkuillessa. Väsytti aivan kamalasti, mutta en malttanut mennä nukkumaan, kun oli vimma ommella (tein tässä viikon sisällä 12 pipoa ja aikamoisen läjän silmukkamerkkejä -lahjoiksi useimmat näistä), joten ihan omastakin syystä jäi liian vähäisiksi yöunet.

Sunnuntaina sit huomasin olevani aika flunssainen. Sitäkin varmaan oli parin päivän väsymys ja kiukuttelu ollut. Kurjasta olosta huolimatta päivästä tuli erinomaisen hyvä. Pääsin nimittäin ekaa kertaa sitten Poikasen syntymän omiin menoihin ihan yksin. Olen jo kymmenen vuotta laulanut Helsingin Kansanlähetyksen Filia-messuissa, ja sunnuntaina oli messujen kymmenvuotisjuhla. Joten sinne siis! 

Oli ihana laittaa päälle vaatteet, joissa ei pysty imettämään. Oli ihana, kun oli kevyt kassi, kun ei tarvinnut raahata mukanaan varavaippoja, varavaatteita, vauvanruokaa, puklurättejä... Oli ihana ajella ihan yksinään. Oli ihana tavata taas tutut laulajat ja soittajat. Oli ihana laulaa. Oli ihana keskittyä messussa itse asiaan, eikä siihen, onko vauvalla nälkä/väsy/joku muu. Oli ihana, että paikalla oli niin paljon porukkaa, että ehtoollispikareita piti kesken kaiken hakea lisää. 

(kaikki kahden sadan kilometrin sisällä Helsingistä asuvat, menkää ihmeessä Filiaan! Joka sunnuntai klo 16 hotelli Arthurin juhlasalissa. Suosittelen!)

Poikanen oli hyvin jaksanut 7 tunnin eron äidistä. Ei ollut ollut rintamaitoa ikävä tai mitään. Hyvä niin! Nyt kun Miehelle jäi kiva fiilis tästä, niin voisin päästä vaikka raamikseen ilman vauvaa...

Siinä viime viikko pähkinän kuoressa. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

15.9.2013

Haikeaa

Viime päivinä on ollut vallalla ihan käsittämätön haikeus.

Kaikenlaiset asiat itkettää. Pipanaisen aivan valtavan ihana omahoitaja vaihtoi työpaikkaa, ja mulla oli tippa linssissä kun hyvästeltiin. Varaston purkaminen itketti, vaikka se oli ihan käsittämättömän ruma rakennus. Tapasin pikaisesti yhden ihmisen kymmenen vuoden takaisesta elämästä, ja tuli kaikkia muistoja mieleen. Sekin itketti. Yhtenä päivänä istuin ruokapöydässä ja huomasin yhtäkkiä, että kyyneleet valuu.

Mulla on melkein koko ajan itku ihan nurkan takana. Pala kurkussa, paino sydämellä.

Vaikka en ole mitenkään varsinaisesti surullinen tai ahdistunut tai mitään. On vaan haikea olo.

Mies arveli, että hormonit. Kaveri arveli, että syksy. Mä arvelen, että oon vaan niin väsynyt. Oli mitä oli, antaa olla vaan. Ei haittaa.

Vaihteeksi tällaista.

14.9.2013

Varastonpurkupäivä.

Meillä oli tänään varastonpurkupäivä. (Miksi varasto piti purkaa, siitä täällä

Viisi miestä, runsaasti ruokaa, anoppi vauvanhoitoapuna, tytöt mummolassa, hyvä sää, huonoa huumoria. 

Varasto on purettu. 

Etukäteen pelkäsin, että 
a) homma osoittautuu kamalan vaikeaksi ja aikaa vieväksi ja päivän päätteeksi kolme seinää on vielä pystyssä...
b) joku tippuu katolta tai saa laudasta päähänsä tai muuta ikävää
c) meille jää aivan järjetön määrä epämääräistä jätettä, ja niiden hävittämiseen kuluu järjetön määrä rahaa

Mutta kävikin niin, että
a) homma hoitui sujuvasti ja nopeasti (kiitos vaan ahkerien ja osaavien talkoolaisten)
b) kukaan ei satuttanut itseään tai muita
c) purkaminen saatiin tehtyä tosi siististi ja suurin osa materiaaleista on ihan käyttö- tai kierrätyskelpoisia, ja itse asiassa melkein kaikelle kamalle onkin jo ottaja tiedossa. Yksi peräkärryllinen suunnilleen jäi kaatopaikkakuormaan.

Mun olis kauheasti tehnyt mieli mennä jonkun sorkkaraudan kanssa sinne huseeraamaan, mutta tyydyin osaani muonitusvastaavana, minkä tehtävän mielestäni hoidin ihan kunnialla (esim. leivoin viime yönä omenapiirakoita ja tänä aamuna sämpylöitä, että miehet jaksaa tehdä töitä).

Nyt pihalla on varastosta muistona reilun kolmenkymmenen neliön betonilaatta (joka toivottavasti saa jäädä paikalleen!) ja siistit pinot lautaa, peltiä, harkkoja ja sen sellaisia. Eli hommaakin vielä on, mutta se isoin työ on nyt tehty.

On tosi hyvä mieli.

9.9.2013

Avoin kirje Poikaselle.

Rakas lapseni.

Olet ihana ja vietän mielelläni aikaa kanssasi. Olet lumoava ja suloinen, ja sinua on ihana sylitellä. On mukava jutella yhdessä, höpsötellä ja hupsutella. Seuraan haltioituneena kehitystäsi, ja osaatkin jo varsin vakuuttavasti kääntyillä. Pidän myös peiton kanssa painimista oikein sopivana leikkinä 7 kuukauden ikäiselle vauvalle. Arvostan sinnikästä harjoittelua jokeltelun opettelussa. Pinnasängyn pinnojen kolistelu epäilemättä valmentaa sinua joihinkin tuleviin haasteisiin.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että kaiken edellä mainitun toiminnan olisi syytä tapahtua päiväsaikaan. Aamuyöllä 03-04 aikoihin vietettävät säännölliset laatuaikatuokiot siirtäisin mielelläni joitakin tunteja myöhäisempään ajankohtaan. 

Myönnän olevani kaavoihini kangistunut, kun haluaisin varata yön ensisijaisesti nukkumiseen. Toivoisin kuitenkin, että ottaisit muun perheen unentarpeen huomioon yöllisiä ohjelmanumeroita suunnitellessasi.

Rakkaudella,
äitisi.

8.9.2013

Maitoa maitoa

Poikanen on hengaillut rinnalla aika tiiviisti parina viime iltana ja yönä. Maidontuotanto on siis kiihtynyt, josta syystä olen pohtinut seuraavaa:
- olisiko mun mahdollista liittyä Maidontuottajain keskusliittoon? (onko sellaista oikeasti edes olemassa?)
- milloin koittaa se maaginen hetki, kun suihkutisseistä tulee ei-suihkuavat? Isosiskon vauva-aikana luin jostain, että ekaa lasta imettäessä maito tulee usein ihan suihkuamalla, mutta se rauhoittuu ajan kanssa. Milloin? Ehkä ihan pikkuisen on rauhoittunut, Isosiskon ollessa vauva ihmettelin suihkussa, että miksi varpaat kastuu, vaikka en ole ehtinyt vielä edes avata suihkua. No, maitohan se sieltä iloisesti suihkusi pitkin poikin. Ei edes valunut pitkin jalkoja, vaan suihkusi suoraan varpaille, lattialle ja seinille. Ihan näin ei käy nykyään, mutta kyllä se suihku ihan vakuuttava on silti. Tiedättekö, kun joissain (telkkarin ökyjuhlaohjelmissa, joo, myönnän kerran katsoneeni sellaista) juhlissa on shamppanjasuihkulähde tai suklaasuihkulähde. Poikasen elämä on yhtä juhlaa, sillä on maitosuihkulähde joka päivä. Osaakohan se arvostaa sitä?

Vielä yksi pohdituttanut asia liittyen äidinmaitoon. Teen joskus Poikaselle riisipuuroa sellaisesta vauvojen riisijauheesta, missä siis sekoitetaan vaan jauhe ja vesi/maito, ja homma on sillä selvä. Vedestä puuro onnistuu ihan hyvin, korvikkeeseen tehtynä (joskus Isosiskolle tein, kun oltiin ostettu korviketta, jota ei käytettykään) tuli ihan kamalan paksua tököttiä. Ja jos teen äidinmaitoon, niin se ei sakeudu millään. En ymmärrä, miksi. Ymmärrän, että korvikkeesta tulee paksu puuro, jos se maito itsessään on jo paksua tavaraa. Mutta äidinmaitoon saa lappaa sitä jauhetta vaikka kuinka, eikä saa kuin hädin tuskin ohuen vellin aikaiseksi. Veden kanssa se sakeutuu paljon paremmin. Haluaisin tietää, mistä tämä johtuu!

Sammakko

Hetki sitten kävi ilmi, että edellisen postauksen otsikko oli väärin. Makuuhuoneesta mönki esiin pölyinen sammakko. Sen on täytynyt tulla sisään toissapäivänä, koska mulla ei ole ollut takaovi tänään eikä eilen auki. Ei siis ollakaan oltu Poikasen kanssa kotona kahdestaan, vaan kolmistaan. Itse asiassa neljästään, koska täällä pörrää myös sekopäinen kärpänen, joka säntäilee huoneesta toiseen enkä saa sitä hengiltä.

Banaanikärpäsiä ja todennäköisesti piiloissaan lymyileviä hämähäkkejä ym. ei nyt lasketa.

Sammakko oli kerännyt itseensä ihan kelpo pölymakkarat, mistä voisi päätellä, että on aika imuroida myös sängynaluset.

Pienimuotoisen kiljumistuokion jälkeen vein Poikasen turvaan sitteriin ja pyydystin olohuoneen lattialle edenneen sammakon ämpärin alle. Mies saa hoitaa sen siitä, kun tulee kotiin.

Mua puistattaa joka kerta, kun vilkaisen sitä ämpäriä.

7.9.2013

Kahdestaan.

Ollaan tässä vietetty viikonloppua Poikasen kanssa kahdestaan. Mies ja tytöt on mökkeilemässä. Me jäätiin kotiin, koska mulla oli tänään kaveriporukan tapaaminen (eri kaverit kuin viimeksi). 

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että en muistanutkaan, että yhden lapsen kanssa on näin tylsää! Viihdytystä vuorokauden ympäri. Toiseksi täytyy sanoa, että yöllä on valvottu, tai useinakin öinä tässä viime aikoina. En tykkää.

Poikanen kitisi eilen illan ja iltayön, en tiedä, mikä sillä mahtoi olla. Kun en kerran voinut käydä nukkumaan, niin imetysten väliset vartin tauot käytin hyödykseni näpräilyyn. Koristelin Poikaselle kaksi bodya. Meillähän suurin osa vaatteista on käytettynä saatuja/ostettuja, ja nekin, mitä uutena ostan, ostan yleensä alennusmyynneistä. Nyt oli pakko ostaa Poikaselle kaksi bodya aika pikaiseen, joten yhdellä Prisma-reissulla poimin mukaani halvimmat bodyt, mitä löysin. Ne oli perin juurin ankea harmaa ja yhtä ankea tummansininen, joten jotain piristystä oli tarpeen kehitellä. 

Ihan kivat tuli. Tuo harmaassa oleva kuva on Pipanaisen piirros Poikasesta. Oli niin suloinen, että halusin siirtää sen vaatteeseen.

kuva on napattu yhdentoista jälkeen yöllä, kuten laadusta voinee huomata...

Aamuyöllä sitten valvoskeltiin vähän lisää. Onneksi aamuseitsemän maidon jälkeen Poikanen katsoi parhaaksi jatkaa unia vielä melkein kahdeksaan. Tuli tarpeeseen!

Tänään tosiaan sitten ajelin Poikasen kanssa Vantaalle tapaamaan ystäviä, joiden kanssa jaettiin vuosi elämää reilu kymmenen vuotta sitten. Meitä oli paikalla 7 naista ja kaksi vauvaa. Osaa porukasta en ollut nähnyt vuosiin, joten oli tosi kiva nähdä. Harmitti, kun jouduin lähtemään aika aikaisin kotiin, kun Poikanen väsähti aivan, enkä saanut sitä nukahtamaan syliin. Mutta kiva kumminkin, että kävin. Oli tosi mukava nähdä kavereita!

Nyt toivon, että saan ensi yönä nukkua. Huomenna saapuu loput perheestä kotiin, ja sitten taas touhua riittää :)

5.9.2013

Heureka!

Heureka, oi Heureka.

Olen lapsesta asti tykännyt Heurekasta ihan kauheasti. Olen aina halunnut viedä oppilaitani sinne (mutta en ole vielä saanut). Kun Isosiskoa odotettiin, aloin miettiä, milloin se mahtaisi olla tarpeeksi iso ymmärtämään Heurekan päälle. Ja kunhan kummilapset vähän kasvavat, niin niitä odottaa taatusti Heureka-reissu kummitädin kanssa (tiedoksi vaan sullekin Mil!).

Voisi luulla, että meillä on rampattu Heurekassa vähän väliä, mutta oikeasti eka kerta lasten kanssa oli eilen. Munkin edellisestä Heureka-visiitistä on jo yli kuusi vuotta. 

Alun perin tarkoitus oli mennä Isosiskon, mun siskon ja siskonpojan kanssa ja jättää pienemmät lapset isiensä hoiviin (olin jotenkin ajatellut, että Pipanaista ei vielä se kauheasti kiinnostaisi). Mutta kun yhteistä aikaa siskon kanssa ei löytynyt, ja mä halusin nähdä ne ruumiit, niin päädyttiin sitten eilen Miehen ylityövapaan (se piti sen! Oli töissä vaan tunnin!) kunniaksi sitten koko perhe Heurekaan.

Ja mitä tykättiin? Tykättiin kyllä!

Oltiin paikalla puoli yhden aikaan ja pois lähdettiin kun Heureka oli menossa kiinni. Eli reilu 4 tuntia, ja lapset olis kyllä jaksaneet reippaasti enemmänkin (aikuiset alkoi olla tässä vaiheessa jo aika puhki). Ensi kerralla kyllä mennään koko ajaksi! Elokuvia ei käyty katsomassa. Body worlds oli ihan kiinnostava, Isosisko jaksoi sitä ihmetellä, Pipanainen ei ihmeemmin. Se tuli käytyä läpi aika nopeasti. Mietin etukäteen, että onko ne ruumiit lapsista pelottavia, mut ei ollu. Ei kyllä mitenkään mainostettu, että ne on aitoja kuolleita ihmisiä, eikä ne kovin aidoilta näyttäneetkään. 

Päänäyttelyssä sen sijaan kului aikaa. Kolikko omalla kuvalla oli kiva, ja Mies olikin meistä ainoa, joka ei halunnut omaa rahaa. Onnistuin jopa Poikasesta saamaan mukavan todisteen siitä, että lapsen sivistäminen on aloitettu jo varhain. Tytöt tykkäs maanjäristyksestä, elimistön äänien kuuntelemisesta (se nyt vaan on niin kivaa, kun nappia painamalla kuuluu pieru tai vaikka yskiminen...), autosimulaattorista (vaikka niiden jalat ei yltäneetkään kunnolla polkimiin), kaarisillan ja muinaissuomalaisen mökin rakentamisesta ym. Jälkikäteen huomasin, että me unohdettiin vetää suolet pihalle. Harmi, seuraavalla kerralla sitten. 

Fysiikkahallissa hillitsin itseni, enkä alkanut pitää yhtään luentoa missään kohtaa. Kokeiltiin vaan erilaisia juttuja lasten kanssa. Pipanainen ihastui ilmassa leijuvaan palloon ja fakiirinpetiin (mä sain kunnian maata naulapedillä ja Pipanainen laski nauloja ylös ja alas). Mies vaikuttui auton nostamisesta ja Isosiskon suosikiksi taisi kohota musta aukko.

Rottakoripalloa tytöt odottivat kovasti etukäteen ja se olikin molemmista tosi kiva esitys. Hienosti rotat jaksoivat pelata, ja jännittäviä yllätysmomenttejakin koettiin: joku anasti pallon pesäänsä, toinen lähti kesken pelin unille ja kolmas parka joutui pelaamaan yksin neljää vastapuolen pelaajaa vastaan. 

Ja kun osui vielä erinomaisen kaunis päivä, niin ehdittiin nauttia ulkonäyttelystäkin. Vesi on tietysti varma hitti aina, samoin riippusillat ym. Isosisko ilahtui uudenlaisesta kiipeilytelineestä (Möbiuksen nauha). 

Oli siis tosi onnistunut reissu. Poikanenkin jaksoi ilman mitään kitinöitä, osan ajasta rintarepussa, osan rattaissa. Arkipäivä koulujen jo alettua oli oikein hyvä valinta, ihmisiä ei ollut kauheasti ja lapset saivat aika vapaasti mennä, kun niitä oli helppo valvoa. Eikä tarvinnut jonotella kokeilemaan mitään. Hullun kallishan tuo on (niin kuin nyt kaikki muukin nykyään), mutta alle 6-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, joten me todellakin mennään seuraavan kerran ennen ensi kesää :)

Suosittelen lämpimästi. Heureka on todellakin koko perheelle sopiva kohde, jostain parivuotiaasta ylöspäin takuulla tykkäävät kaikki. Aikuisilla tietysti saattaa vähän omaa tutkimista häiritä lasten vahtiminen, mutta kyllähän Heurekaan voi aikuistenkin kesken mennä. Lapsille paikka on mitä oivallisin juurikin siksi, että siellä on niin paljon tutkittavaa, ja tosiaan saa itse tehdä, koskea ja tutkia. Tai nyt oli tietysti noi ruumiit, mitä ei saanut käpälöidä, mutta perusnäyttelyt on nimen omaan toiminnallisia. Eikä tarvi olla mitenkään erityisen tietävä fysiikasta, lääketieteestä tai muustakaan, ne jutut nimenomaan selitetään siellä. Eikä haittaa, vaikkei jaksaisi selityksiä lukea, ne on kyllä kiehtovia ilmankin.

Menkää ihmiset Heurekaan! Viekää lapsenne sinne! Ottakaa isovanhemmat mukaan! Ja kummit, ystävät, naapurit jne! Heurekaan nyt vaan, kaikki kansa!


27.8.2013

Päivän ärsytysaihe

Otin Poikaselle 80-senttisiä vaatteita käyttöön. Mua ärsyttää aina ihan hirveästi, kun vaatteiden koot on mitä sattuu. Ymmärrän kyllä, että lapsia on jos jonkin mallisia, on lyhytjalkaista ja pitkäselkäistä ja paksua ja laihaa jne. Mutta silti vaan ärsyttää. Kun ei voi luottaa siihen, että isompi koko tarkoittaisi isompaa vaatetta.

Tarkoitan esim. tätä:

 Päällä oleva body on joku saksalainen, kokoa 86cm, alempi Lindexin 80cm

Niin eihän sitä koskaan tiedä, jos lapsi pituutta kasvaessaan vaikka lyhenee selästä ja tulee sinä samalla hitusen laihtuneeksi.

Sama tässä:

Päällimmäinen t-paita on kokoa 92cm, alla kokoa 80cm. 

Kaikista pienimmät bodyt, mitä meillä on ikinä ollut, ovat olleet Zaran 62cm bodyja. Ne oli jopa pienempiä kuin muiden merkkien 50-senttiset. Onneksi älysin jo ekan lapsen kohdalla olla katsomatta kovin tarkasti kokolappua... Mutta silti aina joskus käy niin, että joku vaate jää lähes käyttämättä, kun sen on vaan tullut pakanneeksi "samankokoisten" kanssa johonkin laatikkoon, ja kun sen kokoisia vaatteita sitten kaivaa esiin, niin tää vaate onkin jo liian pieni. 
Poikasella on nyt käytössä housuja kokoja 68cm (yhdet), 74cm, 80cm ja 86 cm (yhdet). Eli melkein 20 sentin kokohaarukka! (Lapsi oli viimeisimmässä mittauksessa 72,2cm)

Ärsyttää myös se, että kun lapsi on jonkin mittainen, vaikka nyt sen 74cm, niin suurimmaksi osaksi sen kokoiset vaatteet alkaa olla pieniä (poikkeuksena lähinnä Tutta). Isompien lasten vaatteissa tätä ongelmaa ei mun mielestä niin ole, mutta ainakin meillä on kaikkien lasten kanssa käynyt vauvanvaatteiden kanssa niin, että kokomerkintä kertoo lähinnä sen, minkä kokoiselle lapselle vaate on jo jäänyt pieneksi -siis jos kertoo edes sitä.

Oma lukunsa on tietysti nää aivan älyttömästi IÄN mukaan merkatut vaatekoot. Ihan kuin kaikki lapset kasvaisivat jotain keskivertokäyrää pitkin. Meillä Poikanen oli nelikuisena jokseenkin saman pituinen kuin meidän 1v kummipoika. Pipanaisella ja naapurin tytöllä on kuukausi ikäeroa, mutta niin vaan niillä 1-vuotiaana oli vissiin 3 vaatekokoa eroa. Vähän huvittaa pukea Poikasta (6kk) vaatteisiin, joissa lukee 12-18kk...

Ja harmittaa, kun joku hyväätarkoittava sukulainen joskus tuo lapselle vaatteita iän mukaan, ja ne onkin jo valmiiksi pieniä.

Noniin. Nyt sain vähän purettua tätä tämän päivän ärsytystä. Eikö ole ihanaa, ettei ole elämässä just nyt isompia murheita kuin sekavankokoiset vauvanvaatteet!

22.8.2013

Huonoa seuraa?

Jokunen aika sitten näin tuossa kylällä kaksi entistä oppilastani pyörimässä. Eka ajatus oli, että mitäköhän tuon A:n äiti sanoisi, jos tietäsi lapsensa viettävän aikaa B:n seurassa.

Sitten kun vähän enemmän asiaa ajattelin, niin tulin siihen tulokseen, että kyseisen äidin tuntien hän saattaa hyvinkin tietää kenen kanssa lapsensa viettää aikaa, ja varmasti myös luottaa lapseensa, eikä ole huolissaan siitä, että A saisi B:ltä ikäviä vaikutteita (tosin myös nämä kaksi sankaria tuntien en ole ihan satavarma, kannattaisiko kyseisen äidin kumminkin olla vähän huolissaan). 

Olen miettinyt, että miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa äitinä. Jos vaikka Isosisko alkaisi pyöriä ns. "huonossa seurassa", niin yrittäisinkö joko vaivihkaa tai vähemmän vaivihkaa ohjata sitä toisenlaiseen kaveripiiriin? Pelkäisinkö, että se ottaa kavereista oppia ja elämä alkaa luisua kohti ojaa? Luottaisinko, että se voi ehkä olla jollekin se tervehenkinen kaveri, joka näyttääkin hyvää esimerkkiä? 

Entäpä, jos joku minun lapsistani onkin teini-iässä sitä huonoa seuraa? Miltä tuntuisi tietää, että muut äidit pelkäävät lastensa päätyvän huonoille teille minun lapseni johdattelemana? Mitä nuorelle tekee se, että kavereina ei ole välttämättä ketään, jonka elämän perusasiat ovat kunnossa? Enkö itse toivoisi kuitenkin lapselleni edes yhtä fiksua kaveria?

Missä menee äidin suojelunhalun raja? Minkä verran teini-ikäistä kuuluu vahtia ja hänen kaverivalintoihinsa puuttua? Miten kasvatan lapseni niin, että hän osaa olla menemättä mukaan muiden hölmöilyihin? Minkä verran sellainen on ylipäätään kasvatuksesta kiinni?

Enpä tiedä. Toivon koko sydämestäni, että meidän lapsista kasvaisi fiksuja nuoria. Toivon myös, että niiden kaverit olisi fiksuja nuoria. Mutta toisaalta ajattelen sitä nuorta, jonka elämä on yläasteikäisenä mennyt ihan päin mäntyä, kyllä sillekin toivoisin fiksuja kavereita. Jos vaikka saisi sitten elämästä otteen. Ei sekään ole oikein, jos kieltää olemasta jonkun kaveri siinä pelossa, että mun lapsi saattaa oppia siltä jotain ikävää. Mutta kun oon monta kertaa nähnyt, että niin se usein menee. Kaveripiiri vaikuttaa ihan tosi paljon nuoren tekemiin valintoihin. Toki molempiin suuntiin, niin hyvässä kuin pahassakin. 

No, mulla ei ole (vielä) valmiita vastauksia. Mutta tämmöisiä olen viime aikoina pohdiskellut.